Kesä on kreisi

Kyllä tämä kesä on vähän kreisi ollut noin ilmojen puolesta. Toisaalta tosi kiva, että ilmoja pitelee kun muistelee millainen viime kesä oli, mutta toisaalta... Onhan tää ihan perseestä!;D

Kukille on saanut kantaa selkä vääränä vettä ja onpa tullut koettua sekin, että kun seisoo paikallaan ja kaataa kastelukannusta vettä parvekekukille, tulee hiki! Kaikelle on näköjään ensimmäinen kerta.

Eniten tässä ehkä potuttaa se, että olisi hyvät kelit tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa mutta ei voi kun eihän niitä elukoita viitsi helteeseen tappaa. Eikä kyllä itseäänkään sen puoleen. 
Tästä liikkumattomuudesta johtuen olen jostain onnistunut taas kaivamaan sen suuren itseinhon esille. Hyvällä mallilla ollut kehopositiivisuuteni pakeni kirkuen jonnekin piiloon. Nyt, vuosikymmenen kauneimpana kesänä, olen varmaan lihavimmillani kuin koskaan ja inhoan itseäni enemmän kuin koskaan ja olen päästänyt päähäni taas sen ajatuksen: "mitähän ne musta ajattelee", vaikka ei pitäisi... Syyksi arvelen ihan oman ajatusmaailmani, sillä keväällä päätin, että ryhdyn tekemään pitkien koiralenkkien lisäksi ylimääräisiä kävelylenkkejä jotta saisin edes jotain liikuntaa lisättyä arkeeni ja toivottavasti painoa hallintaan. Noh, koska on niin saatanan kuuma koko ajan, turruttaa ja väsyttää helle niin, että ajatuskin ylimääräisestä kävelystä on karmaiseva. Ei ole tullut lenkkeiltyä sitten, ei.

Mutta se siitä, koitan työntää synkät ajatukset jonnekin taka-alalle ja ryhdistäytyä. Ehkä se siitä.

Blogitauko on taas näköjään kestänyt taas sellaisen reilun puoli vuotta, joten onhan tässä ehditty muutakin tehdä kuin puristella ja inhota omia läskejään.

Juu, pari reissua on heitetty, toukokuussa Wieniin ja heinäkuun alussa Edinburghiin (yllättäen). Voin kertoa, että ei ollut kylmä kummassakaan kohteessa. Harvemmin voi sanoa käyneensä Skotlannissa ruskettumassa. :) Kesälomasta on ensimmäinen osa vietetty ja olen jo kolmatta viikkoa töissä. Viikon kuluttua koittaa loman osa kaksi kun saa vielä pari viikkoa lomailla, jospa se mielikin siitä alkaisi taas kirkastua.

Motivaatio kaiken tekemisen suhteen on vähän hukassa ja jos voisin vapaasti valita rahasta välittämättä, viettäisin aikani matkustellen ja köllien jossain ihanissa luksuspaikoissa. Ja palkkaisin kodinhoitajan/siivoojan. Ainahan sitä voi haaveilla...

En halua vaivata teitä enempää negatiivisilla ajatuksillani, joten päätän raporttini muutamaan lomakuvaan. 

Wienin eläintarhan kirahvi.

Hotellin käytävätaidetta, Edinburgh

Hotellin kattoterassi, Edinburgh

Floral clock vm. 2018, Edinburgh

Restauroitu Ross Fountain, taustalla
Edinburghin linna. Klassinen kuva!

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Ruusu, jonka nimeä en muista,
kuningataräidin muistopuutarha

Näkymä Carlton Hilliltä yli hotellimme kohti merta

Valittaminen kannattaa aina

Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin!

Olen ahkera voileipäkeksien kuluttaja kun ne ovat kätevä pikku välipala milloin milläkin höysteellä. Kantolan perinteistä olen suosinut maailman sivu ja aina on hyvää ollut.
Paitsi nyt. Eilen avasin uuden paketin ja mitä helvettiä!!?? Keksit eivät olleet ollenkaan lehteviä vaan suorastaan littanoita ja näyttivät hieman epämääräisen tummilta. Makukin oli tympeä ja hieman tunkkainen. Siippa todensi laaduntarkkailuni ja niinpä tänä aamuna ryhdyin väsäämään valitusta Kantolaan.

Ja mitä sainkaan huomata? Mikään ei ole niinkuin ennen, Cream crackeritkin tehdään nykyään Ruåtsissa! Kantolan puljun omistaa joku monikansallinen riistoyhtiö... Saapa nähdä mitä sieltä vastataan, olen jo valmiina postittamaan keksit kääreineen heille. Valituksen lähetin oikein kuvan kera.

Paha, paha kräkkeri!

Olisin laittanut useammankin kuvan, mutta typerä palautelomakehässäkkänsä antoi liittää vain yhden kuvan. Ja kuitenkin pyysivät kuvaa viallisesta tuotteesta JA pakkauksesta. Juu, en ruvennut fotoshoppaamaan...

Toinen mielipahaa aiheuttanut ja valitukseen johtanut asia oli tulevan perheenlisäyksen sponsoroitu ruokapussi. Ovat ruokamerkin kasvattajakerhossa siirtyneet sellaiseen "hienoon" kortiin, josta etukoodi raaputetaan esille ja sillä sitten saa ilmaispussin tilattua. Hyvä idea, paitsi että. Sitä raaputuspintaa kun ryhtyi kaapimaan kuin ässäarpaa ikään, lähti se saatanan koodikin kävelemään! Ei ole todellista. Ja minua oli jo varoitettu, joten yritin olla äärettömän varovainen.
Toimitin kuvan paskaksi menneestä raaputuskortista jäätävin saatesanoin asiakaspalveluunsa. Ja kas, sieltähän tulikin salamana uusi koodi sekä pahoittelut ja tunnustus, että näiden kanssa on ollut ongelmia.

Noh, tulipahan valitettua, pitkästä aikaa oikein kahteen paikkaan. En olekaan mistään valittanut sen pimennysverhoepisodini jälkeen kun minua niin vitutti se sieltä saamani kompensaatio. :)

Lopuksi iloisempiin asioihin. Lapsi saapuu lauantaina enkä ole vielä keksinyt "bloginimeä" kun en ole tutustunut persoonaansa vielä niin hyvin. Uskon kuitenkin, että siitä tulee VV:lle varsin hyvä pikku apulainen. :)
Katsokaa nyt toista, näin soma voi olla terroristi seitsemän viikon ikäisenä!

Itse suloisuus <3 <3 <3

Lauantaina se sitten nähdään kuinka kotiutumisesta selvitään, siis ihan me kaikki, mukaan lukien VV ja Juniori. 

JälkiJuttu:
Olipa kivaa ja huojentavaa lukea, että Nolliksen operaatio oli mennyt hyvin. Ajatus on ollut kanssaan monesti näinä aikoina, vaikka en ole kommentoinutkaan. Mutta en ole kommentoinut missään muuallakaan viime aikoina, koska työ ja kaikki.

Ruukkubasilikan arvoitus

No niin te suuret yrtinkasvattajat ja keittiögurut. Esitän kiperän kysymyksen, johon minulla itselläni ei ole minkään valtakunnan vastausta.
Miten ihmeessä te saatte kaupasta ostetun ruukkubasilikan pysymään hengissä kauemmin kuin kaksi tai kolme päivää? Ja bonuskysymys: kuinka ne siellä kaupassa saavat kaikki yrtsykät pysymään hengissä?

Meikäläiseltä se ei onnistu millään, vaikka kaikenlaisia lähestymistapoja on kokeiltu. Olen uittanut vedessä, kylvettänyt valossa, pitänyt vähän hämärämmässä, antanut vain vähän vettä... Mikään ei auta, viimeistään neljäntenä päivänä lehdet ovat käpristyneet ruskean mustiksi ja rehu on kuollut. Jokseenkin turhauttavaa ostaa moista kun oletusarvo on se, että rehu on vainaa kahden päivän päästä. Ärsyttävää, kerta kaikkiaan... 

*********

Eilisen rankkasateen aikoihin piti lähteä koirien kanssa ulos ja kaivelinkin pitkästä aikaa esiin hienot kumisaappaani. Lenkin puolivälin paikkeilla, silloin kun sade oli jo tullut kevytsadetakistanikin läpi, aloin ihmetellä kun vasemmassa jalassa tuntui vähän märältä... Lähempi tarkastelu kotona osoitti, että kumisaapas on mennyt rikki, haljennut prässätystä saumasta! Perkele... En usko, että sitä pystyy mitenkään järjellisesti korjaamaan vaan taitaa tulla kumisaappaanostoreissu eteen. Eikä siinäkään mitään, vanhathan nuo saappaat ovat, mutta kun ne ovat niin kauniit ja vaivalla raahattu Skotlannista asti. En ihan yhtä hienoja taida täältä löytää. :-/

Sademäärä eilisestä aamupäivästä tähän aamuun oli 15 mm. Ihme monsuunisateet! Toivottavasti se tarkoittaa myös sitä, että tulee sieniä. Pakastimessa on kyllä tilaa...

Käsi kyynärpäätä myöten paskassa

Ihan tietämättäni oli mulle näin käynyt. Nimittäin sen perkeleen pienen punaisen eli Ka:n kanssa. 
Jos olisin tiennyt, en olisi lyönyt rahaa kiinni mihinkään homepuhdistukseen. Vaan enpä tiennyt, joten turha kai sitä on surra. Rahaa se vain oli eikä kukaan onneksi kuollut.

Tilanne alkoi rullata viime viikolla kun kyöräsin kaaran pahaa aavistamatta tilaamaani huoltoon. Kevein mielin jätin auton sinne saatesanoin ettei ole kiire.
Porhalsin läpi tuulen ja tuiskun julkisia liikennevälineitä käyttäen Ison Kirkon kautta kotiin. Vittu, että oli kylmä. Enpä olisi voinut viime viikolta paskempaa päivää sään puolesta valita tuolle huoltoon toimittamiselle.


Seuraavana päivänä sain puhelinsoiton korjaamolta, jonka aikana minulle selvisi, että olen vuosi sitten ostanut kapallisen paskaa. Halvalla toki, mutta paskaa silti.
Autosta löytyi sellaisia vikoja sellainen määrä, että korjaaminen olisi maksanut PALJON enemmän kuin mitä kyseisestä menopelistä oli maksettu. Ja jos alkaisi korjaamaan, niin kohta repsahtaisi toisesta kohtaa. Kiitin korjaamon isäntää rehellisyydestä, ihan aidosti.
Mikäs siinä, kilvet katsastuskonttorille ja kaara Kuusakoskelle. Siitä ilosta ei sentään tarvitse mitään maksaa kun lähettää autonsa romutettavaksi ja korjaamo hoitaa logistiikan.

Että nyt olen todellakin autoton ja niin on äitinikin. Muorille sanoin, että jos hän autoa vielä tarvitsee, niin sitten vuokrataan joku pompannappi silloin kun tarvetta ilmenee. Halvemmaksi se tulee kuin seisottaa jotain rotiskoa pihassa odottamassa, että josko sillä ajettaisiin.

Näissä tunnelmissa meni loppuviikko. 
Viime viikon ja viikonlopun saavutuksiin sentään kuului ryytimaan kylväminen sekä gladiolussipulien istuttaminen. Etupihan kukkapenkki odottaa vielä kunnostustaan kun ei viitsi tuolla vesisateessa kyykkiä kuokkimassa ja tänäänkin taas sataa. Eilen sen hetken kun paistoi aurinko oli toisaalla äitienpäivän vietossa. Jospa huomenna?

Koska rahanmenoa ei ilmeisesti ollut viime viikolle vielä riittävästi, ostin itselleni myös äitienpäivälahjan vaikken kenenkään äiti olekaan. Tästä lahjasta on iloa myös Siipalle.

Nespresso-kahvikone

Mustan tietysti. Ja siksi nyt, että Nespresso hyvittää masiinasta neljäkymppiä ostohinnasta takaisin kun hommaa masiinan toukokuun aikana ja ruinaa hyvityksen kesäkuun puoliväliin mennessä. Nyt meidänkin huushollissamme saa loistavaa espressoa (ja lungoakin jos haluaa) helposti ja nopeasti (verrokkina mutteripannun kanssa säätämiseen). Nam!

Jääkiekon MM-kisoista en edes ala. Olen toisella silmällä katsonut kaksi ala-arvoista Suomen matsia ja jotenkin tuntuu, että enempää ei tarvitsekaan katsoa.

JälkiJuttu:
Auttakee armaat blogistaniatoverit. Onko teillä kokemusta, että jäävätkö roskapostit pois jos laittaa sen "todista ettet ole robotti" -systeemin päälle? Vai osaavatko ne perkeleet huijata sitäkin. Tilanne on nyt nimittäin se, että sitä roskapostia sataa postilaatikkoon ihan järjettömästi. Blogger kyllä hyvin bloggaa ne tuonne roskapostilaariin, mutta vaikka ne eivät tule blogiin näkyviin, tulevat ne kuitenkin sähköpostiin. Ärsyttävää.

Nyt lähden kylille katsomaan löytyisikö vaikka jotain ruokaa ostettavaksi, itselleni, sillä Siippa lähti reissun päälle.

Ei saatana...

Siis anteeksi nyt vaan, mutta mikä vittu noita Amerikan ihmeitä vaivaa?
Vai onko tämä jonkun mielestä siistiä ja hauskaa? Iltapäivälehdestä ponkaisi vastaan tällainen juttu: Trimmauskisa 

Minä henkilökohtaisesti vastustan jo sitä, että koira on "asuste" siihen tyyliin kuin Paris Hilton on tätä nykynuorisoa opettanut. Puetaan joku pikkukoira "kivoihin" ja "söpöihin" vaatteisiin ja kanniskellaan käsilaukussa pitkin ostoshelvettejä. Kyllä se niin on, että koiran pitää saada olla koira, olkoon minkä kokoinen tahansa. Ymmärrän, että tämä pohjoisen periferian ilmasto pakottaa joitain lämpimämmästä ilmanalasta tuotuja koiria vaatettamaan paukkupakkasilla, mutta se on hieman eri asia kuin tällainen koristelu.

Mutta tuo värjäys ja trimmaushomma meni kyllä niin yli hilseen meikäläiseltä, että ei mitään rajaa. Toki Jenkkilässä ihan "tavalliset" koiranomistajatkin värjäyttävät puudelinsa ihan vaan huvin vuoksi. Minä en vielä ole keksinyt, mitä iloa kenellekään on pinkiksi värjätystä villakoirasta... Katsoin joskus Animal Planetilta jakson tai kaksi jotain trimmaajien kisaa ja kyllä siinäkin oli sellaisia ylilyöntejä, että pahaa teki. Ilmankos kyseisen sarjan katselukerrat jäivät vähiin.

Ärh. En jatka enempää, vaikka voisin kirjoittaa kokonaisen esseen aiheesta "pidetään koira koirana ja hankitaan ne pehmolelut lelukaupasta".

Jälkijuttu:
Käytiin eilen VV:n kanssa silmä- ja polvitarkastuksessa (kuuluu rodun pakollisiin terveystarkastuksiin).
Silmät ovat täysin terveet eli ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Silmätarkistus tulee uusia vuosittain, sillä monet silmäsairaudet ilmenevät vasta vanhemmalla iällä.
Polvet arvioitiin molemmat 1 arvoisiksi (0 paras), mutta lääkärin mielestä klappi on niin pieni, että syytä huoleen ei ole. Suoraan sanottuna, olisihan se ihme jos moisella hyppykepillä ei mitään näkyisi. Pikkupentuaikanakin oli hieman haasteellista hillitä sen hyppimistä ja parcour-harrastusta...
Ohessa kuva "potilaasta" eilispäivältä.

paikka auringossa

Aamujen aamu

Nukuin todella huonosti viime yönä. Heräsin sen seitsemän kertaa sen lisäksi, että menin kovin myöhään nukkumaan. Aamuyöstä tein vielä sen kardinaalimunauksen, että katsoin kelloa... Ja senhän tietää kuinka siinä käy. Ei meinaa enää uni tulla kun vaan pohtii sitä, kuinka vähän aikaa saa enää nukkua.

Kellon soidessa vääntäydyin ylös väkisin. Vatsaa kaihersi ilkeästi (syytin eilistä lounasruokailua) ja suolen mutka murahti siihen malliin, että tiesin mitä se tarkoittaa. 

Päästin VV:n takapihalle suorittamaan aamupostaustaan sekä toivottavasti tarpeitaan myös. Pieni terroristi ei näyttänyt kovin ilahtuneelta yöllisen sateen jälkeen vaan mulkaisi minua paljon puhuvasti vetäessäni ovea kiinni. Ankeaa, mutta sellainen on koiran osa kun ei osaa pönttöönkään asioitaan toimittaa. Kannattaisi opetella.

Keittelin kahvia ja kuuntelin suolenmutkaani. Joo-o. Se tietynlainen korahdus tarkoittaa, että on toimittava ripeästi. Olen nääs oppivainen otus ja siitä viime tammikuisesta taudistani opin paljon omakohtaisista vessa-asioistani sekä suoleni toiminnasta.
Olo helpottuikin ja päätin rohkeasti hörpätä mokat kitusiini. Arvelin tämän olleen kertarysäys (ja syytin edelleen eilisen lounaan komponenttia) ja homma olisi tällä selvä.

Puin päälleni ja kuulostelin oloani samalla. Ei mitään hälyttävää, joten uskalsin lähteä koirien kanssa aamulenkille.
Lenkki sujui ihan kunnialla eikä mitään hälyttävää kuulunut suolistostakaan.
Jakelin koirille murkinat ja siirryin maalaamaan silmänkuvia naamaani, jotta kehtaa lähteä töihin.

Juuri kun olin saanut eyelinerit nykäistyä toiseen silmään, lampsi PP vessan ovelle (meikkailen aina ovi auki, jotta koirat voivat osallistua halutessaan) ja ennenkuin ehdin kissaa sanoa, saati ajatella, heitti Peräkammarin Poika sellaisen oksennusjärven lattialle, että oksat pois ja osa rungosta!
Hetken aikaa mietin, että meikkaanko loppuun vai siivoanko ensin. Päätin kuitenkin siivota, sillä Virallinen Valvoja varmasti söisi oksennuslammikon heti kun silmä välttää jos en puutu siihen samantien. Tällä välin oli Juniori jo ehtinyt paeta yläkertaan syömättä murenaakaan sapuskastaan...

Siivosin yrjöt, sellaiset olenjuonutmiljoonalitraavettäyöllä-tyyppiset, joten suhteellisen helposti meni.
Vaan siinä kyykkiessäni lattiarätin kanssa tuli itsellekin tarve kyykätä posliinille taas. Salamana ajattelin VV:tä, sillä oksua oli vielä lattialla ja paiskasinkin sen varsin lennokkaasti kuljetuskoppaansa yhdellä kädellä samalla kun toisella availin housujani.
Kopasta luukku kiinni ja itse vessaan. Ehdin! Vaan en hetkeäkään liian aikaisin.

Hetken kuluttua jo siivosinkin oksennukset loppuun ja vapautin VV:n boksistaan, josta se tuli pois hieman hämmentyneen näköisenä. 
Hoidin meikkauksen loppuun ja pohdin, että arvaako tästä lähteä töihin ensinkään. Suolisto tuntui kuitenkin rauhoittuneen (luultavasti ihan tyhjä), joten päätin suoriutua tien päälle.

Miksiköhän kaikki tällainen tapahtuu aina silloin kun on yksin kotona?
Toisaalta, VV heitti viime viikolla jonain aamuna varsin taidokkaan vaahto-oksennuksen samanaikaisesti kun hyppäsi sohvalta alas. Siitä tuli kiva ja lennokas valkoinen vana pitkälle matkalle alkaen sohvan reunasta kohti eteistä. Tuolloin olimme, ihme ja kumma, molemmat kotona.

Suoriuduin työmaalle ihan liukuman puitteissa, mutta onneksi ei ollut mitään aamupalaveria. Olisihan se ollut vähän noloa selitellä, että "siivosin koiran yrjöjä ja sit iski itelle ripakka josta syystä olen myöhässä, sori..." Lemmikkien kanssa elämä ei ole koskaan tylsää.

Lihava ja laiska

Vaiko sittenkin oikeasti laiska ja siksi lihava? Sellainen olen minä, ihan aidosti. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ahkera ihminen. Pystyn helposti olemaan joutilaana vaikka kirjaa lukien tai töllöä tuijotellen enkä tunne pakottavaa tarvetta puuhata koko ajan jotain saati tule levottomaksi jos pitää vaan olla.

Kaukana ovat ne ajat ja vuodet jolloin sai syödä ihan mitä vain ja paino pysyi aina samana, täsmälleen samana vuodesta toiseen.
Nykyään sitä lihoo kilon lukemalla pelkät ruokamainokset Hesarista. Kiva. Ja eihän siinä mitään jos olisi itsekuria ja ryhtiä, niin äkkiäkös sitä yhden kymmenen kiloa tai enemmän pudottaisi ja mahtuisi pienempiin vaatteisiin.

Itse asiassa pari vuotta sitten tein niin. Karppasin niin maan perkeleesti ja laihdutin oikeasti paljon nykyisen parisuhteen aikana kertyneitä kiloja. Kilothan ottivat oikein huippukirin sen jälkeen kun stumppasin lopullisesti yli kolme vuotta sitten. Olin ylpeä ja iloinen kun sain kiloja pois. Vaan sitten lösähdin takaisin sohvapotuksi ja herkuttelemaan, ja nopeasti alkoivat kilot kertymään. Suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi tunnistan sen, että työkiireiden vuoksi jouduin jättämään säännölliset ratsastustuntini pois.

Nykyään katson itseäni joka aamu (ja päivälläkin) peilistä ja inhoan itseäni. Olen ruma. Pyöreä nainen voi olla todella kaunis, mutta minä en sitä ole. Kaikki roikkuu ja on muhkuroilla. Inhoan näitä ainakin kahtakymmentä ylipainokiloani. Vaatteet näyttävät kamalilta päälläni eikä tee mieli mennä vaateostoksille. Vaikka pitäisi, sillä en mahdu mihinkään vanhoihin vaatteisiini enää. 
Ainoa ostohaluja herättävä vaatteisiin liittyvä asia nykyisellään on kengät. Kenkäfriikkeydestäni en ole parantunut ja onneksi jalka ei "läskisty" samalla tavalla kropan kanssa.

Toisaalta ruoka on hyvää, liian hyvää ja Siippa on liian hyvä kokki. Muinaisaikojen laihuuteni on saattanut selittyä myös sillä, että en ole itse mitään mestarikokkiainesta ja ruuanlaiton suhteenkin olen ollut varsin laiska sinkkuaikoinani.
Nykyään on notkuvat pöydät ja herkkuja (en tarkoita pullaa tai karkkia, vaan ihan vaan hyvää ruokaa) jääkaappi täynnä. Syötyä tulee ihan liikaa, sillä Siipan on äitinsä opettanut syömään isoja määriä kun on ollut suurtalouskeittäjänä ja talossa äijä joka söi (ja syö) älyttömästi. Pitäisi olla sitä itsehillintää sen verran, että pienentäisi edes omia annoskokojaan... Työmaaruokalassa olen jo siihen vähän oppinut, mutta sitten onkin kiljuva nälkä kun kotiin pääsee ja sitten tulee syötyä vaikkapa leipää ja muuta hiilarihöttöä.

Pitäisi ryhdistäytyä, ryhtyä kuntokuurille ja taas ruokaremonttiin. Psorikin voisi paremmin ja närästys luultavasti vähenisi tai katoaisi. Vaan en saa itseäni niskasta kiinni, en vaikka inhoan itseäni tällaisena. Olen täysin luovuttanut ja luopunut toivosta vielä joskus mahtua edes pari numeroa pienempiin vaatteisiin.

Punttisalille minua ei saa, uimahalliin en voi mennä kun en näe ilman rillejä mitään enkä toisaalta halua esitellä läskimakkaroitani siellä kaikelle kansalle. Sitä paitsi olen aika huono uimaankin. Enkä ole mikään himoliikkuja ollut koskaan muutoinkaan.
Pitäisi aktivoitua taas edes sauvakävelemisen suhteen, mutta sekin tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta ponnistukselta varmaan siksi, että peruskuntokin on ihan rapautunut.

Olen aidossa oravanpyörässä tässä asiassa. Vihaan itseäni ja sitä miltä näytän, mutta  en saa itsestäni niin paljoa irti, että pystyisin ryhtymään johonkin toimenpiteisiin. :-/
Vihdoin olen oppinut ymmärtämään miltä ikuisista laihduttajista, ja niistä jotka jatkuvasti puhuvat laihiksen aloittamisesta, tuntuu. Masentavaa, ihan aidosti.

JälkiJuttu:
Jotain positiivistakin ettei nyt ihan pelkäksi valittamiseksi mene. Uusi passi on jo saapunut ja on noudettavissa R-kioskilta. Viikko siinä vaan meni, ihan kuten se söpö poliisipoika lupasi. Samoin tulivat auton paperit alle viikossa, vaikka vakuutusyhtiön virkailija (en voi sanoa tädiksi itseäni nuorempaa naista) sanoi, että pari viikkoa saattaa mennä.

Kallis ja näkökykyä heikentävä juhla

Kyllä, jossain iltapäivälehtien sivuilla urputettiin siitä, että juhannuksella rahastetaan. No, jos on niin juntti, että maksaa uusista perunoista kympin kilo ja mansikoista... noh, mansikoita, niin sanoisin ettei tyhmä ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.

Meidän juhannuksemme hinta ei kuitenkaan muodostunut potuista tai mansikoista. Ei. Tämän ekstrakustannuksen aiheutti, kukapa muukaan kuin tänään 5 kk synttäriään viettävä VV.

Ei ollut mittumaari edes vielä kunnolla käynnistynyt kun pääsimme todistamaan VV:n pohjatonta uteliaisuutta ja kekseliäisyyttä...
Siippa otti työpäivän jälkeen ansaitun tirsan sohvalla ja luonnollisesti silmälasit otetaan pois päästä nukkumisen ajaksi (paitsi jos "torkahtaa" kesken lukemisen/tv:n katselun). Niinpä Siippa oli viisaasti sijoittanut silmälasinsa mahdollisimman kauan sohvan käsinojalle seinän viereen.
Ponkaistuaan ylös päikkäreiltään oli niin kiire vessaan, että eipä joutanut heti rillejä päähänsä laittamaan.

Silloin iski VV. Se kun on nyt "näppärästi" oppinut hyppäämään sohvalle, niin sinnehän se meni heti kun äijä selkänsä käänsi. Ja sieltähän se yhtä näppärästi poimi matkaansa aarteen eli silmälasit.
Itse olin samaan aikaan toisaalla eli yläkerrassa, joten minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tietää tapahtumasta saati sitä estää.

Eipä se terroristipenska varmaankaan kovin kauaa ehtinyt linssejä kaluta, mutta jälki oli kyllä sitten ihan sellaista halki, poikki ja pinoon. Molemmat linssit olivat täysin naarmuilla, toinen nenätyyny kadonnut (luultavasti nielaistu) ja sangat vinksin vonksin. Toisin sanoen niiden lasien läpi näyttää maailma aika säröiseltä...
Yritin ottaa kuvan kakkuloista, mutta valitettavasti en pystynyt ottamaan sellaista kuvaa, josta näkisi naarmujen määrän kunnolla.

Viaton uhri

Eipä paljoa naurattanut, vaikka kuinka pitää osata varautua aineellisiin menetyksiin koiranpentujen kanssa. Ensimmäistä kertaa minun taloudessani joutuivat silmälasit piskin parempiin suihin...

Jos nyt jotain positiivista tästä asiasta hakee, niin onhan niitä muutama pointti:
1) Rillit olivat Siipan eivätkä minun, sillä minä en pysty elämään ilman silmälaseja kun taas Siippa on jollain tapaa toimintakykyinen kotioloissa ilman laseja.
2) Siippa joutui pakon sanelemana optikolle. Ei ollut suostunut vapaaehtoisesti menemään, vaikka olin jo usuttanut pitkän aikaa uusimaan kakkulat
3) Autolla ajamista varten on olemassa aurinkolasit vahvuuksilla, joten ihan meikäläisen varaan ei tarvinnut heittäytyä.

Sunnuntaina oli kuin olikin kauppakeskuksessa optikkoliike auki ja sinne pääsi tuosta vain näöntarkastukseen.
Rilliostokset saatiin tehtyä (normit & arskat) ja nyt jännitetään odotetaan kakkuloita ehtiväksi ennen lomamatkalle lähtöä. Kahta viikkoa lupailivat ja jos siinä ajassa tulevat, niin hyvä on. 
Siihen saakka Siippa katselee telkkaria joko hyvin läheltä tai sitten aurinkolasit päässä. ;) 

Mateleva maanantai

Oikeasti. Viikonloppu hujahti taas tuosta vaan ilman, että ehti kunnolla ymmärtää sen menneen ja taas on maanantai. Tämä päivä se ei sitten kulukaan mihinkään, näköjään. 
Tuntuu siltä, että lounaasta on jo ehtinyt kulua valovuosi (oikeasti 1,5 tuntia) ja kotiinlähtöön on aikaa toinen mokoma.

Taitaa tuo Virallinen Valvojakin olla jo tympääntynyt virkamiehenäkoirana olemiseen, vaikka se on käynyt töissä vasta viikon ja yhden päivän ajan. Aamupäivällä näppäämäni kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vai mitä mieltä olette tästä:

Plääh!

Huomenna onkin taas "verkkarit jalassa ja tukka sekaisin" -työpäivä kun jään etätöihin. Eli se tarkoittaa sitä, että tänään pitää käydä etsimässä jotain sapuskaa huomiseksi lounaaksi. Mitähän mikropettymystä sitä tällä kertaa ostaisi? Pari edellistä kokeilua on kyllä ollut sellaista paskaa, että eipä ole Sukulan pojalle montaa irtopistettä herunut lanseeraamastaan mikroateriasarjasta. En suosittele.

Samalla keikalla pitää käydä apteekissa hommaamassa kersalle matokuuri. Rokotusaika kun on varattuna ensi maanantaille.  Vanhat pierutkin voisi varmaan jo madottaa kun viikonlopun sade nosti pintaan kaikki "ihanat" paskalillut ulkoilureitin varrelta. Kyllä minä kuulkaa taas niin vihaan kanssakoiranomistajia. En vieläkään ymmärrä sitä, mikä siinä on niin vaikeaa kerätä ne jätökset ja etenkin silloin kun torttu on veivattu keskelle tietä, perkele.

Ehkäpä nyt jatkan pinnistelyjäni työtehtävien parissa ja palaan illalla tontille kuvahaasteen pariin kun Hirnakka ehti sellaisella paiskata eilen.

On se nyt perkele!

Enpä paremmin sano! Muistanette ehkä, että kävin kolme viikkoa sitten optikolla ja tyrkkäsin sievoisen summan rahaa uusiin rilleihin. Ette muista? On siinä mulla kavereita.

Muistitte tai ette, niin kohta ainakin tiedätte. Noin viikko sitten sain tekstarin, jossa kerrottiin kakkuloiden saapuneen. Soitin liikkeeseen tarkistaakseni, olivatko saapuneet kakkulat ne oikeat lasit vaiko aurinkolasit. Olivat aurinkolasit, jolloin totesin, että haen molemmat sitten kun toisetkin lasit ovat saapuneet.

Eilen etätöissä kotona kekkaloidessani pohdin (pakastimen oven kuvaamisen ohella) sitä, että kolme viikkoa alkaa olla täynnä lasien tilaamisesta. Lupasivat, että kaksi ja puoli viikkoa maksimissaan kestää lasien tulo.

Tänään sitten tartuin puhelimeen, ihan vaan tilauksen kolmiviikkoissynnttärin kunniaksi. Niin ja Kalevalanpäivän tietty. Missä mun rillini, kussa kakkulani mielessäni väikkyen.

Optikkoliikkeessä vastasi reipas nuori nainen, joka oli yhtä hämmentynyt kuin meikäläinen siitä, että okulaaria ei näy, ei kuulu. Oli kanssani samaa mieltä, että olis pitäny tulla jo... 
Lupasi selvittää asiaa ja palata mahdollisimman pian.

Uskottehan, että mielessäni kävi kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta vahvimpana mielessäni oli, että ei niitä kakkuloita ole tilattukaan. Ainoastaan aurinkolasini olisivat menneet linssinvaihtoon ja siinä se.

Noin tunnin kuluttua Reipas Nuori Nainen soitti takaisin ja kertoi, että ei ole vielä hullua hurskaampi, mutta halusi kuitenkin kertoa senkin vähän mitä tietää. Wau! Olin vaikuttunut.
Linssihiomossa työnjohtaja oli ollut aivan yhtä hämmästynyt moisesta viiveestä, mutta syytä ei tiennyt. Linssipajalla kuitenkin selvittävät asiaa ja palaavat. Reipas Nuori Nainen lupasi, että soittaa minulle heti kun kuulee linssihiomosta jotain. Heitinkin ilmoille ajatuksen, että ehkäpä pitää lähteä varailemaan aikaa sinne laserleikkaukseen kun ei rillejä näy eikä kuulu.

Eipä aikaakaan kun Reipas Nuori Nainen soitti uudestaan. Asiaan oli saatu selvyyttä, hallelujaa!
Nythän oli käynyt niin, että linssihiomolla linssit ovat valmiina, mutta kiinnitysvaiheessa kehyksistä oli hajonnut joku ruuvinpohja. Niinpä sangat olivat sitä myöten pilalla ja oli pitänyt tilata uudet kehykset. Tähän päivään mennessä kehykset eivät olleet tulleet kuulemma.
Kysyin "vienosti", että osasivatko sanoa minkä kesän keskiviikkona ne tilatut kehykset mahdollisesti tulevat, mutta sitä ei kuulemma osattu sanoa.
Kehotin kertomaan linssipajalle palautetta, että vahinkoja sattuu, mutta niistä pitää ilmoittaa. Jos olisivat vaivautuneet ilmoittamaan liikkeelle moisesta vahingosta ja liike olisi ilmoittanut minulle, olisin taatusti ollut ymmärtäväisempi ja tyytynyt kohtalooni.
Reipas Nuori Nainen lupasi, että viimeistään maanantaina ahdistaa linssipajaa uudemman kerran ja soittelee minulle takaisin. Jätimme asian tälle tolalle ja kiitin kauniisti Reipasta Nuorta Naista.

Itse olen oikeasti sitä mieltä, että linssihioja rikkoi pokat, mutta päätti pitää turpansa kiinni kunnes joku tuli kyselemään. Eli jos en olisi ryhtynyt hätyyttelemään, ei olisi tapahtunut mitään ikinä.
Kuinka kauan kestää kehysten saapuminen läntisestä naapurimaasta? Eivätkä olleet mitkään ihmeelliset design-kakkulat, joita tehtäisiin vaan kolme kappaletta per sarja.
Kyllä vitutti. Ja vituttaa vieläkin! Aion vaatia jonkun sortin kompensaatiota sitten kun niitä rillejä joskus pääsen noutamaan, sillä eihän ole mitään takeita, että saan rillit ensi viikollakaan. 

Tämä rilliepisodi oli vain kuorrutus tälle päivälle, sillä työpäiväni kruunaantui muutamallakin eri asialla, joita kaikkia ihmettelin itsekseni. Toisilla on aikaa puuttua vaikka neuvotteluhuoneen "väärän väriseen" puhelimeen, joka pitäisi luonnollisesti vaihtaa heti. Just. 

Lopuksi piristän teidän päiväänne eilen nappaamallani kuvalla pakastimemme ovesta. Hirnakka taannoin joskus syksyllä haastoi kuvaamaan jääkaapin oven ja minulle se tuli eilen mieleeni istuessani tuskailemassa etätyöni parissa keittiön pöydän ääressä. Jääkaapin ovea en kehtaa paljastaa, on se sen verran ryönäinen. Tämä ei ole ihan yhtä karsea, vaikka kuvasta kyllä löytyy mm. pariisilainen perse. ;)

Lisäksi vielä kuva Hirnakan jo eilen peräänkuuluttamista tilaamistani toisista kengistä. Tästä kuvasta saan ainakin itse hieman mielihyvää paskan päivän päätteeksi.

 
Nämäkin tällaiset "koirankusetuskengät". Joo ovat jos sipsuttelee pikku-fifi kainalossa tasaisella maalla. ;)

JälkiJuttu:
Marjaanan haaste siirtyi kyllä nyt tän v-käyrän pompsahtamisen takia, mutta jospa huomenna. Nyt ei irtoa vaadittavalla huumorilla niitä omituisuuksia. Niin ja ihanainen Neo on askarrellut haasteen maaliskuullekin! Siihen pitää tarttua.