Lounasruokailu, läsnätyö vs. etätyö

Eipä tässä etätöitä tehdessä oikein mitään sellaista postausta irtoa, mikä ei jollain tavalla liittyisi koronaan tai etätyönteon loppumattomuuteen. Eli ei nytkään joten puhutaanpa lounasruokailusta sillä ruoka on tärkeä asia.

Kahden aikuisen taloudessa päivän pääateria on työmaakuppilasta saatava lounas salaattipöytineen ja valinnanvaroineen. Meillä ruokaa tehdään itse lähinnä viikonloppuisin jos ei ulkoisteta sitäkin ravintolalle, kuten joskus käy.

Olen oman toimistorakennuksemme lounasravintolan vankkumaton fani! Ei minulle kotona kukaan tee valmiiksi montaa sortimenttia salaatteja ja tarjoa kylkeen vielä kahta tai kolmea pääruokaa joista valita mieleisensä. Puhumattakaan siitä, että jälkkäriäkin saa jos yhtäkkiä jälkkärihammasta kolottaa. Kaikki tämä alle kympillä päivässä! Iltaruokailun voi hoitaa sitten jollain kananmunaa ja ruisleipää -tyyppisellä kattauksella ilman suurempaa kokkailua.

Etätyömääräyksen myötä tähänkin tuli muutos, ja aika karu sellainen. Joka päivälle piti pohtia lounassyömiset ja ne iltasyömiset. Kaupassakäyntisuositus taas sanoi, että kerta viikossa ja yksi henkilö per talous. Jep, hirveen helppo kombo. Lisäksi ravintolat olivat kiinni eli edes viikonloppuna ei päässyt oman keittiön "orjuudesta" pois. Minullehan se ei suuri ongelma ole, sillä tämän huushollin pääasialliset kokkailut hoitaa Siippa. Ja hyvin hoitaakin, minä keskityn oleellisempiin asioihin niinkuin tiskikoneen pääkäyttäjänä toimimiseen ja viinin juontiin katsellessani ruuan valmistusta. ;)

Työnantaja antaa lounaalle aikaa maksimissaan 1,5 tuntia, joista puoli tuntia tarjoaa työnantaja ja loput sitten omasta ajasta. Toimisto-oloissa lounaaseen menee noin puoli tuntia riippuen ruokaseurasta eli siitä tuleeko keskityttyä syömiseen vai puhua pälätetäänkö niin, että ruoka jäähtyy. ;)

Kotioloissa lounaan tekeminen alusta loppuun ei ihan helposti onnistu tuossa aikaikkunassa. Toki jos on soossit ja muut valmiina ja siihen sitten vaan pyöräyttää vaikka pastaa 10 minuutin keittoajalla, niin onnistuuhan tuo. Käytännössä mikroaaltouuni on kotona työskentelevän virkamiehen paras kaveri. Ja tästähän suora seuraus on se, että kaupassa matka vie sinne valmisateriahyllylle. Joka viikko. Sen sitten arvaa, että aika äkkiähän ne syömisen arvoiset mikrosapuskat on syöty, etenkin kun on tällainen ruoka-ainerajoitteinen.

Toisaalta olen yllättynyt joidenkin einesruokien hyvyydestä ja toisaalta olen ihmetellyt, että mitenköhän siitäkin mössöstä kehdataan pyytää melko kovaa hintaa tai missä se luvattu proteiini annoksesta on, kenties lentänyt vaan yli. Vaan suosikkeja on löytynyt, erityisesti Kokkikartanon pinaattikeitto, kana-tuorejuustokeitto sekä fetapinaattipasta ovat oikeinkin hyviä. Kokkikartanon sapuskat ovat jotenkin konstailemattoman hyviä ja annoskoot OK.

Aikaisemmassa elämässä etätyöpäiviin (niihin harvoihin) kuului perinteisesti pinaattiletut. Niistä ehdottomaksi suosikikseni on noussut Kruunuherkun luomupinaattiletut. Hinnakkaampia toki ovat kuin kilpailijan "kumikiekot", mutta kyllä maku on hintansa väärtti. Hyviä ovat! Maininnan ansaitsee myös Vian kana-sitruunarisotto, joka hämmästyttää aina sillä kuinka oikea kypsyysaste siinä risotossa on.

Niitä huonoja en viitsi edes mainostaa enkä niitä joita olen maistanut kerran ja pohdin edelleen, että antaisinko toisen mahdollisuuden vai en...

Se, mikä sitten on huono juttu näissä kaikissa mikrohärpäkkeissä, on se muovijätteen määrä. Sitä tulee ihan tolkuttomasti. Minulla on 30 litran astia muovin kierrätykselle ja se täyttyy viikossa. Vii-kos-sa! Toki sekajätteen määrä on vähentynyt sen jälkeen kun ryhdyttiin muovia kierrättämään, mutta silti. Hirveä määrä! Ja juuri tällä viikolla uutisoitiin, että Suomi ei selviä muovinkierrätyksestä kun sitä kierrätettävää muovia tulee ihan hemmetisti. Niinpä sitä muovijätettä lähetellään Ruotsiin ja Viroon. Hmmm.... niin, kuinkahan ekologista se on?

Joka tapauksessa odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen takaisin toimistohommiin. Jos ei muusta syystä niin siitä, että pääsee valmiiseen lounaspöytään! Ja erityisesti salaattipöytään! Salaatit ovat tässä kotityöskentelyssä jääneet vähemmälle, valitettavasti.

Tänään onkin taas kauppapäivä.

P.S. Lukuluetteloni kaipaa modernisointia, sillä aika moni bloggaaja on lopettanut, vaihtanut hiippakuntaa tai vaan kadonnut jälkiä jättämättä. Voisin siivota listan ja ottaa uusia tilalle, joten vinkata saa sopivia lukemistoja, kiitos. :)

PP.S. Miksi tässä uudessa bloggerissa kuvien lisääminen on ihan hanurista? Jos yrittää lisätä tuonne väliin jotain kuvia, häviää puolet tekstistä... En kräkännyt ratkaisua, joten olkoon, käykää katsomassa tuotekuvat valmistajien sivuilta.

Korona-kevät & kotona-kesä

Näin todistan sanonnan "Älä koskaan sano ei koskaan" paikkansapitävyyden. Tarvittiin tällainen "pikkuinen" pandemia ja loputon etätyörupeama, jotta alkoi Ässän sanainen arkku taas avatua.

Vähänpä tiesin helmikuussa sanoessani täällä näkemiin. Sitä en ainakaan tiiennyt että vajaan kuukauden päästä olisi koko maailma täysin sekaisin. Sanon sen minkä moni muukin on sanonut: enpä olisi uskonut, että elinaikanani tällainenkin tulee koettua.

Omassa lähipiirissä Korona-aika on mennyt sillä tavalla hyvin, että kukaan ei ole sairastunut ja itsellä on kuitenkin kaiken aikaa ollut töitä eli toimeentulo on ollut turvattuna. Mutta onhan tämä nyt muuten aika ankeaa ollut.

Maaliskuun puolessa välissä määrättiin kaikki valtion virkamiehet etätöihin, joilla siihen on mahdollisuus, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siitä alkoi minun korona-ajanlaskuni, tällä hetkellä on menossa päivä nro 128 (ajanlasku alkaa maaliskuun puolivälistä, luku korjattu sillä ensivedoksessa oli näppäilyvirhe). Näillä näkymin etätöitä pusketaan elokuun loppuun ja sitten, jos tilanne ei tästä radikaalisti pahene, palataan konttuurille jollain sapluunalla.

Duunit sujuvat etänäkin, mutta kyllä minä kaipaan työkavereita, ergonomista työpistettäni ja sitä, että joku tekee valmiin lounaan ihanan salaattipöydän kera. Kotikonttorilla lounas tuppaa olemaan joku mikrossa lämmitettävä valmisruoka.

Korona-kevät oli pettymysten aikaa. Uusimaa suljettiin maaliskuun lopulla. Maalis-huhtikuun vaihteessa meidän oli määrä viettää viikko Rukan keväthangilla ja olisimme jopa ehtineet livahtaa reissuun ennen sulkua, mutta koimme moisen moraalittomaksi jo ajatuksen tasolla ja niin nielimme tappiomme ja lomailimme 1,5 viikkoa ihan omassa kodissa käymättä kauppaa kummemmassa paikassa. Ja sitten jatkoimme etätöitä, kotona tietysti. Rukalle meno siirtyi joulukuulle, toivottavasti toteutuu. Mökin vuokraaja oli ystävällinen ja siirto sujui kuluitta ilman mitään hässäkkää.

Keväältä peruuntuivat myös kaikki ravintolakäynnit, mikä on meille todella omituista, sillä tapaamme käydä melko usein ulkona syömässä. Teatterikeikkoja ei ollutkaan varattuna, viimeksi olen teatterissa käynyt 15.2. Seuraava kerta on varattu syyskuulle, toivottavasti toteutuu.

Kevät hissuteltiin kotona, koiranulkoilutusmaastomme olivat suorastaan ruuhkaisia koska kaikki keksivät ulkoilla kun ei oikein muutakaan voinut tehdä. Paitsi olla kotona. Tuuminkin, että en ole tämän yli kymmenvuotisen asumiseni aikana ikinä nähnyt edes yhteensä niin paljon ihmisiä noilla poluilla kuin nyt korona-aikaan. Tällä hetkellä homma onkin taas tasaantunut kuntosalien avattua ovensa ja ihmisten kirmattua mökeilleen kesän viettoon.

Juhannuksen jälkeen oli määrä suunnata odotetulle kesälomareissulle ulkomaille, mutta lennot olimme jo joskus keväällä siirtäneet Finnairin kehotuksesta elokuun lopulle. Taas lomailtiin kotona muutama viikko, mutta nyt lomailu oli jo hieman iloisempaa kun ravintolat olivat saaneet avata ovensa ja keväällä peruuntuneet pöytävarauksemme aktivoitiin uudestaan. Sitä käytiin kuulkaa joka viikko valmiissa pöydässä ja parhaina viikkoina kahdesti!

Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että siirrämme lennot elokuun lopusta ensi vuodelle jos se suinkin onnistuu. Jos ei onnistu, rahoitamme kansallista lentoyhtiötämme lippujen hinnalla kun eihän niistä oikeasti mitään takaisin saa jos itse peruu ja lentoyhtiö ehkä lennot kuitenkin lentäisi.

Koirahoitolaan tein lupauksen keväällä, että elokuussa vien koirat sinne viikoksi vaikka ihan kannatuksen vuoksi. Niinpä pohdimme, että kun meillä kerran on "lapsetonta" eli koiratonta aikaa viikko, pitää siitä ottaa ilo irti ja mennä vaikka hotelliin sellaiseen huoneeseen johon ei muuten koiria saisi viedä. Pyörittelimme ajatuksissamme myös Tallinnaa, mutta ajatus täyteen ahdetusta terminaalista tai laivasta ei oikein houkuttele. Ehtiihän sinnekin sitten taas vähätautisempana aikana. Matkaillaan siis kotimaassa vaan. En edes muista, koska olen ollut näin pitkän pätkän yhtäjaksoisesti pelkästään Suomenmaan kamaralla!

Toivottavasti kaikilla teilläkin on asiat hyvin ja terveyttä riittänyt. Olen kyllä käynyt lueskelemassa postauksianne vaikka en olekaan jaksanut kommentoida.

Vielä on kesää jäljellä

Inhokkibiisiä mukaillen, mutta varsin osuvahan tuo lausahdus on, sitä ei käy kieltäminen.

Kolmatta viikkoa olen töissä ja helteet eli paremmat kelit päsähtivät kehiin samalla kun toimiston oven aukaisin. Noo, ei kai se niin kamalaa ole ilmastoidussa toimistossa huhkia. Ja pari ensimmäistä viikkoa meni aika leppoisissa tunnelmissa kun puoli Suomea uinui vielä ruusuista kesäunta koulujen alkua odotellessa. Nyt ovat alkaneet kömpiä koloistaan vähitellen.
Ei kuulkaa edes kauheasti vituta (vielä), vaikka normisti kai pitäisi minun luonteenlaatuni tuntien. Mutta luotan siihen, että kyllä se sieltä esiin putkahtaa kun syysillat pimenevät.

Tuli taas vanhennuttua vuodella ja sitä juhlistin olemalla töissä vuosittaisessa vakikoiranäyttelyssäni pörriereitä tuijotellen. Sää suosi ja illaksi kotiin, joten ei paha. Taisin saada sen päivän aikana kesän rusketuksen kertaheitolla... Lahjaksi sain (kun itse erikseen pyysin) Amorphiksen tarinan kertovan kirjan. En ole siihen vielä ehtinyt paneutua kun on ollut muuta luettavaa, mutta ehtiihän tuon syssymmälläkin kun ei taida vanhentua ihan hetkessä.

Siltsun konsertissa en ollut, vaikka olisin ehkä voinut, koska Waltteri Torikka. Sen sijaan kävimme Siipan kanssa Korkeasaaressa päiväkävelyllä. Kivaa oli sekin.

Elämä soljuu oikeastaan omalla painollaan eikä mitään erityistä kerrottavaa ole. Vähän vapaa-ajan aktiviteetteja hyvässä seurassa on tulossa, jotta ei mene hukkaan nämä hyvät ilmat. Kaikenlaista kivaa on luvassa taas ihan lähipäivinä ja vielä myöhemminkin syksyllä.

Ei kai tässä sen ihmeempiä, ajattelin vain ilmaista, että elossa ollaan. ;)

Aamusählä

Tänä aamuna tuli taas todistettua se, että en todellakaan ole mikään aikaisten aamujen olento. Tämän tuskan tiedostamista lisää se, että ensi viikolla pitää olla joka aamu kukonlaulun aikaan byroolla sattuneesta syystä, mutta voin kertoa, että helppoa se ei tule olemaan. Etenkin alkuviikosta kun Siippa hilppaisee työmatkalle ja minulla on palloteltavana kolmen koiran ulkoilutus, joista yksi on sitä mallia perässä vedettävä kahden edetessä varsin reippaasti. *huoh*

Mutta palataanpa tähän aamuun. Tänään oli siis ohjelmassa special early bird deal elikkäs töihin ihan vitun aikaisin siinä kukonpierun kantturoilla. Siipan menon takia minäkin jouduin pinnistäytymään siten, että löysin itseni työpaikalta jo klo 8:00! Kasilta, oikeesti! Ei ole ihan minun juttuni kun normaalisti saavun työpaikalle klo 9 mennessä. Tai no, nykyään ehkä siinä puoli yhdeksän ja olen siitäkin ollut tooodella ylpeä kun niin "aikaisin" olen suoriutunut.

Yritin mennä eilen vähän aikaisemmin nukkumaan ja onnistuinkin, mutta kyllä se kello vaan soi ihan perkeleellisen aikaisin.
No, ylöshän se oli noustava ja ryhdyttävä aamurutiineihin, jotka sinällään menivätkin OK kun nyt alkaa olla jo niin valoisaa aamulla.
Pikku pakkanen ilahdutti rekkujakin kun ei tarvinnut mutavellissä kulkea vaan ihan rapsakkaa maata pitkin sai paarustaa.

Kaikki meni ihan hyvin siihen asti kunnes pääsin omalle työpaikalleni ja katsoin peiliin.
Oli jäänyt vähän meikkaus puolitiehen. Rouva oli nimittäin unohtanut ripsivärin kokonaan! :D
Mietin, että mikähän häsmäkkä siihen osui kun moinen pikku viimeistely oli jäänyt tekemättä, mutta ei kai se niin vaarallista ole. Vaatteet oli päällä ja tukkakin kammattuna eikä mitään ulkopuolisia vieraita tiedossa. Todennäköisesti kyseessä oli vain varhaisen aamun aiheuttama aivojumi.
Käydessäni muilla asioilla kävin ostamassa itselleni hätävararipsivärin, joka saa pitää majapaikkaansa töissä. Siperia opettaa.

Hammaslääkäriprojektini etenee vauhdilla. Eilen kävin selättämässä pelkoani aamun aluksi ja huomenna menen seuraavan kerran. Siinä ovat sitten varsinaiset remontit, toki yksi pikku esteettinen korjaus vielä tehdään (minun tahdostani!) ja hammaskiven poistossa on pakko käydä. Kukkaro kiittää laihdutuskuuristaan. Mutta hei, mä tein sen! Olen melkoisen ylpeä itsestäni. Eilen eivät edes kädet hionneet odotushuoneessa ja panin merkille, että siellä ei oikeasti haise hammaslääkärille.

Olen myöskin tyystin unohtanut esitellä teille ihanaisia pieniä villasukkia, joita väsäilin ystäväni lapsille taannoin. Nyt sukkapuikoilla ei ole mitään, mutta toki pari "välikäsityötä" on kesken, joten taidan yrittää saattaa ne loppuun. Haluaisin kovasti tehdä uusia villasukkia, mutta itselläni on jo miljoona paria enkä oikein keksi kelle nyt tekisin. Ideoita (ja lankoja) olisi useampaankin hienoon sukkapariin. Ehkä vain ryhdyn tekemään, kyllähän aika tavaran kauppaa ja lahjoitan vaikka hyväntekeväisyyteen sitten jos ei kenellekään tutulle kelpaa.

Jämälangoista väsätyt, hieman eripariset

Pelkkää raitaa pienelle pojalle, koko 26.

Prinsessan pinkki-valkoiset haitarisukat, koko 22.

JälkiJuttu:
Hyvä Kaisa Mäkäräinen! Hienosti taisteltu eilen! :)

Kohti arkea

Siippa palaa töihin huomenna ja minä suuntaan VV:n kanssa taas hullun hommiin eli koiranäyttelyyn tuohon "takapihallemme". Eipä taida olla yhtään vähemmän hikistä hommaa huomenna tai ylihuomennakaan kuin silloin viikko sitten... 

Tallinnassa tuli käytyä ja oltua. Sattuneesta syystä emme mitään suuren suuria turistikierroksia tehneet vaan lähinnä pyörähtelimme vanhankaupungin ja Viru-keskuksen alueella sen vähän mitä nyt kaupungilla pyörimme.
Hotelli oli hyvä (ja eri kuin se josta sen kampylon sain), mutta se oli tiedossa jo ennestään, joten ei siitä nyt sen suurempia raportoitavia ole. Hyvää ruokaa ja juomaa tuli nautittua ja pian on aloitettava fyysinen kurinpalautus itselleen kun kesä on mennyt syödessä ja maatessa mitään tekemättä.

Anopille ostettiin synttärilahja kun ensin oli saatu puristettua ulos kaiken sen en-mie-mitään ja en-mie-tiiä kommenttien seasta joku mieluisa lahja. Löytyihän se, vaikka ei se helppoa ollut.

En sortunut mihinkään älyttömiin shoppailuihinkaan. Uusi Swarovski piti tietysti vitriiniin saada ja laivalta ostin lakupiippuja. Siinäpä ne, suuret ostokset. Emme sortuneet mihinkään viinan roudaamiseenkaan, joten aika huonoja turisteja olimme.

Kuva täältä

Koirat olivat iloisia kotiinpääsystä ja VV:lläkin oli vielä vähän ääntä tallella kun ei ollut kokonaan ehtinyt haukkua sitä pois. Hoitolan pitäjä sanoi, että ottaa sen mielellään toimistokoiraksi jos me emme halua sitä kotiin viedä. ;)

Anoppi ja appiukko antoivat minulle etukäteen, nyt kun kerran täällä olivat, syntymäpäivälahjaksi lahjakortin tuohon omalle kosmetologilleni. Taidan käyttää sen jalkahoitoon. :)
Kampaajani puolestaan järkytti minua viime viikolla kertomalla siirtyvänsä Isolle Kirkolle leipäänsä tienaamaan, joten minäkin varmaan sitten vääntäydyn sinne tukkaani laitattamaan. Tämä kampaajasuhde kun on ollut varsin hyvä ja toimiva jo monen vuoden ajan enkä haluaisi nyt etsiä uutta luottokampaajaa kun tuonne uuteenkin paikkaan pääsen ihan näppärästi vaikkakaan en ihan kävellen.

Nyt vetäydyn nauttimaan tästä siunatusta rauhasta ja taidan ryhtyä kiillottelemaan koiraa huomista varten.
Juu, en ole unohtanut, että edellinen matkakertomus on vielä kesken, mutta nyt en jaksa. Ehkä huomenna sitten.

No huh huh!

Pahoitteluni hiljaiselostani Blogistanian puolella, mutta viime viikko oli niin hektinen työpäivien puitteissa, että illat menivätkin sitten aivokäyrän sutaistessa suoraa viivaa. 
Jostain ihmeen syystä kaikki havahtuivat siihen, että todellakin olen loppuvuoden poissa ja nyt on aika teettää kaikki mahdolliset hommat minulla. Samassa rytäkässä vedin viime hetken perehdytyksiä sijaiselleni ja ahdistus kasvoi päivä päivältä. 
Vaikka en pidä itseäni mitenkään perfektionistina tai pedanttina, tuli kuitenkin väistämättä tässä viime päivinä sellainen olo, että olenko nyt varmasti opettanut tarpeeksi ja hyvin. Ja pärjääkö se nyt näillä neuvoilla...

Eilen oli jotenkin katkeransuloinen päivä. Ihanaa, koska vapaa oli kynnyksellä, mutta kamalaa, koska olen erossa työyhteisöstäni loppuvuoden. Minulla on työyhteisössä monta ihanaa ihmissuhdetta sekä pari todella hyvää ystävää. Onneksi treffailemme työpaikan ulkopuolellakin.

Mutta nyt se siis alkoi, vuorotteluvapaa! Parahultaisesti oli eilen postilaatikkoon kopsahtanut TE-keskuksen kirje, jossa todetaan, että vuorotteluvapaalla ei ole estettä. No kiva. :D

Tänä aamuna tunnelma oli rento kun ei tarvinnut ajatella, että vapaa loppuu taas ylihuomenna. VV:n kanssa köllittiin rauhassa, mutta särkevä polvi ja lonkka pakottivat minut ylös melko ajoissa. Toisilla ei ollut mikään kiire herätä.

 

zzzzZZZZzzz....

zzz...krh..Mitäh???

Nousin siis ylös ja hipsin kahvinkeittoon. Ulkona on mahtava ilma, aurinko on paistanut koko päivän. Kevät on alkanut, joten on siis täydellinen aika aloittaa vapaa. Kohtahan sitä voi ryhtyä pihan kevätlaittoonkin. Ihanaa! Tällä hetkellä en pysty olemaan vittuuntunut mistään, sori!

Kevättä kukkamaljakossakin

Lumihiutale

Lumihiutale ja sen kaverit olivat laskeutuneet maan pinnalle viime yönä. Sellaista raskasta loskapaskaahan se oli, todella mukava lapioitava auton päältä, koska se lähti aika liukkaasti. Lisäksi lumi oli tarpeeksi märkää, sellaista plussakelin mössöä, että se ei tarttunut lumipalloiksi koirien kinttuihin.

Olin ollut jotenkin siinä uskossa, että sen lumisateen piti tulla vasta huomenna, joten olihan se pienoinen yllätys kun aamulla kurkkasi ikkunasta ulos...

Siippa lähti tänään jännittävälle kotimaan työmatkalle, johon olennaisena osana kuuluu julkinen liikenne. Siis oikein bussia ja junaa sai käyttää hän. Enpä ole kuullut äijästä mitään sitten aamun, joten näinköhän on päässyt perille vai liekö valtiollinen rautatieyhtiömme kompastunut lumihiutaleeseen ja juuttunut kiskoille...

************

Eilisessä työpaikan "viikkojulkaisussa" mainittiin henkilöstöuutisissa, että allekirjoittaneelle on myönnetty virkavapautta.
Olin onnistunut pitämään tämän tiedon tähän saakka melko pienessä piirissä, sillä ajattelin etten jaksa puolta vuotta vastailla kaikkiin uteluihin.
Eilen sitten tiedon tultua julkiseksi, on aika moni lähestynyt minua kovin samansisältöisillä kysymyksillä. Eniten kysyttyä -osastoa ovat selkeästi seuraavat:

1. Meinaat sitten karata vähäksi aikaa? (kiertoutelu siis)
2. Mitä sä meinaat tehdä?


Ja tylsäähän se olisi vastata kaikille samalla tavalla, joten vastailin mm. seuraaviasti:
- Eeeiii, kyllä mä ihan luvan kanssa ajattelin olla poissa.
- Ai sä huomasit? Hitto, mä tosiaan ajattelin ihan salaa poistua loppuvuodeksi.
- Kuka kertoi? Mistä kuulit?

- Ai mitäkö teen? Etkösä muka ole huomannut? Mähän oon raskaana!
- Katselen huonepölyn leijailua.
- Siivoan kaapit ja kun pääsen loppuun, aloitan alusta.
- Nollaan pääni ja toivon, että v-käyräni on alempana palatessani takaisin. (tämä vastaus lienee lähimpänä totuutta)

Nyt kun vielä tässä saan kahden ja puolen viikon aikana siirrettyä kaiken aivopääomani tulevalle sijaiselleni, niin hyvä on. Olen toki luvannut, että saa soittaa ja lähetellä viestejä, sillä ihan takuuvarmasti jotain unohtuu. Jotain sellaista, mikä majailee vain minun päässäni...

Mainettaan parempi?

Nyt kun vuoden ensimmäinen kuukausi on miltei lusittu, on vuorotteluvapaa jo todella lähellä! Pahoitteluni tästä intoilusta, mutta en pysty hillitsemään itseäni, joten jos ei nappaa, jätä lukematta.

Neljä viikkoa. Neljä lyhyttä viikkoa enää ja sitten olen vapaa sielu hetkeksi tästä yhdeksästä viiteen -systeemistä. Tuntuu uskomattomalta kaiken sen haikailun ja suunnittelun jälkeen, että nyt se on jo ovella.
Samalla kun tunnen hillitöntä iloa ja riemua, hiipii puseroon pienoinen haikeuskin. Ei sillä, että varsinaisesti hommia tulisi ikävä, mutta monen ihanan työkaverin jokapäiväisestä seurasta jään paitsi loppuvuodeksi.

Eräs ihana työkaveri, jota uskallan ystäväksenikin tituleerata, osoitti huumorinsa ja ystävyytensä eilen mitä loistavimmalla tavalla.
Saatesanoin "Koska virkavapaalla sinulta kuitenkin katoaa ajantaju, tarvitset ehdottomasti tällaista." Ja ojensi minulle tämän:

www.tampereenkandit.fi

Uskotte varmaan, että kyllä siinä tädin sydämessä läikähti moisen aarteen äärellä! Toki mieleen hiipi ajatus, että saatan jäädä luuppiin johonkin kuukauteen (jos ymmärrätte mitä tarkoitan) ja sittenhän ei aika etene eikä virkavapaa pääty ikinä. ;)
Mutta ihana lahja, kertakaikkiaan! Ystävä ripusti kalenterin tilapäisesti työhuoneeni seinälle, jotta siitä on iloa huoneessani vieraileville ihmisille naisille. Miehille voi aina selitellä, että hyväntekeväisyyttä vaan moinen ostos ja naisethan sitten tietävät totuuden...

Tänään eräänkin rouvan kuolatessa kalenteria lähietäisyydeltä, tuli mieleeni, että pidetäänköhän minua kauhean seksistisenä puumana tai jonain Rivo-Riittana? Myönnän, että moni rekkamieskin saattaisi kalveta välillä juttujani kuullessan ja työpaikalla käyttämäni kahvimukin (ystävältä saatu sekin) kyljessä lukee "Keitto, kahvi ja miehet on parasta nauttia kuumana." Mukin äärellä olen joskus kahvipöydässä kuullut vähän vaivautunutta hekottelua miespuolisten virkakollegojen taholta.

Ehkä joskus villissä nuoruudessani olikin paljon roisimpi versio itsestäni, mutta nykyään olen vain keski-ikäinen rouva, joka mielellään harjoittaa esteettistä silmäänsä ihailemalla nuoria kauniita komeita miehiä vain kaukaa. Ja jutut on vaan juttuja, mutta kivahan se on jos niillä jonkun saa joskus hämmentymään. ;)

Nyt sitten äänestys pystyyn arvon naiset (ja miksei miehetkin), että haluaisitteko minun julkaisevan kuukauden kuvan täällä samaan tapaan kuin Hirnakka viime vuonna paljasteli niitä kilpisotureitaan? Vai joko kyseinen seinäkoriste kaikilta löytyy jolloin kuvien julkaisu olisi ihan turhaa.
Vastaukset kommenttilaatikkoon, kiitos, eikä tönitä siellä jonossa sitten. 

JälkiJuttu:
Ei, en edes aloita tuosta lumimyräkästä. En halua pilata tätä hyvää tuultani moisella valituksella.
Ja ei, en myöskään aio vääntää päivän sanasta mitään kun ei siitä mitään muuta tule mieleeni kuin Jenni Vartiainen.

Laiva

Laivat ovat mielestäni aina olleet jotenkin kiehtovia härveleitä.

Miten ihmeessä on kellekään tullut mieleen ryhtyä rakentamaan tuollaisia kerrostaloa isompia paatteja, joilla seilataan humpaten tai rahtia kuljettaen, kalastaen tai jäätä murtaen.

Laivoja on joka lähtöön. Uteliaisuuttani vilkaisin, mitä Wiki kertoo laivasta ja aika pitkät pätkäthän sieltä löytyikin laivajuttua, kuvien kera.

Ihmisen maailmankuva on kummasti laajentunut siinä kohdassa kun laivoista pystyttiin rakentamaan sellaisia, että niillä pystyi seilaamaan kaukaisiin maihin.
Ja millaisia sankareita olivatkaan ne tutkimusmatkailijat, jotka vielä palasivat hengissä takaisin kotiin kertomaan seikkailuistaan.


Onhan sitä itsekin tullut käytyä jos jonkinlaisella laivalla aina vanhoista purjeveneistä nykyaikaisiin kelluviin hotelleihin puhumattakaan ihan tavallisista losseista Turun saaristossa.

Kuva Wikipediasta

Joskus olen miettinyt, jaksaisinko jotain Karibian risteilyä. Siis sitä, että olisin kaksi viikkoa laivalla vain piipahdellen joissain satamissa silloin tällöin. Luulen, että en jaksaisi, mutta mistäs sitä tietää. Risteilykokemukseni rajoittuvat täysin näihin Tukholmaan suuntautuneisiin. Tallinnaa ei lasketa kun sinne pääsee parissa tunnissa, joten ei meikäläiselle ei ainakaan mitää risteilyfiilistä siinä ehdi syntyä.

JälkiJuttu:
Laiska töitään luettelee, mutta minun on nyt pakko. Olen siis pikku hiljaa tässä koostanut työtehtäviäni sijaistani varten jottei hänen tarvitse joutua paniikkiin sitten kun olen lepäämässä laakereillani.
On hassua kuinka sitä näkee oman työnsä eri tavalla "normaalioloissa". Minäkin olin sitä mieltä, että eihän minulla nyt mitenkään erityisen paljon ole tehtäviä tai ainakaan mitään erityisiä tehtäviä. Nyt kun niitä on listannut onkin saanut huomata, että onhan noita, vaikka varmaan osa on vielä unohtunutkin listauksesta. Jännästi toimii ihmismieli rutiinien suhteen. 

Nukkuneen rukous

Minulle taisi iskeä se talviunien nukkuminen nyt... Muutamana iltana olen huoletta vedellyt pari tuntia sikeitä sohvalla somasti kuorsaten tuhisten. Näistä "pienistä" päikkäreistä huolimatta olen yöpuulle kavutessasi sammunut kuin saunalyhty varmaan jo ennen kuin on pää osunut tyynyyn. Aamulla kellon soidessa on uni ollut jotenkin syvää ja siitä herääminen on vaatinut paljon. Ja olo on sellainen, että voisi pystyyn nukahtaa hetkellä millä hyvänsä.

Ehkä syynä on tämä arjen tasaantuminen "normaaliksi" tai ehkä stressitasoni on laskenut kun iso pyörä on taas pyörähtänyt sen verran, että ihan oikeasti taitaa se vuorotteluvapaus koittaa puolentoista kuukauden päästä. Wau, jänskättää...

Puuhakkaana ja omista eduistani huolehtivana olenkin antanut ruoskani viuhua eri tahoille töissä, jotta ei nyt jää jonkun vatuloinnista kiinni se vapaan alku. Se jos mikä harmittaisi jos aloitusta pitäisi lykätä. Tulevan sijaiseni kanssa olen jo sopinut muutaman perehdytystuokion ja yritän nyt järjestellä palikat päässäni siihen järjestykseen, että saan jotain tolkullista opetetuksikin.

Tänään palasin myös ruotuun syömisten kanssa ja meneillään on vuoden ensimmäinen kakkospäivä. Hassua kyllä, odotin että kaiken sen mässäilyn jälkeen olisi hirrrrrveä nälkä lounaaksi nautitun noin 300 kilokalorin jäljiltä. Vaan eipä ole. Ehkä mahassa hölskyy riittävä määrä vettä, joka on turruttanut sen näläntunteen. Illalla sitten kuolema varmaan koittaa...

Nälkäpäivän kunniaksi lähdenkin tästä ruokakauppaan hoitelemaan viikonlopun ruokaostokset. Voin hipelöidä kaikkia herkkuja ja jättää ne sitten ostamatta. ;)

JälkiJuttu:
Jätän tämän päivän tarinahaasteen sanan suosiolla väliin. Eihän minulle siitä tullut mieleen kuin jotain typeriä ajatuksia, jotka pidän itselläni. En siis ryhdy julistamaan mitään.

Viimeistä viedään

Tämän vuoden osalta on kohta duunit taputeltu ja samalla koko vuosi. 

Tänään on myös se päivä vuodesta kun pari koiraa taloudessamme uskoo maailmanlopun tulleen ja viettää iltansa ja pitkälti yönsä lymyillen tahoillaan.
Toivon totisesti, että terroristi on vähän kovemmasta puusta veistetty kuin vanhemmat lajitoverinsa. Uskokaa kun sanon, paukkuaran koiran kanssa eläminen ei ole herkkua ja taipumus yleensä pahenee vuosien saatossa. Niin meilläkin. 

Siksipä tämän päivän Fingerpori oli mitä osuvin oman ajatusmaailmani kanssa: 

© Pertti Jarla

Minun puolestani rakettien myymisen yksityisille voisi tyystin kieltää tai ainakin tehdä jotenkin luvanvaraiseksi. Nytkin pommeja on myyty perjantaista alkaen, vaikka lain mukaan niitä saa räjäytellä vain ja ainoastaan tänä iltana ja yönä. No ovatko malttaneet olla pommittamatta? Juu, eivät. Eilen naapurustossa joltain karkasi jo mopo käsistä niin, että piti ihan rakettejakin ampua paukkujen lisäksi.

Vaan se siitä, eipä tämä meikäläisen persharmi ja mäkätys mitään auta. Sulkeudumme kämppäämme ja olemme omissa oloissamme toivoen, että jossain kohdassa hellittää, jotta koirat uskaltavat käydä tarpeillaan. Ooppa ite kusematta vuorokausi...

Kulunut vuosi on ollut jotenkin... no... erikoinen. Siis mitään sinänsä ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin lähtökohdat ensi vuoteen ovat tyystin erilaiset kuin tähän kuluvaan olivat. Töissä tapahtui paljonkin, mutta ei niistä sen enempää.

Vaan onhan tämä vuosi tuonut tullessaan elämäämme raikkaan tuulahduksen eli VV:n.

Häh? Jaa, mää vai?

Ihanan hullu ja "kamala" pieni koira, joka on paikkansa ottanut sydämissämme ja talossamme valloittaen vähän sukulaisia ja tuttaviakin siinä sivussa. Olen kovin iloinen siitä, että polkumme kohtasivat ja meidänkin talomme hiljaiseloon on saatu vähän säpinää.

Lisäksi olen yhä enemmän nauttinut Blogistanian moninaisista ihanista bloggaajista, joiden hengentuotoksista irtoavat sekä naurut että itkut.
Pieni oma lukijakuntani ja aktiiviset kommentoijat ilahduttavat minua kovasti ja jaksavat olla mukana, vaikka välillä blogini päivitystahti on varsin rytmihäiriöinen kun ei vaan ehdi. On mukava saada kommentteja ja sitä kautta keskustelua mitä hulluimmista jutuista.
Siispä kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, jatketaan samoin kujein ensi vuonnakin.

Hyvää Uutta Vuotta!
 

Edistystä

Erittäin sateisesta ja harmaasta syysilmasta huolimatta on joissain asioissa tapahtunut edistystäkin.

Huomaan itsessäni tämän alati lisääntyvän pimeyden vaikutuksen, mitään ei saa aikaiseksi. Pihalla olivat sademittarit täynnä, mutta en vaan saanut aikaiseksi tyhjentää niitä. Eilen aamulla sitten lompostelin sen verran pihalle, että korjasin VV:n tuottamat "aarteet" ja tyhjensin sademittarit.
Persilja näköjään uusiokasvaa ryytimaassa...

Tällä viikolla on saatu asioita eteenpäin kuitenkin siten, että olen saanut houkuteltua itselleni talon sisältä sijaisen. Eli vuorotteluvapaa on askeleen lähempänä taas! Voin siis ehkä heittäytyä ajattelemaan taas, että vapaus toteutuu sen sijaan, että luisuisi jonnekin tavoittamattomiin.

Lisäksi saatatte muistaa kuinka joskus kerroin, etten saa sitä Härkösen Onnen tuntia luettua, en sitten millään. Nakkasin sen huussilukemiseksi ja niin vaan kuulkaas kävi, että näin puoli vuotta myöhemmin sain kuin sainkin sen luettua!
Eikä olisi kannattanut, todellakaan. Ihan paska kirja, jonka loppu oli vielä paskempi. Sopi siis lukumiljööseensä hyvin.
Nyt en kyllä vähään aikaan yritä lukea mitään Yhteispahaa tai koiralehtiä vaativampaa.

Tänään menen katsomaan pikkuisia terroristinpentuja, sellaisia 6,5-viikkoisia. Onneksi kaikille on jo koti tiedossa, että ei käy mitään vahinkoja.
Pentuterapiaa siis tiedossa, ihanaa. :)

Rattaat pyörimään

Nyt se on tehty.
Lähestyin pomoa (sitä korkeinta niistä, minulla kun on monta pomoa) ja keskustelin kanssaan sapattivapaasta. Onneksi pomo on juuri niin kultainen kuin uskon hänen olevan eikä hänellä ollut poikkipuolista sanaa asiaan.

Tänään olen täytellyt tarvittavia blanketteja ja kiikuttanut henkilöstöasioista huolehtivien ihmisten luokse.
Jos kaikki menee kuten Strömsössä, saan aloittaa vuorotteluvapaani maaliskuun alussa.

Jo pelkästään papereiden tekeminen ja allekirjoittaminen oli jotenkin vapauttavaa. Sai ikäänkuin luvan ajatella, että vihdoinkin saa toteuttaa tämän toiveeni. Ihanaa!

Siippa luonnollisesti ahdistui ensin kun arveli, että konkurssi tulee ja talo menee alta, mutta onneksi löysimme asiassa konsensuksen ja pääsimme sopuun. ;)

Muutoin viikko (tai siis yli) edellisen postauksen jälkeen on mennyt samaa matalaa liitoa työn parissa ja kotona olenkin sitten heittänyt aivon narikkaan huolella. Päikkäreitäkin on tullut nukuttua...

Viikon hauskoihin kuuluu ehdottomasti VV:lle ostamani talvitakki. Se on hieno ja kallis ja koiran kuuluisi olla siitä kiitollinen.

 
Ostamani on yllä olevan kaltainen, mutta erivärinen. 
Ostin manttelin korvakuulolta tai pikemminkin silmämääräisesti katsoen manttelia. En siis ollut mitenkään eksaktisti mitannut VV:n selän pituutta, mikä on kriteeri näitä vermeitä ostellessa, mutta tuotteen olisi toki saanut vaihtaa. Kuitenkin onnistuin ostamaan ihan oikean kokoisen ensi yrittämältä. Puin siis kotona manttelin koiralle päälle nähdäkseni, että onhan se sopiva. Olihan se. Mutta mitä tekee VV. Järkyttyi raukka sydänjuuriaan myöten ja hieman toettuaan meni ruokapöydän tuolin alle seisomaan eikä suostunut tulemaan sieltä pois. :D
Aika kauan sain maanitella ja yrittää kertoa, että poistan tuon kammotuksen heti kun neiti vaan suvaitsee tulla pois sieltä tuolin alta. Hassu piski. 
Näinköhän suvaitsee talvella lähteä ulos moisen hienon luomuksen kanssa...

Tässä nyt taas pikaisimmat kuulumiset. Tämä blogivirityksenikin täytti jo kaksi vuotta enkä ehtinyt edes mitään synttäripostausta kirjoittaa. Jospa tämä nyt tästä taas tasottuisi tämä elämä ja kiire helpottaisi. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Ai niin, en todellakaan vietä mitään lihatonta lokakuuta. Mitäs mä sitten söisin? Kun en voi sitä kalaakaan napsia menemään.

Kiireen keskeltä

Pikainen viikkokatsaus ettei mene ihan kirjoittamattomaksi tämä elämä.

Töissä on meno kuin markkinoilla ja omaa työntekoani on pitänyt vastatuulessa erityisesti yksi työtehtävä, jonka yhdestäkään vaiheesta en tunnu pääsevän ilman jonkunsorttista vastoinkäymistä. Ja kun lisätään vielä se seikka, että luultavasti en tätä samaa työtehtävää joudu lähimpään kymmeneen vuoteen tekemään sekä se, että talosta löytyisi joku joka näppäränä olisi tehnyt jo tämän moneen kertaan, mutta ei suostu, niin turhautumiseni on melkomoisen kokoinen möhkäle. 
Asiaa ei tietenkään auta se, että olen jossain järjettömän kokoisessa motivaatiokuopassa yhä ja edelleen. Tätä on siis jatkunut ainakin kesälomalta paluusta asti, mutta oikeasti jo pidempään.
Päivä päivältä haaveilen yhä enemmän siitä vuorotteluvapaasta. Jopa niin paljon, että olen jo laskenut mitä se taloudellisesti tarkoittaisi. Seuraavaksi ryhdyn tuumasta toimeen ja juttelen henkilöstöosastomme kanssa menettelytavoista.

Viime viikon Siippa huiteli toisella puolella maailmaa työmatkan merkeissä ja sain siis huushollata yksikseni lauantaille asti. Kävin kaupassakin kahteen otteeseen normaalin kerta per viikko -käynnin sijaan, sillä hokasin, että en millään pysty yksinäni niitä viikon ostoksia saamaan kotiin asti tekemättä sen miljoonaa kantoreissua autolta. Merkitäänpä siis muistiin, että mies on ihan kätevä olla mukana ruokaostoksilla.

Lauantaina häärin ehtoisana emäntänä keittiössä puoli päivää (juu, laiska töitään luettelee) ja aikaansaannoksena olivat epäterveellinen herkullinen purjosuppilovahverokinkkupiirakka sekä makaroonilaatikko. Piirakasta piti alunperin tulla vain purjo- & sieniversio, mutta jääkaapista löytyi hylätty palvikinkun pala, jonka tietysti hyödynsin.
Makaroonilaatikko puolestaan oli hätäratkaisuni siihen, että olin luvannut ruokaa matkoiltaan palaavalle Siipalle. Siis minä, ruokaa! En tiedä, mikä ihme minuun oli iskenyt moista luvatessani.
Niinpä loota oli munamaitoa vaille valmis uuniin kun koppasin VV:n kainaloon ja kurvasimme lentokentälle isäntää vastaan. VV ensin vähän jännitti terminaalin hälinää ja kuhinaa, mutta kohta se jo makoili rentona jaloissani odotellen. Aulaan pälähtänyt kiinalaisryhmä katseli koiraa himoiten uteliaana.

Sunnuntaina pääsin vihdoin piipahtamaan tuttuun sienimetsään, jossa ärsytyksekseni oli muutama seurue, jotka pitivät helvetinmoista mekkalaa metsässä kulkiessaan. Metsässä pitää olla hiljaa! Sinne mennään sienten poiminnan ohessa kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuulen suhinaa puissa. Ärsyttävää, kerta kaikkiaan.

Suppikset ovat vasta oikeastaan tuloillaan. Saimme sellaisen "parin soossin" satsin ja mukaan eksyi pari orakastakin.
Ensi lauantaina uudestaan mikäli Siippa toipuu taudistaan (joku mysteerilenssu ilman kuumetta) tai minä en sairastu. Vähän nimittäin päätä juilii tällä hetkellä siihen malliin, että jotain pöpöä saattaa pukata. Toisaalta se voi olla ihan vitutuksenkin aikaansaamaa.

Mitäs vielä... Pätkäpaasto sujuu ihan hyvin, oikeastaan melko rutiinilla. Positiivisinta oli kosmetologin kommentti, että olisi kiloja karissut. Suhtauduin siihen vähän skeptisesti, mutta en väittänyt vastaankaan koska en ole vaa'alla käynyt. En ennen enkä nyt. Mutta kivahan se on jos edes ulospäin näyttää siltä, että jotain olisi tapahtunut. Tällä mennään, huomenna taas paastotaan.

Mieleni teki myös vastata Marjaanan 32 asiaa -haasteeseen, mutta koska nyt en vaan ehdi (tätäkin kirjoitan ruokiksella), joudun jättämään sen väliin ainakin toistaiseksi. Jätän asian kuitenkin hautumaan jonnekin mielen sopukoihin.

JälkiJuttu:
Meillä oli tänä aamuna +1,5 astetta kylmää! Pihalla ollessani kuulin naapureiden raapivan auton ikkunoita, joten tuli hippasen kiire laittamaan oma auto piuhan päähän lämpiämään. Lisäksi välikausitakki on hukassa, samoin oikean käden hanska. Lähdin töihin kesätakilla ilman hanskoja...

Matalaa lentoa

Kalenterissani mennyt viikko on sujahtanut kuin päivässä. Ei sitä vanha enää jaksa tällaisia rupeamia kovin pitkään kun ei saa minään aamuna nukkua univelkojaan pois. Kaksi viikonloppua putkeen aikaisia aamuherätyksiä joka päivä ei ole ihan meikäläisen juttu.

Viime viikolla lähdin Tallinnaan kokousreissulle keskiviikkoaamuna noin kello kuusi. Tai no, kello kuusi soitin taksin, joten herännyt olin ennen viittä. Siis niin aikaisin, että jokainen huushollin koira kaivautui syvemmälle nukkumapaikassaan ja toivoi ettei akka vaan kohdista huomiota juuri häneen ja pakota heräämään.

Harvoin olen nähnyt Suomenlahtea niin tyynenä kuin se nyt oli sekä mennessä että tullessa. Tallinnassa oli todella lämmintä, illallakin auringon jo laskettua oltiin ihan kesäisissä lämpötiloissa. Perinteisesti reissu oli työntäyteinen, mutta onneksi saimme nauttia vähän auringosta Raatihuoneentorilla sekä tietysti hyvästä ruuasta molempina päivinä.

Työmatkan vuoksi olin päättänyt siirtää viikon toisen paastopäivän perjantaihin. En muista mitä söin... Mutta muistan, että illalla olisi tehnyt mieli vähän herkutella viikonlopun kunniaksi. Tämä siis itselle muistipaikaksi: ei enää perjantai- tai viikonloppupaastoja, ikinä. ;)

Lauantaina olikin taas herätys noin kello kukonpieru kun oli määrä suunnata pörriereiden erikoisnäyttelyyn, joka onneksi järjestettiin melko lähellä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä.
Tällä kertaa mentiin vähän kevyemmällä varustuksella, sillä näyttely oli sisätiloissa eli sateeseen ei sen kummemmin tarvinnut  varautua. Harmi, nyt oli niin hieno keli, että ulkonäyttely olisi ollut miellyttävämpi vaihtoehto.

VV oli yksin luokassaan, isommissa tyttöpennuissa ja näin ollen luonnollisesti voitti luokkansa. Kunniapalkinnon sai myös ja pääsi kisaamaan nuoremman pennun kanssa. Tällä kertaa nuorempi vei voiton ja VV oli siis 2. paras narttupentu. Ei huano, sanoisin.

Tässä sitä mennään. Mukana myös meikäläinen. ;)

 

Päivän rusetit

Velipoika olikin sitten karvan verran parempi ja voitti urospennut, mutta hävisi myös samalle mimmille jolle VVkin.
Koko päivähän siellä sitten meni. Olin luvannut kasvattajalle jäädä apukäsiksi esittämishommiin loppukahinoita varten ja kyllähän siellä sai sitten meikäläinen pyörähtää parin sessen kanssa loppukisoissa. Tuomari, ranskalaisissa koroissaan, oli ihan hirvittävän hidas arvostelussaan ja sekin osaltaan vaikutti päivän pituuteen. Siippa ehti ottaa tirsatkin retkituolissaan jossain kohdassa...

Sunnuntaiaamuna olikin jo vähän sellainen Päiväni murmelina -fiilis. Kello soi tasan samaan aikaan kuin lauantaiaamuna ja taas oli määrä lähteä missikisoihin. Vaan tällä kertaa ihan kävellen, joten tavaramäärä minimoitiin sellaiseksi, että sen jaksoi kantaa mennen tullen. Matkaa näyttelypaikalle kotiovelta tuli siis vajaa kilometri. Ihan hauskaa, vaikka täytyy sanoa, että VV oli korviaan myöten märkä kun aamukasteisessa heinikossa matkaansa taittoi. Onneksi aurinko lämmitti ja kersa saatiin kuivaksi ennen kehään astumista. Vuorossa siis viimeinen kerta pentuluokassa.
Muita pentuja ei ollutkaan kuin VV ja velipoikansa. Molemmat saivat kunniapalkinnon, vaikka olinkin varma, että sitä ei tältä tuomarilta VV:lle tipu, ja pääsivät jälleen kerran kisaamaan vastakkain. Veli veti pitemmän korren (taas) ja oli rotunsa paras pentu, joten VV:n tassuun jäi sitten se VSP-pennun palkinto. Olin kovin iloinen tästä, sillä odotuksia ei tosiaan ollut ja velipoika on kyllä selkeästi valmiimpi kaikin puolin kuin meidän tirppa, joten oikeinpäinhän se meni. Kirjallisesta kritiikistä voidaankin sitten olle montaa mieltä, mutta jääköön se mielipide nyt näpyttelemättä... ;)

Sunnuntain rusetit ja pytty

Vielä poseerausta lauantailta.
(onpas mulla ryppyinen paita... :-/ )

Jäimme vielä hengailemaan näyttelyalueelle kun halusin pitkästä aikaa katsastaa noiden partapaimentenkin arvostelun. Kotiin ehdittiin passelisti formulaa katselemaan.
Päivä oli ihanan lämmin ja suorastaan helteinen, että olisi voinut vähän köykäisemminkin pukeutua jos olisi tajunnut. Vaan aamulla oli vain neljä astetta lämmintä kun käväisimme koirien kanssa lenkillä, joten ihan ei tullut ajateltua, että muutaman tunnin kuluttua on yli 20 astetta lämmintä.

Eilinen oli taas paastopäivä ja täytyy sanoa, että aika rutiininomaisesti se alkaa jo sujua. Enää ei ajattele koko aikaa ruokaa tai sitä, että ei saa syödä. Aika hyvin on löytynyt päivän kalorimäärän täyttävät eväät, vaikka eilen illalla vähän varioin siitä normaalista keitetystä kananmunastani. Koskapa valmiina oli jo yksi keitetty muna, en jaksanut toista ruveta keittelemään kun ei kotosalla ollut muita syöjiäkään kuin minä. Niinpä ratkaisin "lisäsyömiset" syömällä yhden hapankorpun sellaisenaan ilman mitään ja toisen sipaisemalla päälle ihan pikkuisen ruohosipulimaksapasteijaa. En sen kummemmin ruvennut laskeskelemaan kaloreita, mutta perstuntumalta sanoisin, että skaalassa pysyttiin aika hyvin. Yhdessä hapankorppusiivussa muistamani mukaan on muutama kilokalori ja tuskin se pieni nokare maksapasteijaa romahdutti korttitaloa.

Tämmöistä meillä täällä. Jostain pitäisi löytää aikaa pihalla möyrimisellekin kun pitäisi ryytimaa kääntää syyskuntoon. Ja sienimetsäänkin pitäisi mennä katsastamaan jossain välissä tarjontaa. Vaan ensi viikonloppu on pyhitetty hevostelulle Stadikalla, joten muut asiat siirretään eteenpäin.

Sinne meni!

Nimittäin heinäkuu ja sen mukana kesäloma.
Mieleen pulpahti eilen aamulla muutama kysymys: 
- Olinko todellakin neljä viikkoa lomalla?
- Ja jos olin, niin mihin se neljä viikkoa katosi?

Eilen oli ankea paluu arkeen kellon pärähtäessä siinä seitsemän korvilla. Minuakin järkyttyneempi taisi kylläkin olla VV, joka varovasti nosti päätään ja katsoi minua sellaisella et oo tosissas -ilmeellä. Sekin oppi tähän kummalliseen lomarytmiimme jossa nukkumaan mennään aamuyöstä ja goisataan ainakin kymmeneen ilman mitään ongelmia. Vaan nyt se on sopeuduttava arkeen. Työnantaja ei ehkä ilahdu jos töihin ilmestyy vasta puolen päivän aikoihin...

Loman viimeiset päivät sujuivatkin hektisissä merkeissä. Maanantaina naitu sukuhaara poistui kotiinsa (onneksi) ja oli aika nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Toki, jottei selkä liian hyvään kuntoon pääsisi, päätin vielä käsitellä yhden terassilla majailevan hyllykön puunsuoja-aineella ja sen kanssa kyykkiessä takajalka vähän alkoi vähän valittamaan.

Tiistai meni lähinnä valuessa kotona siten, että katselimme rästiin jääneitä tallenteita ja yhden leffankin. Illalla oli aika suunnata VV:n kanssa kasvattajan luokse trimmauspuuhiin. Luonnollisesti se taas oksensi mennessä, joten ehkä pitää soittaa eläinlääkärille ja pyytää resepti (kalliiseen) pahoinvointilääkkeeseen, että päästään tästä harmista eroon. Penskasta sukeutui ihan särmän näköinen etevän kasvattajan käsittelyssä ja huomenna on sitten sen ensikoitoksen aika. Mutta siitä sitten myöhemmin mikäli jotain positiivista raportoimisen aihetta häppeningistä koituu...

Keskiviikkona naidun suvun kanadanihmeet olivat tulossa isolle kirkolle saattelemaan tanskalaisvahvistustaan kotimatkalle, joten olimme sitten lupautuneet tapaamaan heidät kaupungilla. Ihan kivaa oli, mutta noin viimeiseksi lomaillaksi luiskahti vähän turhan myöhäiseksi kotiinpaluu. Aamulla ei todellakaan naurattanut kun kello soi. Vaan onneksi tänään on jo perjantai, joten lyhyellä kitumisella aloitettiin tämä työrupeama.

Tänään ajattelin kuvata gladioluksiani illalla kunhan kotiudun ja jos ei sada. Nyt näyttää todella harmaalta ainakin täällä työmaan seutuvilla.

Lopuksi laitan teille kuvan, kuinka meillä koirilla hoituu nukkumapaikan hierarkia päiväunien aikaan. 

Mutkakoira

Kahden kerroksen väkeä

JälkiJuttu:
Tiedoksi kaikille Hengenvaarallinen saalis -haulla tänne eksyville, että kohta se on täällä. Uusi kausi nimittäin kun ovat saaneet sen nyt Jenkkilässä näytettyä. Nyt tulee uusia spesiaalijaksoja muutama ja eiköhän elokuun lopulla päästä jo nauttimaan uudesta Beringinmeren ravustuskaudesta Discoveryllä (siis jos ette ole jo spoilanneet katsomalla netistä etukäteen).

Mateleva maanantai

Oikeasti. Viikonloppu hujahti taas tuosta vaan ilman, että ehti kunnolla ymmärtää sen menneen ja taas on maanantai. Tämä päivä se ei sitten kulukaan mihinkään, näköjään. 
Tuntuu siltä, että lounaasta on jo ehtinyt kulua valovuosi (oikeasti 1,5 tuntia) ja kotiinlähtöön on aikaa toinen mokoma.

Taitaa tuo Virallinen Valvojakin olla jo tympääntynyt virkamiehenäkoirana olemiseen, vaikka se on käynyt töissä vasta viikon ja yhden päivän ajan. Aamupäivällä näppäämäni kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vai mitä mieltä olette tästä:

Plääh!

Huomenna onkin taas "verkkarit jalassa ja tukka sekaisin" -työpäivä kun jään etätöihin. Eli se tarkoittaa sitä, että tänään pitää käydä etsimässä jotain sapuskaa huomiseksi lounaaksi. Mitähän mikropettymystä sitä tällä kertaa ostaisi? Pari edellistä kokeilua on kyllä ollut sellaista paskaa, että eipä ole Sukulan pojalle montaa irtopistettä herunut lanseeraamastaan mikroateriasarjasta. En suosittele.

Samalla keikalla pitää käydä apteekissa hommaamassa kersalle matokuuri. Rokotusaika kun on varattuna ensi maanantaille.  Vanhat pierutkin voisi varmaan jo madottaa kun viikonlopun sade nosti pintaan kaikki "ihanat" paskalillut ulkoilureitin varrelta. Kyllä minä kuulkaa taas niin vihaan kanssakoiranomistajia. En vieläkään ymmärrä sitä, mikä siinä on niin vaikeaa kerätä ne jätökset ja etenkin silloin kun torttu on veivattu keskelle tietä, perkele.

Ehkäpä nyt jatkan pinnistelyjäni työtehtävien parissa ja palaan illalla tontille kuvahaasteen pariin kun Hirnakka ehti sellaisella paiskata eilen.

Päikkärit asiaan kuuluvalla arvokkuudella

Virkakoira on ilmeisesti saanut ylennyksen. Tai se on ylentänyt itse itsensä.
Täällä töissä se mielellään aloittaa päikkärinsä nukahtamalla syliini, josta sitten nostan sen tuonne omaan boksiinsa jatkamaan uinailujaan. Olen tämän myönnytyksen tehnyt, sillä ei kai voi olettaa sen olevan ihan täysin sinut toimiston lattian kanssa kolmen päivän jälkeen. Tai no voi, mutta olen laiska enkä jaksa taiehdi vahtia sitä koko ajan, joten on helpompaa ottaa se syliin ja antaa uinahtaa siihen ilman suurempaa pahantekoa.

Samalla kaavalla mentiin tänäänkin ja ulkoilu- & riekkumishetken jälkeen otin sen vatsani ja näppiksen väliin rauhoittumaan. Siihenhän se nopeasti uinahtikin ja pari kertaa vaihdettuaan asentoaan kiipesi näppärästi sylistäni työpöydälleni ja rojahti siihen sikiuneen.

Todisteena kuvamateriaalia. Pahoittelen sekaista työpöytääni (oikeasti se on vain yksi kulma pöydästäni), lupaan yrittää parantaa tapani joskus (not). On se hassu. :)

Eli minä jatkan töitäni ja Virallinen Valvoja jatkaa kauneusuniaan, ilmeisen sopiva työnjako ainakin sen mielestä.

Virkakoiran väsyttävä työ

Virallinen Valvoja on siis joutunut leipätyön ääreen jo kahtena päivänä. Perjantai olikin kaikin puolin pienelle koiralle uuvuttava kokemus, sillä viraston leveillä ja liukkailla käytävillä riittää kaahottamistilaa puhumattakaan siitä kuinka monta uutta ihmistä joutuu virassaan kohtaamaan. On se raskasta pienen koiran virkatyö, uskokaa pois.

Lauantaiaamuna sitten puoli seitsemän aikaan pirteä terroristin alku oli sitä mieltä, että nukuttu on riittävästi ja nyt voisi palvelusväki herätä. Viekkaudella ja vääryydellä tyyppi saatiin kuitenkin vielä unten maille muutamaksi tunniksi, onneksi. Palvelusväki kun ei ollut vetänyt sikeitä koko perjantai-iltaa vaan oli valvonutkin vielä yli puolen yön, niin uni maittoi aamusta.
Sunnuntaina jouduin nöyrtymään ennen puolta yhdeksää kun en jaksanut kiistellä maton pureskelemisesta viittä minuuttia kauempaa.

Lauantaina teimme myös pihastamme hieman houdini-varmemman kaivamalla aidan sisäpuolelta lumivallin pois niin, että ulkopuolelle jäi lumimuuri estämään kersan maailmaan tutustumista. Pienisilmäisempää aitaverkkoa on hankittuna, mutta koska maa on ihan hemmetin jäässä, niin on turha yrittää sitä vielä ährätä paikalleen.
VV nimittäin jo kaksi kertaa meni aidasta läpi... Tai no, puolitoista. Toisella kertaa se jäi nimittäin vatsastaan kiinni verkonsilmään ja luonnollisesti huusi kuin henkeä olisi viety. Toivottavasti eivät naapurit kuulleet kuinka meillä rääkätään pientä koiraa... *huoh*

Tänä aamuna töihinlähtöproseduuri olikin sitten jo tutumpi. Vanhat pierut taisivat huokaista helpotuksesta kun näkivät meikäläisen sullovan kersan kuljetusboksiin.
Työmaa ei ollutkaan enää ihan niin jännittävä ja pienen aamuriekkumisen jälkeen se malttoi jopa mennä tirsalle boksiinsa ihan tuosta noin vaan.

Lounaan jälkeen käytiin vähän ihmettelemässä kaupungin liikennettä metroineen firman pihalla ja siitä sitten riekkuhetken jälkeen taas unosille omaan koppaan.

Alla oleva kuva on näpsäisty kun päikkäreitä on vedelty jo yli kaksi tuntia. Pahoitteluni kuvan huonosta laadusta, se on hätäiseen kännykällä näpsäisty kauempaa.

Kuutio päässä, ei siis naula.

Olen ihan tyytyväinen, että se on näin nopeasti sopeutunut hyvin työelämään. Saa nimittäin meikäläinenkin jotain duunejaan tehtyä kun tuo ymmärtää nukkua.

JälkiJuttu:
Postaukseni ovat kertakaikkisen tylsiä tätä nykyä. Olen pyöritellyt muutamia aiheita mielessäni, mutta kaikkien kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että en halua niitä kusiaispesiä sohaista juuri nyt. Annetaanpa siis olla ainakin toistaiseksi ja kirjoitellaan pehmoisia koiranpennusta...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Niinhän sitä sanotaan. Mutta onko se oikeasti niin?

Onko suunniteltu ja varattu lomamatka (vieläpä kaksi!) jo puoliksi tehty? Toivottavasti ei, muutenhan sitä matkaa on jäljellä vain muutama päivä eikä se reissu koita ennen kuin vasta kuukausien päästä!

Olen suunnitellut suursiivousta jo pidemmän aikaa. Onko se puoliksi tehty? No ei todellakaan!
Joka viikko suunnittelen (omasta mielestäni hyvin) työviikkoni tehtävät jättäen varaa ylläripylläreillekin, mutta eipä se työn määrä tunnu vähenevän, vaikka kuinka suunnittelee.
Paska sanonta, sanon mä.

Huomaan, että tämä on tällainen eniten vituttaa kaikki -viikko. Eilen ärsyynnyin taas suunnattomasti ja ihan turhaan (kun ei siitä mitään hyötyä ole) erään työtoverin vatuloinnista. Miten on mahdollista, että yhden vaivaisen dokumentin pyytämiseen toisesta organisaatiosta voi mennä, vittu, yli viikko?!

Käymämme dialogi meni jotakuinkin näin:

minä: Oletko sä nyt pyytänyt sen dokarin, josta oli puhetta jo viime viikolla?

työtoveri: No en mä nyt vielä kun se kun, no kun, no mun pitää varmaan pyytää

m: Eikö me jo puhuttu, että sieltä ei mitään tule jos sä et muistuta?

tt: Joo, mutta kun, no kun... tässä nyt on ollu kaikkea.

m: No kaikillahan tässä on kaikkea ja duunia niin, että ranteet paukkuu, mutta ei kai nyt yhden sähköpostin kirjoittaminen viittä minuuttia kauempaa vie? Sä et pääse sinne reissuun jos ei sitä dokaria tule.

tt: No mun pitää nyt sitten kysyä.

m: No kysy, heti.

************************
Pari tuntia myöhemmmin työtoveri valssaa huoneeni ovelle:

tt:  Mä nyt lähetin sitten sen viestin.

m: No mitä ne vastas? Tuliks se dokari?

tt: Ei sieltä vielä mitään vastausta tullu, mä vaan tulin sanomaan, että nyt mä oon lähettäny sen viestin.
*************************

Just. Tee sitten tällaisten kanssa duunia. 

Tänä aamuna nostatusta verenpaineeseen tuli ihan sähköpostin muodossa kun sain tuttavalta (en halua häntä kutsua enää ystäväksi) yliystävällisen sävyistä postia, jonka loppupuolelta selvisi syykin taas yllättävälle yhteydenotolle yli puolen vuoden "radiohiljaisuuden" jälkeen. Oli taas jotain apua tai palvelusta vailla. Noh, lillukoon liemissään pari päivää, voin sitten vastata, että ei käy.
En oikeasti pidä näistä "ystävistä", jotka ovat yhteydessä vain silloin kun tarvitsevat vaikka kuljetusapua tai jotain muuta vastaavaa. Vituttaa moinen hyväksikäyttöyritys.

Jotta edes loppupäivä menisi hieman tasaisemmissa merkeissä, päätin rauhoittaa sieluani ja tuijotella näitä kuvia hetken aikaa:

Siinä se on, ikää kaksi viikkoa ja silmät juuri hieman auenneet. Tämä on siis mahdollisesti se meidän seuraava koiramme. Vielä kaksi viikkoa ja sitten pääsee näkemään ihan livenä.
Juu, piristi ja rauhoitti päivääni kummasti. <3 <3 <3