perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulu meni jo

Niin meni enkä edes laskenut väärin, ja töissäkin on tullut oltua jo kolmatta päivää kinkkua sulattelemassa.

Seuraavaksi sitten otetaan vastaan uusi vuosi ja ihmetellään pommituksen määrää. Toivottavasti sataa vettä ihan s**tanasti niin eivät koko iltaa sodi. Toki hätäisimmäthän aloittivat jo edellispäivänä, heti kun oli se rakettipaketti käyty ostamassa. Pitäähän se kokeilla, että mitä tuli ostettua.
Onneksi nykyään talossa on vain sellaisia koiria, jotka eivät pelkää. Mutta tokihan VV:n pitää kommentoida moista mekkalaa, eihän se muuten olisi Virallinen Valvoja.

Mutta edellisestä jo varmaan arvaattekin, että valmiiksi vituttaa tulevan viikonlopun paukuttelu. Ja loput paukuttelevat sitten maanantaina krapuloissaan kun tuli sammuttua ennenkuin ehti raketit ampua.

Minun puolestani ilotulitteiden myynnin yksityisille henkilöille voisi lailla kieltää. Ugh, olen puhunut.

Olen myös yrittänyt psyykata itseäni aktivoitumaan tämän bloggailun suhteen, mutta vaikeaa on. Varmaan siksi, että ei ole mitään sanottavaa. Ei tapahdu mitään ihmeellistä elämässä eikä oikeastaan kauheasti vitutakaan mikään. Siinä se elämä menee, päivät töissä, illalla töllön ääressä kudin kädessä. That's it, tältä rintamalta ei siis mitään uutta.

Ehkä nyt kuitenkin vielä pidän pientä toivonliekkiä yllä, että jos jotain irtoaisi. Jotenkin en raaskisi päästää kokonaan irti, tunnen syyllisyyttä siitä, että en kirjoita, mutta toisaalta ei ole mitään kipinää. Hirveä dilemma!

Toivotan siis nyt jo kaikille hyvää loppuvuotta ja erinomaista uutta sellaista!
Ehkä yllätän (itsenikin) postaamalla vielä tämän vuoden puolella. Se jää nähtäväksi. :)

 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Sinivalkoinen haaste

Hirnakka Hirnakan torppa -blogista haastoi minut tähän Suomi 100 -haasteeseen jonka aloitti Tiiu Puutarhahetki -blogista, kiitos molemmille.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu/Puutarhahetki
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään


Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

*********
Koska yksilöllisyys on hieno asia, ajattelin tässäkin tehdä niin sanotun oman hiihdon. Kuvani eivät ole sinivalkoisia vaan värillisiä ja sorrun jopa selittelyyn, mutta minulle ne edustavat minun Suomeani.

Suomalainen maisema, minun maisemani. Kallioinen merenranta, metsää, aurinkoa... Lapsuudessani vietin paljon aikaa merellisissä maisemissa ja siksi varmaankin koen aina meren jotenkin lohdullisena ja rauhoittavana. Olisi upeaa jos olisi mahdollisuus asua meren rannalla ilman miljoonaa naapuria. Meri vaihtaa kasvojaan vuodenaikojen mukaan. Merenperintö on minulla verenperintönä. Puolet minussa virtaavasta verestä taitaa olla merivettä. ;)

Toinen puoli onkin sitten sitä evakkoverta, sieltä Kannaksen Karjalasta löytyvät sukujuuret.
Sinne jäi sukutila, kahteen kertaan tuli lähtö. Sodasta ei isoisä koskaan puhunut, mutta trauma oli selkeästi jäänyt. Isoäitini on sankarini ja esikuvani. Sitkeä kuin karjalainen mänty Laatokan rannan tuulissa, mutta aina oikeudenmukainen, avulias, rehellinen ja työtä pelkäämätön. Ja iloinen! Huumorintajuinen! Ja se nauru. Kuulen sen vieläkin, vaikka mummo on ollut manan mailla jo kauan aikaa eikä viimeisinä aikoina nauru hersynytkään samaan malliin kuin aiemmin.  
 
Karjalaisten kesäkoti Helsingissä.

Minun Suomeeni kuuluu ehdottomasti vapaus ilmaista mielipiteensä ja tehdä haluamiaan asioista, vaikkapa matkustaa. Itse olen aikuisiällä saanut olla siinä onnellisessa asemassa, että on ollut mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Ja todeta, että Suomessa moni asia on paaaaljon paremmin kuin muualla. Voisin kuvitella asuvani osan vuodesta muualla maailmalla, mutta se oikea kotini on varmasti aina Suomessa.



Sinivalkoisin siivin matkalla jonnekin.
Olen elänyt tässä maassa syvän laman 90-luvun alkupuolella. Ja sen kuinka siitä lamasta on noustu. Itseänikin on työttömyys kouraissut ja kädestä suuhun eläminen on minulle tutumpaa kuin moni varmaankaan uskoo. Niinpä osaan todella arvostaa vakituista, hyvää työpaikkaa suhteellisen mukavalla toimeentulolla. Eihän kellään töissä voi aina kivaa olla, se on fakta, mutta pääsääntöisesti olen ihan motivoitunut kansan palvelija, jonka työnantajalla ja minullakin siis on tärkeä tehtävä tässä yhteiskunnassa. Työstä saadulla palkalla voi vaikka harrastaa puutarhanhoitoa. ;)






Säästä tässä maassa riittää aina juttua, ja se minuakin jaksaa sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Kauneimmillaan Suomen sää on mitä mahtavin. Miettikääpä vaikka jotain ihanaa kesäistä päivää tai vaihtoehtoisesti sellaista kaunista, kuulasta talvipäivää. Minäkin, joka en todellakaan pidä talvesta enkä ole luotu sellaisissa oloissa elämään, osaan sellaista hurmaavan kaunista talvipäivää arvostaa. Mutta entä sitten kun sataa ja tuulee ja on paskaa... No sitä riittää. Kuluneen vuoden kesällä oli aidosti sademittareille käyttöä kun parhaimmillaan tuli vuorokaudessa mittarillinen vettä. Hurja myrskykin nähtiin, mutta myös niitä kauniita päiviä. Talvesta ei vielä tiedä, alku ei ole lupaava. 



Elämäni iloihin kuuluvat hyvä ruoka ja juoma, ja siinäkin suhteessa matkailu on avartanut maailmaa. Se paljon parjattu suomalainen ruoka voi useinmiten olla ihan ylpeä itsestään. Missä muualla saa sellaista ihanaa ruisleipää kuin täällä? Ja täällä tiedät, että lautasellasi oleva pihvi mitä todennäköisemmin on alkuperältään juuri sitä mitä luvataan. Kaikkialta löytyy hyvää ja huonoa, mutta keskiverroltaan Suomessa tarjottava ruoka on oikein hyvää, jopa se paljon parjattu einesruoka.
Jos jostain pitää purnata niin vaikka tällä hetkellä tapetilla olevasta alkoholilainsäädännöstä. Sanoisin, että melkoinen holhousyhteiskunta on maamme alkoholipolitiikan suhteen. Se pistää vähän katkeruutta mielen pohjalle kun Pariisissa poikkeat matkalla puistoon Carrefouriin ostamaan picknick-tarpeet ja toteat alahyllyltä löytyvän kahden euron roséviinin vallan mainioksi tuotteeksi kun samalla muistat että Suomessa monopoli pitää huolen siitä, että alta kympin pullo ei moista löydy puhumattakaan siitä, että saisit sitä mistä tahansa marketista.

 

Olen iloinen siitä, että minun Suomessani voin omistaa lemmikkikoiria. Vaikka maamme lainsäädäntö esim. koirakurin suhteen on kovin tiukka verrattuna vaikka brittiläiseen tapaan ottaa koirat kaikessa huomioon ja mukaan joka paikkaan, on täällä kuitenkin mahdollisuus pitää lemmikkieläimiä. ja pääsääntöisesti Suomessa huolehditaan lemmikeistä oikein hyvin, ne ovat perheenjäseniä. Niinpä nykyiset koirani, edesmenneitä unohtamatta, ansaitsevat paikkansa tässä postauksessa, ehdottomasti.

VV vasemmalla, oikealla Pirpana, molemmilla paikka auringossa ja sydämessäni.
Loppuun pari omakuvaa tietysti, koska olenhan suomalainen nainen. ;) 
 
Vasemmalla oikein onnistunut selfie, ehkä paras jonka olen ottanut.
Oikealla viime kesän lomakynnet. Kuka mahtaa arvata minne matka vei (taas)...
 
Tällaisia kuvia minulla on todella monta!
Terroristi on nopea käänteissään kun yrität kuvata.

Suomeni on myös paljon muuta, edellä vain pieni pintaraapaisu. Mutta kotimaastamme puhuttaessa ei voi olla mainitsematta tämän maan loistavaa, tasa-arvoista koulutusta. Eipä olisi minullakaan nykyistä koulutustani jos se olisi ollut vanhempien varallisuudesta kiinni. Olisi luultavasti Ässän koulut loppuneet siihen mihin oppivelvollisuuskin loppui. 

Ketään en haasta kun en itsekään ihan sääntöjen mukaan haasteeseen vastannut. Jos joku kokee, että haluaa haasteen ottaa vastaan niin siitä vaan, go for it!
Pitkästä aikaa oli kiva pohtia ja kirjoittaa postausta. Edellisestä postauksestahan on kulunut vasta rapiat puoli vuotta... ;D