Elämä on yhtä luuppia

Kaikkihan sen tietävät, että minä olen laiska ja läski sohvaperuna, jonka elämän (vähäinen) liikunta muodostuu lähinnä koirien kanssa hiihtelystä ja ostoshelveteissä taapertamisesta. Ja luvalla sanoen, syyskuun alkupuolelta viime viikkoihin asti olen istunut varmasti enemmän perseelläni kuin koskaan aiemmin elämässäni (koska koipi, tiedättehän).

Aina ja kaikkialla toitotetaan, että liikunta on ihanaa ja kun "löytää oman lajinsa" niin sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään. No, enpä ole löytänyt vissiin sitä omaa lajiani, sillä inhoan kaiken maailman ryhmäjumppia ja -humppia, punttisali ei ole mun juttuni ja juoksijaksi minusta ei ole. Noin muutaman esimerkin mainitakseni. 
Kotioloissa olen nyt kuitenkin vähän aktivoitunut Selättimen päällä pyörimään (tosin sekin jäi katkolle sattuneesta syystä, mutta nyt ajattelin taas aloitella) ja tuo kuntopyörä kiehtoo minua helppoudellaan. Voin polkea fillaria valmiilla ohjelmalla ja tuijottaa vaikka juutuupista Sami Hedbergiä samalla. Ei paskempaa ajanvietettä, sanoisin.

---

Kävin pöyhimässä kuivurissa olevia lakanoita välillä ja nyt katkesi ajatus...

Niin! Siis tuota taustaa vasten, että en ole mikään liikuntailoittelija saattaa arvata etten ole mitenkään hullaantunut mistään Sport trackereistä, sykemittareista tai muistakaan sellaisista härpäkkeistä. Nyt olen kuitenkin joutunut pantakansan joukkoon minäkin. 
Minulla on tällainen:

www.polar.com

 
Ei, en ole itse ostanut sitä enkä varsinaisesti pyytänyt. Sattumien summana minulla nyt on tällainen. Alkuun ajattelin, että kokeillaan nyt, mutta en aio moisen pannan orjaksi ryhtyä. Enemmän olin varmaan innostunut ajatuksesta, että tästä saa tiedot ladattua kännykkään ja voin esimerkiksi tarkkailla kuinka paljon tulee vuorokauden aikana nukuttua. Siis silloin toki härvelin pitää olla ranteessa kaiken aikaa, yötä päivää.

Jaksoin pitää härveliä kädessäni pari yötä, mutta koska muutoinkin nukun vaatteitta ja koruitta, tuntui rannekkeen pitäminen vähän kummalliselta siitäkin huolimatta, että ranneke on kevyt eikä hiosta tai paina mitenkään. Niinpä uniaika-analyysit jäivät kovin vähiin.

Parin viikon koekäyttö kertoo, että oikeasti näillä meikäläisen spekseillä (laiska ja lihava istumatyöläinen) tulee päivän tavoite loppupeleissä aika helposti täyteen. Vähän kun käy koirien kanssa ulkona tuulettumassa ja siihen päälle heittää jonkun markettireissun, niin helposti on päivän aktiivisuusvaatimus täytetty.
Tosin tuota askellaskentaa en ihan härvelissä ymmärrä. Masiina rekisteröi liikkeiden määrän ja tyypin ja muuttaa sen sitten arvioiduksi askelmääräksi. Rehellisellä kävelyllä askelia saa paljon vähemmän kasaan kuin sillä, että puuhastelee vähän niitä näitä ja esimerkiksi kutoo. Että eipä kai se ihan sataprosenttisen luotettava ole, mutta antaa suuntaa kuitenkin.

Luulen, että härveli saattaa jäädä hyllylle pölyttymään piankin kun uutuudenviehätys katoaa. Töihinpaluun aikoihin testailen varmaankin miltä lukemat näyttävät työpäivän jälkeen ja saatanpa jossain reissuissa silkasta mielenkiinnosta pitää ranteessa, mutta en usko, että tämä laite minulle miksikään sydänystäväksi jää. Varmaa on kuitenkin se, että itse en tällaista itselleni ostaisi.

JälkiJuttu:
Onko se jouluhelvetti jo alkanut? Lauantaina käytiin Verkkokaupassa, jossa oli ihan maailmanlopun meininki ja eilen taas oli puoli Etelä-Suomea liikkeellä tuolla Ingvarin putiikissa ja Honkkarissa sekä Kodin ykkösessä.

Selätin Dysonin

Tai oikeamminkin ostin sekä Selättimen että Dysonin. :)

Sitä Selättimen hankintaa olin pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa, sillä itseni tuntien en ikinä, kuuna kullan valkeana, tule päätymään punttisalin käyttäjäksi. Meillä on töissäkin kuntosali, jossa on kaikennäköistä vermettä juoksumatosta stepperiin ja cross-traineriin enkä ole sielläkään kertaakaan käynyt, joten miten tulisin ikinä lähteneeksi jonnekin maksulliselle kuntosalille.
Selkä on kuitenkin heikko kohtani ja läskin lähettämisen lisäksi pitäisi vähän jumpata. Selättimestä olen kuullut ja lukenut paljon hyvää ja kun Marjaanakin vielä sitä intoutui kehumaan, kypsyi päätös sen ostamiseen.

Selättimen kävin hakemassa lähi-Alepan pakettiautomaatista perjantaina ja täytyy kyllä kiitellä tuota systeemiä. Ensinnäkin paketit tulevat todella nopeasti (tähän meni kaksi päivää) ja noutaminen sujuu kätevästi kun Alepa on tuossa puolen kilometrin päässä kun taas lähin posti on kymmenen kilometrin päässä, eikä siellä ole koskaan parkkitilaa, mutta jonot ovat aina valtavat. Välttelen sitä viimeiseen asti.
Varovasti sitten tein tuttavuutta ohjeiden ja itse härvelin kanssa ja laitoinpa Marjaanalle sähköpostiakin kera kymmenen kysymyksen. Tänään vedin ensimmäisen pidemmän treenin sillä ja täytyy sanoa, että tehokasta on! Hiki tuli kun veivailin erilaisia harjoituksia ja keskittymistäkin se vaati kun piti kieli keskellä suuta pitää tasapainoa samalla kun keskittyi veivaamiseen. Aika hauska härveli, käytän varmasti joka päivä!

www.selatin.fi

Dyson puolestaan kuuluu siihen kodinkonekategoriaan, jota pidän Oikeasti Hyvänä Laitteena ihan jo sen takia, että moni koiratuttava on sitä kehunut. Koirataloudessa imurin imuteholla ja muilla ominaisuuksilla on iso merkitys. Vanha "perinteinen" imurimme on osoittanut jo heikkenemisen merkkejä pidemmän aikaa eikä siihen ole mistään löytynyt uutta hepa-suodatinta, joten olen kypsytellyt Dysonin ostoa pitkään.
Lauantaina sitten oikeasti hommasin sen kun sattui kohdalle aika hyvä tarjous perusmallista. Testiajo on suoritettu ja kyllä! On se vaan todella hyvä. Pieni ekoilija minussa kiittää myös siitä, että suodatin on pestävä kestomalli ja säiliö tosiaan pölypussiton (ja pestävä sekin). VV:n mielestä uusi hirviö ei ole ihan yhtä kamala kuin vanha, mutta Juniorin mielestä imuri kuin imuri syö pieniä ja vähän isompiakin koiria välipalaksi... PP:tä ei moinen taas hetkauta suuntaan eikä toiseen kunhan moisella rakkineella ei häiritä hänen päiväuniaan.
Nyt olisikin tarjolla hyvään kotiin halvalla ilmaiseksi ihan toimiva, vaikkakin vanhahko Philipsin imuri vaikka autotallikäyttöön. :)

www.fi.dyson.com

JälkiJuttu:
Näin viime yönä unta pomostani ja eräästä työkaveristani, joka ei edes ole kovin läheinen sekä eräästä "sidosryhmään kuuluvasta" tyypistä. Uni oli ihan pimeä sinällään ilman päätä tai häntää, mutta ilmeisesti alitajunta alkaa jo tehdä työtään töihin palaamisen lähentyessä. Hassua.  

Vihdoinkin

Tänään sain vihdoin tehtyä viikon kuukauden vuoden uroteon ja pesin ikkunat! Oli ensimmäinen poutapäivä aikoihin kun ei ollut helle. Ja tänään ei tosiaan ole (vielä) satanut, mutta ei ole niin väliksikään kun edellisen vuorokauden sademäärä pihan sademittarin mukaan oli vähän yli 35 ml.

Tosin parvekkeen oven ja sinne olevan ikkunan uloin lasi jäi pesemättä kun armaasta Kärcheristäni loppui akku kun en muistanut, että sitä pitää ladata jokunen tovi ennen yläkertaan siirtymistä. Ehkäpä hoidan ne sitten huomenissa mikäli sää suosii.
Vaan kyllä se on hyvä peli tuo Kärcherin ikkunapesuri! Jossain Kuningaskuluttajan testissä moitiskelivat sitä, että sillä jää raitoja. Paskat jää jos painaa tarpeeksi sitä lastaimuriosaa. Ja jos jää raita, niin äkkiäkös sitä sipaisee toisen kerran. Juu, jälleen kodinkone, jota en antaisi pois vaikka sitä harvoin käyttelenkin.

Näillä hoituu ikkunanpesu!

Vaihdoinpa vielä makuuhuoneen ikkunaan verhotkin! Olohuoneen pimennysverhot pitäisi pestä, mutta kun niitä ei saa laittaa kuivuriin, niin pitänee odottaa vähän pimeämpiä aikoja tai sitten käydä ostamassa yhdet vaihtoverhot.

Näiden urotekojen jälkeen maistuikin myöhäinen lounas ja kärväytin pannulla parit broilerin ohutleikkeet, jotka huitaisin naamariin raejuuston kera. Pakko on vähän ruveta taas katsomaan, mitä suuhunsa laittaa kun on tullut mässäiltyä yhtä ja toista viime aikoina. Ehkä pitäisi taas alkaa sille pätkäpaastollekin sekä lisätä liikuntaa, muutakin kuin sohvan ja jääkaapin välillä kävelyä.

Ankean näköinen, mutta hyvää oli.

Lisäksi olen ilmoittautunut yhdelle liikunnalliselle kurssille, mutta siitä enemmän sitten kun se alkaa ja mikäli selviän ensimmäisestä kerrasta hengissä. Kiva, että ystävä houkutteli mukaan. :)

Nukkuneen rukous

Minulle taisi iskeä se talviunien nukkuminen nyt... Muutamana iltana olen huoletta vedellyt pari tuntia sikeitä sohvalla somasti kuorsaten tuhisten. Näistä "pienistä" päikkäreistä huolimatta olen yöpuulle kavutessasi sammunut kuin saunalyhty varmaan jo ennen kuin on pää osunut tyynyyn. Aamulla kellon soidessa on uni ollut jotenkin syvää ja siitä herääminen on vaatinut paljon. Ja olo on sellainen, että voisi pystyyn nukahtaa hetkellä millä hyvänsä.

Ehkä syynä on tämä arjen tasaantuminen "normaaliksi" tai ehkä stressitasoni on laskenut kun iso pyörä on taas pyörähtänyt sen verran, että ihan oikeasti taitaa se vuorotteluvapaus koittaa puolentoista kuukauden päästä. Wau, jänskättää...

Puuhakkaana ja omista eduistani huolehtivana olenkin antanut ruoskani viuhua eri tahoille töissä, jotta ei nyt jää jonkun vatuloinnista kiinni se vapaan alku. Se jos mikä harmittaisi jos aloitusta pitäisi lykätä. Tulevan sijaiseni kanssa olen jo sopinut muutaman perehdytystuokion ja yritän nyt järjestellä palikat päässäni siihen järjestykseen, että saan jotain tolkullista opetetuksikin.

Tänään palasin myös ruotuun syömisten kanssa ja meneillään on vuoden ensimmäinen kakkospäivä. Hassua kyllä, odotin että kaiken sen mässäilyn jälkeen olisi hirrrrrveä nälkä lounaaksi nautitun noin 300 kilokalorin jäljiltä. Vaan eipä ole. Ehkä mahassa hölskyy riittävä määrä vettä, joka on turruttanut sen näläntunteen. Illalla sitten kuolema varmaan koittaa...

Nälkäpäivän kunniaksi lähdenkin tästä ruokakauppaan hoitelemaan viikonlopun ruokaostokset. Voin hipelöidä kaikkia herkkuja ja jättää ne sitten ostamatta. ;)

JälkiJuttu:
Jätän tämän päivän tarinahaasteen sanan suosiolla väliin. Eihän minulle siitä tullut mieleen kuin jotain typeriä ajatuksia, jotka pidän itselläni. En siis ryhdy julistamaan mitään.

Laihdutus

Niinpä. Jos joku olisi sanonut minulle vaikkapa 15 vuotta sitten, että joudun taistelemaan kilojen kanssa tulevaisuudessa, olisin varmaankin nauranut paskaisesti. Teini-iästä alkaen painoni oli vakio, ihan sama mitä söi tai ei syönyt, teki tai oli tekemättä, niin paino pysyi samana. Salaa ja hiipimällä sitten joskus yli kolmekymppisenä alkoi kiloja vähitellen kertyä. 
Varmaan elämässä muuttui asia jos toinenkin, ja kilojen kertyminen oli salakavalan hidasta. Eräänä päivänä havahduin siihen, että läskiä on vyötärölle, perseeseen ja reisiin kertynyt sen verran, että alkoi jo itseäkin häiritsemään.

Sitten tartuin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin aika askeettiseen karppaukseen. Samalla ramppasin ratsastustunneilla parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa. Kyllä kilot karisivat kohisemalla! Karppaus jatkui, mutta ratsastui jäi, kuten olen joskus maininnut. Paino pysyi kurissa, mutta jossain vaiheessa pohdin haluanko todellakin elää pihvillä ja salaatilla lopun ikäni. Vastaus oli kieltävä. 
Ja äärestä viereen, heitin koko karppauksen hatelikkoon ja löin lossiksi. Pullaa! Pastaa! Hiilareita! Psori helotti ja kilot kertyivät takaisin melko nopeasti, ehkä painoa tuli vielä lisää verrattuna edelliseen lähtökohtaan. Hienoa.

Elelin sitten kilojeni kanssa ja ostelin isompia vaatteita. Minä kun olen aidosti todella huono liikkumaan vapaasta halustani. Punttisali, spinning tai joku jumpparyhmä ei ole minun juttuni. Ei myöskään juokseminen. Kävely ja sauvakävely ovat ihan okei, mutta kuka niitä vesisateessa haluaa tehdä. Koirien kanssa sentään joutuu vähän liikkumaan ettei ihan kasva yhteen sohvan kanssa. Tiedän, ihan itse pitäisi sitä liikuntaa harrastaa ja kun ei sitä talvea tullutkaan, niin kyllä se on tästä otettava taas sauvat käteen ja lähdettävä tarpomaan.

Viimeisin koitokseni laihdutuksen painonpudotuksen saralla on tämä täälläkin mainostamani 5/2-dieetti. Sillä aion nyt jatkaa toistaiseksi, sillä tuloksia oli kuitenkin nähtävissä tuossa syksyn aikana ja olo oli muutoinkin parempi. Nyt joulun ja muiden pyhien aikaan en ole paastopäiviä pitänyt, mutta torstaina koittaa arki senkin asian suhteen.

En siis todellakaan kaipaa nuoruuden "kuivan kesän orava" -olomuotoani, mutta en ole pahoillani jos vaikka kymmenenkin kiloa lähtisi vähitellen.
Ja sympatiseeraan aidosti kaikkia, joilla on ylipainoa. Kyllä se niin on, että mitä enenmmän sitä läskiä on, sitä vaikeampaa sen karistaminen on etenkin jos liikunta kiinnostaa yhtä paljon kuin minua.

  

Pätkäpaastoilijan painajainen

Eilen vietin taas paastopäivää eli sitä noin 500 kCal päiväannosta.

Ostin perjantain kauppareissulla avomaan kurkkuja kun arvelin niiden olevan vielä hyviä ja makoisia. Ainakin ne näyttivät hyviltä ja tuntuivat napakoilta.
En sitten koskenut niihin ennen eilistä. Ja kitkeriähän ne jo olivat. Onneksi oli raejuustoa ja lähikaupasta irtona ostettuja porkkanoita, jotka olivat todella makeita ja hyviä.

Siinä natustellessani raikkaria with porkkana & kitkerä kurkku pohdin yhdelle työkaverille, että mitäs sitä sitten talvella syödään paastopäivinä kun kurkku on kamalaa vetistä olmia ja porkkana maistuu maakellarille. Talvisia tomaatteja ei voi syödä kun niistä aukeavat suupielet. Hedelmissä on ihan liikaa "virtaa", jotta niitä voisi mielin määrin syödä paastopäivinä toisin kuin vaikkapa kurkkua. Eikä ihan pelkkiä keitettyjä kananmunia viitsisi syödä kennollista. Johan siitä koituisi jonkun sortin ilmastohaittaakin kanssaeläjille...

Lämmin Kuppi -keittoja olen muutamana päivänä syönyt (n. 100 kCal/annos), mutta vähän valjujahan nekin ovat. Sienikeitossa murheellisesti pieni sienenmurena etsii toista. Se soppa kaipaisi ehdottomasti kyytipojakseen jotain ihanaa leipää, kunnon ruisleipää tai jotain ihanaa tuoretta maalaishiivaleipää. Vaan eihän se käy...

Kuten aiemmin totesin, en halua lähteä erikseen kokkailemaan mitään paastopäiväsapuskoja, se on aivan liian vaivalloista. Siispä talveksi pitäisi keksiä jotain helppoa, mutta sopivaa. Minun tapani tehdä salaatteja on aivan liian "ruokaisi" kun haluan, että salaatissani on sitä, tätä ja tuota sekä erityisesti juustoa (fetaa, Kolatun salaattijuustoa, mozzarellaa tms.).

Ehkäpä minä jotain keksin. Haluaisin kuitenkin nyt roikkua kiinni tässä 5/2-kuurissa. Se tuntuu jollain tapaa sopivan minulle oikein hyvin.
Toisaalta, vuorotteluvapauden koittaessa tiedän, että syöminen vähenee ja liikunnan määrä luultavasti lisääntyy, joten ehkäpä siitäkin löytyy jonkunlainen ratkaisu. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan jäädä sohvan pohjalle makaamaan kymmeneksi kuukaudeksi. ;)

Tänään kuitenkin saa taas syödä mitä vaan ja lounaaksi kävi nykäisemässä tuhdin kinkkuherkkusienipizzan kun oman lounaskuppilan tarjonta ei pahemmin houkutellut. Nyt on masu täynnä ja voinkin kohta vyöryä palaveriin torkkumaan...

Matalaa lentoa

Kalenterissani mennyt viikko on sujahtanut kuin päivässä. Ei sitä vanha enää jaksa tällaisia rupeamia kovin pitkään kun ei saa minään aamuna nukkua univelkojaan pois. Kaksi viikonloppua putkeen aikaisia aamuherätyksiä joka päivä ei ole ihan meikäläisen juttu.

Viime viikolla lähdin Tallinnaan kokousreissulle keskiviikkoaamuna noin kello kuusi. Tai no, kello kuusi soitin taksin, joten herännyt olin ennen viittä. Siis niin aikaisin, että jokainen huushollin koira kaivautui syvemmälle nukkumapaikassaan ja toivoi ettei akka vaan kohdista huomiota juuri häneen ja pakota heräämään.

Harvoin olen nähnyt Suomenlahtea niin tyynenä kuin se nyt oli sekä mennessä että tullessa. Tallinnassa oli todella lämmintä, illallakin auringon jo laskettua oltiin ihan kesäisissä lämpötiloissa. Perinteisesti reissu oli työntäyteinen, mutta onneksi saimme nauttia vähän auringosta Raatihuoneentorilla sekä tietysti hyvästä ruuasta molempina päivinä.

Työmatkan vuoksi olin päättänyt siirtää viikon toisen paastopäivän perjantaihin. En muista mitä söin... Mutta muistan, että illalla olisi tehnyt mieli vähän herkutella viikonlopun kunniaksi. Tämä siis itselle muistipaikaksi: ei enää perjantai- tai viikonloppupaastoja, ikinä. ;)

Lauantaina olikin taas herätys noin kello kukonpieru kun oli määrä suunnata pörriereiden erikoisnäyttelyyn, joka onneksi järjestettiin melko lähellä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä.
Tällä kertaa mentiin vähän kevyemmällä varustuksella, sillä näyttely oli sisätiloissa eli sateeseen ei sen kummemmin tarvinnut  varautua. Harmi, nyt oli niin hieno keli, että ulkonäyttely olisi ollut miellyttävämpi vaihtoehto.

VV oli yksin luokassaan, isommissa tyttöpennuissa ja näin ollen luonnollisesti voitti luokkansa. Kunniapalkinnon sai myös ja pääsi kisaamaan nuoremman pennun kanssa. Tällä kertaa nuorempi vei voiton ja VV oli siis 2. paras narttupentu. Ei huano, sanoisin.

Tässä sitä mennään. Mukana myös meikäläinen. ;)

 

Päivän rusetit

Velipoika olikin sitten karvan verran parempi ja voitti urospennut, mutta hävisi myös samalle mimmille jolle VVkin.
Koko päivähän siellä sitten meni. Olin luvannut kasvattajalle jäädä apukäsiksi esittämishommiin loppukahinoita varten ja kyllähän siellä sai sitten meikäläinen pyörähtää parin sessen kanssa loppukisoissa. Tuomari, ranskalaisissa koroissaan, oli ihan hirvittävän hidas arvostelussaan ja sekin osaltaan vaikutti päivän pituuteen. Siippa ehti ottaa tirsatkin retkituolissaan jossain kohdassa...

Sunnuntaiaamuna olikin jo vähän sellainen Päiväni murmelina -fiilis. Kello soi tasan samaan aikaan kuin lauantaiaamuna ja taas oli määrä lähteä missikisoihin. Vaan tällä kertaa ihan kävellen, joten tavaramäärä minimoitiin sellaiseksi, että sen jaksoi kantaa mennen tullen. Matkaa näyttelypaikalle kotiovelta tuli siis vajaa kilometri. Ihan hauskaa, vaikka täytyy sanoa, että VV oli korviaan myöten märkä kun aamukasteisessa heinikossa matkaansa taittoi. Onneksi aurinko lämmitti ja kersa saatiin kuivaksi ennen kehään astumista. Vuorossa siis viimeinen kerta pentuluokassa.
Muita pentuja ei ollutkaan kuin VV ja velipoikansa. Molemmat saivat kunniapalkinnon, vaikka olinkin varma, että sitä ei tältä tuomarilta VV:lle tipu, ja pääsivät jälleen kerran kisaamaan vastakkain. Veli veti pitemmän korren (taas) ja oli rotunsa paras pentu, joten VV:n tassuun jäi sitten se VSP-pennun palkinto. Olin kovin iloinen tästä, sillä odotuksia ei tosiaan ollut ja velipoika on kyllä selkeästi valmiimpi kaikin puolin kuin meidän tirppa, joten oikeinpäinhän se meni. Kirjallisesta kritiikistä voidaankin sitten olle montaa mieltä, mutta jääköön se mielipide nyt näpyttelemättä... ;)

Sunnuntain rusetit ja pytty

Vielä poseerausta lauantailta.
(onpas mulla ryppyinen paita... :-/ )

Jäimme vielä hengailemaan näyttelyalueelle kun halusin pitkästä aikaa katsastaa noiden partapaimentenkin arvostelun. Kotiin ehdittiin passelisti formulaa katselemaan.
Päivä oli ihanan lämmin ja suorastaan helteinen, että olisi voinut vähän köykäisemminkin pukeutua jos olisi tajunnut. Vaan aamulla oli vain neljä astetta lämmintä kun käväisimme koirien kanssa lenkillä, joten ihan ei tullut ajateltua, että muutaman tunnin kuluttua on yli 20 astetta lämmintä.

Eilinen oli taas paastopäivä ja täytyy sanoa, että aika rutiininomaisesti se alkaa jo sujua. Enää ei ajattele koko aikaa ruokaa tai sitä, että ei saa syödä. Aika hyvin on löytynyt päivän kalorimäärän täyttävät eväät, vaikka eilen illalla vähän varioin siitä normaalista keitetystä kananmunastani. Koskapa valmiina oli jo yksi keitetty muna, en jaksanut toista ruveta keittelemään kun ei kotosalla ollut muita syöjiäkään kuin minä. Niinpä ratkaisin "lisäsyömiset" syömällä yhden hapankorpun sellaisenaan ilman mitään ja toisen sipaisemalla päälle ihan pikkuisen ruohosipulimaksapasteijaa. En sen kummemmin ruvennut laskeskelemaan kaloreita, mutta perstuntumalta sanoisin, että skaalassa pysyttiin aika hyvin. Yhdessä hapankorppusiivussa muistamani mukaan on muutama kilokalori ja tuskin se pieni nokare maksapasteijaa romahdutti korttitaloa.

Tämmöistä meillä täällä. Jostain pitäisi löytää aikaa pihalla möyrimisellekin kun pitäisi ryytimaa kääntää syyskuntoon. Ja sienimetsäänkin pitäisi mennä katsastamaan jossain välissä tarjontaa. Vaan ensi viikonloppu on pyhitetty hevostelulle Stadikalla, joten muut asiat siirretään eteenpäin.

Paastopäivä nro 2

Eilen oli siis tämän uuden uljaan dieettini toinen paastopäivä. Mieli oli maanantai-iltana selkeästi luottavaisempi kuin ennen ensimmäistä paastopäivää. Lähinnä sellainen "selvisin hengissä, niin selviän nytkin". Eväsostoksetkin olin suorittanut rutiinilla.

Päivän kalorini koostuivat seuraavista elintarpeista:

kuppi kahvia, 3 kCal

400 g raejuustoa, 320 kCal
1 avomaan kurkku, 16 kCal
2 pientä porkkanaa, 50 kCal
2 kuppia kahvia, 6 kCal

2 keitettyä kananmunaa, 100 kCal
1 porkkana, 30 kCal

lisäksi paljon vettä ja kivennäisvettä, joissa siis 0 kCal. 
Syömisten kalorit päivältä siis yhteensä 525 kCal. Vähän meni siis taas yli sen 500 kilokalorin, mutta toisaalta en myöskään punnitse noita syömisiäni eli kalorit on vähän lonkalta arviomenetelmällä heitettyjä. Tarkoituskaan ei ole olla täysin kerettiläinen, vaan enemmänkin sillä noin-periaatteella ja sen mukaan mitä purkin tai pussin kyljessä sanotaan.

Eilen söin lounasraikkarit vasta reilusti myöhemmin kuin edellisenä paastopäivänä ja se auttoikin jaksamaan työpäivän loppuun ilman mahan murinaa ja suolen kurinaa. 
Myönnän, että kotona iski nälkä ja koitin vaimentaa suurta näläntunnetta juomalla vichyä useamman lasillisen. Pohdin myös, että onkohan tuo suuri työpäivän jälkeinen nälkä myös hieman tottumiskysymys. Kun kroppa on tavallaan tottunut siihen, että illalla tungetaan jotain mättöä naamariin, vaikka päivällä on syöty lämmin ja riittävä lounas.

Ilta sujui siinä sinnitellessä, vakka ei mitään erityistä ohjelmaa ollutkaan. Nukuin tirsatkin, jotta aika kuluisi vähän nopeammin ja voisi kömpiä yöpuulle. :)

Aamulla ei ollutkaan niin kiljuva nälkä kuin kuvittelen. Söin kuitenkin yhden karjalanpiirakan, vaikka olisin varmaan voinut kuitata aamiaisen yhdellä aamiaiskeksillä tai pelkällä kahvikupilla.
Olo oli jälleen jotenkin seesteinen.

Tänään lounaalle mennessä iski kuitenkin joku sokerihimo ja ostin itselleni jälkiruuaksi salmiakkiaakkosia. Ne olivat ihanan tuoreita, nam... Toisaalta, olisin voinut moisen ostoksen tehdä ilman paastoakin, joten tämä menee varmaan siihen "normaali syöminen" -kategoriaan.

Viikon toinen paastopäivä menee pakosti perjantaille tällä kertaa, sillä huomenna lähden ennen kukon pierua kahdeksi päiväksi kokousmatkalle Tallinnaan enkä viitsi siellä paastoilla. Tunnelmani reissun suhteen ovat hieman kaksijakoiset, sillä mieleeni väistämättä hiipii se viime reissun "tuliainen" silloin tammikuussa... No, ehkä nyt ei ole niin huono tuuri, eihän...

Kalorilaskentaa

Minä harvoin juoksen minkään muotivillityksen perässä, mutta nyt kai täytyy tunnustaa langenneensa loveen.

Koskapa läski tuntuu olevan lisääntyvä luonnonvara ja jotain tarttis tehrä, olen tarkastellut erinäisiä diettejä sillä silmällä. Siihen muutaman vuoden takaiseen mega-karppaamiseeni en enää halua lähteä, sillä se tarkoittaa kieltäytymistä todella monesta asiasta ja sen lisäksi sitä pitäisi harrastaa maailman tappiin asti. Toki myönnän, että siitä karppausajasta on jäänyt ihan hyviäkin juttuja ruokavalioon, mutta silti.

Nyt on sitten kuuminta hottia tämä 5/2-dieetti. Eli kaksi päivää viikossa paastotaan siten, että päivässä saa syödä vain 500 kilokaloria ja nauttia runsaasti vettä. Muina päivinä saa syödä normaalisti ja paastopäivät eivät saa olla peräkkäin.
Arvelin, että kyllähän sitä kaksi päivää viikossa seisoo vaikka päällään ja tuumin samalla, että tämä voisi minulle sopiakin. Ei tarvitsisi niin ankarasti kieltäytyä kaikesta. Ja kun nyt on tullut vähän liikuntaakin lisättyä VV:n ekstralenkkien myötä, niin ehkäpä voisi joku kilo karistakin.

Eilen oli sitten varsinainen ensimmäinen paastopäiväni. Olin valmistautunut asiaan tutkailemalla eri ravintoaineiden kalorimääriä. Päätin myös, että paastopäivät saavat osaltani mennä kylmällä ruualla, sillä en todellakaan jaksa ruveta pipertämään jotain pikkupurtavaa siten, että punnitsen ja lasken. Kyllä pitää suoraan purkin kyljestä nähdä kalorit edes suurinpiirtein.

Eilinen ruokavalioni muodostui seuraavasti:

Aamulla
1 kuppi kahvia, 3 kCal

Töissä
1 kurkkupastilli (vahingossa), 2 kCal
1 kuppi kahvia, 3 kCal
400 g raejuustoa, 320 kCal
2 porkkanaa, 60 kCal
2 kuppia kahvia, 6 kCal

Illalla
2 keitettyä kananmunaa, 100 kCal
1 porkkana, 30 kCal

Yhteensä koko päivän annos  oli siis 524 kCal eli vähän meni yli, mutta tuskinpa se yksi porkkana venettä kaataa. Lisäksi join töissä niin paljon vettä, että alkoi oikein närästämään. Niin ja kotona sitten hörpin kivennäisvettä.

Myönnän, että söin sen lounasraikkarin & yhden porkkanan liian aikaisin ja iltapäivästä oli kiljuva nälkä, jota yritin vaimentaa sillä toisella porkkanalla ja vedellä. Tuloksena närästys.
Kotona ehdin käydä vain kääntymässä kun koirien lenkityksen jälkeen huristelin VV:n kanssa kasvattajalleen trimmauttamaan piskiä tulevia missikisoja varten. Ja hei, se EI oksentanut eli lääke toimii. Toki vähän kuolasi, mutta oikeastaan todella vähän.
Kotiuduttuani kasvattajan luota kietaisin kitusiini tuon iltapalan. Myönnän, että ennen nukkumaanmenoa nälkä vähän kurni suolistossa ja yritin sitä vaimentaa vissyvedellä.

Uni tuli kuitenkin helposti ja nukuin ihan hyvin. Aamulla herätessä ei ollut mikään kiljuva nälkä, vaikka niin kuvittelin. Ehdin siinä pompahdella pihalla VV:n kanssa ja keitellä kahvit ennenkuin nälkä ilmoitteli itsestään. Pitkästä aikaa söinkin voileivän aamutuimaan kun normaali aamiaiseni on tuo kuppi kahvia ja ehkä yksi aamiaiskeksi.

Olo on yllättävän hyvä, vaikka arvelin sitäkin, että olisin kovin väsynyt moisen vähäruokaisen päivän jälkeen. Minähän tunnetusti kuitenkin pidän ruuasta paljon, ehkä jopa liiankin paljon, joten odottelin myös sellaista "nälkäkiukkua". Sitäkään ei oikeastaan tullut, siis normaalia ärsyyntymistä enempää.

Seuraava paastopäivä on maanantai. Katsotaan, mennäänkö samalla menulla vai pitäisikö jotenkin "tuunata" jotain osiota. Helppoudellaan tuo sama ainakin houkuttaa ja porkkanat ovat tällä hetkellä todella hyviä, joten ehkä mennään tällä.

Lupaan raportoida jatkossakin, miten menee. Ja toivottavasti vyötärön kiristys vähenee kadonnut vyötärö löytyy ja olo kohenee muutenkin. Olen toiveikas, ainakin vielä. :)

Lihava ja laiska

Vaiko sittenkin oikeasti laiska ja siksi lihava? Sellainen olen minä, ihan aidosti. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ahkera ihminen. Pystyn helposti olemaan joutilaana vaikka kirjaa lukien tai töllöä tuijotellen enkä tunne pakottavaa tarvetta puuhata koko ajan jotain saati tule levottomaksi jos pitää vaan olla.

Kaukana ovat ne ajat ja vuodet jolloin sai syödä ihan mitä vain ja paino pysyi aina samana, täsmälleen samana vuodesta toiseen.
Nykyään sitä lihoo kilon lukemalla pelkät ruokamainokset Hesarista. Kiva. Ja eihän siinä mitään jos olisi itsekuria ja ryhtiä, niin äkkiäkös sitä yhden kymmenen kiloa tai enemmän pudottaisi ja mahtuisi pienempiin vaatteisiin.

Itse asiassa pari vuotta sitten tein niin. Karppasin niin maan perkeleesti ja laihdutin oikeasti paljon nykyisen parisuhteen aikana kertyneitä kiloja. Kilothan ottivat oikein huippukirin sen jälkeen kun stumppasin lopullisesti yli kolme vuotta sitten. Olin ylpeä ja iloinen kun sain kiloja pois. Vaan sitten lösähdin takaisin sohvapotuksi ja herkuttelemaan, ja nopeasti alkoivat kilot kertymään. Suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi tunnistan sen, että työkiireiden vuoksi jouduin jättämään säännölliset ratsastustuntini pois.

Nykyään katson itseäni joka aamu (ja päivälläkin) peilistä ja inhoan itseäni. Olen ruma. Pyöreä nainen voi olla todella kaunis, mutta minä en sitä ole. Kaikki roikkuu ja on muhkuroilla. Inhoan näitä ainakin kahtakymmentä ylipainokiloani. Vaatteet näyttävät kamalilta päälläni eikä tee mieli mennä vaateostoksille. Vaikka pitäisi, sillä en mahdu mihinkään vanhoihin vaatteisiini enää. 
Ainoa ostohaluja herättävä vaatteisiin liittyvä asia nykyisellään on kengät. Kenkäfriikkeydestäni en ole parantunut ja onneksi jalka ei "läskisty" samalla tavalla kropan kanssa.

Toisaalta ruoka on hyvää, liian hyvää ja Siippa on liian hyvä kokki. Muinaisaikojen laihuuteni on saattanut selittyä myös sillä, että en ole itse mitään mestarikokkiainesta ja ruuanlaiton suhteenkin olen ollut varsin laiska sinkkuaikoinani.
Nykyään on notkuvat pöydät ja herkkuja (en tarkoita pullaa tai karkkia, vaan ihan vaan hyvää ruokaa) jääkaappi täynnä. Syötyä tulee ihan liikaa, sillä Siipan on äitinsä opettanut syömään isoja määriä kun on ollut suurtalouskeittäjänä ja talossa äijä joka söi (ja syö) älyttömästi. Pitäisi olla sitä itsehillintää sen verran, että pienentäisi edes omia annoskokojaan... Työmaaruokalassa olen jo siihen vähän oppinut, mutta sitten onkin kiljuva nälkä kun kotiin pääsee ja sitten tulee syötyä vaikkapa leipää ja muuta hiilarihöttöä.

Pitäisi ryhdistäytyä, ryhtyä kuntokuurille ja taas ruokaremonttiin. Psorikin voisi paremmin ja närästys luultavasti vähenisi tai katoaisi. Vaan en saa itseäni niskasta kiinni, en vaikka inhoan itseäni tällaisena. Olen täysin luovuttanut ja luopunut toivosta vielä joskus mahtua edes pari numeroa pienempiin vaatteisiin.

Punttisalille minua ei saa, uimahalliin en voi mennä kun en näe ilman rillejä mitään enkä toisaalta halua esitellä läskimakkaroitani siellä kaikelle kansalle. Sitä paitsi olen aika huono uimaankin. Enkä ole mikään himoliikkuja ollut koskaan muutoinkaan.
Pitäisi aktivoitua taas edes sauvakävelemisen suhteen, mutta sekin tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta ponnistukselta varmaan siksi, että peruskuntokin on ihan rapautunut.

Olen aidossa oravanpyörässä tässä asiassa. Vihaan itseäni ja sitä miltä näytän, mutta  en saa itsestäni niin paljoa irti, että pystyisin ryhtymään johonkin toimenpiteisiin. :-/
Vihdoin olen oppinut ymmärtämään miltä ikuisista laihduttajista, ja niistä jotka jatkuvasti puhuvat laihiksen aloittamisesta, tuntuu. Masentavaa, ihan aidosti.

JälkiJuttu:
Jotain positiivistakin ettei nyt ihan pelkäksi valittamiseksi mene. Uusi passi on jo saapunut ja on noudettavissa R-kioskilta. Viikko siinä vaan meni, ihan kuten se söpö poliisipoika lupasi. Samoin tulivat auton paperit alle viikossa, vaikka vakuutusyhtiön virkailija (en voi sanoa tädiksi itseäni nuorempaa naista) sanoi, että pari viikkoa saattaa mennä.