tiistai 15. tammikuuta 2013

15. Tavallinen hetki

Istun tummenevassa illassa parvekkeella löylyjen jälkeen vilvoittelemassa. Tienoo on rauhallinen. Annan katseeni kiertää naapurustossa ja kauempana näkyvällä niityllä.
Enpä olisi tänne muuttaessamme uskonut, kuinka paljon pidän tästä kotiseudustani ja tällaisesta tavallisesta hetkestä. Erityisen ihanaa saunan jälkeen parvekkeella istuskelu on kesällä, valoisina iltoina (ja joskus öinäkin) kuunnellen satakielen laulua.

Käperryn työpäivän jälkeen sohvan nurkkaan tai laiskanlinnaani. Ja nukahdan. Täysin tavallinen hetki meikäläisen elämässä, mutta niin ihana. Nukkumisen ihanuutta on vaikea ylittää. Päikkärit ovat elämän suola kunhan eivät venähdä liian pitkiksi.

Katselen talvisella metsäpolulla koiravanhuksen onnea sen piehtaroidessa puhtaassa pakkaslumessa. Voin nähdä sen hymyilevän, tämä koira on talven lapsi, vaikka omistajansa ei olekaan. Tämä tavallinen hetki toistuu päivästä toiseen. Talvesta toiseen koiran riemu on yhtä vilpitöntä, kuin pienen lapsen.

Pienestä koostuvat ihmisen onnenmuruset, tällaisista ihan tavallisista hetkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti