perjantai 30. marraskuuta 2012

Se tuli sittenkin

Nimittäin se lumimyrsky. Miksi säätiedotukset pitävät paikkansa aina silloin kun ei tarvitsisi? Miksi lunta pitää nykytalvina tulla aina metri kerralla? Eikö voisi sadella silleen hillitysti ja kauniisti muutaman sentin kerros ja sitä tulisi säännöllisesti niin, että maisema pysyisi kauniina. 

Aamulla oli ulko-oven takana kinos, hyvä että sai oven auki. Jostain syystä tuulitunnelissamme tuiskuttaa aina sieltä "väärältä" puolelta eli siten, että varmasti tulee se kinos siihen rappuselle ja ulko-oven taakse.

Liikenne oli ihan sujuvaa, vaikka pyry vain sakeni sitä mukaa, mitä lähemmäksi tultiin merenrantaa. Mutta noin muuten ihan "normaalissa" ajassa pääsi työpaikalle.
Tänään aion karata heti kahden jälkeen kauppaan. Jos vaikka välttäisi pahimman kotimatkakaaoksen.

Nappasin työhuoneeni ikkunasta kuvan kun se näytti mielestäni aika hauskalta. Ja jaan sen tässä teidänkin iloksenne. :)

Kehystetty ikkuna tänään klo 10:00
Maisemahan työhuoneeni ikkunasta ei ole häävi. Voi tuijotella vastapäisiä "työn orjia" jos haluaa. Yleensä en halua ja vietänkin päiväni selkä ikkunaanpäin. ;)

Mukavaa myräkkäpäivän jatkoa itse kullekin!

6 kommenttia:

  1. Mäkin kuvasin tänään ikkunasta! En ole nokkaani ulos pistänyt. Turvallista matkaa teille, jotka siellä kaaoksessa joudutte kulkemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kävinkin katsomassa sun talvimaisemaa ja se todisti aavistukseni, että Hesan puolella oli isompi myräkkä. Auton kaivaminen töistä lähtiessä oli ihan mielenkiintoista. Sitä mukaa satoi uutta kun sai entistä lapioitua pois...

      Poista
  2. Olen seurannut haltioituneena mm. Iltapulusta tuota myräkkää. Olisi tullut hieman aiemmin, niin olisin saanut itsekin sitä ihastella! Ehdittiin juuri alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tätä ikkunan läpi kattelee. Liikenteessä oli aika mielenkiintoista... Esim. Itäväylällä pitäisi olla kolme kaistaa rinnakkain, mutta kun yritin ajaa keskikaistaa, tuntui että päälle tullaan oikealta ja vasemmalta.
      Eikä loppua näy pyrylle. Pitääpä ottaa huomenna takapihalta kuva, niin paljastuu totuus lumen määrästä. :)

      Poista
  3. Nämä myräkät ovat yksi syy miksi vihaan tätä valkoista helvettiä. Jos on pakko kerran sataa lunta, niin miksi se ei voi hiljalleen tulla alas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Ja hei, emmehän me, tällaiset valon ja tulen lapset, voi pitää talvesta. Pakkastakin on ihan perkeleesti, meinas naama jäätyä eilen kun pihalla virittelin jouluvalot pihapuuhun. Ärsyttävää.

      Poista