sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Propsit itsehillinnästä

Ilmatieteen laitoksen arpakuutio antoi taas väärät ennusteet tällekin päivälle. Piti muistaakseni sataa ennusteen mukaan, mutta kyllä täällä aurinko helottaa täydeltä terältä.

Tänään(kin) olisi ollut mitä loistavin sienestyssää. Sieluni silmin näin sen auringossa kylpevän rahkasammalmaton, jota korsitaa suppilovahveroiden peitto. Tai pitäisikö sanoa kosteikkovahveroiden. Opin nimittäin kaupassa sienikirjaa selatessani, että valtaosa poimimistani sienistä onkin kosteikkovahveroita eikä suppilovahveroita. Eilistä saalista putsatessa totesin, että ero on ihan selkeä kun kyseiset lajit ovat vierekkäin. Sienikirja kyllä armollisesti kertoi, että suppilovahveroiden seassa (kauppasienistä puhuttaessa) sallitaan myös kosteikkovahverot. Jihuu.

Mutta nyt tarinassa tulee se käänne, jota ette osanneet odottaa. Minä en lähtenyt sienimetsään! Ajattelin sillä ainoalla aivosolullani järkevästi, että haluanko taas viettää iltani tiskipöydän ääressä sieniä putsaten ja mistä saan hommattua tarpeeksi tukevan pöngän pakastimen oveen, että se pysyy kiinni...
Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että urakoin tänään loppuun eilisen saaliin puhdistusoperaation, joten on tullut tuijoteltua keittiön kaakelia tänäänkin ihan omiksi tarpeiksi.

Hoitelin taas myös orkideojani ja ihmettelin jälleen itsekseni, että ihmeellisesti nämä nykyiset ovat pysyneet hengissä jo pitkän aikaa ja jopa kasvatelleet uusia lehtiä. Pari yrittää kasvattaa kukkavanaansakin uusia ulottuvuuksia, joten jännityksellä odotan tuleeko nniistä mitään vai onko tämä joutsenlaulu eli viimeinen epätoivoinen yritys ennen kuolemaa.
Yksi on erityisen kummallinen. Hetken jo luulin, että se taitaa olla muovikukka, sillä se on ostettu joskus alkukesästä, jolloin se oli luonnollisesti täydessä kukassa. Ostohetken ja tämän päivän välillä on kuihtunut vain kaksi kukkaa ja se kukkii edelleen kuin vasta ostettuna. Ihme rehu. Yleensä se kukinta loppuu melko nopeasti siinä kohdassa kun ensimmäinen kukka lakastuu. Muut noudattavat esimerkkiä ja lakastuvat perässä. Vaan ei tämä.

Olen myös käynyt salaa lukemassa joidenkin orkidea-hifistelijöiden blogeista kuinka he keräävät sadevettä saaveihin, sillä orkidea ei kuulemma pidä kraanavedestä. Ai jaa... Minä en yleensä muista edes laittaa vuorokautta etukäteen vettä kannuun seisomaan, vaan lorottelen surutta "kraanapuhdasta" vettä suojaruukkuun. 
Samaten suurella pieteetillä (toisesta blogista luettuna) pitäisi säännöllisesti ottaa orkidea ruukustaan ja saksia kuolleet juuret pois ja vaihtaa se "multa" tai mitä se kasvukarike nyt sitten onkaan nimeltään. Ai jaa... Kertaakaan en ole moista operaatiota tehnyt ja kyllä ne näyttävät eläviä uusia juuria tekevän ilmankin.
Näiden juttujen jälkeen lakkasin lukemasta moisia blogeja.

Että ehkä vika ei siis olekaan halpis-orkideoissani, vaan minussa. Jatkan kuitenkin valitsemallani tiellä ja heitän rehut roskiin kun ne kuolevat ja ostan tilalle uudet.

Nyt ryhdyn viettämään parisuhdeiltapäivää puoliskoni kanssa ja katsomme yhdessä elokuvan Diktaattori. ;D 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Kaikenlaisia addiktioita

Kyllä ihminen on hullu, oikeasti.

Menimme tänään taas sienimetsään. Sovimme oikein etukäteen, että mitään miniminisuppiksia ei sitten oteta, ainoastaan isoja ja suurempaa keskikokoa, että ei ihan mopo lähde käsistä.
Juu ei lähde... Vaikka kuinka yritti olla huomioimatta niitä pienempiä, niin kyllähän sitä taas Alkon kassin sangat venyivät poispäin tullessa ja varmasti oli seassa sitä pienempääkin. Niin, sienestäähän ei voi millään muulla kuin Alkon muovikassilla. Muilla muovipusseilla ei tule koskaan yhtä hyvää sienisaalista. ;)
Ja vaikka kassi jo tursuili sieniä, niin eihän sitä, helvetti soikoon, voinut vaan kävellä katse kaukaisuuteen luotuna kohti autoa. Ei, piti kulkea katse maassa, etsien vielä sitä yhtä loistavaa apajaa ja vielä yhtä ja ja ja... HULLU!!!

Tähän mennessä olen putsannut noin puolet keräämistämme sienistä, loput on pakko jättää huomiselle kun ei selkä kestä enempää yhdellä kertaa.
Tuloksena tähän mennessä viisi litraa putsattuja suppiksia, yksi tatti ja kolme orakasta. Niin ja yksi hämähäkki (näytti ristilukilta) sekä viisi etanaa *yök*.
Putsaaminen kyllä sujui nyt joutuisammin kuin pari viikkoa sitten kun saalis oli vähän isompaa kaliiperiä. Ja tällä kertaa näimme metsässä yhden ihmisenkin! Yleensä siellä ei näe yhtään ketään, vaikka tienvarsi on täynnä autoja. Metsä on onneksi iso ja kaikille halukkaille riittää saalista, ainakin tällaisena runsaana sienivuotena.

Sienestys on kuin jotain huumetta, oikeasti. Siitä etsimisestä ja megasatsin löytämisestä saa jonkun ihmellisen euforisen tunteen. Eikä sitä pysty lopettamaan, ei, vaikka järki sanoo, että tämä kyllä riittää seuraavan kahden vuoden sienisoosseihin ja -piirakoihin kevyesti. 
Siippa jo sanoi, että enää ei tarvitse mennä metsään, mutta meikäläinen hullun kiilto silmissä tuumi, että voisihan sitä vielä mennä, ihan vaan raittiin ilman vuoksi ja samalla vähän poimia sieniä... UMPIHULLU siis!!!

Olen löytänyt itsestäni yhden uudenkin addiktion. Nimittäin Innocent-merkkisen appelsiinimehun. Se on ihan liian hyvää. Ja valitettavasti sitä ei saa siitä vihreästä hypermarketista, jossa yleensä asioimme. Pitää mennä kilpailevaan hypermarkettiin. Ostankin sitten useamman pänikän kerralla kun käyn. Addiktio ei ole vielä niin paha, että olisi pakko varta vasten mennä sitä hakemaan.
Mutta kaiholla ajattelen taas Brittein saarta. Sieltä sitä samaa mehua saa myös pienemmässä, kerta-annoskoossa. Ja se on hyvää, ilman lisättyä sokeria. Sitäpaitsi joka satsissa on aina joku hassu elukkakuva pullon kyljessä.

Ai niin, perheenlisäys. Juu, ehkä ensi keväänä voisi perheeseemme liittyä uusi koiranpentu. Suurin este eli Mummeli-koirahan on jo poistunut. Noiden kahden vanhan pierun närvi kestänee pennun kotkotuksia. Kasvattaja-ystävän kanssa käytiin jo lyhyt keskustelu, jossa hän kertoi aikovansa astuttaa loppuvuodesta sen yhden kivan nartun ja meikäläinen totesi, että selevä, ukko puhutteluun. Siipalle kerroin, että tällaista olisi luvassa. Miehen mieli luonnollisesti järkkyi, mutta eiköhän lopputulema ollut kuitenkin positiivinen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään. Ja palataan asiaan, mikäli aihetta on. :)

Nyt nakkaan aivon narikkaan ja vietän loppuillan tekemättä mitään. Eiköhän se ole ihan ansaittu moisen saalistuksen jälkeen.
 

perjantai 28. syyskuuta 2012

Oi mikä ihana ilta

Tosin toisin kuin laulussa, tiedän kyllä mitä tapahtuu eikä yllätyksiä pitäisi tulla.

Siippa hilppaisi kaupungille puoliksi työn merkeissä syömään ja juomaan kalliisti. Onneksi ei omaan piikkiin, joten kannustin pontevasti viivähtämään pidempäänkin. ;)

Kilttinä vaimona nakkasin herran metroradan varteen, josta matkansa jatkui maanalaisella ytimeen. Samalla hilppaisin itse paikalliseen hypermarkettiin kun on nuo rysäpöksyvarastot päässeet kesän aikana hieman vähiin ja kohtahan niitä pitää jo ruveta käyttämään ihan pitkienkin housujen alla. Meikäläinen on niin viluista mallia että vilu kapajaa jos ei ole tarpeeksi vaatekertoja talvipakkasilla, vaikka toki luonteeltani olenkin aika kuumaveristä mallia.

Sukkahousujen lisäksi matkaan tarttui vaivattomasti pari pitkähihaista T-paitaa, joten ei ihan paska reissu. Kävin myös kiusaamassa meikkipuodin myyjätärtä kun halusin käyttämäni silmänrajausvälineen tilalle jonkun muun sorttisen version. Nuori nainen näytti hetken aikaa tuskaiselta kun ei ilmeisesti voinut ymmärtää, miksi en ole ollut täysin tyytyväinen nykyiseen versiooni. Saattoi jopa pitää minua vähämielisenä vanhana akkana, mutta koska raha puhuu, yritti palvella minua naama peruslukemilla. Löytyihän korvaava vaihtoehto lopulta ja toivottavasti on myös hyvä sitten. Katsotaan.

Kotiin päästyäni kävin heti napsauttamassa saunan päälle ja kohta menen löylyttelemään. Saunon tänään kun Siippa ei vielä(kään) saa saunoa, sillä tikit poistetaan vasta ensi viikolla. Ei tule ukolle paha mieli kun ei tarvitse saunan oven takana ruikuttaa kurjaa kohtaloaan. ;)
Aion saunoa kaikessa rauhassa välillä vilvoitellen. Sitten voinkin rojahtaa laiskanlinnaani nuokkumaan punkkulasin kanssa.

Huomenna sitten sienimetsään, eivät luvanneet mitään ihan katastrofikeliäkään ennen kuin sunnuntaille.

Mukavaa viikonlopun alkua sinullekin, missä sitä vietätkään!

torstai 27. syyskuuta 2012

Sillälailla, sano Tarvajärvi!

Tai joku muu vanha ukkeli. Sanonta kumpuaa edesmenneen mummon ehtymättömästä varastosta.

Mutta fiilis oli vähän tuollainen aamun edetessä.
Ensin heräsin joskus kolmen jälkeen siihen että oli ihan järjettömän kylmä. Vessaretken jälkeen oli pakko kiskoa pitkää yöpaitaa päälle, ettei ihan horkassa tarvinnut yötään jatkaa. Vastapainoksi meinasinkin sitten nukkua pommiin kun olin läpännyt kaikki kellot kiinni torkun sijaan.
Herättyänikin oli sitten hoppu ja hätä (ei minun aiheuttamani) töihin lähdön suhteen. Niinpä nappasin hammasharjan kiposta ja surautin tukkavahaa tuubista... Perkele... Onneksi oli uusi harja reservissä, joten käyttöön vaan. Tukkaa yritin sitten vahata, juu ihan oikeaa tavaraa oli käytössä, mutta jotenkin vaan tuli sellainen paska tukka -lookki. Töihin asti kun pääsin oli tukka lätsähtänyt vielä enemmän. Perkele... Ja seuraavaan kampaaja-aikaankin taitaa olla jotain pari viikkoa aikaa. Pitänee kehittää tymäkämmät aineet vahan rinnalle tai tilalle. Tykkään tästä lyhyestä frisyyristäni, mutta kyllä sitä vaan pitää olla vähän väliä leikkaamassa ja tuunaamassa.

Työpäivä meni joutuisasti ja sain aikamoisen kasan tekemättömiä ällökakkahommia tehtyä. Välillä ajatukseni viivähti noin kuukaus sitten äitiyslomalle jääneessä työkaverissa. Hänen laskettu aikansa on muistaakseni noin viikon päästä, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Mitään viestiä ei ainakaan vielä ole jakaantumisestaan tullut. Viime kerralla taisi mennä yliaikaiseksi jos en ihan väärin muista... No, perästä kuuluu, uskon niin. Toivon, että kaikki sujuu mallikkaasti. Sitä kun ei koskaan tiedä, vaikka ei ensisynnyttäjästä olekaan kysymys.

Niin, sitten se eilisen päivän hakusana-arvoitus.
Jotkut saattavat muistaa sen vihapostaukseni (helmikuussa) näistä ihanaisista Crocs- ja UGG-popoista. No niin, omaan nilkkaanhan se osuu. Koko ajalta ylivoimaisesti eniten blogiini ohjannut hakusana on Crocs! :D
Eipä olisi postausta kirjoittaessa uskonut, että siitä tulee hakusanojen hitti. Ja toisaalta kenellekään satunnaiselle eksyjälle ei varmastikaan jää epäselväksi, mitä mieltä olen moisista jalkineista. 
Viikon sisällä sen sijaan näyttää olleen monta hauskaa hakusanaa joilla tänne on löydetty, joten ne saattavat ansaita oman postauksensa. Ehkä huomenna, nyt ei jaksa. 

JälkiJuttu:
Meille saattaa olla tulossa perheenlisäystä ensi keväänä, toivottavasti. Jännää... :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Suuren urheilujuhlan tuntua

Kaiken tämän doping-kohinan keskellä (kuka käytti ja kuinka paljon, ja että Mietaan Jussikin, ei olis uskonu!) on koittanut blogini yksivuotissynttäripäivä. Tuntia vaille vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen (surkean) postaukseni.

Tervetuloa, käykää peremmällä ja ottakaa kakkua. Ihan ite leivoin. Tällainen tästä on vuodessa tullut. Eihän tämä kummoinen ole, mutta on se kuitenkin oma. Mieli on välillä tehnyt tehdä nimiremonttia, mutta eipä nyt ole parempaakaan mieleen tullut, joten tällä mennään. Alunperin olin kovin epävarma, että kestääkö tämä torppa kuukauttakaan pystyssä, mutta kyllähän tästä ihan vakituinen ajanviettopaikka on tullut. Ja olen viihtynyt.

Ystäviä on löytynyt eripuolilta Blogistaniaa ja monet naurut (ja välillä kyyneleetkin) on tullut koettua ihanien ja taitavasti kirjoittavien ihmisten kirjoitusten äärellä. Muutamia ihanaisia ystäviä on tunnustautunut tämän tekeleen lukijaksi ihan julkisesti ja siitä olen iloinen, vaikka enhän minä pahakseni pane niitä nimettömiäkään piipahtajia.
Kommettilaatikon luukkukin on käynyt säännöllisesti ja kivoja, joskus rönsyileviäkin keskusteluja on käyty postausten alapuolella. Olen myös ainakin toistaiseksi säästynyt anonyymiltä paskanheitolta. Saattaisin tosin olla niin vittumainen ämmä, että jopa poistaisin moiset lokaamiset jos niitä ilmestyy. Tai sitten ripustaisin ne seipään päähän nyljettynä varoittavaksi esimerkiksi muille kaltaisilleen. Tämä on kuitenkin minun tonttini, vaikkakin pieni sellainen, ja täällä määrään minä, nih!

Tahtoisin sanoa, että tekeleeni on kehittynyt vuoden aikana, mutta en tiedä onko se totta, joten en sano niin. Elämäni on ihan tavallista eikä mitään mielettömän repäisevää useinkaan ole kerrottavana. Alkuun olin jossain määrin sitä mieltä, että tänne kirjoitetaan vaan kaikki se mikä vituttaa, sapettaa, ottaa pattiin ja sylettää. Sittemmin tyyli on "pehmentynyt" ehkä jo ihan siksi, että eihän aina voi vituttaa. Oikeasti. Jos koko ajan vituttaa, niin eiköhän siihen kuole. Tukehtuu omaan sappeensa.
Niinpä suunta muuttui ehkä enemmän päiväkirjamaiseksi, jossa kirjoittelen niitä näitä, ihan tavallisia päivän tapahtumia. Ja kas, eihän se niin kamalaa ollutkaan.

Näillä eväillä on pärjätty tähän asti ja näillä mennään myös eteenpäin. 
Toivon, että olet viihtynyt matkassani, ystäväni, ja että viihdyt vastakin.

JälkiJuttu:
Ai niin, arvaatte varmaan mikä on ollut suosituin hakusana koko vuoden aikana? Enpäs kerrokaan ihan vielä, otetaan arvauksia ensin ja paljastetaan vasta sitten. Olen ihan varma, että joku arvaa. :) 

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kosteaa ja koleaa



Viikonlopun megasateiden jälkeen on säätila ollut kovinkin kostea ja kolea. Tänä aamuna jouduin jo ääneen tunnustamaan, että pakko se on kaivaa hanskat esiin. Meikäläisellä kun on heti näpit ja varpaat jäässä kun tulee vähänkin kylmemmät ilmat. Villasukat ovat siis olleet jo kovassa käytössä, ja silti nytkin varpaita kylmää ja melkein vetää suonta jalkapohjasta.

Epäilen, että joko nyt on iskenyt syysmasennus tai olen tulossa uudestaan kipeäksi. Eilisilta meni käytännössä nukkuen eikä minulla ollut minkäänlaisia vaikeuksia saada unta sänkyyn kömpimisen jälkeen. Taisin sammahtaa kuin saunalyhty ja nukuin tukkina kellon soittoon asti.

Miksiköhän syksyn pimeys tulee aina vyörymällä? Se lohduton pimeys hyökkää hetkessä ja yhtäkkiä vaan huomaa, että aamulla on sysipimeää, samoin illalla. Päivän valoisa aika vähenee hirmuista vauhtia. Kun taas keväällä valoisuus lisääntyy vähitellen ja huomaamatta. Siltä ainakin tuntuu, että pimeys valtaa alaa nopeammin kuin valo.
Pitäisi ryhtyä taas käyttämään tuota kirkasvalolamppua, mutta jostain syystä lykkään sitä aina vain eteenpäin. Varmaankin siksi, että se on niin kirkas! Olen nimittäin aamuisin sellainen hämärässä hiipijä enkä ole koskaan halunnut räväyttää täysvalaistusta päälle, vaan mieluummin vähän valoja siihen asti, että on kunnolla herännyt. Kirkasvalolampun teho taas on paras (kuulemma) kun sitä käyttää aamulla. Eikä mene (kuulemma) yöunet. Ehkä meikäläinen voisi tällaisena yökyöpelinä käyttääkin sitä iltaisin. Hmmm… Pitänee kokeilla.

Töissä eletään vuoden hektisintä aikaa, meillä aina tapahtuu näin syksyllä. Tai kyllähän talvella ja keväälläkin tapahtuu, mutta ehkä syksy tulee ryminällä kesän loma-aikojen jälkeen. Tänään sain uuden tietsikkani, joka tilattiin rampautuneen ja vanhentuneet tilalle. Olikin kerta kaikkiaan hämmentävää, että yhdellä asentajapojan käynnillä selvittiin sekä ihan ihmeellistä luksusta kun pitkästä aikaa kaikki tarvittavat ohjelmat toimivat samalla koneella. Tekohengityksenä nimittäin kikkailin kahden koneen välillä, oman ja lainahärvelin. Todella hienoa ja ennen kaikkea tehokasta…

Eilen toimitin työkaverille sen sunnuntaina kutomani huivin ja kyllä se on aina mukava nähdä iloinen ilme saajan kasvoilla. Sitä paitsi tässä tekeleessä värit olivat just eikä melkein saajalleen sopivat! Piristi päivääni mukavasti, vaikka kyseessä oli oikeasti ihan pikkujuttu.

Eilen alkoi myös Maikkarilla uusi kausi Maajussille morsian –sarjasta. Olen tainnut katsoa jokaisen tuotantokauden (muistaakseni) ja kyllä siinä ohjelmassa on jotain hellyttävää. Vaikka en kovasti usko tosi-TV-juttuihin, niin tuossa formaatissa on jotain outoa tenhoa. Jotenkin niistä joistakin ihmisistä vaan näkee, että nyt kolahti ja kovaa. Ja sarjassa ihmiset näytetään aika avoimina ja rehellisinä. Sellaisina, jotka laittavat itsensä ja sydämensä peliin. Aina olen ollut vilpittömän onnellinen kun pariskuntia on syntynyt. Valitettavasti kaikille ei rakkautta löydy, mutta usein senkin näkee aika pian, että näin tulee käymään.

Huomenna pitää polkaista koirankuljetusväline tulille ja kyörätä sinne huoltoon. Vähän jo etukäteen hirvittää, että kuinkahan iso lasku sieltä tulee. Vaan eihän siinä mikään auta, se on sitten se mikä se on. Onneksi taitaa luottokortissa olla kuitenkin pitoa, että ei ihan mierontielle joudu. Toivottavasti naama pysyy suurin piirtein peruslukemilla kun summan kuulee.

Mieli halajaisi myös pikkuhiljaa lenkkipolulle (ihmeiden aika ei siis ole ohi kun meikäläinen hinkuu hikoilemaan), mutta taidan nyt hissuttaa vielä tämän viikon. Yskä on hemmetin sitkeä ja vaivaa edelleen, joten en halua ottaa riskiä. Vaan sienimetsään menen varmasti viikonloppuna, paitsi jos nyt ihan vanhoja mummoja, kissoja ja koiria taivaalta sataa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mistä tätä sadetta riittää?

Ei enää naurata. Tai ei oikeastaan edes enää vituta. Olo on jokseenkin turta tähän säähän. Sadetta on piisannut eilisillasta tähän hetkeen. Taitaa kohta sademittari jo tulvia yli kun koko ajan piisaa vettä taivaalta. Kun oli vielä valoisaa, olin näkevinäni, että sademittarissa olisi ollut lähemmäs 30 milliä jo. Ihanaa...

Eli päivä on ollut juuri sellainen villasukat jalassa kotona hiihtelyä pakollisia ulkoiluja lukuunottamatta. Aikaansaannoksetkin ovat samaa kaliiperia. Eipä juuri mitään. 
Telsun tuijottelua on tullut harrastettua, onhan tänään ollut formula-päivä. Siinä sivussa olen sitten heilutellut kudinpuikkoja siten, että työkaverin Frilla-huivi tuli alusta loppuun valmiiksi ja voinkin sen huomenna hänelle kiikuttaa. Lisäksi edistin taas ikuisuusprojektiani eli tuota torkkupeittoa, joka on kesän ajan ollut miltei kokonaan telakalla. Ihan vaan sen takia, että se on niin perkeleen kuuma tekele kun se alkaa olla jo loppupuolella eli valmis osa lämmittää kivasti kinttuja kun sitä kutoo. Ehkä se jouluksi valmistuu. Niin ainakin toivon ja se on myös vakaa aikomus.

Mitään muuta erityistä en ole tänään aikaiseksi saanut, sillä uroteoksi tai aikaansaannokseksi tuskin lasketaan tiskikoneen täyttöä ja käynnistämistä. Aamulla heräsin jo ennen yhdeksää, vaikka olin mennyt todella myöhään nukkumaan. Perkele. Olisin ihan mielelläni nukkunut vaikka tunnin kauemmin, mutta väkisinmakuu harvemmin onnistuu. Hetken kuuntelin sadetta ja hiippailin alakertaan kahvinkeittoon. Siippa ja koirat jäivät kellumaan unten maille.

Syysmasennus alkaa selkeästi vallata alaa. En ole jaksanut edes asuntomyynti-ilmoituksia lukea tämän päivän Hesarista, vaikka se kuuluu aina sunnuntaiohjelmaani. On kuulunut jo kauan aikaa, myös silloin kun ei ollut mitään mahdollisuuksia edes haaveilla oman kodin ostosta. Se on vain hyvää viihdettä. Samalla tavalla sitä tulee lukeneeksi kuolinilmoituksia. Aikaisemmin niitä luki uteliaisuuttaan, mutta nykyään voi lukea jo vähän sillä silmällä, että saattaa joukossa olla joku tuttukin. Tiedän, ihan typerää hommaa, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa.

Jälleen on yksi viikko paketissa. Aika juoksee kuin hirvi ja kohta on jo joulu.
Ja tätä pimeässä, sateessa ja mudassa rämpimistä riittää vielä pitkäksi aikaa ennen kuin koittaa jo siperiamainen talvi. Tosi ihanaa.
Tämän tiedostaen pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja roudata pihakalusteet varastoon viimeistään ensi viikonloppuna. Realistina täytyy todeta, että eihän sitä jaksa arki-iltana tehdä, sillä tunnen itseni ja Siippani myös.

Siispä kohti uutta työviikkoa ja odotellen seuraavaa viikonloppua. Minulta luontuisi oloneuvoksena olo oikein hyvin, mutta valitettavasti sellaiseen ei ole varaa.  

lauantai 22. syyskuuta 2012

Lauantain aikaansaannokset

Joskus on oltava väärässä, jopa useammassa kuin yhdessä asiassa. Niin kuin oli Toni Hellinen eilen ennustaessaan tämän päivän säätä. Sanoi poika, että sataa. No eipä ole satanut, vaan paistanut aurinko. Suorastaan ihana ilma, joka olisi mahdollistanut kukkapenkissä möyrimisen. Mutta ei tässä nyt joutanut.

Missäs minä nyt sitten olin väärässä? Siinä sohvan ostamisessa. 
Asenteenihan oli se, että ei mitään kuitenkaan löydy tai jos löytyy, niin joku kompromissi. Vaan kuinkas sitten kävikään! Lampsimme liikkeeseen, jossa olimme jo aiemmin käyneet hieman pohjustamassa ja satuimme löytämään saman myyjänkin, jonka kanssa oilmme pohjustaneet. Hommahan lähti liikkeelle tosi sutjakkaasti ja suhteellisen nopeasti saimme päätettyä kankaan, rungon pituuden, jalkojen värin ja selkätyynyjen mallin sekä värin. Sohvan mallihan oli päätetty jo aiemmin.
Tämä oli todellinen win-win-homma. Meille ei tullut perheriitaa ja myyjä oli selkeästi hyvillään kun sanoimme toiselle myyjälle asioivamme tämän saman kanssa, joka oli jo aiemmin vaivaa nähnyt. Luultavasti myyjä myös tienasi jonkun provikan tekemästään kaupasta ja hyvä niin.
Sohva tulee kuukauden päästä ja vievät vanhan mennessään. Halpa se ei ollut, mutta siinä on 15 vuoden runkotakuu ja silläkin ostoksella taataan edes jollekin suomalaiselle vähän työtä kun se sohva tehdään tuossa muutamankymmenen kilometrin päässä. 
Naapuriliikkeestä olisi saanut hieman halvemmalla (ei paljoa loppujen lopuksi) Latviassa tai Liettuassa (en muista kummassa) tehdyn kapineen, jolla ei olisi ollut mitään vastaavaa takuuta tai lupausta siitä, että kangasta löytyy vuosienkin päästä jos tulee vaikka tarve teettää uusia päällisiä tyynyihin.

Toinen aikaansaannokseni tälle päivälle on ollut purjo-suppilovahveropiirakka. Meikäläinen kun on se huushollin kylmäkkö eli teen salaatit ja leipomukset, niin useinmiten tulee vain tehtyä sitä salaattia. Sitten kerran puolessa vuodessa intoudun leipomaan jonkun suolaisen piirakan tai sen pellillisen pitsaa. 
Piirakka näyttää syntisen hyvältä, maistamaan en vielä ole ehtinyt kun pitää antaa sen jäähtyä hieman. Luultavasti se on sopivan syntistä syötynäkin, on siinä sen verran kermaa ja juustoa. ;)

Sienimetsään emme sitten lähteneetkään kun Siippahan ei saisi sen pattileikkausen jäljiltä pahemmin hikoilla ennenkuin tikit poistetaan ettei tule mitään yllätyksiä. Ja hikihän siellä metsässä kuitenkin olisi tullut. Vähän olisi himottanut mennä sitten vaikka itsekseen, mutta kuitenkin olisin eksynyt tai olisin joutunut suden tai karhun syömäksi... Parempi varmaan tyytyä tuohon puolen hehtaarin metsään ja katsotaan sitten ensi viikonloppuna uudelleen.

Nyt taidan kuitenkin mennä maistelemaan sitä piirakkaa. Taidan olla ansainnut sen punkkulasinkin palan painikkeeksi... 

perjantai 21. syyskuuta 2012

Työviikko melkein pulkassa

Se on sitten perjantai, toverit. Erään tuttavan sanomana: "Perjantai on ihan paras päivä, sillä viikonloppu on edessä ja perjantaina pitää juhlistaa edessä olevaa viikonloppua." Ihan hyvä elämänohje mielestäni. :)

Havainnoin ihan ite, että sen Tabin hankkimisen jälkeen olen entisestään laiskistunut läppärin käytössä. Siksipä varastan työaikaa ja kirjoittelen päivän jorinani maksetulla ajalla (hyi minua!). Toisaalta, en vietä kahvitaukoja, joten sovitaan, että kirjoitan niiden aikana.
Iltaisin sitten lueskelen muiden blogeja ja kommentoinkin sillä armaalla Tabletillani. Se on kyllä kätevä "surffilauta", mutta ainakaan bloggeri ei oikein taivu sen selaimessa haluttuihin käskyihin ja kirjoitusvirheitä tulee ihan älyttömästi. Ja se mobiilibloggeri vasta pönttö onkin. Sitä olen käyttänyt ainoastaan muutamien kuvien siirtämiseen ja yhden kerran kokeilin, että kuinka sillä taittuu postauksen teko puhelimella. Ei ollut helppoa. ;)

Tämä piskuinen blogitekeleeni täyttää ensi viikolla kokonaisen vuoden! Sitä pitäisi varmaankin juhlistaa jotenkin. Siis muullakin tavalla kuin viemällä auton huoltoon samana päivänä. Onko ideoita? Tai ehkä kerään hakusanojen parhaat palat, sellaiset joita en ole vielä noteerannut postauksissa ja väsään niistä jotain.

Ai niin, Siipan patti leikattiin ja lääkärin mukaan se näyttäisi olevan ihan vain koteloitunut rasvapatti. Tuollaiste patit kuulemma tulevat yleensä selkään. En tiedä miksi. Patologin tulokset tulevat parin viikon sisällä. Neljä tikkiä siihen töräytettiin ja täytyy sanoa, että ei se mikään kauniisti kursittu ole. Vaan eipä tuo haittaa kun ei se mihinkään näy ja kai miehellä saa vähän ollakin rumia arpia. ;)

Olen myöskin tällaisena telkkarin orjana iloinnut kovasti siitä, että Emmerdale on palannut pitkältä, liian pitkältä, kesätauoltaan. Siinä on saippuasarja, johon tunnustan olevani koukussa pahasti. En vaan ymmärrä tuota Maikkarin politiikkaa pitää kolmen kuukauden tauko aina kesällä kun olemme muutenkin pari vuotta jäljessä Briteissä esitettävästä. Sitten on aina kuuppa sekaisin kun piipahtaa "saarella" ja näkee tulevaisuuteen. :D

Hieman haikeana toivotan myös tervetulleeksi Kotikadun viimeisen tuotantokauden, joka alkoi eilen. Sekään ei mene päähäni, että miksi sarja lopetetaan, vaikka kai sillä ihan kohtuullisesti katsojia riittää.
Ja tästä saadaankin hyvä aasinsilta siihen, että näin meidän Prismassa Kotikadun Teemun (eli Ville Keskilän)! Mä olin ihan et ou nou!  Minä, joka en yleensä koskaan bongaa ketään "julkkista". Ja pitkäripaisessakin seisoin jonossa hänen takanaan, olisin voinut koskettaa jos olisin kehdannut. Viikko siis pelastettu. ;)

Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu sienimetsään meno, mikäli nyt ei ihan kaatamalla vettä tule. 
Lisäksi pitäisi mennä etsimään uutta sohvaa. Se se on sitten kivaa... Nykyisestä on runko nitkahtanut ja siinä olisi vielä runkotakuu voimassa, mutta kun sohvan tehnyt tehdas & myyjä on heittänyt sen kuperkeikan jo pari vuotta sitten niin vaikea se on lähteä kompensaatiota kyselemään. Kiva. Olen jo suhtautunut asiaan siten, että emme löydä yhtä kivaa uutta sohvaa ikinä. Pessimisti ei pety ikinä -asenteella mennään taas.

Myös pihaa pitäisi kuopsutella talvikuntoon vähitellen. Olen päättänyt ottaa kukkapenkistä osan villitulppaaneista pois ja laittaa tilalle "jotain". Mitä se jotain on, en tiedä. Ja kalkitakin pitäisi sekä kukkapenkki että ryytimaa. Meidän pihamme maaperä on ärsyttävän hapan, joten sammalta pukkaa kaikista mahdollisista paikoista. Nurmikkoakin kastellaan vallan sammaleentappoaineilla. Tosin tänä kesänä ei ole tarvinnut pahemmin kastella kevättä lukuun ottamatta. Ihan on tullut taivaalta riittävästi, tälläkin viikolla sademittarissa puolentoista vuorokauden saldo oli 37 mm. Ihan saatanasti siis.

Eiköhän tässä nyt tullut jo jaariteltua tyhjänpäiväisyyksiä tälle päivälle riittävästi. Mukavaa perjantain jatkoa!

JälkiJuttu:
Mainosten maailmasta on vielä pakko sanoa, että näin töllöstä uuden Polar-juustomainoksen. Mainoksessa luistelee Kiira Korpi ja mainoksen tunnelma on aika mukava (kuten niissä vanhoissakin Polar-mainoksissa). Tunnelman pilaa ihan täysin loppukohtaus, jossa Kiira on lähikuvassa juustonpala kädessään ja sanoo, tai oikeamminkin huudahtaa: "Tää on hyvää, maista säkin!"
Ärh! Kyseinen mainos ei olisi kaivannut minkäänlaista puhuttua repliikkiä, oikeasti.

torstai 20. syyskuuta 2012

Suomen huonoin kuski

Kun ei nyt ole mitään kovin rakentavaa tai tähdellistä kerrottavaa niin jaarittelen sitten vaikka töllön tarjonnasta.

Maikkarin MAX-kanavalla alkoi tällä viikolla brittiläiseen formaattiin perustuva ohjelma, jossa etsitään Suomen huonoita kuskia. Mukana taisi olla kymmenen kandidaattia jos en ihan väärin muista.
Ruotsin vastaava on nähty täällä muistaakseni viime vuonna.

Ajattelinkin, että tämähän on kivaa, kotimainen versio samasta ohjelmasta, joka on naurattanut kovastikin ulkomaan elävien esittämänä.
Ensimmäiseen ajotehtäväänsä tyypit lähtivät ihan meikäläisen kotikulmilla ja kyllä kuulkaa pelotti kun katseli sitä toilailua!

Joukossa oli mm. kaksikymppinen nuori nainen, jonka apukuskina toimi oma äitinsä. Ja jopa äitinsä sanoi, että ei voi ymmärtää miten se mimmi on ajokorttinsa saanut. Enkä ymmärtänyt minäkään. Pimatsu ei tuntenut edes kaistojen ryhmittymismerkkejä liikennesäännöistä puhumattakaan.

Toinen mieleen erityisesti jäänyt kuski oli sellainen neljänkympin korvilla oleva nainen, jota pelotti ajaa kovempaa kuin neljääkymppiä ja surautti kuulkaas kehä III:lta Lahden moottoritiellä noin kuuttakymppiä ja sanoi ettei halua ajaa näin kovaa. Sviddu, mikä vaaratekijä tommonen! Ajatelkaapa kun takaapäin tulee joku sitä satasta eikä heti tajua, että eukko matelee taajamanopeuksilla. Siinä ei hyvä heilu. Tämä samainen muija totesi myöhemmin jaksossa, että ei myöskään halua ajaa alamäkiä... wtf???!!! Kannattaisiko antaa se kortti pois kokonaan jos se ajaminen on noin pelottavaa ja ahdistavaa?

Niin ja tietysti jengiin mahtui myös raskaan kaasujalan omaava kolmekymppinen mies, maailman paras kuski, jonka ensimmäinen tehtävä päättyi siihen, että kyydissä ollut tuomari tuli puikkoihin kun jätkä veteli roimaa ylinopeutta. Mukana oli myös edellisen nuorempi versio, joka ei näyttänyt vilkkua saati että olisi käyttänyt turvavyötä.

Tulikirjaimin piirtyi mieleeni ohjelman juontajan sanat: "Muistakaa, että nämä ajavat liikenteessä teidän keskuudessanne."
Ensimmäisen jakson lopuksi osallistujilta kerättiin ajokortit pois, mutta mitä se muka auttaa? Eihän sitä kortilla sitä autoa ajeta, onhan se nyt nähty monta kertaa.

Että semmoisia. Maikkarin sivuilla oli katsottavissa ainakin joku esittelypätkä, joten vilkaiskaapa jos kiinnostaa. Itse taidan katsoa myös ensi viikon jakson, vaikka se pelottavaa onkin... 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kuin spitaalinen

Tilasin viime viikolla ajan ihotautilääkärille. Pääsen sinne vasta kahden viikon kuluttua useammastakin aikataulusyystä johtuen.

Tilasin ajan, koska psorini on vähitellen pahentunut ja vallannut alaa. Aiemmin saamani reseptisalva ei tunnu enää tehoavan samalla tavalla kuin ennen, joten jospa saisin jotain uutta myrkkyä tilalle. Perusvoiteilla käsketään rasvata, mutta niiden suoma helpotus on kovin väliaikainen. Melkein paremman tuloksen saa aikaiseksi pesemällä merileväsaippualla tai mineraalisuolalla.
Toivottavasti tämä lääkäri suhtautuu asiaan oikealla tavalla. Viimeksi kun halusin uusia rasvareseptin, näytin ihottumaani työterveyslääkärille (siis ihan yleislääkäri) muun käynnin yhteydessä. Tämä, rajan takaa rekrytoitu naislääkäri, tuumasi, että ei näytä pahalta, mahdatko moista reseptiä tarvitakaan... Kirjoitti sentään kun ruinasin ja todistelin, että olen sellaista ennenkin saanut.

Havahduin tähän taudin eskaloitumiseen palattuani kesälomani kakkososuudelta. Eräs työtoveri totesi, että kylläpä kätesi näyttävätkin nyt pahalta. Joo, olin kyllä huomannut, että ihottuma on levinnyt, erityisesti oikeassa kädessäni ja että yhä enenevässä määrin raavin, raastan ja revin tautikohtia sillä tuloksella, että ne näyttävät vielä kamalammilta. En nyt halua järkyttää ketään laittamalla tänne kammokuvia tai linkittämällä niihin. Jokainen voi itse tehdä kuvahaun jos haluaa nähdä karmeita iho-oireita. 

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että psorini on (ainakin toistaiseksi) pysynyt poissa mm. kasvoista. Päänahkani kyllä oirehtii, mutta siihen löytyy onneksi shampoota ja hoitoainetta.

Tiedän myös, että stressi sekä töissä tapahtuva paperinpyöritys pahentavat asiaa. Kätöseni saattavat olla hyvinkin "terveen" näköiset vaikkapa lomalla, mutta päivä töissä muuttaa kaiken.
Geeniperimä lienee hyvin voimakas, sillä veljelläni on ollut lapsesta saakka atooppinen iho, joka sitten aikuisiällä muuttuikin psoriksi.

Aiemmin ajattelin aina, että minua eivät ihmisten ihmettelyt ja suorastaan kauhistelut paljoa hetkauta. Asia kun on kuitenkin aika selkeästi selitettävissä eikä taatusti tartu kosketuksesta tai mahdollisista eritteiden vaihdoista.
Vaan nyttemmin kun ihottumaläntit heloittavat kuin se kuuluisa mulkku vehje kuutamolla, olen huomannut välillä suorastaan piilottelevani käsiäni jos näen jonkun katsovan inhoten tai kauhistellen tai muuten vaan pitkään. Turhaahan se on, tämä tauti ei parane ikinä, siihen ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voidaan lievittää. Sen kanssa on vaan elettävä. Mutta kyllä siinä kieltämättä vähän spitaalinen olo tulee tuollaisia reaktioita havaitessaan. 

Asia selkeästi on nyt ruvennut vaivaamaan, sillä viime yönä tauti pääsi uniini asti. Unessa minkkiturkkiin ja kettupuuhkaan pukeutunut "paremman kultalusikkaväen" edustaja kieltäytyi asioimasta kanssani, koska "sehän sairastaa jotain tarttuvaa tautia". Unessani olin siis jonkun sortin asiakaspalvelija (myyjä, kassa tms.). Pelottelin minkkiturkkivosua viemällä kämmenselkäni lähelle naamaansa ja uhoten "varo vaan ettei tämä tartu!" 
Episodin lopputulemana esimies antoi kaksi vaihtoehtoa: käytät hanskoja tai eroat...

Ei tarvitse olla kovin kummoinen unien tulkitsija tietääkseen mistä tuo uni tuli...

Ja kun nyt ajanvaraushommiin ryhdyin, niin tänään varasin sitten koirankuljetusvälineelle huoltoajan. Vaikka se seisookin valtaosan ajasta toimettomana (tai ehkä juuri siksi), on se hyvä huoltaa kuitenkin.
Samalla tulin pohtineeksi, että voisi kai sitä yrittää kaupitella jollekin. Sille ei ole oikeastaan enää tarvetta kun on vaan kaksi koiraa, jotka mahtuvat mainiosti uuden kulkupelin takapaksiin. Ja seuraava mahdollisesti huusholliin tuleva koira on sitten sen verran pieni, että saa luultavasti matkustaa boksissa takapenkillä.
Lisäksi ne tilanteet, jolloin tarvitsemme kahta autoa, ovat todella harvinaisia. Koirankuljetuksen sijaan hoppa on toiminut enemmän tavaroidensiirtovälineenä viime aikoina. 
Enkä edes oikein muista, koska olisin viimeksi sillä ajellut pitempää pätkää... Viime viikolla kävin kyllä lähikaupassa särvintä hakemassa kun olin kipeänä enkä tuntenut oloani niin hyväksi, että olisin kävellyt.

No, huolletaan ja katsotaan sitten, mihin torille tai pörssiin sen voisi myyntiin nakata. Tai jos joku tietää jonkun, joka tarvitsee vähän ajetun, pienen pakettiauton, jonka takaosasto on villoitettu ja vaneroitu, niin saa ottaa yhteyttä. Myydään vain hyvään kotiin hyrisemään ja iloa tuottamaan. :)

Vielä pitäisi rohkaista mielensä ja tilata aika hammaslääkärille... Se onkin sitten ihan oma juttunsa. Jos olen muutenkin huono menemään lääkäriin (tyyliin: "Ääh, kyllä se pää tuossa kainalossakin vähän aikaa kulkee, lääkärissä käydessä tulee vaan kipeämmäksi."), niin hammaslääkäriin meno onkin sitten monin verroin hitaampaa. Arvasitte oikein, olen kovin hammaslääkärikammoinen, kiitos kaikkien lapsuuden kokemusten.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Palikka soikoon!

Katselin tänään aamu-TV:tä siinä kahvia hörppiessäni ja siellä haastateltiin kahta jäsentä yhtyeestä Fröbelin palikat. Fröbelin palikat on varmasti ainoa lastenlaulubändi, jonka tiedän (tai no onhan se Hevisaurus), mutta syykin selvisi pian. Bändi on  nimittäin ollut olemassa jo 25 vuotta. Neljännesvuosisadan!

Kummasti muistoissani matkasin aikaan (vaikka olenkin tosi nuori, melkein teini ;-P ), jolloin kummilapseni oli pieni. Silloin nämä palikat olivat varmaankin kuuminta hottia, mitä lastenlaulumarkkinoilla oli. Lapset tykkäsivät, koska laulut ja niihin kuuluvat leikit olivat mukaansatempaavia ja äidit (sekä äitien kaverit, kummit ynnä muut) tykkäsivät, koska esiintyvät lastentarhanopettajamiehet olivat ihan katseenkestäviä otuksia.
Siksipä kyseinen palikkajoukko on varmaan minunkin mieleeni jäänyt. Aika hauskaa.

Ja kyllä se on vaan nyt tunnustettava, että syksy on tullut. Aamulla oli kovin kirpeän oloinen syysilma ja laaksosta pukkasi sellaista "Baskervillen koira" -tyyppistä usvaa. Ihan hienon näköistä, mutta edessä oleva kaamosaika ja talvi eivät meikäläistä juurikaan houkuta.

Illalla näin olohuoneen ikkunan ulkopuolella lentelemässä lepakon ja pihaltamme löysin jo melko lahonneen mustarastaanraadon. Pohdin, että mistähän sekin on siihen ilmestynyt, sillä pihammehan ei ole koolla pilattu ja varmasti käyn siellä useamman kerran viikossa, joten luulisi, että olisin huomannut sen aikaisemmin.
Olin kuitenkin laiska enkä jaksanut lähteä varastosta lapiota hakemaan siivotakseni jäännökset pois, joten taidan tehdä sen tänään.

Tulin myös pohtineeksi ihmisen kuolevaisuutta kun kuulin, että (taas) eräältä työtoverilta on löydetty syöpä. Rintasyöpä. En tiedä onko työpaikallamme jotenkin poikkeavan paljon syöpätapauksia vai noudatteleeko määrä jotain normaalikäyrää, mutta minun mielestäni niitä on ollut aika paljon. Osa on selvinnyt ja tervehtynyt täysin rankkojen hoitojen myötä, mutta osa on päätynyt "puupalttooseen", kuka nopeammin ja kuka vähän hitaammin kitumalla.
Pistää aina miettimään, että koskahan se "arpaonni" osuu mahdollisesti omalle kohdalle. Ja mitenkäs sitten suu pantaisiin kun kävelisi lääkäriin omasta mielestään terveenä ja tulisi sieltä ulos syöpäsairaana...

Myönnän, että olen vähän taipuvainen pelkäämään vakavia sairauksia. Mutta toisaalta, mitähän se etukäteen pelkääminenkään sitten auttaa? Ei yhtään mitään. Vakava sairaus ei varmasti iske lievempänä, ei vaikka sitä olisi kuinka pelännyt ja murehtinut etukäteen. Ja liiallinen murehtiminen vie kyvyn nauttia nykyhetkestä, elää elämää tässä ja nyt. Voi kun sen aina muistaisi.

Siipalta leikataan huomenna paikallispuudutuksella selästä sellainen "mysteeripatti", joka muistuttaa vähän sisäänpäin kääntynyttä luomea, mutta ei kuitenkaan ole sellainen. Mitähän sekin sitten pitää sisällään. Jännittää vähän sekin, myönnetään.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Työ tekijäänsä kiittää

Tai jotain muuta yhtä ylevää. Noin viisi litraa suppiksia oli tulos putsaamisen jälkeen. Ja heitin sentään jo ne mikroskooppisen pienet roskikseen kun en enää jaksanut nykertää.

Viattomina ja pahaa aavistamattomina kököttivät metsän rauhassa

Ja lopulta päätyivät putsattuina odottelemaan jatkokäsittelyä
Se on kumma juttu, että metsässä sienten perässä kyykkiessä iskee päälle joku maaninen vaihe. Siis, vaikka järki sanoo, että kyllä tässä on jo enemmän kuin omiksi tarpeiksi putsattavaa ja laitettavaa, niin pakko on poimia vielä vähän ja vähän vielä. Eikä siinä kaikki, vaan samalla kyykkimisellä suunnittelee jo seuraavan viikon sieniretkeä.
No, jos oma pakastin alkaa tursuta liiaksi, niin aina voi lahjoittaa sukulaisille ja tuttaville metsän antimia. Mutta itse saavat sitten putsata!

Eilen lähdin etsiskelemään hyvin palvelleen "deluxe"-mallisen salaattilinkoni tilalle uutta. Nimittäin italialainen laatukama olikin vähän huijariainesta, sillä purnukan pohjassa oli selvä merkki kelpoisuudesta törkätä kippo astianpesukoneeseen (meillehän ei sellaisia astioita osteta, joita ei voi koneeseen laittaa, paitsi Siipan paistinpannut). Vaan kuinkas kävikään. Aikojen saatossa muovi väsyi ja säröili niin, että alkoi jo jännittämään, koska salaatin seasta löytyisi ekstrayllätyksiä.

Löysinkin, yllättäen taas italialaisen, simppelimmällä systeemillä olevan salaattilingon, jossa pyöräyttää melkein komppanialle kerralla salaatit kuiviksi. Ja minä en olisi minä jos tassuun ei olisi muuta tarttunut matkalla. 
Ostin uuden kaitaliinan sekä tabletit keittiönpöydälle (sävy sointuu verhoihin) ja tottakai eksyin lankakerien pariin, josta otin "koemielessä" mukaan pari muutaman kerän Novitan Frilla-lankaa kun olen pohtinut tehtäväksi jotain nopeakutoista ja kivaa lahja-asustetta.
Lankavyötteessä oli ohje röyhelöhuiviin ja se todella oli nopea tehdä. Illan aikana oli ensimmäinen huivi valmis. Koska olen laiska enkä jaksa ottaa omasta tekeleestäni kuvaa, niin linkkaanpa tänne, jotta saatte käsityksen, mistä on kysymys. Itse tein tosin sellaisen musta-valko-harmaan, mutta ostin yhden kerän myös punasävyistä lankaa, joten vaihtoehtoja tulee. Taidan ryhtyä sarjatuotantoon ja täyttää ympäristöni moisilla huiveilla, halusivat tai eivät. ;)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kamalan ihanaa

Ja samalla ihanan kamalaa.

Tämän armaan flunssan myötä on jäänyt se hyvin aloittamani "hikikävely" taka-alalle, sillä en todellakaan halua mitään mukavia jälkitauteja kuten vaikka sydänlihaksen tulehdusta. Ja tämä lenssu on sitkeää laatua, vieläkin on niin miehekäs yskä, että oksat pois ja osa rungosta. Ja kurkunpää on todella kipeä. Jos ei ala asettua, niin pakko kai se on lähteä lääkärin ihmeteltäväksi. 

Mutta se mikä oli ihanaa, oli tämän päivän puuhastelu. Lähdimme Siipan kanssa sienimetsään ihan sillä perusteella, että toissapäivänä poimin tuosta meidän "puolen hehtaarin" metsästä semmoiset puoli litraa suppilovahveroita ihan koiranulkoilutuksen lomassa. Niinpä arvelimme, että jos täällä on, niin kai siellä normaaleilla sienestyspaikoillakin on. Toiveenamme oli saada edes lihamurekkeen kanssa soossiin sienet. Taisimme olla hieman vaatimattomia toiveissamme...

Sonnustauduimme liikkeelle iltapäivän puolella ja yritimme olla toivomatta liikoja. Arvelimme, että kaikki aamunvirkut hullut ovat jo käyneet metsän tyhjentämässä.
Ajoimme tuttuun paikkaan ja hilppaisimme metsään. Itse asiassa sinne samaan pusikkoon, jossa viimeksikin kävimme ja siitä reissustahan ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Mutta nyt. Siis vaikka näki, että siellä oli käyty, ainakin kääntelemässä matoisia tatteja, niin suppilovahveroita riitti. Törmäsimme paikkaan, jossa pelkästään katsetta kääntämällä näki suppiksia ihan silmänkantamattomiin. Ja siis sellaisia keskikokoisia. Lisäksi löytyi pari mielettömän kokoista kätköä, joissa oli todella ISOJA suppiksia. 
Sieniä oli niin paljon, että oli helppo sivuuttaa pienimmät ja jättää ne kasvamaan poimien vain suurimmat mukaan. 
Molemmilla oli pitkäripaisen kassi pitkälti yli puolillaan ja enemmänkin olisi tullut, mutta emme vain jaksaneet. Metsässä olimme noin 1,5 tuntia. Suppisten lisäksi löysin pari tattia sekä orakasta soosin jatkeeksi.
Eikä tällä kertaa tuntunut olevan hirvikärpäsiäkään ihan niin paljoa, mutta ehkä se johtui pienestä tuulesta ja siitä, että ei ollut yhtä kuuma kuin viimeksi.

Autolle palatessamme oli auton vieressä todella kaunis kuparinvärinen vaskitsa. Olisi melkein pitänyt ottaa kuva. Avitimme sen pois tien reunasta, että ei pääse heti hengestään. Toivon mukaan jatkoi matkaansa kohti metsää autotien sijaan.

Se, mikä sitten on ihanan kamalaa moisen sienisaaliin jälkeen on se meikäläisen pilkunnussimisominaisuus. Siis putsatessa sieniä olen ehkä hieman liiankin tarkka. Mutta ajatus suppissoossissani olevasta "suppismadosta" tai siitä mustasta ötökästä on suorastaan sietämätön. Siksipä minun pitää putsata sienet suurella pieteetillä ja huolehtia siitä, että kaikki onttovartiset tulevat halkaistua. Ja ei, en luota kehenkään muuhun tässä tehtävässä. 
Niinpä olen tämän päivän saaliista putsannut tähän mennessä noin neljä litraa ja vielä olisi muutama jäljellä. Pakko oli luovuttaa ja jättää loput huomiselle kun ei vaan jaksa eikä selkä kestä tiskipöydän ääressä kökkimistä.

Päätimmekin suunnata ensi viikonloppuna uudelleen samoille mestoille. Niin paljon siellä oli pientä suppista tuloillaan. Pakastin täyteen herkkuja, nam. :)
Siitäkin huolimatta, että siivoaminen on aina megalomaaninen urakka.

Oli minulla jotain muutakin, mutta en nyt yhtään muista mitä, joten olkoon. Jään vaan hehkumaan sienifiiliksissäni ja olen totisesti punaviinini tänään ansainnut. 

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kohti vaaliuurnia

Tämä vuosihan on ihan äänestäjän unelma. Kahdet vaalit! Vau, voiko enempää toivoa kuin se, että ensin saa äänestää resuventtiä ja sitten vielä jotain "oman kylän tyttöä tai poikaa".

Kohta sitä voi hioa taas numeronkirjoitustaitoaan, että tulee varmasti oikeanlainen numero lappuun ja varmistuu siitä, että ääntäni ei hylätä. Löytyisivätköhän ne numeromallit jostain netistä, niin voisi tulostaa ja harjoitella kirjoittamista joka päivä. Vähän kuten alakoulussa aikoinaan opeteltiin kirjoittamaan. Vihkon sivu täyteen ykkösiä, seuraavalle kakkosia jne.

Ja hei, innokkaimmat ehtivät vielä ihan ehdokkaaksikin asettumaan. Eikös ainakin persuilla ja SDP:llä ole ehdokashaku käynnissä? Kaikki jotka ovat kiinnostuneita, otetaan avosylin vastaan. Ja vastahan sitä tuli luettua valtakunnan parhaista lehdistä, että "tavallisen kansan riveistä" Susanna "Matin morsian" Ruotsalainen asettuu ehdolle siellä uudessa kotikaupungissaan, ja että nykyiseltä nimeltään Susan "Matin ex-morsian" Ruusunen asettuu ehdolle täällä pääkaupunkiseudulla. Voi vaude. Jos olisin kiinnostunut politiikasta tai jompikumpi olisi ehdolla omassa kunnassani, saattaisin lähteä kyselemään aikeitaan kaupunkimme tulevaisuuden suhteen.

Tästä nimeään vaihtaneesta minulle muuten tulee aina mieleen se lastenlaulu, jossa lauletaan: "Prinsessa ruusulinnassaan, linnassaan, linnassaan..." ja väistämättä mietin, että sekö hänelläkin on mielessään ollut kun on uutta sukunimeään miettinyt.

Kohta ovat kaikki viestimet täynnä sitä vaalisoopaa kun jokainen puolue kehuu olevansa se paras (ja ainoa) vaihtoehto ja kuinka kaikki alentavat veroja, elinkustannuksia ja lisäävät joukkoliikennettä niin, että jokaiselle kulkijalle on oma bussi tai ainakin ratikka.
Juu, ja lehmätkin lentävät.

Arvaattekin varmaan, että olen todella kiinnostunut ja innostunut tulevista kuntavaaleista.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Sairaskertomusta

No ei, vaan kaikkien lemppari ja suosikki: hakusanoja!
Koska olen siis enemmän tai vähemmän maannut tämän päivän sohvan pohjalla nukkuen tämän lenssuni kourissa (ja välillä tuijotellut jotain ihania töllön päiväohjelmia) Lisäksi yllärinä tälle päivälle ilmaantuivat takapihan aitojen pellittäjät kun niiden piti tulla vasta viikon päästä... Vedin verhot eteen ja teeskentelin, että ei ole ketään kotona eivätkä ne kauaa pihalla kikkailleetkaan. ;)

Mutta siis hakusanoihin, joilla jälleen on kuukkelin avulla tänne löydetty. Koska en ole ihan varma, ovatko etsijät löytäneet tahtomansa, koitan taas valottaa asioita.

gladiolukset 
Juu, täällähän niitä. Olen huono ihminen ja heitän syksyllä kukkineet roskikseen ja ostan seuraava keväänä uudet sipulit. Tämä oikeastaan vain siksi, että ei minulla ole paikkaa, jossa säilyttää sipulit oikein talven yli. Kuviakin etsijä varmasti löysi. 

siili askartelu
Tämä ei valitettavasti ihan auennut minulle... Olen kuullut kukkasiilistä, mutta siilien askarteluun ei minulla ole antaa vinkkejä. Sorry!


fifty shades of gray suomi
For the love of God! Mähän olen jo kertonut, että sen saa suomeksi jo ja jostain blogista muistelen lukeneeni, että ihan jostain kirjakerhostakin voi tilata. Että tsop, tsop, kirjakauppaan. Varmasti löytyy sieltä pokkariosastolta isossa pinossa, jota ei voi olla huomaamatta.
Ja ei, en ole omaani lukenut vieläkään. Tänään jo hetken harkitsin, mutta uni voitti.

hengenvaarallinen saalis
Discoveryn ohjelma. En tiedä onko tulossa uutta kautta, mutta jos tulee, niin se tulee varmaankin vasta myöhemmin, ehkä vasta ensi vuonna. Vaan uusintoja varmaankin näytetään, uskoisin. 

juoppo siili
Toivottavasti mikään siili ei ole luonnostaan juoppo. Enkä usko, että on. Siili on mukava eläin ja ilahdun aina niitä nähdessäni. Pitävät myös käärmekannan kurissa.
Ja jos pihallasi vierailee siili, älä anna sille maitoa. Koirankeksit sen sijaan kelpaavat ja vesi. 

karvaugit
Tämä olikin paha, sillä lukihäiriöni iski ja luin ensin: kar-vau-git ja pohdin, että mit vit... kunnes tajusin, että aaaaaa, nää on taas nää hemmetin UGGit! Mutta onko niitä muita kuin karvasellaisia? En tiedä enkä halua tietää. Eli en osaa auttaa.

kiire kiire aina kiire liisa ihmemaassa
Tämän varmaan tietävät kaikki, jotka ovat satuja elämässään kuulleet tai lukeneet (tai nähneet Disney-versioita). Siis Liisa ihmemaassa -sadussa hatuntekijä kani hoki aina tuota kiirettään. Ja joo, olen otsikoinut yhden tekstini sitä siteeraten. Pahoitteluni moisesta harhaanjohtamisesta.

kokin vapaapäivä
On harvinaista herkkua tässä huushollissa, mutta uskoisin, että ammattikokeilla on ihan työehtosopimuksissa määrätty vapaista.

suonenveto kaulassa
Taidan profiloitua joksikin suonenvetotyypiksi kun aina on näitä suonenvetoja. Kaulassa en muista, että minulla olisi ollu suonenvetoa, joten palaan siihen edelliseeni siitä jalkapohjan suonenvedosta.

voi pyhä sylvi 
No se on sellainen sanonta. En tiedä, miksi Sylvi on pyhä ja kuka se pyhä Sylvi on. Mutta viljelen kyseistä lausahdusta silloin kun en halua järkyttää pikkupilttien tai vanhojen mummojen mieltä rantarosvomaisella kiroilullani.

Että semmoisia. Tällä kertaa ei ollut panettanut blogger tai mikään muukaan. Maineeni on siis pelastettu, vai onko...?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Anonyymit puskista huutelijat

Kun on tarpeeksi kipeä eikä jaksa keskittyä mihinkään oikeaan asiaan, on helppo pompahdella pitkin nettiä lueskelemassa niitä näitä.

Ja kyllä taas mieleeni pälkähti, että mikähän vittu siinä on, että kaikki negatiivinen kommentointi toisten blogeihin heitetään anonyyminä? Että ei ole selkärankaa tai munaa ilmaista sitä omaa, eriävää mielipidettään omalla nimellä (tai edes nimimerkillä). Mikä se sellainen raukkis on, joka ei uskalla reilusti seisoa mielipiteensä takana? Positiivista hymistelyä kyllä jaellaan omalla nimimerkillä hymiöiden kera.

Oman lyhyen blogikirjoittajahistoriani aikana en ole omaan blogiini moista nimetöntä paskaa saanut, mutta ehkä en ole myöskään silittänyt ketään pahemmin vastakarvaan. Tai sitten olen, mutta "ne oikeat" tyypit eivät ole moista huomanneet.
Mutta siis ihan tämänpäiväinen lyhyehkö lukukierros Blogistaniassa osoitti, että melko monen kommenttilaarissa on kaikennäköistä paskanheittelyä sekä vittumaista piikittelyä, ja nimettömänä tietysti, kuinkas muuten.
Ja ihan turhista asioista käydään siellä sättimässä kirjoittajaparkaa, joka omasta vapaasta tahdostaan avaa ajatustensa arkkua muille luettavaksi, vaikka ei olisi mikään pakko. 

Vaan kai se nettimaailma loppujen lopuksi heijastelee todellista maailmaa. Jos vaikka lueskelee jonkun Metro-lehden tekstaripalstaa tai Oma kaupunki -palvelun kommenttilaareja, niin siellähän niitä on, anonyymejä nillittäjiä palsta täynnä. Mahtavat olla onnellisia kun ovat saaneet tällaisen kanavan käyttöönsä, että voi huudella ja kivittää paljastamatta omaa naamaansa. Ihanaa, taatusti.

Jotenkin tätä nykymaailmaa värittää tasainen vihamielisyys ja kylmyys.
Ehkäpä se kasin ratikassa näkemäni pientä lasista kasvihuonettaan varjellut mies ei ollutkaan hullu, vaan oikeassa. Ole koko ajan varuillasi ja epäile kaikkia ja kaikkea, sillä joku yrittää taatusti viedä sinulta jotain. Jos ei muuta, niin pilaa päiväsi nimettömällä huutelulla.

Painun takaisin sairastamaan. 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Metsään on tullut jo syys

Ja sen kyllä huomaa! Metsätiellä rapisevat haavan lehdet ja tuoksu on kovin syksyinen. Hassua, kesällä haapa havisee ja sen lehdet vapisevat (sanonta vapisee kuin haavan lehti on kyllä aika osuva), ja syksyllä se sitten rapisee. Monipuolinen puu, selkeästi. ;)

Vaan vielä paremmin syksyn saapumisen on huomannut ihan kotona parina aamuna. On nimittäin ollut melkoisen viileää kun lämmitys ei tietenkään vielä älyä mennä päälle ja yöt ovat olleet ilmeisen kylmiä. Hätäratkaisuna laitoin eilen pesuhuoneen ja vessan lattialämmityksen päälle, että on edes jossain lämmin.
Niin ja kai sitä voisi ottaa jo peitonkin käyttöön pelkän lakanan tilalle...

Siippakin sitten kotiutui eilen työmatkaltaan ja kuin ihmeen kaupalla ehtivät molempiin koneenvaihtoihinsa, vaikka aikataulu oli todella tiukka! Lentokentällä ovesta pöllähti hieman pöllämystyneen oloinen trio kun olivat matkustaneet noin puoli vuorokautta. Älytön reititys oli mielestäni, mutta kai se sitten oli halpakin. Kaksi kolmesta onnistui saamaan jonkin sorttisen ruokamyrkytyksen ja sen myötä matkustaminen olikin kuulemma tosi kivaa. Kaikkihan me tiedämme, kuinka kivoja lentokoneiden vessat ovat. Luulen tosin, että kyllä sillä kolmannellakin oli pakki sekaisin, ei vaan kehdannut ääneen kertoa moisia eritejuttuja. ;)

Juniori oli niiiiiiin iloinen kun Siippa tuli kotiin. Sehän on mitä suuremmassa määrin Siipan koira eikä vähiten siksi, että se osaa kietoa Siipan tassunsa ympärille kovin helposti. Meikäläinen on sen silmissä ikävä ämmä kun en suostu ihan jokaiseen kotkotukseensa. Tai oikeammin en suostu mihinkään. Ilmeisesti kuitenkin Siipan paluu luettiin ansiokseni, sillä olen saanut osakseni monta halausta Juniorilta kuluneen vuorokauden aikana. 

Meikäläinen on myös saanut mahtavan syysflunssan. Jihuu... Töihinpaluun myötä sain viime viikolla huomata, että yhdellä jos toisellakin oli kunnon räkätauti. Loppuviikosta itselläni vähän kurkkua karhensi, mutta se meni päivässä ohi ja typerästi kuvittelin, että se oli siinä. Juu, ei ollut.
Eilen oli vähän klesa olo, mutta tänään on ollut ihan flunssainen ja tukkoinen olo. Viluttaa ja hiikoiluttaa vuorotellen, joten lämpöä varmaan on vaan en ole jaksanut mitata. Keuhkoputkesta ahdistaa, päätä ja silmiä särkee eikä jaksa tehdä mitään.

Aion hoitaa tautia muinaisin keinoin eli menen saunaan. Tauti joko paranee tai pahenee, niin siinä yleensä käy. Viinaa en nyt kuitenkaan taida käydä juomaan näin pyhäiltana. Tervantuoksua voin laittaa löylyveteen, vaikka ehkäpä eukalyptus olisi parempaa tähän kohtaan.

Taidanpa lopettaa tämän horinan kun ei tässä ole päätä eikä häntää. Katsotaan jos huomenna irtoaisi jotain järjellistä.

Tervetuloa lukijankuntaan mukaan peppone! :)

JälkiJuttu:
Puutarhatontulla on joku agenda... Ovat tässä viikon verran parkkeeranneet toista autoaan vieraspaikalla ja oma ruutu seisoo tyhjänä kun ykkösauto seisoo sitten kadun varressa. En ymmärrä. Yrittääkö se provosoida vai mikä tässä on homman nimi?

torstai 6. syyskuuta 2012

Päivä jolloin velat muuttuivat saataviksi

Sellainen on tänään. Tai ei nyt tietenkään kaikki velat, mutta verovelka.
Keväällä tulleessa veroehdotuksessa ehdoteltiin jonkinmoisia mätkyjä (en muista summaa), mutta tänään tulleessa verotuspäätöksessä kerrottiin, että saankin takaisin 150 euroa. Jippii! Ostan Siipalle itselleni jotain kivaa (tietysti)! ;)

Tänään lähdin töistä sopivasti neljän ruuhkaan kun piti mennä ruokakauppaan ihmettelemään, että mitähän ihmettä sitä täällä syötäisiin viikonloppuna. Siippa kun on siellä reissussa, niin päätös oli yksin minun. Pelottavaa... 
Lopulta oikaisin ostoksissani siten, että päätin tehdä toisen reissun ruokakauppaan lauantaina, Siipan kanssa, että saa herra sitten ihan itse päättää, mitä sunnuntaina syödään.
Muutoinkin kauppareissu meni vähän käteen kun pasmani sekosivat täysin HeVi-osastolla. Miksikö? No kun joku ahne, oletettavasti etikkasäilönnän ihmelapsi, oli ostanut kaikki avomaan kurkut! Vittu! Ei yhden yhtä jäljellä. Piti oikein myyjältä käydä kysymässä, että onko tämä totta. Oli se, valitettavasti. Niinpä unohdin sitten noin puolet siitä, mitä piti ostaa. Joten pakko se on muutenkin mennä uudemman kerran kun olin tuollainen horisko. 

Ruuhkassa näin "kivan" peräänajon. Viereisellä kaistalla, onneksi. Olin juuri ehtinyt ajatella, että "kohta rysähtää" kun se jono pysähtyi kuin seinään ja samantien vihreä auto ajoi mustan auton perseeseen. En jäänyt katselemaan kuinka kävi. Eiköhän siellä todistajia ja auttajia ollut ihan tarpeeksi. Mutta taas käväisi mielessä se kuuluisa tilannenopeus ja turvaväli. Ihan taas alkaa jännittää ne syksyn tulevat ensimmäiset liukkaat kelit ja kaiken maailman takana ajavat puskurissa huohottajat.

Päivän paras juttu (veronpalautusten lisäksi) oli se, että löysin suppilovahveroita! Puoli koirankakkapussillista jälleen kerran koiranulkoilutusreissulla! Muistin nimittäin yhtäkkiä, että olin löytänyt sieltä saman polun varrelta parina edellisenäkin vuonna melkoisen suppiskeskittymän ja päätin mennä katsomaan, olisiko jotain. Ja olihan siellä. Eivät ne olleet koolla pilattuja, mutta eivät ihan mitään lilliputtejakaan. Poimin ne siis talteen ja ajattelin surauttaa ne lauantain sapuskan sekaan. Pakkaseen niitä on turha laittaa kun niitä on sen verran vähän.

Että ei ihan paska päivä kuitenkaan.