Elämä on yhtä luuppia

Kaikkihan sen tietävät, että minä olen laiska ja läski sohvaperuna, jonka elämän (vähäinen) liikunta muodostuu lähinnä koirien kanssa hiihtelystä ja ostoshelveteissä taapertamisesta. Ja luvalla sanoen, syyskuun alkupuolelta viime viikkoihin asti olen istunut varmasti enemmän perseelläni kuin koskaan aiemmin elämässäni (koska koipi, tiedättehän).

Aina ja kaikkialla toitotetaan, että liikunta on ihanaa ja kun "löytää oman lajinsa" niin sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään. No, enpä ole löytänyt vissiin sitä omaa lajiani, sillä inhoan kaiken maailman ryhmäjumppia ja -humppia, punttisali ei ole mun juttuni ja juoksijaksi minusta ei ole. Noin muutaman esimerkin mainitakseni. 
Kotioloissa olen nyt kuitenkin vähän aktivoitunut Selättimen päällä pyörimään (tosin sekin jäi katkolle sattuneesta syystä, mutta nyt ajattelin taas aloitella) ja tuo kuntopyörä kiehtoo minua helppoudellaan. Voin polkea fillaria valmiilla ohjelmalla ja tuijottaa vaikka juutuupista Sami Hedbergiä samalla. Ei paskempaa ajanvietettä, sanoisin.

---

Kävin pöyhimässä kuivurissa olevia lakanoita välillä ja nyt katkesi ajatus...

Niin! Siis tuota taustaa vasten, että en ole mikään liikuntailoittelija saattaa arvata etten ole mitenkään hullaantunut mistään Sport trackereistä, sykemittareista tai muistakaan sellaisista härpäkkeistä. Nyt olen kuitenkin joutunut pantakansan joukkoon minäkin. 
Minulla on tällainen:

www.polar.com

 
Ei, en ole itse ostanut sitä enkä varsinaisesti pyytänyt. Sattumien summana minulla nyt on tällainen. Alkuun ajattelin, että kokeillaan nyt, mutta en aio moisen pannan orjaksi ryhtyä. Enemmän olin varmaan innostunut ajatuksesta, että tästä saa tiedot ladattua kännykkään ja voin esimerkiksi tarkkailla kuinka paljon tulee vuorokauden aikana nukuttua. Siis silloin toki härvelin pitää olla ranteessa kaiken aikaa, yötä päivää.

Jaksoin pitää härveliä kädessäni pari yötä, mutta koska muutoinkin nukun vaatteitta ja koruitta, tuntui rannekkeen pitäminen vähän kummalliselta siitäkin huolimatta, että ranneke on kevyt eikä hiosta tai paina mitenkään. Niinpä uniaika-analyysit jäivät kovin vähiin.

Parin viikon koekäyttö kertoo, että oikeasti näillä meikäläisen spekseillä (laiska ja lihava istumatyöläinen) tulee päivän tavoite loppupeleissä aika helposti täyteen. Vähän kun käy koirien kanssa ulkona tuulettumassa ja siihen päälle heittää jonkun markettireissun, niin helposti on päivän aktiivisuusvaatimus täytetty.
Tosin tuota askellaskentaa en ihan härvelissä ymmärrä. Masiina rekisteröi liikkeiden määrän ja tyypin ja muuttaa sen sitten arvioiduksi askelmääräksi. Rehellisellä kävelyllä askelia saa paljon vähemmän kasaan kuin sillä, että puuhastelee vähän niitä näitä ja esimerkiksi kutoo. Että eipä kai se ihan sataprosenttisen luotettava ole, mutta antaa suuntaa kuitenkin.

Luulen, että härveli saattaa jäädä hyllylle pölyttymään piankin kun uutuudenviehätys katoaa. Töihinpaluun aikoihin testailen varmaankin miltä lukemat näyttävät työpäivän jälkeen ja saatanpa jossain reissuissa silkasta mielenkiinnosta pitää ranteessa, mutta en usko, että tämä laite minulle miksikään sydänystäväksi jää. Varmaa on kuitenkin se, että itse en tällaista itselleni ostaisi.

JälkiJuttu:
Onko se jouluhelvetti jo alkanut? Lauantaina käytiin Verkkokaupassa, jossa oli ihan maailmanlopun meininki ja eilen taas oli puoli Etelä-Suomea liikkeellä tuolla Ingvarin putiikissa ja Honkkarissa sekä Kodin ykkösessä.

Helvetin hella

Nytkö se alkoi, kodinkoneiden joukkokuolema?
Kaikki keittiömme isot laitteet (liesi, jääkaappi, pakastin, astianpesukone) ovat sellaiset reilut seitsemän vuotta käytössä olleita. Suurin kauhuskenaarioni onkin koko ajan ollut se, että kaikki vimpaimet hajoavat yhtä aikaa. Ja jostainhan se hajoaminen aina alkaa, niinpä luulin arvan osuneen lieden kohdalle.

Hellassamme on lapsilukko ja se on toteutettu siten, että se lukitseminen tapahtuu uunin lämpötilasäätönupista. Sillä tavalla "vedä-ja-käännä" -periaatteella. Nuppi on renannut jo jonkun aikaa ja tuntunut vähän löysältä sillä lopputuloksella, että lukitakseen ei enää tarvinnut vetää, pelkkä kääntäminen riitti.
Siippa ryhtyi sunnuntaina ruuantekoon ja kas! Nythän ei lapsilukko enää kääntynytkään pois päältä. Tai siis nuppi kääntyi, mutta uuni saati levyt eivät käynnistyneet. Kiva...
Yhdessä renkkasimme nuppia ja kiroilimme kuin metsäroistot samalla kun pohdimme, että pitääkö turvautua noutoruokaan. Minä vetäydyin takavasemmalle kun en enää jaksanut pönöttää yhden jalan ja yhden kepin varassa. Siippa paikansi vian liittyvän pariin ruuviin siinä lapsilukkolämpötilanupissa ja sai kuin saikin hellan toimimaan.
Nyt toivomme, että jostain löytyisi joku varaosa, jolla etupaneelin tai jonkun osan saisi vaihdettua, sillä koko hellan uusiminen yhden rikkinäisen nupin takia on mielestäni melkomoista luontoon paskantamista. Eli pidetään peukkuja, että löytyy osa sekä korjaaja, kohtuuhintaan tietysti.

Huomenna alkaa lokakuu ja joutunen ajastamaan tiedätte-kyllä-minkä kun minulla on aamutuimaan treffit sen komistuksen kanssa koiven jälkitarkastus ja hakasten poisto. Siippa lupasi aamulla nakata minut sinne, mutta takaisin joudun suoriutumaan taksin avustuksella. Onneksi soittavat auton oven eteen sieltä vastaanotosta. Mutta vähän jännää kyllä, sillä tänään on tasan kaksi viikkoa siitä kun olen viimeksi käynyt ulkona. Ehkä se siitä, pitää vaan muistaa laittaa vaatteet päälle... ;)
Ja saa pitää peukkuja sen puolesta, että koipi on myös sisäpuolelta lähtenyt paranemaan.

JälkiJuttu:
Ihan huomaamattani täytti tämä blogin reppanani jo kolme vuotta lauantaina. Enpä olisi aloittaessani uskonut, että pystyn pitämään moista tekelettä jaloillaan näinkin kauan! :D
Kiitos kaikille matkassa kulkeneille, samoilla linjoilla mennään tästä eteenkinpäin hamaan tulevaisuuteen.

Miniläppärin uusi elämä

Ostin joskus monta vuotta sitten erään kodinkoneliikkeen avajaisista itselleni joululahjaksi HP:n miniläppärin halvalla. Mylly onkin palvellut kivasti ja kulkenut matkoilla mukana pienen kokonsa ansiosta. Matkapalvelu sen (tai oikeammin tämän) koneen osalta päättyi kun vaadin sain synttärilahjaksi tabletin, joka mahtuu käsilaukkuun. Kone kuitenkin palveli edelleen kotikäytössä varsin hyvin kunnes... 

Ensin masiina alkoi käynnistäessä herjata jotain levyvikaa ja vaati joka kerta tarkistamaan kovalevyä. Tarkistuksen yhteydessä ei kuitenkaan koskaan löytynyt mitään.
Tämän ilmaantuneen virheen yhteydessä masiina hidastui kovasti. Toki nettisurffailu vielä onnistui kunhan jaksoi ensin odottaa kärsivällisesti. Mutta sitten loppui XP-tuki Wintoosan puolelta ja totesimme, että järeämmän käyttiksen asentaminen moiseen laitteeseen olisi aika turhaa.

Nyt Siippa piristi päivääni asentamalla tähän koneeseen Linuxin Ubuntun kevytversion ja masiinahan rokkaa kuin uusi! Eli voin istua komentopaikallani olohuoneessa naputtelemassa miniläppäriä sen sijaan, että pitäisi kavuta yläkertaan pönttökoneen ääreen vaikkapa pankkiasioita hoitelemaan. Ihanaa! Päivän piristys. Nyt vaan pitää opetella kaikki erilaiset Linuxin salat, mutta eiköhän se tästä suttaannu. Ai äm häpii, onni on hyvä aviomies. :)

 

Pakettiautomaatti

Olen ehkä saattanut mainita täälläkin, että postimme lakkautettiin yli vuosi sitten ja nyt lähin posti sijaitsee noin 15 kilometrin päässä (ennen matkaa oli noin kaksi kilometriä). Eihän se ole matka eikä mikään, mutta posti, joka palvelee varmaankin 50 000 taloutta, sijaitsee liikekiinteistössä, jossa on yhteensä noin kymmenen parkkipaikkaa... Olen kyseisessä toimipisteessä asioinut vain muutaman kerran (hakenut pakettia) ja joka kerta siellä on ollut valtava jono. 
Siitä suivaantuneena yritin jo aiemmin rekisteröidä itseäni pakettiautomaatin asiakkaaksi. Onneksi en jostain syystä onnistunut silloin ensimmäisellä kerralla, sillä sittemmin on pakettiautomaatti tullut myös tuohon lähi-Alepaamme. Nöyrryin ja luin käyttöohjeita, minkä jälkeen onnistuinkin kertomaan Itellan systeemille, että haluan jatkossa pakettini oikean postin sijasta tuohon lähiautomaattiin.

Edellispäivänä tilasin netistä kahvikapseleita tuohon uuteen ihanuuteeni (kilpailee muuten vahvasti ykkössuosikin asemasta tiskikoneen kanssa) ja katso, viesti paketin saapumisesta pakettiautomaattiin tuli jo eilen illansuussa!
Niinpä pääsin tänään sitten ensimmäistä kertaa tekemään tuttavuutta moisen masiinan kanssa. Etukäteen olin pohtinut, että mistä minä huomaan mikä luukku aukeaa... Noh, tämähän oli suunniteltu ihan sellaisellekin ihmiselle, joka ei erota oikeaa vasemmasta. Näppäiltyäni tekstarilla saamani koodin, kertoi automaatti, että pakettisi on luukussa nuolen osoittamassa suunnassa. Ja sen jälkeen sai antaa käskyn avata luukku. Luukkuhan ponnahti sen verran selkeästi auki, että ei sitä voinut olla huomaamatta.
Ja koko tähän toimenpiteeseen kului noin kaksi minuuttia. Vaihtoehtona olisi ollut ajaminen hampaita kiristellen sinne postin toimipaikkaan, parkkipaikan epätoivoinen etsintä ja jonottaminen tiskille noin puoli tuntia. Kyllä, voitte olla varmoja, että kannatan lämpimästi tätä automaattisysteemiä!

Lisäksi kävin (salaa) puutarhamyymälässä sillä tekosyyllä, että sen viimekesäisen ruukussa olleen ja siihen kuolleen runkoverenpisaran tilalle piti löytää jotain. 
Löysinkin kivan runkoruusun halvalla, joten jos kuolee, niin ei harmita. Samalla teemalla hankin siihen tuunaamaani pallogrilliin taas äitienpäiväruusun alennuksesta. Tässähän pätee se, että siinä on aina ruukkuruusu, joka on ostettu alennusmyynnistä ja joka saa olla grillissä niin kauan kuin se kukkii. Useimmat ovat kukkineet koko kesän henkensä kaupalla. ;)

Olisin ostanut tomaatinkin Siipalle, mutta ne olivat loppuneet. Sen sijaan ostin aivan hurmaavan kauniin amppelissa olevan verenpisaran. En vaan pystynyt vastustamaan sitä, vaikka minulla jo periaatteessa oli "amppelikukkakiintiö" täynnä. Ratkaisin "ongelman" sijoittamalla verenpisaran ulko-oven lippaan ja siirtämällä siinä olleen orvokki-istutuksen maan tasalle. Nimittäin tänään sää suosi ja sain kuin sainkin sen kukkapenkin kunnostettua!
Hellävaraisesti siirsin jo kasvamaan lähteneet liljat korotettuun penkkiin ja toivon etteivät kovin pahasti ottaneet nokkaansa moisesta siirtelystä. Lisäksi istutin viisi torvililjan (= valkolilja) sipulia, joiden toivon myös menestyvän.
Sen amppelissa olleen orvokin laitoin sitten siihen penkin eteen kaunistukseksi kunnes saan sen vanhan mylläyksen tasattua ja keksittyä siihen jonkun kestävän ratkaisun. Nyt se on aika ruma kun poistin siitä vain vanhat reunakivet ja se jäi aika myllätyn näköiseksi.
Yritän saada jotain valokuviakin aikaiseksi näistä puuhasteluistani.

Taikasieni

Nyt kaikki ööga kovaksi ja korva hörölle, sillä täällä jaetaan nimittäin siivousvinkki! Ja tiedättekin sen, että tällaisia marttaohjeita saa näiltä kulmilta yleensä turha hakea (koskee kaikkia kotiaskareita).

Lemmikinomistajat erityisesti tietävät kuinka ovenpieliin ja seiniin tulee kaikenlaista lähmää ja likaa (päätee kenties lapsiperheisiinkin, en tiedä).
Maalatun seinän, oli se sitten betoniseinä tai kyprokki, peseminen rätti ja vesi -periaatteella on ihan perseestä. Aina jää raitaa ja paskaa, vaikka mitä tekisi. Tai no, jos maalaisi kaikki seinät mustiksi ainakin metrin korkeudelta alaspäin niin tämä ei ehkä olisikaan ongelma, mutta puhun nyt vaaleista seinistä. Ja vaikka olen kovin laiska siivoamaan niin näin keväisin joku pikku hepuli aina tulee kun valoa tulvii sisään ikkunoista ja kaikki paska näyttää kymmenkertaistuvan yhdessä päivässä. Niinpä pesen myös seiniä ja ovenpieliä.

Rukouksiini tämän siivoustyön helpottamiseksi on onneksi vastattu jo monta vuotta sitten. Keino ei ole ilmainen eikä varmaankaan kestävää kehitystä, mutta tätä käytän kaiken hankalan lian puhdistamiseen. Kyseessä on siis ihmesieni eli Swiffer Magic Eraser.

Muistan, että itsekin suhtauduin tähän hyvin skeptisesti aikoinaan, mutta kerran kokeiltuani en ole edes miettinyt mitään muuta. Tällä puhdistan mm. termoskannun sisäpuolelta kuten myös perkolaattorin kannun, johon kahvi pinttyy nopeasti ja todella kovasti kiinni.

Ja sitten kun olette toipuneet siitä järkytyksestä, että täällä jaetaan siivousvinkkejä, niin siitä vaan markettiin ostamaan. Löytyvät sieltä missä muutkin siivousvälineet ja tiskirätit ovat. Hintaa en muista tiedä.

Nyt menen tyhjentämään pyykinpesukoneen...

Kuumat treffit

Pitänee tässä vähitellen huolestua omasta mielenterveydestään... 

Toinen vapaaviikko alkaa olla pulkassa, tosin sitä "häiritsi" Siipan kolmen päivän loma alkuviikosta. Niinpä kaappien siivous ei ole edistynyt. Sen sijaan tiistaina oli tarjolla ravintolamiljöössä hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Keskiviikkona taas oli tarjolla tukkaoperaatio kampaajalla (ja hyvää seuraa by kampaajani). Samalla tuli Siipallekin sipaistua siisti takatukka taas.

Vaan eilen Siippa palasi töihin ja minä sain jäädä huseeraamaan omiani. 
Muistutin itseäni siitä, että joka päivä pitää tehdä jotain järkevää, että ei voi vaan loisia töllön edessä katselemassa kaiken maailman hömppää boxilta tai töllön syöttövirrasta.

Niinpä otin ja raivasin kaikki keittiön työtasot tyhjiksi sekä heitin kaiken turhan tiskipöydän nurkilla pyörineen täyhkän roskikseen.
Sitten kaivoin esille höyrypesurini ja ryhdyin puuhaan. Höyrytin kaikki kaakelit ja pinnat, myös kaappien ovet ja hellan, niin että ne suorastaan säihkyvät! Olen ehkä joskus maininnutkin, että se höyrypesuri on ihan loistava vekotin, mutta sen kanssa puuhastellessa tulee ihan helvetillinen hiki. Niin kävi nytkin. Unohdin vakaan aikomukseni jatkaa höyrytystä vessassa & pesuhuoneessa ja nakkasin rukkaset naulaan. Lähdin kuitenkin samalla hiellä vetämään jatkohiet VV:n kanssa. Eilen oli ihan taivaallinen kevätsää ja kiskaisimme reippaan kolmen vartin hikilenkin. 
Sen jälkeen olikin mukava sujahtaa suihkuun tyytyväisenä itseensä.

Tänä aamuna arvoin, että mitä tekisin. Joku ihme keväthurrikaani nostaa päätään ulkona ja päätin, että tältä päivältä saa ekstralenkki VV:n kanssa jäädä väliin kun tuo polvikin taas vähän kettuilee.
Aamiaisen nautittuani ja selailtuani Terrilife-lehden (jonka russelipalstalta muuten juoksikin kuvassa vastaan tuttu kaksikko Torpan mäeltä), päätin ryhtyä tekemään jotain.
Kevätauringon ollessa armoton, näkyy kämpässä kauniisti kaikki pöly, hiekka ja muu täyhkä. Tämän voisi tietysti ratkaista vetämällä verhot eteen, mutta kivahan se on katsella ikkunasta ulos välillä, joten imuri esiin.

Ensimmäinen puolituntinen kului keräillessä koirien leluja ja luita, joita pääsääntöisesti VV levittelee tasaisesti ympäri kämppää. Itsekseni ihmettelin, että kuka niille on moisen leluarsenaalin kantanut...
Sitten neuvottelimme VV:n kanssa, että kannattaako tuulikaapissa istua ulko-oven edessä juuri silloin kun minä imuroin siellä. VV:n mielestä moiselle härvelille ei ole sijaa hänen huushollissaan, mutta minä kerroin, että neiti vaan väistää takavasemmalle ja ottaa mallia PP:stä, että kuinka sen imurin kanssa seurustellaan (teeskennellään kuollutta jossain).
Treffini imurin kanssa olivatkin varsin perusteelliset kun vauhtiin pääsin. Siinä saivat kyytiä sohvatyynyt ja -tyynynalusetkin, ja kaikki muutkin paikat johon vain yletin ja pääsin.
Imurin kanssa valssaamisen jälkeen jaksoin vielä pyyhkiä pölyt, mutta kaiken muun päätin jättää suosiolla ensi viikkoon.

Että siis kaksi kuumaa deittiä kodinhuoltovälineiden kanssa kahdessa päivässä. Alan todella huolestua. Ja mihin tämä johtaa jos vietän koko loppuvuoden näin? Sitten palaan töihin ja romahdan kun en ehdi enkä pysty kuuraamaan huushollia samalla pieteetillä koko ajan ja joka päivä. 
Ehkä pitäisi keskittyä siivoamisen sijaan kokeilemaan sitä "seitinohutta päiväkänniä" vaikka jo heti ensi viikolla. Ja niin kauan pitää yrittää, että tulee onnistunut tulos, sillä se seitinohut jos mikä on todellakin taitolaji. ;)

Munakello

Varsin tarpeellinen kapine ainakin meidän taloudessamme.
Ja meiltä löytyy tällainen versio:

Aivan ihastuttava "numeroyhdistelmälukko". Olemme saaneet sen monta vuotta sitten korruptiolahjana kaupantekijäisissä. Mutta se toimii vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen eikä ole koskaan hukassa kun on magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.
Siipalla tosin on välillä moniajo päällä kokatessaan ja hän käyttää munakellon lisäksi kännykän ajastinta kellottamiseen. Itse käytän tuota munakelloa luultavasti eniten orkideoiden "lillityksen" kellottamiseen, sillä jos en laita mitään hälytystystä muistuttamaan, niin kukkaparat saattavat joutua uiskentelemaan puoli vuorokautta...

Samanlaisen munakellon lahjoitin juuri ystävälleni tupaantuliaislahjaksi tämän muutettua perheineen väljempiin neliöihin. Toivon hänenkin munakellolleen pitkää ikää ja kovaa käyttöä.

Näin tuli tällä postauksella hoidettua tavallaan eilinenkin sana kun oli tuo löyhä aasinsilta lahjaan. ;)

JälkiJuttu:
Tänään on mun perjantai kun huomenna on vapaapäivä. Toivottavasti kohtaan Kuninkaallisen Toverini Hirnakan huomenna pörrierikehän äärellä ja pääsemme nauttimaan mokkakupilliset. Toivotankin hänelle ja seurueelleen turvallista matkaa tänne etelän vesisateeseen.

Jobbari-Jane

Maanantaina hyvästelin haikein mielin uskollisesti kanssani kulkeneen pakettiautoni. Toivottavasti uusi emäntä saa nauttia monista mukavista kilometreistä ohjuksen puikoissa.
Olin ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen kymmeneen vuoteen autoton nainen...

Äidilläni oli pieni punainen peugeot, jonka hankkimisesta minä olin päävastuussa silloin monta vuotta sitten kun se hommattiin. Auto oli oikea löytö, hyvin pidetty "kauppakassi", josta ajattelimme olevan äidilleni iloa suurinpiirtein niin kauan kuin hänellä kortti vielä on. Vaan valitettavasti pösö kohtasi loppunsa viime talvena ja matkansa vei rekisteristäpoiston kautta romuttamolle.

Talvella äitini ei pahemmin autoa tarvitse, mutta kesällä menojalkaa vipattaa siihen malliin, että melkein joka viikko pitää johonkin päin Suomea olla menossa.
Kesän karjalaisjuhliin muori matkusti sellaisella pommilla, että ihan hirvitti päästää matkaan. Tuolloin päätin, että kun saan oman hoppani myytyä, ostan äidille jonkun vähän paremman kulkupelin ettei tarvitse sydän syrjällään odotella, milloin on muori jäänyt tienposkeen jossain huitsan kukkasessa.

Niinpä tiistaina löysin itseni surffailemasta erinäisiltä autonmyyntisivuilta... Siippa tahollaan etsiskeli myös sopivaa biiliä.
Muistelin äitini kriteerejä edellisen autonoston yhteydessä. Niitä oli käytännössä kaksi: pieni ja punainen. Tällaisilla hakusanoilla ei paljoa kannata etsiskellä, mutta koitin miettiä sopivia pieniä automalleja ja sovittelin hintahaarukkaa.
Ja kas! Ihan lähellä oli yksityisellä myynnissä tältä vuosituhannelta oleva pieni ja punainen auto, jolla oli sopiva hinta sekä mukavan vähän ajettuja kilometrejä ja joka oli passelisti varusteltu.

Tuumasta toimeen, soitin myyjälle ja tiedustelin sopisiko mennä renkaita potkimaan.
Jo vain passasi ja niinpä autottomuuteni kesti tasan vuorokauden. :D
Auto oli oikeasti kiva ajettava tuollaiseksi pikkuautoksi, juuri katsastettu ja huollotkin tehty.  Käytännön syistä tein kaupan omiin nimiini, että ei tarvinnut lähteä muoria raahaamaan mukaan. Niinpä voin lähettää äidin juhannuspäivän aterialta kotiinsa omalla, uudella, pienellä ja punaisella autollaan. Eikä minun toivottavasti tarvitse enää tämän jälkeen hänelle muuta autoa hommata ennenkuin ajokortti otetaan pois.

Onhan se sievä, eikö olekin?

Mikäli urani valtion virkamiehenä joskus päättyy, taidan ryhtyä autokauppiaaksi. Sloganikin on jo valmiina: "Jobbari-Jane: ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa". ;) 

Tekniikan ihme

Koska työpaikallamme on täystin typerä systeemi puhelinten ja tietokoneiden leasing-sopimuksista, joudun vaihtamaan puhelinta kahden vuoden välein. Halusin tai en. Nyt en olisi halunnut. Minulla oli täysin toimiva "vanhanaikainen" (= lue 2 vuotta vanha) nokialainen, joka piti nyt pakosta vaihtaa uuteen.
Koska privaatisti omistin jo muun kuin nokialaisen kosketusnäyttöpuhelimen, en tuntenut minkäänlaisia intohimoja vaihtaa työkapulaa. Vaan minkäs teet. Ilmoitus tuli ja kohteliaasti kysyttiin, minkä värisen kuoren haluaisit. Hienoa! Vaadin punaista kun arvelin, että moinen pyyntö viivyttää toimitusta. Ja paskan marjat! Sehän tulee ihan yhtä nopeasti kuin vaikka musta... Kiva.

Noin kuukausi sitten, juuri ennen pääsiäisen aikaan sattunutta lomaani, sai sitten uuden luurin. Nokian lumikko, mallia 820. En ole niin perehtynyt nokialaiseen maailmaan, että osaisin sanoa, miten tämä eroaa isoveljestään 920-mallista. Paitsi että se isompi on vielä isompi.

Korealaiseen kilpailijaan tottuneena oli lumikko jonkunsorttinen kulttuurishokki. Käytettävyydeltään kummallisempi ja painoltaan puolta painavampi. Puhumattakaan sovelluksista. Androidiin saa yhtä ja toista ihan ilmaiseksi, mutta onkialaiseen ne itsestäänselvästi ovatkin maksullisia. Ihme touhua, oikeasti.

Viime viikolla sitten hokasin todellisen sudenkuopan tässä puhelimessa.
Jotta voit ladata edes niitä ilmaisia sovelluksia puhelimeesi, pitää olla olemassa tili. No se on aika luonnollista.
Mutta kun olin tehnyt kalenterimerkintöjä puhelimeeni privaattimerkintöinä eli siten, että en halunnut kaikkien työkavereideni näkevän kosmetologi- tai kampaaja-aikojani, eivät ne tulleetkaan näkyviin edes työsähköpostini kalenteriin.
Ja tämä on perin onnetonta, sillä käytännössä tsekkaan kaikki menoni työsähköpostin kalenterin kautta.

Onneksi minulla oli jonkun sortin etiäinen seuraavista varatuista ajoistani ja ryhdyin pieniin salapoliisitehtäviin.

Kävi ilmi, että luodessani tietyn käyttäjätilin Nokiakaupan latauksia varten, aktivoin tietynlaisen tuohon tiliin liittyvän henkilökohtaisen tilin. Kun tein "yksityisen kalenterimerkinnän", meni tämä merkintä tietylle "pelitiliin" liittyvälle kalenterille. Ja tämän höpöhöpö-kalenterin olin poistanut näytettävistä kalentereistani.
Eli kun annoin näyttää tämän kalenterin, löytyivät yksityiset menoni kummasti...

Hieno homma. Kilpailevan valmistajan puhelimen kalenterin voi halutessaan synkata tuosta vaan kaikkine tietoineen ilman ihmettelyä. Että ihmettelen vaan, mitä Nokia on tässä(kin) kohdassa ajatellut...
Tässä kohdassa kuitenkin iso kiitos siitä, että ovat ymmärtäneet vapauttaa koko Angry Birds Originalin vapaaseen lataukseen myös Nokian puhelimille. Vaikkakin rajoitetun ajan, mutta silti. Jos halutaan lisää koukkuja, kannattaa ehdottomasti koukuttaa ilmaisherkuilla. Tiedän mistä puhun, uskokaa tai älkää. ;)       

Kameran kuolemako?

Joko meidän muutaman vuoden ikäinen Ixus-digipokkari on hajoamassa tai sitten siinä on jonkun sortin apinasuodatin.

Viimeisimmän akun latauksen jälkeen siihen on tullut mystisiä vikoja. Ihan ensin se ilmoitti jotain järjestelmävirhettä ja jäi niille sijoilleen kunnes sen sammutti. Uudelleen käynnistyksen jälkeen se sitten suvaitsi toimia ihan hyvin pidemmän aikaa. 

Kunnes muutama päivä sitten se kilahti lopullisesti. Yhden kuvan ottamisen jälkeen se vaati sammuttamaan ja käynnistämään uudelleen. Koko ajan. Ja tämän perään taas systeemivirhettä. Ärh! Eikä siinä vielä kaikki. Kameran esikatseluruudussa viimeiset otetut kuvat ovat ylösalaisin, ja vaakakuvat näyttävät pystykuvilta ja päinvastoin.

Jos siis kyseessä ei ole vika kamerassa tai sen ohjelmassa, on siinä oltava apinasuodatin. Sillä aina kun se nyt on temppuillut, on kuvauskohteena ollut Virallinen Valvoja. Että epäilys idioottisuodattimesta kyllä väistämättä herää.

Hitsi, pitääköhän tässä nyt lähteä vielä kameran ostoonkin? Lomareissukin on ihan nurkan takana ja siellä ainakin pitää olla toimiva kamera. Kännykkäräpsyt kun eivät ihan ole sama asia kuin oikealla kameralla otetut.

Vaikka sirpalle lupasinkin, että en enää pentukuvia laita, niin nämä on pakko laittaa kaiken uhalla.

Penska kasvoi pedistään ulos kolmessa viikossa ja kävin ostamassa lapselle uuden pedin sekä tyttömäisen pannan. Eikö olekin hieno peti!

Tuntuu kelpaavan ja tilaa on.

 

Joskus pitää vaan haudata pää kaverin kainaloon.

Takapihan lumivuori on huvennut parissa päivässä ja tänään on saatu näköyhteys kukkapenkin pohjaa. Ja siellähän näkyy elämää! Krookuksen alkua pilkistää jo ja olisikohan joku narsissikin. Ongelma on nimittäin se, että kun syksyllä perkasin penkistä helmililjoja, pikkukrookuksia ja villitulppaaneja, niin en oikein muista mitä kaikkea istutin tilalle. Mutta sittenhän sen näkee kun alkavat tulla enemmän esiin.
Kevät tulee sittenkin!

Mission impossible

Muistanette kuinka joulun aikoihin "mainitsin" appiukon pudottaneen portaikon seinälampun kuvun sillä seurauksella, että se meni tuhannen päreiksi.

Uuden hankkiminen onkin osoittautunut täysin mahdottomaksi tehtäväksi. 
Ihan kuin ei olisi vituttanut tarpeeksi passelin kokoisen ja kivannäköisen lampun hajoaminen. Olen nyt rampannut siellä, täällä ja tuolla etsiskelemässä sopivaa valaisinta. Pointtihan on se, että "töpselisysteemi" siinä pitää olla kuten kattolampussa eikä niin kuin "lukuvaloissa", että siitä roikkuu töpseliin tökättävä piuha, jossa on katkaisija matkalla.

Edellinen lamppu, joka siis edelleen on seinässä kiinni ilman kupua loistaen laitosvalona, on hommattu rautakaupan saksalaisversiosta kuusi vuotta sitten. Vaan eipä kyseisestä puodista löytynyt edes sinnepäin olevaa valoa. Itse asiassa minullehan riittäisi jos löytäisin vain sopivankokoisen ja -näköisen kuvun, mutta eihän sellaistakaan tietenkään löydy tuosta noin vaan.

Eilen sorruin jo niin epätoivoiseen tekoon, että singahdin isolle kirkolle Siipan siivellä tutkailemaan tavaratalojen valaisintarjontaa. Kuvittelin jotenkin, että kyllähän niistä nyt moinen lamppu löytyy! Ja paskan marjat.

Sokokselta löytyi tasan yksi sellainen valaisin, jossa oli se "kattotöpseli" ja sekin oli auttamattomasti liian suuri kyseiseen paikkaan eikä edes kovin kaunis. Paremman väen tavaratalossa olikin sitten jokseenkin ulkopuolinen olo. Kaikki kääpiövillakoirien omistajat olivat näemmä päättäneet lähteä sisustusostoksille Stockalle minkkiturkkeissaan. Tai sitten kääpiövillakoiria ulkoilutetaan sunnuntaisin Stockalla, en tiedä kun en siellä yleensä käy.
Joka tapauksessa näin sielläkin yhden käyttötarkoitukseeni soveliaan lampun, mutta se olisi pitänyt erikseen tilata ja maksoi "naurettavat" 170 euroa. Joo, ehkä odottelen kahdenkympin laitosvaloni kanssa vielä josko jotain löytyisi.

Mutta nyt kaipaisin ideoita. Mistä etsisin sellaista seinälamppua jonka sytyttäminen tapahtuu seinäkatkaisimesta (kuten kattovalon)? Osaako joku suositella hyvää lamppukauppaa pääkaupunkiseudulla?
Antaisin muuten koko asian olla, mutta portaikko on todella pimeä erityisesti talviaikaan, joten pakko kai siinä on turvallisuussyistäkin olla se valo. Korkealla portaikon katossa oleva lamppu kun ei ihan riitä.

Sisustaminen on perseestä. Tai ei se olisi jos löytäisi haluamansa ja mielellään edullisesti.

Lopuksi lisätään kuva rappusmatostamme. Jos PP on varpaanlämmitin, niin Juniori on sitten rappuluuta. Oheisessa kuvassa se makoilee mielipaikallaan mieliasennossaan. Tuohon mutkaan se kapuaa myös tarkkailemaan tilannetta jos se kokee, että meneillään on jotain epäilyttävää tai omituista. Taustalla loimottaa se laitosvalo, joten ymmärtänette miksen ole kovin iloinen valaisintilanteesta kun huonolaatuisessa kännykkäkuvassakin valo näyttää noin kirkkaalta...

Nyt lähden tuonne lumituiskuun yrittämään kotiinpääsyä. Kyllä saisi se kevät jo tulla!

16. Eilen

Eilen oli perjantai, joka on aina töissä jollain tapaa hektinen. Tietyt hommat pitää tehdä aina perjantaina ja tietysti soppaa hämmennetään sitten jollain ylläripylläreillä, hommilla, jotka toimitetaan saatesanoilla "tämä olisi pitänyt tehdä oikeastaan jo eilen". Kiva.

Eilen huomasin myös rappusemme pielessä kasvavan koivuangervon muuttuneen jääveistokseksi. Ilmeisesti räystäältä on tippunut sopivasti vettä ja se on sitten jäätynyt puskan oksiin. Otin siitä tänään kuvan, mutta en tiedä saako siitä kunnolla selvää. Hienolta se kuitenkin näyttää livenä.

Eilen tuli töllöstä eräs ehdottomista suosikkiohjelmistani eli Voice of Finland. Mutta voi rähmä! Taisin olla yhtä valintaa lukuunottamatta eri mieltä valmentajien kanssa. Siis mitä vittua!? Suoranaisia oikeusmurhia tapahtui ja toivonkin, että seuraavalla kerralla olisi edes vähän parempi linja valmentajilla. Ärsyynnyin kovasti sorsittujen artistien puolesta enkä joutunut olemaan ärsyyntymisenä kanssa yksin, sillä Siippa hämmästeli kanssani asiaa yhtä lailla.

Tämä päivä on mennyt lähinnä löhöillessä ja ihmetellessä Siipan eilen saamaa uutta puhelinta. Eipä ole suurempaa apua siitä, että meikäläisellä on kilpailevaa merkkiä oleva puhelin ja tabletti, sen verran oma maailma on Onkian wintoosa-puhelimessa. Kyllä sillä todistettavasti voi soittaa ja siihen voi myös soittaa. Että ihan puhelimenakin näyttää toimivan.

Koska olen tunnettu myös kylmistä varpaistani, olen opettanut koirat lämmittämään varpaitani. Oheisessa kuvassa näette Koera-merkkisen, PP-mallisen varpaanlämmittimen. Tosin se toimii vähän miten milloinkin eli lämmittää silloin kun sitä huvittaa, vaikka ei tarvitsisikaan (kuten tänään), joten en voi suositella moisen hankkimista.

Meikäläinen hilppaisee nyt iltapäiväsaunaan, joten mukavaa lauantain jatkoa sinulle.