Viimeistä viedään

Tämän vuoden osalta on kohta duunit taputeltu ja samalla koko vuosi. 

Tänään on myös se päivä vuodesta kun pari koiraa taloudessamme uskoo maailmanlopun tulleen ja viettää iltansa ja pitkälti yönsä lymyillen tahoillaan.
Toivon totisesti, että terroristi on vähän kovemmasta puusta veistetty kuin vanhemmat lajitoverinsa. Uskokaa kun sanon, paukkuaran koiran kanssa eläminen ei ole herkkua ja taipumus yleensä pahenee vuosien saatossa. Niin meilläkin. 

Siksipä tämän päivän Fingerpori oli mitä osuvin oman ajatusmaailmani kanssa: 

© Pertti Jarla

Minun puolestani rakettien myymisen yksityisille voisi tyystin kieltää tai ainakin tehdä jotenkin luvanvaraiseksi. Nytkin pommeja on myyty perjantaista alkaen, vaikka lain mukaan niitä saa räjäytellä vain ja ainoastaan tänä iltana ja yönä. No ovatko malttaneet olla pommittamatta? Juu, eivät. Eilen naapurustossa joltain karkasi jo mopo käsistä niin, että piti ihan rakettejakin ampua paukkujen lisäksi.

Vaan se siitä, eipä tämä meikäläisen persharmi ja mäkätys mitään auta. Sulkeudumme kämppäämme ja olemme omissa oloissamme toivoen, että jossain kohdassa hellittää, jotta koirat uskaltavat käydä tarpeillaan. Ooppa ite kusematta vuorokausi...

Kulunut vuosi on ollut jotenkin... no... erikoinen. Siis mitään sinänsä ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin lähtökohdat ensi vuoteen ovat tyystin erilaiset kuin tähän kuluvaan olivat. Töissä tapahtui paljonkin, mutta ei niistä sen enempää.

Vaan onhan tämä vuosi tuonut tullessaan elämäämme raikkaan tuulahduksen eli VV:n.

Häh? Jaa, mää vai?

Ihanan hullu ja "kamala" pieni koira, joka on paikkansa ottanut sydämissämme ja talossamme valloittaen vähän sukulaisia ja tuttaviakin siinä sivussa. Olen kovin iloinen siitä, että polkumme kohtasivat ja meidänkin talomme hiljaiseloon on saatu vähän säpinää.

Lisäksi olen yhä enemmän nauttinut Blogistanian moninaisista ihanista bloggaajista, joiden hengentuotoksista irtoavat sekä naurut että itkut.
Pieni oma lukijakuntani ja aktiiviset kommentoijat ilahduttavat minua kovasti ja jaksavat olla mukana, vaikka välillä blogini päivitystahti on varsin rytmihäiriöinen kun ei vaan ehdi. On mukava saada kommentteja ja sitä kautta keskustelua mitä hulluimmista jutuista.
Siispä kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, jatketaan samoin kujein ensi vuonnakin.

Hyvää Uutta Vuotta!
 

Penkkiurheilua

Kaikki urheiluhulluthan ovat nyt liimaantuneet töllön ääreen tuijottelemaan Keski-Euroopan mäkiviikkoa ja hiihdon Tuur de skiitä. 
Niin se meilläkin töllö pajatti eilen koko armaan päivän erinäistä urheilua, että melkein tuntui siltä kuin olisi itse pyörähtänyt puikkarinteestä sprinttihiihdon kautta mäkimonttuun. Huhhuh.

Noo, meikäläinen kun seuraa näitä hiihtokinkereitä aina vähän silleen puolella korvalla ilman suurta intohimoa, niin nytkin keskittymiseni "Tourin" hiihtokisoja seuratessa meni ihan muuhun kuin kuvan katseluun. Nimittäin ja selostajan ja kommentaattorin dialogiin. En mainitse nimiä, mutta kaikki kyseistä urheilulajia seuraavat varmaan tietävät mitä kaksikkoa tarkoitan... Ja uskokaa pois, olen kuunnellut tätä samaa dialogia jo useampana viikonloppuna, joten tiedän kyllä mistä puhun. Todella ammattimaista, ei voi muuta sanoa. 
Vai mitä mieltä olette tästä:

selostaja: Ja sieltähän se Marit porhaltaa kuin hirvi, taitaa ottaa erävoiton vai mitä sanot?
kommentaattori: Ilman muuta, ja että tottakai Marit tässä voiton vie.
s: No voi! Nyt se Marit kaatui, ei tainnutkaan tulla voittoa.
k: Ei, ja että tottakai... Siis kyllähän se niin on että...
s: Voiton veikin sitten Pirkko maalikamerakuvan perusteella. Aikamoinen jymypaukku!
k: Kyllä, ja että... Ilman muuta Pirkko on yllätysnimi, mutta että ilman muuta ja kyllä...

* * * * *

s: Mitäs sanot suomalaisten miesten mahdollisuuksista? Ville oli aika-ajossa hyvä.
k: Kyllä, näin on ja että... Ville kyllä varmasti, että kyllä...
s: Nyt kyllä Ville jää aika paljon eikä ehdi mukaan, taitaa nousta seinä pystyyn.
k: Ei, ja että kyllä näin... Siis Villehän kyllä... Ilman muuta jaaaa...

Oikeesti?!?! Mä rupean kommentaattoriksi. Pystyn olemaan sanomatta mitään helposti enkä todellakaan tiedä mistään mitään. Vaikeuksia voi tuottaa tuo, että ei yhtäkään lausetta sano loppuun asti.
Kuunnelkaapa huviksenne hetki, huomenna sitä hiihtoa taas tule maikkarilta.

Ja kun nyt ruotimaan lähdettiin, niin sanotaanpa pari sanaa muidenkin lajien selostajista samalta kanavalta.

Mäkihypyssä itse selostaja on mielestäni aika ookoo tai ei ainakaan mitenkään erityisen ärsyttävä, mutta kommentaattori... Noh, käyttää erityisen paljon sanaa yllätysvalmis ja on entinen mäkihyppääjä, enpä sano muuta.

Alppihiihdossa miesten puolella homma toimii mielestäni ihan jees ja komentaattorillakin on ihan fiksua sanottavaa välillä. Mutta naisten puolella... Voi pyhä jysäys sitä eukkoa! Senat ovat koko ajan sekaisin eikä tämä äidinkieli tunnu kovin hyvin taittuvan. Välillä muija laitetaan vaan kommentaattorin rooliin miehen hoitaessa varsinaisen selostuksen, jolloin muija säännöllisesti kikattaa kuin joku pikkukimuli siellä selostamossa. Sitten kun hänet päästetään yksin selostamaan koko hoito, on jälki aika... mielenkiintoista.

Täytyy nyt käsi sydämellä sanoa, että maikkarin parasta urheiluantia ovat formulat. Oskari vaan on niin ihana ja siellä on älytty hommata ihan oikeita lajin asiantuntijoita, joita Suomesta löytyykin yllättävän paljon, raottamaan alan saloja.
Vaan ehkäpä hiihtourheilun ja erityisesti maastohiihdon perinteisiin kuulu tietynlainen epämääräisyys ja tiedon pimittäminen, ja se ulottuu ihan selostamiseen asti.

På bio

Elävissä kuvissa käyminen on meikäläiselle kohtuullisen harvinaista herkkua, vaikka leffaan meneminen onkin nykyään kovin vaivatonta. Liput saa netistä eikä tarvitse mennä tuntia etukäteen notkumaan lippukassalle. Nykyään ovat kehittäneet systeemejään jo niin, että lahjalipunkin voi netin kautta käyttää. Aiemmin on meikäläiseltä eräskin Finnkinon lahjalippu jäänyt juuri tuosta syystä käyttämättä kun olisi pitänyt sen lahjalipun kanssa mennä sinne lippukassalle vähintään tuntia ennen näytöstä. Juu, tiedän, hirveetä tuhlausta, mutta en ole kertonut lahjoittajalle moisesta röyhkeydestäni. 

Nyt kuitenkin olimme päättäneet mennä elokuviin ja syömään. Kahdesta pohtimastamme elokuvavaihtoehdosta valitsimme kotimaisen sijaan naapurimaan tuotoksen eli juuri teattereihin tulleen "Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi". Täytyy sanoa, että jos ei olisi ymmärtänyt alkuperäiskieltä, olisi kokemus ollut varmaankin latteampi. Jotkut fraasit vaan olivat ihan hulvattomia på svenska ja kääntäjä oli jättänyt ne nyanssit pois. 
Leffa oli ihan OK, mutta vähän väkisin se oli venytetty. Puoli tuntia vähemmän olisi riittänyt. Katselin kelloani pariin otteeseen ja se ei ole koskaan hyvä merkki missään kulttuuririennossa.

Vaan enemmän minua kuitenkin häiritsi vieressä ollut pariskunta kuin leffan keskinkertaisuus. Kyseessä oli sellainen noin kuusikymppinen bättre folk -pariskunta ystäväpariskuntansa kanssa. Heti kun istahdin herran viereen, olin haistavinani viinan. Siis viinan, ei mitään mietoa juomaa. Pariskunta keskusteli ennen elokuvan alkua kuuluvalla äänellä eikä kenellekään lähellä olijalle jäänyt epäselväksi, että ovat sitä parempaa kansanosaa (omasta mielestään siis). Elokuvan alettua sentään hiljenivät seuraamaan leffaa noin pääsääntöisesti.
Mutta jossain vaiheessa herra otti huikkaa omasta pullostaan ilmeisesti kun viinanhaju voimistui ja sitten hän päätti ryhtyä hyväilemään vaimoaan... Sellaista imuttelua, että moni teinikin olisi ollut kateellinen! Onneksi taisivat huomata mulkaisuni kun lopettivat ennen kuin touhu meni liian pitkälle. Tässä kohdassa Siippa taisi nukkua...

Leffan jälkeen suunnistimme syömään syntistä pastaa ja nautiskelemaan hyvästä viinistä. Johan tässä on joulu mässäilty, joten antaa mennä samaan konkurssiin vaan. Vaivalla karistetut muutamat kilot ovat varmaan kohta tulleet korkojen keralla takaisin. Vaan mitäpä tuosta, ensi vuonna sitten palaan kuriin ja järjestykseen.

Ruokailun päätteeksi päätimme vielä piipahtaa drinksulla jossain ja se jossain oli sitten Kampin keskuksen Memphis. Siellähän sitä oltiin sitten suorastaan sukua julkkikselle kun eräässä pöydässä istui Esko Eerikäinen (vittu mikä pelle, pipo päässä ja farkkuliivi päällä hauiksiaan esitellen kuin joku teini) seurueensa kanssa. Muita en tunnistanut, mutta Siippa sanoi joukossa olleen myös jonkun entisen tis missin. Ihme, että edes huomasin koko Eerikäisen, minä kun en yleensä koskaan huomaa mitään julkimoita, vaikka vastaan kävelevät.

Istuskelimme pöydässä, jonka toisella puolella oli kuuden hengen japanilaisseurue. Hetken päästä nenäämme leijaili ehta paskan haju emmekä keksineet muuta kuin sen, että se yksi meihin selin istunut japsi laski kunnon "silent but deadly" -leijan liikenteeseen! Hyi saatana, mikä haju! Meinasi punkku lorahtaa väärään kurkkuun ja piti lähteä vessaan haukkaamaan raittiimpaa ilmaa!

Täytyypä taas kerran todeta, että en voi olla kovin ylpeä kanssasiskojeni vessakäyttäytymisestä yleisissä käymälöissä. Lattiat täynnä vessapaperia ja käsipyyhkeitä kun ei vaivauduta nostamaan roskikseen niitä itseltä pudonneita. Törkeää! Käyttäytyvätköhän kotonaankin noin?

Japsi ehti vielä laskea toisenkin tuhnun liikkeelle ennen kuin poistuivat paikalta. Eipä haissut paska enää sen jälkeen kun poistuivat...
Vähitellen mekin olimme saaneet kylliksemme katsella ihmisiä ja olla ihmisten ilmoilla, joten hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kotia kohti. Mukava ilta kaiken kaikkiaan ja vähän vaihtelua normaalille kotona kököttämiselle.

Meni jo

Joulu nimittäin enkä ole siitä kovin pahoillani. Aattona viihdytettiin vanhuksia ja joulupäivänä sain olla ihan issekseinkin muutaman tunnin kun Siippa kuskasi naidun suvun sukuloimaan.

Sään puolesta täytyy sanoa, että tasaista on kun vettä sataa miltei taukoamatta ja on pimeää kuin pingviinin persauksessa. 

Viime yönä heräsin normaaliin työahdistukseen, joka aina iskee vapaapäivien jälkeen kun on totaalisti sotkenut vuorokausirytminsä. Heräsin, en katsonut kelloa vaikka mieli vähän teki, vaan yritin sinnikkäästi turhaan saada unenpäästä kiinni kuunnellen koirien ja Siipan kuorsausta. Jossain kohdassa kuitenkin nukahdin ja perinteisesti aamulla kellon soidessa väsytti niin maan perusteellisesti.
Pimeyden puolesta olisi voinut olla vaikka keskiyö, kuten nytkin.

Urheasti olen sinnitellyt suuremmin valittamatta tästä kaamoksesta kun eihän se mitään auta, mutta nyt alkaa olla mitta aika täysi. Lakkaisi edes satamasta vettä!

Toisaalta, ehkä tämä hillitsee vähän niitä hulluja uuden vuoden pommittajia jos samaan tahtiin vettä tulee. Silmävammojen lisäksi saavat käsivammoja kun joutuvat ampumaan ne perkeleen raketit kädestään lumihangen puuttuessa.

Töissä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei kovin montaa sielua näkynyt aamun liikenteessä eikä lounaallakaan sen puoleen. Jotenkin epätodellista kun normaalisti talo kuhisee ampiaispesän lailla. Vaan olenpahan edes jotain rästejä saanut tehtyä, kiitos tuon hiljaisuuden.

Nyt taidan kerätä kimpsuni ja kampsuni ja suunnata viikonlopun viettoon ruokakaupan kautta. Mukavia tällaiset päivän mittaiset työviikot!

Yksinoikeudella

Koska olen oikeasti kiltti ja hyväsydäminen ihminen, olen päättänyt lakata piinaamasta apotti-raukkaa ja raottaa salaperäisyyteni verhoa näin joulun kunniaksi.

Uusi frisyyrini ansaitsee ilman muuta palstatilaa, joten tässä siis yksinoikeudella apotti Pepponelle kuva kuontalostani. Ole hyvä!

  
Ei mikään maailman paras kuva (itsensä kuvaaminen on näköjään tosi vaikeaa!), mutta kai siitä jonkun käsityksen saa. Pohja on tumma ja latvoissa sitten sitä violettiin vivahtavaa. ;)
Joo, menen jatkamaan töitäni että pääsen kotiinkin vielä tänään...

Juhlan aika

Nyt todellakin tuntuu siltä, sillä olen saanut kuuloni takaisin!

Viime viikollahan valittelin korvajumiani ja kävin torstaina terveydenhoitajan juttusilla hänen käydessään täällä byroollamme pitämässä vastaanottoa.
Valitettavasti mukaan ei vaan ollut sattunut korvavehkeitä, joten sovimme, että varaan ajan ja suoritan ennakkovalmistelut kotona.

Minulta ei ole koskaan, milloinkaan, ikinä huuhdottu korvia eivätkä korvani ole muutoinkaan minua vaivanneet.
Nyt olin puolikuuro. Oikea korva oli niin tukossa, että olo oli kuin ämpärissä.

Eilen illalla sitten tiputtelin vaikunpoistomönjääni korvaan ja laitoin pumpulitukon tulpaksi ohjeiden mukaan. Käsittelin toisenkin korvan, vaikka siinä ei mitään vikaa ollutkaan, mutta kun käsky kävi.
Aamulla en tahtonut kuulla herätyskellon sointia ja tuntui kuin oikea korva olisi ollut suorastaan pahempi kuin mitä se eilen oli ennen käsittelyä.

Miltei kuurona reissasin sitten metrolla työterveyshoitajalle. Ainoa hyvä asia oli se, että metrossa oli väljää eikä pelottanut ihan niin paljoa kuin yleensä (muistakaa se kirvestappaja).

Terkkari olikin ihan aikataulussa ja ryhtyi puuhaan. Sanoi korvan olevan niin tukossa, että ei edes tärykalvoa näy, joten ei ihme etten kuule mitään.
Huutomisoperaatio ei ollut mitenkään epämiellyttävää ja voi sitä onnen tunnetta kun korva aukesi! Siis ihan taivaallinen olo kun kuuli jälleen kunnolla!
Varuiksi huuhteli vielä tuon toisenkin korvan vaikkei siinä mitään ollutkaan.

Ehdin vielä vaihdolla takaisin ja pääsin työpaikallekin suht ripeästi. Suorastaan leijailin kun tallustelin metroasemalta toimistolle. 
Että joulu on pelastettu kun kuulen kaikki hölmöimmätkin jutut, joita naitu suku äitini avustuksella viljelee.

Pipariiiii

On kuulkaas ollut sellainen työviikon loppupuoli, että hyvä kun on ehtinyt pissalla piipahtaa. Huomaa, että kaikki muut ovat jäämässä joululomalle paitsi mä. Niin, meikäläinen työn sankarina uurastaa kaikki arkipäivät kun valtaosat työkavereista vetää lonkkaa loppiaiseen asti. Vaan minähän toivon vetäväni sitä lonkkaa sitten koko loppuvuoden maaliskuusta lähtien...

Tänään oli kuitenkin vuorossa ansaittu vapaapäivä ja piipahdus kampaajalla. Uskomattoman nopeasti hujahtaa kuusi viikkoa! Vastahan minä siellä Tiinan jakkaralla istuin hölvättävänä. Vaan kyllä huomasikin, että on jo aika sillä takatukka alkoi osoittaa jotain harotusta kun se viimeksi jätettiin vähän pidemmäksi. Virhe.

Kampaamoni on edustus pienestä yrityksestä, jossa siis työskentelee kaksi parturi-kampaaja sekä kosmetologi, joka on itsenäinen yrittäjä. Siellä on mukava käydä kun kaikki ovat tuttuja ja tunnelma on välitön.
Niinpä tänäkin jouluna halusin jollain heitä muistaa sen lisäksi, että kannatan toimintaansa taloudellisesti (myös Siippa käy siellä parturoitavana). Veinkin sitten vähän tryffelikonvehteja ja luonnonlakua, ja olin yllättynyt siitä todella ilahtuneesta vastaanotosta, vaikka luulen että sinne useampikin asiakas kantaa lahjoja. Tuli hyvä mieli. Ja tuli hieno tukka. Normaalin tumman säväytyksen lisäksi laitettiin vähän tummaa violettia latvoihin. Väri näkyy vain tietyssä valossa ja sopii siis meikäläisen kieroon luonteeseen paremmin kuin hyvin. ;)

Kotiin päästyäni ryhdyin kotihommiin ja pyykinpesun lisäksi leivoin lupaamani piparit. Koska kukaan ei usko moista kodinhengettärettäyttäni, otin todisteeksi valokuvia. Siis paistoinhan minä viime vuonnakin pipareita, mutta kaikki varmaan ajattelivat sen olleen ihan ainutkertainen tapaus...

Joo, ostin siis paketin Sunnuntai-piparkakkutaikinaa ja kaulitsin menemään. Tänä vuonna jätin heppamuotin pois ja käyttelin vain sydän- ja partacolliemuottia sekä kesällä ostamaani australianterrierimuottia. Näillä mennään tänä jouluna.

Hyviä ovat. Maistuivat koirillekin. Olen siis päivän punaviinini ansainnut. ;)

Kinkku

Kyllä meillä tänäkin vuonna on kinkkua pöydässä. Itse voisin helposti kuvitella viettäväni joulun ilman kinkkua (ja olen viettänytkin), vaikkapa kalkkunaa syöden (savukalkkuna on tosi hyvää!), mutta appiukko varmaan pyörtyisi ja nyrjäyttäisi mielensä lopullisesti jos ei saisi sianpersettä jouluna syödäkseen.

Niinpä tänäkin jouluna haemme etukäteen tilatun kinkun paikallisen hypermarketin lihatiskiltä (koska hallissa lopetti luottolihakauppias jo muutama vuosi sitten!), jonka Siippa sitten paistaa aatonaattona samalla kun imellyttää perunalaatikkoa. Minä vietän tuon ajan töissä.
Loput kinkusta pakataan loppiaisena appiukolle (ja vähän anopilllekin) matkaevääksi ja kotiinviemisiksi. Kyllä pari päivää jouluruokia on enemmän kuin tarpeeksi, minun mielestäni.

Joulupuu

Olen varmaan monta kertaa täälläkin maininnut etten ole mikään suuri jouluihminen. Siitä syystä ei meillä myöskään koskaan ole oikeaa joulukuusta. Osittain tähän on syynä se, että huushollissa on aina hoilaillut epämääräinen määrä koiria. Lapsuudenkodissa toki oli aina aito joulupuu, mutta omilleni kun olen muuttanut, on lähinnä joulukuusta ollut sellainen noin 40 senttiä korkea tekokuusi.

Nykyään meillä on tällainen valaistunut joulupuu:

Se on hieno sekä turvassa koirien riekkumiselta ja hännänheilutukselta kirjakaapin uumenissa toimien myös tunnelmavalona. Arvelin, että jos lämäisen viereensä sen "viljatontun" (Nollis kyllä tietää), niin siinä se joulukoristelu sitten on. Tuikkukipothan ovat olleet esillä ja käytössä jo pitkään.

JälkiJuttu:
Mulle iski joku korvajumi. Sunnuntaina saunan jälkeen putsailin korviani mitenkään erityisesti rassaamatta, mutta silti onnistuin saamaan oikean korvani lukkoon tai tukkoon. On vähän toispuoleinen olo ja nyt tiedän miltä huonokuuloisista ihmisistä tuntuu. Terveydenhoitajalle pääsen torstaina, joten toivottavasti tilanne ei pahene siihen mennessä ja toivottavasti terkkari saa korvan liotettua auki. Inha tunne...

Kartano

Läheltä kotiamme löytyy useampikin kartano. Itse asiassa oma kotimmekin on rakennettu entisille kartanon maille. Tosin siitä kartanon päärakennuksesta on jäljellä vain perustukset.

Eilen kävimme komean lähikartanon pihapiirissä pidetyssä joulutapahtumassa. Kannatimme työttömien toimintaa ostamalla grillimakkarat ja glögiä. Glögi oli todella hyvää eikä selvästikään ollut ihan pelkkää tiivistettä purkista. VV:n mielestä makkaraa olisi saanut olla enemmänkin.

Löysin myös äidilleni joululahjan erään käsityöläisen kojusta. Tuli hyvä mieli siitäkin. Tuo kyseinen kartano on kaupungin omistama ja päärakennus on remontoitu ulkoa, mutta ei sisältä. Sisältä se onkin varsin huonossa kunnossa eikä ole tietoa, aiotaanko se restauroida kuntoon vai ei. Kalliiksi se varmasti tulee jos korjaamiseen ryhdytään. 
Kartanon puisto on entisöity vastaamaan loiston päivien ilmettä ja se onkin todella viehättävä paikka vaikkapa kesäiselle piknikille. On mukavaa, että tuolla miljöössä järjestetään tällaisia erilaisia tapahtumia. Paikalla olivat myös poliisi ja VPK pikkupoikia ihastuttamassa. Niin ja joulupukki tietysti!

Kartanonmäki on tosiaankin komea suurine puistikkoineen ja minä asuisin mielelläni tuollaisessa paikassa jos siihen olisi mahdollisuus
 

Munakello

Varsin tarpeellinen kapine ainakin meidän taloudessamme.
Ja meiltä löytyy tällainen versio:

Aivan ihastuttava "numeroyhdistelmälukko". Olemme saaneet sen monta vuotta sitten korruptiolahjana kaupantekijäisissä. Mutta se toimii vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen eikä ole koskaan hukassa kun on magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.
Siipalla tosin on välillä moniajo päällä kokatessaan ja hän käyttää munakellon lisäksi kännykän ajastinta kellottamiseen. Itse käytän tuota munakelloa luultavasti eniten orkideoiden "lillityksen" kellottamiseen, sillä jos en laita mitään hälytystystä muistuttamaan, niin kukkaparat saattavat joutua uiskentelemaan puoli vuorokautta...

Samanlaisen munakellon lahjoitin juuri ystävälleni tupaantuliaislahjaksi tämän muutettua perheineen väljempiin neliöihin. Toivon hänenkin munakellolleen pitkää ikää ja kovaa käyttöä.

Näin tuli tällä postauksella hoidettua tavallaan eilinenkin sana kun oli tuo löyhä aasinsilta lahjaan. ;)

JälkiJuttu:
Tänään on mun perjantai kun huomenna on vapaapäivä. Toivottavasti kohtaan Kuninkaallisen Toverini Hirnakan huomenna pörrierikehän äärellä ja pääsemme nauttimaan mokkakupilliset. Toivotankin hänelle ja seurueelleen turvallista matkaa tänne etelän vesisateeseen.

Takka

Valitettavasti meillä ei sellaista ole. Mutta kovasti haluaisin takan. Toiveeni on, että jos joskus kämppää vaihdamme, niin siinä seuraavassa olisi sitten takka. Ja siis ihan oikea takka eikä mikään etanolilla käyvä sisustustakka.  Elävä tuli on hypnoottinen ja hienoa asia.

Takan puuttuessa polttelen tuikkukynttilöitä sitäkin enemmän. Ja katselen myytäviä asuntoja aina sillä silmällä, että löytyykö niistä takka ja jos löytyy, minkälainen.

JälkiJuttu:
Tuli sitten talvi ihan kertalaakista! Juma, että oli kylmä eilen! Ihan epäinhimillistä, että yhtäkkiä lävähtää yli kymmenen astetta pakkasta sellaisen kivan pikku viiman kera. 
Ja tänään sitten pelti varmaan kolisee kun lauhtuu ja tulee lumisade. Huomenna lienee sitten vesikeli, taas... 

Viikonvaihteen viilletykset

Kuten jo aiemmin mainostin, alkoi pitkän viikonlopun vietto kuivausrummun vastaanottamisella.

Olen monasti muistaakseni täälläkin urputtanut siitä, että pesuhuoneemme on yläkerrassa. Luonnollisesti siellä on myös pyykkihuolto.
Kuivausrummun kotiovelle toimitti posti tai siis eihän se nykyään enää posti ole vaan hienosti Itella. Minulle se kuitenkin on posti edelleen.
Koska laitteen mukana ei ollut tilattu mitään asennuspalvelua (mitä "asentamista" se edes vaatisi?), oli ennalta arvattavissa, että härveli tömpsähtää eteisen lattialle ja that's shit it. Näin kävi. Siippa kyllä tiedusteli, että voisivatko roudata sen yläkertaan, mutta vanhempi äijä vain tokaisi, että "toimitus on kynnyksen yli". Onneksi toivat sentään kahden kynnyksen yli ettei jäänyt tuulikaappiin tien tukoksi moinen laatikko...

Purimme siinä pakkausmateriaalit härvelin ympäriltä ja arvioimme kuinkapäin roudaamme härvelin yläkertaan. Onneksi moinen kapistus on paljon kevyempi kuin pesukone, joten arvelimme siitä kahdella huonolla selällä selviävämme.
Ilman suurempaa ongelmaa oli masiina roudattu yläkertaan ja pesuhuoneen puolelle. Sitten raavittiinkin hetki päätä kun pohdittiin, että millä helvetillä ihmeellä saamme rummun nostettua pesukoneen päälle. Ongelma ei suinkaan ollut rummun paino vaan se ahdas kolo jossa nostoa oli määrä suorittaa.
Vaan niin nousi torni paikalleen ja saatoimme poistaa loputkin teipit ja muut kuljetuksen aikaiset suojukset.

Itsenäisyyspäivän aamuun herättiinkin sitten intoa puhkuen. Olin uhannut pestä pyykkikorimme tyhjäksi ja tuhlata sähköä oikein urakalla kuivaamalla kaiken, mitä pesen. Samalla tuli opeteltua rummun käyttö.
Meillä on yleensä aina pyykkikorin pohjalle jäänyt lillumaan jotain ei-niin-tärkeää tekstiiliä tai pukinetta lähinnä sen takia, että kuivaustilat ovat olleet kovin rajalliset. Vaan nyt puhaltavat uudet tuulet!

Puolen päivän aikaan ryhdyimme odottelemaan kunniavierastamme saapuvaksi. Eivätpä aavistaneet rekkuraukat mitä olisi luvassa.
Hoitoon saapui tosiaan 11-viikkoinen punainen paholainen, joka laittoi liikettä koko huusholliin. Aika hauska kakara ja aivan erilainen kuin VV oli tuossa iässä, mutta toisaalta siinä oli paljon samaa. VV oli täynnä ihastuksen ja mustasukkaisuuden sekoitusta ja vanhat pierut olivat luultavasti vain järkyttyneitä...
Alkuhörsötyksen jälkeen malttoivat kakarat vähän nukkuakin ja me tiivistimme piha-aitaa jottei hoitokersa vallan karkaa.

Hoitolapsi päiväunilla kopassaan.

Iltaa vietetiin rauhallisesti katsellen töllöä ja ruokaa laitelleen sekä kynttilöitä poltellen. Yöksi teimme hoitolapselle "turvakarsinan" ihan sen omaksi parhaaksi jottei jää PP:n tallomaksi. Pientä protestointia ja soraääntä kuului kun valot sammutettiin, mutta melko pian kersa hiljeni unilleen ja nukkui kiltisti aamuun asti. Seuraavana yönä se asettui nukkumaan ilman mutinoita, joten ihan fiksu tyyppi kun oppi kerrasta ettei kiljumalla pääse mihinkään.


Lauantaina piti lähteä kauppaan ostamaan parit unohtuneet ruokatarpeet ja olimme ajatelleen kurvata Jumboon vaihtelun vuoksi. Ajatuksen tasolle se jäikin kun näimme mitkä valtavat autojonot kyseiseen ostoshelvettiin oli joka suunnasta... Kurvasimme muualle ja selvisimme vähemmällä hammasten kiristelyllä keikasta.
Sauna kruunasi illan ja taisinpa "katsella telkkaria silmät kiinni" illan aikana kun tuli niin raukea olo saunomisesta.


Sunnuntaina sain uhkaukseni toteutettua kun pyykkäsin viimeisetkin epämääräiset pöytäliinat ja muut pyykkikorin pohjalta. Pisteeksi i:n päälle pesin ja kuivasin vielä kaikki koirien tassupyyhkeet. Hyrisin tyytyväisyyttäni kilpaa kuivurin hyrinän kanssa.
Hoitolapsi lähti kotiinsa, vaikka pohdimmekin Siipan kanssa, että piilottaisimme sen ja pitäisimme itse. Yhtäkkiä talo oli kovin hiljainen ja viikonlopun aikana VV:kin tuntui muuttuneen pennusta aikuiseksi.

Perinteitä kunnioittaen nukuin viime yön melko huonosti. Ihan vaan siitä syystä, että olin levännyt riittävästi pitkän viikonlopun aikana ja niinpä heräilin monta kertaa yön aikana. Nyt sitten kyllä väsyttäisi... Ja unohdin puolet eväistäkin kotiin kun tuli joku hyppylähtö aamulla. No, syön sitten kotona ne unohtuneet eväätkin.

Minulla on tämäkin viikko lyhyt työviikko kun on pakko yksi vanha lomapäivä pitää ennen vuodenvaihdetta ja mahdollisuudet sen pitämiseen ovat aika vähäiset. Niinpä pidän sen tämän viikon perjantaina ja suuntaan Messukeskukseen koiranäyttelyn pyörteisiin turisteeraamaan ihan koko päiväksi.

Talkki

Hehheh, on tainnut Neolla olla "mummoilut" mielessä sanalistaa tehdessä. Talkkihan yleensä liitetään vauvanhoitoon.

Vaan kyllä minä, iso ja aikuinen ihminen, käytän talkkia erityisesti kesällä. Minä kun olen kova hikoilemaan ja olo on nahkea lämpimillä ilmoilla, auttaa talkki kummasti.

Olenkin ostanut ihan Skotlannista saakka (Edinburghista muistaaksein) purkin kanervikolta tuoksuvaa talkkia. Sitä on sitten hyvä töpsötellä deodorantin päälle kainaloon ja vähän muuallekin jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 
Että ihan tarpeellista ainetta ainakin meikäläiselle, se talkki.

JälkiJuttu:
Olen tässä ollut aikeissa päivittää tätä "viiskakkoseni" edistymistä, mutta en ole saanut aikaiseksi kun paastopäivät ovat keskenään kovin samanmoisia enkä keksi niistä mitään erityistä sanottavaa. 
Mutta nyt haluan vähän hehkuttaa, sillä tänä aamuna nykäisin kaapista löytämäni yhtä kokoa pienemmät housut jalkaani ilman minkäänlaista ongelmaa! Että kyllä sitä painoa on pudonnut, vaikka en ole liikuntaa taatusti lisännyt pätkääkään.
Aion jatkaa tällä sapluunalla ja toivottavasti pääsen lisäämään sitä liikuntaakin viimeistään ensi vuoden puolella.  
 

Itsenäisyys

Eilinen himmeli jäi väliin vaan eipä haittaa kun ei olisi ollut hirveästi sanottavaa kyseisestä koristeesta. 

Itsenäisyydestä pitäisi varmaan kirjoittaa jotain paatoksellista ja ylistävää, mutta mielestäni olen sellaisen kirjoituksen jo aiemmin kirjoittanut, joten annetaanpa olla.

Sen sijaan voisin mainita saman, minkä niin moni muukin bloggaaja tänään. Nelson Mandelan poistuminen taivaalliseen hiippakuntaan tuli tietoomme myöhään eilen. 
Siinä jos missä oli loistava itsenäisyyden lippulaiva ja esimerkki ihan kenelle tahansa. Mies, joka vietti vankilassa yli neljännesvuosisadan ihan vaan siksi, että oli neekeri apartheidin tyyssijassa Etelä-Afrikassa. Ai niin, ei saa sanoa neekeri... No, sanoin kuitenkin, sorry kaikille jotka pahoittivat mielensä.
Mandela. Mies, joka kaiken kärsimänsä jälkeen nousi tuon apartheidin linnakkeen presidentiksi. Rauhan mies ja viisas mies, sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Teki hienon uran ja varmasti edisti tasa-arvoa maailmassa. Eli pitkän elämän, levätköön rauhassa.

Itsenäisyydestä toisena esimerkkinä haluan nostaa esiin suomalaisen naisen. Juuri niin. Vaikka kansakuntaan mahtuu monenlaista eläjää ja olijaa, on tunnustettava, että suomalainen nainen on varsin itsenäinen sekä tasa-arvoinen. Itselleni on aina ollut itsestään selvää, että elämässä ja maailmassa selviää ihan itsekseen ja omillaan. Välillä voi toki heittäytyä sopivasti "naisellisen avuttomaksi" jos niin haluaa, mutta tiukan paikan tullen selviää melkein mistä vaan auton korjaamisesta kämpän remonttiin jos tilanne niin vaatii.
Sellainen minä ainakin olen ja ihan ylpeäkin siitä.

Monelta ulkomaiselta tuttavalta olen kuullut kuinka suomalainen nainen on rohkea, reipas ja tekevä. Minusta se on hienoa, että meillä on tällainen maine. Ollaan siis ylpeitä suomalaisia ja erityisesti suomalaisia naisia tänäkin itsenäisyyspäivänä.

Hyvää syntymäpäivää Suomi! Hyvää itsenäisyyspäivää kansalaistoverit!

JälkiJuttu:
Tänään olen nauttinut täysin rinnoin uudesta kodinkoneestamme eli kuivausrummusta! Olen kauan naputtanut siitä kuinka paljon helmpompaa olisi esim. lakanapyykkihuolto kuivausrummun avulla ja nyt vihdoin naputukseeni on vastattu. Ihania, lämpimiä, pöyhkeitä ja kuivia pyyhkeitä pompahti rummusta. Ihan luksusta laittaa ne suoraan koneesta kaappiin!
Lisäksi saimme tänään hoitoon 11-viikkoisen terroristipennun, jonka puolitäti VV on. Kyllä riitti menoa ja melskettä alkuun kun kaksi kakaraa painatti menemään. Kokoeron vuoksi oli pakko olla vähän erotuomarina, vaikka pienemmällä kersalla egoa onkin noin yhden kivitalon verran. Hauska penska, mutta vahvistaa käsitystäni siitä, että ikäeroa pitää olla enemmän eli VV:n on oltava huomattavasti aikuisempi ennen kuin seuraava kersa tähän huusholliin otetaan.

Raha

"Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa."
"Raha tulee rahan luo."
"Raha on ikuista, vain taskut vaihtuvat."
"Raha ei koskaan tule vanhanaikaiseksi."
"Rahalla ei voi ostaa onnea. Mutta sillä voi vuokrata sitä yllin kyllin."
"Tieto opettaa nauramaan, raha tanssimaan."
"Ilman viisautta raha on arvotonta."
"Terveessä mielessä on aina raha."

jne. Kaikki edelle olevat sitaatit lainattu WSOY:n opuksesta Elämänviisauden kirja.
Tiedä sitten noiden sanontojen viisaudesta. Vaan niin se menee, raha tätä maailmaa pyörittää, halusimme tai emme.

Jo pelkästään katon saaminen pään päälle on kiinni rahasta. Halusitpa sitten asua vuokralla tai maksaa omaa, niin rahaa se vaatii. Ja kun tässä taannoin katselin sunnuntain Hesarista pääkaupunkiseudun vuokra-asuntojen hintatasoa, niin melkein alkoi pyörryttää. Uudistuotantoa olevien asuntojen pienen yksiön vuokra oli sellaisen rapsakan toimintatonnin kuussa. Tonni!!! Neliöitä kolkytkolme!! Siis vittu, kolkyt euroa per neliö!!

Ihan rehellisesti myönnän tässä kohdassa, että toivottavasti purjehdimme Siipan kanssa elämässämme suotuisten tähtien alla ja saamme pitää työmme sekä kotimme. Ei taitaisi olla moisiin vuokriin varaa kun me emme kuitenkaan mahdu ihan noin pieneen koppiin asumaan. Itse olen joskus asustellut tuon kokoisessa kämpässä parin koiran kanssa ja kyllä se aika tiivistä oli. Eipä tarvinnut mitään ylimääräistä säilöä kun ei ollut tilaa.

Rahan valta on nähtävissä vaikkapa lainamarkkinoilla. Mitä pienemmät tulot ja varallisuus, sitä korkeammat korot ja sitä enemmän on oltava omaa rahaa.
Naapurin nuoripari kävi taannoin kyselemässä lisälainaa kun haluaisivat luonnollisesti isompaan asuntoon kun on se lapsikin. Yhdessä pankissa oli ehdotettu, että muuttakaa vuokralle ja säästäkää. No mitenkäs tuollaisilla vuokrilla pienituloinen pariskunta säästämään pääsee, kysyn vaan?

Maailma on nurinkurinen paikka. 
Ja varakas ihminen, joka väittää ymmärtävänsä köyhää, valehtelee jos ja kun ei ole koskaan joutunut penniä venyttämään.

Halpa

Halvalla saa halpaa, sanotaan. Tai että köyhän ei kannata ostaa halpaa.

Tiedä sitten kuinka totta nuo sanonnat nykyään ovat. Ennen vanhaan varmaan pitikin paremmin paikkansa, ainakin kodinkoneissa. Nykyään maailma on pieni ja vaikkapa pesukoneessa voi lukea päällä merkki X, mutta sisuskalut ovat ihan samat kuin merkeissä Y, Z ja Ö. Ja se on sitten ihan tuurista kiinni hajoavatko päivä takuuajan umpeutumisen jälkeen vai kestävätkö sen kymmenen vuotta.

Nykyajan kulutusyhteiskunta on osaltaan johtanut siihen, että tavaroita ei ole tehty kestämään tai korjattavaksi. Halvalla tehdään ja nopeasti. Tuote sitten kestää takuuajan loppuun tai ei, mutta ei ainakaan paljoa sen yli. Ei edes se kallis tuote välttämättä. Ja korjata niitä ei kannata, se kun maksaa enemmän kuin uusi tuote.

Halpa toki houkuttaa. Kukapa sitä haluaisi maksaa tupla- tai triplahinnan jos saman(näköisen) tuotteen saa selkeästi halvemmalla. Harvalla on kuitenkaan ihan kauheasti ylimääräistä rahaa heiteltäväksi olkapään yli. 
Joten jokainen varmasti sortuu ainakin välillä siihen supisuomalaiseen sulovileniläisyyteen "kun halvalla sai" ja joskus niitä halvalla saamisia sitten joutuu katumaan enemmän tai vähemmän.

Mutta kyllä, myönnettävä se on. Jos tekee omasta mielestään edullisen hankinnan jostain loistavasta tuotteesta, niin lämmittäähän se mieltä. Ihan aina. ;)

JälkiJuttu:
Eilen satoi pienen pieni härmä lunta maahan, mutta taitaa sulaa pois pikapuolin kun tänä aamuna olikin sitten taas plussakeli.
Minä olen kuitenkin mustaa maata uhmaten perinteisesti aloittanut joulukuun eli viritin sunnuntaina ne (vihatut) valot pihakatajaan. Siellä se nyt saa tönöttää vihreässä mekossaan loppiaiseen asti. Kuvia ei tule, sillä postasin niitä joskus aiemmin.
Niin ja joulumarraskaktukseni on taas havahtunut ja pusertanut itsestään yhden nupun. Ehkä sitten keväällä taas kaksi, mene ja tiedä. Ihme rehu.

Luksus

Luksusta lienee sanan varsinaisessa merkityksessä jokin kallis, sellainen, mihin kaikilla ei ole varaa.

Vaan kyllähän luksusta on ihan tällaisen tavallisenkin ihmisen tavallisessa elämässä. Luksuksen mittari mielestäni on se, mikä itselle on ylellistä ja hulppeaa, vaikka ei varsinaisesti luksuksen käsitteeseen sopisikaan eli ei ole siis "maailman mittapuun" mukaan luksusta.

Omassa elämässäni pidän kyllä luksuksena vaikkapa mahdollisuutta käydä silloin tällöin ravintolassa syömässä hyvin ja pitkän kaavan mukaan. Se ei ole minulle jokapäiväistä eikä edes jokaviikkoista, jolloin minun maailmassani se on luksusta, vaikka siitä maksettava rahallinen vastike ei olisikaan suureellinen (eihän sellaiseen olisi edes varaakaan). 
Niinkuin vaikka lauantaina. Kävimme herkuttelemassa pihviravintolassa oikein pitkän kaavan mukaan. Palvelu oli erinomaista, ruoka loistavaa ja siitä kaikesta tuli hyvä mieli. Se jos mikä on luksusta.

Toisaalta en kaipaa elämääni sellaista luksusta, mikä toisille on suorastaan intohimo, nimittäin erilaiset merkkituotteet. Esimerkiksi käsilaukkuni ei tarvitsel olla mikään LV, vaan tärkeämpää on se, että laukku on toimiva ja minulle tarkoitukseen sopiva. Merkki on siis toisarvoinen asia tai oikeammin se ei ole asia ollenkaan.

Olipas sekava kirjoitus. No, ymmärrätte mitä tarkoitan. :)

Hyvä aikomus

En ole moneen kuukauteen edes yrittänyt ehtiä näitä ihanaisen Neon  tarina päivässä -haasteita kampittaa.
Mutta jos nyt näin vuoden päättymisen kunniaksi ryhdistäytyisin. Ja tämän sanoessani olen jo päivän myöhässä.
Vaan ei se mitään, sovitaan, että tämä on minun joulukalenterini ja sillä kuitataan eilisen päivän sana.

Näillä mennään siis ja yritän nyt tiukasti pysyä kyydissä, vaikka mikä olisi.