keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Matkailu avartaa

kukkaroa ainakin, sanotaan.

Tässä tulee se lupaamani matkapostaus, joka ei ole luettelo kaikista turistinähtävyyksistä. Sellaisia löytyy ihan helposti vähän kuukkeloimalla.
Eli määränpäänä oli Tsekin tasavalta ja sen pääkaupunki Praha. Koska olimme vierailleet kyseisessä kaupungissa ennenkin, päätimme ottaa vähän rennommalla kaavalla ilman "pakkonähtävyyksien" ramppaamista.

Lentokentällä jo pääsi pieni naurunpyrskähdys kun bongasin meitä vastassa olevan kuljettajan kyltteineen. Minä olin siis hoitanut hotelli- ja kuljetusvaraukset, mutta jostain syystä Rouva S -kyltin sijasta kuskilla oli kädessään Herra S. Kuljettajan ilme oli ihan näkemisen arvoinen kun tupsahdin hänen eteensä. Hienoinen helpotuksen häivähdys näkyi naamallaan kun huomasi, että mukana oli myös herraseuraa. ;)

Praha sijaitsee kukkuloilla ja laskeutuu sieltä Vltava-joen halkomaan laaksoon. Niinpä miltei joka suunnasta kukkuloilta näkymät kohti keskustaa ja sen monia siltoja ovat ihan huikeat.
Mekin suuntasimme hetimiten linnanpuiston "jatkeena" olevaan puistoon, joka kulkee harjanteella ja josta on paikoitellen huikeat näkymät. Puistossa on muutamia mukavia terassiravintoloita sekä alue, johon voi mennä omien eväiden kanssa tai ostaa virkistystä viereisestä pienestä kioskista.

Ensimmäisenä iltana saimme huomata, että hotellihuoneen varustukseen kuuluu toki tavallinen korkinavaaja, mutta korkkiruuvia ei ole. Luonnollisesti tämä oli suora viittaus siihen, mitä minibaari tarjosi. No, me olimme fiksuina ostaneet oman viinipullon huoneeseen ja siinä luonnollisesti oli ihan oikea korkki... Sen enempää yksityiskohtiin kajoamatta voin kertoa, että pinsettini ovat jääneet siihen viinipulloon ja menneet jonnekin Tsekkiläiseen roskikseen. ;)
Seuraavana päivänä kävimme turistikrääsäkaupassa ostamassa hienon pullonavaaja-korkkiruuvi-yhdistelmän, jossa lukee I love Praha... Onneksi sille oli käyttöä ja toin sen ihan kotiin asti tulevia retkiä varten.

Söin jälleen kerran jumalaista parsakeittoa, sellaista johon lautasen pohjalle on laitettu muutamia parsanpaloja sekä uppomuna ja keitto, sellainen kermaisen unelmaisen ihanan samettinen, kaadetaan siihen päälle. Siis.... *kuolaa* aivan ihanaa.
Praha (ja koko Tsekki) on tunnetusti oluenjuojan ja lihansyöjän paratiisi. Lihansyönti onnistuu minulta paremmin kuin hyvin, mutta kyllä huomasi viikon vähäkasviksisen ja -kuituisen dieetin eron normaaliin ruokavalioon. Vaan hyvää oli! Omenoista tai päärynöistä tehtyä siideriä ei tuossa maassa tunneta. Siellä "siiderin" asiaa ajaa Frisco-niminen "limuviina". Sitä voisi verrata ehkä meikäläisiin Breezer-juomiin. Kiitos ei, mieluummin juon heidän valkoviiniään.
Viinimaana Tsekki on selkeästi ottanut harppauksen eteenpäin sitten viime käynnin. Hotellillamme juttelimme yhden (namun) tarjoilijapojan kanssa aiheesta ja hän kertoi, että tsekit tekevät nykyään viinintuotannon saralla paljon yhteistyötä ranskalaisten ja italialaisten ammattilaisten kanssa. Ja kyllä on sanottava, että ne paikalliset viinit joita joimme, eivät hävenneet yhtään "hienompien" ulkomaisten serkkujensa parissa.

Vierailimme myös Prahan ruokamessuilla, mikä oli ihan mahtavan mukava kokemus! Sisäänpääsymaksuun sisältyi nippu lipukkeita, joilla sai ostaa erinäisitä kojuista maisteluannoksia ruokaa paikallisilta ravintoloilta, tukkureilta ja juomapuolella tuottajilta. Hinta per annos oli yhdestä kymmeneen lipuketta ja niitä lipukkeita sai ostaa lisää. 
Se oli todella hauska tapahtuma ja söimmekin mm. erinomaista Aberdeen Angus -paistia muussilla. Paikan pomo (omistaja kaiketi) oli amerikkalainen kokki, joka kuultuaan meidän olevan Suomesta ryhtyi vaatimaan annoksiamme takaisin, koska voitimme jenkit jääkiekossa. :D

Lätkä olikin aihe, joka nousi esiin tämän tästä paikallisten kanssa puhellessa. Olimme reiluja ja onnittelimme kaikkia tsekkejä ystävällisesti hymyillen.
Paikallisten kanssa puhellessa kävi myös erittäin selväksi se, että slovakit eivät kuulu heidän suosikkeihinsa. Ilmeisesti Tsekkoslovakian jakaantuessa vuonna 1992 jäi heille jotain hampaankoloon. Tämän tuntuu hassulta, sillä sekä Siipalla että minulla on työn puolesta slovakialaisia kollegoja, joiden kumpikaan ei ole kuullut puolella sanallakaan sanoneen, että eivät pitäisi tsekeistä. Pikemminkin päinvastoin.
Vaikka olen luvannut, että en täällä politikoi, niin sen verran sanon, että luulisin tämän johtuvan siitä, että kansa ei koskaan päässyt sanomaan mielipidettään. Havel ajoi maan jakamisen puolesta, mutta erinäiset tahot väittävät, että mikäli kansanäänestys olisi järjestetty, ei jakoa olisi tapahtunut. Politikointi loppuu tähän.

Venäläisiin tuntuivat suhtautuvan pitkälti samalla tavalla kuin meillä täällä kotomaassa (tai ainakin kuten minä suhtaudun). Saksalaiset olivat jossain määrin siedettäviä ilmeisesti.

Joka paikassa, ja erityisesti hotellissamme, hämmensimme henkilökuntaa olemalla ystävällisiä, kiittämällä, antamalla tippiä ja käyttäytymällä. Saimme vastapalvelukseksi erinomaista palvelua ja mukavia juttutuokioita. En oikeasti ymmärrä, miksi ei voisi olla ystävällinen "palvelusväelle". Ystävällinen ja hyvä käytös on kuitenkin ihan ilmaista ja mielestäni on turhaa kohdella henkilökuntaa huonosti vain sen takia, että on maksava asiakas.

Tällä kertaa kävimme ihailemassa maisemia myös Petrin-kukkulalta, jonne pääsee funicularilla, joka on siis sellainen kiskorata. Näitä vekottimia löytyy sieltä täältä Keski-Euroopasta. Kukkulalta laskeuduimme kävellen ja kukkulan rinteillä sijaitseekin iso puistoalue, jossa risteilee kävelyteitä sinne tänne. Osa on varattu polkupyöräilijöille, osa kävelijöille. Osassa puistoa ei saa ulkoiluttaa koiria, mutta pääsääntöisesti koiran voi viedä minne vain ja tarjolla on kaupungin tarjoamia kakkapusseja jätösten keräämistä varten. Koiranpaskaa onkin todella vähän missään näkösälle kun ottaa huomioon kuinka paljon koiria Prahassakin on.

Kielellisesti Praha saattaa olla haasteellinen. Iso osa osaa englantia ihan hyvin ja monet ymmärtävät, vaikka eivät itse puhuisikaan.
Mutta se tsekin kieli... Itse pidän aina ikään kuin kunnia-asiana opetella edes fraasin tai kaksi paikallisella kielellä, sillä minusta se on kohteliasta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että ainoa sana, mikä edes jollain tavalla jäi päähän ja tuli ulos suusta oli dekuji, suomeksi kiitos. Kaikki huomenta ja päivää olivat dobri jotain. Ei vaan pystynyt kun ei osaa mitään sen kaltaistakaan kieltä. Vaan tuntui heille se kiitoskin riittävän. :)

Viikko (tai kuusi päivää) sujui nopeasti. Lähtöpäivänä koimme hieman haikeutta, mutta tottahan se on, että kyllä kotona oleminen hotellielämän voittaa. Ja pakkohan se on tulla tienaamaan, että voi sitten lähteä seuraavalle reissulle. ;)

JälkiJuttu
Tuntuu siltä, että viime aikoina aina kun olemme reissanneet, tapahtuu jossain jotain kamalaa. Esimerkkinä Utöya, Amy Winehouse ja nyt Hyvinkää. 
Mutta pysyn itselleni uskollisena enkä aio kirjoittaa postausta, sillä tapahtunut ei siitä miksikään muutu jos minä(kin) ryhdyn aiheesta vaahtoamaan. Uskon useimpien tietävän, mitä mieltä olen asiasta. Ja ilmeisen moni on postauksen tehnyt, sellaisen, jonka kanssa voin olla, ja olenkin, samaa mieltä.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Mä olen versatiili!

Sain Tsompilta haasteen ja todella hienon plakaatin! Kiitos paljon Tsompi!
 
Ohjeina on:

1. Nimeä 15 bloggaajaa


2. Kerro heille tunnustuksestasi


3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi


4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen


5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

1. Viistoista... Hei, ihan totta kaverit! Koska olen muka pystynyt nimeämään 15 bloggaajaa? Sitä paitsi tämä plaketti haasteinen on kiertänyt minun tuntemani blogistanian jo X kertaa. Että tylyllä linjalla taas: poimii ken haluaa ja tuntee tarvetta faktojen jakoon. ;)

2. Kerro... Joo, tämä on helppo. Hei, täällä on, tulkaa hakemaaaannnn! 

3. Satunnaisia faktoja. Juu, nämä ovat ihan siinä järjestyksessä kuin sattuvat mieleen tulemaan. Joku saattaa olla vanha tuttukin, mutta koska pääni on laho enkä jaksa tarkistaa vanhoja postauksiani, niin menköön. Pahoitteluni etukäteen.
Eli tästä lähtee:

* Ulkomailla kiinnitän matkakohteessa aina huomiota kyseisen maan vessa- ja kylpyhuonekulttuuriin. Tai siis siihen, että Suomessa on miltei jokaisessa vesiklosetissa tarjolla alapesusuihku, laadukasta vessapaperia, kosteutta hylkivä lattiamateriaali jne. Maailmalla se ei ole mitenkään itsestään selvää. "Hienommissa" paikoissa saattaa olla sellainen bidé-allas, mutta se nyt on aika mieto versio meikäläisten intiimisuihkusta. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa ihan oman postauksenkin. Laitetaanpa korvan taakse. ;)

* Pidän matkustelusta ja vieraisiin kulttuureihin tutustumisesta, mutta pelkään lentämistä. Hieman ristiriitaista, tiedän. Toki kun matkoja on kertynyt "vyön alle" enemmänkin, on lentämiseenkin tottunut, mutta ei se koskaan mikään miellyttävä kokemus ole. En voisi kuvitella lentäväni valtameren yli... Onneksi olen aika Eurooppa-orientoitunut matkustaja.


* Nuorena en osannut kuvitellakaan, että muuttaisin toiseen maahan. Nykyään suorastaan haluan sitä, mutta koska se on mahdollista, sitä en tiedä.


* En ole koskaan potenut vauvakuumetta enkä mitenkään erityisesti pidä lapsista, mutta iloitsen aina vilpittömästi kun joku saa toivomaansa perheenlisäystä. Tulen myös pääsääntöisesti hyvin juttuun lasten kanssa. Niin ja minä ryhdyn aina kaikille halukkaille "villasukkatädiksi" eli kudon sukkia, kaulaliinoja jne. ihan omaksi ilokseni pikku pilteille kun vaan joku älyää pyytää.


* En ole siivousintoilija (kuten tiedätte), mutta tavaroilla on omat paikkansa ja ärsyynnyn jos jotain käytetään eikä sitä laiteta takaisin omalle paikalleen. Vaikka se paikka minun mielestäni olisi sitten keskellä keittiön pöytää. ;)


* Minulle tulee tippa linssiin todella helposti. Itken ilosta ja surusta. Liikutun helposti ihan vaikka jonkun TV-ohjelman äärellä, siis ihan saippuasarjakin riittää joskus tai joku dokumentti. Isäni hautajaisissa en itkenyt kyyneltäkään. Olin aivan turta. Itku tuli ennen ja jälkeen.


* Pidän työstäni ja työpaikastani, vaikka usein välillä valitankin siitä, kuinka paskaa kaikki on. Tämä työsuhde on tähänastisistani pisin, mikä osaltaan kertoo paikan sopivuudesta. Minulla on myös ihan maailman mahtavin työpari, joka on alusta asti tuntunut melkein omalta siskolta. :)


Siinä teille faktaa epämääräisessä järjestyksesä eikä varmaan mitään kovin tolkullisiakaan. Mitäs sitten piti tehdä...


4. Kiitä bl... Joo, alussa jo kiitin, mutta kerta kiellon päälle. Iso kiitos Tsompi! Tämä oli oikein mukava iltapuhde. :)


5. Kuva tulikin jo lisättyä tuonne kärkeen. Askartelen sen sitten vielä sivupalkkiini, koska olen aina tavattoman ylpeä ja iloinen minulle myönnetyistä prenikoista.
 

Kotona taas

täällä villissä maassa, missä hirvet ja gasellit käy... Vai mitenkäs se joku ikivanha biisi menikään. :D

No niin, lauantai-iltana palauduttiin, sunnuntaina purettiin tavaroita, haettiin koirat hoidosta, pyykättiin. Ja illalla ihmeteltiin, että mihinkäs se loma katosi kun huomenna pitää mennä töihin...

Tänään sitten arki iski päin näköä kuin märkä sukka. Siis ihan kam-mot-ta-va työpäivä! Reseptinä viikon lukemattomat sähköpostit, kollegan tuuraus (vaihto lennossa), epätoivoiset yritykset päästä kärryille omista ja kollegan asioista sekä siihen pisteeksi i:n päälle vip-vierailijoita. Huaaahhhh! Jos olisi punkkua, ottaisin lasillisen tai kaksi, mutta ei ole! Mikä synti ja häpeä, joku on juonut punkut pois... Ja olin niin myöhään töissä, että piti singahtaa suoraan kotiin rekkuja ulkoiluttamaan käymättä kaupan kautta. Arvatkaa jaksoinko enää lähteä kauppaan kun kerran perseelleni lösähdin tähän omaan laiskanlinnaani. Juu, en jaksanut. Menen huomenna. Pakko mennä jos haluan syödä jotain. Siippa nääs singahti työmatkalle heti tänään, joten palvelu huushollissa on varsin huonoa tällä erää.

Vajaassa viikossa täällä oli röyhähtänyt lehdet puihin ja nurmikkokin oli ottanut kunnon kasvuspurtin. Myös siitepöly oli majoittunut tukevasti pihapiiriin. Suihkuttelinkin puutarhalehtkulla terassin kalusteineen eilen hillitäkseni vähän tuota keltaista pölinää.
Onneksi olin myös älynnyt pyytää naapuria kastelemaan pihan ruukkukukkia, sillä muutoin olisi kyllä kuolo varmaankin ne korjannut. Sen verran nuupahtaneet olivat parvekkeen orvokit laatikoissaan, vaikka olin todella runsaalla kädellä kastellut ne ennen lähtöä.
Seuraavalle lomareissulle pitää kehitellä varmaankin joku "kestokastelu", sillä naapurustosta taitavat kaikki potentiaaliset kastelijat olla samaan aikaan lomalla kuin me.

Taidanpa kirjoittaa "lomalokin" ihan omaan postaukseensa, etteivät mene puurot ja vellit sekaisin. Niin ja Tsompihan paiskasi jollain haasteellakin! Juuh, siihenkin paneudun lähipäivinä. Minullahan on ihan hirveä määrä erinäisiä blogipostauksiakin lukematta viikon ajalta! :)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lomalla, osa I

Jepu, eilen saavuttiin. Taksissa lentokentältä hotellille näytti ulkolämpömittari +27 astetta. Joo, viime viikolla täällä oli öpaut kakskyt lämmintä. No, meillä on yleensä tämä karma kun jonnekin menemme, että lämmintä piisaa. Eli pohjarusketus on jo hankittu yhdessä päivässä.

Tänään roikkui ukkoskuuma ilmassa, ennusteen mukaan olisi ollut noin 28 varjossa plussaa. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi on ilmastoitu hotellihuone!
Tänään tallustelimme hieman shoppailemassa, Siipalle löytyi Marks&Spenceristä paitoja. Se kun on sitä sukua, joka on vasta vähän aikaa sitten laskeutunut puusta. Eli kädet ovat pidemmät kuin laki sallii, joten joudutaan aina ostamaan paitoja ekstrapitkillä hihoilla. ;)
Sillä perusteella voisi Suomeenkin yhden Marks&Spencerin perustaa.

Eli täälllä ollaan jo toista päivää, tornien kaupungissa. Mukavaa on ja oikeasti olemme niin pönttöjä, että on kiva käydä "tutuissa" paikoissa. Ei ole siis pakottavaa tarvetta rampata kaikissa turistikohteissa kun ne on jo nähty aiemmin. Voimme kuljeskella omalla agendalla.
Keksiikö kukaan missä olemme? :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Turpiin vaan ja onnea!

Ainakin siltä tuo näyttää tuo lätkäpeli tällä hetkellä, että ei tule Suomelle muuta kuin turpaan tässä matsissa. Voivoi...

No nyt on kunnialla suoriuduttu anopin ja apen vierailusta. Lähtivätkin jo ihan asiallisesti puolen päivän jälkeen.

Koirat on toimitettu hoitolaan omalle "lomalleen". Tällä kertaa eivät vaikuttaneet mitenkään yltiöpäisen innokkailta sinne jäämään.  Ehkäpä ne ovat tullee vanhoiksi tai ehkä tilanne oli niiden mielestä kummallinen, olihan tämä ensimmäinen hoitolakeikka Mummeli-koiran poismenon jälkeen. Hyvä niillä on siellä olla ja saa kulkea sisään ja ulos kuten haluaa.
Aina kun on vienyt koirat hoitolaan ja tulee kotiin, huomaa kuinka hiljainen on huusholli ilman rekkuja. Todella outoa kun on oikeastaan koko ikänsä elänyt lemmikkieläimen kanssa.

Pitäisi pakata, pikainen säätilan tarkistus kohteesta osoitti, että aika kesäisellä varustuksella voidaan lähteä liikkeelle, mikä on ihan mukava juttu.
Taidankin tästä lähteä katsomaan mitkä ovat niitä kesävaatteita, jotka vielä mahtuvat päälle... *huoh*

Olkaahan kiltisti, palaan astialle viikon päästä. :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Lomafiiliksissä lätkän pyörteissä

Tänään se on totta! Joo, loma alkaa ihan kohta kunhan vielä hetken pinnistelee!

On ollut vähän hurlumheitä tässä viime aikoina työn puolesta ja kaiken maailman pyhäpäiviä keskellä viikkoa sekoittamassa pollaa, että on tuo loma tullut vähän yllättäen puskista. Tänäänkin oli ihan maanantaiolo aamulla.

Siis reissuun on lähtö maanantaiaamuna, mutta en ole edes rahaa vielä vaihtanut. Enkä ole ehtinyt fiilistelläkään, mikä yleensä on meikäläiselle todella tyypillistä toimintaa monta viikkoa ennen reissua.

Enemmän olen tainnut fiilistellä heinäkuun Skotlannin reissua kuin tätä ensi viikkoista! :-o
Mutta eiköhän se siitä. Sunnuntaina sitten rekut hoitoon ja kamat kasaan. 
Niin tai ensin hankkiudutaan eroon anopista ja appiukosta, jotka tulevat lauantaina yökylään kun heillä on jonkun sukulaisen (en muista mikä kummin kaima on kyseessä) synttärit tällä reunalla. Lupasivat kyllä lähteä heti aamupäivällä.

Eilinen lätkämatsi oli ihan huikea jännitysnäytelmä! Olin jo päättänyt etukäteen, että Suomi häviää enkä jaksa mitenkään enää intoilla tästä lätkänpeluusta. Etenkin kun koirat ovat jotenkin "allergisia" urheilulle. Tai ei niinkään urheilulle, vaan sille, että me huudamme, hillumme ja käyttäydymme jotenkin poikkevasti. Erityisesti Peräkammarin Poika ahdistuu. Ja kun se ei osaa olla niin fiksu, että menisi yläkertaan karkuun kuten Juniori. Sen pitää olla siinä vieressä tönöttämässä ja sitten se ravaa Siipan ja minun välilläni näyttäen huolestuneelta.

Minä ja pyhät lupaukseni. Ensimmäisen erän taisin vielä kutakuinkin malttaa ja pysyä nahoissani, mutta sitten villieläin pääsi valloilleen. Huusin ja karjuin, vaadin maaleja ja kunnollista peliä. Pelkäsin ja ahdistuin Suomen puolesta. Ja kun menin vessaan, Suomi tasoitti. Siippa tuumasi, että pysy siellä vaan. ;D

Jos Hartwall-areenan katto irtosi Suomen voittomaalin hetkellä, niin kyllä taisi meidänkin huushollissa ainakin välikatto heilahtaa. Sellainen huuto pääsi meistä kahdesta ihmisestä ja sitä ryyditti PP:n raivoisa haukkuminen kun ei enää polla kestänyt. Tuli ihan voipunut olo kun  piti niin kovasti jännittää ja kannustaa.

Että eihän tässä sitten mikään auta kuin katsoa loputkin pelit. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olisihan se kiva lähteä matkalle tuonne toiseen jääkiekkomaahan maailmanmestarina. ;-P

Niin ja tässä tulee paras uutinen kaikille teille. Saatte olla ihan rauhassa viikon näiltä meikäläisen horinoilta. Miniläppäri lähtee mukaan, mutta en uhkaile postauksella ennen kotiinpaluuta. Tai no, jos vettä sataa koko viikon, niin sitten ehkä. ;)


JälkiJuttu:
Minkä helvetin takia noista kappaleväleistä tulee aina ihan saakelin isot? Näyttää ihan kuin olisi riviväli kaksi, vaikka täällä editorin puolella näyttää ihan siistiltä ja siltä, miltä pitääkin. Mutta kun lätkäisee kaiken kansan nähtäville, niin on ihan tolkuttomat välit. Ärsyttävää!

Pohjois-Korea haluaa minut?

Tämä juttu on sarjassamme lisää mysteerisoittoja kummallisista numeroista.

Puhelimeeni on viimeisen kahden viikon aikana soitettu jostain ulkomailta, numerosta, joka alkaa +850. En luonnollisestikaan ole vastannut, sillä olen lukenut kauhutarinoita näistä "kalastelusoitoista", joilla yritetään saada ihmisiltä rahat pois puhelinlaskun kautta.

Tottakai oli pakko guuglata tuo numero, mutta eihän sillä haulla mitään tolkullista tulosta tullut, muuta kuin se, että samasta numerosta oli jollekin muullekin maanmiehelle/-naiselle yritetty soittaa. Ainoastaan haulla selvisi, että 850 on Pohjois-Korean maanumero! En nyt ihan heti keksi, miksi kukaan sikäläinen minuun haluaisi yhteyttä ottaa ja vielä puhelimitse!
Elleivät sitten ole nuuskineet, että tuossapa kärkevä ämmä, värvätään se vakoojaksemme. :D
Joskus muinoin minua on kyllä lähestytty Etelä-Koreasta sähköpostitse kun olisivat halunneet ostaa koiranpennun. Tai oikeamminkin kaksi. Kieltäydyin diplomaattisin sanakääntein myymästä.

Tänään siis taas oli lounastuntini aikana yritetty tuosta numerosta soittaa. Puhelin luonnollisesti kölli työpöydälläni ihan kaikessa rauhassa pärisemässä. Nyt homma rupesi sen verran jo häiritsemään ja korpeamaan, että tökkäsinpä senkin numeron estolistalle.
Mutta ihan kuriositeettina olisi kiva tietää, mikä tuo numero on. Ehkä se joskus selviää mutta luultavasti ei. 

torstai 17. toukokuuta 2012

Ihanaa olla minä!

Toisin sanoen se vittumainen ämmä joka todellakin olen! :D
Tänään se tuotti minulle erityisen suurta tyydytystä kun pääsin toteuttamaan itseäni ihan kotipihalla.

Hämmästyksekseni läheinen J-alkuinen kauppakeskus piti tänään ovensa auki, vaikka kaikki muut kaupat ovat suljettuna. Ilmeisesti kyljessä olevan hotellin itävieraiden takia, oletan. Niinpä mekin sitteen ajanvietteeksi suuntasimme sinne. Tai oikeammin oli asiaa apteekkiin ja halusin kovasti löytää sammalentappoainetta, sellaista jota olen nähnyt telkkarissa mainostettavan viime aikoina. Muut jauheina tai rakeina levitettävät eivät ole tehonneet pikku pihamme suureen sammalongelmaan, joten ajattelin nyt kokeilla tätä suoraan kasteluveden kanssa ruiskutettavaa mönjää. Katsotaan sitten, auttaako se. Purkin kyljessä on ainakin suuret lupaukset...

No niin, arvasitte oikein, kyseessä on jälleen Puutarhatonttu (ylläri!!!). Siippa kävi aamupäivällä jututtamassa tyyppiä ihan hallituksen jäsenen ominaisuudessa, sillä heppu on ihan pitelemätön ja muutkin naapurimme ovat jo hieman ihmetelleet, että mikäs tyyppi tämä on ja millä oikeudella tekee kaikenlaista.
Ukko vakuutteli parantavansa tapansa ja näytti siellä rakentelevankin aitaa koiraa varten. Morsmaikkunsa luonnollisesti yritti vähän ämpyillä vastaan, lienee luonteenomaista sille kansalle, jota hän edustaa. Tai tällainen kuva minulla on tuon edellisen naapurimme perusteella, joka oli nainen samalta suunnalta kuin tämä Puutarhatontun morsmaikku... Aina sai riidellä siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä yhteisillä alueilla. *huoh*

Palasimme siis ostosretkeltämme, joka oli siis tuloksellinen, sillä löysin kuin löysinkin sitä sammalmyrkkyä. :)
Parkkipaikalta lompsiessamme näin, että se piski oli taas irti ja yrittämässä rynnätä toisen naapurimme koiran perään, joka oli asiallisesti remmissä.

Minä "hieman" korotin ääntäni (voin vakuuttaa, että minulla on kantava ääni) ja huikkasin että "Ota NYT se koira kiinni!" Kyllä tuli tonttuun vipinää. Väitän, että suorastaan säikähti! :D
Jäin vielä siihen kyttäämään että ukko tulee ja ottaa piskin kiinni. Sanoin vielä, että ei ole kivaa kun se kuseksii ympäriinsä ja äijä sopotti jotain, että "mulla on ihan just aita valmis tossa..."

Uskotteko, että sain ihan valtavaa tyydytystä kun pääsin taas (ainakin kolmannen kerran) sanomaan! :D
Ja kun huomasin, että se ukko ihan oikeasti taitaa vähän pelätä minua. Sehän on vaan hyvä juttu, jos se vaikka oppisi olemaan kun vähän pelkää.
Sanoinkin Siipalle, että jos se koira vielä on irrallaan, niin sitten jo kysyn, että kuinka monta kertaa pitää aikuiselle ihmiselle sanoa. ;)

Ihanaa olla vittumainen ämmä, siitä saa voimaa elämään! 

Nyt lähden päiväsaunan löylyihin nautiskelemaan. 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kysymyshaaste

Sain Nollikselta kysymyshaasteen, jossa tehtävänä on vastata 11 esitettyyn kysymykseen, keksiä itse 11 uutta kysymystä ja jakaa ne eteenpäin 11 blogiin. (En taida pystyä noin monelle jakamaan, mutta katsotaan.) 
Kiitos Nollis todella haasteellisesta heitosta! :)

Nollis kysyi: 
Minkä yhden... ottaisit mukaasi autiolle saarelle ja miksi ?
1. ...äänilevyn ?

Tämä on paha, siis todella paha!
Ettäkö kykenisin yhden levyn voimalla elämään... En mä tiedä, taitaisin salakuljettaa useamman tai sitten salakuljettaisin jonkun ämppärisoittimen, johon olisin ladannut kaikenlaista musaa: Amorphis, Sonata Arctica, Adele, Shinedown, Disturbed, vähän jotain klassista sekä tietysti vanhoja muistellen Epuilta vaikka Tie Vie tms. sen ajan tuotanto

2. ...kirjan ?
Kyllä teille nyt selviää, miksi olen huono vastaamaan näihin kysymyksiin. Ihan vaan siksi, että en osaa päättää! Mutta tähän lupaan laittaa vain yhden ja se olkoon Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.
3. ...elokuvan ?
Tähän saa varmaan laittaa Taru sormusten herrasta -trilogian. Se vaan on. Ja erityisesti Viggo Mortensen vaan ON.
4. ...julkisuuden henkilön (käyttötarkoitus vapaa) ?
Nicholas Cage. mmmmm.... Siinä vasta mielenkiintoinen persoona ja muutenkin... mmmm...
5. ...syötävän herkun ?
Juustoja! Homejuustoja, kovia juustoja, kaikkia ihania juustoja, mitä maailmassa on! 
Aina ulkomailla yritän saada syödäkseni paikallisia juustoja. Ne kertovat mielestäni hyvin maasta ja sen ruokakulttuurista. Ensi viikolla taas herkuttelemaan. :)
6. ...juotavan herkun (vettä on saarella) ?
Tarvitseeko tähän vastata? Kai kaikki sen tietävät jo, punkkua tietty.
7. ...harraste-asian ?
Tässä taitaa olla aika laaja valikoima mahdollisuuksia... Ottaisin omat koirani mukaani, niistä olisi mukavasti seuraa ja kukas niistä muuten huolta pitäisi.
8. ...telkkarisarjan ?
No hitto! Näitähän on taas monta... Sinkkuelämää on sellainen, jota jaksaisin katsoa varmaankin monta kertaa. Mutta hyvin uppoaa myös Frasier, Studio Julmahuvi, vanhat Kummelit (siis ne alkupään tuotannot), House, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä monet muut brittisarjat jne. 

9. ...pelin ?

Angry Birds on osoittautunut hyväksi ajanvietteeksi (ja addiktoivaksi). Mutta kyllä minua viihdyttäisi vaikka Afrikan tähti tai Trivial Pursuit.
10. ...urheiluvälineen ?
Volvo Ocean Race -kilpailuun osallistuvan purjeveneen miehistöineen. Sillä pääsisi kätevästi pois sieltä autiolta saarelta kun alkaisi ketuttamaan ja kaipaisi äksöniä.
11. ...minkä vaan ?
Siipan. Kyllä sen kanssa ihan hyvin viihtyy ja jos ei viihdy, niin olisihan siellä se Cage sekä koirat. :)

Ja siten pitäisi polkaista sama määrä omia kysymyksiä. *huoh* 

Mitähän sitä sitten utelisi... Tästä taitaa nyt tulla vähän jotain "ystäväkirjakamaa", mutta menköön kun en nyt muutakaan keksi.

1. Oletko aamunvirkku vai illantorkku?

2. Onko sinulla sisaruksia?
3. Missä maailman kaupungissa/paikassa haluaisit asua jos saisit vapaasti valita?
4. Entäpä missä et missään tapauksessa haluaisi asua?
5. Kenet historian merkkihenkilön haluaisit tavata ja miksi?
6. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
7. Oletko allerginen jollekin. Jos olet, mille?
8. Mitä harrastat vai harrastatko mitään?
9. Mikä on parasta Suomessa?
10. Millaisessa taideteoksessa silmäsi lepää?
11. Käytkö usein teatterissa/konsertissa/baletissa tms. kulttuuririennossa?

Siinä. Ja vastatkoon kuka tahtoo. En lähde nyt erikseen ketään nimeämään kun tämä on jo läpsähtänyt useamman kontolle enkä pysty varmaan helposti keksimään vaadittua yhtätoista. Kiva tietysti jos joku vaivautuu vastaamaan. :)

Naisten vaatteista

Kenellekään ei liene epäselvää se, että elopainoni on lisääntynyt eksponentiaalisesti suhteellisen lyhyessä ajassa.
Tästä on ollut seurauksena se, että vanhat vaatteet mahtuvat ehkä viereeni jos siihenkään. Niinpä on ollut pakko suunnata katseensa "isojen tyttöjen" tai kauniimmin "pluskokojen" vaatteisiin.

Miksei niistäkin vain sanota, että lihaville laardimahoille ja -perseille tarkoitetut rytkyt? Ja luonnollisestihan niistä voi veloittaa enemmän, paljon enemmän, sillä meneehän niihin kangastakin kilometritolkulla enemmän kuin C-mitoituksen kolmekutosen. 
Meikäläisen ongelma on nimenomaan se, että läski kertyy mahaan (näytän varmaan jonkun tietämättömän silmissä olevan tukevasti raskaana), reisiin ja perseeseen. Jos se kertyisi vaikkapa vain tisseihin, niin se olisi mulle ihan okei. ;)

Itse olen aina ollut kovin viehtynyt mustaan väriin pukeutumisessa. Tai jos pitää olla värejä, niin yksivärisiä, kiitos.
Armoitetut muodinluojat ovat kuitenkin päättäneet, että jos sinulla on läskiä, niin annetaan sen näkyä. Kaikki vaatteet "isoille tytöille", jotka ovat jotain muuta kuin T-paitoja tai farkkuja, ovat riemun kirjavia! Siinä on kesämekkoon tai sitä muistuttavaan säkkiin lätkäisty koko väripaletti ja vähän vielä lisääkin jos se vain on mahdollista. Mielellään myös jotain eläinkuosia, sehän näyttää läskin päällä kivalta se seepra- tai pantterikuvio.

Onkohan jossain tehty joku nollatutkimus, jonka mukaan isot tytöt tykkäävät värikkäistä, kirjavista ja kuvioiduista vaatteista? 


Hei, olen läski, mutta en halua pukeutumisellani korostaa läskiyttäni ja kerätä katseita olemalla porukan väriläiskä vain sen takia, että ei ole muuta saatavilla jos ei halua pukeutua college-verkkariin.

Masennuin sen verran kesävaatteita etsiessäni viikonloppuna, että aloin vakavasti harkita pikaista laihdutusta, jotta mahtuisin vanhoihin ja omalta tuntuviin kesävaatteisiini.
Että onkos kellään hyviä pikadieettivinkkejä? Sellaisia, joilla laihtuu kolme vaatekokoa neljässä päivässä...

tiistai 15. toukokuuta 2012

Sinnikkyyttä ei palkita

En muista olenko maininnut, mutta puhelinmyyjät eivät saa minulta minkäänlaista sympatiaa osakseen. Tai ehkä ainoastaan sen verran, että voi raukkaa, joka moista duunia joutuu tekemään. Ainakin jos valtaosa "asiakkaista" on kuten minä. Eli ei vastaa puhelimeen (= ei mahdollisuutta tuloihin) tai vastaa puhelimeen ja vittuilee sekä näsäviisastelee (=ei mahdollisuutta tuloihin).

Useinmiten nykyään toimin niin, että en vastaa ja tarkistan numeron jälkikäteen netistä. Puhelinmyyjät ja firmansa ovat sen verran inhottua osaa yhteiskunnasta, että yleensä niistä jotain tietoa netin uumenista löytyy. Ja nykyäänhän on olemassa se sivustokin, jonne ihan kerätään erinäisiä puhelinmyyjien numeroita.

Muutama viikko sitten sunnuntaisena aamupäivänä puhelimeni pärähti soimaan. Totesin numeron olevan täysin outo ja päätin olla vastaamatta. Myöhemmin kuukkeloin numeron ja kas kummaa! Kyseessä oli joku yritys, joka nettikeskustelujen mukaan kaupittelee imureita ja/tai haluaa varata ajan jollekin siivousesittelylle. Puhelinnumero oli merkitty yrityksen toimitusjohtajan nimelle.
Tuumasin, että selvä ja lisäsin numeron yhteystietoihini sekä estettyjen numeroiden listalle. Suorastaan rakastan tuon puhelimeni ominaisuutta torpata soittajat ilman, että itse tiedän niiden edes yrittäneenkään soitella. ;)

Muutaman päivän kuluttua kesken työpäivän oli jälleen puhelimeeni tullut soitto jostain oudosta numerosta. Itse olin jossain liesussa ja puhelin oli pärissyt omiaan työpöydällä. 
Tarkistin numeron ja kappas vaan, numero oli saman tyypin nimissä kuin se edellinen. Ajattelin, että on taidettu tämän firman numeroita ennenkin laittaa "mustalle listalle" kun noin ovelasti osasi soitella toisesta numerosta. Lisäsin tämänkin numeron estolistalleni ja panin merkille, että samalla hepulla on vielä (ainakin) kolmaskin puhelinnumero.

Se olikin hyvä huomio, sillä jälleen kului muutama päivä ja nyt yritettiin soittaa siitä kolmannesta numerosta. Jostain syystä sen numeron alkuosa oli jäänyt mieleeni enkä tietenkään vastannut kun puhelin soi seistessäni kaupan kassalla. En muutoinkaan koskaan vastaa puhelimeen jos olen asioimassa, vaikka sitten vaan lähikaupan kassalla, sillä se on mielestäni epäkohteliasta sitä kassahenkilöä kohtaan.

Täytyy sen verran nostaa hattua, että kylläpä on helvetin sitkeä puhelinmyyjä kun jaksaa kokeilla onneaan eri numeroista! Siis oletan, että jos hänellä olisi ollut jotain muuta asiaa, olisi hän varmasti jättänyt viestin vastaajaani...
Mutta sori "Myyntimies Huikkanen", tämä akka ei ole niin helppo pala kuin luulet! ;)

Olen joskus hankkinut sellaisen suoramarkkinointikiellon, mutta siitä saatu hyöty oli mielestäni melko vähäinen. Niinpä olen ottanut käyttööni tällaisen kylmän linjan, sillä kokemukseni mukaan se ei-sanan ymmärtäminen on joillekin myyjille todella vaikeaa. Kuten myös se, että en tarvitse kaupittelemiaan tavaroita/lehtiä/palveluita. 
Ja todellakin olen vanhanaikainen ja oletan, että jos soittajalla on todella tärkeää asiaa enkä vastaa puhelimeen, niin sinne vastaajaan voi sen viestin jättää.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Verokarhu ja varpusparvi

Molemmat otsikossa mainitut ovat kuuluneet elämääni viikonloppuna.

Minulla on laho pää, se ei ole mikään salaisuus. Jos en merkitse asioita kalenteriin, niitä ei ole olemassa. Olen muodostanut jonkun helvetin addiktion sähköpostini kalenterisovellukseen. Ja koska olen kahden puhelimen loukossa, joudun synkkailemaan kalentereita ihan sutena. Siinähän luonnollisesti käy sitten niin, että privaattikalenterista siirtyy jotain "sopimattomia" merkintöjä sinne työkalenteriin. Ja se on sitten taas ihan oma tarinansa...

Niin, koska pääni on laho ja keittiömme pöytä on postia syövää sorttia, pitäisi minun naputella kaikki postin kotiin kantamat laskut valmiiksi maksuun nettipankkiin sitä mukaa kun ne tulevat. Eräpäivä vaan kohdilleen, niin eipä tarvitse enää päätään vaivata sillä, muistaako maksaa vai ei.

Joskus huhtikuussa "kapitalistia" taas rankaistiin verottajan taholta. Tuli nimittäin ajoneuvoverolappu... Ja kyllä taas katkerasti kadutti se, että olen joskus koirankuljetusvälinettä hankkiessani uskonut dieselauton hienouteen ja edullisuuteen. Ja koska minua sillä hetkellä syletti tavattomasti se verolapun loppusumma, päätin jättää maksuunpanon tuonnemmaksi.
Lasku olikin iloisesti uponnut jonnekin muun postin sekaan ja sieltä se sitten pompahti nenälle viikonloppuna pöytää raivatessani. Ai että... Olin jo ehtinyt unohtaa koko helvetin laskun, joten koin uuden (v)ihastumisen taas katsellessani loppusummaa.
Nyt kuitenkin kiltisti naputtelin laskun maksuun kun eräpäiväkin häämöttää jo parin viikon päässä. Mutta kyllä vituttaa maksaa helvetisti polttoaineesta ja sitten vielä koslan "luvallisesta olemassaolosta". Kuka muistaa vielä sen, että ajoneuvoveron piti olla tilapäinen maksu, jolla piti paikata sen hetkistä budjettivajetta? Tosi tilapäinen on ollutkin, juu.

Kevättalven aikana olemme myös ihmetelleet, miksi parvekkeellamme on oven edessä paljon linnunpaskaa. Siis ihan haitaksi asti. Ja kun siinä oven kohdassa ei ole oikein mitään järjellistä paikkaa, missä se lintu voisi istua ja paskoa. Samoin terassilla on ollut linnunpaskaa "omituisissa" kohdissa.


Mysteeri ratkesi vihdoin viikonloppuna ja jos vähän olisi aivosoluaan vaivannut, olisi vastaus ollut ihan looginen.
Nimittäin talomme harjakaton räystäs tulee pitkälle ulos talon seinästä siten, että parveke on todella suojaisa kovemmillakin vesisateilla. Tämähän tarkoittaa sitä, että parvekkeelta katsoen on varsinaiseen katonrajaan vielä aikamoinen matka.
Hommailin jotain kukkakuopsutteluja parvekkeella (luultavasti yritin lietsoa villiviiniä kasvuun tjsp.) kun kuulin sellaisen lehahdusäänen jossain yläpuolellani. Varpunen pyrähti yli ja naapurin parvekkeelle.
Kun menin itse sisään ja suljin oven, sujahti varpunen ulkopuolella oven yläpuolelle jonnekin.
Menin takaisin parvekkeelle katsomaan ja silloin vihdoin lamppu syttyi pääni päällä: sinnehän ne lentävät, katon rajaan tiiliseinän päälle. Ja sieltähän on mukava pyllistellä ja paskoa parvekkeelle. Luultavasti väsäävät pesääkin sinne.

Eihän siinä mitään, pikkulinnut ovat ihan kivoja, mutta kyllä vähän ottaa pattiin siivota niitä paskoja kaiken aikaa pois sieltä parvekkeelta. Ja eiväthän tuollaiset urbaanit varpuset ihmistä pelkää. Ovat niin tottuneita pesimään ihmisten "vieressä", että turha kuvitella lisääntyneen pihalla tai parvekkeella olon niitä karkottavan.
Ja kyllä, kyseessä oli siis ihan oikea varpusparvi eikä "varpusparvi" jos tiedätte, mitä tarkoitan. ;)

JälkiJuttu:
Puutarhatontun koira oli taas eilen valtoimenaan ja meinasi änkeä portin alta pihallemme taas kuseksimaan. Onneksi ehätin hätiin ja potkaisin porttia. Ei tullut piski, mutta ei toisaalta lähtenyt poiskaan portin takaa. Tyhmä koira. Vähän ajan kuluttua Puutarhatonttu singahti huutelemaan rekkuaan. Minä en sanonut yhtään mitään, mutta jäätävä katseeni oli varmasti paljon puhuva. Ainakin äijä näytti edes vähän hätääntyneeltä.
Mitä tuollaisille ihmisille saa tehdä ilman sanktioita?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äideistä parhain

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Itse olen vain "karvalasten" äiti, joten sitä ei varmaankaan lasketa. :)

Velvollisuus suoritettu ja käyty äippää helssaamassa kukkasen kanssa. Anoppia lähestyttiin vain puhelimitse kun on tuota välimatkaa sen verran.

Pohdin myös tänään taas tätä kommenttia, minkä usein kuulee vaikka joidenkin julkkisten suusta eli "äitini on paras äiti minulle". Itselläni ei ainakaan ole kokemusta muista äideistä kuin omastani. Siis noin pidemmällä tähtäimellä. Onhan sitä toki tullut tehtyä tuttavuutta muidenkin äitien kanssa, mutta sen oman äidin kanssa on eletty uhmat, teinihelvetit, ilot ja surut. 
Ja väitän, että oma äitini suoriutui tehtävästään oikein hyvin. Sanonpa vaan, että en minä ainakaan ole häntä helpolla tehtävästään päästänyt.

Aina en ole kanssaan samaa mieltä, mutta yritän kuitenkin muistaa olla pitkämielinen vanhan naisen kanssa, sillä häntä on kuitenkin kiittäminen siitä, että olen olemassa.
Äidiltä on myös peräisin arvomaailma sekä muiden kunnioitus. Äiti on syvästi uskonnollinen ihminen, joten arvotkin on opetettu sen mukaisesti.
Hän myöskin kunniakkaasti piti huushollin pystyssä käytännössä aina. Pienipalkkaisena ihmisenä taikoi katon pään päälle, pötyä pöytään ja vaatteet päälle kun faija tuhlasi omat rahansa dokaamiseen.

Joten kyllä, äitini on äideistä parhain, minulle. :)

perjantai 11. toukokuuta 2012

Norjalainen turkiskuoriainen

Kun nyt aloin koirajuttuja muistelemaan, niin tulipa mieleen toinenkin juttu jo edesmenneestä Mummelista. Ja kun en keksi muutakaan kirjoitettavaa tällä erää, niin laitetaanpa sitten tämä.

Mummeli oli tuontikoira, norjalainen villapaita, kuten sitä välillä nimittelin hellittelynä. Minulla oli aiemmin samalta kasvattajalta ja samasta suvustakin uroskoira, joka oli päätynyt minulle puolivahingossa, mutta pidin siitä kovasti. Niinpä hankkiuduin väleihin kasvattajan kanssa ja päätin, että haluan häneltä toisenkin koiran, mutta nartun tällä kertaa.

Vihdoin koitti se päivä kun palleroiset syntyivät ja minullekin oli sieltä luvassa yksi. Lennähdin Osloon katsomaan pentuja kun ne olivat noin viiden viikon ikäisiä. Sinällään se nyt oli se ja sama, sillä olin päättänyt pennun ostaa eikä valinnan varaa juuri ollut, sillä narttupentuja oli tasan kaksi ja kasvattaja oli aikeissa itse pitää toisen eli valitsi siis omansa ensin.
Vietin kuitenkin oikein mukavan viikonlopun oslolaisittain, joten eihän se hukkareissu ollut. 

Ryhdyimme valmistelemaan pennun matkaa Suomeen. Elettiin aikaa, jolloin oltiin ottamassa käyttöön euroa ja muutenkin eläinten tuontisäännöksissä oli kaikenlaisia muutoksia koskine etenkin EU:n ulkopuolisista maista tuotavia lemmikkejä. Parhaani mukaan selvitin asioita ja hoitelin paperihommat, että ei vain kävisi niin, että pentu jää tulliin jumiin. Olimme päätyneet lennättämään pennun Suomeen rahtina, joten voin kertoa, että kukaan ei halua koiran jäävän lentotullin terminaaliin koppiin kököttämään...

Koitti lennätyspäivä, joka sattuikin sitten olemaan Kiirastorstai. Tämähän tarkoitti luonnollisesti sitä, että tullikin laittaisi lapun luukulle eikä varmasti venyttäisi työpäiväänsä yhtään.
Sain kasvattajalta viestin, että koira on lastattu ja lento kohti Helsinkiä lähtenyt. Itse kaahasin lentotulliin hyvissä ajoin paikalle, jotta olisin ruinaamassa koiraa heti kun kone on laskeutunut.

Paperit kourassa olinkin luukulla heti hoitelemassa muodollisuuksia kun kone oli laskeutunut. Kasvattajan kanssa oli tehty "veronkiertopaperi" eli sopimus, jonka mukaan koira on yhteisomistuksessamme ja se palaa joskun Norjaan jalostuskäyttöön. Tällä oli tarkoitus välttää arvonlisävero eikä ollut aikomustakaan lähettää koiraa takaisin Norjaan.
Tullivirkailija syynäsi papereitani tarkkaan ja oli sitä mieltä, että jokin paperi puuttuu. Että olisi pitänyt kuitenkin siellä Norjan päässä täyttää joku lomake, jossa vakuutetaan "tavaran" arvon olevan vähäinen niin, että veroseuraamuksia ei tule.

Mielessäni vilistivät jo kauhukuvat siitä, että pentuparka jää yksinään koko pääsiäiseksi jonnekin lentotulliin kaniin ilman ruokaa, juomaa ja hoivaa.
Virkailija taisi kuitenkin aistia hätäni ja halusi varmasti itsekin päästä viikonlopun viettoon, joten hän selaili papereistaan ja tutkaili koneeltaan jotain. Kääntyi kollegansa puoleen ja kysäisi, että "Eikös tämän nyt voisi laittaa siihen turkiskuoriaiskategoriaan?" Siis luulen, että ei sanonut turkiskuoriainen, mutta niin minä sen kuulin. :D
Hetken siinä supattelivat ja lopulta virkailija löi leimat papereihin ja kehotti noutamaan koiran.

Kyllä olin huojentunut ja kiitollinen! Sain koiran matkaani, joka olikin demonstroinut kuljetuskoppiinsa mielipiteensä Finnairin kyydistä. ;)

Niin elämääni saapui norjalainen villapaita-turkiskuoriainen, jonka kanssa koin monta hienoa hetkeä niiden yli kymmenen yhteisen vuoden aikana. Kauppa, jota en ole katunut koskaan. :)

torstai 10. toukokuuta 2012

Pelkotiloja ja ikuista traumaa

Muistaakseni jossain kohdassa lupailin, että satunnaisesti irtoaa juttua koiristammekin. 
Eilen istuskellessani takapihalla tuli mieleeni kuinka voi suuri koira pelätä pientä ja lentävää ötökkää.

Tarinan traumaattisen puolen ymmärtääkseen, pitää meidän mennä ajassa sellaiset yhdeksän vuotta taaksepäin. Aikaan, jolloin Peräkammarin Poika oli noin 1,5-vuotias tuulitukka teini.
Enpä nyt muista oliko kyseessä ihan loma vaiko vain viikonloppumökkeily, mutta lämmintä oli ja erinäiset öttiäiset pörräsivät kukasta kukkaan. Istuskelin kaikessa rauhassa laiturilla varpaitani vedessä uitellen ja jotain hömppää lukien kun yhtäkkiä rannan ja mökin välistä kuului hirmuista kiljuntaa, kuin olisi päätä vähintään leikattu.

Peräkammarin Poikahan se siellä huusi kuin hinaaja ja juoksi paniikissa ympäri pihaa. Minä luonnollisesti luulin, että nyt on hengenlähtö lähellä ja yritin kutsua koiraa luokseni. Lopulta se tokeni sen verran, että älysi tulla jalkoihini. Silmät pyörivät päässään kuin hedelmäpelissä ja se pälyili omaa hännänjuurustaan pelokkaan näköisenä.
Tarkempi tutkailu osoitti, että sen takaliston karvoihin, siis selän puolelle, ihan hännän juureen oli sotkeentunut kimalainen. Aikansa ilmeisesti suristeltuaan siellä karvoissa oli sitten pistänyt kun ei päässyt pois. Löysin siis perskarvoista kuolleen ison kimalaisen ja poimin nahasta piikin. Kimalaisraukka, tuolla tavalla joutui henkensä heittämään.

Siitä episodista jäi PP:lle lähtemätön trauma. Kun se kuulee ihan minkä tahansa ötökän surinaa, se ensin jähmettyy kauhusta hetkeksi paikoilleen ja sitten se säntää karkuun. Tämän jälkeen se haistelee aina omaa takalistoaan niiltä main, johon se pörriäinen kauan sitten pisti.

Suurinta kauhua siinä herättää sisätiloihin eksynyt kärpänen. PP haluaisi, että mamma pelastaisi, mutta toisaalta pelottaa sekin, että lehdellä läiskitään ja jahdataan kärpästä ympäri kämppää.
Ja puhumme siis "pienestä" koirasta, joka painaa yli 30 kiloa ja joka ansiokkaasti on minua puolustanut uhkaavassa tilanteessa. ;)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kukkona tunkiolla

Tai oikeamminkin liljakukkona kukkapenkissä. Luvassa jälleen puutarhanhoitojuttua, joten hyppää yli jos/kun ei kiinnosta.

Eilen tallustelin pihalla onnellisena kevätauringosta nauttien (juu, kannatti valittaa kun heti tuli lämpimämpää ;) ).
Rakkaat päiväliljanikin ovat jo uskaltautuneet aloittelemaan kasvuaan, sillä kukkapenkki on suhteellisen lämpimässä, aurinkoisessa kohdassa pihaplänttiämme.

Ja mitä vanhat silmäni näkivätkään! Perskeles, liljojen kanssa kilpaa pukkaa penkistä liljakukkoja! Liljanystävän vihollinen numero yksi. Syö liljoista lehdet, kukkanuppuja ja joskus jopa varttakin. Ne pirulaiset talvehtivat siellä mullassa uinuen yhdessä liljansipulin kanssa. Liljakukko on ihan kaunis oranssi koppis pitkine tuntosarvineen, mutta kuuluu niihin ötököihin, joita en kuitenkaan halua kukkapenkkini avulla ruokkia.


Joten eipä muuta kuin tuhotoimiin. Hain Raid-purkkini, hätistin koirat kauemmas ja sumutin oikein kunnolla. Jos tänään löydän lisää, aion listiä ne käsin. Se kun on varmin keino hankkiutua niistä eroon, nyppiä käsin ja murskata. Itse olen käyttänyt kuumaa vettä tappokeinona murskauksen sijaan.
Toisin sanoen se, että kukkapenkki on täynnä "helppoja" itse itseään hoitavia kukkia ei tarkoita sitä etteikö mitään tarvitsisi tehdä. Ötökkä- ja rikkaruohojahti on jatkuvaa ja vaatii valppautta.

Olen myös ilmanhaltijaa uhmaten istuttanut ostamani kokeilusipulit ja -juurakot. Katsotaan kuinka ämmän käy, tuleeko takatalvi huomenna vai vasta viikonloppuna. ;) 
Gladiolusten sipulit todistettavasti ovat alkaneet ruukuissaan itämään. Joten ehkä pihallemme on luvassa kukkaloistoa tällekin kesälle muistakin kukista kuin "valmiina ostetuista". 
Kunhan nyt ensin hankkiudun eroon niistä saakelin liljakukoista. Meillä ei kukkoile kukaan muu kuin minä!

Siinä se pirulainen on.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Hengenvaarallinen saalis

Elikkäs Deadliest catch alkuperäiskielellä. Joo, tässä tulee taas yksi paljastus omituisuudestani eli siitä, että kaikkea tämäkin akka töllöttimestä tuijottaa ja kaikkeen se hurahtaa.


Olen jo monta vuotta ollut ihastunut hurjan ja armottoman Beringinmeren ravustuslaivueeseen, persoonallisiin kapteeneihin ja heidän miehistöihinsä. Tunnen aina haikeutta kun yksi kausi päättyy ja tiedän joutuvani odottamaan seuraavaa televisiointikautta monta kuukautta samalla salaa toivoen, että eivät vaan lopettaisi sarjan tuotantoa.
Vaan mikäli oikein olen ymmärtänyt, on suosio Ameriikan mantereellakin ihan kohtuullinen, joten tuskin loppua ihan heti tuotannolle tulee.


Olen katsonut sarjaa jo niin monta vuotta, että monet henkilöt tuntuvat jo suorastaan henkilökohtaisilta tuttavilta. Kun kapteeni Phil Harris kuoli, itkin. Tosin minähän nyt itken vaikka mustalaisen hevosen hautajaisissa häistä puhumattakaan, joten kai se tippa tirahtaa linssiin töllöäkin katsellessa helposti. Mutta silti, Seattlesta kotoisin oleva karski, pahasuinen ketjussa röökiä vetävä rapulaivan kapteeni sai minut ensin huolestumaan ja sitten itkemään, vaikka kautta ja kyseisiä jaksoja näytettäessä oli hän jo oikeasti kuollut.


Siippa ei ole ollenkaan yhtä innostunut tästä sarjasta, vaikka tämä kai olisi nimenomaan "miesten ohjelma". Katselee kyllä jakson silloin, toisen tällöin ihan mielelläänkin, mutta ei koe menettäneensä mitään jos jokin jakso jää näkemättä. Minä taas en halua jäädä paitsi hetkestäkään. 
Siinä maailmassa on jotain todella kiehtovaa. Ehkäpä suonissani virtaa tippa merivettä, sillä suvusta kyllä löytyy merimiehiä ja muita rantarosvoja. Tiedän, että itse en moisissa olosuhteissa ja tuollaisella työtahdilla pärjäisi hetkeäkään. Lisäksi luultavasti pelkäisin ihan valtavasti myrskyn kouriin jouduttaessa.


Iloitsenkin siis kovasti nyt kun uusi tuotantokausi on taas alkanut. Voin uppoutua lumitaskuravustuksen raadolliseen maailmaan, jossa vaara vaani aina nurkan takana, leipä on kiven alla ja taistelu on armotonta. Ja tämä kaikki turvallisesti kotisohvaltani käsin. :)


JälkiJuttu:
Tämä postaus pälkähti päähäni jo eilen, mutta olin liian laiska kaivaakseni läppärin esille. Sen sijaan jatkoin kutimeni parissa snookerfinaalin seuraamista. ;)
 

Zombeja, odottaa ulkona

Tiedättekö mikä on ehkä ärsyttävintä pienen ihmisen elämässä. Siis tässä omassa miniuniversumissa eli pään sisällä. 
No juuri tuo. Se, että päähän jää soimaan joku biisi eikä edes koko biisi, vaan pienen pieni pätkä kyseisestä kipaleesta. Omassa päässäni on soinut ihan vit todella monta päivää Apulannan Zombeja!-biisi tai oikeamminkin tuo otsikon mukainen pätkä. Aaaarrrggghhhh!! Ja muutaman kerran kun olen ehtinyt sen painaa pois mielestäni, kuulen sen tietysti radiosta koska se on nyt öpaut kaikkien asemien soittolistalla.

Tämä hommahan toimii sitten niin, että mitä lujemmin yrität päästä siitä pään sisäisestä soinnista eroon, sitä tiukemmin se siihen ainoaan toimivaan aivosoluun tarttuu. Perkele.... Taidanpa vääntää levylautaselle soimaan jotain IHAN muuta nyt.

JälkiJuttu:
...Voittamaan ei pysty kaikkia, kun yhden kaataa jostain kaksi laahustaa... 
Eli sori, löytyihän sieltä päästä toinenkin pätkä tätä biisiä kun oikein mietti. Lal-lal-laa, kiitti Toni Wirtanen! >:-(

maanantai 7. toukokuuta 2012

Koska kesä tulee?

On se nyt perkele, että sään haltijan pitää pantata niitä lämpiä kelejä jossain perstaskussaan! Tänäänkin oli aamulla kolme astetta lämmintä. Siis KOLME ja mennään toukokuulla hyvää vauhtia.
Luontokin on vähän yritellyt pukata lehteä ja vihreää, mutta kyllä nekin vähän odotustilassa ovat kun on niin saakelin kylmä koko ajan.

Fogelit sjungaa skutsissa kuin viimeistä päivää, mutta en ole ihan varma laulavatko parinetsintää vai vaan sitä, että persesulat ovat yön aikana jäätyneet oksaan kiinni. Ei käy kateeksi kun ovat raukat erehtyneet tulemaan tänne jo ajat sitten, mutta lämmintä ei näy.

Eli oikeasti odotan innokkaana kahden viikon päästä koittavaa lomaa ja uskon vakaasti, että Keski-Euroopassa on paljon lämpimämpää kuin täällä. Jos ei ole, teen jonnekin valituksen kunhan keksin minne. Ehkä sinne samaan paikkaan, johon valitan kroppaani pyytämättä kertyneestä läskistä.

Niin, että koska se kesä oikein tulee?
Haluaisin köllötellä takapihalla leppoisassa auringonpaisteessa vanhoja luitani lämmitellen, mutta eihän se ole millään muotoa mahdollista tällä hetkellä. Olisi jos omistaisin jotkut naparetkeilyvarusteet, vaan en omista.

Ja turha on osoitella siellä sormella, että olisi oma syyni kun innoissani olen istutellut niitä ostamiani kukkasipuleita. Vaan kun en ole! Lauantaina oli aivan liian kylmä kykkiä puutarhassa, samoin eilen. Ja eilen kun sain vähän krapulaista ruhoani nostettua nojatuolin syleilystä, alkoi sataa vettä. Että vika ei voi olla nyt siinä.
Tosin tänään ajattelin härnätä kohtaloani, joten parin päivän sisällä saatetaan eteläisessä Suomessa nähdä sama ilmiö kuin viikonloppuna Rovaniemellä. Luvassa siis lunta parikymmentä senttiä. ;)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Asiakaspalvelun kukkanen

Eilisestä suoriuduttu kunnialla, vaikka tunnelma olikin aika tiivis ja illan isäntä juotti jotain ihme kääpämehua vodkaan sekoitettuna ja sanoi, että sillä hoidetaan ja ehkäistään kaikkia mahdollisia vaivoja. Tiesin, että hän on jonkun sortin hihhuli, mutta että noin hihhuli, niin... Joo, ei siitä sitten sen enempää.

Kertomisen arvoista sen sijaan eilisestä on taksikyytimme kuski. Siis ihan omaa luokkaansa ja ilmeisesti ihan paikallinen sankari, niin sanotusti oman kylän poikia kun tuntui taajamamme asiat tuntevan kovin hyvin.

Astuimme kyytiin eikä äijä edes päivää sanonut. Sen sijaan alkoi suureen ääneen arvostella kuin kadullamme on parkkeerattu autot ihan sikin sokin ja laittomasti. Kadullamme on toisella puolella täydellinen pysäköintikielto ja toisella puolella on alueita, jossa saa pysäköidä arkisin kiekolla ja muulloin vapaasti. Tai niin minä (ja Siippakin) ymmärrän pysäköintikieltomerkin yhteydessä olevan lisäkilven. Ja ilmeisesti alueella partioivat parkkipirkotkin ovat samaa mieltä. Mutta tämä arvon herra taksisuhari väitti, että kiekkomääräys koskee kaikkia päiviä. Enivei, hän oli myös sitä mieltä, että kadun varteen pysäköidyt autot vaarantavat liikennettä kun ovat esteenä ja että kaupungin pitäisi siirtää kaikki pois. 
Yritin sanoa, että paikat ovat kortilla ja useimmilla on kaksi autoa, mutta paikkoja on vain yksi per asunto. Ja, että maa on kallista. Virhe. Olisi pitänyt olla hiljaa. Suhari sai vain lisää vettä myllyynsä ja alkoi kahta kauheammin vaahtoamaan. Kertoi mm. että kaikki hidastetöyssyt ovat laittomia ja jos joku rikkoo sellaiseen autonsa, on korvausvastuussa se kiinteistö jonka kohdalla töyssy on kun ovat kerran sellaisen siihen vaatineet. Siippa mainitsi, että meidän kadullamme olevat kaksi töyssyä ovat päiväkodin kohdalla ja oletettavasti sen päiväkodin takia siihen laitetut. Siinä tapauksessa sitten olikin kuulemma kaupunki korvausvelvollinen.

Minua alkoi kyrpiä sen verran ukon paasaaminen ja besserwisseröinti, että kaivoin puhelimeni ja keskityin pelaamaan Angry Birdsiä. Sillä jos olisin osallistunut "keskusteluun", olisin luultavasti sanonut jotain vähemmän diplomaattista.
Olimme Siipan kanssa siis molemmat hiljaa näpelöiden puhelimiamme. Yleensä tällaisesta kuski tajuaa tukkia turpansa. Vaan ei tämä. Päinvastoin! Tahti vain tiivistyi kun äijä paasasi viikset täristen siitä kuinka tieliikennelaki ei tunne käsitettä lapsi ja että vanhempien pitää huolehtia lastensa turvallisuudesta, ja jos eivät siihen pysty niin sitten lapset pitää ottaa näiltä pois.

Siis oikeasti! Ihme tyyppi! Onneksi matka loppui, sillä kärsivällisyyteni oli myöskin kovin vähissä. Ja tuosta "ilosta" piti vielä maksaa! Todellinen asiakaspalvelun helmi. Toivottavasti en enää koskaan törmää tähän ammattiautoilijaan.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tyttöjen juttuja

Kampaaja. Tuo ihana paikka jossa sielu lepää. Sekä ainoa paikka jossa luen akkainlehtiä. Oikeasti. Meille tulee kotiin Hesari, joku Siipan nörttilehti ja meikäläisen koira-aviisi. Siinäpä ne.

Olin siis aamuvarhaisella kampaajalla. Lisäkseni putiikkiin oli samaan aikaan saapunut kuontaloitaan hoidattamaan kaksi muutakin naiselävää. Panin siinä sitten merkille (kaikkea kun pitää pohtia ja kytätä) kuinka erilaisia asiakkaita me kolme naista keskenämme olimme. Itse lörpöttelen kampaajani (tai oikeammin kampaajieni, sillä kaikki kolme kelpuutan kuontaloani saksimaan & tuunaamaan) kanssa niitä näitä ja olemme oikeasti enemmänkin tuttavia kuin pelkässä asiakassuhteessa. 
Niinpä vaihdoimme siinä kuulumisia ja muistelimme, että koskas olinkaan viimeksi käynyt. Muut kaksi kampaajaa osallistuivat välillä ohi mennessään keskusteluumme.

Viereisellä paikalla ollut pitkätukkainen nainen oli kovin hiljainen. Hyvä, että edes vastasi kysymykseen, että kuinka paljon leikataan. Sen osasi sanoa, että halusi raitoja, mutta väritkin kampaaja loppujen lopuksi päätti itse. Sen jälkeen en kuullut asikkaan sanovan sanaakaan. Luki tiiviisti lehtiä, luultavasti siksi, että ei vahingossakaan joutuisi keskustelemaan mistään kampaajan kanssa.
Kauimmaisella paikalla oleva rouva harvakseltaan jotain puheli kampaajansa kanssa, mutta hänkin näytti siltä kuin olisi mieluummin ollut hiljaa. Erilaisuus kunniaan siis.


Värin vaikutusta odotellessa lämpölampun alla lueskelin minäkin lehtiä. Opin, että Armi Toivainen on identtinen kaksonen ja siskoaan 10 minuuttia vanhempi. Luulenpa, että hän on ihan oikeastikin hauska eikä vaan Hefnerin roolissa.
Toisesta lehdestä luin Apulannan Toni Wirtasen parisuhteen päättymisestä ja siitä, kuinka se johti kirjoittamaan uusimman levyn biisit.
Ihan kiva lukea tällaisia välillä, mutta jälleen totesin, että en minä näitä lehtiä itselleni kotiin kannettuna kaipaa. Ne ovat sellaisia tyttöjen juttuja, joihin minusta ei taida löytyä taipumuksia.


Kävin myös Kodin Ykkösessä ja ostin lisäosia sarjaani "hullut puutarhakokeilut". Ostin siis kuvan perusteella sellaisia kukkasipuleita, joista vain katsoin, että pihamme saattaa olla ihan suotuisa kasvuympäristö, mutta mitään muuta käsitystä ei moisista rehuista ole. Katsotaan kuinka ämmän käy.
Ostimme myös vihdoin parvekkeellemme penkin, jossa on mukana säilytyslaatikko. Saa edes jotain romuja piiloon kuljeksimasta pitkin parvekkeen nurkkia. Se kasataan sitten huomenna ja luultavasti muutaman ärräpään saattelemana.


Nyt surffailen hieman ympäri blogistaniaa ja odottelen lähdön hetkeä. Niin ja koitan kasata hivenen kärsivällisyyttä sekä mielenrauhaa, ettei ihan farssiksi pölähdä koko ilta. Raportoin aiheesta huomenna jos luoja suo. ;)


Ai niin, tukasta tuli tosi kiva. Väriä vähän muutettiin ja samoin mallia. Varasin jo samalla uuden ajankin, sillä kuontalo kasvaa sitä vauhtia, että kahdeksan viikkoa lienee sopiva leikkuuväli. 

JälkiJuttu:
Se vitun Puutarhatonttu meni tosta taas ohi ja se vitun pikkupiski oli taas irti! Perkele! Kohta pitää soittaa Nollis paikalle avuksi ja laittaa äijä ojennukseen...

perjantai 4. toukokuuta 2012

Nysse alko

Niin just. Helvetin jääkiekon MM-kisat. 
Arvaatte varmaan, että Siippa huutaa sohvalla ohjeita kuin hinaaja ja vielä kuvittelee, että joku kuulee sekä tottelee. Voi vittu. Siis mun mielestä lätkä on ihan okei, mutta sekin on vain urheilua.
Iloisen tästä asiasta tällä kertaa tekee se, että ilmaiskanavilla näkyvät "vain" Suomen pelit. En siis joudu kuuntelemaan ihan kaikkia matseja tyyliin Vinkuintia vastaan Ouakadougou huutamisia ja taktisia neuvoja.

Samaan aikaan toisaalla eli Sheffieldissä Iso-Britanniassa on käynnissä Snookerin MM-kisat. Siinä on hieno laji, ihan aidosti. Vaatii taktista silmää sekä kykyä ajatella peliä pidemmälle eteenpäin. Itse olen joskus yritellyt biljardin (ysipalloa ja kasia) pelaamista ja snookeriakin kokeillut, ja voin kertoa, että ei ole niin helppoa miltä näyttää. Mutta seuraan mielelläni, erityisesti snookeria ja ihailen niitä taitavia miehiä sekä kykyään ajatella peliä pitkälle eteenpäin. 

Siinä teille taas yksi omituisuus meikäläisestä, se tykkää snookerista... ;)

Pari sanaa Puutarhatontusta

Varoitus: Luvassa luokatonta ihmisen arvostelua tuntematta kyseistä henkilöä oikeasti. Perustuu siis pääsääntöisesti mielikuvaan ja vain muutamaan omaan huomioon. Noin, varoitettu on. Ne jotka vetivät jo palkokasvin takaraivoonsa, älkööt vaivautuko lukemaan pidemmälle. (Pitäiskö aina laittaa tällainen tuotevaroitus postausten alkuun?)

Olemme saaneet uuden naapurin. Jossain vaiheessa mainitsemani "hullu kolaaja" sai kuin saikin kämppänsä myytyä ja nyt sitä on jo muutaman viikon asuttanut puutarhatontun näköinen mies ja hänen (oletettavasti) idäntuontia edustava morsmaikkunsa sekä pieni ja helvetin ruma koira. Huomioitavaa on sekin, että koiraihmiseksi taidan loppujen lopuksi pitää aika harvasta koirasta. ;)
Olen aidosti omissa piireissäni tunnettu siitä, että tarkkailen ihmisiä. Olen Siipankin opettanut heti aikojemme alusta asti siihen, että kahvilassa voi istuskella ja kuluttaa aikaa katselemalla ohikulkevia ihmisiä.
Tätä taustaa vasten lienee sanomattakin selvää, että tarkkailen myös pihalla liikkujia. Etenkin kun ne kuljeksivat minun pihani ohitse ja varsinkin näinä vuodenaikoina kun vietän enemmän aikaa takapihalla kuin asunnossa sisällä.

Tarkkana akkana huomasin kun Kolaaja alkoi tehdä muuttoa. Kun Puutarhatonttu puolestaan alkoi roudata kamaa paikalle, havaitsin heti tämän olleen yksi jonka olin bongannut eräänä esittelypäivänä pihalla töllistelemässä.
Kun kamat oli sitten roudattu, alkoi liikenne kämpän ja ulkovaraston välillä. Ulkovarastot sekä lasten leikkipaikka sijoittuvat niin, että niitä voi esteettömästi ihailla ikkunastamme. Puutarhatonttu ramppasi edestakaisin se helvetin ruma koiransa kannoillaan. Ja se koira oli kaiken aikaa VAPAANA. Otsasuoneni alkoi jo siinä kohdassa tykyttää ja mainitsin Siipalle, että kaikilla ei taida olla ihan hallussa se, mitä järjestyslaissa sanotaan lemmikeistä...

4 luku, Eläimet, 14 §, Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
Ihan vaan kommenttina, että tuossahan se sanotaan, ihan kohdassa yksi. Ja jos ei miellä kiinteistön yhteistä pihaa taajamaksi, niin kelpaisiko määrittelyksi sitten tuo "hoidettu alue" tai ihan vaan lasten leikkipaikka. Käsittääkseni se helvetin ruma koira ei myöskään ole virkakoira tai avustajakoira...

Seuraavaksi huomaan seuraavani ikkunasta kuinka Puutarhatonttu menee pihamme ohitse pikkupiski kannoillaan. Vaan mitä tekee piski. Koukkaa porttimme ali takapihallemme ja saatana KUSEE minun kukkapenkkini reunaan! Arvatkaa kenellä kilahti siinä paikassa.
Eikun popoa jalkaan ja pihalle. Hahaa! Pikkupiski ei päässytkään portin ali enää takaisin isäntänsä perään ja hetken ajan tunsin todella suurta halua päästää omat koiramme "tutustumaan". Onneksi hillitsin itseni, joku syytehän siitä olisi napsahtanut. Koppasin sen saamarin piskin kainalooni ja lähdin lampsimaan samaan suuntaan kuin näin Puutarhatontun menevän. Siellähän se äijä jo kuikuilikin, että mihinkäs se kullannuppu jäi. Ojensin piskin omistajalleen ja sanoin "Eiköhän sovita, että pidetään koirat kiinni. Tämä kävi juuri meidän pihallamme kusella." Ukko solkkas jotain "Sovitaan vaan."

Tästä kului muutama päivä ja Puutarhatonttu purki autostaan jotain varastoonsa. Ja taas se saatanan pikkupiski oli vapaana. Tällä kertaa se nosti koipeaan lasten hiekkalaatikon reunaan! Lähetin Siipan asialle tällä kertaa, sillä hän osaa näissä tilanteissa käyttäytyä sivistyneemmin kuin minä. Siippa olikin sivistyneesti toivottanut Puutarhatontun tervetulleeksi naapurustoon sekä kehottanut pitämään koiran kytkettynä. Tämä tuntuikin tehoavan pidemmän aikaa, ja taisipa Puutarhatonttu olla jossain reissussakin tässä välillä kun ei näkynyt. 
Kunnes sitten Vappuna. Tulimme lenkiltä omien koiriemma kanssa kun se pikkupiski oli jällen irti lasten leikkikentän liepeillä. Äijälle tuli hippasen kiire kaapata koira syliinsä kun näki kuka tulee ja minkälaisten kanssa. Tokaisin vaan "Eikös me sovittu, että ne koirat pidetään kiinni." Ukko jotain sopersi, mutta en jäänyt kuuntelemaan.


Mutta ei voi kuin vain ihmetellä ihmisen typeryyttä, röyhkeyttä, omaan napaan tuijottelua sekä piittaamattomuutta. Jos ei saatana tunne lakia niin kannattaisi edes uskoa kun sanotaan useamman kerran. Juuri tuollaiset idiootit pilaavat sen vähäisenkin hyvän maineen tapaisen, joka koirilla ja omistajillaan on. Siis ihan aivotonta touhua. Suoraan verrannollista siihen, että jätetään ne paskat keräämättä sieltä katujen varsilta.
Vielä kerran kun sen pikkupiskin näen tuossa irrallaan, lupaan tulostaa hänelle järjestyslain ja korostuskynällä merkitä tätä asiaa koskevat kohdat. Ja jos ei sitten ala mennä jakeluun, niin otan sen koiran kiinni ja kuskaan löytökoirataloon. Vituttaa moinen.

Kiitos ja anteeksi. Vuodatus on tältä erää päättynyt. *helpotti*

Jonninjoutavaa jorinaa

tulee nyt näistä sormenpäistä.

Olo on ihan yhtä "freesi" kuin eilenkin, joten mitään järjellistä en oikein saa aikaiseksi. Onneksi on kuitenkin perjantai, joten voin lillua kotona omassa usvaisessa maailmassani kaikessa rauhassa.

Paitsi että huomenna pitää raahautua klo 9 kampaajalle. Siis ysiltä! Mikä helvetin mielenhäiriö on iskenyt kun suostuin moiseen jumalattomaan aikaan sinne menemään??? Luultavasti se oli epätoivoinen teko, sillä kuontalo on sen verran ylivenähtänyt, että en oikein tahdo saada sitä mihinkään suuntaan niin, että se näyttäisi säädylliseltä.
Värimaailma pitää myös laittaa jotenkin uusiksi ja arvatkaa kuinka paljon houkuttelisi vetäistä joku shokkiväri kutreihin ihan vaan sen kunniaksi kun huomenna on ne "illalliskutsut". Kampaajanikin on sen verran hullua sorttia, että hän voisi vahingossa vielä suostuakin! :D

Eilen tuli hoidettua viikon ruokaostokset sekä toki piipahdettua pitkäripaisessa. Siippa näjetsen jostain syystä lupasi, että viemme viiniä sinne saakelin illatsuille. No, meikäläinen hoiti asian karusti ja napakasti. Sanoin, että pulloja en ryhdy raahaamaan, joten humppakuutiolla mennään. Jos ei kelpaa, tuon sen ilomielin takaisin kotiin omia iltojani ilahduttamaan. Siippa ymmärsi, että ei kannata kakistella vastaan tässä kohdassa ja alistui kohtaloonsa. ;)
Edelleen olen katkera siitä, että en pääse kaupungille oikeaan ravintolaan. Perkele. Että katsotaan, millaisen kalabaliikin saan vielä aikaiseksi...

Poikkesin myös suorittamassa viikon hyvän työn. Eräs tuttavani otti ja erosi, ja kun laitetaan lusikat jakoon, niin yhtä ja toista tavaraa siinä huomaa tarvitsevansa. Itse kannatan lämpimästi kierrätystä enkä mielelläni heitä pois mitään käyttökelpoista, ehjää ja toimivaa varsinkaan jos kyse on huonekaluista.
Niinpä nurkissamme on ajelehtinut jo vähän *köh* jonkin aikaa, no okei, viisi vuotta virkaheittoja ruokapöydän tuoleja kolme kappaletta. En muista mihin neljäs joutui, mutta kolme oli jäljellä. Umpipuuta, perustuoleja. Nyt saatoimme ilahduttaa tarvitsijaa ja luovutimme ne tälle tuttavalle. Olisin suoriutunut toimituksesta yksinäkin, mutta Siipalle on kauhistus laittaa eukko roudaamaan tavaroita (pelkää varmaan, että saan taas iskiaskohtauksen jolloin hän joutuisi hoitamaan kaikki asiat), olivatpa ne kuinka kevyitä vaan. Eli sain kolmen tuolin kanssa matkaani Siipan kantajaksi. En valita, mukavaahan se on, että auttaa. :)

torstai 3. toukokuuta 2012

Nuupahtanut olotila

Tämä on niitä päiviä kun heräämisestä asti menee päin persettä. Tiedättehän, on se aika kuusta ja sen myötä aamulla jo herätessä oli sellainen mukava jomotteleva päänsärky. Sellainen sopivan vittumainen, ei tee sinusta toimintakyvytöntä, mutta muistuttaa olemassaolostaan koko ajan. Ja meikäläisen tähän hormoonipäänsärkyyn ei auta buranat eikä muutkaan särkylääkkeet. Kärsin siis hiljaa itsekseni. Lisäksi turvottaa normaaliläskin päälle vielä niin, että eivät tahdo sormukset mahtua sormeen. Vittu.


Koskapa aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä, on päivä sujunut vähän usvassa ja todella hitaasti. Tuntuu, että aika ei kulu eikä järki juokse, tai edes kävele. Yksinkertaisimmatkin työtehtävät tuntuvat jotenkin ylivoimaisilta.


Asiaa ei myöskään auta ulkona vallitseva alkanut ihanainen siitepölykausi. Kuivaa yskää pukkaa ja nokka vuotaa kirkasta. Antihistamiinia ei tee mieli ottaa kun sitten väsyttää vielä enemmän. Mikähän se yksi antihistamiinimerkki oli, jonka mainostettiin olevan sellaista joka ei väsytä?

Olisi myös aika kohdata se karmaiseva totuus, ettei enää mahdu mihinkään viime kesän vaatteisiin. Sitä masennusta en juuri nyt halua, joten lykkään totuuden hetkeä hieman tuonnemmaksi vielä. Tosin pari viikkoa enää armonaikaa reissuun, joten onhan se tuska kohdattava. Voisiko joku kertoa keinon laihtua ilman, että pitää pomppia hulluna jossain punttisalilla, massajumpassa tai riehua kahvakuulan kanssa?
En ole koskaan voinut sietää mitään yhteisjumppia eikä punttisalikaan minua kovasti houkuttele. Ehkä pitäisi vaan syödä kuin lintu ja kävellä megalenkkejä juoden litratolkulla vettä. Onnistuisikohan sitten...
Olen liian perso hyvälle ruualle ja punkulle sekä aivan liian laiska rääkätäkseni itseäni fyysisesti, vaikka tiedän, että se olisi hyvästä itselleni. En vaan pysty kykenemään.

Lauantaina pitäisi suunnata erään tuttavapariskunnan luo illanviettoon. Vastustin pontevasti tällaista koti-iltailua, mutta minuahan ei kukaan kuunnellut. Olin näet alunperin odottanut ravintolaillallista, mikä oli tarkoituskin, mutta koska yksi eukko ei saanut tahtoaan läpi haluamansa ravintolan suhteen, muuttui koko homma yhtäkkiä. Ja nämä kaikki velliperseäijät suostuivat sitten siihen, että seitsemän ihmisen seurue änkeytyy syömään kolmenkymmenen neliön yksiöön. Rehellisesti sanottuna menisin mieluummin ravintolaan ja tilaisin listalta juuri sitä, mitä sillä hetkellä haluaisin sen sijaan, että minun on tyytyminen siihen mitä tarjotaan. Jos maksaisin tilaamastani pihvistä, minulla olisi oikeus valittaa mikäli ruoka ei täyttäisi vaatimuksiani. Nyt jos saan syödäkseni jotain minun mielestäni pask ei-niin-hyvää, niin siitähän ei saa sanoa, sillä se on epäkohteliasta kun toinen "pikkuvaimo-parka" on raatanut keittiössä monta tuntia. Pitää vain hymyillä maireasti ja kohteliaasti kiitellä sekä kehua ja olla sosiaalinen sekä kiinnostunut. Perkele.
Minä siis viimeiseen asti sanoin, että en suostu, mutta tulin täysin huomiotta jätetyksi. Niinpä fiilikseni ei ole kovin juhlava eikä minulla ole mitään päällepantavaakaan. Voiko kuukautiskipuihin vedota ja jäädä kotiin? Voihan? Tai sitten nykäisen tanakan kännin ja kerron valikoituja totuuksia. ;)
Pitänee hioa sotasuunnitelma kuntoon...