Lounasruokailu, läsnätyö vs. etätyö

Eipä tässä etätöitä tehdessä oikein mitään sellaista postausta irtoa, mikä ei jollain tavalla liittyisi koronaan tai etätyönteon loppumattomuuteen. Eli ei nytkään joten puhutaanpa lounasruokailusta sillä ruoka on tärkeä asia.

Kahden aikuisen taloudessa päivän pääateria on työmaakuppilasta saatava lounas salaattipöytineen ja valinnanvaroineen. Meillä ruokaa tehdään itse lähinnä viikonloppuisin jos ei ulkoisteta sitäkin ravintolalle, kuten joskus käy.

Olen oman toimistorakennuksemme lounasravintolan vankkumaton fani! Ei minulle kotona kukaan tee valmiiksi montaa sortimenttia salaatteja ja tarjoa kylkeen vielä kahta tai kolmea pääruokaa joista valita mieleisensä. Puhumattakaan siitä, että jälkkäriäkin saa jos yhtäkkiä jälkkärihammasta kolottaa. Kaikki tämä alle kympillä päivässä! Iltaruokailun voi hoitaa sitten jollain kananmunaa ja ruisleipää -tyyppisellä kattauksella ilman suurempaa kokkailua.

Etätyömääräyksen myötä tähänkin tuli muutos, ja aika karu sellainen. Joka päivälle piti pohtia lounassyömiset ja ne iltasyömiset. Kaupassakäyntisuositus taas sanoi, että kerta viikossa ja yksi henkilö per talous. Jep, hirveen helppo kombo. Lisäksi ravintolat olivat kiinni eli edes viikonloppuna ei päässyt oman keittiön "orjuudesta" pois. Minullehan se ei suuri ongelma ole, sillä tämän huushollin pääasialliset kokkailut hoitaa Siippa. Ja hyvin hoitaakin, minä keskityn oleellisempiin asioihin niinkuin tiskikoneen pääkäyttäjänä toimimiseen ja viinin juontiin katsellessani ruuan valmistusta. ;)

Työnantaja antaa lounaalle aikaa maksimissaan 1,5 tuntia, joista puoli tuntia tarjoaa työnantaja ja loput sitten omasta ajasta. Toimisto-oloissa lounaaseen menee noin puoli tuntia riippuen ruokaseurasta eli siitä tuleeko keskityttyä syömiseen vai puhua pälätetäänkö niin, että ruoka jäähtyy. ;)

Kotioloissa lounaan tekeminen alusta loppuun ei ihan helposti onnistu tuossa aikaikkunassa. Toki jos on soossit ja muut valmiina ja siihen sitten vaan pyöräyttää vaikka pastaa 10 minuutin keittoajalla, niin onnistuuhan tuo. Käytännössä mikroaaltouuni on kotona työskentelevän virkamiehen paras kaveri. Ja tästähän suora seuraus on se, että kaupassa matka vie sinne valmisateriahyllylle. Joka viikko. Sen sitten arvaa, että aika äkkiähän ne syömisen arvoiset mikrosapuskat on syöty, etenkin kun on tällainen ruoka-ainerajoitteinen.

Toisaalta olen yllättynyt joidenkin einesruokien hyvyydestä ja toisaalta olen ihmetellyt, että mitenköhän siitäkin mössöstä kehdataan pyytää melko kovaa hintaa tai missä se luvattu proteiini annoksesta on, kenties lentänyt vaan yli. Vaan suosikkeja on löytynyt, erityisesti Kokkikartanon pinaattikeitto, kana-tuorejuustokeitto sekä fetapinaattipasta ovat oikeinkin hyviä. Kokkikartanon sapuskat ovat jotenkin konstailemattoman hyviä ja annoskoot OK.

Aikaisemmassa elämässä etätyöpäiviin (niihin harvoihin) kuului perinteisesti pinaattiletut. Niistä ehdottomaksi suosikikseni on noussut Kruunuherkun luomupinaattiletut. Hinnakkaampia toki ovat kuin kilpailijan "kumikiekot", mutta kyllä maku on hintansa väärtti. Hyviä ovat! Maininnan ansaitsee myös Vian kana-sitruunarisotto, joka hämmästyttää aina sillä kuinka oikea kypsyysaste siinä risotossa on.

Niitä huonoja en viitsi edes mainostaa enkä niitä joita olen maistanut kerran ja pohdin edelleen, että antaisinko toisen mahdollisuuden vai en...

Se, mikä sitten on huono juttu näissä kaikissa mikrohärpäkkeissä, on se muovijätteen määrä. Sitä tulee ihan tolkuttomasti. Minulla on 30 litran astia muovin kierrätykselle ja se täyttyy viikossa. Vii-kos-sa! Toki sekajätteen määrä on vähentynyt sen jälkeen kun ryhdyttiin muovia kierrättämään, mutta silti. Hirveä määrä! Ja juuri tällä viikolla uutisoitiin, että Suomi ei selviä muovinkierrätyksestä kun sitä kierrätettävää muovia tulee ihan hemmetisti. Niinpä sitä muovijätettä lähetellään Ruotsiin ja Viroon. Hmmm.... niin, kuinkahan ekologista se on?

Joka tapauksessa odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen takaisin toimistohommiin. Jos ei muusta syystä niin siitä, että pääsee valmiiseen lounaspöytään! Ja erityisesti salaattipöytään! Salaatit ovat tässä kotityöskentelyssä jääneet vähemmälle, valitettavasti.

Tänään onkin taas kauppapäivä.

P.S. Lukuluetteloni kaipaa modernisointia, sillä aika moni bloggaaja on lopettanut, vaihtanut hiippakuntaa tai vaan kadonnut jälkiä jättämättä. Voisin siivota listan ja ottaa uusia tilalle, joten vinkata saa sopivia lukemistoja, kiitos. :)

PP.S. Miksi tässä uudessa bloggerissa kuvien lisääminen on ihan hanurista? Jos yrittää lisätä tuonne väliin jotain kuvia, häviää puolet tekstistä... En kräkännyt ratkaisua, joten olkoon, käykää katsomassa tuotekuvat valmistajien sivuilta.

Korona-kevät & kotona-kesä

Näin todistan sanonnan "Älä koskaan sano ei koskaan" paikkansapitävyyden. Tarvittiin tällainen "pikkuinen" pandemia ja loputon etätyörupeama, jotta alkoi Ässän sanainen arkku taas avatua.

Vähänpä tiesin helmikuussa sanoessani täällä näkemiin. Sitä en ainakaan tiiennyt että vajaan kuukauden päästä olisi koko maailma täysin sekaisin. Sanon sen minkä moni muukin on sanonut: enpä olisi uskonut, että elinaikanani tällainenkin tulee koettua.

Omassa lähipiirissä Korona-aika on mennyt sillä tavalla hyvin, että kukaan ei ole sairastunut ja itsellä on kuitenkin kaiken aikaa ollut töitä eli toimeentulo on ollut turvattuna. Mutta onhan tämä nyt muuten aika ankeaa ollut.

Maaliskuun puolessa välissä määrättiin kaikki valtion virkamiehet etätöihin, joilla siihen on mahdollisuus, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siitä alkoi minun korona-ajanlaskuni, tällä hetkellä on menossa päivä nro 128 (ajanlasku alkaa maaliskuun puolivälistä, luku korjattu sillä ensivedoksessa oli näppäilyvirhe). Näillä näkymin etätöitä pusketaan elokuun loppuun ja sitten, jos tilanne ei tästä radikaalisti pahene, palataan konttuurille jollain sapluunalla.

Duunit sujuvat etänäkin, mutta kyllä minä kaipaan työkavereita, ergonomista työpistettäni ja sitä, että joku tekee valmiin lounaan ihanan salaattipöydän kera. Kotikonttorilla lounas tuppaa olemaan joku mikrossa lämmitettävä valmisruoka.

Korona-kevät oli pettymysten aikaa. Uusimaa suljettiin maaliskuun lopulla. Maalis-huhtikuun vaihteessa meidän oli määrä viettää viikko Rukan keväthangilla ja olisimme jopa ehtineet livahtaa reissuun ennen sulkua, mutta koimme moisen moraalittomaksi jo ajatuksen tasolla ja niin nielimme tappiomme ja lomailimme 1,5 viikkoa ihan omassa kodissa käymättä kauppaa kummemmassa paikassa. Ja sitten jatkoimme etätöitä, kotona tietysti. Rukalle meno siirtyi joulukuulle, toivottavasti toteutuu. Mökin vuokraaja oli ystävällinen ja siirto sujui kuluitta ilman mitään hässäkkää.

Keväältä peruuntuivat myös kaikki ravintolakäynnit, mikä on meille todella omituista, sillä tapaamme käydä melko usein ulkona syömässä. Teatterikeikkoja ei ollutkaan varattuna, viimeksi olen teatterissa käynyt 15.2. Seuraava kerta on varattu syyskuulle, toivottavasti toteutuu.

Kevät hissuteltiin kotona, koiranulkoilutusmaastomme olivat suorastaan ruuhkaisia koska kaikki keksivät ulkoilla kun ei oikein muutakaan voinut tehdä. Paitsi olla kotona. Tuuminkin, että en ole tämän yli kymmenvuotisen asumiseni aikana ikinä nähnyt edes yhteensä niin paljon ihmisiä noilla poluilla kuin nyt korona-aikaan. Tällä hetkellä homma onkin taas tasaantunut kuntosalien avattua ovensa ja ihmisten kirmattua mökeilleen kesän viettoon.

Juhannuksen jälkeen oli määrä suunnata odotetulle kesälomareissulle ulkomaille, mutta lennot olimme jo joskus keväällä siirtäneet Finnairin kehotuksesta elokuun lopulle. Taas lomailtiin kotona muutama viikko, mutta nyt lomailu oli jo hieman iloisempaa kun ravintolat olivat saaneet avata ovensa ja keväällä peruuntuneet pöytävarauksemme aktivoitiin uudestaan. Sitä käytiin kuulkaa joka viikko valmiissa pöydässä ja parhaina viikkoina kahdesti!

Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että siirrämme lennot elokuun lopusta ensi vuodelle jos se suinkin onnistuu. Jos ei onnistu, rahoitamme kansallista lentoyhtiötämme lippujen hinnalla kun eihän niistä oikeasti mitään takaisin saa jos itse peruu ja lentoyhtiö ehkä lennot kuitenkin lentäisi.

Koirahoitolaan tein lupauksen keväällä, että elokuussa vien koirat sinne viikoksi vaikka ihan kannatuksen vuoksi. Niinpä pohdimme, että kun meillä kerran on "lapsetonta" eli koiratonta aikaa viikko, pitää siitä ottaa ilo irti ja mennä vaikka hotelliin sellaiseen huoneeseen johon ei muuten koiria saisi viedä. Pyörittelimme ajatuksissamme myös Tallinnaa, mutta ajatus täyteen ahdetusta terminaalista tai laivasta ei oikein houkuttele. Ehtiihän sinnekin sitten taas vähätautisempana aikana. Matkaillaan siis kotimaassa vaan. En edes muista, koska olen ollut näin pitkän pätkän yhtäjaksoisesti pelkästään Suomenmaan kamaralla!

Toivottavasti kaikilla teilläkin on asiat hyvin ja terveyttä riittänyt. Olen kyllä käynyt lueskelemassa postauksianne vaikka en olekaan jaksanut kommentoida.

Saako sanoa?

Saako ihmisille sanoa suoraan nykyään? Vai pitääkö aina vaan olla positiivinen, kannustava ja ladella liirumlaarumia?

Henkilökohtaisesti voin todeta, että eniten tällä hetkellä vituttavat ihmiset, jotka:
- puhuvat toisten päälle, aina ja koko ajan.
- puhuvat vain omasta lapsestaan/lapsistaan ja tämän/näiden erinomaisuudesta/neroudesta/ylivertaisuudesta.
- kääntävät AINA keskustelun jollain tapaa itseensä, vaikka keskustelun aihe ei olisi mitenkään antanut aihetta moiseen.
- huutavat suureen ääneen kuinka pitää olla suvaitsevainen ja antaa kaikkien kukkien kukkia sekä kunnioittaa toisten mielipiteitä, mutta itse eivät niin kuitenkaan tee vaan toimivat suorastaan päinvastoin.
- jaksavat hokea hokemasta päästyään kuinka kamala kiire on koko ajan, mutta silti on aikaa lorvia kahvipöydässä tuntitolkulla joka päivä.
- muistavat kertoa kuinka JOKA aamu raahautuvat töihin ennen kukonpierua, vaikka siihen ei kukaan pakota, meillä on liukuva työaika. Ihan on oma valinta, sanoisin.
- toki mainitsevat joka käänteessä sen kuinka huonosti on taas tullut nukuttua ja kuinka stressaantunut on.

Ja siinä vain murto-osa kaikesta ketutuksestani. :-/

KYLLÄ, ennenkuin kukaan ehtii kysyä, olen TODELLA kypsä työssäni tällä hetkellä. Vaan eipä tässä nyt parempaa/mitään muuta ole tarjolla, joten tällä mennään. Helpotan elämääni välttelemällä niitä ilmapiirin mädättäjiä ja koitan suhtautua positiivisesti, sillä kaikilla ei ole töitä vaikka haluaisivat.

*huoh*

Oikeasti, te lapselliset ihmiset, kertokaa minulle katsotteko omia lapsianne jotenkin ruusunpunaisten lasien läpi? Siis tarkoitan, että jokainenhan lastaan tietysti rakastaa, mutta onko suhtautuminen omaan lapseen täysin kritiikitöntä? Että jos on jotain "vaikeuksia" tai "ongelmia", on vika ja syy aina jossain muualla kuin siinä omassa lapsessa? Että ei edes käy mielessä, että se oma kullannuppu olisi voinut olla jotenkin syyllinen. Saati, että lipsauttaisi pienen valheen omalle vanhemmalleen.
Tätä minun on ollut kovin vaikea käsittää ja tällaiseen olen viime aikoina törmännyt kovin usein...
 
 

Vessassa

Tässä kuluneen vuosipuoliskon aikana olen ihan aidosti tullut pohtineeksi ihmisten tapoja. Tai oikeammin niiden puutetta...

Töissä kun viettää leijonanosan valveillaoloajastaan, joutuu jakamaan vieraiden ihmisten kanssa kaikenlaista. Esimerkiksi vessan. Ja sanon vieraiden, sillä harvan työtoverin kotona olen käynyt vessakulttuuria tsekkaamassa. Omassa kodissani jaan vessani vain yhden henkilön kanssa, joten porsastelulla tms. on kovin lyhyet jäljet. Useinmiten syyllinen on Siippa tai allekirjoittanut. Koiria en syytä tässä kohdassa enkä edes Pirkkaa.

Mutta wc. Se ei ole meikäläiselle mikään naurun asia. Yleisessä vessassa käyminen on suorastaan kammottavaa ja pyrin moiset vierailut minimoimaan. Vaan töissä kun lipittelee vettä pitkin päivää, tulee myös tarve piipahtaa pihan perällä.

Ja useamman kerran viikossa pihan perällä piipahtaessa tulee ajatelleeksi, että työtovereinani taitaa olla aikamoisia possuja. 
Vessapaperi on päässyt rullasta loppumaan ja kohteliaasti on otettu se tyhjä hylsy pois telineestä. Ihan positiivista. Mutta energiavarannot ilmeisesti loppuvat sen tyhjän hylsyn poistamiseen, sillä harvoinpa sitä hylsyä saadaan roskikseen asti, vaikka roskis on ihan siinä, pöntön vieressä kuten useimmissa naistenvessoissa!
Siihen se hylsy jää, lavuaarin reunalle. Oikeasti!!
 

Toinen suurta hämmästystä herättävä asia on käsipyyhkeet. On poistuttu siitä varsinaisesta vessakopista, johon on jätetty lavuaarin reunalle se vessapaperihylsy. Sitten pesaistaan huolellisesti kädet ja oikeaoppisesti kuivataan paperipyyhkeellä, sillä kuka nyt siihen kamalaan kangasrullapyyhkeeseen käsiään kuivaisi. Eihän se koskaan toimikaan kunnolla ja usein joutuu koskemaan toisen kastelemaan kohtaan pyyhettä vetäessään.

Kädet on kuivattu ja paperit huolettomasti heitetty lavuaarien välissä olevaan roskikseen. Oho, ohi meni! No, ei se mitään, jätetään se siihen. Mitäs sitä suotta nostamaan omia roskiaan lattialta, sitä varten on siivooja! 

Rohkeimmat työtoverit käyvät päivän aikana ihan isommalla tarpeella tuolla yleisessä vessassa. Itse en siihen kykenisi paitsi jos elimistöni olisi vallannut joku ripulipörriäinen ja pakon edessä olisi ryhdyttävä tyhjennykseen kesken työpäivän.
Monesti nämä rohkeat kakkaajat ovat niin rohkeita, että haluavat viestiä sen muillekin. Pönttöön jätetään näkösälle hienot jarrutusjäljet (tästä minulla ei sentään ole kuvaa) eikä vaivauduta ilmanraikastintakaan suihkaisemaan. Pitäähän sitä ihmisen kakastaan olla ylpeä, ja hajusta kans!

Ihan aikuisten oikeasti ja vakavasti puhuen. Kuka aikuinen ihminen kotonaan jättää vessapaperihylsyt lojumaan pitkin lavuaarin reunoja? Tai jos kotona putoaa roska lattialle, niin jätetään sinne vaan! Ja vessanpönttökin varmaan näyttää kivalta jos surutta jätetään jarrutusjäljet aina siivoamatta. Joko näillä ämmillä on helvetin hyvä palvelu kotonaan tai sitten niillä on vuori vessapaperihylsyjä ja roskia nurkissaan. Tai sitten haluavat kyykyttää siivoojaa, joka sentään tässä työpaikan arvomaailmassa on taatusti heitä "alempiarvoisempi" yksilö. En ymmärrä, en käsitä enkä voi hyväksyä.

Käsien pesusta tai pesemättä jättämisestä en edes aloita, mutta sen voin sanoa, että minulla on muistissa erityisesti ne, jotka olen yhyttänyt siitä, että eivät pese käsiään... *brrrhhhh*

Juu, olen loman tarpeessa ja juu, onneksi on vain yksi työpäivä ennen loman alkua. ;)

Oi kunpa joskus

Olisipa ihanaa ehtiä joskus kirjoittamaan tänne. Sellainen kunnon postaus. Tai saada Amsterdamin matkaraportti päätökseen, siitä uupuu vielä puolitoista päivää...

Vaan työt haittaavat harrastuksia sen verran, että eipä ole tehnyt mieli/en ole ehtinyt koneella istuskella naputtelemassa. Vaikka sanottavaa olisi kyllä viime aikoina piisannut asiasta jos toisestakin.

Niinkuin vaikka Euroviisut. Sori vaan, minun mielestäni PKN:n biisi oli paska. Siis vaikka katseltaisiin sitä omassa genressään niin se on paska. Parasta siinä oli sen pituus eli lyhyys.
Miksi Ruotsin biisi oli suuri ennakkosuosikki ja vielä voitti? Sekin oli sellaista eurohumppaa, että. Kuka tuollaista kuuntelee päivästä toiseen? Conchitan olisi pitänyt voittaa uudelleen. ;)

Tai Tähdet tähdet -ohjelma. Onneksi finaalikaksikosta Waltteri Torikka voitti! Muuta en sano.

Tai kevään sää. Perseestä. Nyt taitaa kesä voittaa kuitenkin, toivottavasti. Säätä uhmaten olen kuitenkin kesäkukat sekä gladioluksen sipulit istuttanut. Ryytimaa on vielä tekemättä kun vapaa-ajallakin pitää liitää koko ajan. Ja suurin onnenhetki puutarhamyymälässä oli varmaan se kun löysin ihanalle lehmäruukulleni kaverin!

Kaikenlaistahan tässä on tapahtunut ja kohta on taas kuukausi pulkassa. Että pitäisi taas muistaa jakaa mieskomeutta tänne kanssasisarille. Joudun siis kotikoneen avaamaan, halusin tai en.


Eli hengissä ollaan vielä, kaikki. Tai ei aivan kaikki, toivottavasti. Nimittäin muurahaisyhdyskunta on pesiytynyt atsaleani ja kivipolkuni välimaastoon. Eilen ostin kivan väristä pinkkiin vivahtavaa myrkkyä, jonka luvataan tappavan koko yhdyskunnan. Kylvin sitä runsaalla kädellä pesän liepeille ja nyt odotellaan tulosta. Ja ei, en aio sortua mihinkään luonnonmukaisiin torjuntoihin, kemikaaleilla mennään, se on varma se!

Yritän siis taas ryhdistäytyä ja kirjailla tännekin, mutta en huomenna. Huomenna minä menen kampaajalle.

JälkiJuttu:
Onnittelut Hirnakalle pikkutipuista! Ja osanotot sekä tsempitykset Paimenelle muuttuneen elämäntilanteen johdosta. Olen minä sentään vähän ehtinyt vilkuilemaan Blogistanian tapahtumia. 

Sairasta porukkaa

Nimittäin joka puolella ympärilläni! Töissä, naapurustossa, kaupassa, eläinlääkärillä.
Tuntuu, että minua lukuunottamatta koko maahan on iskenyt joku helvetin bronkiitti tai vatsaflunssa.

Jopa eläinlääkärini oli ollut viikon sairaslomalla ja kehui konsultoineensa "oikeaa lääkäriä" vaimonsa sijasta (joka myös on eläinlääkäri). Sitä pitäisin jo vakavana sairautena ja toivon, että ei tartu minuun.
Töissä useammallakin flunssa on pitkittynyt ja mennyt keuhkoon. Ihan keuhkokuumeeksi tai sitten "vaan" keuhkoputkentulehdukseksi.
Lisäksi liikkeellä on jotain helvetin ärjyä vatsatautia, joka nostaa kuumeen ja kaataa vuoteen omaksi.

Ei. En halua näistä taudeista mitään itselleni. Nyt ei ole aikaa eikä halua sairastaa. Joten en suostu. Toivon, että tämä appelsiini päivässä -kuurini pitää taudit loitolla.
Eilen illalla ihmettelin, että miksi kurkkua karhentaa ja silmiä kutittaa. Että ei kai vaan... Kunnes tajusin, että lanka joka tällä hetkellä sukkapuikoillani on, on niin pölisevää ja karheaa, että se menee kurkkuun ja silmiin. Olipa huojentava tieto! Ja kun vaihdoin kutimen toiseen, alkoi kutinakin kummasti helpottaa. Täytyypä muistaa vastaisuudessa, että ei osta moista lankaa enää. :)

JälkiJuttu:
Taivaalla oli eilen ja tänäänkin näköjään outo valoilmiö. Aurinko!
Vaikka joudunkin ihailemaan auringonpaistetta pelkästään toimiston ikkunan läpi, piristää se kuitenkin kummasti. Kevät tulee! Kieltäydyn kuuntelemasta säätiedotuksia, jotka kertovat, että loppuviikosta taas kylmenee...