Sekalaista juttua sekalaisessa järjestyksessä

Tekee mieli kirjoittaa, mutta tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa. Kirjoittelen sitten vähän niitä näitä vaikka en kovasti pidäkään siitä ettei postauksessa ole ryhtiä tai "aitoa asiaa".

Aloitetaan tärkeimmästä tai ainakin tuoreesta asiasta. Viime viikon torstaina sain toisen korona-piikkini. Iloinen asia eikä tullut mitään pahempia oireitakaan. Käsi oli kipeä kuten edelliselläkin kerralla, mutta muuta en huomannut. Koronarokotustodistuskin on jo omakannassa saatavilla.
Tämän viikon jälkeen alkava loma käynnistyy siis rokotettuna ja vaikka vielä arveluttaa tämän pandemian liikehdintä, on olo kuitenkin jo huojentuneempi.

Samaan aikaan toisaalla eli Briteissä alkoi Euroopan suurin ihmiskoe kun rajoitukset poistettiin rytinällä. Jännä nähdä mitä siellä tapahtuu... Elegia varmasti meitä aiheesta valaisee kuinka homma etenee lokaalin silmin.
Tähän löyhästi liittyen: Skotlanti ja matkailu. Juu, emme mene elokuun lopussa Skotlantiin. Siirsimme liput taas tulevaisuuteen, tällä kertaa se tulevaisuus on marraskuussa. Olisimme halunneet siirtää suoraan vuodella eteenpäin, mutta sehän ei käy vaan maksimisiirto on 360 päivää. Katsellaan syksymmällä kuinka käy. En kyllä edes yhtään tiedä mihin saisi koiratkaan tuolloin hoitoon sillä epäilen, että luottohoitola ei ole auki marraskuussa.

Lomaa kuitenkin on luvassa ihan kohta siis, ensimmäistä kertaa elämässäni lomailen viisi viikkoa putkeen! Tuntemattoman äärellä ollaan. Ja kun koronaluvut ovat taas nousussa, voi olla että tämäkin loma kulutetaan pääsääntöisesti omaa lattiaa. Toki heti ensimmäiselle viikolle olemme järjestäneet irtioton johon kuuluu hotellielämää ja junamatkailua ilman koiria. Olenhan hoitopaikkoja varatessani luvannut, että vien koirat hoitoon jo ihan tukeakseni pienyrittäjää.
Lomalla on luvassa toinenkin koiraton viikko, se jolloin piti lehahtaa maailmalle, mutta päädymmekin Saimaan rannalle mökkeilemään. Ei sekään tietysti huono vaihtoehto ole, sillä olen oppinut arvostamaan näitä hyvin varusteltuja vuokrahuviloita. Helppo tapa nauttia mökkeilystä ilman omistamisen ja huoltamisen taakkaa. Arvostan!

Töissä on menossa heinäkuun hiljaiset viikot ja itsellä se kituviikko. Toivon, että lomani jälkeen voisin ainakin pääsääntöisesti siirtää työskentelyn takaisin toimistoon. Olen ihan hirveän kyllästynyt istumaan makuuhuoneen nurkassa yksikseni. Hassua, että se näkyy omassa toiminnassa sellaisena, että ei jaksa eikä viitsi siivota tai tehdä mitään muutakaan ylimääräistä. Nippa nappa tulee hoidettua tiskit ja pyykit ym. pakolliset hommat, mutta mitään ylimääräistä ei viitsi. En ole edes kesäkukkia saanut istutettua! Pari valmiiksi amppelissa ollutta kukkasta olen ripustanut sinne tänne, mutta toisaalta tämän kesän helteillä on ehkä ollut ihan ilo se ettei ole ihan hirveästi kasteltavaa. Kukkapenkeistä pukkaa liljoja ja ne toki ilahduttavat. 

Suurin pihasaavutukseni lienee viikonloppuna askartelemani perhosbaari, jossa käykin kuhina kuin paremmassakin juottolassa. Ihania perhosia, ihan uusia tuttavuuksiakin on näkynyt. Harmi, että perhoset ovat todella hankalia kuvattavia ja kun baari on puoliksi suojassa, on kuvaaminen vielä hankalampaa. Mutta ilahduin kovasti siitä, että puolella litralla punaviinietikalla höystettyä olutta saa pihaan vierailijoita ihailtavaksi. Mukana tulee toki myös ampiaisia koska käytin hunajaa seoksessa, mutta kestän sen, että pörräävät siellä pihan kulmassa.

Mitäs muuta... Elämä on aika hiljaista, korona on karsinut kaikki riennot ja menot ja keski-ikäisen ihmisen elämä on aika tylsää. Töitä ja vähän vapaata, kerran viikossa kauppaan ja siinäpä se. Syyskuulle olisi sentään yksi teatterikeikka varattuna, mutta pessimistinä en odota sen toteutuvan. Katsotaan nyt kuinka tämä korona taas meitä vie.

Ehkä ensi viikon jälkeen on jotain kerrottavaa junamatkailusta ja hotellielämästä. :)

Herukkaperhonen on yksi perhosbaarin vieraista.
kuva © Heikki Tabell

Kaksi korona-pääsiäistä elettynä

Jos joku olisi vuosi sitten pääsiäisenä sanonut, että "kuule - S -, tulet muuten seuraavankin pääsiäisen notkumaan kotona sohvaa paikallaan pitämässä" olisi varmaan tempaissut turpiin ja toivottanut jonnekin sinne, minne aurinko ei koskaan paista. Hyvä siis, että ihan kaikkea ei ihminen tiedä etukäteen.

Toki toistot lisäävät oppia ja viisautta. Viime pääsiäisenä, Uudenmaan sulun aikaan, ajattelimme fiksusit, että kyllähän ihminen ulkoilualuille mahtuu, tottakai! Karautimme Porkkalaan ja kas! Siellähän oli koko Uudenmaan väestö samana tuulisena pääsiäissunnuntaina! Juu, emme jääneet niihin kekkereihin. Tänä vuonna olimme fiksumpia, emme lähteneet yhtään mihinkään kotoa. Tai no, pääsiäissunnuntaina kävimme ruokakaupassa ja se olikin fiksu veto sillä tilaa oli eikä tarvinnut paeta kanssaihmisiä.

Olen kyllästynyt. Ihan sanoinkuvaamattoman ja lopen kyllästynyt. Viime viikolla sanoin työkaverille, että sen lisäksi että päivät ovat pitkiä, muistuttavat ne toisiaan. Tältäkö koiristani tuntuu? Kaikki päivät toistavat samaa kaavaa poislukien se viikon ainoa päivä kun käy ruokakaupassa.
Tiedän, monilla on huonommin. Varmasti. Tiedän, että tämä on ainoa keino saada tartunnat alas. Tiedän, että tulee noudattaa varovaisuutta, turvaetäisyyksiä, käsihygieniaa ja käyttää maskia. Tiedän ja hyväksyn, mutta saan kai silti sanoa, että olen todella kyllästynyt.

Edellinen postaukseni on viime heinäkuulta. Yritin oikein pohtia, mitä on sen jälkeen tapahtunut, siis jotain positiivista. Kesälomalla pidin lupaukseni ja vein koirat viikoksi hoitolaan. Tuon viikon aikana harrastimme vähän kotimaan matkailua ja hotellielämää. Se oli ihan kivaa, mutta ei se Skotlantia tai muita ulkomaanmatkoja korvaa. 

Ennen joulua teimme viikon reissun Rukalle, sen reissun, joka piti alunperin olla ensimmäisen koronakevään viimeiset hanget, mutta Uusimaa suljettiin ja se(kin) loma meni kotona pyöriessä. Onneksi siirto ilman kuluja onnistui ja niin teimme piiiiitkän automatkan Lappiin. Mennen tullen yövyimme Kuopiossa, sillä ei näillä kilsoilla ja kiloilla jaksa enää yhtä soittoa tuollaista tuhannen kilometrin matkaa painella menemään. Ja VV on sitä paitsi todella huono autoilija edelleen emmekä halunneet kiusata sitä äärettömästi.
Itse lomaviikko oli kiva, en kiellä. Lunta oli sopivasti, mökki syrjässä ja ihan yksin saimme olla niin, että koiriakin pystyi pitämään vapaana. Vaan kauas on pitkä matka, en ehkä ihan heti ota uusiksi sitä reissua.

Kevään kunniaksi olen jälleen kerran siirtänyt lentolippumme matkustuspäiviä. Tällä kertaa yritys on elokuun lopulla, katsotaan kuinka käy. 

Tällä postauksella oli joku punainen lanka kun ryhdyin kirjoittamaan, mutta se katosi. Kaikki tuntuu katoavan päästä, pinna on lyhyt ja kärsivällisyyttä ei ole nimeksikään. Ehkä onkin hyvä, että olen uponnut sinne villasukkien kutomisen ja Netflixin maailmaan, jossa voi viettää sitä vapaa-aikaansa mielin määrin.

Postaan uudelleen piakkoin jos muistan sen punaisen lankani. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.

Korona-kevät & kotona-kesä

Näin todistan sanonnan "Älä koskaan sano ei koskaan" paikkansapitävyyden. Tarvittiin tällainen "pikkuinen" pandemia ja loputon etätyörupeama, jotta alkoi Ässän sanainen arkku taas avatua.

Vähänpä tiesin helmikuussa sanoessani täällä näkemiin. Sitä en ainakaan tiiennyt että vajaan kuukauden päästä olisi koko maailma täysin sekaisin. Sanon sen minkä moni muukin on sanonut: enpä olisi uskonut, että elinaikanani tällainenkin tulee koettua.

Omassa lähipiirissä Korona-aika on mennyt sillä tavalla hyvin, että kukaan ei ole sairastunut ja itsellä on kuitenkin kaiken aikaa ollut töitä eli toimeentulo on ollut turvattuna. Mutta onhan tämä nyt muuten aika ankeaa ollut.

Maaliskuun puolessa välissä määrättiin kaikki valtion virkamiehet etätöihin, joilla siihen on mahdollisuus, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siitä alkoi minun korona-ajanlaskuni, tällä hetkellä on menossa päivä nro 128 (ajanlasku alkaa maaliskuun puolivälistä, luku korjattu sillä ensivedoksessa oli näppäilyvirhe). Näillä näkymin etätöitä pusketaan elokuun loppuun ja sitten, jos tilanne ei tästä radikaalisti pahene, palataan konttuurille jollain sapluunalla.

Duunit sujuvat etänäkin, mutta kyllä minä kaipaan työkavereita, ergonomista työpistettäni ja sitä, että joku tekee valmiin lounaan ihanan salaattipöydän kera. Kotikonttorilla lounas tuppaa olemaan joku mikrossa lämmitettävä valmisruoka.

Korona-kevät oli pettymysten aikaa. Uusimaa suljettiin maaliskuun lopulla. Maalis-huhtikuun vaihteessa meidän oli määrä viettää viikko Rukan keväthangilla ja olisimme jopa ehtineet livahtaa reissuun ennen sulkua, mutta koimme moisen moraalittomaksi jo ajatuksen tasolla ja niin nielimme tappiomme ja lomailimme 1,5 viikkoa ihan omassa kodissa käymättä kauppaa kummemmassa paikassa. Ja sitten jatkoimme etätöitä, kotona tietysti. Rukalle meno siirtyi joulukuulle, toivottavasti toteutuu. Mökin vuokraaja oli ystävällinen ja siirto sujui kuluitta ilman mitään hässäkkää.

Keväältä peruuntuivat myös kaikki ravintolakäynnit, mikä on meille todella omituista, sillä tapaamme käydä melko usein ulkona syömässä. Teatterikeikkoja ei ollutkaan varattuna, viimeksi olen teatterissa käynyt 15.2. Seuraava kerta on varattu syyskuulle, toivottavasti toteutuu.

Kevät hissuteltiin kotona, koiranulkoilutusmaastomme olivat suorastaan ruuhkaisia koska kaikki keksivät ulkoilla kun ei oikein muutakaan voinut tehdä. Paitsi olla kotona. Tuuminkin, että en ole tämän yli kymmenvuotisen asumiseni aikana ikinä nähnyt edes yhteensä niin paljon ihmisiä noilla poluilla kuin nyt korona-aikaan. Tällä hetkellä homma onkin taas tasaantunut kuntosalien avattua ovensa ja ihmisten kirmattua mökeilleen kesän viettoon.

Juhannuksen jälkeen oli määrä suunnata odotetulle kesälomareissulle ulkomaille, mutta lennot olimme jo joskus keväällä siirtäneet Finnairin kehotuksesta elokuun lopulle. Taas lomailtiin kotona muutama viikko, mutta nyt lomailu oli jo hieman iloisempaa kun ravintolat olivat saaneet avata ovensa ja keväällä peruuntuneet pöytävarauksemme aktivoitiin uudestaan. Sitä käytiin kuulkaa joka viikko valmiissa pöydässä ja parhaina viikkoina kahdesti!

Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että siirrämme lennot elokuun lopusta ensi vuodelle jos se suinkin onnistuu. Jos ei onnistu, rahoitamme kansallista lentoyhtiötämme lippujen hinnalla kun eihän niistä oikeasti mitään takaisin saa jos itse peruu ja lentoyhtiö ehkä lennot kuitenkin lentäisi.

Koirahoitolaan tein lupauksen keväällä, että elokuussa vien koirat sinne viikoksi vaikka ihan kannatuksen vuoksi. Niinpä pohdimme, että kun meillä kerran on "lapsetonta" eli koiratonta aikaa viikko, pitää siitä ottaa ilo irti ja mennä vaikka hotelliin sellaiseen huoneeseen johon ei muuten koiria saisi viedä. Pyörittelimme ajatuksissamme myös Tallinnaa, mutta ajatus täyteen ahdetusta terminaalista tai laivasta ei oikein houkuttele. Ehtiihän sinnekin sitten taas vähätautisempana aikana. Matkaillaan siis kotimaassa vaan. En edes muista, koska olen ollut näin pitkän pätkän yhtäjaksoisesti pelkästään Suomenmaan kamaralla!

Toivottavasti kaikilla teilläkin on asiat hyvin ja terveyttä riittänyt. Olen kyllä käynyt lueskelemassa postauksianne vaikka en olekaan jaksanut kommentoida.

Kesä on kreisi

Kyllä tämä kesä on vähän kreisi ollut noin ilmojen puolesta. Toisaalta tosi kiva, että ilmoja pitelee kun muistelee millainen viime kesä oli, mutta toisaalta... Onhan tää ihan perseestä!;D

Kukille on saanut kantaa selkä vääränä vettä ja onpa tullut koettua sekin, että kun seisoo paikallaan ja kaataa kastelukannusta vettä parvekekukille, tulee hiki! Kaikelle on näköjään ensimmäinen kerta.

Eniten tässä ehkä potuttaa se, että olisi hyvät kelit tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa mutta ei voi kun eihän niitä elukoita viitsi helteeseen tappaa. Eikä kyllä itseäänkään sen puoleen. 
Tästä liikkumattomuudesta johtuen olen jostain onnistunut taas kaivamaan sen suuren itseinhon esille. Hyvällä mallilla ollut kehopositiivisuuteni pakeni kirkuen jonnekin piiloon. Nyt, vuosikymmenen kauneimpana kesänä, olen varmaan lihavimmillani kuin koskaan ja inhoan itseäni enemmän kuin koskaan ja olen päästänyt päähäni taas sen ajatuksen: "mitähän ne musta ajattelee", vaikka ei pitäisi... Syyksi arvelen ihan oman ajatusmaailmani, sillä keväällä päätin, että ryhdyn tekemään pitkien koiralenkkien lisäksi ylimääräisiä kävelylenkkejä jotta saisin edes jotain liikuntaa lisättyä arkeeni ja toivottavasti painoa hallintaan. Noh, koska on niin saatanan kuuma koko ajan, turruttaa ja väsyttää helle niin, että ajatuskin ylimääräisestä kävelystä on karmaiseva. Ei ole tullut lenkkeiltyä sitten, ei.

Mutta se siitä, koitan työntää synkät ajatukset jonnekin taka-alalle ja ryhdistäytyä. Ehkä se siitä.

Blogitauko on taas näköjään kestänyt taas sellaisen reilun puoli vuotta, joten onhan tässä ehditty muutakin tehdä kuin puristella ja inhota omia läskejään.

Juu, pari reissua on heitetty, toukokuussa Wieniin ja heinäkuun alussa Edinburghiin (yllättäen). Voin kertoa, että ei ollut kylmä kummassakaan kohteessa. Harvemmin voi sanoa käyneensä Skotlannissa ruskettumassa. :) Kesälomasta on ensimmäinen osa vietetty ja olen jo kolmatta viikkoa töissä. Viikon kuluttua koittaa loman osa kaksi kun saa vielä pari viikkoa lomailla, jospa se mielikin siitä alkaisi taas kirkastua.

Motivaatio kaiken tekemisen suhteen on vähän hukassa ja jos voisin vapaasti valita rahasta välittämättä, viettäisin aikani matkustellen ja köllien jossain ihanissa luksuspaikoissa. Ja palkkaisin kodinhoitajan/siivoojan. Ainahan sitä voi haaveilla...

En halua vaivata teitä enempää negatiivisilla ajatuksillani, joten päätän raporttini muutamaan lomakuvaan. 

Wienin eläintarhan kirahvi.

Hotellin käytävätaidetta, Edinburgh

Hotellin kattoterassi, Edinburgh

Floral clock vm. 2018, Edinburgh

Restauroitu Ross Fountain, taustalla
Edinburghin linna. Klassinen kuva!

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Ruusu, jonka nimeä en muista,
kuningataräidin muistopuutarha

Näkymä Carlton Hilliltä yli hotellimme kohti merta

Sinivalkoinen haaste

Hirnakka Hirnakan torppa -blogista haastoi minut tähän Suomi 100 -haasteeseen jonka aloitti Tiiu Puutarhahetki -blogista, kiitos molemmille.

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu/Puutarhahetki

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

*********
Koska yksilöllisyys on hieno asia, ajattelin tässäkin tehdä niin sanotun oman hiihdon. Kuvani eivät ole sinivalkoisia vaan värillisiä ja sorrun jopa selittelyyn, mutta minulle ne edustavat minun Suomeani.

Suomalainen maisema, minun maisemani. Kallioinen merenranta, metsää, aurinkoa... Lapsuudessani vietin paljon aikaa merellisissä maisemissa ja siksi varmaankin koen aina meren jotenkin lohdullisena ja rauhoittavana. Olisi upeaa jos olisi mahdollisuus asua meren rannalla ilman miljoonaa naapuria. Meri vaihtaa kasvojaan vuodenaikojen mukaan. Merenperintö on minulla verenperintönä. Puolet minussa virtaavasta verestä taitaa olla merivettä. ;)

Toinen puoli onkin sitten sitä evakkoverta, sieltä Kannaksen Karjalasta löytyvät sukujuuret.

Sinne jäi sukutila, kahteen kertaan tuli lähtö. Sodasta ei isoisä koskaan puhunut, mutta trauma oli selkeästi jäänyt. Isoäitini on sankarini ja esikuvani. Sitkeä kuin karjalainen mänty Laatokan rannan tuulissa, mutta aina oikeudenmukainen, avulias, rehellinen ja työtä pelkäämätön. Ja iloinen! Huumorintajuinen! Ja se nauru. Kuulen sen vieläkin, vaikka mummo on ollut manan mailla jo kauan aikaa eikä viimeisinä aikoina nauru hersynytkään samaan malliin kuin aiemmin.  

 

Karjalaisten kesäkoti Helsingissä.

Minun Suomeeni kuuluu ehdottomasti vapaus ilmaista mielipiteensä ja tehdä haluamiaan asioista, vaikkapa matkustaa. Itse olen aikuisiällä saanut olla siinä onnellisessa asemassa, että on ollut mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Ja todeta, että Suomessa moni asia on paaaaljon paremmin kuin muualla. Voisin kuvitella asuvani osan vuodesta muualla maailmalla, mutta se oikea kotini on varmasti aina Suomessa.

Sinivalkoisin siivin matkalla jonnekin.

Olen elänyt tässä maassa syvän laman 90-luvun alkupuolella. Ja sen kuinka siitä lamasta on noustu. Itseänikin on työttömyys kouraissut ja kädestä suuhun eläminen on minulle tutumpaa kuin moni varmaankaan uskoo. Niinpä osaan todella arvostaa vakituista, hyvää työpaikkaa suhteellisen mukavalla toimeentulolla. Eihän kellään töissä voi aina kivaa olla, se on fakta, mutta pääsääntöisesti olen ihan motivoitunut kansan palvelija, jonka työnantajalla ja minullakin siis on tärkeä tehtävä tässä yhteiskunnassa. Työstä saadulla palkalla voi vaikka harrastaa puutarhanhoitoa. ;)

 

Säästä tässä maassa riittää aina juttua, ja se minuakin jaksaa sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Kauneimmillaan Suomen sää on mitä mahtavin. Miettikääpä vaikka jotain ihanaa kesäistä päivää tai vaihtoehtoisesti sellaista kaunista, kuulasta talvipäivää. Minäkin, joka en todellakaan pidä talvesta enkä ole luotu sellaisissa oloissa elämään, osaan sellaista hurmaavan kaunista talvipäivää arvostaa. Mutta entä sitten kun sataa ja tuulee ja on paskaa... No sitä riittää. Kuluneen vuoden kesällä oli aidosti sademittareille käyttöä kun parhaimmillaan tuli vuorokaudessa mittarillinen vettä. Hurja myrskykin nähtiin, mutta myös niitä kauniita päiviä. Talvesta ei vielä tiedä, alku ei ole lupaava. 

Elämäni iloihin kuuluvat hyvä ruoka ja juoma, ja siinäkin suhteessa matkailu on avartanut maailmaa. Se paljon parjattu suomalainen ruoka voi useinmiten olla ihan ylpeä itsestään. Missä muualla saa sellaista ihanaa ruisleipää kuin täällä? Ja täällä tiedät, että lautasellasi oleva pihvi mitä todennäköisemmin on alkuperältään juuri sitä mitä luvataan. Kaikkialta löytyy hyvää ja huonoa, mutta keskiverroltaan Suomessa tarjottava ruoka on oikein hyvää, jopa se paljon parjattu einesruoka.

Jos jostain pitää purnata niin vaikka tällä hetkellä tapetilla olevasta alkoholilainsäädännöstä. Sanoisin, että melkoinen holhousyhteiskunta on maamme alkoholipolitiikan suhteen. Se pistää vähän katkeruutta mielen pohjalle kun Pariisissa poikkeat matkalla puistoon Carrefouriin ostamaan picknick-tarpeet ja toteat alahyllyltä löytyvän kahden euron roséviinin vallan mainioksi tuotteeksi kun samalla muistat että Suomessa monopoli pitää huolen siitä, että alta kympin pullo ei moista löydy puhumattakaan siitä, että saisit sitä mistä tahansa marketista.

 

Olen iloinen siitä, että minun Suomessani voin omistaa lemmikkikoiria. Vaikka maamme lainsäädäntö esim. koirakurin suhteen on kovin tiukka verrattuna vaikka brittiläiseen tapaan ottaa koirat kaikessa huomioon ja mukaan joka paikkaan, on täällä kuitenkin mahdollisuus pitää lemmikkieläimiä. ja pääsääntöisesti Suomessa huolehditaan lemmikeistä oikein hyvin, ne ovat perheenjäseniä. Niinpä nykyiset koirani, edesmenneitä unohtamatta, ansaitsevat paikkansa tässä postauksessa, ehdottomasti.

VV vasemmalla, oikealla Pirpana, molemmilla paikka auringossa ja sydämessäni.

Loppuun pari omakuvaa tietysti, koska olenhan suomalainen nainen. ;) 

 

Vasemmalla oikein onnistunut selfie, ehkä paras jonka olen ottanut.
Oikealla viime kesän lomakynnet. Kuka mahtaa arvata minne matka vei (taas)...

 

Tällaisia kuvia minulla on todella monta!
Terroristi on nopea käänteissään kun yrität kuvata.

Suomeni on myös paljon muuta, edellä vain pieni pintaraapaisu. Mutta kotimaastamme puhuttaessa ei voi olla mainitsematta tämän maan loistavaa, tasa-arvoista koulutusta. Eipä olisi minullakaan nykyistä koulutustani jos se olisi ollut vanhempien varallisuudesta kiinni. Olisi luultavasti Ässän koulut loppuneet siihen mihin oppivelvollisuuskin loppui. 

Ketään en haasta kun en itsekään ihan sääntöjen mukaan haasteeseen vastannut. Jos joku kokee, että haluaa haasteen ottaa vastaan niin siitä vaan, go for it!
Pitkästä aikaa oli kiva pohtia ja kirjoittaa postausta. Edellisestä postauksestahan on kulunut vasta rapiat puoli vuotta... ;D

Valittaminen kannattaa aina

Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin!

Olen ahkera voileipäkeksien kuluttaja kun ne ovat kätevä pikku välipala milloin milläkin höysteellä. Kantolan perinteistä olen suosinut maailman sivu ja aina on hyvää ollut.
Paitsi nyt. Eilen avasin uuden paketin ja mitä helvettiä!!?? Keksit eivät olleet ollenkaan lehteviä vaan suorastaan littanoita ja näyttivät hieman epämääräisen tummilta. Makukin oli tympeä ja hieman tunkkainen. Siippa todensi laaduntarkkailuni ja niinpä tänä aamuna ryhdyin väsäämään valitusta Kantolaan.

Ja mitä sainkaan huomata? Mikään ei ole niinkuin ennen, Cream crackeritkin tehdään nykyään Ruåtsissa! Kantolan puljun omistaa joku monikansallinen riistoyhtiö... Saapa nähdä mitä sieltä vastataan, olen jo valmiina postittamaan keksit kääreineen heille. Valituksen lähetin oikein kuvan kera.

Paha, paha kräkkeri!

Olisin laittanut useammankin kuvan, mutta typerä palautelomakehässäkkänsä antoi liittää vain yhden kuvan. Ja kuitenkin pyysivät kuvaa viallisesta tuotteesta JA pakkauksesta. Juu, en ruvennut fotoshoppaamaan...

Toinen mielipahaa aiheuttanut ja valitukseen johtanut asia oli tulevan perheenlisäyksen sponsoroitu ruokapussi. Ovat ruokamerkin kasvattajakerhossa siirtyneet sellaiseen "hienoon" kortiin, josta etukoodi raaputetaan esille ja sillä sitten saa ilmaispussin tilattua. Hyvä idea, paitsi että. Sitä raaputuspintaa kun ryhtyi kaapimaan kuin ässäarpaa ikään, lähti se saatanan koodikin kävelemään! Ei ole todellista. Ja minua oli jo varoitettu, joten yritin olla äärettömän varovainen.
Toimitin kuvan paskaksi menneestä raaputuskortista jäätävin saatesanoin asiakaspalveluunsa. Ja kas, sieltähän tulikin salamana uusi koodi sekä pahoittelut ja tunnustus, että näiden kanssa on ollut ongelmia.

Noh, tulipahan valitettua, pitkästä aikaa oikein kahteen paikkaan. En olekaan mistään valittanut sen pimennysverhoepisodini jälkeen kun minua niin vitutti se sieltä saamani kompensaatio. :)

Lopuksi iloisempiin asioihin. Lapsi saapuu lauantaina enkä ole vielä keksinyt "bloginimeä" kun en ole tutustunut persoonaansa vielä niin hyvin. Uskon kuitenkin, että siitä tulee VV:lle varsin hyvä pikku apulainen. :)
Katsokaa nyt toista, näin soma voi olla terroristi seitsemän viikon ikäisenä!

Itse suloisuus <3 <3 <3

Lauantaina se sitten nähdään kuinka kotiutumisesta selvitään, siis ihan me kaikki, mukaan lukien VV ja Juniori. 

JälkiJuttu:
Olipa kivaa ja huojentavaa lukea, että Nolliksen operaatio oli mennyt hyvin. Ajatus on ollut kanssaan monesti näinä aikoina, vaikka en ole kommentoinutkaan. Mutta en ole kommentoinut missään muuallakaan viime aikoina, koska työ ja kaikki.

Maailmassa on virhe

Tai oikeamminkin monta virhettä.

Mutta tällä hetkellä suuri virhe on se, että en ehdi tai jaksa kirjoittaa tänne mitään. 
Vaikka haluaisin kovasti kertoa 

• kukkapenkkiremontista ja hurahduksesta sipuliostoksilla
• tulevasta lomasta, joka on jo tosi lähellä
• kulttuuririennoista (menneistä ja tulevista)
• ravintolariennoista, vaikkapa viime lauantaisesta ruokailunautinnosta
• lukemisistani
• yleisesti kuulumisistani

Mutta nyt ei pysty, joten ei pysty. Työt haittaavat harrastuksia ja ilalla ei enää ajatus kulje. Palataan paremmalla ajalla...

 

Kuukauden positiiviset

Pari viikkoa on taas vierähtänyt niin ettei meinaa perässä pysyä. Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut ihan kivoja juttuja:

* Siippa kävi työretkellä ja sehän tarkoitti automaattisesti tuliaiseksi shampanjaa. Joooo, ei huano! :)

* Hullu vuokralainen muutti pois naapurista eikä edes polttanut kämppää läksiäisiksi. Roskis on täynnä kaikkea epämääräistä, mutta menköön, vihdoinkin siitä päästiin! Pelottaa tosin jo valmiiksi, että millainen on seuraava...

* Lauantaina vietin mainion päivän pentunäyttelyssä töissä. Ihania koiralapsia oli kahmalokaupalla, melkein tuli pentukuume.

* Sunnuntaina olin mainiossa, vaikkakin vähäosallistujaisessa, match show'ssa tuomaroimassa ja kohtasin maailman hurmaavimman mopsilapsen sekä monta muuta ihanaa koiraa. Kylläpä oli mukavaa taas pitkästä aikaa!

* Syksylle on reissua luvassa, matka varattu ja koirahoitola tilattu. Sitä odotellessa jaksaa pakertaa.

* Tilasin myös kukkasipulit Titan suosittamasta nettikaupasta itselleni ja parille kaverille. Niitä odotellessa pitää vissiin kääntää se kukkapenkki, että on mihin istuttaa...

* Täytynee sitä myös iloita siitä, että on töitä eikä ainakaan ihan vielä ole joutumassa kilometritehtaalle kuten niin moni muu tässä maassa. Kolikon kääntöpuolena sanottakoon, että kahdeksan kuukautta töitä vuorotteluvapaan jälkeen on tuonut minut taas siihen pisteeseen, että aika moni asia töissä vituttaa. Mono vähän vipattaisi uusien haasteiden pariin, mutta en oikein tiedä minkälaisten... Laitetaan mietintämyssy päähän.

Ja nyt ajastan huomiselle aamulle silmänruokaa leideille ettei käy kuten tämän kuun kuvan kanssa. Eli aamulla varhain sitte ruudun ääreen kuolaamaan, eikös vaan. ;)

Vielä on kesää jäljellä

Inhokkibiisiä mukaillen, mutta varsin osuvahan tuo lausahdus on, sitä ei käy kieltäminen.

Kolmatta viikkoa olen töissä ja helteet eli paremmat kelit päsähtivät kehiin samalla kun toimiston oven aukaisin. Noo, ei kai se niin kamalaa ole ilmastoidussa toimistossa huhkia. Ja pari ensimmäistä viikkoa meni aika leppoisissa tunnelmissa kun puoli Suomea uinui vielä ruusuista kesäunta koulujen alkua odotellessa. Nyt ovat alkaneet kömpiä koloistaan vähitellen.
Ei kuulkaa edes kauheasti vituta (vielä), vaikka normisti kai pitäisi minun luonteenlaatuni tuntien. Mutta luotan siihen, että kyllä se sieltä esiin putkahtaa kun syysillat pimenevät.

Tuli taas vanhennuttua vuodella ja sitä juhlistin olemalla töissä vuosittaisessa vakikoiranäyttelyssäni pörriereitä tuijotellen. Sää suosi ja illaksi kotiin, joten ei paha. Taisin saada sen päivän aikana kesän rusketuksen kertaheitolla... Lahjaksi sain (kun itse erikseen pyysin) Amorphiksen tarinan kertovan kirjan. En ole siihen vielä ehtinyt paneutua kun on ollut muuta luettavaa, mutta ehtiihän tuon syssymmälläkin kun ei taida vanhentua ihan hetkessä.

Siltsun konsertissa en ollut, vaikka olisin ehkä voinut, koska Waltteri Torikka. Sen sijaan kävimme Siipan kanssa Korkeasaaressa päiväkävelyllä. Kivaa oli sekin.

Elämä soljuu oikeastaan omalla painollaan eikä mitään erityistä kerrottavaa ole. Vähän vapaa-ajan aktiviteetteja hyvässä seurassa on tulossa, jotta ei mene hukkaan nämä hyvät ilmat. Kaikenlaista kivaa on luvassa taas ihan lähipäivinä ja vielä myöhemminkin syksyllä.

Ei kai tässä sen ihmeempiä, ajattelin vain ilmaista, että elossa ollaan. ;)

Oi kunpa joskus

Olisipa ihanaa ehtiä joskus kirjoittamaan tänne. Sellainen kunnon postaus. Tai saada Amsterdamin matkaraportti päätökseen, siitä uupuu vielä puolitoista päivää...

Vaan työt haittaavat harrastuksia sen verran, että eipä ole tehnyt mieli/en ole ehtinyt koneella istuskella naputtelemassa. Vaikka sanottavaa olisi kyllä viime aikoina piisannut asiasta jos toisestakin.

Niinkuin vaikka Euroviisut. Sori vaan, minun mielestäni PKN:n biisi oli paska. Siis vaikka katseltaisiin sitä omassa genressään niin se on paska. Parasta siinä oli sen pituus eli lyhyys.
Miksi Ruotsin biisi oli suuri ennakkosuosikki ja vielä voitti? Sekin oli sellaista eurohumppaa, että. Kuka tuollaista kuuntelee päivästä toiseen? Conchitan olisi pitänyt voittaa uudelleen. ;)

Tai Tähdet tähdet -ohjelma. Onneksi finaalikaksikosta Waltteri Torikka voitti! Muuta en sano.

Tai kevään sää. Perseestä. Nyt taitaa kesä voittaa kuitenkin, toivottavasti. Säätä uhmaten olen kuitenkin kesäkukat sekä gladioluksen sipulit istuttanut. Ryytimaa on vielä tekemättä kun vapaa-ajallakin pitää liitää koko ajan. Ja suurin onnenhetki puutarhamyymälässä oli varmaan se kun löysin ihanalle lehmäruukulleni kaverin!

Kaikenlaistahan tässä on tapahtunut ja kohta on taas kuukausi pulkassa. Että pitäisi taas muistaa jakaa mieskomeutta tänne kanssasisarille. Joudun siis kotikoneen avaamaan, halusin tai en.


Eli hengissä ollaan vielä, kaikki. Tai ei aivan kaikki, toivottavasti. Nimittäin muurahaisyhdyskunta on pesiytynyt atsaleani ja kivipolkuni välimaastoon. Eilen ostin kivan väristä pinkkiin vivahtavaa myrkkyä, jonka luvataan tappavan koko yhdyskunnan. Kylvin sitä runsaalla kädellä pesän liepeille ja nyt odotellaan tulosta. Ja ei, en aio sortua mihinkään luonnonmukaisiin torjuntoihin, kemikaaleilla mennään, se on varma se!

Yritän siis taas ryhdistäytyä ja kirjailla tännekin, mutta en huomenna. Huomenna minä menen kampaajalle.

JälkiJuttu:
Onnittelut Hirnakalle pikkutipuista! Ja osanotot sekä tsempitykset Paimenelle muuttuneen elämäntilanteen johdosta. Olen minä sentään vähän ehtinyt vilkuilemaan Blogistanian tapahtumia. 

Kansalaisvelvollisuus suoritettu

Lauantaina oli juuri niin upea päivä kuin ennusteissa luvattiinkin! Näin ensimmäisen nokkosperhosen liitelemässä ja joku kärpänenkin oli herännyt. VV:n mukaan myös pihan pienet muurahaiset olivat liikkeellä.

Perkasin kukkapenkistäni kaikki epämääräiset rikkaruohot ja viimevuotiset ruohokasvustot, jotka sattuneesta syystä jäivät syksyllä hoitamatta. Jotain krookuksia ja tulppaaneja penkistä näyttää nousevan eli ei ole myyrä kaikkia saanut syötyä, vaikka yritys on ollut ilmeisen hyvä. Jättisinilaukatkin jostavat jo päätään, joten niitäkin on hengissä. Kukkapenkin remontti on sitten edessä ensi syksynä. Vielä kun muistaisin, miten olin sen suunnitellut silloin sipuleita tilatessani...
Pesimme terassin, sillä leudon talven vuoksi oli sammal vähän vallannut alaa. Ja pystytimme terassikalusteet sekä aurinkovarjon. Aurinko lämmitti ihanasti ja grillikausi tuli avattua perinteisellä makkaran grillauksella. Sillä aina testataan onko grilli kuosissa ja kokin taidot tallella.

Avarsin myös kotiseututuntemusta käymällä ennakkoäänestämässä kirjastossa. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että kertaakaan en ole kyseisessä talossa käynyt näinä vuosina kun olemme tuolla asuneet. Ei ole ollut asiaa... :)
Ihan siistihän se oli ja yllättävän isokin. Varmasti palvelee alueen asukkaita hyvin, siellä oli aika paljon väkeä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä.

Ääni tuli heitettyä kuoreen ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ei ehdokkaani mene läpi. Eivät ne meikäläisen ehdokkaat oikein tahdo päästä läpi kun en äänestä mitään "naamoja". Periaatteesta.
Mutta nyt voin siis hyvällä omallatunnolla heittää kaikki vaalimainokset postilaatikosta suoraan paperinkeräykseen. Olen tainnut vain kerran aiemmin äänestää ennakkoon tai korkeintaan kaksi. Toki myönnän "nukkuneeni" jossain kunnallisvaaleissa ja varmaan eurovaaleissakin. Mutta pääsääntöisesti olen raahautunut paikalle varsinaisena äänestyspäivänä.

Ja se mistä iloitsen ihan tavattomasti, on se, että en joudun minkäänlaista vaalivalvojaisohjelmaa katsomaan! En ole nimittäin vielä tähän ikään mennessä keksinyt ketä varten ne ohjelmat ovat olemassa ja miksi joka kanavan pitää niitä näyttää.

Ei voittoa

Yritykseni saada helposti paljon rahaa eivät näytä onnistuvan. Ei tule lottovoittoa eikä Eurojackpot-voittoa, ei. Jokerissa voitin viikko sitten 2,50 euroa. Ai hurja!

Muutoin elämä soljuu omia normaaleja latujaan. Päivät kuluvat töitä tehden, joskin työpaikan ilmapiiri on hieman mollivoittoinen. Yyteet ovat loppusuoralla ja tällä viikolla varmaan kuullaan, että mikä on lopputulos, ainakin tältä erää.

Olen kuitenkin osoittanut olevani suorastaan idioottimainen optimisti ja varasimme reippahasti kesälomareissun lennot sekä hotellit viikonloppuna. 
Tämän lisäksi on varattuna myös keväälle pieni kaupunkiloma, joten rahanmenoa ei voi estää. Vaan mitäpä tuosta, antaa mennä vaan.

Olen myös urakoinut taas villasukkaosastolla ja pieniä lasten sukkia tulee liukuhihnalta. Seuraavaksi on kyllä pakko keskittyä johonkin isompaan ja paksummilla puikoilla kun kädet eivät oikein tahdo kestää noita ohkaisia metallipuikkoja. Vaan kiva niitä on tehdä kun tulevat niin nopeasti.

Huushollissamme on myös yksi uusi koiranomistaja. Nimittäin VV:n kasvattaja päätti jättää jalostusoikeutensa käyttämättä ja antoi minun siirtää koiran omiin nimiini. Samalla ilmoitin Siipan toiseksi omistajaksi, hän kun ei ole koskaan paperilla yhtään koiraa omistanut. Nyt se taisi vähän ylpistyä moisesta "arvonnoususta", mutta palasi maan pinnalle kun sanoin nyhtäväni tästedes kaikki hoidolliset kulut häneltä. ;)

Eipä täällä sen ihmeempiä. Kuukausikin on taas lopuillaan ja kohta pitää esitellä seuraava palomies. Sitä odotellessa viikko sujunee sutjakkaasti.  

Sairasta porukkaa

Nimittäin joka puolella ympärilläni! Töissä, naapurustossa, kaupassa, eläinlääkärillä.
Tuntuu, että minua lukuunottamatta koko maahan on iskenyt joku helvetin bronkiitti tai vatsaflunssa.

Jopa eläinlääkärini oli ollut viikon sairaslomalla ja kehui konsultoineensa "oikeaa lääkäriä" vaimonsa sijasta (joka myös on eläinlääkäri). Sitä pitäisin jo vakavana sairautena ja toivon, että ei tartu minuun.
Töissä useammallakin flunssa on pitkittynyt ja mennyt keuhkoon. Ihan keuhkokuumeeksi tai sitten "vaan" keuhkoputkentulehdukseksi.
Lisäksi liikkeellä on jotain helvetin ärjyä vatsatautia, joka nostaa kuumeen ja kaataa vuoteen omaksi.

Ei. En halua näistä taudeista mitään itselleni. Nyt ei ole aikaa eikä halua sairastaa. Joten en suostu. Toivon, että tämä appelsiini päivässä -kuurini pitää taudit loitolla.
Eilen illalla ihmettelin, että miksi kurkkua karhentaa ja silmiä kutittaa. Että ei kai vaan... Kunnes tajusin, että lanka joka tällä hetkellä sukkapuikoillani on, on niin pölisevää ja karheaa, että se menee kurkkuun ja silmiin. Olipa huojentava tieto! Ja kun vaihdoin kutimen toiseen, alkoi kutinakin kummasti helpottaa. Täytyypä muistaa vastaisuudessa, että ei osta moista lankaa enää. :)

JälkiJuttu:
Taivaalla oli eilen ja tänäänkin näköjään outo valoilmiö. Aurinko!
Vaikka joudunkin ihailemaan auringonpaistetta pelkästään toimiston ikkunan läpi, piristää se kuitenkin kummasti. Kevät tulee! Kieltäydyn kuuntelemasta säätiedotuksia, jotka kertovat, että loppuviikosta taas kylmenee...

Se on täällä taas!

Nimittäin telkkarin suosikki-, mutta myös inhokkiohjelma. Kyllä, Suomen surkein kuski, kolmas kausi. Eilen alkoi ja voin sanoa, että melko hiuksia nostattava (jos eivät olisi pystyssä valmiiksi) ensimmäinen jakso oli! Pelotti useampien (apu)kuskien puolesta.
Ihan oikeasti... Tässä jaksossa esiteltiin vasta kuusi ensimmäistä ja kyllä ihan hirvittää, että millaisia loput neljä ovat. Onneksi ohjelma tulee vain kerran viikossa niin ehtii vanha pumppuparka toipua järkytyksestä...

Muutoin aika laukkaa kuin hirvi, töitä piisaa eikä ehdi pahemmin Blogistaniassa notkua. Tänä aamuna päätin sitten tehdä oman irtioton ja uhrata hetken työaikaa kuulumisten kirjoittamiselle.
Olen nyt töihinpaluun jälkeen huomannut, että ehkä oikeasti olin lähempänä loppuunpalamista ennen vuorotteluvapaatani kuin arvasinkaan. Työnteossani alkoi olla sellaisia hieman hällävälistisiä piirteitä ja työmäärä ahdisti niin, että tuntui ettei oikein selviä niistä pienimmistäkään pakollisista hommista. Aika meni lillumiseen. Nyt, paluun jälkeen olen jaksanut tarttua toimeen ihan uudella tarmolla ja huolimatta poissaoloni aikana ilmaantuneista uusista (ja haastavistakin) työtehtävistä koen, että "kyllä mä tästä selviän". Siispä taisin intuitiivisesti ottaa irtioton ihan oikeaan aikaan.

Toki töihinpaluussa on vielä tasapainoilua työajan kanssa, sillä minulla on vielä fysioterapiakäyntejä, jotka on valitettavasti otettava työpäivän lomaan, sillä ajat ovat kiven alla. Eilen puolestaan karkasin iltapäivästä kampaajalle, sillä en halunnut vaihtaa jo aiemmin varattua aikaani. Niinpä työaikaleimaukseni saldo näyttää kohtuullisen ikävää miinustuntimäärää nyt, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Muutama "karkaaminen" on vielä tehtävä syystä ja toisestakin, mutta sitten keskityn saamaan työajan niihin lukemiin mihin pitääkin.

Olisihan tässä paljon juttua kerrottavana, mutta jääköön nyt toiseen kertaan. Nyt jatkan työntekoa.

JälkiJuttu:
Viime viikolla erehdyin työpäivän tuoksinassa vastaamaan privaattikännykkääni. Joku halvatun lehtikauppiashan siellä oli. Ja aika törkeäkin vielä. Kävimme seuraavanlaisen lyhyen keskustelun:

*ring ring*
minä:          Ässä...
kauppias:     No moi Ässä! täällä on K. Etku lehtitalo Huijarit Oy:stä. Olipa kiva, että tavoitin!
m:              mmm... Hei...?
k:              Viimeksi kun täältä meiltä oltiin yhteydessä niin sovittiin, että kun 
                 Kodin kuvalehdesta tulee joku hyvä tarjous, niin otetaan sitten uudestaan yhteyttä.
                 Ja nyt sellainen tarjous on! *huutaa suorastaan*
m:             No en ole kyllä kenenkään kanssa sopinut mitään sellaista.
k:              Ai et ole kiinnostunut Kodin kuvalehdestä?
m:             No en ole. Mulla on nyt vähän kiire, joten merkkaa sinne, että olet soittanut ja että
                asikas ei ole kiinnostunut.
k:             Selvä, hei.
*tuut tuut tuut*

Yleensä en tosiaan töissä vastaa privaattipuhelimeeni oudoista numeroista tuleviin puheluihin, sillä lehtikauppiaitahan ne järjestäen ovat. Mutta tuo poitsu oli kyllä melkoisen törkeä kun yritti esittää asian niin, että olisin muka jonkun kanssa aiemmin keskustellut ja ilmaissut kiinnostukseni tulevia tarjouksia kohtaan. En yhtään ihmettele, että saavat vanhuksia halpaan noilla myyntisoitoillaan. Ymmärrän, että leipä on tiukassa ja kaikki keinot ovat sallittuja, mutta silti. Jotain rajaa!

Mihin se kymmenen kuukautta katosi?

Tässä sitä nyt ollaan. Vuorotteluvapaan viimeinen päivä on menossa ja huomenna on siis ensimmäinen työpäivä. Paitsi ettei ole kun fiksuna olen ottanut huomiselle lomapäivän jo silloin viime helmikuussa.

Valehtelisin jos väittäisin, että ei ahdista töihinpaluu. Kyllä ahdistaa, aika helvetisti. Siellä sitä sitten lyödään YT-neuvotteluilla päin näköä heti kättelyssä ja varmaan tulee valitusta ja vitutuskäyrän nostoa siitä kuinka sijainen on tehnyt asioita eri tavalla. Joo-o. 
Sen verran toivon, että osaisin useimmissa v-käyrän nostatuksissa ajatella duunia vain duunina. Näinä aikoina ei kai kannata kovasti lähteä uutta uraa etsimään jos saa vanhassa toimessaan pysyä. Eikä oikeastaan näillä ikävuosillakaan kannata lähteä jos ihan rehellinen olen. Saattaa toki olla, että oman toimenkuvan muutos eteen tulee muutenkin kun organisaatiota muutetaan ja hommia keskitetään. Ei, en ajattele sitä nyt kun sitä joutuu ajattelemaan sitten myöhemmin kuitenkin.
***********

Vuosi siis vaihtui ja oman vuoteni ensipostaus hoitui ajastettuna, onneksi. Olisin muutoin saattanut unohtaa koko homman. Siitäkös olisi riemu revennyt lukijakunnan piirissä ja minut olisi varmasti syösty ikuiseen kadotukseen. ;)
Meillä vuoden vaihde hoidettiin normaaliin tapaan, ihan kotona kahdestaan ja puolilta öin katselimme pihalla raketteja kuoharilasi kädessä. PP ei pelännyt tällä kertaa, sillä se ei selvästikään enää kuule kaikkia pommeja ja ujelluksia. VV:tä ei kiinnostanut edelleenkään ja hyvä niin. Juniorin maailma luonnollisesti oli lähellä loppuaan, mutta hengissä sekin selvisi, tälläkin kertaa. Vaan on se kamalaa katsella sitä pelkoa kun ei sille mitään voi tehdä. Onneksi se kuitenkin seuraavana aamuna suostui käymään takapihalla tarpeillaan kun VV lähti sille "kummiksi".

Perjantaina suuntasimme taas kaupungille syömään kun ohjelmassa oli tuttavapariskunnan tapaaminen kera teini-ikäisen jälkikasvunsa. Olipa mukavaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, ja aika kuluikin joutuisasti. Ehkä pitäisi tavata vähän useammin kun nyt oli taas vierähtänyt reilusti yli vuosi edellisestä kerrasta...

Eilen sitten teimme loppuun sen portaikon mattoprojektin. Nostan hattuani Siipan pitkämielisyydelle, jolla hän teki jokaisesta askelmasta sapluunan ja leikkasi sitten palat matosta. Minä sain sen helpon homman eli puhdistin portaat, laitoin teipit mattoihin ja tälläsin kiinni. Hieno tuli, vaikka itse sanonkin ja kyllä PP kiittää kun ei tassu luista holtittomasti jokaisella rappusella. Lisäbonuksena portaikon kaikuvuus väheni, mikä ei ole huono juttu ollenkaan. Eli nyt voikin sitten ruveta jo mietiskelemään seuraavia projekteja Siipan pään menoksi. 

Nyt loppuu jaarittelu ja heittäydyn johonkin aivottomaan pelaamisen tms. tekemisen pariin. Nyt ei nimittäin huvita mikään järjellinen toiminta. 

Ilmastonmuutos on totta!

Ja se tapahtuu nopeammin kuin kukaan osasi aavistaakaan!
Viime yönä puolen yön aikaan oli vielä rapsakka pakkanen -16 astetta ja tänä aamuna kahdeksan aikaan oli enää -1,5 astetta kera lumipyryn.

Kelikin oli aika mielenkiintoinen autoilun kannalta kun lumiauroja ei pahemmin ollut ilmeisesti näillä nurkilla pyörinyt vielä kymmenen aikaan ajellessani kohti fysioterapeutin käsittelyä.
Ja kun poistuin fyssarin luota noin tuntia myöhemmin, tuli lunta vielä enemmän lämpötilan ollessa kääntynyt jo plussan puolelle. Siis juu, en rakasta niitä paukkupakkasia, mutta ei kai sitä nyt tarvitse naurettavuuksiin mennä kuitenkaan, eihän?

PP ja VV vetivät omaa kivaa takapihalla ihan silkasta talven ja lumen riemusta. Vanhakin nuortui yrittämään kamppausmuuvejaan kersan juoksennellessa ympyrää ja kahdeksikkoa ihan selvästi nauraen ja nauttien. Välillä sitten keskityttiin yhdessä haistelemaan jotain lumen seasta. On ne hassuja. :)

suttukuva salaa otettuna kauempaa

Nythän on se aika vuodesta kun pitäisi jotenkin summata kulunutta vuotta ja ottaa opiksi onnistumisistaan ja virheistään.

Oma vuoteni on ollut kovin erilainen verrattuna "normaaleihin". Olen nauttinut vapaastani suunnattomasti ja katsonpa asiaa miltä kantilta hyvänsä, oli päätös sapatista täysin oikea. Samalla olen oivaltanut, että työ on kuitenkin vain työtä ja sen takia on turhaa itseään uhrata tai mieltään mustentaa. Tokihan se on sosiaalisesti tärkeä ympäristö, mutta ei työ maailmasta tekemällä lopu enkä minä ole korvaamaton. Se on ollut varsin hyvä muistutus, sillä tokihan tämän olen tiennyt, mutta aktiivinen muistaminen on vähän eri asia.

Syksyllä sitten tapahtuikin jotain, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut. The Koipi... Juu, kaikkea sitä ihminen kokee ennenkuin henki lähtee. Tästä keikasta opin, että meillä on loistavaa terveydenhuoltoa (ainakin yksityisellä puolella), vakuutusyhtiöni toimi loistavasti ja ripeästi ja ikinä en enää sano elämän olevan tylsää. Kyllä se oli tylsää istua käytönnössä neljä viikkoa kotona. Toisaalta villasukkien kutominen on nyt hyvin verestetty ja iskostettu taas selkärankaan. Että tilauksia vaan tulemaan, sukista siis! :)

Vuosi vaihtuu ihan kohta ja on aika kaivaa esiin ensi vuoden karvalehmäkalenteri. Toivon, että ensi vuosi(kin) sujuu suhteellisen tasaisissa merkeissä. Ei sitä tässä iässä enää toivo mitään suuria mullistuksia tapahtuvaksi.

Nyt lähden lapioimaan tieni postilaatikolle. Mukavaa loppuvuotta!

Ei yhtään mitään ja kuitenkin kaikkea

Juu, elossa ollaan. Viimeisen viikon olen vetänyt sellaista matalaa lentoa ja kiitolaukkaa, että ihan itseänikin on hirvittänyt. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja nähtyä, mutta ei kuitenkaan mitään suureellista raportoimisen arvoista.

Viime keskiviikkona kipaisimme nauttimaan Ravintola Pörssin mainion joulubuffet-pöydän antimista kun Siippakin jäi lomailemaan. Samalla kiersimme pikaisesti katsastamassa Tuomaan markkinoiden tarjonnan, ja tassuun tarttuikin äidilleni sopiva lahja.

Lauantaina oli aika sivistää itseään ja suuntasimme Kansallisteatteriin katsomaan Maaseudun tulevaisuus -näytelmää. Tiedättehän se, josta puolet jengistä kävelee ulos puoliajalla. Ja mikäs siinä, ymmärrän kyllä, että se jatkuvat vitun hokeminen saattaa herkempää kansanosaa alkaa... noh... vituttamaan. Samoin se, että suurin osa dialogista piti huutaa kuin hullu ja osa repliikeistä menikin vähän ohi kun se huuto oli päälimmäinen juttu. Ennen puoliaikaa oli kolmesti näyttelijä housut kintuissa munasillaan (yksi mies kahdesti ja toinen kerran) sekä tissiäkin oli vilauteltu.
Näytelmässä oli paljon hauskaa, mutta olisin toivonut sen olleen hieman tiivistetympi, sillä kokonaiskestoltaan yli kolmetuntinen kiroilu- ja huutopläjäys oli kuitenkin aika paljon. Muutamat sivuhahmot olisi helposti voinut karsia pois.
Parhaat hahmot mielestäni olivat viinaan menevä Hattara-lammas (Sari Turunen) sekä hevoset (Ville Haapasalo ja Jukka Puotila). Ja kyllä jaksoin koko näytelmän katsoa vilkuilematta kelloa, mutta en siltikään voi sitä ihan kaikille suositella.

Tässä välissä on sitten viimeistelty joululahjahommia ja lupasin täälläkin esitellä sen helpon tyynynpäällisen. No nyt se on valmis ja vain paketointia vailla. Tällainen siitä tuli:

(alakulmassa kuvaan yritti ängetä VV, tietysti...)

Aika hieno vaikka itse sanonkin. Toivottavasti saajakin on mielissään.

Tänään suoriuduimme ostoshelvetistä kunnialla ja ehjin nahoin. Rynnimme ostamassa ruokaa vähän sieltä, täältä ja tuolta. Suurin ponnistus oli vierailu Hakaniemen hallissa, sillä jouluhan ei ole yhtään mitään ilman Lentävän lehmän ihania juustoja. Vaan nyt on sekin puoli turvattu.
Huomenna on pakko siivota ja aattona sitten vastaanotetaan sukua, sekä omaa että naitua. Jotenkin ei huvittaisi tämä hössöttäminen, mutta sentään tuli lunta, että saamme valkoisen joulun tänne eteläänkin.

Tänään juhlitaan PP:n 13-vuotispäivää lähinnä olemalla ja hämmästelemällä, että se on vieläkin elossa. Pappa on ihan pirteä ja niin kauan mennään kuin kuntoa riittää. 

Nyt on pakko mennä tekemään jotain tähdellistä, vaikka paketoimaan tuo tyyny.