torstai 31. tammikuuta 2013

Kaksipuolinen merkkipäivä

Huomenna on merkkipäivä tai muistopäivä tai miksi sitä nyt sitten haluaakaan nimittää. Toisaalta se on ylpeyden päivä ja toisaalta haikeuden.
On nimittäin kaksi asiaa, jotka molemmat ovat tapahtuneet helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Kolme vuotta sitten aloitin sen tupakkalakon, joka on pitänyt. Toisin sanoen lopetin röyhyttelyn. Tupakointihistoriaani kuului useampi lakko ja lakontapainen, vähentäminen tai "katotaan sitten keväällä/kesällä/syksyllä/joskus" -tekosyillä pelaaminen.

Se, miksi se irtirepäisy tuolloin kolme vuotta sitten onnistui, on vähän mysteeri. Jokseenkin kaikki lakkoilu- ja lopetusyritykset siihenkin asti oli ihan vakavalla mielialalla aloitettu, mutta jostain syystä ne kariutuivat. Olenkin sanonut, että ehkäpä aika vain oli nyt kypsä. 
Toisaalta olin myös nähnyt keuhkoahtaumansa kanssa kamppailleen isäni, jonka loppuaika ei ollut mitenkään loistokasta tai seesteistä, mutta röökiä piti vetää viimeiseen asti, vaikka koko ajan tuppasi happi loppumaan ja pyörryttämään. Että ehkä osansa silläkin, alitajuisesti. En tiedä.

Mutta tässä ollaan. Kolme vuotta savuttomana enkä ole röyhyttelypäiviäni kaivannut! Ja ihan luvalla sanoen, olen ylpeä itsestäni siitäkin huolimatta, että läskiä on tarttunut pintaan rivakasti näinä kolmena vuotena. Ja voitte olla varmoja, että aika paljon saa virrata vettä Vantaanjoessa ennen kuin moisen turhuuden uudestaan aloitan. Mutta toisaalta ymmärrän jokaista tupakoitsijaa ja minä olen se viimeinen ihminen, joka ryhtyy asiasta saarnaamaan.

Huomenna tulee myös kuluneeksi vuosi siitä kun Mummeli-koira lähti viimeiselle matkalleen. Tällä viikolla huomasin, että koiran oma ruokakuppi on edelleen kuivauskaapissa. Pitäisiköhän se vähitellen siirtää sieltä pois...
Vuosi on mennyt nopeasti, sillä välillä tuntuu, että siitä on viikko kun hovieläinlääkärin luo matkaa tehtiin mieli matalana ja pala kurkussa.

Elämä kuitenkin jatkuu ja uskallanpa nyt teille ihan varovasti kuiskata, että meidän seuraava koiramme taisi syntyä tuossa viikko sitten. Että maaliskuun lopulla taidan jäädä "mammalomalle" vähäksi aikaa. Ja että PP:n ja Juniorin elämä saattaa mennä kertalaakista sekaisin. Mutta älkää kertoko vielä kellekään ettei manata mitään huonoa karmaa. Jooko? Kiitos, mä tiesin, että teihin voi luottaa. :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Olipa kerran Satuhäät

Avaudun jälleen kerran näistä töllöaddiktioistani. Sohvapottuna on kiva lököillä ja tuijotella töllön tarjontaa. Joku toinen käyttää vapaa-aikansa toisin ja se hänelle suotakoon, minä käytän näin ja se toivottavasti minulle suodaan.

Niinpä haluan kertoa parista ohjelmasta, joita seuraan säännöllisesti. Jos ei kiinnosta, lopeta lukeminen tähän. 

Viime vuoden puolella Nelosella alkoi uusi sarja Olipa kerran, jossa yhdistellään klassikkosatuja ja nykypäivää. Jäin heti koukkuun. Viehätyin tavasta, jolla nykypäivä ja "vanha satumaailma" nivotaan yhteen sarjassa. Oman hauskuutensa asiaan tuo myös se, että yrittää arvuutella nykypäivän hahmon satuversiota sellaisten kohdalta, joiden "satutaustaa" ei ole vielä esitelty.
Tätä viehtymystä toki selittää se, että olen aina ollut jotenkin kallellaan tällaisiin "mielikuvituksen tuotteisiin".

Siippa ei sarjasta innostunut, mutta hän onkin elänyt omituisen lapsuuden ilman satuja. Ymmärrän, että jos vaikkapa Hannu ja Kerttu, enkä tarkoita mitään Disney-versioita, ei ole tuttu, niin vaikeahan se on hoksata niitä yhtymäkohtia ja knoppeja. Enkä minä jaksa selittää koko aikaa katselun lomassa. Pitää vissiin ostaa sille joku Grimmin kootut -satukirja?
Saapa nähdä kuinka kauan sarjaa jatketaan eli kuinka kauan pystyvät ammentamaan jutun juurta vanhoista saduista ja keksimään ilkeälle kuningattarelle, joka nykyään on pormestari, juonenkäänteitä.
Niinpä tämä kuuluu säännölliseen katselurepertuaariini, mutta siten, että tallennan jaksot digiboxille ja katselen sitten ilman mainoksia. Nykyään kaikissa kaupallisten kanavien ohjelmissa on niin paljon mainoksia joka vartin välein, että meinaa hermo mennä. Puhumattakaan niiden mainosten typeryydestä...

Toinen ohjelma, jota seuraan viikosta toiseen ja jota onneksi voi katsoa "livenä" ilman mainoksia on YLE 2:n Satuhäät maanantaisin.
Tätä katselen yleensä aina jonkinlaisen epäuskon vallassa. Ihan ensimmäiseksi aina mietin, että miksi ihmiset haluavat tuoda tällaisen juhlapäivänsä kaiken kansan pällisteltäväksi?
Ja joskus yleensä en vaan pysty ymmärtämään kaikkia niitä mielenliikkeitä ja -käänteitä, joita erityisesti morsmaikkujen päässä liikkuu. Oikeesti. Tämänkin viikon jakson morsmaikku keskittyi mollaamaan kaikenlaisia hääperinteitä sekä sitä, että "pitää olla joku teemaväri ja sitten kaikki on fuksianpunaista". Itse tuleva rouva hamstrasi Espoon Ikeassa liloja servettejä ja teetti lilan värisiä tulitikkuaskeja... Niinpä.
Olen siis ehkä myös jonkin sortin masokisti kun tällaistakin huttua katselen.
Tälle kaudelle YLE sanoi karsineensa kaikista pahimmat juopotteluhäät pois kun viime kaudella ainakin oli muutamat sellaiset perseet olalle -tyyppiset kinkerit. Mutta hei, mistä ne sen etukäteen tietävät, että millaiset puukkohippahäät on tulossa? Vai kuvasivatko homman purkkiin ja jättivät sitten leikkauspöydälle jos oli liian räävitöntä menoa?

JälkiJuttu:
Istun vielä byroossa, mutta vilkaisu ulos ikkunasta antaa olettaa kotimatkan kestävän kauan...
Myräkkä on melkomoinen ja voin kuvitella liikennekaaoksen olevan jotain sanoin kuvaamatonta. No, perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja. Raportoin mikäli nyt edes kotiin asti pääsen...

tiistai 29. tammikuuta 2013

Turinaa tiistaille

Eilinen oli ihan arsesta. Siis sellainen Kuningas-maanantai. Ja se saatana pääsi yllättämään ihan puskasta, sillä aamulla ei tuntunut kovin pahalta hyvin nukutun yön jälkeen.
Ihan ajallaan olin liikkeelläkin kohti työmaata.

Vaan töissä sitten riitti kaikelaista urputtajaa ja tyhjän pyytäjää. Niin ja sitä kädettömyyttä. Mä en oikeasti voi ymmärtää, että aikuiset ihmiset mieluummin viettävät aikaansa soitellen ympäri taloa sen kymmenelle ihmiselle kysellen jonkun vähäpätöisen asian päättämisestä kun voisivat sen ihan itse tehdä muutamassa minuutissa.
Välillä aidosti tuntuu, että ajatteleminen ei ole sallittua joillain tahoilla. En oikeasti tiedä, onko ne tyypit opetettu sellaisille työtavoille, että mitään ei itsenäisesti päätetä vai onko se vain tietyn ammattikunnan "ominaisuus".

Illalla olin ihan irti poikki väsynyt enkä jaksanut edes nettisurffailua harrastaa. Nukuin suurimman osan illasta Siipan tsiigaillessa jotain kokkiohjelmia tallenteelta. 
Tuloksena olikin sitten se, että eipä väsyttänyt sitten kun olisi pitänyt. Katselin kuulkaas jos vaikka mitä "laatuohjelmaa" töllöstä yön pimeinä tunteina. Mukaan mahtui mm. Ghost Rider -leffa, jota jaksoin katsoa vain ja ainoastaan siksi, että siinä oli pääosassa Nicolas Cage. Mmmmm... siinä kuulkaas miesnäyttelijä meikäläisen makuun. Saisi suudella kättäni koska tahansa. ;)

Tänään on jatkunut sama meno. Puhelin pärisee kaiken aikaa ja joutuu puuttumaan oman työn kannalta ihan epäoleellisiin asioihin. 
Lounaaseen mennessä jo suorastan pihisin pyhää ärtymystä. Niinpä menin ja nykäisin naamariin tuhdisti pannupitsaa, joka sisälsi kanaa, pestoa ja mozarellaa. Hyvää oli ja taatusti epäterveellistä, mutta vittu joo, kiviäkin kiinnosti siinä kohdassa kun sitä naamaani mätin menemään.

Seurauksena moisesta ylensyönnistä lounaalla oli kaksi asiaa:
1) Alkoi väsyttämään ihan saatanallisesti noin tunnin kuluttua syömisestä
2) Alkoi närästää ihan helvetisti noin kahden tunnin kuluttua syömisestä.

Onneksi en ole mikään eilisen pulun tyttö, joten renniet kulkevat matkassani aina. Ihan aina. Ja toinen onneksi oli se, että ei tarvinnut mennä mihinkään palaveriin nuokkumaan, sillä olisin taatusti nukahtanut ja pudonnut jakkaralta. Mikä tietysti olisi saattanut huvittaa kanssakokoustajia, vaan katu-uskottavuus siinä olisi kyllä kärsinyt pahasti. No mutta, sellainen mahdollisuus jää johonkin tulevaisuuden palaveriin sitten, nyt ei päässyt testaamaan. 

Joo, lopetan ruikutuksen, koitan alentaa verenpainettani ja paketoin tämän työpäivän ihan tuota pikaa. Tähän iltaan on luvassa sentään jotain hyvääkin. Nimittäin Siipan Ranskantuliaiset: juustot, jee!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

27. Aurinko

Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Sinä vannoit pitäneesi
tähtiä kämmenellä,
että kissat
olivat suudelleet lintuja,
kielot kukkineet pakkasessa.
Kun me olemme rakastelleet
sinä olet aina
sillä tavalla
oikeassa ja väärässä
etten muuta voi kun rakastaa sinua.

 
 
- Tommy Tabermann

lauantai 26. tammikuuta 2013

Prenikkaa pukkaa

Hieno päivä, oikein kaksi tunnustusta olen saanut Blogistanian jäseniltä. Kumpikin on ihana tunnustus eli ei edellytä mitään itsensä paljastelua tai muutakaan omituisuutta.

Ensimmäinen tuli ihanalta Natalta, joka on virolaisvahvistuksemme tässä maassa ja jaksaa iloita meikäläisenkin omituisista postauksista. Kiitos Nata, olet rakas!

 
Toinen prenikka putkahti Tsompilta, kestoystävältäni, joka on jaksanut roikkua lukemassa höpötyksiäni koko blogin olemassaolon ajan. Tämä prenikka pitää jakaa edelleen viidelle blogille, jolla on alle 200 lukijaa.

Niinpä haluan antaa tämän ihanaisen tunnustuksen seuraaville diggaamilleni bloggaajille:
Hirnakka, Paha Täti, Roz, Marjaana sekä Oma tila ja ajatuksia.

Käyn huutelemassa blogeissanne jahka kerkeän eli huomenna viimeistään jos ette sitä itse täältä ennemmin hoksaa.
Ylpeydellä ripustan myös prenikat oman tonttini sivupalkkiin. Kiitos rakkaat Nata ja Tsompi. Tuollaisten blogiystävien takia näiden höhöpö-juttujen kirjoittaminen kannattaa. :)

perjantai 25. tammikuuta 2013

25. Maisema

Talvi ja minä emme ole keskenämme kavereita, kuten varmaankin on selväksi tullut.
Siitä huolimatta täytyy sanoa, että tänä aamuna töihin ajellessa näytti maalaismaisemamme kovin kauniilta kun puut olivat kuorruttuneet kuuraan eilisillan ja viimeöisen pakkasen jäljiltä, ja hanki pellolla oli koskematon. Hyvä etten ojaan ajanut kun jäin ihastelemaan maisemaa.


Silti parhaiten sieluni lepää katsellessa jonkinlaista merimaisemaa tai Skotlannin jylhiä ja louhikkoisia vuoria lampaineen ja saniaisineen. Tai vaikka tämä ihana kylä, johon meillä oli ilo tutustua viime kesänä.

(Kuvat on lainattu sieltä täältä netin syövereistä, sillä omat kuvat ovat luonnollisestikin eri koneella kuin jolla nyt nykertelen.)



Ja saman kylän kupeesta oli näin mahtavat näköalat merelle. Sinne ajettiin kapeaa yksikaistaista ja mutkaista tietä aikamoinen pätkä. Mutta kyllä kannatti! Vai mitä arvelette tästä.


Erityisesti skotlantilaisessa vuorimaisemassa minua viehättää valon ja varjon leikki. Värit ovat huikaisevan hienot. 


Yksi kauneimpia kyliä puolestaan on tämä, jossa kaikki talot on kalkittu kauniisti valkoisiksi. Näkymä pääkadulta (eipä siellä juuri muita katuja olekaan ;) ).


Ja loppuun vielä Skotlannin mantereen läntisimmästä kolkasta rantamaisemaa. Valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä. Hieno paikka, sinne pitää päästä uudestaan.


Tällaisissa maisemissa minä viihdyn mainiosti ja niihin kaipaan aina takaisin.

torstai 24. tammikuuta 2013

24. Raidat

Jos ihan totta puhutaan, niin tämän sanan ansiosta jäi päähäni soimaan PMMP:n Rusketusraidat. 

"Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle!
Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat,
lähdetään rannalle!
Heeeeeelvetin hyvin menee!"

*huoh* No, eiköhän se jossain kohtaa lakkaa soimasta päässä. 

Toiseksi tuli sitten mieleen hiuksiin värjättävät raidat. Ja niitähän on joka lähtöön. Villein näkemäni tapaus oli sellainen jenkkisiilityyppinen kampaus, naisella, jossa pohjavärinä oli sellainen peroksidiblondi ja kahta puolta päätä, tuosta ohimoiden kohdalta, kulki sysimusta raita takaraivoon asti. Vähän niinkuin mäyrän väritys. Kyl oli hiano! Pokan pitämisessä oli hieman tekemistä...
Vaan kukin tyylillään. Jos on itse tyytyväinen, niin mikäpäs siinä vaikka tukassa olisi sateenkaariraidat. 

Kaikkihan tietävät, että jokaisella seepralla on uniikit raidat. Ei ole kahta samanlaista kuulemma. Samaa sanotaan kirahvien täplistä, mutta onko kukaan oikeasti tarkastanut asian? Nii-i, joten tämähän voi olla ihan pelkkä urbaani legenda. Mitenköhän tiikereillä?

Sanotaan myös, että pystyraidat hoikentavat, mutta en usko. Toki se varmaan näyttää läskin päällä paremmalta kuin poikkiraita, mutta silti... Toisaalta, olen ennemmin yksivärisen kuin kirjavan kannalla, olipa se sitten kuvioltaan raidallinen, ruudullinen, palloilla varustettu, spiraalimainen tai mallia "oksennusläiskä". Ja ihan luvalla sanoen, jos on tuota pelastusrengasta kertynyt niin kuin meikäläisellä, niin mikään tuollainen villi ja vapaa kuvio ei näytä hyvältä, ei sittenkään vaikka vaatteen kantaja itse kuinka tykkäisi riemunkirjavasta värityksestä ja erilaisista kuvioista.

Tunnustan toki omistavani yhden (vai kaksi?) raitapaitaa, juu poikkiraidoilla. Mutta minä en koskaan käytä niitä missään ihmisten ilmoilla, vaan hiihtelen moisissa vetimissä vain kotona. Oloasuina ovat siis minulla joten olkaa huoleti, ette koskaan näe minua kylillä moisissa kuteissa.  

JälkiJuttu:
Hullu saa olla muttei tyhmä, tuli mieleeni kun luin tämän jutun. Juu, mä saan samanlaisia meilejä vähintään kerran kuussa, mutta ei ole vielä tullut mieleen uskoa niitä juttuja kun jo ihan lähettäjän sähköpostiosoitetta vilkaisemalla näkee, että kusetusta on. 

Itsensäpaljastelua

Tiedättekö, mun päiväni meni ihan hänekseen jo heti aamusta alkaen.
Piti herätä normaalia aikaisemmin kun piti olla yksi palaveri kukonpierun aikoihin. 

Luonnollisesti olisi uni maittanut kellon soidessa, mutta eipä auttanut. Käväisin myös heti herättyäni parkkipaikalla tervehtimässä autoa, sillä lämmitystolppamme on ryppyillyt tässä viime päivinä niin, että auto ei olekaan lämminnyt. No, nyt kun raahasin perseeni pihamaalle heti herättyäni, niin siellä hurisi iloisesti sisälämppäri ilman ongelman häivääkään.
Lyödäänkö vetoa, että jos huomenaamulla luotan siihen, että se toimii niin taatusti ei toimi. Prkl.

Rynnittyäni aamuhämärissä rekkujen kanssa metsässä ja hoputettuani niitä tekemään asiansa palasin kotiin vain huomatakseni, että kohta on jo kiire. Ei muuta kuin naamaa kampaamaan, jotta kehtaa näyttäytyä julkisilla ja valaistuilla paikoilla. 
Onneksi älysin selata puhelimesta sähköpostejani ennen radalle ryntäämistä. Nimittäin aamulla puoli kahdeksan aikaan olikin tullut muutos palaverin ajankohtaan sairastapauksen vuoksi.
Siihen loppui kiireeni ja istuin rauhassa alas juomaan toisenkin kahvimukillisen.

Työpaikalla piti vähän orientoitua uudelleen kun oli yhtäkkiä ilmestynyt "luppoaikaa" muutama tunti. Ei sillä etteikö tekemistä olisi, mutta päivä oli suunniteltu toisin.

Niinpä hörpin kahvia pöytäni ääressä ja arvoin, että mistä alottaisi. 
Ja yhtäkkiä se tuli mieleeni. En ole pitkään aikaan hehkuttanut mitään kenkähörhötyksiäni täällä. Luulette pian, että olen jotenkin parantunut kenkähulluudestani, mutta eihän niin saa käydä, sillä se ei ole totta.

Niinpä otin ihan teitä rakkaita ihmisiäni varten valokuvan itsestäni. Tai no, jalastani. Sillä sujautin töihin tullessa jalkaani loppusyksystä ostamani ihanat punaiset kengät piristämään muutoin täysin mustaa asuani.
Joten oletteko valmiit? Tässä teillä - S -:n jalkaterä kera kengän, olkaapa hyvät.


Eiks oo aika hienot! Ja täytyy sanoa, että tuollainen punainen ei ole millään tavalla lempivärini, mutta nähdessäni nuo kengät, en voinut niitä vastustaa. Ja noille kengille ostin samalla reissulla kaveriksi samanlaiset mustat, mutta niissä on punainen pohja. :)

Näin sitä tuli heitettyä ihan ensimmäinen omakuva tähän blogiin. Toivottavasti kukaan ei pyörtynyt moisesta paljastelusta. Seuraavaa kuvaa odotellessa ei kannata pidättää hengitystään. ;)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

23. Sähköinen

Nykyään sähköinen asiointi on päivän sana. Kaikki asiointi viedään nettiin ja naamakirjaan, jopa niin, että pyytäessäsi käsin täytettävää lomaketta menee virkailijalla sormi suuhun.

Vaan onko kukaan tullut ajatelleeksi kuinka epätasa-arvoista se on? Kyllä, rakkaalla valtiollamme on strategia ja tavoite, että laajakaista-internetyhteys pitää ulottaa joka mökkiin ja torppaan. Kaunis ajatus. Mutta mitä se punaisen tuvan mummo, joka ei ole tietsikkaa nähnytkään, saati käyttänyt, tekee sillä laajakaistalla? Ei omista tietsikkaa ja vaikka omistaisi, ei osaisi käyttää sitä. Sanokaa minun sanoneen, että ihan jokainen seniori ei opi tietsikan, netin ja naamakirjan saloja tuosta vaan, vaikka kuinka yrittäisi.

Sähköinen asiointi ampuu välillä itseään nilkkaan pahasti. 
Esimerkkinä vaikka oman nettiyhteytemme mykistyminen joskus taannoin. Soitin asiakaspalveluun, jossa sitten kerrottiin ystävällisesti, että mikäli osoittautuu, että vika on meidän residenssissämme, joudun maksamaan mahdollisen korjaajan käynnin. MUTTA voisin välttää sen tekemällä itse linjan testauksen omalta tietsikaltani... Myönnän, että räpyttelin pari kertaa silmiäni ennen kuin sain kakaistua suustani, että mielellänihän minä kokeilisin, mutta kun se netti ei toimi.
Loppupeleissä vika oli jossain jakamossa tuolla tien varressa eikä millään tavalla meidän vikamme.

Samalla tavalla pankki on pakottanut vanhan äitini sähköiseen asiointiin. Vanhan kansan ihmisenä äitini oli tottunut kiikuttamaan laskunsa maksupalvelukuoressa pankin luukkuun tai maksamaan itse maksupäätteellä. Noh, muutama vuosi takaperin pankki ilmoitti, että maksupalvelukuorisysteemi loppuu ja automaatitkin kärrätään kaatopaikalle tai vaihtoehtoisesti niillä maksaminen maksaa mansikoita ja hunajaa. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi nettipankki jos ei halunnut maksaa vähistä eläkepennosistaan helvetillisiä palvelumaksuja.
Ostettiin sitten mammalle läppäri ja hankittiin kaapelimodeemiyhteys. Eli ei ollut ihan halpa muutos pankkiasiointiin. Niin ja opetettiin silloin viittä vaille seitsemänkymppistä käyttämään sitä tietsikkaa ja nettiä. Ihminen, joka on siis tehnyt ruumiillista työtä koko ikänsä ja jonka ei ole todellakaan tarvinnut käytellä tietokonetta.
No oppihan se, mutta varmuuden välttämiseksi meillä on kotikoneelle asennettuna etähallintaohjelma ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi jotta ei tarvitse aina hurauttaa paikan päälle kun joku ongelma ilmenee.

Vielä yksi esimerkki, ihan vaan siksi, että tämä koko homma veettää minua melkoisesti. Erään kotimaisen instanssin nettisivut kaatuivat kun maailmalla tapahtui kauheita, maailmalla kaukana täältä. Kyseinen instanssi sai pystyyn tekstiversion sivuistaan, joilla kansalaisia informoitiin tuosta katastrofista. Mutta kun oikeat nettisivut olivat poissa käytöstä, kärsivät monet sidosryhmät kun eivät päässeet hakemaan tiettyjä nettilomakkeita ja muuta materiaalia, jota tarvitsivat omissa toimissaan. Melko sietämätöntä kun toiminta vaikeutuu itsestä riippumattomista syistä.

Lisäksi on vielä se ilmiö, että kaikki on Naamakirjassa. Pitää käydä "tykkäämässä" jotta voi saada jotain tai joku palvelu on vain Naamakirjassa. Oletetaan, että kaikki tänä sähköisenä aikana ovat siellä helvetin Naamatussa. Luin tosin jokin aika sitten jostain, että edellekävijät eroavat Naamakirjasta nyt. Hitto, pitäisikö luoda profiili vain, jotta voisi erota saman tien! Ensin ilmoittaisi kaikille, että täällä sitä vihdoinkin ollaan ja sitten poistaisi profiilinsa. 

Muutoinkin elämä on aika sähköinen näillä pikku pakkasilla. Sääliksi käy koiraparkoja, jotka ensin hinkkaavat itseään tahattomasti johonkin keinokuituun ja sen jälkeen tökkäävät kostean kuononsa meikäläisen käteen, niin kipinäthän siinä sinkoilevat.
Itse olen myös staattisen sähkön kuningatar. Joka paikasta tulee säkäriä juuri silloin kuin sitä vähiten odotan. Onneksi ei ole enää pitkiä hiuksia, ne olivat aika hulvattomat törröttäessään staattisen sähkön voimasta joka suuntaan.           

tiistai 22. tammikuuta 2013

Hädehaaste

Tämä saattaa olla niitä harvinaisia hetkiä, että kadun sanoneeni tykkääväni Blogistaniaa kiertävistä haasteista ja siitä kun ne osuvat omalle kohdalle. No nyt osui isosti ja taisi upota saman tien...

Päivällä kävin kahvitauolla vähän kurkkimassa Blogistanian kuulumisia ja huomasin Nolliksen saaneen tämän haasteen. Ihan pienen ohikiitävän hetken ajattelin omahyväisesti, että "sit se tietty heittää haasteen mulle". Niinhän siinä sitten kävi, mutta ihan kiitollisena, rakkaudella ja lämpimästi nauraen otan haasteen vastaan. Kiitos Nollis! <3 Mitään loistotulosta en kylläkään lupaa. :)

Hädehaasteessa ei ole kyse kilpailusta eikä arvonnasta, vaan yhteen hiileen puhaltamisesta. Nyt joukolla keksimään toteuttamiskelpoisia käyttötarkoituksia kaikkien peräaukkojen kauhistukselle Hädesalvalle! Haasteen säännöt ovat hyvin yksinkertaiset:

1. Keksi yksi tai useampi uusi toteuttamiskelpoinen käyttötarkoitusehdotus Hädesalvalle. Salvan ainesosathan ovat lanoliini eli villarasva, vesi, Arachis hypogaea -öljy eli suomeksi maapähkinäöljy (allergikot huomio!) sekä mentoli. Se on siis lääkeaineetonta tahmaista mentolivoidetta eikä sisällä mitään sellaista, miksi sitä pitäisi käyttää juuri tai vain peräaukon seutuville.


Tutustuin tuotteen selosteeseen ja opin, että kyseessä ei ollutkaan ihan varsinainen peräpukama- tai -haavaumavoide, vaan ennemminkin kutinasalva. Kuitenkin mieltäni kutkuttamaan jäi tuo mentoli. Tätä kyseistä tuotetta en ole itse kokeillut, mutta muita mentolia sisältäviä kuitenkin.
Niinpä yritin päästää mielikuvitukseni valloilleen...
Myönnän, että mieleeni tuli kaikkea sellaista, mikä ei sovi perheen pienempien eikä siveyden sipulien silmille, mutta mikä luultavasti saisi jonkun kinky-ryntäyksen tähän blogiin. ;)
Koitan tasapainoilla ja kerron, en yhden vaan KAKSI ideaa. 

Koska tuotetta markkinoidaan pyllyreiän seudun kutinan lievittäjänä, arvelin että se voisi lievittää muutakin kutinaa. Ja koska sydäntäni lähellä on ihoani runteleva psoriasis ja sen karmea kutina ajoittan (eli silloin kun on paskat kelit ja lääkesalvan käyttö on jotenkin unohtunut vähemmälle). Kutina vie väistämättä tilanteeseen, jossa raavin ihottumakohdat auki verille. Ja sittenhän ne vasta kipeät ovatkin. Hädellä voisi ehkä viilentää ja rauhoittaa ihottumakohtia, mutta toki vain silloin kun iho on ehjä. Tällä voisi korvata kortisonirasvan käyttöä, sillä kortisonin jatkuva käyttöhän ei ole millään tavoin suositeltavaa ja meikäläisenkin reseptisalvoja käytetään kuureina. Väliajat voisi sitten vedellä Hädellä. 

Toinen ideani onkin sitten vähän pervompi ja kiduttavampi. Nimittäin armas puolisko, miespuoleinen siis, en lähtisi naista moisella kiduttamaan. ;)
Miettikääpä jotain soveliasta perheriitaa tai kun se ukko on tehnyt jotain älyvapaata vastoin yhteisesti sovittua. Vituttaahan se, eikö?
Kostoksi voikin sitten aiheuttaa ukolle vähän vipinää. Anna äijän painua rauhassa unten maille. Luonnollisestihan hänkin nukkuu nakkena kuten sinäkin (nakuna nukkuminenhan on terveellistä, kuten viime viikolla saimme lehdestä lukea), joten suurempia ongelmia hädekepposen kanssa ei luulisi tulevan.
Tuubista sitten vaan reilu nokare sormeen ja siitä vaan sitten äijän perhekalleuksien kimppuun. Itse sivelisin nahkapallien juureen sekä kruununjalokiven päähän, sinne herkkään osaan. Luulisi tekevän eetvarttia. Ja luulisin, että muistaa hölmöilynsä normaalia pidempään. 
Jos joku rohkenee kokeilla, niin voi vapaasti tulla kertomaan tänne kokeilun tulokset.
Itselläni ei varmaan moiseen ole tarvetta. ;)    

2. Kopioi aiemmin haasteeseen osallistuneiden käyttötarkoituslista ja liitä oma(t) ehdotuksesi listan jatkoksi. Tämä voi edellyttää vähän muiden osallistujien vaklaamista, jos vain aikaa ja viitseliäisyyttä (ja kiinnostusta - mutta siitähän ei varmasti kenelläkään tähän osallistuvalla jää kiikastamaan, vai kuinka?) on, koska haaste luulatavasti kiertää samanaikaisesti monella taholla. Vinkkaillaanpa siis toisillemme, missä haaste kulkee, jotta pysymme ajan tasalla käyttötarkoituslistan sisällöstä!

Kiki käytti Hädeä tukkoisen nenun aukaisemiseen ja Lambada-liikkeisiin ;), Ärjyperä keksi käytön huulirasvana, ripulipyllyn pelastajana omalla vastuulla ja imetyksestä kärsineille nänneille jos luulee vauvan mieltyneen tujakkaan mentolin makuun :) Maija kokeilisi Hädeä vesirokkonäppylöihin, auringon polttamalle iholle, jälleen omalla vastuulla petipuuhien piristykseksi ja ei-ikinä-muttamieleentulisilti vinkkinä eläinten yllättämiseen, heh. Suvi Trokee-Daktyylin oma vinkki oli viilentävänä jalkavoiteena. nunju itse vinkkasi Häden toimivuudesta selluliittivoiteena. Nollis puolestaan ehdotti rasvan toimivan loistavasti silmänympärysvoiteena. Ja täytyy sanoa, että se minullekin ensimmäisenä tuli mieleen kun tämän haasteen jossain Blogistanian kulmalla näin.

3. Laita Hädehaaste logon kera eteenpäin niille, joiden huumorin uskot kestävän sen, ja/tai joilla uskot olevan mahdollisesti käyttöä Hädehaasteen informaatiosisällölle.

 
No huumorintajuun luottaen minun on pakko jakaa tämä iloinen haaste eteenpäin Hirnakalle. Hän varmasti keksii sille jonkun kuntosaliin liittyvän käytön. ;)
 
4. Jos kehtaat, kopioi logo blogisi reunaan merkiksi siitä, että olet jo osallistunut haasteeseen. 

 
No totta munassa laitetaan seinälle killumaan! Harakkageenini ansiosta kaikki koristeelliset killuttimet blogin seinustalla näyttävät hyviltä.
Ja varmuuden välttämiseksi laitetaan se vielä tähänkin, että varmasti löytyy moinen hieno plakaatti!





5. (Vapaaehtoinen) Kauhean mukava olisi, jos Hädehaasteen liikkelle laittanutta STD:tä muistettaisiin välillä informoida haasteen kulusta halki blogiteollisuuden. Älä siis kursaile, vaan käy rohkeasti jättämässä esim. alkuperäiseen Hädehaastepostaukseen kommentti ja linkki omaan blogiisi, josta pääsee kurkistamaan miten pitkäksi käyttötarkoituslistaa on saatu kasvatettua :)

Tottahan toki käyn kertomassa kunhan tästä joudan.

Reissuleskenä

Normaali arki on siis todellakin pyörähtänyt käyntiin. Siippa lähti tänään työmatkalle (oletettavasti lento lähti kun ei mitään ole kuulunut) talviseen Pariisiin, jossa on siis ollut viime päivinä helvetti valloillaan kun satoi pari senttiä lunta. Vielä tänä aamunakin oli lentoja peruttu, mutta nyt ovat ilmeisesti lakanneet juoksemasta ympyrää ja repimästä tukkaansa, ja ryhtyneet vihdoin auraamaan kiitorataa.

On se ihmeellistä kun esimerkiksi Lontoossa lätkäistiin kouluihin lappu luukulle kun satoi vähän lunta ja julistettiin suurinpiirtein poikkeustila. Täällä työnantaja jakaa lumikenkiä ajatuksella "kävelkää töihin hankien poikki jos ei se auton ruppana kulje eikä pikkupakkanen ketään tapa". Brittien lentokenttäihmisethän kävivät täällä ottamassa oppia "äärimmäisistä keliolosuhteista", mutta ei tainnut oppi tarttua haraviin kun taas oli panique ja pissi sukassa Heathrow'lla ja vähän muuallakin.

Niin, olen siis oman itseni frouva tässä loppuviikon. Ja luvassa lienee herkkujuustoja tuliaisena taasen. Nam!
Käytinkin tilaisuutta heti hyväkseni ja kurvasin siihen J-alkuiseen ostoshelvettiin isojen tyttöjen kauppaan farkkuostoksille. Olen nimittäin löytänyt sieltä hyvän mallin, joita olenkin ostellut useamman lahjeparin. Olen myös jo pidemmän aikaa aikonut mennä uusia housuja ostamaan kun entiset on suurinpiirtein puhki kulutettu. Ja jos muistatte, olen kehunut liikkeen loistavia myyjiä ja sitä, että siellä ei kyllä kukaan sano läskiksi tai lannista sanomalla, että ei sun kokoiselle mitään löydy...

Liikkeessä luottomyyjäni oli paikalla, mutta pyytämääni kokoa ei ollutkaan. Auts! Heillä oli joku tavaralähetys jäänyt tulematta ja oli vain hajakokoja. Suosituksestaan koitin kuitenkin "normaalia kokoani" yhtä pienempää ja jumaleissön! Nehän mahtuivat päälle kuin tyhjää vain!
Sain siis housut ja vähän muutakin samalla reissulla. Myyjän kanssa vitsailimme, että tuli laihduttua yksi vaatekoko ihan vaan kauppareissulla.
Muutoinkin oli yllättävän miellyttävä ostosreissu, sillä kauppakeskuksessa mahtui kulkemaan. Oli suorastaan väljää eikä koko hommassa mennyt kuin puolisen tuntia. Shoppailua minun makuuni.

Kotona pahaa-aavistamatta avasin Tabini lukeakseni mahdolliset minulle tulleet kommenttipostit ja siellä se oli. Haaste Nollikselta. Eikä mikä tahansa haaste, vaan rektaalisalvaan liittyvä. Mitä hemmettiä mä nyt siitäkin keksin? Ja kenelle laitan vahingon kiertämään... Hmmm...
Tätä pohtiessa täytyy ottaa lasi punkkua, sillä ei tästä muuten mitään tule.
Ja kyllä, tunnustan nauraneeni ääneen. Arvostan oikeasti sitä, että Nollis arvelee huumorini kestävän moisen. Ja kestäähän se, aivan taatusti. Tämä on sitten ensimmäinen kerta kun kuninkaallinen persaukseni saa kosketuksen rektaalirasvaan vaikkakin vain näin kirjallisen harjoitteen kautta. Jännää! ;)