Eivät sitten osanneet päättää

Yleensä en kiinnitä Yhteispahan kanssa tulevaan mainosnippuun mitään huomiota vaan nakkaan ne suoraan paperinkeräykseen.

Viime viikolla tullutta muovikäärettä avatessani ja lajitellessani huomioni kiinnittyi jostain syystä siihen, että Tallinnan risteilyjä tarjoavan laivan mainoksia oli kaksi.
Pitihän niitä sitten tutkailla lähemmin.

Kansikuvat olivat keskenään erinäköiset, vaikka tekstit kansissa olivat aivan samat.

Niinpä siirryin tutkimaan sisältöjä, josko niissä olisi jotain eroavaisuuksia. Vaan samat tekstit löytyivät molemmista vieläpä samalla tavalla taitettuna ensimmäistä aukeamaa lukuunottamatta. Eroavaisuudet löytyvät kuvituksista.

Ylempi aukeama on tuosta, jonka kansi on vasemmalla puolella edellisessä kuvassa.
Osuuskauppa haluaa siis mainostaa kohdennetusti sen perusteella lähteekö propuska lapsiperheille vai lapsettomille. Meidän huushollimme lienee jonkin sortin androgyyni kun eivät osanneet päättää kumman lähettävät ja lähettivät molemmat. ;)

Niin tai näin, tällä kertaa tämän mainoksen toimittaminen meille oli ihan turhaa, sillä kesälomareissut on jo suunniteltu ja lyöty lukkoon. Toki toinen, se lyhyempi reissu suuntautuu juuri Tallinnaan tuolla mainitulla paatilla, koska naidun suvun mukaan lähtevä osa haluaa tanssia aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus... Minä en, mutta kestän tämän(kin) kyllä.

Kotikulmilla tapahtuu

Ihana kesäisen lämmin viikonloppu oli ja tänäkin aamuna lämpö helli suloisesti kehoa ja mieltä! Taitaa tulla niin kuuma päivä, että vanhojen pierujen keritseminen saa tältä päivältä jäädä, samoin siivoaminen. Sen sijaan vien VV:n rokotuksille elikkäs menen treffeille eläinlääkärini kanssa. :)

Viikonloppuna tosiaan sää suosi niin pihan kuopsuttelijaa kuin erinäisiin tapahtumiin osallistuvaakin.

Lauantaina käytiin ihmettelemässä, että kaikkeen sitä ihminen ryhtyy, kuten vaikka uimaan jäätävän kylmässä mutaojassa...
Tuossa nurkalla nimittäin kisailtiin jo viidettä (vai neljättä, en ole ihan varma) kertaa Extremerun-kisa. Mukaan matkaan oli lähtenyt kuuleman mukaan noin 4 000 kisajaa, joista osa oli mukana veren maku suussa eli tosissaan ja osa sitten hupailumielellä pukeutuneena mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Ja sen kyllä huomasi, esteille muodostui melkoisia jonoja. Juontajan (Jaajo Linnanmaa) mukaan kisassa oli myös paljon julkkiksia sekä missukoita ja tissukoita. Minä näin tasan kaksi julkkista: Jaajon (daa, aika helppoa kun heilui siellä mikrofoni kädessä ja oli muuten pidempi kuin kuvittelin) sekä Jetro Rostedtin, jolla oli tumma puku hieman kuraantunut reissussa ja rööki maistui maaliintulon jälkeen.
Hauskaa näytti porukalla olevan. Viivähdimme paikalla sen verran, että ehti aurinko tarttua käsivarteen ja otsaan eli kesän pohjaväri on saavutettu.

Sunnuntaina olikin sitten aika taas kannattaa paikallista tapahtumaa. Tämä, nyt kolmatta kertaa järjestetty, Kartanon kevät on ihan mukava ja silleen kivalla tavalla kotikutoinen häppening. Paikalla on aina jotain käsityöläisiä myymässä tuotteitaan sekä tietysti työttömien makkaragrilli ja muuta oheisohjelmaa. Lapsille paljon kaikkea, mm. poniratsastusta muutamalla eurolla.  On aina hauska katsella lasten ilmeitä kun pääsevät ponin selkään istumaan tai koiran vetämän kärryn kyytiin. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa pienelle lapselle.
Meikäläisille siellä on lähinnä miljöö, sillä kuten olen aiemminkin kertonut, on tuo kartanonpuisto aivan ihana paikka. Olen hyvin iloinen, että kaupunki päätti puiston kunnostaa ihmisten iloksi.
Tänä vuonna oli paikalle saatu semi-akustisesti esiintymään oman kaupungin tyttö Vicky Rosti. Häntä kuuntelimme hetken aikaa ja huolestuin kun tunsin kaikki kappaleet niin, että oli vähän pakko laulella mukana. ;)

Muuta ihmeellistä ei sitten viikonloppuna tullutkaan tehtyä. Vähän pihan ruoputtelin ja yritin elvyttää huonosta talvesta (ja koirankusesta) pahasti kärsinyttä nurmikkoa. Saapa nähdä elpyykö, vai pitääkö ryhtyä perustamaan nurmikkoa uudestaan. Ei huvittaisi... *huoh*

Näpsäisin myös hieman tärähtäneen otoksen tuosta hienosta verenpisarastani. Toivon, että sitä ei enää halla korjaa, sillä se on kovin erikoinen ja kaunis minun mielestäni. Kuva ei ehkä näytä kukkaa koko komeudessaan, mutta ehkä yritän ottaa toisenkin otoksen jahka useampi nuppu aukeaa. Kuitenkin tuo sisempi osuus (lila) on sellainen kerrattu versio.

Jälkijuttu:
Heklalle vielä iso kiitos vinkistä estää anonyymit kommentit! Nimittäin ei ole ensimmäistäkään roskapostikommenttia tullut sen jälkeen kun moisen asetuksen laitoin voimaan. :) 

Totta vai vielä taruakin ihmeellisempää?

Miltei joka päivä iltapäivälehtien kissankokoisista otsikoista saa lukea jotain omituista ja välillä jopa elämää suurempaa.

Vaan se, mitä eilen luin helsinkiläisestä Tatusta veti kyllä hiljaiseksi.
Jos juttu on oikeasti totta eikä mitään omituista opiskelijahuumoria, niin vihaksi kyllä pistää!

Systeemimme on oikeasti niin huono ja hatara, että reippaasti yli kaksikymppinen työtä ja koulutusta vieroksuva ex-kannabisviljelijä voi elellä yhteiskunnan varoilla kaiket päivät Punavuoressa pleikkaa pelaten? Sanoo vielä, että ei voi hakea duunia kun on perfektionisti. No niin varmaan, saatana. Samaan aikaan toisaalla on puutteessa ja nälässä eläviä perheitä, jotka käyvät hakemassa ruokaa leipäjonosta. 
Ei vittu, sanon minä, ihan suoraan ja suomeksi.

Ja mikä parasta, tämän jutun siivittämänä oli sitten haastateltu joitain "sossutanttoja", joista yksi sanoi, että valitettavan totta tämä on ja paljon tällaista tapahtuu. Toinen taas sanoi, että ei voi tapahtua kun toimeentulotuki on se äärimmäinen keino, jota ihmiset käyttävät ja se on väliaikainen eli maksimissaan kolme kuukautta sitä voi käyttää. Wotwotwooot??? Kuka tässä puhuu paskaa vai eikö tuo toinen vaan tiedä, mikä oikeasti on kupletin juoni?
En oikeasti tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Onko siis systeemi todellakin näin mätä vaiko vain systeemin valvontakeinot löperöitä?

Niin tai näin, minä en halua nähdä verovarojen valuvan tällaisten tyyppien elättämiseen. Haluan, että sosiaalinen tuki ja auttamisverkko menee oikeasti sellaisille ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Aina näitä keplottelijoita ja yrittelijöitä on ollut ja on vastakin, mutta voisi kai systeemi sen verran ratsata omia toimiaan, että tällaiset rumat rönsyt ja mädät omenat karsittaisiin pois. 

Vituttaa, oikeasti, kaikkien niiden puolesta, jotka oikeasti tarvitsevat näitä sosiaalitukia. Ja ne jotka niitä oikeasti tarvitsevat, haluaisivat yleensä tulla toimeen jollain muulla tavoin. Toisinaan heiltä evätään koko tuikitarpeellinen tuki jollain hyvällä "syyllä". Perseestä koko touhu!

Niin muuttuu maailma

Tänä aamuna, kuten muinakin arkiaamuina, katselin uutisia televisiosta. Siinä ryhdyin pohtimaan, että mitäs silloin tehtiin kun ei vielä ollut aamu-TV:tä. Tiedän, kuulostaa utopistiselta ja mahdottomalta ajatukselta, että ei olisi aamuisia televisiolähetyksiä ja vieläpä useammalla kanavalla yhtä aikaa kilpailemassa katsojien sieluista.

Ennen kuunneltiin radiota. Ja paljon kuunneltiinkin. Aamu alkoi kuuntelemalla radiosta uutiset, ihan aina. Itse en ole koskaan ollut sitä sorttia, että ehtisin aamulla lukea sanomalehteä. Tai ehtisihän sitä jos, erään kollegani tapaan, herää sitä varten tuntia aikaisemmin, että ehtii sen lehden lukea kannesta kanteen...

Ennen kuunneltiin radiota autossa työmatkalla, mielellään jotain köykäisempää musiikkipitoista. Ennen kuunneltiin radiota työpaikallakin, koko päivä.

Nykyään kuuntelen radiota työmatkalla autossa enkä edes joka päivä. En välillä jaksa sitä tuubaa, mitä nykykanavat suoltavat.
Töissä kuuntelen radiota (tietsikan kautta) hyvin satunnaisesti. Käytännössä silloin kun naapurihuoneen "asukki" on poissa, jolloin voin olla ihan omissa oloissani eikä tarvitse miettiä muiden häiriintymistä. 
Kotona en kuuntele nykyään ollenkaan radiota, ikinä. Joskus muinoin jopa tiesin joidenkin radiokanavien ohjelma-ajat, joten osasin parkkeerata kotona radion ääreen jos sattui tulemaan jotain omaa lempparia. Nykyään kaikki kanavat samoine soittolistoineen ovat päässäni samaa puuroa.

Ero "mediakulutukseen" on melkoinen jos tarkastellaan seitsemänkymppisen äitini käyttäytymistä. Hän on puolestaan radion suurkuluttaja. Kuuntelee päivittäin ja paljon aina tehdessään jotain käsitöitä tai kun ei katso telkkarista urheilua.
Äitini myös lukee uskollisesti sen Hesarin joka aamu. 

Meille tulee vain viikonlopun Hesarit (sis. NYT- ja Kuukasiliitteen) enkä aina saa aikaiseksi edes niiden lukemista. Siippa kyllä tavaa ne, joten eivät ne hukkaan mene. Kuukausiliite on onneksi sellainen, että sen juttuja voi lukea varsin "ajattomastikin" vaikka puolen vuoden päästä ilmestymisestä.
Mutta mielestäni sanomalehti alkaa jo olla vähän "last season", vanhanaikanen ja hidas. Pikavilkaisu nettilehtiin antaa otsikkotasolla aika hyvän kuvan siitä, mikä milloinkin on tapetilla. Taitaapa sellainen syväluotaava journalismi olla jo kuollut ja kuopattu.

Eilen juuri keskustelimme eräällä porukalla siitä, kuinka journalismi on kokenut suuren alennustilan.
Uutiset ja jutut pitää toimittaa nopeasti ja halvalla eikä taustojen selvittämiseen ole aikaa. Parhaiten lehti saa jutut siteeraamalla kilpailijaansa. Aika monen uutisjutun loppukaneettina on nykyään: "Asiasta uutisoi ensimmäisenä XX". Ja kaikkien jutut ovat samanlaisia, yhtä lyhyitä. Lumeeksi on yritetty vähän vaihtaa sanajärjestystä.

Mutta kyllä, voin rehellisesti tunnustaa, että suurin osa omasta uutisvirrastani tulee ihan YLE:n telkkariuutisista. Ja miksei tulisi, siitähän minä maksankin kuten kaikki muutkin. ;)

JälkiJuttu:
Olisiko jollakin viisasten kiveä tai puhtipakettia tarjota? Kesäloman jälkeen en ole jotenkin ollenkaan päässyt sellaiseen normaaliin työrytmiin takaisin. Toisin sanoen, motivaatio on jossain hukka-merkkisessä paikassa... 
Puolet ajasta haaveilen lottovoitosta ja puolet ulkomaille muuttamisesta tai ihanasta sapattivapaasta jolloin saisi mennä ja tulla mielensä mukaan aikatauluttaen päivänsä ihan itse. Eikä asiaa auta se, että kaamos on jo ihan nurkan takana. Suorastaan tunnen sen väijyvän olkapääni takana...

Ajokortti arpajaisista?

Kyllä. Nyt kun ihmiset palaavat lomilta ja pääkaupunkiseudun liikennevirta vilkastuu on aika jälleen kerran ihmetellä ihmisten ajotaitoa ja liikennemerkkien tai tieliikennelain tuntemusta.

Silloin kun minä kävin autokoulua, oli pääkaupungissamme käytännössä yksi oikea liikenneympyrä. Tai oikeamminkin kiertoliittymä, kuten virallinen nimitys kuuluu. Tämä hämmästystä ja hieman kunnioitustakin herättävä liikenteen ihmeellisyys löytyi Etelä-Haagasta. Siellähän se vieläkin on, se sama kiertoliittymä, mutta nykyään siinä on liikennevalot ja taitaa olla joku kaistakin lisättynä. Vaan silloin ei ollut liikennevaloja. Piti osata ryhmittyä oikealle kaistalle ja sukeltaa sekaan vuorollaan.

 

Liikenneympyrässä ajamista käytiin harjoittelemassa useammallakin kuin yhdellä ajotunnilla, sillä siitä piti suoriutua kunnialla ettei tule ruumiita.

Nykyään jokaisessa pienimmässäkin taajamanpahasessa pitää olla vähintään yksi kiertoliittymä. Käteviähän ne ovat ja erityisesti ne, jotka ovat autoilleet Brittein saarilla, tietävät mitä tarkoitan.
Niinpä luulisi, että ajoitpa korttisi nykyään missä hyvänsä, joudut ajelemaan jonkun kokoisessa liikenneympyrässä. Ja että mieleen on jäänyt sen verran autokoulun sedän tai tädin opetuksista, että ympyrässä ajelevalla on aina etuajo-oikeus.
Kiertoliittymään tultaessa pitäisi silmään osua tällainen liikennemerkkipari:

Jos se ajokortti on saatu jostain muualta kuin arpajaisista tai muropaketista, pitäisi mielessä olla kirkkaana ainakin se, mitä tuo kärjellään seisova kolmio tarkoittaa. Sen kun muistaa niin saattaa oma henkiriepu pelastua jonkun kerran kun ei täysillä ryykäise tuollaisen merkin takaa vaikkapa rekan eteen.
Tuo toinenhan sitten tarkoittaa sitä kiertoliittymää elikkäs liikenneympyrää ja karusellin pyörimissuuntakin on varmuuden vuoksi selkeästi osoitettu.

Työmaaruokalamme on remontissa ja siksi ruuanhakuun täytyy laittautua talon ulkopuolelle jos kun ei niitä omia eväitä ole sattunut matkaan. Tänään päätin kurvata tuon itäisen kauppakeskusihmeen ravintolamaailmaan ja matkalla sen parkkihalliin osuu tielle kaksi peräkkäistä kiertoliittymää.

Ensimmäinen niistä on ihan "tavallinen" eli sellainen missä ei ole mitään erkanevia kaistoja kääntyville. 
Kurvasin ympyrään ja vedinkin sitten liinat kiinni kun seuraavasta sisääntulosta meinasi joku vanha mersunkuikale punkea kylkeen. Nyrkin heristäminen ja pään epäuskoinen pyörittely sai äijän pysähtymään ja selvisin ehjin nahoin ulos ympyrästä vain saapuakseni heti seuraavaan ympyrään. Tämä on sellainen, jossa ensimmäisestä liittymästä oikealle poistuville on oma pieni kaistansa, jota voi sujuvasti yleensä ajaa niin ettei tarvitse pysähtyä. Ympyrään mentäessä on liikennevalotolppa, joka varoittaa silloin jos bussi tulee, mutta muutoin sillä ei ole mitään "virkaa".

Noh, eikös siinä sitten seuraava urpo ole ryhmittynyt sille "oikealle livahtajien" kaistalle ja tuijottelee sitä saamarin kolmiovaloa ikäänkuin odottaen vihreän syttymistä... Vittu, että meni hermo lopullisesti.
Torvi soimaan, seurauksena urpon loikka eteenpäin melkein jalkakäytävälle ja se vitun mersukuski vasemmalla puolella soittaa torvea ja näyttää keskisormea! Luuli vissiin, että tööttään sille...

Tällaisten lisäksi ihan "helmiä" liikenneympyröissä ovat ne, jotka eivät osaa näyttää vilkkua poistuessaan kiertoliittymästä, mutta innokkaasti vilkuttavat vasemmalle ajellessaan siellä ympyrässä.

Että kysynpä vaan, mistä nämä tyypit korttinsa saavat? Vai saavatko mistään?
Enkä edes lähde avautumaan näistä ajon aikana puhelimen räpelöijistä, meikkaajista, sanomalehden lukijoista jne. Verenpaineeni ei ehkä kestäisi sitä.

Nyt kohkataan Trafin toimesta pakollisesta "veneilykortista", mikä ei ole huono ajatus, mutta paljon olisi tekemistä ihan tieliikenteenkin parissa...

Kaikki julkisuus on hyvästä?

Tänä päivänä maailmassa riittää kaikenlaista missukkaa, tissukkaa, tähtöstä ja muuta turhaa julkkista. Kilpailu paikasta parrasvaloissa on kovaa. Enää ei riitä, että antaa "syvähaastattelun" Avokakkaan tai Me Ämmät -lehteen silloin tällöin.

Ei, pitää olla ajan hermolla ja sykkeessä, sillä julkisuudesta unhoon syökseminen tapahtuu yhtä nopeasti kuin sinne pääsykin, etenkin jos julkisuuteen on päässyt vaikka "puutarhanhoidollisin" keinoin.
Pitää olla naamakirjassa, twitterissä, bloggailla "päivän asu" -teemalla tai vaikka päivän pano, riippuen tapauksesta, mutta esillä pitää olla. Hyvässä ja vaikka pahassakin jos ei muu auta.

Tällaisesta ei-niin-hyvästä julkisuudesta käy oikein loistavaksi esimerkiksi se eräskin "kohublondi", joka on "esiintyvä artisti" siskonsa kanssa ja jonka puutarhanhoidollisista kyvyistä oli Ikekin kiinnostunut.
Itse en tiedä oliko kyseinen nainen ollut ennen sitä julkisuudessa, mutta tämän Iken kanssa säätämisen jälkeen pääsi ainakin Suomen suurimman roskalehden vakinaamaksi. Eikä varmasti vähiten siksi, että tälle tyypille sitä sattuu ja tapahtuu erityisesti silloin kun on vähän nautittu ilolientä ja ties mitä. Vauhtia on niin, että raastuvan ovi on rakosellaan vähän väliä.
Melkein säälisin jos en olisi näin kylmä ja kyyninen ämmä jonka mielestä kyseinen henkilö on kaiken tämän itse aiheuttanut ja ansainnut, vaikka syy onkin aina jonkun muun. Veikkaan, että se tähteys päättyy huonosti ennemmin tai myöhemmin.

Vaan kyllä tällä viikolla leukani loksahti oikein isosti auki kun muinaisen (1980-luvun), villikoiran nimeä kantaneen, suosikkibändin laulaja avautui iltapäivälehtien palstoilla, kuinka hänellä on nyt ihan oikea seurustelusuhde. Eikä siinä mitään, jotkut haluavat onneaan jakaa julkisesti. Mutta. Jutun mukaan tämä artisti oli kysynyt uudelta tyttöystävältään tämän viikon maanantaina, että "aletaaks oleen?" ja myöntävän vastauksen saatuaan ryntäsikin hetimiten soittelemaan luottotoimittajilleen suurta onneaan julistamaan.

Ei perkele, oikeesti. Näille molemmille, vaikkakin niin kovin erityyppisille, ihmisille on yhteinen nimi. Mediahuora.

Ei mulla muuta.

Hölmöläisten hommaa?

En tiedä teistä, mutta minä kyllä jäin hieman sanattomaksi aamu-TV:n uutisoinnin äärellä. Ei, en siksi, että Ässät voittivat lätkän Suomen mestaruuden, vaan siksi, että liikenneministeri on taas avannut sanaisen arkkunsa.
Uutisen voi lukaista vaikkapa täältä.

Kyseessä on siis vuoden vaihteessa voimaan tullut uusi ajokorttilaki, jolla korttia havittelevan raukkaparan rahallista taakkaa lisättiin taas tuntuvasti.
En voi kuin ihmetellä, kellä on rahaa ajokorttiin näinä päivinä. Jos perheessä on vaikka kaksi lasta ja molemmille kustannetaan ajokortti, niin se on minimissään sen viisi tonnia. Ja jos joutuukin hinkkaamaan rutommin sen kortin saadakseen, pomppaa hinta varmasti nopeasti yli kolmen tonnin per kortti.

Jokainen tavallinen sukankuluttaja tajusi jo alkuvuodesta lain astuessa voimaan, että pärssiistä on tämäkin uudistus, jolla muka oleellisesti lisätään liikenneturvallisuutta. Mukaan otetaan kortin yhdeksi osa-alueeksi "kaveriajelu", joka on täysin teennäinen testi kun kyydissä on ihan jotain muita ihmisiä kuin sen kokelaan omia kavereita. Mutta eipä hätää, autokoulut nettoavat tästäkin. Taas yksi osa-alue, josta voi pyytää kunnon pätäkät lakiin vedoten. 

Liikenneministerimme, tuo suorasanainen pohjoisen nainen, heräsi nyt, noin neljä kuukautta lain voimaantulon jälkeen ja kommentoi, että ajokortti on liian kallis. Älä, ihan oikeasti?!! Ja niinpä asiaa nyt ryhdytään selvittämään.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eiköhän rouva ministeri ole ihan itse ollut tätä lakia sorvaamassa. Ja kun näin on ollut, luulisi jo silloin tajunneen, että ei se kortin saaminen ainakaan halpene.

Niin on touhu kuin hölmöläisten valonkanto, mutta pääasia lienee se, että on liikettä ja hommia riittää jokaiselle selvitysmiehelle.

Ai niin, onhan tässä jotain positiivistakin. Julkisen liikenteen käyttöaste kasvaa kun ihmisillä ei ole varaa ajaa ajokorttia eikä siten mahdollisuutta yksityisautoiluun. Ja sen myötähän joukkoliikenteen hintojen luulisi laskevan, eikö...?

Pari (rumaa) sanaa pentutehtailusta

Aioin kirjoittaa tästä jo muutama viikko sitten kun iltapäivälehdissä kuohuttiin siitä yhden perheenäidin "sankarityöstä" kun tämä oli vakoillut pimeiden koiranpentujen kaupittelijaa. Pidin kuitenkin mölyt mahassani, sillä siihen postaukseen ei olisi tullut yhtään hyvää sanaa. 

Ainoa ajatukseni nimittäin oli, että typerät ihmiset haluavat sekarotuisen koiranpennun halvalla tai puoli-ilmaiseksi ja kuvittelevat vielä saavansa jonkun kauppakirjan Kennelliiton lomakkeella. Sitten kun niin ei käy, niin itketään jossain iltapäivälehtien palstoilla.

Sori vaan, minulta ei irtoa sympatiaa. Jos haluaa ottaa asioista selvää, niin törmää aika nopeasti eri koirajärjestöjen sivuilla ohjeisiin, kuinka toimia kun on hankkimassa koiranpentua. Oli se sitten rotukoira tai seropi.

Nyt en voinut pidätellä sanaista arkkuani kiinni pidempään, sillä maamme on jälleen raivotaudin (eli rabieksen) uhkaama, kiitos laittoman lemmikkien maahantuonnin ja sen myötä pimeän pentukaupan. Ja se ei kuulkaa ole pikkujuttu jos rabies taas saa jalansijan tästä maasta.
Käsi ylös, kuka muistaa 90-luvun alun rabies-vitsauksen? Kun metsiin kylvettiin rokotesyöttejä, että saataisiin tauti kuriin. Kun lemmikkejä suorastaan ylirokotettiin ja silti monta lemmikkiä jouduttiin lopettamaan, myös pieniä pentuja, näiden saatua tartunnan.
Minä muistan enkä halua sitä enää uudestaan kokea.

Rabieksen myötä saisimme sulkeutua taas omaan umpioomme täällä. Rajat lyötäisiin kiinni ja ihmisten harrastusmaailma rajoittuisi kovasti. Lisäksi ihmisten hoitaminen näissä tapauksissa maksaa mansikoita ja maltaita. Niinpä minun on helppo yhtyä tähän HUS:n kannanottoon pentutehtailusta tiedotteessaan, joka julkaistiin nyt alkuvuonna ilmi tulleen raivotautiepäilyn yhteydessä.

Iltalehdestä lainattu ote HUS:n tiedotteesta:

- Ihmiset haluavat ostaa lemmikin, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan. Laittomasti maahantuotu eläin tai sen ostaminen Suomessa ei uhkaa pelkästään eläimen omistajan ja hänen läheistensä terveyttä, vaan Suomen pysymistä rabiesvapaana. Jokaisella lemmikkieläimen ostajalla tulee olla tietoisuus ja vastuu pentutehtailuun liittyvästä laittomasta maahantuonnista ja rabiesriskistä, sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan.

Suomeen laittomasti myyntiin tuotavat koirat tulevat usein Venäjältä ja Baltian maista. Helsingin ympäristökeskuksen mukaan WHO on luokitellut nämä maat korkean rabiesriskin maiksi. HUS:n mukaan rabiesaltistusten kustannukset tulevat suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän maksettaviksi, altistustilanteiden selvitys kuormittaa viranomaisia ja tautiriski uhkaa kansanterveyttä.

- Ongelmaksi on muodostunut pentutehtailu, joka mahdollistaa sen, että lemmikkieläin myydään normaalihintaa halvemmalla, mutta samalla eläintä ei ole rekisteröity, sen rokotuksista ei ole huolehdittu tai paperit ovat väärennettyjä. Näistä lemmikkieläimistä ilmoitetaan internetin välityksellä, tapaaminen sovitaan parkkipaikoille tai huoneistoon, jossa ostajalle ei näytetä eläimen asuinoloja, ei tehdä kirjallista kauppakirjaa ja myyjä haluaa tehdä kaupat nopeasti. Ostotapahtuman jälkeen myyjää ei saa enää kiinni annetusta puhelinnumerosta tai sähköpostiosoitteesta, HUS kuvailee.

- Pentutehtailuun pitäisi puuttua lainsäädännöllisin keinoin asianmukaisin sanktioin.

Ihan simppeli ohje kaikille: älä osta pimeää pentua äläkä tuo laittomasti maahan rokottamattomia kulkukoiria.
Jos pentuja ja niiden emää ei pääse kasvattajan luokse katsomaan, tulisi hälytyskellojen soida. Ei se sen vaikeampaa ole.

JälkiJuttu:
Optikolta luvattiin eilen, että rillit tulevat liikkeeseen tänään ja laittavat heti aamupäivällä tekstarin kun lähetys saapuu. Joo-o, eipä ole vielä tähän mennessä sitä tekstaria tullut ja arvaatte varmaan, että suhtaudun tähänkin lupaukseen hieman skeptisesti...

4. Terapian tarpeessa

En ole koskaan käynyt terapeutilla. En edes osaa kuvitella, millaista se olisi. 
Uskon, että joillekin terapia on ainoa tapa purkaa syvimpiä tuntojaan vapautuneesti ja luottamuksella. Ja on hienoa jos terapeutti pystyy tarjoamaan rakennuspalikoita ahdistuksen tai ongelman käsittelyyn.
 
Itselläni en usko, että se toimisi. Olen niin tottunut olemaan olkapäänä ja Leelian lepotuolina omassa ystäväpiirissäni, että kokisin varmaankin tilanteen perin kummalliseksi jos minä olisinkin se vuodattaja, jota ventovieras ihminen kuuntelisi. Ei taitaisi olla minun juttuni.

Muutoin tässä maassa kyllä tuntuu siltä, että jos haluat apua henkiseen hätääsi julkisen sektorin kautta, ei kannata pidättää hengitystään sitä odotellessa. 
Ymmärrän, että resurssit ovat rajalliset ja hoitojaksot pitkiä per potilas, mutta silti. Jos ihminen ahdistuneena tai masentuneena hakeutuu itse etsimään apua julkisen terveydenhuollon puolelta, sanotaan hänelle, että hän ei ole tarpeeksi sairas/masentunut/itsetuhoinen kun kerran osaa itse hakeutua apua etsimään. Missä mättää?

Kolikon toisella puolella rahalla saa ja hevosella pääsee. Kaiken maailman "mä hajoon kun multa lohkes rakennekynsi" -tyypit voivat hakeutua mihin tahansa psyko- tai taideterapiaan kun on pätäkkää, millä maksaa. Enkä väitä, että kaikki yksityisellä puolella kalloaan kutistuttavat kuormittaisivat turhaan terapeuttien vastaanottoja, mutta joukossa lienee niitäkin joiden mielestä terapiassa käynti on trendikästä.
 

Veli Sikiö on väärässä. Kyllä täällä annetaan nuorten ja vähän vanhempienkin syrjäytyä rauhassa. Melkein tuntuu siltä, että siihen suorastaan kannustetaan.

JälkiJuttu:
Mittani on täysi. Nimittäin tätä helvetillistä lumisadetta ja talvea. Kuka varasti sen ihanasti orastaneen kevään? 
Tänä aamuna oli yli 20 pakkasta ja lunta taas enemmän kuin laki sallii. Ja lisää tulee... Hianoo.