maanantai 23. joulukuuta 2013

Juhlan aika

Nyt todellakin tuntuu siltä, sillä olen saanut kuuloni takaisin!

Viime viikollahan valittelin korvajumiani ja kävin torstaina terveydenhoitajan juttusilla hänen käydessään täällä byroollamme pitämässä vastaanottoa.
Valitettavasti mukaan ei vaan ollut sattunut korvavehkeitä, joten sovimme, että varaan ajan ja suoritan ennakkovalmistelut kotona.

Minulta ei ole koskaan, milloinkaan, ikinä huuhdottu korvia eivätkä korvani ole muutoinkaan minua vaivanneet.
Nyt olin puolikuuro. Oikea korva oli niin tukossa, että olo oli kuin ämpärissä.

Eilen illalla sitten tiputtelin vaikunpoistomönjääni korvaan ja laitoin pumpulitukon tulpaksi ohjeiden mukaan. Käsittelin toisenkin korvan, vaikka siinä ei mitään vikaa ollutkaan, mutta kun käsky kävi.
Aamulla en tahtonut kuulla herätyskellon sointia ja tuntui kuin oikea korva olisi ollut suorastaan pahempi kuin mitä se eilen oli ennen käsittelyä.

Miltei kuurona reissasin sitten metrolla työterveyshoitajalle. Ainoa hyvä asia oli se, että metrossa oli väljää eikä pelottanut ihan niin paljoa kuin yleensä (muistakaa se kirvestappaja).

Terkkari olikin ihan aikataulussa ja ryhtyi puuhaan. Sanoi korvan olevan niin tukossa, että ei edes tärykalvoa näy, joten ei ihme etten kuule mitään.
Huutomisoperaatio ei ollut mitenkään epämiellyttävää ja voi sitä onnen tunnetta kun korva aukesi! Siis ihan taivaallinen olo kun kuuli jälleen kunnolla!
Varuiksi huuhteli vielä tuon toisenkin korvan vaikkei siinä mitään ollutkaan.

Ehdin vielä vaihdolla takaisin ja pääsin työpaikallekin suht ripeästi. Suorastaan leijailin kun tallustelin metroasemalta toimistolle. 
Että joulu on pelastettu kun kuulen kaikki hölmöimmätkin jutut, joita naitu suku äitini avustuksella viljelee.


8 kommenttia:

  1. Ehkä sun olis kuitenkin kannattanut miettiä ajoitusta? Tuo loppu naidusta suvusta vaan sai miettimään...

    Ei vais, tiedän miten invalisoivaa oikeasti on, kun on korva tukossa, Mulla sama vaiva kerran ja sain samat kotiapuohjeet ja huuhdonta-ajan vasta puolille päiville. Sitä ennen oli yksi kokous joka oli ihan yhtä tuskaa. Pomo istui vieressä ja koitti kuiskailla mulle jotain just siihen kuuroon korvaan ja olo oli kyllä tosi tyhmä. Hymyilinkin vaan tyhmänä, ties mihin suostuin tietämättäni.

    Mahtavaa joulua sinne joka tapauksessa, hyvillä jutuilla tai ilman ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin itsekin, mutta kyllä oli ankeaa kun ei kuullut, joten ehkä kestän tämän mieluummin.
      Osaan myös tehokkaasti uppoutua vaikka lukemaan blogeja, jolloin ne jutut jäävät kokonaan kuulematta.

      Joulut sinullekin, kuten jo kävin nurkallasi hihkaisemassa. :)

      Poista
  2. Joillain on tuo valikoiva kuulo luonnostaan, ainakin minun miehelläni :)
    Oikein hyviä ja rauhallisia pyhiä ja hyvä kumminkin, että sait kuulosi, on se tärkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toisinaan valikoiva kuulo on ihan hyvä juttu. ;)

      Toivottavasti sinunkin pyhäsi sujuivat rauhallisissa merkeissä.

      Poista
  3. Uuuu, korvahuuhtelu! Samassa tilanteessa tarrasin tohtoriin kiinni kun rupes huippaamaan, mutta hän otti ihan tyynesti ja sanoi että moni on pyörtynyt niille sijoilleen, hyvin menee. Sai olla viimonen kerta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä odotin, että se olis ollut kamalampaa, vaan aika pala kakkuahan se oli, onneks. Ja ehkä ei tartte uusia seuraavaan 40+ vuoteen. :)

      Poista
  4. Oon käynyt kolmesti, viimeksi kesällä. Ei auta vaikka kuinka yrittää tuota kotikonstein ennaltaehkäistä, niin parin - kolmen vuoden välein joutuu tuon käydä tekemässä. Ei se minustakaan ole kamalaa, eikä pyörrytä eikä mitään. Ja tosiaan, positiivinen vaikutus hoitokerrasta tulee huomattua heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin kollega kertoi käyvänsä säännöllisesti.
      Olo oli kyllä autuas heti kun kuulo palautui. :)

      Poista