perjantai 30. elokuuta 2013

Kalorilaskentaa

Minä harvoin juoksen minkään muotivillityksen perässä, mutta nyt kai täytyy tunnustaa langenneensa loveen.

Koskapa läski tuntuu olevan lisääntyvä luonnonvara ja jotain tarttis tehrä, olen tarkastellut erinäisiä diettejä sillä silmällä. Siihen muutaman vuoden takaiseen mega-karppaamiseeni en enää halua lähteä, sillä se tarkoittaa kieltäytymistä todella monesta asiasta ja sen lisäksi sitä pitäisi harrastaa maailman tappiin asti. Toki myönnän, että siitä karppausajasta on jäänyt ihan hyviäkin juttuja ruokavalioon, mutta silti.

Nyt on sitten kuuminta hottia tämä 5/2-dieetti. Eli kaksi päivää viikossa paastotaan siten, että päivässä saa syödä vain 500 kilokaloria ja nauttia runsaasti vettä. Muina päivinä saa syödä normaalisti ja paastopäivät eivät saa olla peräkkäin.
Arvelin, että kyllähän sitä kaksi päivää viikossa seisoo vaikka päällään ja tuumin samalla, että tämä voisi minulle sopiakin. Ei tarvitsisi niin ankarasti kieltäytyä kaikesta. Ja kun nyt on tullut vähän liikuntaakin lisättyä VV:n ekstralenkkien myötä, niin ehkäpä voisi joku kilo karistakin.

Eilen oli sitten varsinainen ensimmäinen paastopäiväni. Olin valmistautunut asiaan tutkailemalla eri ravintoaineiden kalorimääriä. Päätin myös, että paastopäivät saavat osaltani mennä kylmällä ruualla, sillä en todellakaan jaksa ruveta pipertämään jotain pikkupurtavaa siten, että punnitsen ja lasken. Kyllä pitää suoraan purkin kyljestä nähdä kalorit edes suurinpiirtein.

Eilinen ruokavalioni muodostui seuraavasti:

Aamulla
1 kuppi kahvia, 3 kCal

Töissä
1 kurkkupastilli (vahingossa), 2 kCal
1 kuppi kahvia, 3 kCal
400 g raejuustoa, 320 kCal
2 porkkanaa, 60 kCal
2 kuppia kahvia, 6 kCal

Illalla
2 keitettyä kananmunaa, 100 kCal
1 porkkana, 30 kCal

Yhteensä koko päivän annos  oli siis 524 kCal eli vähän meni yli, mutta tuskinpa se yksi porkkana venettä kaataa. Lisäksi join töissä niin paljon vettä, että alkoi oikein närästämään. Niin ja kotona sitten hörpin kivennäisvettä.

Myönnän, että söin sen lounasraikkarin & yhden porkkanan liian aikaisin ja iltapäivästä oli kiljuva nälkä, jota yritin vaimentaa sillä toisella porkkanalla ja vedellä. Tuloksena närästys.
Kotona ehdin käydä vain kääntymässä kun koirien lenkityksen jälkeen huristelin VV:n kanssa kasvattajalleen trimmauttamaan piskiä tulevia missikisoja varten. Ja hei, se EI oksentanut eli lääke toimii. Toki vähän kuolasi, mutta oikeastaan todella vähän.
Kotiuduttuani kasvattajan luota kietaisin kitusiini tuon iltapalan. Myönnän, että ennen nukkumaanmenoa nälkä vähän kurni suolistossa ja yritin sitä vaimentaa vissyvedellä.

Uni tuli kuitenkin helposti ja nukuin ihan hyvin. Aamulla herätessä ei ollut mikään kiljuva nälkä, vaikka niin kuvittelin. Ehdin siinä pompahdella pihalla VV:n kanssa ja keitellä kahvit ennenkuin nälkä ilmoitteli itsestään. Pitkästä aikaa söinkin voileivän aamutuimaan kun normaali aamiaiseni on tuo kuppi kahvia ja ehkä yksi aamiaiskeksi.

Olo on yllättävän hyvä, vaikka arvelin sitäkin, että olisin kovin väsynyt moisen vähäruokaisen päivän jälkeen. Minähän tunnetusti kuitenkin pidän ruuasta paljon, ehkä jopa liiankin paljon, joten odottelin myös sellaista "nälkäkiukkua". Sitäkään ei oikeastaan tullut, siis normaalia ärsyyntymistä enempää.

Seuraava paastopäivä on maanantai. Katsotaan, mennäänkö samalla menulla vai pitäisikö jotenkin "tuunata" jotain osiota. Helppoudellaan tuo sama ainakin houkuttaa ja porkkanat ovat tällä hetkellä todella hyviä, joten ehkä mennään tällä.

Lupaan raportoida jatkossakin, miten menee. Ja toivottavasti vyötärön kiristys vähenee kadonnut vyötärö löytyy ja olo kohenee muutenkin. Olen toiveikas, ainakin vielä. :)



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Niin muuttuu maailma

Tänä aamuna, kuten muinakin arkiaamuina, katselin uutisia televisiosta. Siinä ryhdyin pohtimaan, että mitäs silloin tehtiin kun ei vielä ollut aamu-TV:tä. Tiedän, kuulostaa utopistiselta ja mahdottomalta ajatukselta, että ei olisi aamuisia televisiolähetyksiä ja vieläpä useammalla kanavalla yhtä aikaa kilpailemassa katsojien sieluista.

Ennen kuunneltiin radiota. Ja paljon kuunneltiinkin. Aamu alkoi kuuntelemalla radiosta uutiset, ihan aina. Itse en ole koskaan ollut sitä sorttia, että ehtisin aamulla lukea sanomalehteä. Tai ehtisihän sitä jos, erään kollegani tapaan, herää sitä varten tuntia aikaisemmin, että ehtii sen lehden lukea kannesta kanteen...

Ennen kuunneltiin radiota autossa työmatkalla, mielellään jotain köykäisempää musiikkipitoista. Ennen kuunneltiin radiota työpaikallakin, koko päivä.

Nykyään kuuntelen radiota työmatkalla autossa enkä edes joka päivä. En välillä jaksa sitä tuubaa, mitä nykykanavat suoltavat.
Töissä kuuntelen radiota (tietsikan kautta) hyvin satunnaisesti. Käytännössä silloin kun naapurihuoneen "asukki" on poissa, jolloin voin olla ihan omissa oloissani eikä tarvitse miettiä muiden häiriintymistä. 
Kotona en kuuntele nykyään ollenkaan radiota, ikinä. Joskus muinoin jopa tiesin joidenkin radiokanavien ohjelma-ajat, joten osasin parkkeerata kotona radion ääreen jos sattui tulemaan jotain omaa lempparia. Nykyään kaikki kanavat samoine soittolistoineen ovat päässäni samaa puuroa.

Ero "mediakulutukseen" on melkoinen jos tarkastellaan seitsemänkymppisen äitini käyttäytymistä. Hän on puolestaan radion suurkuluttaja. Kuuntelee päivittäin ja paljon aina tehdessään jotain käsitöitä tai kun ei katso telkkarista urheilua.
Äitini myös lukee uskollisesti sen Hesarin joka aamu. 

Meille tulee vain viikonlopun Hesarit (sis. NYT- ja Kuukasiliitteen) enkä aina saa aikaiseksi edes niiden lukemista. Siippa kyllä tavaa ne, joten eivät ne hukkaan mene. Kuukausiliite on onneksi sellainen, että sen juttuja voi lukea varsin "ajattomastikin" vaikka puolen vuoden päästä ilmestymisestä.
Mutta mielestäni sanomalehti alkaa jo olla vähän "last season", vanhanaikanen ja hidas. Pikavilkaisu nettilehtiin antaa otsikkotasolla aika hyvän kuvan siitä, mikä milloinkin on tapetilla. Taitaapa sellainen syväluotaava journalismi olla jo kuollut ja kuopattu.

Eilen juuri keskustelimme eräällä porukalla siitä, kuinka journalismi on kokenut suuren alennustilan.
Uutiset ja jutut pitää toimittaa nopeasti ja halvalla eikä taustojen selvittämiseen ole aikaa. Parhaiten lehti saa jutut siteeraamalla kilpailijaansa. Aika monen uutisjutun loppukaneettina on nykyään: "Asiasta uutisoi ensimmäisenä XX". Ja kaikkien jutut ovat samanlaisia, yhtä lyhyitä. Lumeeksi on yritetty vähän vaihtaa sanajärjestystä.

Mutta kyllä, voin rehellisesti tunnustaa, että suurin osa omasta uutisvirrastani tulee ihan YLE:n telkkariuutisista. Ja miksei tulisi, siitähän minä maksankin kuten kaikki muutkin. ;)

JälkiJuttu:
Olisiko jollakin viisasten kiveä tai puhtipakettia tarjota? Kesäloman jälkeen en ole jotenkin ollenkaan päässyt sellaiseen normaaliin työrytmiin takaisin. Toisin sanoen, motivaatio on jossain hukka-merkkisessä paikassa... 
Puolet ajasta haaveilen lottovoitosta ja puolet ulkomaille muuttamisesta tai ihanasta sapattivapaasta jolloin saisi mennä ja tulla mielensä mukaan aikatauluttaen päivänsä ihan itse. Eikä asiaa auta se, että kaamos on jo ihan nurkan takana. Suorastaan tunnen sen väijyvän olkapääni takana...


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pienen ihmisen pienet ilot

Muistanette, että olen kertonut VV:n voivan todella pahoin autossa. Ihanainen eläinlääkärini kirjoitti reseptillä lääkkeen matkapahoinvoinnin estämiseksi ja toivottavasti siitä eroon pääsemiseksi.
Koskapa ensi viikolla pitäisi taas autoilla kasvattajan luokse trimmattavaksi, päätimme testata lääkettä pienellä autoilulenkillä.

Noin tuntia ennen lähtöä annoin pillerin piskille ja täytyy sanoa, että kyllä on mukavaa kun on tuollainen ahne pikkupiski, joka kietaisee kitusiinsa mitä vaan kyselemättä. Jos kyseessä olisi ollut noiden paimenkoirien lääkintä, olisin saanut ensin jahdata uhria ympäri kämppää ja sen jälkeen lievää väkivaltaa käyttäen vääntää suun auki ja tunkea pillerin kitusiin käteni ollessa noin kyynärpäätä myöten koiran kidassa. Ja hikikin siinä tulee, uskokaa pois. Vaan tämä pieni pillerin puolikas meni pienen makupalan sisässä nanosekunnissa terrierin kupuun.

Pullo vettä mukaan ja autolle. VV:n pahoinvointi on saavuttanut jo sellaisen pisteen, että se alkaa kuolata voimakkaasti välittömästi kun auton ovi avataan... Niin nytkin. Tämä estolääke kun on sellainen, mikä ei vaikuta pääkoppaan, ainoastaan estää oksennuksen tulo.
Olimme etukäteen päättäneet, että matkan tulee olla lyhyt, sellainen ettei se oksu yksinkertaisesti ehdi edes yrittää tulla.
Hurautimme siis läheisille ulkoilureiteille, jonne kävellenkin pääsee noin kymmenessä minuutissa eli autolla noin viidessä kun pitää vähän kiertää.
Koira oli kieltämättä vähän pöllämystynyt lyhyestä autoilusta, mutta lääke tuntui auttavan, sillä se kuolaamisesta huolimatta vaikutti suhteellisen rennolta. 

Lähdimme kävelemään sellaista noin neljän kilometrin kuntoradan nimellä olevaa lenkkiä. Lenkki on suosittu ja aina siellä riittää kulkijaa, olipa ajankohta mikä hyvänsä. 
Noin puolessa välissä katseeni harhautui tienpientareelle ja bongasin... TATIN!! Oikein ääneen piti hihkaista moisen aarteen löytäessäni. Kun lähestyin sitä kultakimpaletta, huomasin, että läheisyydessä oli lajitovereita ihan pilvin pimein!
Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli punikkitattiyhdyskunta, tarkemmin sanottuna koivunpunikkitatti. Punikkitattihan on loistava ruokasieni kunnolla kypsennettynä siitä huolimatta, että se tummuu ikävän väriseksi leikatessa ja paistaessa.



Onneksi taskussa on aina kakkapusseja, joten oli jotain mihin aarre kerätä. Ja sinne jäikin vielä useampi sieni, jotka ehkä käyn katsastamassa lähipäivinä.

Voisi sanoa, että pienellä ihmisellä todellakin on pienet ilot. Koin suorastaan päiväni pelastuneen kun löysin moiset herkut. Olin nimittäin toisaalla koirankusetusreitin varrella kytännyt ukonsieniä, että kunhan lakit aukeavat kunnolla niin poimin pois. Vaan eilen aamulla joku urpo oli sitten käynyt ne poimimassa, vaikka varmasti ei ollut lakki vielä auennut kunnolla. Voisi siis sanoa, että tattilöydös oli balsamia haavoilleni. ;)

Lenkki saatiin päätökseen ja palasimme autolle saaliinemme. Huikka vettä koiralle ja ihmisillekin ja kotia kohti. Tällä kertaa VV vaikutti jo rennommalta autoon mennessä, että ehkäpä me vielä selätämme tämän matkapahoinvointipeikon.

Tatteja oli niin paljon, että vaikka osa luonnollisesti oli ötökkäisiä ja roskiin meni iso osa, niin saimme eilisen päivällisemme kylkeen ihanan tattisipulihöystön ja vielä jäi puolet tämän päivän ruokailulle. Nam!

Pistokokeeni lähimetsän suppispaikassa puolestaan on osoittanut, että eipä taida kannattaa lähteä "isoon metsään" rämpimään ennen syyskuun puoltaväliä. Nimittäin ensimmäistäkään suppista en vielä ole nähnyt. Ja toisaalta, en minä aiemmin sinne metsään ehdikään. Kaksi seuraavaa viikonloppua menevät koiranäyttelyiden parissa ja sitten ovatkin vuorossa hevoset Stadikalla. Että palataan sienestysasiaan syyskuun lopulla ellei nyt yhtäkkiä korviini kantaudu uutista jostain megalomaanisesta sieni-invaasiota jonnekin ja tulee pakottava tarve lähteä metsään arki-iltana...

torstai 22. elokuuta 2013

Hanki parempaa luettavaa

Jossain vaiheessa kehuskelin tuttavalleni, että osaan nykyään jättää kirja kesken jos osoittautuu ihan paskaksi tai täysin epäkiinnostavaksi ja lukeminen tuottaa suoranaista tuskaa.
Niinpä. En näköjään osaakaan.

Olen kesälomasta asti yrittänyt erinomaisen huonolla menestyksellä lukea Anna-Leena Härkösen kirjaa Onnen tunti. Opus tarttui mukaani jostain pokkarimarkkinoilta ikäänkuin täydentämään vaadittua kappalemäärää. Takakannen lukaisin ennen ostopäätöstä ja tuumin, että ei nyt ehkä ole minun kahvikupilliseni se aihepiiri, mutta Härkösen tapa kirjoittaa yleensä miellyttää joten menköön.

Voi tuskan parahdus kun aloitin kirjan. Ensimmäisen kappaleen taisin vielä suht' kepeästi lukaista, sillä siinä taustoitettiin päähenkilöä ja elämänsä osasia. 
Sitten kun aloin päästä siihen osaan, että pitäisi alkaa tapahtua, valahti lukutahtini yhtä hitaaksi kuin tavaamaan opettelevan alakoululaisen.

Hylkäsin opuksen muutamaksi viikoksi olohuoneen pöydälle tekosyynäni töihinpaluu ja mitä muuta sitä nyt mieleen sattui juolahtamaan. Kirja katseli minua syyttävästi kun tuolla tavalla hylkäsin ihan alkumetreillä...

Siirsin opuksen tällä viikolla vessaan. Tiedättehän, että pikkulassa pitää olla aina jotain luettavaa isomman hädän sattuessa. Seinäkaakeleita ei jaksa laskea tai saumojen epätasaisuuksia tuijotella, ne on nähty jo niin monta kertaa.
Arvelin, että sen seitsemän kertaa luetun Yhteishyvä-lehden sijaan lukaisen aina pätkän tuota kirjaa istunnolla ollessani. Että tulee se varmaan luettua jollain aikajänteellä kun joka päivä on tapana viivähtää sillä isommalla tarpeella.

Tänä aamuna päähäni pälähti se kauhea ajatus, että mitäs jos vaan kylmästi jättäisi kirjan kesken, lukematta. Ihan sama mitä siinä tapahtuu tai miten se päättyy. Ei kiinnosta.
Jos se lukeminen on sitä, että mieluummin luen sitä seitsemän kertaa luettua Yhteishyvää kuin tuota aiemmin minulle tuntematonta kirjaa, niin ehkä se ei ole sen väärtti. Oikeasti.
Siinä istuessani pälähti mieleeni se vanha, olikohan Suomalaisen kirjakerhon, mainos. Siinä Jörn Donner sanoo painokkaalla äänellä: "Hanki parempaa luettavaa".

Joskus vaan tulee vastaan niitä kirjoja, jotka eivät nappaa syystä tai toisesta. Tämä on nyt sellainen. Ja luulenpa, että en osaa millään tapaa eläytyä sen tarinan maailmaan. Tarinan, joka käsittelee äitiyttä ja sijaisvanhemmuutta. Ja tarinan päähenkilö on jotenkin neuroottinen, liian... jotain.

Lukemisen suhteen minulla on toinenkin ongelma. Pitäsi löytää uutta luettavaa, nimittäin blogi-sellaista. Yksi jos toinenkin blogisti on päättänyt pistää pillit pussiin tai ainakin vaihtaa virtuaalimaisemaa kertomatta uutta osoitettaan. Sekin yksi, joka ei antanut kommentoida blogissaan ollenkaan, se jota stalkkasin salaa ja ehkä vähän kauhistelinkin, mutta en voinut olla palaamatta "haaskalle". Nyt se stoori hänen elämässään on sitten loppu ja kirjoittaja ilmoitti, että tämäkin on loppu... Tai että lähtee muualle, mutta ei kertonut minne.
Niin ja esimerkiksi OTJAn Ajatusmurusia-blogi. Niin iloinen kuin olenkin hänen elämässään tapahtuneesta positiivisesta muutoksesta, kuitenkin suren hänen päätöstään lopettaa nykyinen bloginsa. Ja monta muutakin on tässä viime aikoina luopunut leikistä syystä tai toisesta.

Niinpä pitäisi löytää uusia blogeja luettavaksi. Monet nykyisistä lukemistooni kuuluvat ovat pääosin löytyneet ihan sattumalta, klikkaamalla jonkun kommentoijan profiilia tai jonkun muun blogistin suosittelemana. Niinpä olen nyt vähän tuuliajolla kun en osaa erityisemmin määritellä minkä tyyppistä (siis sisustus, perhe, elämäntapa, harrastus jne.) blogia haluaisin lukea. Enemmän kuin aihepiiri, minua kiinnostaa kirjoittajan tyyli. Jos tyyli kolahtaa minuun, luen mielelläni itselleni vieraampaankin aihepiiriin liittyviä kirjoituksia.

Että saapi ehdotella vapaasti täytettä lukulistalleni. Ehkä jossain kohdassa kahlaan taas Blogilistan luetteloita läpi, mutta juuri nyt en jaksa.

perjantai 16. elokuuta 2013

Tik tak

Kello käy ja aika vierii. Eilen sitten oli taas se päivä vuodesta kun vanhenin vuodella. Ei tuntunut miltään, taaskaan. Oikeasti, en ole koskaan kokenut minkäänlaista ikäkriisiä. Sitä ei lasketa, että joskus teini-ikäisenä halusin olla vanhempi ja suorastaan odotin että vanhenisin. Mutta sellaista "apua, mä oon vanha!" -ikäkriisiä en ole vielä kokenut. Ehkä senkin aika joskus koittaa.





Täälläkin purin tuskaani siitä, että en ole keksinyt mitään, mitä pyytää lahjaksi. Mutta yhtäkkiä minulla välähti, että olen haikaillut rannekelloa, jonka näyttämän ajan näkisin ilman silmälasejakin. Toisin sanoen, isohkolla kellotaululla. Mikäs sen sopivampaa, kellot ovat kivoja ja viimeisimmästä "arkikellostani" on ollut patteri loppu jo pidemmän aikaa, mutta en saamattomuuttani ole saanut aikaiseksi vaihdattaa siihen patteria. Positiivisena puolena rannekellottomuudessa on ollut se, että eipä ole jäänyt kellosta rusketusrajaa käteen tänä kesänä. ;)

No, Siippa ilahtui kun osasinkin esittää lahjatoiveen ja yhdessä kävimme ajannäyttäjän hankkimassa. Se on tällainen:



Fossiilille fossiili! Kyseisen kellon merkki on nimittäin Fossil. :D 
Jos tuollaisen tuotemerkin tuotteen saisi lahjaksi ilman, että olisi itse ollut valitsemassa, voisi pohtia mahdollista vittuiluaspektia antajan taholta. ;)

Kovin tyytyväinen olen uuteen aikarautaani. Punakullan värinen, ruostumatonta terästä ja kahden vuoden takuulla. Tässä kohdassa siis materialisti iski meikäläiseen. Juu, myönnän, että aina silloin tällöin jonkinlainen turha materian himo ottaa minusta vallan, mutta onneksi niin ei käy usein.


Tänään aion hieman marinoida itseäni punaviinissä Siipan grillatessa ja onneksi viikonloppu on vapaa riennoista, että voin rentoutua ja lepuuttaa tätä vanhentunutta ruhoani. Sää näyttää ainakin tällä hetkellä lupaavalta.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Yöllisiä heräämisiä

Toivoin eilen, että yöllä ei ukkostaisi, jotta saisin nukkua edes yhden yön rauhassa heräilemättä.

No, toiveeni toteutui, tavallaan. Illalla nyykähdin laiskanlinnaani ja torkuin siinä varmaankin tunnin verran sellaisessa puolihorteessa. Herättyäni siitä ei oloni tuntunut yhtään virkeämmältä.

Sänkyyn kömpiessäni olin tavattoman väsynyt eikä unta tarvinnutkaan odotella kauaa.

Olen jo kauan sitten oppinut, että jos yöllä herää ei kannata katsoa kelloa. Muutoin mielessä laukkaa vain ajatus siitä kuinka vähän aikaa enää saa nukkua.

Heräsin jossain vaiheessa siihen, että vettä satoi ihan tolkuttomasti. Mutta ei ukkostanut. Käväisin hotelli helpotuksen puolella ja kömmin takaisin nukkumaan.
Myöhemmin heräsin siihen, että VV putosi sängyltä. :D
Kuului vain *muks* ja pöllämystynyt pentu katseli minua lattialta käsin. Luultavasti se oli jalkopäässäni nukkuessaan tavoilleen uskollisen kääntyillyt suureellisesti ja taisi olla reunalla kun pudota mätkähti.
Nostin kersan takaisin jalkopäähäni josta se valitsikin paikkansa minun ja Siipan välistä. 

Seuraavan kerran heräsin kun herätyskello soi. Sillä hetkellä minusta tuntui, että olin nukkunut maksimissaan puoli tuntia... Joudun siis tänäänkin melko varmasti tirsat ottamaan, halusin tai en.

Tänään onkin sitten ajatus kulkenut hieman kokkareisena, vaikka pitäisi tehdä sen sata asiaa ja vastata sen sataan tiedusteluun ja kysymykseen. 

Esitän siis taas saman toiveen: että Nukkumatti tulisi ensi yönä koko yöksi kylään ja soisi minulle levollisen, yhtäjaksoisen unen aamuun asti.
Vähäinen pyyntö mielestäni ihmiseltä, joka vanhenee vuoden yön aikana...

JälkiJuttu:
Siippa on esittänyt minulle jokavuotisen kysymyksensä eli mitä haluan lahjaksi, mutta minä en ole keksinyt yhtään mitään, mitä oikeasti tarvitsisin tai edes haluaisin materian maailmasta. Taidan olla sairas? Pitäisiköhän pinnistää väkisin joku lahjatoive vaikka heittämällä tikkaa Honkkarin mainokseen... Sieltä voisi joku uistinpaketti tai listasaha löytyä. ;)

tiistai 13. elokuuta 2013

Ukkonen

Se tuli aamuyöllä, joskus neljän jälkeen. Sellainen pamaus kävi, että luulin talon siirtyvän paikaltaan. Sen kuuli myös PP, joka päätti, että turvallisin paikka on mamman kainalossa.
Ukkonen riehui päällämme vajaan puoli tuntia jonka jälkeen poistin Peräkammarin Pojan sängystä, sillä nukkumisesta ei tullut mitään sen kohkatessa siinä edestakaisin. 

Aiemmin illalla olimme kiivenneet viereiselle valaisemattomalle mäelle katsomaan perseiden persneitien perseidien lentoa. Hienon näköistä oli, todellakin. Ja vielä näytelmän hienoutta lisäsi lähestyvän ukkosrintaman sisällä välkkyvät elosalamat. 
Jostain syystä koirat eivät osanneet tätä arvostaa. VV jahtasi sammakoita (tai jotain heinikossa liikkuvaa) ja vanhat pierut olisivat halunneet kotiin.

Olin juuri nukahtanut tai siltä ainakin tuntui kun heräsin valtavaan kohinaan. Vettä tuli aivan saatanallisella voimalla ja paljon! Minulla ei ollut edes ikkunaa auki ja silti se kohina kuului todella selvästi.
Aamulla tarkistin sademittarin ja lukema oli 11 mm sen yön aikana. Voisikohan tästä kuitenkin tulla jonkinlainen sienisyksy? Aamu-TV:n tänään haastattelema sieniasiantuntija sanoi, että sienisato saattaa olla paikoitellen jopa kuukauden myöhässä. 
Oikeasti mieli jo vähän halajaa sienimetsälle. Yhtäkään tattia en ole vielä tälle kesälle löytänyt enkä taida löytääkään...

Yö oli siis hieman katkonainen, joten homma vaatinee veronsa kunhan tästä kotiin tänään selviää. Toivottavasti ensi yö sujuu rauhallisemmin. Jotenkin ei enää jaksa sellaista katkonaista nukkumista kovin montaa yötä putkeen.

Lopuksi laitan näytille vielä lisää gladioluskuvia. Nuo tummat ovat juuri sellaisia kuin paketin päällä luvattiinkin, mutta valkoisia en tunnusta ostaneeni. Eli ilman yllätystä ei tänäkään kesänä selvitty. 

 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Missikisoissa taas

Nälkä kasvaa syödessä, niinhän sitä sanotaan. Tai harjoitus tekee mestarin. 
Kun kävin viimeksi trimmauttamassa VV:tä kasvattajalla ennen viime viikonlopun näyttelyä, ehdotti hän, että mekin lähtisimme rotujärjestön epäviralliseen näyttelyyn, joka järjestettäisiin kesäpäivien yhteydessä Inkoossa.
Tuohon epäviralliseen näyttelyyn oli nimittäin kutsuttu arvostelemaan Tanskasta asti pitkän linjan kasvattaja ja ilmoitettuja koiria siihen mennessä oli todella vähän. Tuumasimme, että mikäpäs siinä, kympillä luettelon täytteeksi ettei ole niin noloa rotukerhollekaan sitten ja onhan se hyvää harjoitusta VV:llekin noin kehäkäyttäytymisen ja -rutiinin kannalta.
Tänään oli sitten se päivä kun piti lähteä katselemaan rotutovereita ja samalla vähän poseeratakin.

Aamulla VV tekikin ihan ennätyksen, sillä emme olleet ehtineet taittaa matkaa kuin viisi minuuttia kun se jo oksensi ensimmäisen kerran. Eikä se todellakaan ollut saanut ruokaa aamulla. Noin tunnin matkan aikana se oksensi noin viisi kertaa, lähinnä limaa kun ei sitä ruokaa siellä vatsassa ollut. Raukka.

Perille kuitenkin päästiin ja paikkahan olikin varsin viehättävä.
Emännälle taisi vaan tulla pienoinen järkytys kun vilkaisin luetteloon ja totesin, että kanssamme samassa luokassa oli neljä muuta narttupentua. Että ihan kisaamaan joudutaan! Velipoika oli omassa luokassaan yksin ja vinoilinkin omistajalleen, että helppoahan se on tuolleen yksinään.

Koitti sitten meidän vuoromme ja kasvattaja olikin jo pohjustanut, että joukossa on yksi joka varmasti on parempi ja hienompi ja kaikkea. Selvä. Tämähän sai meikäläisen vaan tsemppaamaan enemmän ja keskittymään esittämiseen ja VV:n esiintymiseen entistä enemmän.

Niin siinä sitten kävi, että tuomari valitsi VV:n ykköseksi tästä pentujoukosta loistavan arvostelun kera ja jatkokisapaikka aukesi, sillä näissä epävirallisissa karkeloissa kaikkien luokkien voittajat pääsevät jatkokisaan.
Vähän jouduin tuulettamaan kun voitto selvisi, kyllä se sen verran lämmitti mieltäni, tunnustan. :)

 
Nyt tarkkana ettei mene nami ohi.

Yllä oleva kuva kertoo mielestäni sen mille tasolle olemme jo VV:n kanssa treenailuissamme päässeet. Itse elän koirien kanssa aina sillä filosofialla, että näyttelykehässä koiralla pitää olla kivaa ja sen tulee esiintyä iloisesti ja reippaasti koska se itse niin haluaa ja sitä on siitä palkittu ja kehuttu. Sieluni itkee verta kaikkien niiden koiraraukkojen puolesta, joista on päätetty tehdä näyttelytähtiä keinolla millä hyvänsä. Ja ne keinot eivät valitettavasti aina ole niitä eniten päivänvaloa sietäviä... Jos koira ei pidä näyttelyistä, ei sitä tule sinne väkisin raahata, sillä sellaisessa tilanteessa kellään ei ole kivaa. Itsekin olen ollut tilanteessa jossa on vain joutunut toteamaan, että näyttelyt eivät ole jonkun koiran juttu, olkoon kuinka kaunis tahansa. (saarnaosuus päättyy tähän)

Näyttely jatkui VV:n kasvattajan koirien ollessa hyvässä myötätuulessa ja loppukilpailuissa VV sijoittui narttujen joukossa kolmanneksi (mukana viiden luokan voittajat) häviten omalle äidilleen ja puolisiskolleen (sama emä), joten aika hyvin sanoisin.
Niinpä meillä oli taas kotiintuomisina pari ruusuketta, pokaali ja muutakin palkintoa. 






Hauskintahan tässä kaikessa on se, että Siippa on niiiiiin ylpeä omasta lellimussukastaan. Mies, joka on sanonut, että ei tule koskaan innostumaan koiranäyttelyistä. ;)
Itsekin myönnän olevani hyvin ylpeä "lapsestani" ja annan itselleni luvan leijua hieman, vaikka kyseessä ovatkin täysin epäviralliset tulokset. Odotetaan sitä todellisuuden kolausta sitten kun siirrytään sinne virallisiin luokkiin. Olen monen vuoden jälkeen löytänyt sen kadoksissa olleen koiranäyttelykipinäni ja iloitsen siitä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kesäkuvahaaste

Hirnakka ystävällisesti paiskasi kesäkuvahaasteella (kiitos ystäväiseni) jo huhtikuussa, tarkemmin sanottuna 14. päivä, mutta silloin ei oltu ehditty vielä edes vappuun asti joten päässäni sutaisi vaan tyhjää, tuli ahdistus ja paniikki. Ei kai sitä nyt vanhoilla kuvilla...? Ja sääkin oli muistaakseni tuolloin niin paska, että eipä paljoa kesäfiiliksiä ollut.

No, nyt on kesää eletty ja kuviakin näpsitty kännykkäkameralla ja tavallisellakin. Sattuneesta syystä tähän otantaan pääsevät nyt vain kännykkäkameran räpsyt, sillä ne "oikeat" kuvat ovat tietysti toisella koneella toisaalla.

Haaste taisi olla Suomen kesä, mutta kapinalliseen tapaani vähän koettelen rajoja ja mukaan on saattanut eksyä kuva tai kaksi vierailtakin mailta. Sitten itse asiaan.

Tähän kesään on oleellisesti liittynyt VV ja sen kanssa yhteiselon opetteleminen. Pari kuukautta sitten se oli vielä näin pieni:

Hämähäkkijahdissa toukokuussa
 Ja nyt se on jo näin iso:
Tuumimassa elokuussa

Kesääni kuuluu myös rosé-viini. Muutoin en sitä koskaan juo, mutta kesään se sopii kuin nenä päähän. Tänäkin kesänä on tullut erinäinen lasi maisteltua ja onneksi katsoin ennen Tukholman-matkaa Tomi Björkin ohjelman, jossa nimenomaisesti sanottiin rosén olevan oikea juoma trendikkäillä terasseilla, joten olin ihan asian ytimessä reissulla. ;)


Ja koska kesääni oleellisesti kuuluu piskuinen pihamme ja sen kuopsuttelu sekä tulosten ihastelu, tuli tämän nähdessäni mieleeni se K-Raudan mainos, jossa nainen sanoo "tällaisen mä haluan meidän takapihalle!" ja mies vastaa "selvä". Tässä se on, minkä minä haluan takapihallemme:


Sanoisin ettei tämä ihan heti rivaripihaamme taitaisi mahtua, vaikka muutoin olisikin varsin tyyliin sopiva. ;) Yhtä kaikki, se oli lumoava ja hieno suihkulähde enkä ollut moista ennen nähnyt.

Kesään kuuluu luonnollisesti meri, aurinko ja auringonlaskut kun kesä alkaa painua kohti elokuuta. Laivamatkalla voi näpsiä sitten tällaisia tunnelmapaloja:

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua sillä kuva on näpsäisty hytistä käsin ikkunan läpi.

Muita pihan kukkijoita olen jo tälle kesälle esitellytkin, mutta gladiolukset eivät ole vielä päässeet parrasvaloihin. Nyt on niiden aika ja niistäkin upeimmat ovat vielä kuvaamatta.



  
Mukana myös mehiläinen. Lisää gladioluksia luvassa kunhan ne valkoiset vielä aukeavat. Tämänvuotiset ovat olleet individualisteja eivätkä selvästikään halua kukkia yhtä aikaa ja muodostaa haluamaani kukkamerta vaan jokainen tuntuu sooloilevan.

Jos olen oikein reipas, saatan kaivaa vielä toiselta koneelta lisää kesäkuvia (ainakin vanhoista pieruista on jotain otoksia), mutta varmaksi en lupaa. Tällä tuli jo Hirnakan haaste täytettyä, toivottavasti. ;)

 
Jaahas, eikös tämä poseeraaminen jo riitä, tuumi VV ja poistui.

tiistai 6. elokuuta 2013

Ajokortti arpajaisista?

Kyllä. Nyt kun ihmiset palaavat lomilta ja pääkaupunkiseudun liikennevirta vilkastuu on aika jälleen kerran ihmetellä ihmisten ajotaitoa ja liikennemerkkien tai tieliikennelain tuntemusta.

Silloin kun minä kävin autokoulua, oli pääkaupungissamme käytännössä yksi oikea liikenneympyrä. Tai oikeamminkin kiertoliittymä, kuten virallinen nimitys kuuluu. Tämä hämmästystä ja hieman kunnioitustakin herättävä liikenteen ihmeellisyys löytyi Etelä-Haagasta. Siellähän se vieläkin on, se sama kiertoliittymä, mutta nykyään siinä on liikennevalot ja taitaa olla joku kaistakin lisättynä. Vaan silloin ei ollut liikennevaloja. Piti osata ryhmittyä oikealle kaistalle ja sukeltaa sekaan vuorollaan.

 

Liikenneympyrässä ajamista käytiin harjoittelemassa useammallakin kuin yhdellä ajotunnilla, sillä siitä piti suoriutua kunnialla ettei tule ruumiita.

Nykyään jokaisessa pienimmässäkin taajamanpahasessa pitää olla vähintään yksi kiertoliittymä. Käteviähän ne ovat ja erityisesti ne, jotka ovat autoilleet Brittein saarilla, tietävät mitä tarkoitan.
Niinpä luulisi, että ajoitpa korttisi nykyään missä hyvänsä, joudut ajelemaan jonkun kokoisessa liikenneympyrässä. Ja että mieleen on jäänyt sen verran autokoulun sedän tai tädin opetuksista, että ympyrässä ajelevalla on aina etuajo-oikeus.
Kiertoliittymään tultaessa pitäisi silmään osua tällainen liikennemerkkipari:

Jos se ajokortti on saatu jostain muualta kuin arpajaisista tai muropaketista, pitäisi mielessä olla kirkkaana ainakin se, mitä tuo kärjellään seisova kolmio tarkoittaa. Sen kun muistaa niin saattaa oma henkiriepu pelastua jonkun kerran kun ei täysillä ryykäise tuollaisen merkin takaa vaikkapa rekan eteen.
Tuo toinenhan sitten tarkoittaa sitä kiertoliittymää elikkäs liikenneympyrää ja karusellin pyörimissuuntakin on varmuuden vuoksi selkeästi osoitettu.

Työmaaruokalamme on remontissa ja siksi ruuanhakuun täytyy laittautua talon ulkopuolelle jos kun ei niitä omia eväitä ole sattunut matkaan. Tänään päätin kurvata tuon itäisen kauppakeskusihmeen ravintolamaailmaan ja matkalla sen parkkihalliin osuu tielle kaksi peräkkäistä kiertoliittymää.

Ensimmäinen niistä on ihan "tavallinen" eli sellainen missä ei ole mitään erkanevia kaistoja kääntyville. 
Kurvasin ympyrään ja vedinkin sitten liinat kiinni kun seuraavasta sisääntulosta meinasi joku vanha mersunkuikale punkea kylkeen. Nyrkin heristäminen ja pään epäuskoinen pyörittely sai äijän pysähtymään ja selvisin ehjin nahoin ulos ympyrästä vain saapuakseni heti seuraavaan ympyrään. Tämä on sellainen, jossa ensimmäisestä liittymästä oikealle poistuville on oma pieni kaistansa, jota voi sujuvasti yleensä ajaa niin ettei tarvitse pysähtyä. Ympyrään mentäessä on liikennevalotolppa, joka varoittaa silloin jos bussi tulee, mutta muutoin sillä ei ole mitään "virkaa".

Noh, eikös siinä sitten seuraava urpo ole ryhmittynyt sille "oikealle livahtajien" kaistalle ja tuijottelee sitä saamarin kolmiovaloa ikäänkuin odottaen vihreän syttymistä... Vittu, että meni hermo lopullisesti.
Torvi soimaan, seurauksena urpon loikka eteenpäin melkein jalkakäytävälle ja se vitun mersukuski vasemmalla puolella soittaa torvea ja näyttää keskisormea! Luuli vissiin, että tööttään sille...

Tällaisten lisäksi ihan "helmiä" liikenneympyröissä ovat ne, jotka eivät osaa näyttää vilkkua poistuessaan kiertoliittymästä, mutta innokkaasti vilkuttavat vasemmalle ajellessaan siellä ympyrässä.

Että kysynpä vaan, mistä nämä tyypit korttinsa saavat? Vai saavatko mistään?
Enkä edes lähde avautumaan näistä ajon aikana puhelimen räpelöijistä, meikkaajista, sanomalehden lukijoista jne. Verenpaineeni ei ehkä kestäisi sitä.

Nyt kohkataan Trafin toimesta pakollisesta "veneilykortista", mikä ei ole huono ajatus, mutta paljon olisi tekemistä ihan tieliikenteenkin parissa...

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Prinsessan päivä parrasvaloissa

Ei, en puhu itsestäni, minähän olen jo kuningatar. ;)
Kyseessä on siis tuo karvainen prinsessamme eli Virallinen Valvoja, joka suoritti eilen debyyttinsä koiranäyttelyareenoilla varsin helteisessä säässä. Onneksi edes tuuli ja kasvattaja raahasi telttansa mukanaan paikalle. Alla kuva pääosan esittäjästä pahaa-aavistamattomana perjantai-iltana.


Koskapa neitikoira on viime aikoina voinut autossa todella pahoin, yritin liennyttää pahaa oloa laittamalla kuljetusboksiin vällyjen väliin kylmäkallen hieman viilentämään. Eipä auttanut. Vaikka matka kesti vain 25 minuuttia tuli yrjö. Tasan 15 minuuttia lähdön jälkeen. Kiva. 

Näyttelypaikalle päästiin kuitenkin kutakuinkin kunnialla. Päätimme pitää piskin kopassaan ja selvitellä oksennuksen aiheuttaman katastrofin kunhan päästään kehän reunalle.
Onneksi tilanne ei ollutkaan kovin paha ja pienellä vesi-pyyhe-yhdistelmällä selvittiin. Jännittäväähän tämä oli VV:n mielestä, sillä se ei ole koskaan nähnyt yhtä montaa koiraa kerralla. Joillekin piti vähän pöhistä ja toisia vaan tuijoteltiin siten, että olisi ollut kiva mennä painimaan.
Kasvattajakin raahautui paikalle mukanaan VV:n velipoika. Veli olikin sitten sitä mieltä, että tuommoiset siskot joutaisi vaikka lahdata. Niin oli poika pahana eikä meistä kukaan oikein ymmärtänyt miksi. Ehkä sille oli jäänyt jotain hampaankoloon pentulaatikkoajoista, mene ja tiedä.

Lopulta pitkän odotuksen ja muiden rotujen tuijottelun jälkeen tuli meidän rotumme aika. Ensin velipoika pyyhkäisi kehään kasvattajan kanssa ja me odottelimme vuoroamme. Sanottakoon, että en muista koska minua olisi viimeksi jännittänyt niin paljon koiran kanssa kehään meneminen...
Sitten oli meidän vuoromme astua valokeilaan. Prinsessa seisoi pöydällä ja maassa varsin mallikkaasti ja sipsutteli sivistyneesti vaaditut kuviot. Kunniapalkintoa pukkasi ja pääsimme kisaamaan veljeä vastaan.
Tällä kertaa velipoika veti pidemmän korren joten prinsessa sai tyytyä olemaan vastakkaisen sukupuolen paras. VV:n arvostelu oli oikein hieno ja itse olin kovin tyytyväinen kokonaisuudessaan pikku prinsessamme käytökseen koko tapahtuman aikana. Tästä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin. :)


Illalla uni maittoi niin esiintyjälle kuin esittäjällekin.

perjantai 2. elokuuta 2013

Nollavaimon kesähaaste

Johan tässä oli pitkän aikaa selvitty ilman haasteiden kohteeksi joutumista, mutta Nollishan se sieltä haastoi minut ja monet muut vastaamaan kesäisiin kysymyksiinsä. Kiitos Nollis!

Jossain blogisäkin pohjalla odottelee vielä Hirnakalta jo keväällä saatu kesäkuvahaaste, mutta se saa nyt odottaa vielä hetken koska vaatii kuvan valinnan lisäksi editoimista eikä pelkkää sormien heiluttelua näppäismistöllä. Sorry Hirnakka, mutta kyllä se vielä tulee. ;)

Sitten itse haasteeseen. Nollis kysyy:

Mikä on mieluisin/mieluisimmat kesä....

1. ...ruoka?
Varmaankin jotain grillattua... Kesällä meillä vietetään suurin osa ruokailuhetkistä terassilla grillin äärellä ja Siippa on aika velho grillaaja. Sanotaanko nyt sitten vaikka halloumi ja vihreä tankoparsa, molemmat grillattuna.
 
2. ...juoma?
Alkoholittomista niin kesällä kuin talvellakin suosin matalahiilihappoista kivennäisvettä tai ihan kraanavettä. Alkoholillisista kesäisiin juomiin kuuluvat ehdottomasti lonkero ja roséviini.
 
3. ...biisi?
Hmmm... En erityisesti harrasta mitään "vuodenaikabiisejä" sen kummemmin kuin ne normit kesärenkutukset joita radiosta pakosti kuulee musiikkitoimittajien meille valitsemina. 
PMMP:n Rusketusraidat aikanaan oli kyllä ihan loistava renkutushuutobiisi. Jäätelökesä puolestaan on niin loppuun kaluttu ja kulutettu ällöstyke, että minun puolestani sen voisi poistaa jo ihan jokaisen radiokanavan soitosta. 
Mutta jos nyt joku kesäinen biisi pitää erityisesti mainita, niin sanottakoon sitten Semmareiden Muistatko-kappaleen. Siinä on ihana kesäinen fiilis ja solistina Rannankarin Tuomo, jonka laulamana tämä on aivan hurmaava kappale jonka tunnelmaan on helppo samaistua.
 
4. ...tekeminen?
Jaa... Riippuu vähän siitä onko kotona vai jossain muualla. Kotipihalla on mukava köllähtää lepotuoliin lukemaan tai vain oleilemaan.
Kaupungilla puolestaan on ihana istuskella jollain sopivalla terassilla ihmisiä katselemassa. Ja toisaalta, tarvitseeko sitä aina niin kamalasti jotain tehdä? Kesällä pitää ladata akkuja ja imeä itseensä auringon valoa ja lämpöä, jotta jaksaa taas rämpiä läpi synkeän syksyn.
 
5. ...paikka?
Merenrantaan ei meikäläinen kyllästy koskaan ja se kuuluu suosikkipaikkoihin ja -maisemiin vuodenajasta riippumatta. 
Kesämökin puuttuessa täytyy sanoa, että oma pieni takapiha terasseineen kuuluu ehdottomasti kesäelämisen suosikkeihin. Se on ikäänkuin yksi olohuone lisää kesäkaudelle.
 
6. ...kengät?
Tennarit, korolla varustetut remmisandaalit, puukengät, avokkaat... Tilanteesta riippuen. Kesäkenkien pitää olla vilpoisat ja mukavat jalassa. 
Yhdet suureen suosiooni päässeet ovat Merrellin kangastennarit, jotka ovat höyhenenkeveät jalassa ja olenkin tallannut niillä jo pari kesää tyytyväisenä. Ne ovat vastaavat kuin tämä alla oleva tennari, mutta vanhempaa vuosimallia (ja niissä on vähän pinkkiä pohjassa ja kuvioissa...

 
7. ...tapahtuma?
Minulla ei ole oikeastaan mitään sellaista kesätapahtumaa, jossa olisi pakko käydä joka kesä (Korkeasaarta ei lasketa). Ja semminkin kun ovat mokomat laittaneet jäihin molemmat lähitienoon rokkifestarit, niin ei ole edes pakkoa tai tarvetta kannattaa kotikaupungin tapahtumia. Mutta kyllä vielä tälläkin iällä mieli halajaa festarijuomaa nauttimaan ja livemusaa kuuntelemaan. Tänä kesänä vaan ei sattunut edes Tuska sopimaan sarjoihin.
 
8. ...herkku?
Vesimeloni, uudet perunat, avomaan kurkku, tomaatti, kyssäkaali, herneet, mansikat (paitsi tänä kesänä olen saanut vain vetisiä), karviaismarjat, jäätelö hellepäivän auringossa nautittuna. Kesällä pitää aidosti nauttia kotimaisista kasviksista, marjoista ja kaikesta muustakin tuoreesta. 
 
9. ...väri?
Kesän värejä ovat ehdottomasti huikaisevan sininen taivas valkoisine poutapilvineen helteisenä päivänä sekä vihreä kaikissa eri sävyissään.
 
ja
10. Mistä tietää, että Kesä on tullut/alkanut?
Meikäläiselle ehdottomia kesän alkamisen rituaaleja ja riittejä ovat kesäkukkien istuttaminen parvekelaatikoihin ja piharuukkuihin sekä "terassikauden avajaiset" omalla pihalla. Siitä se kesä jotenkin lähtee, olipa sää millainen hyvänsä.
Ja varma kesän merkki on se ensimmäinen hellepäivä jolloin lähimetsässä tuoksuu mänty ja kangasmaasto auringon lämmittäessä maassa olevia havunneulasia. Paahteisen kangasmaaston tuoksussa on jotain huumaavaa.

En nyt ryhdy tässä itse kysymyksiä keksimään tai ketään haastamaan, mutta napatkoon haasteen näillä Nolliksen kysymyksillä kuka tahtoo.

Sinne meni!

Nimittäin heinäkuu ja sen mukana kesäloma.
Mieleen pulpahti eilen aamulla muutama kysymys: 
- Olinko todellakin neljä viikkoa lomalla?
- Ja jos olin, niin mihin se neljä viikkoa katosi?

Eilen oli ankea paluu arkeen kellon pärähtäessä siinä seitsemän korvilla. Minuakin järkyttyneempi taisi kylläkin olla VV, joka varovasti nosti päätään ja katsoi minua sellaisella et oo tosissas -ilmeellä. Sekin oppi tähän kummalliseen lomarytmiimme jossa nukkumaan mennään aamuyöstä ja goisataan ainakin kymmeneen ilman mitään ongelmia. Vaan nyt se on sopeuduttava arkeen. Työnantaja ei ehkä ilahdu jos töihin ilmestyy vasta puolen päivän aikoihin...

Loman viimeiset päivät sujuivatkin hektisissä merkeissä. Maanantaina naitu sukuhaara poistui kotiinsa (onneksi) ja oli aika nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Toki, jottei selkä liian hyvään kuntoon pääsisi, päätin vielä käsitellä yhden terassilla majailevan hyllykön puunsuoja-aineella ja sen kanssa kyykkiessä takajalka vähän alkoi vähän valittamaan.

Tiistai meni lähinnä valuessa kotona siten, että katselimme rästiin jääneitä tallenteita ja yhden leffankin. Illalla oli aika suunnata VV:n kanssa kasvattajan luokse trimmauspuuhiin. Luonnollisesti se taas oksensi mennessä, joten ehkä pitää soittaa eläinlääkärille ja pyytää resepti (kalliiseen) pahoinvointilääkkeeseen, että päästään tästä harmista eroon. Penskasta sukeutui ihan särmän näköinen etevän kasvattajan käsittelyssä ja huomenna on sitten sen ensikoitoksen aika. Mutta siitä sitten myöhemmin mikäli jotain positiivista raportoimisen aihetta häppeningistä koituu...

Keskiviikkona naidun suvun kanadanihmeet olivat tulossa isolle kirkolle saattelemaan tanskalaisvahvistustaan kotimatkalle, joten olimme sitten lupautuneet tapaamaan heidät kaupungilla. Ihan kivaa oli, mutta noin viimeiseksi lomaillaksi luiskahti vähän turhan myöhäiseksi kotiinpaluu. Aamulla ei todellakaan naurattanut kun kello soi. Vaan onneksi tänään on jo perjantai, joten lyhyellä kitumisella aloitettiin tämä työrupeama.

Tänään ajattelin kuvata gladioluksiani illalla kunhan kotiudun ja jos ei sada. Nyt näyttää todella harmaalta ainakin täällä työmaan seutuvilla.

Lopuksi laitan teille kuvan, kuinka meillä koirilla hoituu nukkumapaikan hierarkia päiväunien aikaan. 

Mutkakoira

Kahden kerroksen väkeä

JälkiJuttu:
Tiedoksi kaikille Hengenvaarallinen saalis -haulla tänne eksyville, että kohta se on täällä. Uusi kausi nimittäin kun ovat saaneet sen nyt Jenkkilässä näytettyä. Nyt tulee uusia spesiaalijaksoja muutama ja eiköhän elokuun lopulla päästä jo nauttimaan uudesta Beringinmeren ravustuskaudesta Discoveryllä (siis jos ette ole jo spoilanneet katsomalla netistä etukäteen).