keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kiireen keskeltä

Pikainen viikkokatsaus ettei mene ihan kirjoittamattomaksi tämä elämä.

Töissä on meno kuin markkinoilla ja omaa työntekoani on pitänyt vastatuulessa erityisesti yksi työtehtävä, jonka yhdestäkään vaiheesta en tunnu pääsevän ilman jonkunsorttista vastoinkäymistä. Ja kun lisätään vielä se seikka, että luultavasti en tätä samaa työtehtävää joudu lähimpään kymmeneen vuoteen tekemään sekä se, että talosta löytyisi joku joka näppäränä olisi tehnyt jo tämän moneen kertaan, mutta ei suostu, niin turhautumiseni on melkomoisen kokoinen möhkäle. 
Asiaa ei tietenkään auta se, että olen jossain järjettömän kokoisessa motivaatiokuopassa yhä ja edelleen. Tätä on siis jatkunut ainakin kesälomalta paluusta asti, mutta oikeasti jo pidempään.
Päivä päivältä haaveilen yhä enemmän siitä vuorotteluvapaasta. Jopa niin paljon, että olen jo laskenut mitä se taloudellisesti tarkoittaisi. Seuraavaksi ryhdyn tuumasta toimeen ja juttelen henkilöstöosastomme kanssa menettelytavoista.

Viime viikon Siippa huiteli toisella puolella maailmaa työmatkan merkeissä ja sain siis huushollata yksikseni lauantaille asti. Kävin kaupassakin kahteen otteeseen normaalin kerta per viikko -käynnin sijaan, sillä hokasin, että en millään pysty yksinäni niitä viikon ostoksia saamaan kotiin asti tekemättä sen miljoonaa kantoreissua autolta. Merkitäänpä siis muistiin, että mies on ihan kätevä olla mukana ruokaostoksilla.

Lauantaina häärin ehtoisana emäntänä keittiössä puoli päivää (juu, laiska töitään luettelee) ja aikaansaannoksena olivat epäterveellinen herkullinen purjosuppilovahverokinkkupiirakka sekä makaroonilaatikko. Piirakasta piti alunperin tulla vain purjo- & sieniversio, mutta jääkaapista löytyi hylätty palvikinkun pala, jonka tietysti hyödynsin.
Makaroonilaatikko puolestaan oli hätäratkaisuni siihen, että olin luvannut ruokaa matkoiltaan palaavalle Siipalle. Siis minä, ruokaa! En tiedä, mikä ihme minuun oli iskenyt moista luvatessani.
Niinpä loota oli munamaitoa vaille valmis uuniin kun koppasin VV:n kainaloon ja kurvasimme lentokentälle isäntää vastaan. VV ensin vähän jännitti terminaalin hälinää ja kuhinaa, mutta kohta se jo makoili rentona jaloissani odotellen. Aulaan pälähtänyt kiinalaisryhmä katseli koiraa himoiten uteliaana.

Sunnuntaina pääsin vihdoin piipahtamaan tuttuun sienimetsään, jossa ärsytyksekseni oli muutama seurue, jotka pitivät helvetinmoista mekkalaa metsässä kulkiessaan. Metsässä pitää olla hiljaa! Sinne mennään sienten poiminnan ohessa kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuulen suhinaa puissa. Ärsyttävää, kerta kaikkiaan.

Suppikset ovat vasta oikeastaan tuloillaan. Saimme sellaisen "parin soossin" satsin ja mukaan eksyi pari orakastakin.
Ensi lauantaina uudestaan mikäli Siippa toipuu taudistaan (joku mysteerilenssu ilman kuumetta) tai minä en sairastu. Vähän nimittäin päätä juilii tällä hetkellä siihen malliin, että jotain pöpöä saattaa pukata. Toisaalta se voi olla ihan vitutuksenkin aikaansaamaa.

Mitäs vielä... Pätkäpaasto sujuu ihan hyvin, oikeastaan melko rutiinilla. Positiivisinta oli kosmetologin kommentti, että olisi kiloja karissut. Suhtauduin siihen vähän skeptisesti, mutta en väittänyt vastaankaan koska en ole vaa'alla käynyt. En ennen enkä nyt. Mutta kivahan se on jos edes ulospäin näyttää siltä, että jotain olisi tapahtunut. Tällä mennään, huomenna taas paastotaan.

Mieleni teki myös vastata Marjaanan 32 asiaa -haasteeseen, mutta koska nyt en vaan ehdi (tätäkin kirjoitan ruokiksella), joudun jättämään sen väliin ainakin toistaiseksi. Jätän asian kuitenkin hautumaan jonnekin mielen sopukoihin.

JälkiJuttu:
Meillä oli tänä aamuna +1,5 astetta kylmää! Pihalla ollessani kuulin naapureiden raapivan auton ikkunoita, joten tuli hippasen kiire laittamaan oma auto piuhan päähän lämpiämään. Lisäksi välikausitakki on hukassa, samoin oikean käden hanska. Lähdin töihin kesätakilla ilman hanskoja...

tiistai 17. syyskuuta 2013

Pörrierin pimeä puoli

Olen varmaankin kyllästymiseen asti täällä kehunut kuinka hyvä ja hieno ja hauska koira VV on. Ja onhan se, mutta eihän se ole koko totuus. Jokaisella koiralla on myös pimeä puolensa ja nyt paljastan VV:n synkän salaisuuden...

Sen suhteen olemme tämän kersan kanssa olleet varsin onnekkaita, että mitään suurempaa pahaa se ei ole tehnyt. Ainakaan vielä. Toisaalta, hampaat ovat jo vaihtuneet, joten suurempaa pureskeluintoakaan ei varmaan enää ole. Jyrsimis- ja kaluamisvietti on määrätietoisesti suunnattu sallittuihin eli puruluihin ja ne tuntuvatkin tekevän kauppansa hyvin.

Vaan eihän se olisi elävä olento eikä mikään jos ei silläkin jotain paheita olisi.

Ensimmäinen ilmenikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Sukat. Puhtaat, likaiset, miesten, naisten. Kaikki käyvät ja niitä ei voi vastustaa. Onneksi se vain nujuuttaa niitä ja kuskaa paikasta toiseen, mutta ei riko. Niin ja on sen verran typerä, että tulee esittelemään saalistaan jolloin sukan voi pelastaa. Toiminnasta tulee kovasti mieleen Kamut-sarjakuvan Katti, jolla on se rakas pieni vaaleanpunainen sukka



Toinen pimeän puolen ruumiillistuma onkin ilmennyt sitten vähän myöhemmällä iällä.

Pikkupentuaikana VV:lle annettiin kaikenlaisia pahvitötteröitä ja kananmunakennoja riivittäväksi, ja aikansa se niistä hupia otti. Nykyään ne lähinnä pyörivät jaloissa tyhjän panttina, koska kukaan ei jaksa samaan tahtiin siivota neidin leluja koppaan kuin se sitä tyhjentää...

Sallittujen pahvien sijaan himojen kohteeksi on osoittautunut talouspaperi... Ja kun se sitä saa hampaisiinsa, se tuhoaa sen nanosekunnissa mikrosilpuksi.

Eilen illalla se tunsi aitoa tuskaa kun näki olohuoneen pöydällä olevan talouspaperiarkin (juu, olin sen siihen hetkellisesti laittanut pyyhittyäni lasin jättämän renkaan pöydästä) tietäen, että sitä ei saa ottaa. Pieni koira kierteli ja kaarteli pöydän ympärillä odottaen sopivaa hetkeä kaapata tuo himoittu aarre itselleen. Vaan pettymyksien pettymys, emäntä vei paperin roskikseen ihan itse.

Bravuuriksi onkin muodostunut talouspaperin pihistäminen Siipalta. Siippa kun käyttää kotona sellaisia college-housuja, joissa on lörpöt taskut. Ja miehiseen tapaan siellä taskussa pitää aina olla vähintäänkin yksi talouspaperiarkki, mieluummin useampi. VV on fiksuna likkana hoksannut moisen aarrekätkön olemassaolon. Niinpä se ujuttautuu vaikkapa sohvalle viereen muina mimmeinä ja hetken kulutta se onkin jo pihistänyt taskusta talouspaperin, jonka on myös ehtinyt silputa ennen kuin itse ehtii kissaa hönkäistä. Siitä tulee yllättävän iso määrä roskaa, yhdestä talouspaperiarkista siis.
Luulen, että tässä on koirallamme paha addiktio josta se ei tule eheytymään koskaan.

Lisäksi piskistä taitaa löytyä joku harakkageenikin. Jos minulta jää yöpöydälle korvakorut, niin taatusti käy hakemassa niistä toisen ja koru löytyy matolta sängyn vierestä. Vielä ei ole onnistunut lukkoa nielaisemaan, mutta yksi korvis oli koukkua vailla, joten näinköhän kulki karvakorvan suolen läpi se... Minulla vaan on niin laho pää, että en muista heti aarteita piilottaa kun ne riisun. Ei ole nimittäin ennen moista harakkaa ollut.

JälkiJuttu:
Ajanhallintani alkaa pettää pahasti. Eilen rynnin karmit kaulassa kosmetologille, koska olin ihan varma, että olen miltei myöhässä. Palauduin maan pinnalle pikaisesti kosmetologin kysyessä, miksi olen paikalla puoli tuntia etuajassa... Olimme sopineet ajan edellisellä kerralla ja MINÄ olin omaan kalenteriini kirjannut väärän ajan. Mitäköhän seuraavaksi... *huoh*

Niin ja viikonloppu Stadikalla oli oikein onnistunut ja mukava. Pidin lupaukseni, yhtään kuvaa en ottanut. Nojailin kuitenkin Shire-hevosen kaulaan ja nuuskutin itselleni heppaenergiaa. Kivaa oli vaikka sunnuntaina meinasi vilu yllättää kaikesta varautumisesta huolimatta. Tunnelmakuvia voi kuitenkin käydä ihastelemassa SRL:n sivuilla (tai Hirnakan luona).

perjantai 13. syyskuuta 2013

Muistipaikaksi itselleni

Älä koskaan, ikinä, mene nälkäisenä paastopäivän päätteeksi kauppaan! Siis niinku nevö! Erehdyin sen eilen tekemään ja se oli silkkaa tuskaa.

Ihan jo lähtökohtaisesti oli oikeasti karmiva nälkä kun puoli seiskan kantturoissa karautettiin Ostoshelvetin Vihreän Kaupan portista sisään. Siihen kellonlyömään mennessä päivän raejuusto-porkkana-kurkku -lounaasta oli kulunut jo hyvinkin se kuusi tuntia.

Ensimmäinen houkutus tuli juustotiskillä... Ostimme näet täksi illaksi vähän herkkujuustoja nautittavaksi ja juustotiskillä oli varsin palveluhaluinen myyjätär, joka olisi antanut maistaa vaikka kaikkia valikoiman juustoja. Taisi rouva katsoa vähän vinoon kun kieltäydyin kohteliaasti ja kehotin Siippaa maistamaan... Itse nieleskelin suuhun noussutta sylkeä.

Seuraavaksi purjehdimme kärryinemme leikkeletiskille, jossa oli vähintäänkin yhtä palvelunhaluinen myyjä kuin edellisellä stopilla. Siinä sitten vuolaasti mainosti ja kehui tuotteitaan ja latoi maistiaista tiskiin. Sorruin, maistoin pienen palasen ylikypsää kinkkua... Vaan virhe oli sekin! Siitähän tuli kahta kamalampi nälkä!

Ruoskiakseni itseäni palasin häntä koipien välissä HeVi-osastolle kun muistin unohtaneeni ne saamarin porkkanat ensi viikkoa varten. Ostin sitten luomuja, toivottavasti ovat hyviä.

Loppupeleissä kaupasta selvittiin kunnialla enkä sortunut kuitenkaan hamstraamaan mitään karkkia tai muuta yhtä älytöntä. Ainoa "turha", mitä kaupasta tarttui mukaan oli sellainen puolivalmis croissant-tuubi. Tiedättehän se, mikä poksahtaa avatessa ja sitten siitä rullaillaan voisarvet pellille ja uuniin. Ne ovat hyviä! Ajattelin paistaa niitä huomisaamuna.
Keksihyllyllä (juustoille keksejä hakiessa siis) eräs ostoskärryissä istuva pikkupoika sanoi kuuluvalla äänellä "täti ei saa ottaa" kun käteni hamusi keksipakettia. Minä sanoin, että "kyllä täti saa ottaa keksejä jos täti haluaa". Isänsä yritti olla kuolematta nauruun... Oletan että poikaa oli juuri kielletty ottamasta samaisesta hyllystä jotain. ;)

Jouduimme piipahtamaan toisessakin ruokakaupassa kun Vihreä Kauppa ei tyydyttänyt lihanhimoamme ja siellä olikin sitten sen seitsemää erilaista leipää tyrkyllä maistiaispaloina. Nyyh!!! En ottanut, mutta sydämeni vuoti verta. 
Kostoksi ostin litran Innocentin appelsiinimehua, joka on ehkä maailman parasta mehua jos tuoreista appelsiineista itse puristettua mehua ei lasketa.



Vaientaakseni omaatuntoani sen epäeettisyyden suhteen selittelen aina itselleni, että muovipänikkä jossa se myydään, on pääosin kierrätystavarasta tehty ja eihän sieltä Briteistä nyt niin pitkä matka ole tänne mehua lennättää, eihän...?

Pyörähdimme myös pitkäripaisessa, mutta siellä ei onneksi ole maistiaisia tarjolla... Eli kunnialla selvittiin.

Eilen muutin paastopäiväni iltakuviota sen verran, että pelkän keitetyn kananmunan sijaan söin hapankorppusiivun päällä sen kananmunan siivutettuna. Eipä murissut suolenmutka ollenkaan samalla tavalla nukkumaan mennessä kuin aiempina paastopäivinä. Tuossa lounashässäkässäni (raejuusto, porkkana, kurkku) on se huono puoli, että kun syö tuollaisen kylmän satsin, on ruokailun jälkeen kylmä. Talvea varten pitää varmaan kehittää joku suunnitelma B... Vaikka jotain lämmin kuppi -keittoja tai vastaavaa. Pitänee tutkailla vaihtoehtoja.

Vaan nyt on onneksi vapaa ilta eikä tarvitse huomenna vekkariakaan laittaa herättämään, joten voi olla ihan rennosti.
Huomenna suunnataan iltapäiväksi Olympiastadionille tsekkaamaan heppahommat. Sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät, ymmärtääkseni lippuja saa vielä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: mukavaa viikonloppua! :)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Matalaa lentoa

Kalenterissani mennyt viikko on sujahtanut kuin päivässä. Ei sitä vanha enää jaksa tällaisia rupeamia kovin pitkään kun ei saa minään aamuna nukkua univelkojaan pois. Kaksi viikonloppua putkeen aikaisia aamuherätyksiä joka päivä ei ole ihan meikäläisen juttu.

Viime viikolla lähdin Tallinnaan kokousreissulle keskiviikkoaamuna noin kello kuusi. Tai no, kello kuusi soitin taksin, joten herännyt olin ennen viittä. Siis niin aikaisin, että jokainen huushollin koira kaivautui syvemmälle nukkumapaikassaan ja toivoi ettei akka vaan kohdista huomiota juuri häneen ja pakota heräämään.

Harvoin olen nähnyt Suomenlahtea niin tyynenä kuin se nyt oli sekä mennessä että tullessa. Tallinnassa oli todella lämmintä, illallakin auringon jo laskettua oltiin ihan kesäisissä lämpötiloissa. Perinteisesti reissu oli työntäyteinen, mutta onneksi saimme nauttia vähän auringosta Raatihuoneentorilla sekä tietysti hyvästä ruuasta molempina päivinä.

Työmatkan vuoksi olin päättänyt siirtää viikon toisen paastopäivän perjantaihin. En muista mitä söin... Mutta muistan, että illalla olisi tehnyt mieli vähän herkutella viikonlopun kunniaksi. Tämä siis itselle muistipaikaksi: ei enää perjantai- tai viikonloppupaastoja, ikinä. ;)

Lauantaina olikin taas herätys noin kello kukonpieru kun oli määrä suunnata pörriereiden erikoisnäyttelyyn, joka onneksi järjestettiin melko lähellä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä.
Tällä kertaa mentiin vähän kevyemmällä varustuksella, sillä näyttely oli sisätiloissa eli sateeseen ei sen kummemmin tarvinnut  varautua. Harmi, nyt oli niin hieno keli, että ulkonäyttely olisi ollut miellyttävämpi vaihtoehto.

VV oli yksin luokassaan, isommissa tyttöpennuissa ja näin ollen luonnollisesti voitti luokkansa. Kunniapalkinnon sai myös ja pääsi kisaamaan nuoremman pennun kanssa. Tällä kertaa nuorempi vei voiton ja VV oli siis 2. paras narttupentu. Ei huano, sanoisin.

Tässä sitä mennään. Mukana myös meikäläinen. ;)
 
Päivän rusetit
Velipoika olikin sitten karvan verran parempi ja voitti urospennut, mutta hävisi myös samalle mimmille jolle VVkin.

Koko päivähän siellä sitten meni. Olin luvannut kasvattajalle jäädä apukäsiksi esittämishommiin loppukahinoita varten ja kyllähän siellä sai sitten meikäläinen pyörähtää parin sessen kanssa loppukisoissa. Tuomari, ranskalaisissa koroissaan, oli ihan hirvittävän hidas arvostelussaan ja sekin osaltaan vaikutti päivän pituuteen. Siippa ehti ottaa tirsatkin retkituolissaan jossain kohdassa...

Sunnuntaiaamuna olikin jo vähän sellainen Päiväni murmelina -fiilis. Kello soi tasan samaan aikaan kuin lauantaiaamuna ja taas oli määrä lähteä missikisoihin. Vaan tällä kertaa ihan kävellen, joten tavaramäärä minimoitiin sellaiseksi, että sen jaksoi kantaa mennen tullen. Matkaa näyttelypaikalle kotiovelta tuli siis vajaa kilometri. Ihan hauskaa, vaikka täytyy sanoa, että VV oli korviaan myöten märkä kun aamukasteisessa heinikossa matkaansa taittoi. Onneksi aurinko lämmitti ja kersa saatiin kuivaksi ennen kehään astumista. Vuorossa siis viimeinen kerta pentuluokassa.
Muita pentuja ei ollutkaan kuin VV ja velipoikansa. Molemmat saivat kunniapalkinnon, vaikka olinkin varma, että sitä ei tältä tuomarilta VV:lle tipu, ja pääsivät jälleen kerran kisaamaan vastakkain. Veli veti pitemmän korren (taas) ja oli rotunsa paras pentu, joten VV:n tassuun jäi sitten se VSP-pennun palkinto. Olin kovin iloinen tästä, sillä odotuksia ei tosiaan ollut ja velipoika on kyllä selkeästi valmiimpi kaikin puolin kuin meidän tirppa, joten oikeinpäinhän se meni. Kirjallisesta kritiikistä voidaankin sitten olle montaa mieltä, mutta jääköön se mielipide nyt näpyttelemättä... ;)

Sunnuntain rusetit ja pytty

Vielä poseerausta lauantailta.
(onpas mulla ryppyinen paita... :-/ )

Jäimme vielä hengailemaan näyttelyalueelle kun halusin pitkästä aikaa katsastaa noiden partapaimentenkin arvostelun. Kotiin ehdittiin passelisti formulaa katselemaan.
Päivä oli ihanan lämmin ja suorastaan helteinen, että olisi voinut vähän köykäisemminkin pukeutua jos olisi tajunnut. Vaan aamulla oli vain neljä astetta lämmintä kun käväisimme koirien kanssa lenkillä, joten ihan ei tullut ajateltua, että muutaman tunnin kuluttua on yli 20 astetta lämmintä.

Eilinen oli taas paastopäivä ja täytyy sanoa, että aika rutiininomaisesti se alkaa jo sujua. Enää ei ajattele koko aikaa ruokaa tai sitä, että ei saa syödä. Aika hyvin on löytynyt päivän kalorimäärän täyttävät eväät, vaikka eilen illalla vähän varioin siitä normaalista keitetystä kananmunastani. Koskapa valmiina oli jo yksi keitetty muna, en jaksanut toista ruveta keittelemään kun ei kotosalla ollut muita syöjiäkään kuin minä. Niinpä ratkaisin "lisäsyömiset" syömällä yhden hapankorpun sellaisenaan ilman mitään ja toisen sipaisemalla päälle ihan pikkuisen ruohosipulimaksapasteijaa. En sen kummemmin ruvennut laskeskelemaan kaloreita, mutta perstuntumalta sanoisin, että skaalassa pysyttiin aika hyvin. Yhdessä hapankorppusiivussa muistamani mukaan on muutama kilokalori ja tuskin se pieni nokare maksapasteijaa romahdutti korttitaloa.

Tämmöistä meillä täällä. Jostain pitäisi löytää aikaa pihalla möyrimisellekin kun pitäisi ryytimaa kääntää syyskuntoon. Ja sienimetsäänkin pitäisi mennä katsastamaan jossain välissä tarjontaa. Vaan ensi viikonloppu on pyhitetty hevostelulle Stadikalla, joten muut asiat siirretään eteenpäin.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Paastopäivä nro 2

Eilen oli siis tämän uuden uljaan dieettini toinen paastopäivä. Mieli oli maanantai-iltana selkeästi luottavaisempi kuin ennen ensimmäistä paastopäivää. Lähinnä sellainen "selvisin hengissä, niin selviän nytkin". Eväsostoksetkin olin suorittanut rutiinilla.

Päivän kalorini koostuivat seuraavista elintarpeista:

kuppi kahvia, 3 kCal

400 g raejuustoa, 320 kCal
1 avomaan kurkku, 16 kCal
2 pientä porkkanaa, 50 kCal
2 kuppia kahvia, 6 kCal

2 keitettyä kananmunaa, 100 kCal
1 porkkana, 30 kCal

lisäksi paljon vettä ja kivennäisvettä, joissa siis 0 kCal. 
Syömisten kalorit päivältä siis yhteensä 525 kCal. Vähän meni siis taas yli sen 500 kilokalorin, mutta toisaalta en myöskään punnitse noita syömisiäni eli kalorit on vähän lonkalta arviomenetelmällä heitettyjä. Tarkoituskaan ei ole olla täysin kerettiläinen, vaan enemmänkin sillä noin-periaatteella ja sen mukaan mitä purkin tai pussin kyljessä sanotaan.

Eilen söin lounasraikkarit vasta reilusti myöhemmin kuin edellisenä paastopäivänä ja se auttoikin jaksamaan työpäivän loppuun ilman mahan murinaa ja suolen kurinaa. 
Myönnän, että kotona iski nälkä ja koitin vaimentaa suurta näläntunnetta juomalla vichyä useamman lasillisen. Pohdin myös, että onkohan tuo suuri työpäivän jälkeinen nälkä myös hieman tottumiskysymys. Kun kroppa on tavallaan tottunut siihen, että illalla tungetaan jotain mättöä naamariin, vaikka päivällä on syöty lämmin ja riittävä lounas.

Ilta sujui siinä sinnitellessä, vakka ei mitään erityistä ohjelmaa ollutkaan. Nukuin tirsatkin, jotta aika kuluisi vähän nopeammin ja voisi kömpiä yöpuulle. :)

Aamulla ei ollutkaan niin kiljuva nälkä kuin kuvittelen. Söin kuitenkin yhden karjalanpiirakan, vaikka olisin varmaan voinut kuitata aamiaisen yhdellä aamiaiskeksillä tai pelkällä kahvikupilla.
Olo oli jälleen jotenkin seesteinen.

Tänään lounaalle mennessä iski kuitenkin joku sokerihimo ja ostin itselleni jälkiruuaksi salmiakkiaakkosia. Ne olivat ihanan tuoreita, nam... Toisaalta, olisin voinut moisen ostoksen tehdä ilman paastoakin, joten tämä menee varmaan siihen "normaali syöminen" -kategoriaan.

Viikon toinen paastopäivä menee pakosti perjantaille tällä kertaa, sillä huomenna lähden ennen kukon pierua kahdeksi päiväksi kokousmatkalle Tallinnaan enkä viitsi siellä paastoilla. Tunnelmani reissun suhteen ovat hieman kaksijakoiset, sillä mieleeni väistämättä hiipii se viime reissun "tuliainen" silloin tammikuussa... No, ehkä nyt ei ole niin huono tuuri, eihän...

maanantai 2. syyskuuta 2013

Viikonlopun viilletykset

Tänä aamuna olisin ollut valmis antamaan palan taivasosuudestani jos olisin saanut jäädä nukkumaan... Tai jos olisin saanut nukkua edes pari tuntia lisää.
Viikonloppuna sai herätä molempina aamuina käytännössä yhtä aikaisin kuin työpäivinä, joten eipä tässä voi kovasti väittää vapaa-aikaa viettäneensä tai levänneensä...
Vaan itsehän sitä on osansa valinnut, tässä tapauksessa ainakin.

Lauantaiaamuna siis öpaut kukonlaulun aikaan ylös ja nokka kohti pentunäyttelyä. Perjantaina romuja autoon raahatessani ajattelin, että ainakaan tavaran määrään näyttelyiden suhteen ei koiran koon pienentyminen vaikuta. Yhtä lailla roinaa pitää viedä mennessään kuin isommankin rekun kanssa. Ainoa pienempi mukana raahattava on se itse elukka...

Saavuimme näyttelypaikalle hyvissä ajoin ja yhtäkkiä minä tajusin, että olin hieman liian köykäisesti pukeutunut niinkin syksyiseen säähän. Onneksi ei sentään vettä satanut ja pääsimme ihan ajallaan kehäänkin.
Tuloksena kilpakumppaneiden peittoaminen ja ROP-pentu hyvän kirjallisen arvostelun saattelemana. 



Moinen voitto tiesi siis koko päivän odottelua ryhmäkehiä varten, mutta kun on kerran leikkiin ryhdytty niin loppuun saakka kestetään kunniakkaasti. Ei muuta kuin leiri pystyyn ja odottelemaan.

Onneksi paikalla myytiin makkaraa ja kahvia, joten emme kuolleet nälkään ja Siippakin viihtyi vähän paremmin.
Paikalle sattui myös eräs ystävä järkkärinsä kanssa ja otti VV:stä parit fotot. Tässä se, joka oli minun mielestäni paras otos.



Ryhmäkehässä ei ollut menestystä eikä tullut sijoitusta, mutta hyvää harjoitusta tuli sielläkin.
Ensi viikonloppuna onkin sitten kaksi (!) näyttelyä ja sitten on pentukehät osaltamme koluttu. Isojen tyttöjen geimit kutsuvat viimeistään ensi vuoden puolella.

Sunnuntaiaamuna olikin sitten vähän deja vu -fiilis kun kello taas pärähti samaan aikaan kuin lauantaiaamunakin. Jopa samaan paikkaan suuntasin kuin lauantaina! Tällä kertaa sain vain lähteä yksinäni ja tarkoituksenani oli siis suunnata töihin koiranäyttelyyn.

Näyttely itsessään oli oikeinkin mukava ja kaunis yksilö sieltä saatiin voittajaksi tänäkin vuonna, mutta voi helvetti sitä vesisadetta ja ukkosta, joka valtasi areenan oikein kunnolla. Vaikka olin varustautunut, oli olo silti kohtuullisen kohmeinen ja kostea. Ja mukavat tuulenpuuskat pitivät huolen siitä, että papereita piti varjella henkensä kaupalla. Tuomari puhui hetkittäin niin hiljaa, että piti oikein pinnistää jotta kuuli sanelunsa siinä tuulessa ja myräkässä.
Iltapäivällä paistoi aurinko ja näyttelyn päätös sujui suorastaan mukavissa merkeissä sään puolesta.

Kotona olikin sitten ihana painua saunaan lämmittelemään ja rentoutumaan.

Tänään on toinen paastopäivä ja toimin selkeästi järkevämmin syöden lounasraikkarini paljon myöhemmin kuin torstaina. Senpä vuoksi minulla on vieläkin suhteellisen kylläinen olo, vaikka kyytipoikana olikin vain porkkana ja avomaan kurkku. Katsotaan kuinka kiljuva nälkä on illalla... Onneksi on se kananmunaoptio käytettävissä. ;)