Vanha suola janottaa

Kyllä. Näin pahasti on päässyt Ässälle käymään tuossa jo joulun alla, että on käynyt vanha suola janottamaan silleen isosti. Eikä edes hävetä, pikemminkin päinvastoin, miettikääpä sitä.

Tämä ehkä kaipaa selitystä kun suorastaan kuulin silmien rävähtävän apposen auki siellä ruudun toisella puolella.

Katsokaas minä olen musiikkimaussani melko ehdoton. Sillä tavalla ehdoton, että musiikki on joko hyvää tai sitten ihan hirveetä shaibaa, välimuotoja ei minulle ole. Omassa kuuntelussani en sulata enkä suostu kuuntelemaan mitään "no joo" -musaa. Radiossakin kanava vaihtuu salamana kun kuulen ensi tahdit jostain minun korvaani karmeasta biisistä. Arvaatte varmaan, että välillä kärsin vaikkapa kampaajalla istuessa kun siellä on jokus mahtava (not) radiokanava päällä ja sitä huttumusaa tuuttaa biisi toisensa jälkeen koska soittolistat ja hittibiisit.

Noh, minut tunnetaan varmaan parhaiten sellaisen vähän raskaamman musiikin ystävänä ja tottahan se on. Heavy-musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani teini-iästä asti enkä siitä varmaan koskaan tule päästämään irti, vaikka täti-ikäisyys on saavutettu jo ajat sitten. Suuriin suosikkeihini kuuluvat kotimaisista bändeistä Amorphis, Sonata Arctica sekä Mokoma. 
En osaa itse soittaa muuta kuin suutani (tosi hyvin muuten!) ja ovikelloa (ja ehkä nokkahuilua jos vähän muistiani virkistäisin), mutta sentään on vähän suotu nuottikorvaa ja jonkinlaista laulun lahjaakin joten kuvittelen jotain tajuavanikin musiikista. Muut taiteelliset lahjat perheessämme ovatkin sitten menneet veljelleni. ;) 
Niinpä minulle kaikenlaisessa musiikissa melodian lisäksi tärkeää on se, että lyriikoista saa selvää. Tästä syystä mikään trash metal ei minuun oikein vetoa kun en saa mitään selvää, että mistä niissä lauletaan. 

Tämän hevidiggailun lisäksi elämässäni on aina ollut musiikillisia sivujuonteita. Sellaisia rinnalla kulkeneita ihastuksia tai rakkauksia. Useimmat sivujuonteet ovat elämässäni jonkun intensiivisen kuuntelujakson ja jäävät sitten syystä tai toisesta taka-alalle. Mutta näille tyypillistä on myös se, että vuosienkin jälkeen saatan palata tällaisen vanhan flingin pariin.

Nyt kävi niin, enkä taaskaan pysty kertomaan miksi. Mikä toimii laukaisijana siihen, että palaan jonkun vanhan tutun tuotannon pariin niin intensiivisesti, että kuuntelen sitä päivästä toiseen käytännössä kuuntelematta mitään muuta. Suorastaan sulkien koko muun musiikkimaailman pois mielestäni.

Nyt kaikki jännäävät, että mitähän Mattia ja Teppoa se sitten kuuntelee. No ei sentään sitä, vaikka ovatkin varmaan esiintyneet kauemmin kuin minä olen elänyt josta heille hatunnosto... 

Ei, tässä kohtaa olen palannut mieskuoron pauloihin. Eikä minkä tahansa mieskuoron, vaan Suomen maailman parhaan mieskuoron, nimittäin Semmareiden (Seminaarimäen mieslaulajat) pariin. Olen kuluttanut kovalla kädellä viime viikot koko Semmareiden tuotantoa eikä loppua näy. Jos tuotantonsa ei ole tuttua (kai kaikki suomalaiset tietävät jonkun Semmaribiisin, eikö?) niin saanen suositella tsekkaamaan vaikka juutuubista tuotantoaan.

Haluan jakaa kanssanne pari ehdotonta lempibiisiäni tuotannostaan. Siis sellaisia, jotka saavat minut aina huokaamaan onnesta (ja laulamaan mukana, mutta sitä en kerro kellekään).

 

Susien teillä

 

 Ylämailla

Nämä ja monta, monta muuta. Biisit toimivat levyiltä kuultuna, mutta ehdottomasti suosittelen katsastamaan tämän poppoon livenä jos vain suinkin tulee mahdollisuus. 

Näihin tunnelmiin toivotan mukavaa viikonloppua! 

15. Nuotio

Puolalainen nuotiolaulu

Meill' on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi.
Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi.
Ja me muistain sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa,
kun laulumme yön yli kiirii ja kun hongat huminoi.

Tuli leiskuen nuolevi puuta, hämy verhoo metsän, maan.
Jutut kuulemme, huudot, ei muuta, sydän syttyy tuntemaan.
Ja me muistain...

Ja kun himmenee hiipuva hiillos ja kun lankee lauha yö,
viime laulussa harras soi kiitos, Pyhän Yrjön kutsuu työ.
Ja me muistain...

Jostain syystä lapsuuden (alakouluikäisenä) partioajoista on jäänyt erityisesti mieleen tämä nuotiolaulu. Siinä on mielestäni jotenkin hieno tunnelma.

4. Jotain sinistä

Sininen uni

Joka ilta kun lamppu sammuu,
Ja saapuu oikea yö,
Niin Nukku-Matti nousee,
Ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut
Ja niillä se sipsuttaa,
Se hiipii ovesta sisään
Ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki,
Ja sininen uninen vyö,
Ja unista jäätelön palaa
Se pienillä hampailla syö,
Ja sillä on sininen auto
Ja se auto hyrrää näin:
Surrur, surrur ja lähtee
Unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo
On aivan kallellaan,
Ja sinistä unien kirjaa
Se kantaa kainalossaan,
Ja unien sinimaahan
Se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne
On sininen, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä,
Ja metsässä kultainen puu,
Ja unien sinilintu,
Ja linnulla kultainen suu,
Ja se unien sinilintu
Se lapsia tuudittaa.
Se laulaa unisenlaulun,
la la lal lala lallal laa. 

- Tapio Rautavaara 

JälkiJuttu:
Olen aina pitänyt tästä laulusta kovasti. Siinä on jotain ihanaa ja rauhoittavaa. Siksi se ansaitsee paikkansa päivän haastetekstinä, vaikka ei omaa tuotantoa olekaan. :)