tiistai 30. joulukuuta 2014

Ilmastonmuutos on totta!

Ja se tapahtuu nopeammin kuin kukaan osasi aavistaakaan!
Viime yönä puolen yön aikaan oli vielä rapsakka pakkanen -16 astetta ja tänä aamuna kahdeksan aikaan oli enää -1,5 astetta kera lumipyryn.

Kelikin oli aika mielenkiintoinen autoilun kannalta kun lumiauroja ei pahemmin ollut ilmeisesti näillä nurkilla pyörinyt vielä kymmenen aikaan ajellessani kohti fysioterapeutin käsittelyä.
Ja kun poistuin fyssarin luota noin tuntia myöhemmin, tuli lunta vielä enemmän lämpötilan ollessa kääntynyt jo plussan puolelle. Siis juu, en rakasta niitä paukkupakkasia, mutta ei kai sitä nyt tarvitse naurettavuuksiin mennä kuitenkaan, eihän?

PP ja VV vetivät omaa kivaa takapihalla ihan silkasta talven ja lumen riemusta. Vanhakin nuortui yrittämään kamppausmuuvejaan kersan juoksennellessa ympyrää ja kahdeksikkoa ihan selvästi nauraen ja nauttien. Välillä sitten keskityttiin yhdessä haistelemaan jotain lumen seasta. On ne hassuja. :)

suttukuva salaa otettuna kauempaa
Nythän on se aika vuodesta kun pitäisi jotenkin summata kulunutta vuotta ja ottaa opiksi onnistumisistaan ja virheistään.

Oma vuoteni on ollut kovin erilainen verrattuna "normaaleihin". Olen nauttinut vapaastani suunnattomasti ja katsonpa asiaa miltä kantilta hyvänsä, oli päätös sapatista täysin oikea. Samalla olen oivaltanut, että työ on kuitenkin vain työtä ja sen takia on turhaa itseään uhrata tai mieltään mustentaa. Tokihan se on sosiaalisesti tärkeä ympäristö, mutta ei työ maailmasta tekemällä lopu enkä minä ole korvaamaton. Se on ollut varsin hyvä muistutus, sillä tokihan tämän olen tiennyt, mutta aktiivinen muistaminen on vähän eri asia.

Syksyllä sitten tapahtuikin jotain, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut. The Koipi... Juu, kaikkea sitä ihminen kokee ennenkuin henki lähtee. Tästä keikasta opin, että meillä on loistavaa terveydenhuoltoa (ainakin yksityisellä puolella), vakuutusyhtiöni toimi loistavasti ja ripeästi ja ikinä en enää sano elämän olevan tylsää. Kyllä se oli tylsää istua käytönnössä neljä viikkoa kotona. Toisaalta villasukkien kutominen on nyt hyvin verestetty ja iskostettu taas selkärankaan. Että tilauksia vaan tulemaan, sukista siis! :)

Vuosi vaihtuu ihan kohta ja on aika kaivaa esiin ensi vuoden karvalehmäkalenteri. Toivon, että ensi vuosi(kin) sujuu suhteellisen tasaisissa merkeissä. Ei sitä tässä iässä enää toivo mitään suuria mullistuksia tapahtuvaksi.

Nyt lähden lapioimaan tieni postilaatikolle. Mukavaa loppuvuotta!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Ratiriti rallaa

Joulu tuli ja meni, samoin sukulaiset. Vanhalla kaavalla vedettiin aatto, tiedättehän: saunaa, glögiä ja ruokaa isolla kädellä sekä oleilua ja seurustelua.
Lahjaksi sain kauniit korvakorut sekä paketin, joka on vielä tuolla jossain matkalla... Kuvan olen nähnyt ja kiitän Siippaa kekseliäisyydestään tilata minulle kaikki Downton Abbey -kaudet lisäherkuilla. Pitää varmaan ottaa lomaa, että ehtii ne katselemaan! :D
 
Joulupäivänä Siippa vanhempineen raahautui hautuumaalle, mutta minä skippasin ja kiitin hetkestä ihan omissa oloissani rauhassa katsellen rästiin jäänyttä Viimeinen tango Halifaxissa -jaksoa. Meillähän ei voi mitään ohjelmaa täysin rauhassa katsoa appiukon ollessa paikalla...

Tapaninpäivänä naitu suku häipyi kotikonnuilleen ja me huokaisimme onnesta ja totesimme, että jääkaapissa on vain jouluruuan jämiä, joille sanoimme reippaasti ei kiitos. Niinpä tallustelimme reippaassa pakkassäässä bussipysäkille ja suuntasimme keskustaan. Grill it -ravintolan pihvi oli ihan taattua tavaraa, palvelu nopeaa asiakkaiden vähyydestä johtuen ja olihan se ihan kiva käydä vähän kotinurkkia pidemmälläkin.

Kaupassa kävimme lauantaina ja kuin ihmeen kaupalla selvisimme koko hommasta alle puolentoista tunnin, vaikka kansaa oli liikkeellä kuin meren mutaa. Ilmeisesti valtaosa suunnisti haukkana alennusmyyntien perässä kun me kaipasimme lähinnä muonaa. Ja vähän vessapaperia.

Tänään puolestaan suoritimme seuraavien pyhien sapuskahankinnat. Uusi vuosihan meillä perinteisesti vietetään kotona suljetuin verhoin ja joka huoneessa jotain musaa soitellen. Täytyy sanoa, että onneksi PP on jo niin kuuro, ettei se ihan kaikkia paukkuja enää kuule eikä tajua. Tänäänkin siltä jäi tyystin huomaamatta sen jonkun idiootin kuningasajatus "testata etukäteen" ostamiaan pommeja. Juniori sen sijaan sai miltei paskahalvauksen, joten kivaa on taas luvassa loppuviikoksi. VV ei onneksi pelkää eikä ota mallia vanhoista pieruista.
Olisipa mukavaa kun hommaan saataisiin laki, joka tekisi ilotulitteiden ostamisesta luvanvaraista hommaa. Loppuisi luultavasti se älytön pommittaminen, mikä alkaa heti kun pommit tulevat myyntiin ja jatkuu melkein loppiaiseen.

Mutta näin, kotona siis olemme kaksin koirinemme ja ostelimmekin kaikkea herkkua syötäväksi. Sitähän ei ole tässä tullutkaan mitenkään yhtään mässäiltyä, ei... Asiaa ei ole pahemmin auttanut se, että keli on ollut melkoisen rapsakkaa pakkassäätä ja sen myötä PP:n askel on entisestään hidastunut ja lyhentynyt siitäkin huolimatta, että puen sen takkiin ja töppösiin. Vanha se on ja täytynee tunnustaa, että viimeisiä aikoja tässä varmaan mennään. Vaan huomisesta alkaenhan tänne luvattiin plussaa ja vesisadetta. Että tiedä sitten onko sekään niin mukavaa.

Tänään kävimme myös hankkimassa uuden "palapelin". Portaikkomme on kovin liukas ja tietysti askelmat ovat jo kuluneet kun niitä on X isohkoa koiraa rampannut Y vuotta. PP:llä on hankaluuksia päästä ihan joka kerta hallitusti alas kun alkaa joku kinttu luistaa alta. Niinpä päätimme, että asennamme maton askelmille. Voitteko uskoa, että portaikossa, jossa on 15 rappusta, ei yksikään askelma ole samankokoinen! Siis jokainen on erimuotoinen ja -kokoinen. Niinpä Siippa reippaana mittasi jokaisen askelman ja nyt sitten leikkelemme ostamastamme matosta sopivia palasia askelmiin. Voin jo kuvitella kuinka hiha käryää tämän puhteen parissa... Mutta toivottavasti siitä tulee toimiva ja hyvä.

Huomenna on luvassa fysioterapeutin murjontaa, mikä on kivaa. Samalla tulee harjoiteltua herätyskelloon heräämistä, sillä aamukampa vapaiden osalta on jo todella harva! Tunteet ovat kovin kaksijakoiset töihinpaluun suhteen. Toisaalta ihan kivaa ja toisaalta... noh, sitten sen näkee miten hommat lähtevät taas rullaamaan.

JälkiJuttu:
Enää kolme yötä tammikuuhun... ;) Lupaan tehdä ajastetun postauksen niin, että kaikki aamunvirkutkin pääsevät heti herättyään fiilikseen. Itse varmaan nukun kun oletukseni on, että yritän ulkoiluttaa koiria joskus aamuyöstä kolmen aikaan jolloin ehkä voisi olla vähän hiljaisempaa...   

maanantai 22. joulukuuta 2014

Ei yhtään mitään ja kuitenkin kaikkea

Juu, elossa ollaan. Viimeisen viikon olen vetänyt sellaista matalaa lentoa ja kiitolaukkaa, että ihan itseänikin on hirvittänyt. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja nähtyä, mutta ei kuitenkaan mitään suureellista raportoimisen arvoista.

Viime keskiviikkona kipaisimme nauttimaan Ravintola Pörssin mainion joulubuffet-pöydän antimista kun Siippakin jäi lomailemaan. Samalla kiersimme pikaisesti katsastamassa Tuomaan markkinoiden tarjonnan, ja tassuun tarttuikin äidilleni sopiva lahja.

Lauantaina oli aika sivistää itseään ja suuntasimme Kansallisteatteriin katsomaan Maaseudun tulevaisuus -näytelmää. Tiedättehän se, josta puolet jengistä kävelee ulos puoliajalla. Ja mikäs siinä, ymmärrän kyllä, että se jatkuvat vitun hokeminen saattaa herkempää kansanosaa alkaa... noh... vituttamaan. Samoin se, että suurin osa dialogista piti huutaa kuin hullu ja osa repliikeistä menikin vähän ohi kun se huuto oli päälimmäinen juttu. Ennen puoliaikaa oli kolmesti näyttelijä housut kintuissa munasillaan (yksi mies kahdesti ja toinen kerran) sekä tissiäkin oli vilauteltu.
Näytelmässä oli paljon hauskaa, mutta olisin toivonut sen olleen hieman tiivistetympi, sillä kokonaiskestoltaan yli kolmetuntinen kiroilu- ja huutopläjäys oli kuitenkin aika paljon. Muutamat sivuhahmot olisi helposti voinut karsia pois.
Parhaat hahmot mielestäni olivat viinaan menevä Hattara-lammas (Sari Turunen) sekä hevoset (Ville Haapasalo ja Jukka Puotila). Ja kyllä jaksoin koko näytelmän katsoa vilkuilematta kelloa, mutta en siltikään voi sitä ihan kaikille suositella.

Tässä välissä on sitten viimeistelty joululahjahommia ja lupasin täälläkin esitellä sen helpon tyynynpäällisen. No nyt se on valmis ja vain paketointia vailla. Tällainen siitä tuli:

(alakulmassa kuvaan yritti ängetä VV, tietysti...)
Aika hieno vaikka itse sanonkin. Toivottavasti saajakin on mielissään.

Tänään suoriuduimme ostoshelvetistä kunnialla ja ehjin nahoin. Rynnimme ostamassa ruokaa vähän sieltä, täältä ja tuolta. Suurin ponnistus oli vierailu Hakaniemen hallissa, sillä jouluhan ei ole yhtään mitään ilman Lentävän lehmän ihania juustoja. Vaan nyt on sekin puoli turvattu.
Huomenna on pakko siivota ja aattona sitten vastaanotetaan sukua, sekä omaa että naitua. Jotenkin ei huvittaisi tämä hössöttäminen, mutta sentään tuli lunta, että saamme valkoisen joulun tänne eteläänkin.

Tänään juhlitaan PP:n 13-vuotispäivää lähinnä olemalla ja hämmästelemällä, että se on vieläkin elossa. Pappa on ihan pirteä ja niin kauan mennään kuin kuntoa riittää. 

Nyt on pakko mennä tekemään jotain tähdellistä, vaikka paketoimaan tuo tyyny.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Päivät kuluu hukkaan

Tuntuu siltä, että kun selkänsä kääntää, on viikko vierähtänyt. Ja ihan tuosta noin vaan, mitään sen kummempaa tekemättä.

Perjantai-iltana kuului hyviä uutisia lasaretista, leikkaus oli sujunut hyvin ja lauantaina odotti jo kotiinpääsy. Toivotamme pikaista ja jouhevaa paranemista!

Lauantaina heräsin kellonsoittoon ennen kukonpierua, sillä olin lupautunut itsenäisyyspäivän kunniaksi maamme suurimpaan vuosittaiseen koiranäyttelyyn töihin. Onneksi viisaudessani olin lupautunut vain yhdeksi päiväksi, joten sunnuntaille oli luvassa lepoa ja rauhaa.
Enpä muista koska viimeksi olisin ollut jo menossa seitsemän aikaan aamulla. Liikennettä ei pahemmin ollut, sää oli pimeä ja sateinen. Onneksi sain auton näppärästi Velodromille parkkiin, joten hyvissä ajoin olin ilmoittautumassa työn ääreen.
Päivä oli ihan mukava, tuttu tuomari ja kivoja koiria sekä omistajiaan/esittäjiään oli kehässä. Tälle kerralle ei tainnut sitä ensimmäistäkään sitruunan niellyttä tyyppiä "asiakkaaksi" sattua, vaan kaikki olivat hyvällä mielellä liikkeellä.
Kotona olin hyvissä ajoin ennen linnan juhlien alkua, joten ihan bueno päivä.

Linnan juhlista, vieraista tai puvuista en sen enempää kommentoi kun niitä on jo ruodittu muualla ihan riittävästi, mutta sen sanon, että Saku Koivun vaimo on mielestäni todella kaunis ja tyylikäs! Jos olisin älynnyt tehdä muistiinpanoja kättelyn aikana, olisin voinut jotain kirjoittaakin, mutta näin tiistaihin asti kun on päästy, en todellakaan muista kaikkea mainitsemisen arvoista.

Tällä viikolla pitäisi kai jo ryhtyä orientoitumaan joulusiivoukseen... Mieli ei ole kovin jouluinen kun ikkunasta ulos kurkistaa, mutta ei kai se säätä katso, se joulu.
Piparkakkutaikinan ostin jo, joten se hommahan on melkein puoliksi tehty! Ehkäpä leipaisen ne piparit huomenna. Samalla mallilla mennään kuin viime vuonna jos vaan löydän ne muotit jostain.
Ensi viikolla minulla on yhtä päivää lukuunottomatta joka päivä jotain menoa ja hässäkkää, joten viisas varmaan tekee tällä viikolla paljon joulun eteen. Aika näyttää olenko viisas. Tänään aion kuitenkin iltapäivän puolella pitkästä aikaa käydä kävelemässä VV:n kanssa ylimääräisen lenkin. Taidamme molemmat tarvita sitä, minä kunnon puolesta ja VV energian purkamisen puolesta.

Olen myös jo tehnyt valmisteluja ensi vuodelle. Skannasin nimittäin kaikki (ihanat) palomieskalenterin kuvat valmiiksi koneelle, jotta on helppo postailla aina kuun ensimmäisenä päivänä. Kokeilin ensin skannausta aivan liian pienellä resoluutiolla ja kuvista tuli todella rasteroituneita. Otin homman uusiksi ja johan näytti paremmalta! 
Saatte malliksi nämä epäonnistuneet skannaukset kalenterin lopussa olleesta postikorttisetin mainoksesta. Tällaisia joulukorttien pitäisi mielestäni olla! ;)



Juuh... Ei muuta kommentoitavaa tällä erää... :)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Tänään

Kävin tänään fysioterapeutilla neljättä kertaa. Vielä on kaksi aikaa varattuna, mutta sitten ei ehkä enää tarvitse loppuja kertoja käyttä. Se passaisi minulle hyvin kun pitää ryhtyä taas duunariksi, niin ei voikaan ihan koska vaan karata fyssarille. Olin iloinen.

Tänään myös huoli läheisestä painaa sydämen ja mielen päällä. Joutui melkoiseen leikkausoperaatioon eikä halvaantuminenkaan ollut kaukana (tai osittain tapahtuikin) ja odottelen soittoa, joka toivottavasti kertoo kaiken sujuneen hyvin. Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Mutta tänään tapahtui kuitenkin myös ihan paras juttu! Nimittäin tädin pyörähtäessä postilaatikolla...
Melkein lirahti ilopissa housuun kun tämän kuoren käteeni poimin.
Kalenterin mukana oli tällainen saate:

Saate oli vaakasuuntainen ja sen oikeassa reunassa oli pari valittua kuvaa. Pisteet tekijöille siitä, että nämä kuvat ovat "ylimääräisiä" eikä niitä siis löydy itse kalenterista (tarkastin kyllä, uskokaa pois).

Voi tytöt (ja pojatkin)! Kyllä on nyt sellaista herkkua luvassa ensi vuoden kuukausien alkuja buustaamaan, että oksat pois ja osa rungosta!
Olen kovin tyytyväinen tähän valintaani, jolla pyyteettömästi piristän arkeanne ensi vuonna. :)

torstai 4. joulukuuta 2014

Ja voittaja on...

Oulu! Tai oikeammin Oulun palomiehet.
"Vuoden 2015 Oulu Firefighters-Palomieskalenteri. Kalenteristamme löydät nimipäivämerkinnät, pyhät ja liputuspäivät."
Tällaista herkkua on siis luvassa ensi vuoden iloksi. Kansikuvan perusteella ihan *köh* timmiä tavaraa on luvassa. Tilaus on jo matkalla kuulemma, joten kieli pitkällä kuolaan postilaatikolla...
Tämä on siis joululahjani kaikille teille ihanille naislukijoilleni, jotka tykkäävät palomiehistä.

JälkiJuttu:
Onni on hyvä loistava eläinlääkäri! PP nuortui ainakin puoli vuotta eilisellä käynnillä, VV pysyi omana itsenään, emännän mieli huojentui ja keveni. :)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Adventtiaika

On tässä helvetillisessä pimeydessä se hyvä puoli, että voi pikku pyromaanina poltella tuikkuja ihan urakalla. Minäkin kaivelin kaikki Kivi-kipponi esille vähän varaslähtönä lauantaina ensimmäisen adventin kunniaksi ja laitoin Siipan ripustamaan Muumi-pallon ikkunan eteen. Pihalyhdyissä olenkin jo poltellut kynttilöitä, mutta nyt siirsin homman myös sisätiloihin.





Lisäksi tapanamme on, että pihakatajan ja parvekkeen pylvään jouluvalot sytytetään joulukuun ensimmäisenä päivänä tai tarkkaan ottaen heti keskiyöllä kun vuorokausi vaihtuu ensimmäisen päivän puolelle (yleensä ollaan hereillä vielä siihen aikaan).

Niinpä minäkin kaivoin esiin ne kauniit vihreät valot katajaan (olen tainnut niitä täälläkin esitellä jonain vuonna) ja kieputtelin puun ympärille. Tovihan siinä vierähti, sillä kataja on kasvanut minua korkeammaksi, joten joudun aina vähän taiteilemaan saadakseni valot paikoilleen.
Homma tuli tehtyä ja löysin jatkojohdonkin varastosta ihan helposti! Vaikutti liian hyvältä ja niin se olikin. Tökkäsin töpselin paikoilleen ja... mitään ei tapahtunut. Perkele, nytkö ne hajosivat? Heiluttelin töpseliä ja hetkittäin valot syttyivätkin. Viime keväänä nimittäin johtoon piti laittaa erkkariteippiä sinne ihan pistokkeen juureen kun joku elukka oli siitä vissiin vähän maistanut. Ilmeisesti tuossa teipin alla oli nyt jotain kosketushäiriötä.
Otin töpselin pois pistorasiasta ja ryhdyin avaamaan teippusta tarkoituksenani katsoa voinko tehdä asialle jotain. Kun riipaisin viimeisen teipinpätkän pois, katkesi se koko johto ihan siitä liittimen juuresta. Uskotte varmaan, että huuliltani lipesi varsin nopeasti muutama valittu kirosana. Luonnollisesti se liitinosa (joka työnnetään siihen pistokkeeseen) on prässätty kiinni, joten ei ole mitään toivoa korjata sitä. Ai saatana, että alkoi vituttamaan.

Eipä mitään, onneksi oltiin vielä myöhäisessä iltapäivässä joten autoon ja kauppaan. Tiesin, että mistään en löydä samanlaisia ja yhtä viehättäviä vihreitä valoja, joten päätin mennä siitä missä aita on matalin. Suhautin siis suoraan Kodin Ykköseen, sillä siellä ainakin tiesin myytävän kaikenlaisia ulkovaloja.
En todellakaan löytänyt kuin yhdet vihreät valot, joissa oli aivan liian vähän lamppuja eikä värikään oikein miellyttänyt. Sen sijaan löysin sellaisen aidosti lämpimän valkoisen valon, jonka päätin kelpuuttaa.
Karautin takaisin kotiin ja kieputtelin ne hajonneet pois ja uudet tilalle. Töpseli seinään ja tadaa! Toimii. Ei se minun silmääni miellytä yhtä paljoa kuin se vihreä, mutta voin elää tuon kanssa. Ja jos jossain vastaani tulee sopiva vihreä valosarja, ostan sen heti pois kuljeksimasta enkä toki heittänyt katkennuttakaan settiä pois vielä sillä sen voi korjata kunhan vaan löydän sopivan töpselipuolen pään jostain halvalla. ;)

maanantai 1. joulukuuta 2014

Viimeistä viedään

Kuvaa kalenterista nimittäin.
Tässä hän on, juuri paketista pompanneena, herra Joulukuu. Olkaapa hyvät.





En oikein tiedä, mitä mieltä olisin hänestä eli luultavasti hän ei herättäisi minussa mitään suuria reaktioita jos kävelisi kadulla vastaan. Vaatteet päällä siis kun ei näin yläosattomissakaan oikein mitään reaktiota irtoa. Sanokaa te, menisittekö vastaanotolleen?

En ole vieläkään tehnyt mitään löytääkseni ensi vuodelle korvaavan tuotteen, mutta uskon johdatukseen eli siihen, että sopiva painotuote löytyy kyllä kunhan aika on.

torstai 27. marraskuuta 2014

Kuka sammutti valot?

Ajatella, että on ihminen typerä. Minä suuressa naiviudessani ajattelin, että tänä vuonna en kärsi marraskuun pimeydestä ja valon puutteesta ollenkaan samalla tavalla kuin muina vuosina. Ja syyksi siihen kuvittelin sen, että olen sen päivän vähäisen valon ajan vapaalla ja voin nauttia "päivän kirkkaudesta". Olin vaan tyystin unohtanut, että marraskuussa päivä ei ole kirkas. Ikinä. "Valoisaan aikaan" on harmaata ja tuhnua. Hämärää ja tuhnua. Luonto näyttää kuolleelta ja nuhjuiselta, metsän lenkkipolku lilluu mudassa.
Sori, ei nappaa ja sori, että tuotin itselleni pettymyksen moisella harhalla. Väitän etten tänäkään vuonna tee joulusiivousta yhtään sen tehokkaammin tai innokkaammin kuin muinakaan vuosina.
Tekisi mieli käpertyä peiton alle nukkumaan ja herätä kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin.

***********
Eduskunnassa äänestetään huomenna sukupuolineutraalista avioliittolaista. Asiasta on lausuttu ja kirjoitettu niin monta asiallista kannanottoa, että minun ei kannata yrittää mitään sen fiksumpaa sanoa. Mutta edelleen haluaisin tietää keneltä se on pois jos kaikilla on tasa-arvoinen oikeus avioitua? Miksi "heterorakkaus" olisi muka oikeampaa kuin "homorakkaus". Miksi raamatulla lyödään päähän ja väitetään, että sieltä se totuus tulee tähänkin asiaan? Missä on suvaitsevaisuus? Toivon, että Suomen kansanedustajat kaivavat vihdoin päänsä perseestä ja äänestävät niin, että Suomikin siirtyy tälle vuosituhannelle tässä asiassa.

Eilen keskustelussa Vaalien välissä -ajankohtaislähetyksessä olivat paikalla puolueiden puheenjohtajat. Enää ei varmaankaan tarvitse ihmetellä miksi kansa käyttäytyy huonosti. Keskustelu meni normaalin kaavan mukaan eli ylimpänä huusi Soini kaikkien muiden puheenvuorojen päälle ja muutamat muut peesasivat. Yhtään ei kunnioitettu toisen puheenvuoroa vaan väkisin piti huudella yhden jos toisenkin kommenttejaan päälle. Lopputulos oli äänekäs ja kakofoninen sekamelska, jota minä en ainakaan jaksanut seurata kuin vähän alusta ja hieman lopusta. Ja jotenkin tuntuu, että nämä nykyiset poliittiset väittelyt keskustelut ovat aina tällaisia.
Pisteet annan kuitenkin Arhinmäelle, joka yritti pussata Soinia poskelle sekä niille puheenjohtajille (Stubb, Rinne, Haglund, Arhinmäki ja Niinistö), jotka liputtavat tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.


Menenkin tästä polkemaan kuntopyörää. Jos se vaikka vahingossa piristäisi edes vähän.

JälkiJuttu:
Sallin taas kokeiluluontoisesti anonyymin kommentoinnin. Katsotaan mikä spämmihyökkäys taas tulee vai olisivatko jo jättäneet rauhaan ainakin vähäksi aikaa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jää hyvästi

Mihinköhän nämä päivät kuluvat kun taas on viikko vierähtänyt. Ehkä nukkumiseen. Tai sohvan kuluttamiseen. Tai siihen, että on pimeää kuin pingviinin persauksessa, koko ajan.

Viime viikolla koitti se päivä, jota olin odottanut ja toisaalta en.
Viimeinen käynti ortopedillä. Herra Tohtori tutkaili edelliskerralla otettuja röntgenkuvia eikä keksinyt syytä ottaa uusia. Vähän hypisteli kinttua ja oli tyytyväinen. Niinpä emme enää tapaa, toivottavasti ainakaan näissä merkeissä. Jäähyväiset olivat katkeransuloiset.

Lauantaina raahasin Siipan Isolle Kirkolle ja siellä M&S:lle ostamaan paitaa, jossa on sopivan mittaiset hihat. Hänelle siis. Sellainen löytyikin ja mukaan vähän muutakin. Lisäksi vaivasimme päitämme etsimällä kangaskauppaa, joka toki löytyikin helposti, mutta sisäänkäynti ei. Sekin onneksi löytyi ja sain tarvitsemani napit. Tulevat siihen tyynynpäälliseen, jonka ohjeen täällä jaoin. Saatatte saada kuvankin tänne kunhan olen kursinut sen kasaan.

Joulukauden ensimmäinen Glühwein tuli hörpättyä odotellessa pöytävarauksen kellonlyömän koittamista. Hyvää oli.
Hyvää oli myös ravintolassa tarjottu ruoka ja samalla jouduimme toteamaan, että maailma on todella pieni. Viereiseen pöytään ilmestyi naapurimme seurueineen. Aika hauskaa, sillä väittäisin Helsingin kokoisesta kaupungista löytyvän useammankin kelvollisen ravitsemuslaitoksen.
Hyvän illallisen päälle horjahdimme vielä drinkkibaarin kautta ennenkuin jätimme hyvästit pääkaupungillemme. Kävelyä tuli aika paljon ja nyt nilkka on aika turvoksissa, mutta eiköhän se siitä.

Pahasti näyttää siltä, että perjantaina sataneelle lumelle saamme myös heittää jäähyväiset. Nyt on sellainen tuhnu sohjon ja vesikelin välimalli. Yök. Olisin ehkä kuitenkin pitänyt sen pienen pakkasen ja lumen.

Putouksessa jätettiin vihdoin jäähyväiset sille kummalliselle Loordi Lallylle. Hahmo, jota minä en ymmärtänyt alkuunkaan. Ja ehkäpä juuri siksi ei kyseinen hahmo kuulunut suosikkeihinikaan. Kissi sen sijaan on ihan paras, samoin Svetlana Rynkky Rönkkö. Ja onhan se oravakin ihan hauska. Saapa nähdä kuka voittaa.

Eilen jätettiin sitten jäähyväiset niin Formula 1 -kaudelle kuin TTK-kaudellekin. Formuloista ei sen enempää (paitsi hyvä Valtteri!), mutta tanssikisan voitti ihan oikea pari. En muista, että olisin koskaan katsellut mitään tanssia niin liikuttuneena kuin Peten ja Katrin tangoa. Se oli huikea jo ensimmäisellä kerralla ja nyt se oli vielä huikeampi. Ja kyllähän tuollaista nuorta miestä ilokseen katselee tällainen täti-ihminen. ;)

Nyt taidan mennä hautautumaan takaisin sohvannurkkaan kutimeni kanssa.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Elämä on yhtä luuppia

Kaikkihan sen tietävät, että minä olen laiska ja läski sohvaperuna, jonka elämän (vähäinen) liikunta muodostuu lähinnä koirien kanssa hiihtelystä ja ostoshelveteissä taapertamisesta. Ja luvalla sanoen, syyskuun alkupuolelta viime viikkoihin asti olen istunut varmasti enemmän perseelläni kuin koskaan aiemmin elämässäni (koska koipi, tiedättehän).

Aina ja kaikkialla toitotetaan, että liikunta on ihanaa ja kun "löytää oman lajinsa" niin sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään. No, enpä ole löytänyt vissiin sitä omaa lajiani, sillä inhoan kaiken maailman ryhmäjumppia ja -humppia, punttisali ei ole mun juttuni ja juoksijaksi minusta ei ole. Noin muutaman esimerkin mainitakseni. 
Kotioloissa olen nyt kuitenkin vähän aktivoitunut Selättimen päällä pyörimään (tosin sekin jäi katkolle sattuneesta syystä, mutta nyt ajattelin taas aloitella) ja tuo kuntopyörä kiehtoo minua helppoudellaan. Voin polkea fillaria valmiilla ohjelmalla ja tuijottaa vaikka juutuupista Sami Hedbergiä samalla. Ei paskempaa ajanvietettä, sanoisin.

---

Kävin pöyhimässä kuivurissa olevia lakanoita välillä ja nyt katkesi ajatus...

Niin! Siis tuota taustaa vasten, että en ole mikään liikuntailoittelija saattaa arvata etten ole mitenkään hullaantunut mistään Sport trackereistä, sykemittareista tai muistakaan sellaisista härpäkkeistä. Nyt olen kuitenkin joutunut pantakansan joukkoon minäkin. 
Minulla on tällainen:
www.polar.com
 
Ei, en ole itse ostanut sitä enkä varsinaisesti pyytänyt. Sattumien summana minulla nyt on tällainen. Alkuun ajattelin, että kokeillaan nyt, mutta en aio moisen pannan orjaksi ryhtyä. Enemmän olin varmaan innostunut ajatuksesta, että tästä saa tiedot ladattua kännykkään ja voin esimerkiksi tarkkailla kuinka paljon tulee vuorokauden aikana nukuttua. Siis silloin toki härvelin pitää olla ranteessa kaiken aikaa, yötä päivää.

Jaksoin pitää härveliä kädessäni pari yötä, mutta koska muutoinkin nukun vaatteitta ja koruitta, tuntui rannekkeen pitäminen vähän kummalliselta siitäkin huolimatta, että ranneke on kevyt eikä hiosta tai paina mitenkään. Niinpä uniaika-analyysit jäivät kovin vähiin.

Parin viikon koekäyttö kertoo, että oikeasti näillä meikäläisen spekseillä (laiska ja lihava istumatyöläinen) tulee päivän tavoite loppupeleissä aika helposti täyteen. Vähän kun käy koirien kanssa ulkona tuulettumassa ja siihen päälle heittää jonkun markettireissun, niin helposti on päivän aktiivisuusvaatimus täytetty.
Tosin tuota askellaskentaa en ihan härvelissä ymmärrä. Masiina rekisteröi liikkeiden määrän ja tyypin ja muuttaa sen sitten arvioiduksi askelmääräksi. Rehellisellä kävelyllä askelia saa paljon vähemmän kasaan kuin sillä, että puuhastelee vähän niitä näitä ja esimerkiksi kutoo. Että eipä kai se ihan sataprosenttisen luotettava ole, mutta antaa suuntaa kuitenkin.

Luulen, että härveli saattaa jäädä hyllylle pölyttymään piankin kun uutuudenviehätys katoaa. Töihinpaluun aikoihin testailen varmaankin miltä lukemat näyttävät työpäivän jälkeen ja saatanpa jossain reissuissa silkasta mielenkiinnosta pitää ranteessa, mutta en usko, että tämä laite minulle miksikään sydänystäväksi jää. Varmaa on kuitenkin se, että itse en tällaista itselleni ostaisi.

JälkiJuttu:
Onko se jouluhelvetti jo alkanut? Lauantaina käytiin Verkkokaupassa, jossa oli ihan maailmanlopun meininki ja eilen taas oli puoli Etelä-Suomea liikkeellä tuolla Ingvarin putiikissa ja Honkkarissa sekä Kodin ykkösessä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Siellä, täällä ja tuolla

Viikko on vierähtänyt perjantaihin enkä ole ehtinyt täällä Blogistanian puolella kissaa hönkäistä! Olen aloittanut orientoitumisen siihen työssäkäyvien elämään ja alkuviikosta olin järkännyt joka päivälle ohjelmaa.

Maanantaina oli määrä vihdoin mennä kampaajalle ja loikkasinkin aamulla Siipan siivelle, että pääsin metroradan varteen. Juu, taas se minulle jännittävä metromatka, muistattehan sen kirvesmurhaajan... Metro oli yllättävän tyhjä siinä yhdeksän aikaan aamulla ja matka sujuikin leppoisasti ilman että olisin yhtään potentiaalista kirvesmurhaajaa bongannut.

Treffit kampaajan kanssa oli alunperin sovittu noin puoli kymmeneksi, mutta sunnuntai-iltana kampaajani tiedusteli sopisiko myöhentää kun hänelle pukkasi äkillistä visiittiä kirjanpitäjälle. No mikäs siinä, minullahan on vain aikaa ja päätinkin sitten katsastaa vihdoin Marks & Spencerin tarjonnan aamutuimaan kun en sattuneesta syystä lokakuun alun avajaisiin päässyt.
Olin varsin positiivisesti yllättynyt tästä Suomen M&S:n tarjonnasta, sillä en nähnyt ollenkaan niitä järkyttävimpiä mummokuoseja, joita löytyy mm. Edinburghin tai Dublinin vastaavista puljuista, ja raportoipa Hirnakka, että Marbellassakin oli aika kammottavaa rytkyä tarjolla.
Ei, mielestäni tarjonta oli sellaista suomalaiseen pirtaan sopivaa ja kasuaalia siten, että joukkoon oli jotain räväyttävää ja värikästä laitettu mausteeksi. Miesten osastosta olin myös iloisesti yllättynyt, sillä siellä oli tarjolla paljonkin Siipan mieltymyksen mukaisia vaatteita ja myös niitä ekstrapitkillä hihoilla varustettuja kauluspaitoja. Herkkuosasto oli valitettavasti vähän suppea, mutta ymmärrän sen kyllä. Jos olet short breadin (onks tää murokeksi vai voikeksi suomeksi?) ystävä, niin sinne sitten vaan shoppaamaan.
Mukaan tarttui muutama paita itselleni ja Siipalle sukkia. Sillä kun on terävät varpaat ja kantapäät, ja siksi sukkia hajoaa huikealla vauhdilla. ;)

Yrityksistäni huolimatta en saanut niin kauaa aikaa kulumaan, että olisi ollut aika rynnistää naapurikortteliin kampaajalle. Niinpä kävin vielä kahvilla ja sämpylällä, jotta jaksaisin seuraavan parituntisen. Ja sitten suuntasinkin tukan tuunaukseen. Kiva oli nähdä kampaajaani, vaikka ympäristö olikin uusi ja outo. Vähän vierastin koko ajan ikkunan takana lipuvaa kansaa, mutta ehkäpä siihenkin ajan kanssa tottuu. Hyvällä paikalla on jakkaransa ja toivon, että bisnes kukoistaa sekä uusien että vanhojen asiakkaiden kanssa.
Tukka tuli tuunattua, nyt ehkä himppasen vaaleampana mutta tummana kuitenkin ja reilusti lyhennettynä. Joulukuussa uudestaan.
Päivä olikin humpsahtanut jo iltapäivän puolelle ja suuremmitta kaarteluitta päätin suunnistaa kotiin. Nilkka kiitti tuossa kotimäessä kertomalla joka askeleella, että liika on liikaa. Turvotus oli melkomoinen, mutta selvisin kuitenkin.

Tiistaina piti kuskata Siippa töihin jotta sain kiesin käyttööni. Fysioterapeutin kanssa oli aika puolen päivän kantturoissa.
Tapaaminen oli varsin onnistunut. Fyssari leipoi ja veivasi jalkaa ja nuljutteli lihaksia silleen hyvällä tavalla. Kehotti käyttämään päivisin lentosukkaa, jotta turvotus pysyisi vähäisempänä. Ja tottahan se on kun päivän aikana jalka turpoaa paljon tai vielä enemmän ja yön aikana turvotus laskee niin iho on aika kovilla.
Lisäksi sain pari simppeliä jumppaliikettä kotiläksyksi, siis sellaisia jotka tällainen tumpelokin osaa itsekseen suorittaa. Lisäksi ihana fyssari lupasi, että en ainoastaan kävele korkokengillä vaan juoksenkin vielä ja jo siinä vaiheessa kun palaan töihin! :D
Sanoi, että toipuminen näyttää todella hyvältä eikä hän löytänyt mitään hälyttävää jalkaa manipuloidessaan (paitsi huonon lonkkani, mutta se ei ole nilkan syy). Seuraava aika on ensi viikolla.
Kävinkin sitten hetimiten ostamassa parit lentosukat ja kyllä se vaan on totta, että vaikka jalka turpoaa niin turpoaminen ei ole yhtä massiivista kuin ilman lentosukkaa. Kotijumppa puolestaan on niin helppo, että sitä tekee mielellään. VV on toiminut personal trainerinani ja seurannut harjoitteita lähietäisyydeltä. :)
Fyssarin rohkaisemana olen myös uskaltautunut metsään kävelylle (valoisan aikaan), sillä tottahan sekin on, että epätasaisessa maastossa kulkeminen vahvistaa lihaksia ja kun nilkka on kuitenkin ehjäksi todettu niin ei ole mitään syytä miksi en menisi. Olen nauttinut kovasti PP:n kanssa metsätallusteluista rauhalliseen tahtiin, ja väitänpä että tunne on molemminpuoleinen kun vanhapoika on päässyt elämänsä valon kanssa ihan kahdestaan kävelylle.
Lisäksi olen polkenut kuntopyörää kun siihenkin tuli lupa. Nilkka ei tullut kipeäksi, mutta perse kyllä tuli. Seuraavan kuntopyöräkerran taidan jättää ensi viikkoon... ihan vaan sattuneesta syystä.

Keskiviikkona piti taas aamusta lähteä kuskiksi kun olin järjestänyt itselleni kosmetologikäynnin. Yhden auton kirot, mutta toisaalta se on aika pieni paha verrattuna siihen, että pihassa seisoisi toinen auto joka valtaosan ajasta olisi ihan tyhjän panttina. Tällä mennään ja sehän on yleensä vain järjestelykysymys.
Olipa mukavaa käydä kosmetologilla pitkästä aikaa! Olin siinä uskossa, että naama on kuin petolinnun pee, mutta lähinnä se oli pintakuiva kosmetologin lausuman mukaan. Nyt päästäänkin sitten taas normaaliin rytmiin samalla tavalla kuin kampaajakäynneissäkin.

Eilen en sitten lähtenytkään lähikauppaa kauemmas ja sinnekin menin aamulla Siipan kyydillä jottei tarvitse kävellä kuin toiseen suuntaan. Tämä käynti siksi, että vaikka olin keskiviikkona käynyt kaksi (!) kertaa kaupassa, en ollut muistanut ostaa eiliselle päivälle mitään lounasta. Lahopää.
Muutoin pysyttelin kotipiirissä ja tosiaan poljin sitä kuntopyörää, tuijottelin rästiohjelmiani ja jatkoin kutimiani. Naureskelin itsekseni, että minulla on tällä hetkellä kolme keskeneräistä kudinta joita sitten kudon vuorotellen. Meinasin jo aloittaa neljännenkin, mutta onneksi järki voitti ja päätin aloittaa sen vasta kun suurin meneillään olevista on valmis.

Että tällaista täällä, ihan samaa huttua kuin aiemminkin, mutta nyt onneksi vähän muuallakin kuin neljän seinän sisällä. 
Mukavaa viikonloppua!

JälkiJuttu:
Melkein unohtui. Arvoisat naislukijani, haluaisitteko tehdä ehdotuksia ensi vuoden teemakalenterista? Siis ihan konkreettisia linkkejä, mistä löytyisi jotain hottia shittiä. Itse löysin laiskalla haulla tuon Stadin pano palomieskalenterin, mutta siihen sisältyy yksi mutta. Se on A3-kokoinen ja musta jotenkin tuntuu, että Siippa ei arvostaisi... ;)
Hinta ei ole kriittinen tekijä mutta koko saisi mielellään olla sellaista A4-luokkaa tai pienempi, joten vaikuta ja ehdota. Ehkä juuri sinun ehdotuksesi pääsee kuukauden kuolauksen kohteeksi. ;)
Ja jos ehdotuksia ei tule, niin sitten mennään jo kesällä hankkimallani Heilan' coo -kalendaarilla. ;D 
 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Elefanttitauti

Tai siltä tuntuu tuossa oikeassa jalassa. Nilkka on oikeasti tuplaten paksumpi kuin vasen ja jalkapöytäkin silleen kivasti turvoksissa.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun jalkaan mahtuvat tasan kahdet niistä omistamistani miljuunista sadoista monista kenkäpareista. Eikä siinäkään mitään, mutta kun ne kenkäparit ovat kangastennarit, ihan kesäkamaa siis ja sellaiset puolivaelluskengät, lenkkarintapaiset. Ja ne lenkkarintapaisetkin olisivat ihan jees, mutta kun niissä on reikä. Ommel on ratkennut yhdestä kohtaa niin, että vesikelillä ei passaa lätkytellä, kastuu sukka ihan kunnolla.

Noo, sitä luntaräntäähän satoi torstaina "ihan kivasti", mikä sai minut epätoivoisena penkomaan kenkäkaappiani. Vaan ei, ei mahdu normilenkkari, ei kumisaapas eikä vaelluskenkä mistään talvi- tai syksykengistä puhumattakaan ja niissä kaikissa tuppaa olemaan korkoa, mikä ei myöskään nyt tule kyseeseen.

Päätin siis käydä ostamassa numeroa tai kahta liian suuret "jotkut" kengät, joita voisin sitten vastaisuudessakin käyttää vaikka villasukan kanssa koirankusetushommissa.
Löysin sitten tällaiset hybridit, talvisaappaan ja kumisaappaan välimuoto.

Sisäkenkä on sellainen irroitettava huopatossu, mikä ei ole ollenkaan hullumpi juttu. Sanoisin, että eivät ole maailman kauneimmat kengät, mutta mahtuu jalkaan eikä kuitenkaan ole liian iso "normaalissa" jalassakaan ja näille on käyttöä koiranulkoilutuksessa täällä etelän talvessa varmasti runsaasti.
Nyt en vaan tiedä mitä laittaisin jalkaan kun lähden ihmisten ilmoille maanantaina kun se lumikin suli jo pois...

Olen tosiaan saanut hoidettua itselleni menosuoran alkuviikkoon. Maanantaina aamupäivällä kampaajalle! Ihanainen hovikampaajani yllätti positiivisesti kun sai minut tungettua listalleen näin nopeasti. Tiistaina on sitten eka käynti siellä fysioterapeutilla ja hän toivottavasti osaa rauhoittaa levotonta mieltäni tuon turvotuksen suhteen... Keskiviikkona onkin kosmetologi. Joten ehkä minusta sukeutuu jälleen ulkoiluttamiskelpoinen ihminen, jonka kehtaa viedä julkisille paikoille.

*******************
Olen varmaan tyystin unohtanut "avautua" täällä uusista naapureistamme. Tai ovathan nuo jo muutaman kuukauden asuneet. Eräs mukava perhe oli pakotettu vaihtamaan isompaan asuntoon lasten kasvettua "tilaavieviksi". Suhdanteiden ollessa sitä mitä nyt ovat eivät he saaneet asuntoaan myytyä vaan jäivät kahden kämpän loukkoon. Niinpä järkevästi ja varmasti olosuhteiden pakosta laittoivat asunnon vuokralle.

Kaikenlaista hiipparia kämppää kävi katsomassa ja useimpien kohdalla rukoilin, että kyseinen kandidaatti ei kämppää ottaisi (juu, ihan ulkonäön perusteella, myönnän). Vuokrakin vaikutti mielestäni kovin halvalta verrattuna vaikkapa viereisen kiinteistön asumisoikeusasuntoihin.

Loppujen lopuksi kämppään muutti nuoripari koiran kanssa.
Ensimmäisenä viikonloppuna pidettiin tupaantuliaiset, jotka olivatkin sen sorttiset, että seuraava päivänä tyhjiä kaljatölkkejä oli pitkin kiinteistön viheralueita ja möykkä sen mukainen. Onneksi lähtivät jatkoille baariin jossain vaiheessa.
Pihalle yhteisille alueille alkoi ilmestyä kaikkia "kivoja" roskia tupakka-askeista nuuskatyynyihin. Pahviroskis oli ääriään myöten täynnä kun eihän herrasväki voinut tietenkään litistää tai rikkoa niitä muuttolaatikoitaan. Arvaatte varmaan, että meikäläisellä alkoi pikkuhiljaa keittää...
Lisäksi koira haukkui yksinäisyyttään pitkään aina kun se jätettiin kotiin. Aluksi ajattelin armollisesti, että sillä on vaan eroahdistusta kun ovat muuttaneet uuteen ja vieraaseen ympäristöön. Mutta ei. Meno jatkuu. Ja mitäs siitä jos se haukkuisi viisi minuuttia tai vaikka vartinkin, mutta kun sitä haukkumista riittää tunnin tai kaksi ja se kuuluu varsin hyvin läpi koko talon.  Lisäksi nämä tyypit vielä suuressa viisaudessaan jättävät ikkunan auki kun lähtevät pois, joten ahdistushuutonsa lisäksi koira haukkuu joka risaukselle ja rasaukselle mikä ulkoa kuuluu.
Kyllä, minulla on koiria ja nekin haukkuvat aina silloin tällöin ja erityisesti kun ollaan lähdössä ulos. Mutta se on hetkellistä eikä se jatku loputtomiin. Ja KYLLÄ, minulla on oikeus vittuuntua siitä loputtomasta haukkumisesta vaikka minullakin on koiria. Eniten ehkä vituttaa se, että aamukuudelta herää siihen kun se koira alkaa paukuttaa päätään ja toiseksi eniten se, että jossain kohdassa oma koira kyllästyy myös ja haluaa osallistua kommentoimalla...




Ajattelin sitten, että jospa eivät vaikka tiedäkään, että se koira huutaa siellä kämpässä. Minä ainakin olen aina ollut iloinen siitä, että joku on ihan ystävällisesti sanonut koiran/koirien metelöinnistä, sillä omat koirani (jos ovat huutaneet) ovat aloittaneet huutamisen vasta kun ovat kuulleet auton poistuneen pihasta.
Niinpä tilaisuuden tullen männäviikolla nähdessäni tämän naapurin kysyin ihan (omasta mielestäni) ystävällisesti, että "Tiedättekö, että tuo teidän koiranne haukkuu todella paljon kun se jää yksin?" Se kundi vastasi minulle "No mitä sille muka voi tehdä?" jolloin minulla kyllä pomppasi verenpaine tappiin. Päättelin, että tosiaankin tietää koiransa huutavan kuin hukkuva laiva, mutta ei ole varmaan edes yrittänyt liennyttää tilannetta millään tavalla.
Yritin pitää kieleni kurissa ja jätin sanomatta, että paljonkin voi tehdä, mutta tuumasin sitten vain, että "ainakin voisi laittaa ikkunan kiinni ettei muun haukkumisen lisäksi tarvitse kaikkia risahduksia ulkoa haukkua". Lupasi sitten, että sulkevat ikkunan. Mikä nyt on muutenkin vähän noubreineri pitää ikkunaa tuntitolkulla auki näin lämmityskaudella...
Ai että minuu vitutti sen nulikan asenne ja äänensävy! Siis niin paljon, että seuraavan kerran ilmoitan suoraan isännöitsijälle, joka voi sitten antaa varoituksen. Ja saatanpa piruuttani kertoa asunnon omistajallekin millaista menoa vuokralaisensa pitävät.

Että nyt meillä on sitten kaksi junttia naapuria yhden sijaan, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että Puutarhatonttu on ansainnut moiset idiootit seinänaapureikseen. Tämä kuuluu siihen paha saa aina palkkansa -kategoriaan. ;)

torstai 6. marraskuuta 2014

Ihmiskokeen loppumetreillä

Olen aina välillä itsekseni pohtinut oman turhamaisuuteni tarpeellisuutta. Vaikkapa sitä, että onko siitä oikeasti hyötyä, että käyn kosmetologilla viiden tai kuuden viikon välein. Tai täytyykö kampaajalla käydä viiden viikon välein. Siis hyötyä minulle eikä vain ammatinharjoittajien elinkeinon ylläpitämisen hyötyä.
Jälkimmäiseen kysymykseen vastaus on aika selkeä kyllä ihan siitä syystä, että kuulun tähän monilukuiseen tukanvärjääjien klaaniin ja vieläpä siten, että käyttämäni väri on paljon tummempaa kuin oma maantienvärinen naturelli luukkini (ja ei kai kenenkään tukassa luonnostaan ole lilaa...?).

Mutta se kosmetologi-keissi onkin ollut vähän epämääräisempi juttu sillä olen käynyt samalla kosmetologilla ja samalla aikasyklillä jo niin monta vuotta, että on vaikea vertailla tilanteeseen että ei käy.
Paitsi nyt. Sattuneesta syystä on edellisestä kosmetologikäynnistä vierähtänyt tuplaten aikaa (tai oikeasti ylikin) verrattuna normaaliin käyntitiheyteeni. Ja sen kyllä huomaa. Ihoni on varmaan melko tyypillinen suomalainen pintakuiva sekaiho höystettynä psorilla ja jossa jo tällä iällä löytyy yhtä ja toista "vikaa". Ongelmani on aina ollut se, että jos rasvaa lärviä niin sitten tulee finnejä ja jos ei rasvaa niin pinta rapisee. Välimuotoa ei oikein ole. Kosmetologikäyntien avulla homma on pysynyt aika hyvin kuosissa. Ammattilainen raappaa kunnolla ja tekee taikatemppunsa jolloin meikäläinen pääsee hoitokertojen välit pintasivelyllä ilman tuskaa. Kätevää!
Ja tämän olen todellakin nyt saanut huomata olevan totta. Tässä "kotihoitojaksolla" aluksi alkoi nahka lähteä naamasta ja sitten tuli finnejä. Nyt naama on lähinnä kuin petolinnun perse, mutta onneksi pääsen ensi viikolla kosmetologini käsittelyyn. Tulen muistamaan tämän ihmiskokeen visusti enkä aio enää ihmetellä miksi siellä kosmetologilla ramppaan.

Tukka on myös ihan hävityksen kauhistus ja klenkka tai ei niin aion lähteä Isolle Kirkolle kampaajaani tapaamaan mahdollisimman pian. Melkein hävetti eilen näyttäytyä Nollikselle ylikasvaneella pehkolla juurikasvun loistaessa ja ilman meikin häivääkään, mutta onneksi oli jo pimeää. ;)

Eilen tosiaan tapasin Nolliksen livenä roskiskatoksemme nurkalla oravannahkakauppojen merkeissä ja näin tuli nimelle kasvot. Luovutin kutomani villasukat ja maksuna sain suppiksia ja punkkua, vaikka olinkin sanonut etten halua mitään vastikkeeksi. Molemmille tuotteille löytyy taatusti kulunkia tässä talossa, joten kiitos!
Mutta tavaraa tärkeämpää oli kyllä ihminen itse. Juttua olisi varmaan riittänyt aidasta ja aidanseipäästä vaikka kuinka, mutta toivottavasti voimme ottaa uusinnan jossain sisätiloissa kupposen tai lasillisen äärellä. Vaan hauskaa oli näinkin lyhyesti! :)
VV pääsi esittelemään kaikki huonot tapansa pomppimassa vasten Nollista ja Isompaa, joka oli varsin mukavan oloinen nuori mies. Ehkä paremman koirankasvattajan illusion ylläpitämiseksi olisi pitänyt ottaa PP näytille VV:n sijaan. Se olisi voinut nojailla rapsutettavana jalkaa vasten omissa seniileissä maailmoissaan ja vaikuttaa siten hyväkäytöksiseltä. ;D
*************
 
Tältä näyttää meidän talomme etupuolella juuri nyt (klo 12:30):


Onpa hyvä, että tuli eilen vaihdatettua ne talvirenkaat kun lupasivat tänne varsin kurjaa ajokeliä. Minulle tästä lumentulosta koituu sellainen ongelma, että en tiedä onko minulla mitään loskakeliin sopivia kenkiä, jotka mahtuisivat jalkaan tai siis tuohon turbojalkaan... Ehkä pitää kulkea vaan muovipussi jalassa. *huoh*    
*************

Hyvää ruåtsalaisuuden päivää ihmiset - Ha en bra Svenska dagen människor!
Ja kun joku kuitenkin urputtaa, että miksi sellaista tässä maassa vietetään, niin historian voi lukea täältä, på svenska förstås. ;)
 

maanantai 3. marraskuuta 2014

Käsityövinkkiä pukkaa

Siis neulomisen ystäville, ei mitään pervoa senkin pervot! ;)

Yksi jos toinenkin on valitellut, että ei osaa neuloa villasukkaa koska se kantapää on useimpien akilleen kantapää. Eikä siinä mitään, sehän on vähän sellainen, että ennenkuin sen kunnolla hahmottaa, vaatii se toistoa toiston perään.

Itse olen tässä sattuneesta syystä heilutellut puikkoja viime aikoina siihen tahtiin, että villasukka jos toinenkin on valmistunut. Niinpä maalin häämöttäessä (= Nolliksen sukat on ihan just valmiit) ajattelin, että olisi kiva neuloa jotain "aivotonta" siis sellaista, että ei tarvitse laskea koko ajan vaan voi vaikka heittäytyä leffan pyörteisiin samalla kun neuloo.
Minulla on jemmassa viittä vaille valmis torkkupeitto, mutta se ei nyt oikein iske kun siinä pitää olla koko ajan tarkkana, koska se palmikkokuvio...

Jonain päivänä lounastaessani pommin jäljiltä olevan keittiön pöytämme ääressä osui Yhteishyvä-lehdestä silmääni maailman helpoin tyynynpäällisen ohje. Jos osaa neuloa oikeaa (ja ommella napin), osaa ihan taatusti tehdä tällaisen. Katsokaapa:

Neulottu tyynynpäällinen

Koko: 40 x 60 cm.
Langanmenekki: Novita Nalle Taika (878) kirjava limevihreä 250 g ja Novita Nalle (314) vaalea oliivi 250 g.
Puikot: Novita nro 5 tai käsialan mukaan.
Muut tarvikkeet: Sisustyyny 40 x 60 cm ja 5 nappia.
Mallineuleet: Ainaoikeinneule: neulo s:t oikealla ja nurjalla oikein. 3 o 3 n -joustinneule: neulo *3 s oikein, 3 s nurin*, toista *–*. Neulo nurjalla oikeat s:t oikein ja nurjat nurin.
Tiheys: 17 s ainaoikeaa kaksinkertaisella langalla (Taika ja Nalle yhdessä) = 10 cm.

Luo kaksinkertaisella langalla (Taika ja Nalle yhdessä) 66 s ja neulo 1 krs oikein työn nurjalla puolella. Neulo sitten joustinneuletta 3 cm. Jatka neulomalla ainaoikeaa, kunnes kappaleen korkeus on noin 123 cm. Neulo vielä joustinneuletta 3 cm ja päätä s:t työn oikealla puolella nurin neuloen.

Viimeistely

Asettele kappale tasaiselle alustalle mittojen mukaan ja kostuta sumuttamalla. Anna kuivua. Taita tyynynpäällinen kaksinkerroin ja ompele sivusaumat. Pujota sisustyyny päällisen sisään. Ompele napit tasavälein joustinten läpi.

Ohje kopsattu täältä. (<- linkki)

Ja värejähän voi vaihtaa mielensä mukaan kunhan langanpaksuus on sama eli varmuuden vuoksi kannattaa pitäytyä noissa Nalle-langoissa jos ei vielä ole ihan pro näissä hommissa. ;)
Että siitä vaan puikot kalisemaan! (paitsi jos käyttää bambupuikkoja, ne eivät kalise)

**************
Perjantaina sain vakuutusyhtiöstä maksusitoumuksen fysioterapiaan ja ensimmäinen aika on varattuna ensi viikolle. Tällä hetkellä nilkka on aikalailla turvoksissa, mutta käveleminen ei kuitenkaan satu. Sen sijaan jotain "jännää" tykytyssärkyä on levossa niillä main jossa se metallilevy on (olen jopa nautiskellut muutaman särkylääkkeen). Ehkä se on sitten sellaista "hyvää" särkyä, mene ja tiedä. En nyt kuitenkaan aio heti rynniä ortopediltä kyselemään, että onko kaikki okei kun tosiaan käveleminen on ihan okei.
Olen jo käynyt vähän VV:n kanssa kävelylläkin siten, että en ihan maailman hitain ole vauhdiltani ollut. Metsään en vielä uskalla mennä.

**************
Töihinpaluun lähestymisestä taitaa kertoa sekin, että viikonloppuna pohdimme Siipan kanssa mihin menisimme talvilomalle. Naurahdin, että pitäisiköhän kuitenkin ensin palata sinne töihin ennenkuin rupee kyselemään lomalupaa. :D

lauantai 1. marraskuuta 2014

Movember

Tämä herra tohtori on ottanut selkeästi varaslähdön Movember-kampanjaan kun on nyt jo noin tuuhea räkäjarru nenän alla.
Menisin vastaanotolleen jos ajaisi nuo viikset pois ja vaihtaisi ruiskun pienempään. 
Jos ei, pidän Herra Ortopedini. ;)


Se on kuulkaas kanssasisaret sillä lailla, että tätä herkkua on enää yhden kuvan verran jäljellä. Eli minunkin vapauteni päättyy kahden kuukauden kuluttua öpaut.
Ensi vuodelle minulla on jemmassa vain perinteinen karvalehmäkalenterini, joten joudutte tyytymään lehmän kuviin jos en keksi jotain muuta kuukauden kuva -postausta. ;-P

torstai 30. lokakuuta 2014

Kepit kaakkoon!

Myönnän, olen todella huono potilas.

Herra Tohtorihan kehotti kulkemaan keppien kanssa, mutta eipä tuo mitään aikarajaa asettanut.
Niinpä eilen köpöttelin kiltisti kotona kahdella kepillä kunnes tuskastuin siihen, että olin palannut pisteeseen jossa en voi kantaa mitään. Ongelman ratkaisu = yksi keppi. Siihen oli toki lupa eikä mistään aikarajasta moisen aloittamiselle ollut puhetta. Näin pystyin kuskaamaan iltapäiväkaffen olohuoneeseen jotta sai katsottua jotain hömppää digiboksilta.
Illalla nukkumaan mennessä jalka oli toki turvoksissa, mikä ei liene mikään ihme, mutta aamuun mennessä turvotus oli laskenut sellaiseen "normaaliin turvotukseen".

Tänään aamulla kikkailin yhden kepin kanssa, mutta kun Siippa häipyi töihin, nakkasin minä kepit nurkkaan ja päätin, että kun ei kerran satu niin kai sitä sisällä voi ilman keppejä kulkea. Tämän perustelen sillä, että kahden kepin kanssa "kevennän" liikaa vaikka pitäisi painoa laittaa jaloille. Yhdellä kepillä asennosta tulee väkisin vähän vino ja se taas kipeyttää tuon vasemman lonkan. Ilman keppejä kulku ei ole nopeinta, mutta asento on suora ja nilkalle tulee jumppaa. Jos rupeaa sattumaan, palaan keppikantaan.  Kuitenkin lääkäri kehotti keppien käyttöön lähinnä turvallisuussyistä.
Postilaatikolla kävin yhden kepin kanssa ilman ongelmia, joten uskoisin selviytyväni ulkoilustakin. Ja ennen kaikkea: aion mennä saunaan viikonloppuna ensimmäisen kerran sitten operoinnin! :)

Aamutelkkarissa haastateltiin jotain taksikuskia aiheena "Taksikuskin ohjeet asiakkaalle".
Sattuneesta syystä olen käyttänyt aika paljon taksia viime aikoina. En siis normaalistikaan karsasta taksin käyttöä, mutta nyt on siihen ollut syynsä.
Ja täytyy sanoa, että on kuskeja ja kuskeja... Sama varmasti pätee useimpiin ammattiryhmiin, mutta taksissa tämä jollain tapaa korostuu kun olla pienessä tilassa vieraan ihmisen kanssa.

Kohdalleni tämän viimeisen kuuden tai seitsemän viikon aikana on sattunut pääsääntöisesti mukavia ja ammattinsa osaavia kuljettajia. Toisten kanssa juttu on luistanut todella hyvin ja toisten kanssa on matkattu hiljaisuuden vallitessa.
Helmenä joukosta nousee erityisesti se ihana taksikuski, joka vei minut leikkausaamuna sairaalalle. Luulen, että hän aisti jotenkin hermostuneisuuteni ja hiljaisen hätäni, ja piti keskustelun kepeänä ja mukavana. Saman herran kyydissä olen ollut muutaman kerran ennenkin ja arvostan häntä kovasti.
Pari muutakin "valopilkkua" on näihin viikkoihin mahtunut, mm. kuljettaja, joka pyysi anteeksi puhelimen soidessa ja sanoi, että on pakko vastata kun pomo soittaa. Hetken keskustelivat ja sitten kuljettaja sanoi pomolleen: "En nyt puhu kanssasi kauempaa, sillä minulla on kaunis rouva asiakkaana ja keskustelen mieluummin hänen kanssaan." Myönnän, että sillä hetkellä tuo imartelu toimi todella hyvin ja piristi päivääni. :D

Sitten on niitä stiplujakin sattunut. Ehkä ovat leipääntyneitä työhönsä tai jotain, mutta jotenkin kävi mielessä, että väärällä alalla ovat.
Sairaalasta minut kotiin ajanut herra oli varsinainen mörökölli. Murahteli ja urahteli jo minua saattamassa olleelle sairaanhoitajalle ja pitkin hampain nousi avaamaan oven. Oli myös kovin haluton ajamaan täällä kodin päässä ovemme eteen ilmeisesti siitä syystä, että väylä on kapea ja sokkeloinen. Ei sanonut päivää eikä näkemiin kiitoksesta puhumattakaan. Varsinainen Asiakas on aina väärässä -tyyppi.
Toinen tällainen "helmi" sattui kohdalleni silloin kaksi viikkoa sitten mennessäni jälleen aamutuimaan treffaamaan ortopediä. Tyyppi tuli tuosta jostain läheltä, koska puhelu meni suoraan autoon, joten varmaan oli näitä omia paikallissankareitamme.
Hyvä ettei varpaalleni ajanut kun odottelin tuossa parkkipaikalla, jonne sentään olin ystävällisesti köpötellyt. Ei noussut autosta ylös, mutta "ystävällisesti" sentään tökkäsi etuoven auki sisältäpäin ja siirsi penkin taaksepäin. Auto haisi voimakkaasti vasta poltetulle tupakalle ja kuski näytti siltä kuin olisin todellakin viimenen asia maailmassa, jonka sopi häntä häiritä kesken tolpalla notkumisen. Piti toki linjansa, ei siellä määränpäässäkään noussut avaamaan ovea tai kysynyt tarvitsenko apua keppeineni saati että olisi auttanut millään tavoin. Toivottavasti en joudu hänen kyytiinsä enää ikinä...

Pääsääntöisesti on kuitenkin sanottava, että valtaosa omalle kohdalleni osuneista taksikuskeista ovat mukavia ja auttamishaluisia ihmisiä, jotka osaavat keskustella ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä tai ainakin kuuntelevat sujuvasti. Parhaimmilla heistä on myös kyky olla hiljaa ja huomata jos asiakas ei haluakaan jutella. Arvostan ammattiaan, sillä vittumaisia tyyppejä sattuu varmasti kyytiin usein, ja erityisesti niitä jotka lähtökohtaisesti ovat sitä mieltä, että taksari huijaa aina.
Aion jatkossakin matkustaa taksilla, silläkin uhalla, että joskus kuskiksi sattuu aito kusipää. ;)


 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kattokaa, ilman monoa!

Tänään oli odotettu ja vähän jännitettykin päivä. Onko koipi kunnossa? Eihän ole tullut mitään ylläreitä?
Urhoollisesti olen konkannut menemään ilman keppejä ja käyttänyt jopa Junioria tuolla roskiksen takana tarpeillaan, sillä se oli lenkkikiellossa palattuaan hoitolasta viime viikolla ontuen. Lähempi tarkastelu osoitti, että selässä oli jumi, joka nyttemmin on jo lauennut ja parantunut. 

Niinpä suuntasin Siipan kyydissä tänä aamuna kohti Herra Ortopedin vastaanottoa. Olin varmaakin varmempi, että herra on taatusti myöhässä taas, mutta mitä vielä! Viittä vaille yhdeksän kutsui minut huoneeseensa! Hyvä etten jakkaralta pudonnut kun kuulin nimeni ovelta.

Herra näytti silminnähden tyytyväiseltä kun porhalsin sisään kepit kainalossa. Otin ne mukaan kun arvelin niillä ehkä olevan käyttöä kotiinpäin lähtiessä.
Normaalit haastattelut tehtyään Herra Tohtori passitti minut (taas) röntgeniin. Sinne meninkin ja matka tuntui tällä kertaa erittäin lyhyeltä kun suhasin siihen suuntaan kepit kädessä hämmästyneiden kanssapotilaiden katseiden saattelemana. Röntgenissä tutut kuviot valmistautumisen suhteen, mutta siinä kohdassa sentään otin kepit käyttöön kun en vielä tiennyt saanko astua jalalle ilman monoa vai en.

Tuttu röntgenhoitaja, joka tuumasi, että samat kolme kuvaa taas, mutta ehkäpä tämä on sitten viimeinen kerta. Sitä minäkin toivon, tosiaan.
Röntgenistä takaisin Mösjöö Ortopedin oven taakse, jossa vuoroaan odotteli tällä kertaa käsi kipsissä oleva mies, joka kysyi minulta ontuessani paikalle, että "taidat olla jo loppusuoralla?". Vastasin: "parantumisen suhteen toivottavasti, mutta muuten en toivo olevani loppusuoralla." Herra nauroi lämpimästi.

Koska olin päässyt otille etuajassa, sain tietysti odottaa pidempään pääsyä kuvien katseluun. Käsipotilas pääsi ensin ja odotellessani luin kännykästä iltapäivälehtien antia. Kyllä revitään otsikkoa otsikon perään itsensä ja kolme lastaan bussin alle ajaneesta naisesta. Surullista.

Vihdoin pääsin Herra Tohtorin viereen katselemaan nilkkani läpivalaisuotoksia. Ja kaikki on ihan kunnossa! Luut näyttivät joka suunnasta hyvältä.
Herra Tohtori käski ottaa monon pois ja vaihtaa tennarin jalkaan. Ja kokeilla kävelemistä, keppien kanssa toki. Myönnyin sanomaan, että kyllä näitä keppejä vähän tarvitsee kun tuo jalka tuntuu vähän, miten sen nyt sanoisi, pehmeältä. Kovasti Herra Tohtori muistutteli, että ei se vielä ole kunnossa ja keppejä pitää käyttää. Ja tokihan se vähän hassulta tuntui kävellä ilman sitä monoa näin monen viikon jälkeen, joten olin ihan tyytyväinen keppien tarjoamasta tuesta.
Tohtori ehdotti vielä fysioterapiaa, johon vastasin, että se on ihan okei jos senkin saa vakuutukseen menemään. Niinpä hän lähetti vakuutusyhtiölleni maksusitoumuspyynnön, jonka vastausta odottelen. En nimittäin itse koe, että se fysioterpalla käynti ihan välttämätöntä on, mutta menenhän minä toki. Ei kai siitä haittaakaan ole.
Herra Ortopedi haluaa kuitenkin nähdä minut vielä kolmen viikon päästä ja silloin toivon pääseväni sanomaan sen Toivon ettemme ikinä enää tapaa -lauseen. ;)

Ilman monoa! Ihanaa!
Kotona olen nyt vähän kokeillut yhden kepin kanssa kulkemista eikä sekään ihan hullulta tunnu. Että ehkäpä tässä voi päästä noista kepeistä eroon ihan kohtuullisessa ajassa. Huomenna toki otan molemmat kauppareissulle mukaan, sillä kaupassahan on varmaankin maailmanlopun meininki kun kaupat ovat kiinni viikonlopun! Siinä sitä sitten joka iikka hamstraa ruokaa yli oman tarpeen ja panikoi. Paitsi me, meidän normaali kauppapäivä on torstai ja sillä mennään nytkin.


Että kovasti olen iloinen, kuten voitte kuvitella!

Olen viettänyt viikon ahkerasti taas sukankutimen parissa ja nyt olen "tilauskannassani" siinä kohdassa, että eilen aloitin Nolliksen sukkien kutomisen. Seuraavaksi teen ehkä jotain muuta jossei lisää sukkatilauksia tupsahda jostain.
Lisäksi pohdin, että nyt kun tällainen lämpöaalto palasi, voisinko sittenkin vielä istuttaa kukkasipuleita...? Ehkä teen jonkun muutaman sipulin koeistutuksen ja jos niistä ei tule mitään, niin ei sitten harmita niin paljoa.
Nyt kuitenkin tassuttelen töllön ääreen kutomaan ja katsomaan viime viikon jakson sarjasta Viimenen Tango Halifaxissa. Ensimmäisen jakson perusteella sarja on taattua brittikamaa hyvällä huumorilla ja hienoilla Yorkshiren maisemilla varustettuna. Onneksi töllöiltoihini on tullu puoli tuntia lisää, sillä ennen niin kovasti tykkäämäni Puoli seitsemän -ohjelma ei ole enää entisensä uuden naisjuontajan astuttua kehiin eikä pelkkä Mikon valovoimaisuus saa minua jäämään yleisöön. Ikävä on Ella Kannista ja Marja Hintikkaa.

torstai 23. lokakuuta 2014

Semivapaus

Kaikesta maailman kurjuudesta, ebolan leviämisestä, ruåttilaisten sukellusvenejahdista ja muista kamaluuksista huolimatta aion hetken hehkuttaa oman pienen elämäni pientä onnea. Ja kyllä, nämä onnenmuruset ovat todella pieniä, melkeinpä pelkästään hippusia, mutta tällä hetkellä minulle isoja iloja.

Siippa lähti sunnuntaina työmatkalle ja vanhat pierut oli sijoitettava koirahoitolaan. Kotiin jäi kanssani VV, sillä kun varasin hoitolapaikkoja, oli se juuri aloittanut juoksuaikansa enkä oikein osannut arvioida olisiko homma kokonaan ohi hoitolakomennukseen mennessä. No olisihan se ollut, mutta ihan hauskaa, että sain edes yhden koiran kanssani pitää.
Sunnuntaista maanantaihin sai VV suorittaa pelkkiä pihaulkoiluja eikä se selvästikään ollut kovin ilahtunut. Se kun on kuitenkin tottunut käymään kolme kertaa päivässä lenkillä, että saa vääntää skeidat syvimpään pusikkoon niin ettei kukaan näe. No, hätä ei lue lakia ja niin se urhoollisesti toimitti pari kertaa asiansa pihalle protestiäänien saattelemana.

Maanantaina hyppäsin autoon vastoin Herra Tohtorin ohjeita ja määräyksiä ja karautin noutamaan äitini seuralaisekseni ja koirankusettajaksi. Autoilu sujui ihan hienosti ja varotoimenpiteenä laitoin tuon ostamani kevyemmän nilkkatuen vaikka se olikin selkeästi ihan turha. Nilkkaan ei sattunut ja autossamme on onneksi varsin herkät polkimet, joten voimaakaan ei tarvita.
Ja mukavahan se oli äitimuoria pari päivää pitää kylässä. Kovasti tuo olisi halunnut huushollata enemmän kuin annoin, mutta ihan sopuisasti saimme hommat hoidettua.

Eilen oli sitten lupa jo tallata koko painolla koiven päälle, toki tuon monon kanssa, ei vielä ilman sitä. Niinpä tiistaina jo vähän varovasti onnahtelin ilman keppejä keittiössä ja tunnustelin mahtaisiko kinttuun sattua.
Tiistai-iltana jalka oli aavistuksen turvoksessa tietysti, mutta mihinkään ei sattunut. Eilen sitten tulin ensimmäisen kerran yläkerrasta alas pystyasennossa kaiteiden avulla. Mikä onnen- ja onnellisuudentunne! Eilen myös hieman lisäsin köpöttelyäni keittiössä ilman keppejä, mutta en uskaltanut niitä kokonaan nurkkaan jättää.

Tänään aamulla päätin, että onhan se kokeiltava ja tultuani alakertaan ihan "normaalisti" rappusia, kokeilin vissylasin kuskaamista keittiöstä olohuoneeseen ilman keppejä. Ja sehän onnistui!
Aamun sitten kävelin mononi kanssa ilman keppejä pitkin huushollia ja tunsin jotenkin suurta riemua moisesta.
Lähdin viemään äitiäni kotiin ja ulos otin kepit, mutta niiden kanssa kävely oli paljon helpompaa kun ei tarvinnut niitä käyttää kuin vähän tukena. Tällä kertaa autoilin ilman nilkkatukea pelkkä tennari jalassa eikä siinäkään mitään ongelmaa ollut. Kun palasin kotiin, jätin kepit eteisen nurkkaan odottamaan seuraavaa ulkoilua iltapäivällä.

Ihanaa! Alan vihdoin uskoa siihen, että jalka todellakin paranee ja ehkäpä ensi viikolla todellakin pääsen kävelemään kun Herra Tohtori juhlallisesti poistaa monon.
Huomaan, että jalka on pääasia elämässäni tällä erää. Näin viime yönä varsin kummallista unta, jossa pääosissa olivat itseni lisäksi Herra Ortopedi sekä eläinlääkärini. Juu, en kerro enempää... :D

JälkiJuttu:
Talvi yrittää tehdä tuloaan tänne etelän veteliinkin. Eilisestä asti on ollut pakkasta ja tänään on melkein koko päivän taivaalta satanut "mannaryynejä". Onneksi tiet ovat kuitenkin kuivat, meidän autossamme on nimittäin kesärenkaat vielä alla...

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaupassa

Eilen oli taas viikon kohokohta kun pääsin Siipan kanssa kauppaan. Kyllä se pieni köpöttely kepeillä näin rapakuntoisena kuntoilusta käy ja hiki siinä väistämättä tulee. Tällä kertaa en kuitenkaan kuluttanut "mummopenkkejä" yhtä paljoa kuin viikko sitten, joten ehkä pientä kunnon kohentumista on tapahtunut. Joka tapauksessa kämmenet ovat taas kipeät, mikä indikoi sitä, että taidan sittenkin siirrellä ruhoani käsilläni enemmän kuin olisi tarpeen. 

Pääsin siis lankahyllylle hillumaan ja poimin matkaani muutamat herkulliset villasukkalangat ja yhden pörrökerän täydentämään jo kotona ollutta samanlaista. Taidan siitä sipaista jonkun kaulaliinan tai vastaavan kun se on niin ihanan pehmoista.

Urhoollisesti sitten onnahtelin keppeineni Siipan perässä ja jäin aina johonkin sopivaan kohtaan (lue: ei keskelle käytävää) odottelemaan kun Siippa singahteli tavaroita noutamassa käskyjeni ohjeideni mukaan.
Hämmästyksekseni sain huomata, että vaikka kuinka seison sivummalla keppeineni, ei se suinkaan ole este ihmisille yrittää keilata meikäläistä ostoskärryillä. Pari akkaa näytti ihan siltä kuin olisivat suorastaan tähdänneet päin kun näkivät puoliavuttoman ihmisen kyynärsauvojen kanssa. Ihan käsittämätöntä! Itse väistän ja autan aina ihmisiä, jotka liikkuvat jotenkin vaikeasti tai jonkin apuvälineen kanssa, mutta eilen sain huomata, että ilmeisesti suurelle osalle ihmisiä se onkin suurta hupia kun voi vähän "uhitella" tai "pelotella" hitaammin ja vaikeammin liikkuvaa.
Kertoo mielestäni jälleen kerran paljon nykyajan käytöstavoista. Että ihan turha ihmetellä mikseivät kakarat osaa käyttäytyä kun eivät osaa aikuisetkaan. 
Mieli teki pari tyyppiä kampata ihan vaan vittuillakseni, mutta olisivat saattaneet vittumaisuuksissaan kostaa jollain tapaa. 
Hengissä selvittiin tästäkin reissusta kuitenkin ja Siipan kanssa on jo sovittu, että seuraavan kerran kun meikäläisen pitää kaatua niin, että luita murtuu, niin kohteena on sitten vasen käsi. Sitten pystyy vielä jotain tekemäänkin ja ainakin kävelemään. Nythän olen jalaton JA kädetön. ;)

Hoksasin myös, että taidan olla ihan valtionpäämiestasoa.
Uutisissa kerrottiin, että Pohjois-Korean diktaattorista oli julkaistu vihdoin kuvia yli viiden viikon hiljaiselon ja näkymättömyyden jälkeen. Ennen katoamistaan tyyppi oli nähty ontumassa jossain tarkastusreissulla. Noh, sillähän oli tietysti kans nilkka murtunut, koska oli kekkaloinut korkokengissä (kun se on niin lyhyt) pitkin pitäjää ja joutunut sitten operaatioon. Nyt on aikaa kulunut se reilu viisi viikkoa eli saa laittaa koko ruhonsa painon jalalleen ja kas, tyyppi onkin nähty jotain kerrostaloa kyttäämässä kävelykepin kanssa. Mysteeri ratkaistu.
Ja mehän ollaan siis melkein samiksia kun suurinpiirtein samaan aikaan kinttumme katkaisimme. Joukkoon kelpuutan myös hiitäjä Aikku Saarisen, vaikka hänellä murtuma on jalkapöydässä eikä leikkausta tarvittu. Kuitenkin urheiluruudusta näin, että hänellä oli samanlainen buutsi kuin minulla ja samalla tavalla pärssiillään laskeutui rappusia alakertaan kuin minäkin. 
Summa summarum: mähän olen julkkis & yksinvaltias, että repikää siitä! ;)