Ottaa slipoverin pois...

Tautini on edennyt vaiheeseen, jossa olisi aika perustaa seksipalvelupuhelin. Tiedättehän, sellainen 19,90/min + ppm (ei, se ei ole pikapanomaksu vaan jotain muuta).
On meinaan semmonen viskibasso, että ei paremmasta väliä! Mutta kun yskittää niin perkeleesti, niin luultavasti ei puhelimeen huokailu oikein onnistuisi uskottavasti. Eikä edes otsikon mukainen Lapinlahden lintujen Kummelin (edit kasbachin oikaisun vuoksi. Kiitos!) versio.
Harmi, olishan sitä tuollaiselle ylimääräiselle tulolle toki käyttöä. ;)

Viikonloppuni on siis käytännössä mennyt maatessa. Päässä ei liikahda muuta kuin räkää, mitään suuria ajatuksia ei ole mieleeni putkahtanut. Eiliseen haastesanaan eli sananlaskuun olisin kyllä voinut ladella aikamoisen määrän mummovainaalta oppimiani sanontoja, mutta olin täysin kykenemätön kaivamaan läppäriä esille.

Nyt menen rohkeasti kokeilemaan josko sauna häätäisi tämän pöpön. Joko se lähtee tai sitten se pahenee. Huomenaamulla sen sitten varmaan tietää, että onko tässä töihin lähtijäksi vai ei.

JälkiJuttu:
Naapuria ei ole vieläkään näkynyt...     

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Niinhän sitä sanotaan. Mutta onko se oikeasti niin?

Onko suunniteltu ja varattu lomamatka (vieläpä kaksi!) jo puoliksi tehty? Toivottavasti ei, muutenhan sitä matkaa on jäljellä vain muutama päivä eikä se reissu koita ennen kuin vasta kuukausien päästä!

Olen suunnitellut suursiivousta jo pidemmän aikaa. Onko se puoliksi tehty? No ei todellakaan!
Joka viikko suunnittelen (omasta mielestäni hyvin) työviikkoni tehtävät jättäen varaa ylläripylläreillekin, mutta eipä se työn määrä tunnu vähenevän, vaikka kuinka suunnittelee.
Paska sanonta, sanon mä.

Huomaan, että tämä on tällainen eniten vituttaa kaikki -viikko. Eilen ärsyynnyin taas suunnattomasti ja ihan turhaan (kun ei siitä mitään hyötyä ole) erään työtoverin vatuloinnista. Miten on mahdollista, että yhden vaivaisen dokumentin pyytämiseen toisesta organisaatiosta voi mennä, vittu, yli viikko?!

Käymämme dialogi meni jotakuinkin näin:

minä: Oletko sä nyt pyytänyt sen dokarin, josta oli puhetta jo viime viikolla?

työtoveri: No en mä nyt vielä kun se kun, no kun, no mun pitää varmaan pyytää

m: Eikö me jo puhuttu, että sieltä ei mitään tule jos sä et muistuta?

tt: Joo, mutta kun, no kun... tässä nyt on ollu kaikkea.

m: No kaikillahan tässä on kaikkea ja duunia niin, että ranteet paukkuu, mutta ei kai nyt yhden sähköpostin kirjoittaminen viittä minuuttia kauempaa vie? Sä et pääse sinne reissuun jos ei sitä dokaria tule.

tt: No mun pitää nyt sitten kysyä.

m: No kysy, heti.

************************
Pari tuntia myöhemmmin työtoveri valssaa huoneeni ovelle:

tt:  Mä nyt lähetin sitten sen viestin.

m: No mitä ne vastas? Tuliks se dokari?

tt: Ei sieltä vielä mitään vastausta tullu, mä vaan tulin sanomaan, että nyt mä oon lähettäny sen viestin.
*************************

Just. Tee sitten tällaisten kanssa duunia. 

Tänä aamuna nostatusta verenpaineeseen tuli ihan sähköpostin muodossa kun sain tuttavalta (en halua häntä kutsua enää ystäväksi) yliystävällisen sävyistä postia, jonka loppupuolelta selvisi syykin taas yllättävälle yhteydenotolle yli puolen vuoden "radiohiljaisuuden" jälkeen. Oli taas jotain apua tai palvelusta vailla. Noh, lillukoon liemissään pari päivää, voin sitten vastata, että ei käy.
En oikeasti pidä näistä "ystävistä", jotka ovat yhteydessä vain silloin kun tarvitsevat vaikka kuljetusapua tai jotain muuta vastaavaa. Vituttaa moinen hyväksikäyttöyritys.

Jotta edes loppupäivä menisi hieman tasaisemmissa merkeissä, päätin rauhoittaa sieluani ja tuijotella näitä kuvia hetken aikaa:

Siinä se on, ikää kaksi viikkoa ja silmät juuri hieman auenneet. Tämä on siis mahdollisesti se meidän seuraava koiramme. Vielä kaksi viikkoa ja sitten pääsee näkemään ihan livenä.
Juu, piristi ja rauhoitti päivääni kummasti. <3 <3 <3