tiistai 22. tammikuuta 2013

Reissuleskenä

Normaali arki on siis todellakin pyörähtänyt käyntiin. Siippa lähti tänään työmatkalle (oletettavasti lento lähti kun ei mitään ole kuulunut) talviseen Pariisiin, jossa on siis ollut viime päivinä helvetti valloillaan kun satoi pari senttiä lunta. Vielä tänä aamunakin oli lentoja peruttu, mutta nyt ovat ilmeisesti lakanneet juoksemasta ympyrää ja repimästä tukkaansa, ja ryhtyneet vihdoin auraamaan kiitorataa.

On se ihmeellistä kun esimerkiksi Lontoossa lätkäistiin kouluihin lappu luukulle kun satoi vähän lunta ja julistettiin suurinpiirtein poikkeustila. Täällä työnantaja jakaa lumikenkiä ajatuksella "kävelkää töihin hankien poikki jos ei se auton ruppana kulje eikä pikkupakkanen ketään tapa". Brittien lentokenttäihmisethän kävivät täällä ottamassa oppia "äärimmäisistä keliolosuhteista", mutta ei tainnut oppi tarttua haraviin kun taas oli panique ja pissi sukassa Heathrow'lla ja vähän muuallakin.

Niin, olen siis oman itseni frouva tässä loppuviikon. Ja luvassa lienee herkkujuustoja tuliaisena taasen. Nam!
Käytinkin tilaisuutta heti hyväkseni ja kurvasin siihen J-alkuiseen ostoshelvettiin isojen tyttöjen kauppaan farkkuostoksille. Olen nimittäin löytänyt sieltä hyvän mallin, joita olenkin ostellut useamman lahjeparin. Olen myös jo pidemmän aikaa aikonut mennä uusia housuja ostamaan kun entiset on suurinpiirtein puhki kulutettu. Ja jos muistatte, olen kehunut liikkeen loistavia myyjiä ja sitä, että siellä ei kyllä kukaan sano läskiksi tai lannista sanomalla, että ei sun kokoiselle mitään löydy...

Liikkeessä luottomyyjäni oli paikalla, mutta pyytämääni kokoa ei ollutkaan. Auts! Heillä oli joku tavaralähetys jäänyt tulematta ja oli vain hajakokoja. Suosituksestaan koitin kuitenkin "normaalia kokoani" yhtä pienempää ja jumaleissön! Nehän mahtuivat päälle kuin tyhjää vain!
Sain siis housut ja vähän muutakin samalla reissulla. Myyjän kanssa vitsailimme, että tuli laihduttua yksi vaatekoko ihan vaan kauppareissulla.
Muutoinkin oli yllättävän miellyttävä ostosreissu, sillä kauppakeskuksessa mahtui kulkemaan. Oli suorastaan väljää eikä koko hommassa mennyt kuin puolisen tuntia. Shoppailua minun makuuni.

Kotona pahaa-aavistamatta avasin Tabini lukeakseni mahdolliset minulle tulleet kommenttipostit ja siellä se oli. Haaste Nollikselta. Eikä mikä tahansa haaste, vaan rektaalisalvaan liittyvä. Mitä hemmettiä mä nyt siitäkin keksin? Ja kenelle laitan vahingon kiertämään... Hmmm...
Tätä pohtiessa täytyy ottaa lasi punkkua, sillä ei tästä muuten mitään tule.
Ja kyllä, tunnustan nauraneeni ääneen. Arvostan oikeasti sitä, että Nollis arvelee huumorini kestävän moisen. Ja kestäähän se, aivan taatusti. Tämä on sitten ensimmäinen kerta kun kuninkaallinen persaukseni saa kosketuksen rektaalirasvaan vaikkakin vain näin kirjallisen harjoitteen kautta. Jännää! ;)

14 kommenttia:

  1. HelVETIN hyvä idea ! Siis toi iso lasi punkkua ! Ai, se olikin vaan lasi. No, mä kyllä ajattelin ottaa ISHON lasin. Tää päivä on ollut joku saatanan kansallinen ääliöiden ja idioottien päivä. Joka asiassa on porukat menneet perse edellä petäjään niin, että havut vaan pölisevät. Ei vittu, mä vaan sanon... Ens vuonna mä nukun koko tammikuun 22. päivän !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meidän kesken: aion ottaa toisenkin lasillisen, joten sitten se on yksi iso. ;)
      Kyllä oli mullakin semmonen päivä, että... Oikeesti meinasin yhteen palaveriin nukahtaa kun ihmiset piipittivät niin hiljaisella äänellä ettei mitään kuullut. Velliperseet.
      Mä voisin nukkua ens vuonna KOKO tammikuun!

      Poista
    2. Lisää helVETIN hyviä ideoita !! Perustetaan joku hibernaatiokeskus meille akoille. Eiköhän täältä B-staniasta löydy porukkaa sen verran messiin, että saadaan sellainen talviuni-kommuuni kasaan. Tätä kyllä ruvetaan työstämään ihan ehdottomasti.

      Poista
    3. No todellakin. Voitais nukkua myös marraskuu, mutta joulukuuksi herätä vähän syömään ja juhlimaan joulua & uutta vuotta.
      Sit taas unta kuulaan kuukausi, niin johan näyttäisi maailma valoisammalta siellä helmikuun puolella.

      Poista
  2. Tammikuun 22 päivä on syntynyt ihania ihmisiä (mm. Neo) joten ei pyyhitä sitä ihan vielä kalenterista.

    Pariisissa kuulemma haisee juuri nyt ihan ehta mädäntynyt kananmuna, joten en ainakaan kadehtisi romantillisia matkaaajia - taikka ketään, jotka sinne joutuvat ( http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/56542-pariisi-haisee-madalta-kananmunalta-kaasuvuoto )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, annetaan Neolle anteeksi ja onnitellaan syntymäpäivän johdosta. ;D

      Joo, siis se cityhän halvaantuu kun tulee vähän poikkeusta eli jotain vesisadetta kummempaa. Vai vielä kaasuvuoto... No, sen lisäksi siellä on joku korotettu terroristivalmius jostain resuventti Hollandin tekosista johtuen. Että toooosi kiva reissu on luvassa! :D
      Onneksi arvoimme keväisen Eurooppa-reissumme ihan toisaalle. Pariisi oli mukana arvonnassa, mutta viimeksi kun olimme siellä, oli niin hemmetin kuuma ja sen muistaessamme päätimme suunnata toisaalle.

      Poista
  3. Ai saakeli että osasikin olla kaamea päivä. Raportoin huomenna lisää omassani mutta sen verran maistiaisia, että jauhesammutin mallia "järeä" kaatui ja sokka irtosi ja kas, tuvan täydeltä sinistä helvetillistä pölyjauhoa. Että ei mitään hyvää tässä päivässä. Ensi vuonna skippaan koko tammikuun. En ole tavattavissa tässä universumissa. Mie lähen jonnekiin jossa saa lekotella ja imutella hermeettisiä viinejä... ja ja ja!

    Kiva että byysat löytyi, kera iloisen yllätyksen. Jään jännityksellä odottamaan vastausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto, ei kuulosta hyvältä toi jauhesammutinhässäkkä. Tuskin maltan odottaa koko stooria.

      Noh, otat nyt sitten ilon irti eteenpäin jakamastani haasteesta. ;)
      Meikäläiselläkin meinasi mopo karata käsistä.

      Byysat on hyvät. Jokaisella itseään kunnioittavalla rojalistilla pitää olla luottopari farkkuja.

      Poista
    2. Ai saatana ! Oli mullakin paha, mutta annan nöyränä voittajan manttelin kyllä sulle. Mä en olisi tollasen jälkeen enää hengissä. Mut ton perusteella sä olet sitten nähtävästi mukana vuoden 2014 suuressa "Nukutaan - tai ollaan ainakin eristyksissä muusta maailmasta - koko helvetin tammikuu" -projektissa. Ja viini virtaa, voin luvata sen sulle... Eli vitut tipattomastakin !

      Poista
    3. Joo, tipattomuus on nynnyjä ja tissiposkia varten. Jos vituttaa, niin sitten saa ottaa vähän punkkua. Kyllä se sitä v-käyrää tasaa kummasti. Ehkä me valitaan Hirnakka projektijohtajaksi?

      Poista
    4. Kannatettu ! Siis valittu. Onnittelut uudelle projektijohtajalle !

      *hihihih* Hienosti hoidettu -S-, vai mitä..;)

      Poista
    5. Nimenomaan. Tälleenhän nää hommat hoidellaa.n ;D
      Uskon että Hirnakka sopii tehtävään kuin nakutettu.

      Poista
  4. Kiitos rakkaat luottamuksesta. Minulla on aivan kristallinkirkas visio tuosta pattisalvasta ja sen käyttötarkoituksesta. Palajan asian äärelle jahka elvyn eilisestä ja odotan aikaa antavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Meillä on projektijohtaja ens vuoden tammikuun nukkumis- & punkkukarkeloihin JA saamme odottaa rektaalivoidevinkkejä. ;D
      Kiitos ystäväiseni!

      Poista