Se tuli sittenkin

Nimittäin se lumimyrsky. Miksi säätiedotukset pitävät paikkansa aina silloin kun ei tarvitsisi? Miksi lunta pitää nykytalvina tulla aina metri kerralla? Eikö voisi sadella silleen hillitysti ja kauniisti muutaman sentin kerros ja sitä tulisi säännöllisesti niin, että maisema pysyisi kauniina. 

Aamulla oli ulko-oven takana kinos, hyvä että sai oven auki. Jostain syystä tuulitunnelissamme tuiskuttaa aina sieltä "väärältä" puolelta eli siten, että varmasti tulee se kinos siihen rappuselle ja ulko-oven taakse.

Liikenne oli ihan sujuvaa, vaikka pyry vain sakeni sitä mukaa, mitä lähemmäksi tultiin merenrantaa. Mutta noin muuten ihan "normaalissa" ajassa pääsi työpaikalle.
Tänään aion karata heti kahden jälkeen kauppaan. Jos vaikka välttäisi pahimman kotimatkakaaoksen.

Nappasin työhuoneeni ikkunasta kuvan kun se näytti mielestäni aika hauskalta. Ja jaan sen tässä teidänkin iloksenne. :)

Kehystetty ikkuna tänään klo 10:00

Maisemahan työhuoneeni ikkunasta ei ole häävi. Voi tuijotella vastapäisiä "työn orjia" jos haluaa. Yleensä en halua ja vietänkin päiväni selkä ikkunaanpäin. ;)

Mukavaa myräkkäpäivän jatkoa itse kullekin!

Hyppy tuntemattomaan

Varoitus miespuolisille lukijoille: sisältää tyttöjen juttuja eli vaateasiaa höystettynä läskillä.

Eilen oli se päivä jolloin oli aika avartaa kokemuskokoelmaani. Kävin siellä pukeutumisneuvojalla kuulemassa läskituomiota. Tai niin luulin, että käy, mutta kuinkas sitten kävikään.

Olen oikeasti vähän jännittäjätyyppi. Vieläpä siten, että onnistun jotenkin hyvissä ajoin etukäteen jännittämään kaikenlaisia kummallisiakin juttuja, erityisesti uusia asioita. Uusia ihmisiä en yleensä jännitä, sillä veronmaksajien maksaessa palkkani joudun kohtaamaan kaikenlaisia veronmaksajia työssäni. Lisäksi työkokemukseni muinaishistoriasta sisältää mm. karskien varastokarjujen kanssa työskentelyä, joten rasvaiset jutut ja härskit vitsit ovat ihan tuttua kauraa. Väitän, että saatan saada jonkun nörtin jopa punastumaan jutuillani jos niin haluan.

Eli jostain kumman syystä se jännitys iski eilen kun matkustin metrossa kohti keskustaa. En varmaan ollut ehtinyt jännittää aikaisemmin ja siksi se hiipi puseroon vasta siinä h-hetken lähestyessä.
Sää oli varsin viehättävä ja niinpä hyödynsin keskustan tunnelihässäköitä, vaikka yleensä nousen mieluummin mahdollisimman pian maan pinnalle kuin kuljeskelen steissin "katakombeissa" kun siellä haisee aina pissakin paikoitellen.

Saavuin määränpäähäni hyvissä ajoin (vartin etuajassa, luonnollisesti) ja löysin oikean tiskinkin. Istahdin odottelemaan ja tuijottelin osastolla vaeltelevia shoppailijoita. Aika hiljaista oli ja suurin osa taisi olla turisteja. Myyjät näyttivät kyllästyneiltä, sillä kukaan ei tainnut kaivata apua tai halunnut ostaa mitään.
Odottavan aika on pitkä ja vartti tuntui tunnilta. Kuitenkin ihan ajallaan, pari minuuttia ennen sovittua aikaa luokseni tuli pienikokoinen, tumma ja kaunis nainen. Arvelisin pituudekseen ilman korkokenkiä sellaiset 150 senttiä, sillä korkonsa olivat huomattavan korkeat ja meikäläisellä oli vain noin viiden sentin korot ja olin silti häntä päätä pidempi. Tunsin itseni välittömästi massiivisen kokoiseksi amatsoniksi ja melkein jo masennuin. Pessimistinä päätin etukäteen, että tästä ei tule mitään.

Lidia osoittautui kuitenkin oikein hyväksi tyypiksi. Osasi vitsailla sopivasti, ei motkottanut makkaroista tai kiinnittänyt huomiota ylipainoon. Olimmekin melko nopeasti samalla aaltopituudella.
Ensin täytettiin taustatietoja ja tiirailtiin silmien väriä. Sen jälkeen ryhdyttiin katselemaan värimalleja ja osoittauduin sitten kesäihmiseksi värien suhteen.

Sitten lähdettiin kiertämään ja keräämään vaatteita. Tai siis Lidia keräsi, minä kuljin perässä. Välillä hän kyseli tarkentavia kysymyksiä tai puolittain mielipidettä ja keräsi sitten lisää vaatteita. Puhua papatti kuin papupata miltei koko ajan hauskalla korostuksella. En pystynyt aksentistaan päättelemään, mistäpäin hän on tälle maailmankolkalle eksynyt. Tai pystyin sulkemaan pois ainakin rajanaapurit, mutta siihen arvailukykyni loppuikin. Hyvää suomea kuitenkin puhui eikä välillämme ollut mitään ymmärtämisvaikeuksia.

Keräilykierroksen päätteeksi palasimme takaisin "privaattitilaan" ja alkoi villi vaatteiden sovitus ja kombinaatioiden etsintä. Välillä Lidia lähti hakemaan jotain muuta tai vaihtamaan jotain pienempään isompaan sopivampaan kokoon.
Vähitellen hahmottui erilaisia asukombinaatioita (fokuksena oli nimenomaan työpukeutuminen) sekä muodollisempaan että kasuaalimpaan työpäivään. Ja yllätin itseni pitämällä parista värillisestä vaatekappaleestakin. Minä, jonka kaappi on kovin mustavalkoinen.

Aikaa käytettiin aika tarkkaan se varattu 1,5 tuntia ja lopputulemana oli puserrettu perussetti, johon vaihtelemalla paitaa ja yhdistelemällä eri tavalla saadaan monta erilaista asua. Ja sitten vaan tuli päättää, että mitä suositellusta nipusta otetaan. Todella kätevää. Ja kuten Lidia totesi, tämä on hyvä tapa shoppailla. Tuumasin, että niin on, en ymmärrä miksi en ole tehnyt tätä aiemmin!

Summa summarum: sain tosi hyviä vinkkejä väreistä ja malleista sekä mukaan tarttui monta käyttökelpoista ja pitkäikäistä työvaatetta. 
Lisäksi mukaan lähti yksi mekko, josta Lidia sanoi "Wau, toi on tosi rock" kun vetäisin sen päälleni, ja yhdessä tulimme tulokseen, että se ei ehkä ole soveliain työvaate ottaen huomioon, että työpaikkani on aika konservatiivinen. Vaan vapaa-ajalla löydän sille varmasti käyttöä.
Aion käyttää pukeutumispalvelua toistekin ihan varmasti ja ehdin jo muutamalle työkaverillekin kehua palvelun hienoutta.
En kokenut missään vaiheessa oloani kiusaantuneeksi tai vaivaantuneeksi siinä peilien täyttämässä huoneessa, vaikka en normaalisti läskejäni ja psoriläikkiäni kovin mielelläni vieraille esittele. Ammattilaisena Lidia kohdisti huomionsa oikeaan asiaan eli vaatteisiin ja niiden sopivuuteen juuri minulle.
Ihan turhaan siis jännitin etukäteen.  

Nyt asetun katselemaan mihin suuntaan tuo luvattu, ennustettu ja karmiva lumimyrsky kehittyy, ja mahtaako sitä päästä huomenna töihin ollenkaan jos on metrinen kinos. Vai onko tämäkin vain iltapäivälehtien revittelyä taas. Huomenna on työpaikan pikkujoulu, onneksi en ole menossa. Ne bileet on niin nähty monta kertaa, joten jätän tällä(kin) kertaa väliin.

Pistelläänpä taas menemään

Hakusanoilla nimittäin. Pari hämmentävää ja hauskaa on taas tuonut etsijäparan tänne blogistanian rajamaille. Katsotaanpa, osaisinko auttaa raukkoja...

ett‘ kun n‘kee muita ihmisi‘
Luulen, että noiden aksaanien kohdalla pitäisi olla ä... Mutta miksi kukaan tekee tuollaista hakua? Mitä sitten kun näkee muita ihmisiä? Näen muita ihmisiä ihan joka päivä, halusin tai en. 
Vähän pelottavaa tuollainen haku...

hengenvaarallinen saalis
Sori, myöhässä ootte! Loppui jo monta viikkoa sitten, mutta uusintana tulee varmaan taas joskus vuodenvaihteen jälkeen kun odotellaan uutta kautta purkitettavaksi. Jos et nähnyt kauden viimeistä jaksoa, niin kerron, että Jake Anderson meni naimisiin, Sig vihkaisi heidät kapteenioikeuksillaan. Nätti oli nuorikko ja Jake on tunnetusti i-ha-na (puuman murahteluhuutelua täällä). Jake Harrison puolestaan on matkalla kohti itsetuhoa ja lujaa vauhtia onkin. Huumeet ja viina taitavat miestä taluttaa, vaikka katkolla kävikin silloin isänsä kuoleman aikaan. Ei näköjään kestänyt.
Noin. Auttoiko? Ja nämä ovat edelleen kyylättävissä Discoveryn sivuilta.

imukuppikoukut ikkunaan
No ei mulla sellaisia ikkunassa ole, mutta kai niitä keittiölaatoissa kiinni olevia pyyhekoukkuja voi ikkunaankin laittaa. Jos siis haluaa ja on tarvis. Mutta muista puhdistaa ikkuna kunnolla! Ei se muuten siinä pysy.

panokamu
Toisilla on kuulemma tällainen, isot tytöt ovat kertoneet. Englanniksi fuck buddy. Ei niinkuin seukata mutta bylsitään, säännöllisesti, ymmärtääkseni. Ilman sitoumuksia. Kuulemma. 

saippua mainos
Ihan ekaks: se on yhdyssana, URPO!!!! Saippuamainos, saippuamainos, saippuamainos! Mikä siinä on niin vaikeaa? Tai jos et uskalla kirjoittaa yhteen, niin sano: "mainos jossa esitellään saippuaa".
Älä koskaan enää eksy tänne moisten kirjoitusvirheiden kanssa!
Ja juu, mainostinhan minä skotlantilaista saippuaa kokonaisen postauksen verran tässä taannoin. Voin mainostaa toistekin. Hyviä ovat. ;)

sieni tienvarsi
Tästä ei oikein irtoa mitään järjellistä. Sieni, juu. Tienvarsi, juu (ja pisteet yhdyssanasta!). Sieniä kasvaa siellä ja täällä, myös tienvarressa (vai -lla? ja tämänhän voi kirjoittaa myös erikseen: tien varressa).
Vaan ihan tien vierestä ei kannata poimia. Sieni kun kerää itseensä kaikki raskasmetallit, niin se voi olla vähän heviä evästä. Että rohkeasti vaan syvemmälle metsään poimimaan niitä sieniä! Vielä vois vaikka joku suppis löytyä kun on ollut tällaista läyhää. Ainakin täällä etelän vetelissä.

uggit on rumat
No niin on! Tarvitseeko tähän muuta sanoa?

vaatimattomuus kaunistaa
Näinhän sitä sanotaan. Minäkin olen ihan missi- tai malliainesta kaikessa kauneudessani nykyään kun olen niin vaatimaton! Että kun säilytän tämän linjan, niin kuinka kaunis minusta tuleekaan siihen mennessä kun täytän 60 tai enemmän. Oi ihanuutta!
Toisaalta on myös sanonta: "kauneus on katoavaista, rumuus senkuin lisääntyy". Että mitähän tässä nyt sitten uskoisi...?

voi elämän kevät
Nimenomaan. Tätä lausahdusta viljelen mielelläni silloin kun en ole soveliaassa seurassa kiroamaan ääneen ihan oikeilla kirosanoilla. Ja kiroilu on rumaa, myönnän, mutta teen sitä siltä (koska olen ikuinen anarkisti ja työskennellyt liikaa äijien kanssa aikoinaan).

Jälkijuttu
Kerro, mitä haluaisit palkinnoksi kilpailun voitosta. Lämpenin oikeasti sille nimikilpailuajatukselle, mutta haluaisin ensin keksiä hyvän palkinnon. Olisiko se joku muutaman kympin lahjakortti vai mitä? Jotain, mikä olisi helppo postittaa voittajalle. Nyt rohkeasti ideoimaan, rakkaat opossumini. Jos ei kehtaa kommenttiboksissa sanoa ääneen, voi paiskata sähköpostillakin. Osoite löytyy tuolta profiilista. 

Piristystä kaamokseen

Nimittäin Aakkostarinoiden Neo paiskasi tunnustuksella:

Tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa: 
Kiitos Neo! Tämä todella piristi päivääni kaiken tämän pimeydessä rämpimisen keskellä! :)

Perusteena plakaatin myöntämiselle Neo kirjoitti seuraavaa:

"Koska joskus peruspessimismi puree paremmin kuin ikuinen optimismi. Ja koska hän kuitenkin blogittaa vaikka epäröi jo blogin nimessä."

Ehkä pitäisi oikeasti laittaa vaihtoon tämän kyhäelmän nimi, mutta kun en keksi mitään. 
Eli nimiehdotuksia vastaanotetaan. Tai ehkä julkaisen nimikilpailun, johon lupaan niin mahtavan palkinnon, että ideoita suorastaan tulvii! Laitetaan harkintaan... Mutta takaisin asiaan siis.

Tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin kahdeksalle blogille, mutta tämäkin palkinto on jo ainakin puoli Blogistaniaa kiertänyt, joten jätän tämän avoimesti kenen tahansa ihanaisen lukijani otettavaksi. Jos kaappaat mukaasi, kerro siitä kommenttiboksissa, kiitos.

Päivän postauksestani tulikin siis positiivinen, vaikka mielessä kyllä väikkyi jo tilitys jos toinenkin, mutta säästetään ne nyt tuonnemmaksi. Vaikka huomiseen. ;)

Täysi mulkku vai jotain muuta?

Renkaanpotkija onkin osoittautunut melkoiseksi tapaukseksi... Sellaiseksi, että olen ihan aidosti pohtinut, onko hän täysi mulkku naiivi idiootti vai sovinisti? Tai siis, kuvitteleeko se heppu, että mua voi kusta linssiin miten vaan koska olen nainen?

Antakaas kun avaudun, silleen kunnolla ja kertomalla koko stoorin.

Noh, koeajon jälkeen, vieläpä samana iltana, sain häneltä sähköpostia, jossa hän kertoi "kavereiden" suosittelevan isommalla moottorilla ja turbolla varustettua versiota. Että mikä olisi hintani katsastamattomana versus katsastettu. 

Vedin henkeä ja päätin vastata vasta seuraavana päivänä, mikä oli varmaankin meikäläiseltä ihan järkevä veto.
Eilen sitten vastasin hänelle, että isommaksi moottoriksi turbolla en nyt pysty muuttumaan, vaikka se varmaan kivaa olisikin. Kerroin myös, että katsastus ei kyseisessä hopassa ole koskaan ollut ongelma, vaan pikemminkin päinvastoin. Viime talvenakin katsastusmies oikein kehui kuinka hyvin pidetty ja hyväkuntoinen hoppa on. Myöskään katsastuksen hinta ei voi olla kynnyskysymys, mutta hyvän tahdon eleenä olen valmis tinkaamaan pyyntihinnastani X sataa euroa. Ja huomautin, että leimaa on jäljellä vielä reilusti. Eli tarkoitin sitä, että minulla ei ole mitään intressiä autoa nyt katsastaa kun ei kerran ole mikään pakko. 

Eipä aikaakaan kun sain vastauksen, jossa kertoili miettivänsä asiaa kunhan pahin muuttohässäkkä on ohi. Olivat juuri muuttaneet ja saaneet viimeiset tavarat kuulemma siirrettyä uuteen asuntoon.
Vastasin, että ottakoon yhteyttä kun ehtii ja on pohtinut asiaa.

Noin tunnin kuluttua Renkaanpotkija soitti. Satuin olemaan työpöytäni ääressä eli siviilikännykkäni saapuvilla, joten vastasin. Kyseli, että sattuisinko olemaan kotona. Sanoin, että en, vaan töissä olen tiukasti. Hän sitten ilmoitti ajelevansa pihaamme näyttämään vaimolleen autoa. Että on pehmitys käynnissä. Tuumin, että ihan vapaasti, siellä se seisoo, mutta minä en nyt jouda paikalle esittelemään hoppaa puoliskolleen. Eikä kuulemma tarvinnutkaan.

Eipä aikaakaan kun taas soi puhelin ja taas kyseltiin yhtä ja toista. Uskalsi sentään epäillä, että häiritsee työpäivääni... Kerroin, että en vastaa tähän puhelimeen jos on jotain tähdellistä meneillään työn saralla.

Illalla sitten sain tyypiltä sähköpostia, joka suorastaan räjäytti tajuntani. Eikä millään hyvällä tavalla... Viestissä luki:

Pitkän ja tiukan tinkimisen jälkeen, minä X euroa ja sinä Y euroa, jota tässä on nyt turha toistaa, päädymme hintaan Z euroa. Maksan heti W euroa ja saan auton käyttööni voidakseni hyödyntää sitä loppumuutossa ja lopullinen kauppa tehdään allekirjoituksineen ja luovutuksineen vaikka ensi viikon lauantaina tai sunnuntaina.     

Mä olin ihan, että mitä vittua??!! Että joko tämä oli todella huono vitsi tai sitten heppu kuvittelee voivansa sanella minulle ehtoja. Ja hänen tarjoamansa Z euroa oli vielä monta sataa vähemmän kuin minun vastaantulohintani aiemmin. Ja hei, juu varmaan annan jollain epämääräisellä summalla autoni viikoksi ventovieraan ihmisen käyttöön. Että pitääkö se tyyppi mua ihan idioottina vai onko se itse ihan idiootti?

En ole vastannut. Olin ajatellut vastata tänään, mutta koska tyyppi yritti soittaa jossain kohdassa päivää (en vastannut), päätin että muhikoon liemissään vielä huomiseen asti. En ole vielä osannut päättää, tituleeraanko häntä vuoden koomikoksi vai idiootiksi...

Mielessä kävi, että tyyppi taitaa pitää minua jossain määrin epätoivoisena ja että olisin tilanteessa jossa on pakko saada auto myytyä hinnalla ja keinolla millä hyvänsä kun kuvittelee, että moiseen suostuisin. Ja toisekseen, eikös se muutto tullut jo tehtyä, viitaten aikaisempaan viestiinsä...? Ei perkele, sanon mä.

Pysykää kanavalla, jatkoa varmaankin seuraa. Ja jos kauppa kaatuu tähän, niin antaa mennä vaan!

Mitä minä sanoin

Joskus olisi kiva olla väärässä eikä aina raakkua pahanilmanlintuna, vaikka myönnän, että se on minulle luonteenomaista. Onhan mottoni: pessimisti ei pety ikinä. Ja kun aina odottaa pahinta voi yllättyä iloisesti.

Muistattehan saippuaostokseni? Eilen juuri ääneen ihmettelin ystävälleni, että kas kun ei ole vielä tullut kun yleensä kuriiri Skotlannista polkaisee melko pikaiseen, tyyliin muutamassa päivässä.
Illalla sitten kotona tuon muutoinkin pitkäksi venyneen ja niin ihanaisen ja tapahtumarikkaan työpäivän jälkeen pirahti puhelin ja numero oli täysin outo. Toiveikkaana kuitenkin vastasin kun eihän sitä tiedä jos vaikka joku haluaisi tiedustella koirankuljetusvälineestä jotain (päivän positiivinen ajatus siis oli tässä).

Vaan ei. Siellä soitteli kuriirifirman poika ja puhelu pätki ihan perkeleesti. En kuullut ensin mitään muuta kuin "...paketti... sulla... kotona..." Olin ihan että mitääähhhh??? Ja koska oli autokauppamoodi päällä, luulin oikeasti, että kyselee pakettiautostani. Onneksi ymmärsin kysellä uudestaan, että mitä hän siellä höpöttää, minkä jälkeen selvisi, että "sinulle on paketti, oletko kotona?" Joooo, siis olen nyt. Poika tokaisi, että "hyvä, minä olen siellä viiden minuutin päästä". Ja lupauksensa mukaisesti ovikello plimpahti noin viiden minuutin kuluttua.

Mutta se siitä "soittakaa päivää ennen aiottua toimitusta". Nyt sentään olivat hoksanneet, että kyseessä on yksityisasunto, jonne on ihan turha yrittää survoa paketteja toimistoaikaan. Voisin siis sanoa, että asia meni puoliksi oikein.
Sain kuitenkin saippuani ja niinpä nautiskelin iltasuihkuni merileväsuihkugeelin kanssa. Päivän onnellisuushetki.

Eilen tuli myös todistettua se, että jos haluaa jotain tapahtuvaksi, kannattaa sanoa se ääneen.
Ystäväni kysyi minulta eilen muun keskustelun lomassa, että onko kukaan ollut kiinnostunut koirankuljetusvälineestäni. Tuumasin, että ei kukaan lukuun ottamatta sitä yhtä "hämäräkyselyä", jonka tulkitsin tietojenkalasteluyritykseksi. Kerroin myös jo harkinneeni, että käyn alentamassa hintaa vähän jos se vaikka innostaisi väkeä liikkeelle.

Vaan sitten soi puhelin alkuillasta ja siellä soittelikin renkaanpotkijakandidaatti. Oho.
Kandidaatti, joka sanoi tulevansa heti käymään. OHO. No mikäs siinä. Kävin sitten valmiiksi potkimassa peltilehmän tulille kun se nyt oli seissyt sen puolitoista viikkoa tyhjän panttina renkaanvaihdon jälkeen.

Renkaanpotkija tuli ja vaikutti ihan mukavalta ja asialliselta tyypiltä. Kävimme koeajolla, oli edelleen tyytyväinen ja kertoili niitä näitä, ja perusteli tarvettaan ostolle. Sanoi sitten kyllä, että ei hän oikeasti tarvitse pakettiautoa, mutta haluaa. :D
Koeajon jälkeen vielä katseltiin uudestaan kaikkea sisältä ja ulkoa, vaikka olikin pimeää. Huomasin, että kiinnosti. Kiinnosti kovasti, suorastaan poltteli.
Sovimme, että hän on sitten yhteyksissä, mikäli päätyy ostopäätökseen. Kauppoja hän ei kuitenkaan voi tehdä ennen kuun vaihdetta.
Tuumasin, että mietit ja soitat jos siltä tuntuu. En tyrkyttänyt, olin rehellinen ja kerroin kaiken mitä mieleeni tuli. 

Että näin. Nyt sitten odottelen tarttuuko syöttiin vai menikö ohi. Hintaa en nyt kuitenkaan käy ilmoituksista laskemassa vähään aikaan.
Eli ei päivässä niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin, loppujen lopuksi. 

JälkiJuttu:
Alan boikotoida Hesaria lopullisesti. Nettipalvelu meni maksulliseksi ja viisi, siis VIISI uutista viikossa voi lukea ilmaiseksi. Mitvit? Kuka tämän keksi? Ja viikonlopputilaajana en saa minkäänlaista lisämaksutonta pääsyä palveluun. Sanoisin, että pikkuisen on rahastuksen makua koko touhussa. Pitäkää tunkkinne, mä lähden muiden uutispalveluiden äärelle. 

Niitä päiviä

Tiedättehän sen tunteen kun jo aamulla ennen kotoa poistumista tietää, että tänään ei sitten suju. Ei mikään. Ja vituttaa valmiiksi tuleva päivä. Joo, mulla on tänään sellainen päivä.

Aamut ovat toinen toistaan pimeämpiä ja tänään oli jo siinä kinthaalla, että melkein piti varustautua otsalampulla nähdäkseen polun metsässä kahdeksan aikoihin. Mutta koska tuhnasi vettä, ei siitä lampusta ollut mitään iloa, joten mentiin sitten hämärissä "käsikopelolla".

Eilen illalla nukuin kevyet tunnin päikkärit, jonka jälkeen loppuilta meni hieman usvassa tuutien. Unensaantivaikeuksia ei siis ollut ja luultavasti nukahdin jo ennen kuin pää osui tyynyyn. Yöllä johonkin epämääräiseen aikaan heräsin siihen, että Juniori tuijotti minua lähietäisyydeltä sängynreunalla. Kun tiedustelin, että mikä on, se nuolaisi minua ja kömpi vakipaikalleen sängyn alle. Ehkä se oli häiriintynyt minun Siipan kuorsaamisesta. 
Aamulla odottikin valmiiksi keitetty kahvi, mikä on meikäläiselle arkiaamuna harvinaista herkkua. Meikäläinen kun yleensä nousee ensimmäisenä ylös, mutta tänään oli poikkeus kun Siipan piti lähteä kokoustamaan toiselle paikkakunnalle.

Töihin rantautumisen jälkeen olikin luvassa heti "rattoisa" parin tunnin yhteistyöpalaveri, joka vitutti jo etukäteen. Tiedossa oli "vastapuolen" asenne ja käytösmalli, joka valitettavasti oli entisellään kuten joutui tässä(kin) kokouksessa itse toteamaan. Jouduin käyttämään kaikki itsehillinnän rippeeni, että en huutanut suoraa huutoa vittuperkelesaatanaa ja kysellyt miksi juuri HE ovat niin erinomaisia, että voivat dissata kaikki keskustelunavaukset ja ehdotukset.

Päivä ei siitä jatkunut mitenkään erityisen hyvin. Tuli varmaan vähän turhankin terävästi kommentoitua muutamaa asiaa ja töiden niskaan kaatoa, mutta menköön! Tietävätpä mitä oikeasti ajattelen ja toivottavasti muistavat jatkossa... 

Tämä on niitä päiviä kun toivon, että eläisin erakkona jossain korpikuusen kannon alla ihan isseksein eikä tarvitsisi kenellekään perustella mitään. Tekisi mitä lystäisi ja koska lystäisi.

Sorry avautuminen, pakko oli päästää höyryä, sillä nyt menen seuraavaan palaveriin. Mitähän tämä loppupäivä vielä tuokaan tullessaan... *huoh*

Marraskuinen maanantai

Aamulla ei satanut vettä. *jee*
Päivällä paistoi aurinko. *jee* 
Jos voi ilahtua siitä, että katsoo sitä paistetta ikkunalasin läpi toimistohuoneestaan ja miettii kuinka pimeää on sitten kun kotiinlähdön hetki koittaa.

Mitäs vielä... No, siinähän ne ilonaiheet taisivat ollakin. Toisin sanoen, positiivisuus on perseestä, erityisesti maanantaisin. 

Ja jos vahingossa olisi livennyt joku iloisuus-moodi päälle maanantaiaamun kunniaksi, niin kyllä ihan iltapäivälehtien otsikoita vilkuilemalla mieliala laski.
Laskiko kukaan kuinka monta uutista tapetuista/murhatuista ihmisistä löytyi vaikka ihan Iltalehden nettipalvelun etusivulta? Ja siihen päälle putosi joku Tallinnan-laivalta, kuoli, ja joku heilui eilen pyssyn kanssa eteläsuomalaisessa nuorten urheilutapahtumassa.
Että hohhoijaa. Iloista on meno marraskuisessa Suomessa näköjään. 

Tunnustan, että v-käyrä on ollut korkealla miltei koko päivän. Ilman oikeastaan mitään kummempaa syytä. Jotain yleisketutusta varmaan.

Viimeinen niitti masentavalle päivälleni oli istua masentumassa lisää iltapäivällä yhden projektin tiimoilta palaverissa. Se jos mikä olisi ollut ehta paikka pelata vanhaa kunnon hevonpaskabingoa. Rivi olisi tullut pian täyteen, uskon minä. ;)

Ja a-pu-va, koirankasvattajaystävä kolkutteli postilaatikon luukkua ja kyseli, että vieläkö terroristipentu kiinnostaa. Jos kaikki menee putkeen, niin tammikuulla voisi syntyä pesue, josta meille voisi riiviö löytyä. Nyt pitää miettiä taktiikka. Eli pehmitänkö Siipan lopullisesti vai vedetäänkö niin sanotusti "kylmä kalkkuna" -menetelmällä eli kerrotaan sitten kun se pentu noudetaan kotiin. Mielipiteitä? :D

JälkiJuttu:
Varasin ajan sinne pukeutumisneuvojalle. Raporteeraan sitten kuinka sujui. Voihan se olla, että kuolen nauruun tai purskahdan spontaaniin itkuun... No, toivottavasti en kuitenkaan. Mutta jännittää, vähän, ehkä.

 

 

Koiranpojan onnenpäivä

Mikähän tekee meidän Peräkammarin Pojan lauantaipäivästä täydellisen? No aika helppoa. Minäpä kerron.

Aamu alkaa sillä, että saa kuorsata isäntäväen sängyn vieressä perse homeessa kohtuullisen pitkään, vähintään puoli kymmeneen. Omassa kopassa kun ei voi nukkua koko yötä kun siellä tulee hiki ja menee paikat vähän jumiin kun pitää sykkyrällä nukkua.

Heräilyn jälkeen voikin sitten kuorsata vähän lisää sillä välin kun isäntäväki nauttii aamukahviaan. Nyt on vain siirrytty alakertaan kuorsaamaan, mielellään pihan oven eteen kun siinä on vähän viileämpää.

Aamutoimien ohessa isäntäväki on napsauttanut huushollin pesukoneet päälle eli yläkerrassa pyörii pyykkikone ja alakerrassa myllyää aina ihastusta herättävä astianpesukone.

Vihdoin lähdetään aamulenkille (joka kai oikeammin on aamupäivälenkki). Viikonlopuissa on se hieno puoli, että silloin voidaan aamullakin päivän ensimmäinen lenkki tehdä vähän pidempänä eikä vaan hoputeta suorittamaan tarpeitaan ripeästi kuten arkiaamuina.

Ja mikä onni ja autuus odottaakaan kotona kun on ensin huolella nuuskuteltu kulmakunnan uutiset ja merkkailtu reviiri, etenkin kun tuo asuinkumppanina toimiva Juniori vihdoinkin veivaa juoksuaan, jota on jo odoteltukin. Onneksi PP alkaa olla jo hieman seniili eikä kuuppa himmene heti ensimmäisestä juoksun aavistuksesta. Elämä on sillä tavalla hieman helpottunut nuoruusvuosista.

Emännän avatessa ulko-oven tulvahtaa vastaan ihana astianpesukoneen raikastimen tuoksu, joka tulvahtaa aina kun kone on hetken aikaa kuivannut. Hyvä, että malttaa odottaa remmin pois ottamista kun pitää pääästä hinkkaamaan itseään astianpesukoneen luukkuun.

Eikä siinä vielä kaikki! Isäntä siirtyy yläkertaan ripustamaan pyykkiä koneesta kuivumaan. Ruokailemassa olevan PP:n kirsuun tulvii ihana sulotuoksu, joka puhtaista pyykeistä leviää alakertaan huuhteluaineen muodossa (meillä kyllä käytetään ihan hajusteettomia pesu- sekä huuhteluaineita). Jäykin jaloin PP kapuaa yläkertaan tainnuttamaan itsensä ekstaasiin haistelemalla puhtaita pyykkejä.

Sen jälkeen onkin hyvä nukkua kunnolliset, monen tunnin päikkärit, että jaksaa sitten taas ulkoilla ja syödä. ;)

JälkiJuttu:
Katsoimme tänään digiboksilta eilisen Vain elämää -jakson. Ja hitto, pitihän sitä taas itkeä. Erityisesti Jonne Aaronin esityksen kohdalla. Siinä pojassa on jotain valovoimaista tulkitsijaa, joka eläytyy esitykseensä mitä suurimmassa määrin. Lintu ja lapsi oli kovin kaunis hänen tulkitsemanaan. Ja vielä ensi viikolla on yksi jakso luvassa kun esittävät duettoja. Eli olin väärässä kun luulin, että tämä oli viimeinen jakso.