sunnuntai 20. tammikuuta 2013

20. Jotain mitä näit

Tänään näin kummilapseni. Pitkästä aikaa. Tulee aivan liian harvoin nähtyä ja oltua yhteyksissä. Nuorella kauniilla naisella on tietysti omat menonsa ja kiireensä ja niin on tietysti minullakin. Mutta huono tekosyy sekin on.
Lupasi kyllä ajella kyläilemään kunhan on ajokortti plakkarissa. Kirjalliset on jo kuitattu menneellä viikolla ja inssiajon ajankohta on nyt pohdinnassa.
Näin myös kummilapsen ihanan ja hyväkäytöksisen poikaystävän, joka on ollut kuvioissa jo muutaman vuoden. Tietääköhän se tyttö kuinka paljon poikaystävänsä muistuttaa omaa isäänsä? Niin ulkonäöllisesti kuin käytökseltäänkin. Ja minä voin näin sanoa, sillä olen tuntenut molemmat vanhempansa nuorelta iältä asti. Siinä on todellinen kouluaikoina syttynyt romanssi, joka on kestänyt ja kestää.

Olipa mukavat kahvikekkerit jälleen kerran. Kaikki mimmin syntymäpäivät on vietetty enempi ja vähempi samalla ydinjoukolla, kaikki nämä vuodet. Suurin osa tyypeistä on sellaisia, joita tapaan vain kerran vuodessa, mutta aina on mukavaa ja juttua sekä naurua piisaa.
Tällä kertaa tunnelmaa hieman himmensi se, että juhlakalun mummi eli isänsä äiti on sairaalassa odottelemassa hoivakotipaikkaa. Vaan sellaista on elämä. Vuosi sitten mummeli oli vielä ihan pirteä, mutta kun mittarissa on melkein 80 vuotta, niin käänteet voivat tapahtua nopeastikin. 

Sellainen mukava iltapäivä tänään. Vähän haikea olo kun se, joka juuri äsken oli pieni vauva on hurahtanut nuoreksi aikuiseksi naiseksi, joka opiskelee tulevaa ammattiaan ja itsenäistyy kovaa vauhtia. Mihin ne vuodet ovat kadonneet?

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin vähän samalta kun minun lauantai-iltani. Tavattiin ekaa kertaa yhdeksään vuoteen toisen ja ehkä neljään vuoteen toisen ystävän kanssa. Mihin se aika oikein arjessa livahtaa, kun ei muka ole aikaa?

    Mietimme me myös, että ajan kulun ymmärtää lasten kasvamisesta - myös kummilasten - , itsehän me emme onneksi ollenkaan samaa tahtia vanhene, emmehän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännää miten joidenkin ihmisten kanssa voi jatkaa siitä, mihin viimeksi on jääty vaikka se viimeksi olisi ollut monta vuotta sitten.

      Mutta liian harvoin tulee vietettyä laatuaikaa hyvien ystävien, rakkaiden ihmisten kanssa.

      Juu, emme vanhene. Viittaan kommenttiini omasta iästäni, joka edelleen on se 26 vuotta. ;)

      Poista
  2. Joo, ja mä olen jämähtänyt 29 -vuotiaaksi ;) Hämärästi muistelen minulla olevan 30 -vuotias lapsi, mutta sehän ei tähän kuulu ollenkaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Tää on katsos sitä korkeampaa matikkaa, jota miehet eivät ymmärrä. ;D

      Kohta mun pitää ehkä vähän päivittää omaa ikääni, ehkä just sinne kakskasiin öpaut...

      Poista
  3. On se vaan niin kamalan rasittavaa kun lapset (ja miehet) senkus vanhenee ympärillä ja itse senkuin nuortuu :D
    Oma äitini peljästyi kun tajusi miten vanhat hänen omat lapsensa ovat. Koki niin tähdelliseksi asian tulla ilmoittamaan, että köpötteli pihan poikki tänne meidän tuvan puolelle.

    Välillä oikeasti pelästyn kun mietin kuinka pitkä aika siitä onkaan kun viimeksi on joku tietty ihminen tavattu nokitusten. Sukua näkee lähinnä lasten rippijuhlissa ja vanhemman väen hautajaisissa. Pelottavaa olisi oivaltaa se, että kuuluukin itse sinne tätiosastolle. Ehkä sitten kun nämä nyt rippi-ikää lähestyvät lähtevät ensimmäisille avioliittokierroksilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että mä alan tajuta sen tätiosastohomman ja se vähän pelottaa...
      Kapinoin kuitenkin parhaan kykyni mukaan ja yritän pysytellä ainakin mieleltäni nuorena. ;)

      Poista
  4. Joo, naiset nuortuu ja äijät vanhenee mutta niinhän se on maailman sivu mennyt. Vanhenemisen olen huomannut siitä (ja järkyttynyt) kun en tunnista enää harvoin tapaamiani kavereiden lapsia jotka ovat kasvaneet ihan "muutamassa vuodessa" aikuisiksi. Sama juttu kun näet jonkun tutun vuosien takaa niin tulee ajatelleeksi että kylläpäs on ajan hammas tuotakin kuluttanut, tajuamatta sitä tosiasiaa että ko. tyypit juoksevat karkuun, osoittavat sormella kohden ja huutavat; "HYvä Jumala, vainajat ovat nousseet haudoistaan!". Niin, kai sitä on tosiaan itsekin vanhentunut näiden vuosien aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo lapset on hyvä esimerkki ja juuri noin kun näkee tyyliin kerran vuodessa. Sitä vaan hämmästelee kuinka ne hujahtavat pituutta hirveää vauhtia.

      Ikääntyminen on oikeasti kumma juttu. Jokaisella kun on itsestään tietynlainen minäkuva, niin voikin olla vaikea tunnistaa sitä peilistä tuijottavaa läskiä kurppaa. Lähinnä miettii, että kuka toi on...? ;)

      Poista
  5. Juuri näin. Olen jo oppinut peilin ohittaessani sylkäisemään olkani yli ja sähähtämään mokomalle noidalle. Sitkeästi se meillä vieläkin asuu, aamuisin näyttäytyy vessan peilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä taitaa olla liikkeellä... Meilläkin näkyy erityisesti aamuisin joku vanha harppu vessanpeilistä. Yritänkin viettää aamuhetket hämärillä valoilla ettei tartte sitä eukkoa katsella liian tarkkaan.

      Poista