Sekalaista juttua sekalaisessa järjestyksessä

Tekee mieli kirjoittaa, mutta tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa. Kirjoittelen sitten vähän niitä näitä vaikka en kovasti pidäkään siitä ettei postauksessa ole ryhtiä tai "aitoa asiaa".

Aloitetaan tärkeimmästä tai ainakin tuoreesta asiasta. Viime viikon torstaina sain toisen korona-piikkini. Iloinen asia eikä tullut mitään pahempia oireitakaan. Käsi oli kipeä kuten edelliselläkin kerralla, mutta muuta en huomannut. Koronarokotustodistuskin on jo omakannassa saatavilla.
Tämän viikon jälkeen alkava loma käynnistyy siis rokotettuna ja vaikka vielä arveluttaa tämän pandemian liikehdintä, on olo kuitenkin jo huojentuneempi.

Samaan aikaan toisaalla eli Briteissä alkoi Euroopan suurin ihmiskoe kun rajoitukset poistettiin rytinällä. Jännä nähdä mitä siellä tapahtuu... Elegia varmasti meitä aiheesta valaisee kuinka homma etenee lokaalin silmin.
Tähän löyhästi liittyen: Skotlanti ja matkailu. Juu, emme mene elokuun lopussa Skotlantiin. Siirsimme liput taas tulevaisuuteen, tällä kertaa se tulevaisuus on marraskuussa. Olisimme halunneet siirtää suoraan vuodella eteenpäin, mutta sehän ei käy vaan maksimisiirto on 360 päivää. Katsellaan syksymmällä kuinka käy. En kyllä edes yhtään tiedä mihin saisi koiratkaan tuolloin hoitoon sillä epäilen, että luottohoitola ei ole auki marraskuussa.

Lomaa kuitenkin on luvassa ihan kohta siis, ensimmäistä kertaa elämässäni lomailen viisi viikkoa putkeen! Tuntemattoman äärellä ollaan. Ja kun koronaluvut ovat taas nousussa, voi olla että tämäkin loma kulutetaan pääsääntöisesti omaa lattiaa. Toki heti ensimmäiselle viikolle olemme järjestäneet irtioton johon kuuluu hotellielämää ja junamatkailua ilman koiria. Olenhan hoitopaikkoja varatessani luvannut, että vien koirat hoitoon jo ihan tukeakseni pienyrittäjää.
Lomalla on luvassa toinenkin koiraton viikko, se jolloin piti lehahtaa maailmalle, mutta päädymmekin Saimaan rannalle mökkeilemään. Ei sekään tietysti huono vaihtoehto ole, sillä olen oppinut arvostamaan näitä hyvin varusteltuja vuokrahuviloita. Helppo tapa nauttia mökkeilystä ilman omistamisen ja huoltamisen taakkaa. Arvostan!

Töissä on menossa heinäkuun hiljaiset viikot ja itsellä se kituviikko. Toivon, että lomani jälkeen voisin ainakin pääsääntöisesti siirtää työskentelyn takaisin toimistoon. Olen ihan hirveän kyllästynyt istumaan makuuhuoneen nurkassa yksikseni. Hassua, että se näkyy omassa toiminnassa sellaisena, että ei jaksa eikä viitsi siivota tai tehdä mitään muutakaan ylimääräistä. Nippa nappa tulee hoidettua tiskit ja pyykit ym. pakolliset hommat, mutta mitään ylimääräistä ei viitsi. En ole edes kesäkukkia saanut istutettua! Pari valmiiksi amppelissa ollutta kukkasta olen ripustanut sinne tänne, mutta toisaalta tämän kesän helteillä on ehkä ollut ihan ilo se ettei ole ihan hirveästi kasteltavaa. Kukkapenkeistä pukkaa liljoja ja ne toki ilahduttavat. 

Suurin pihasaavutukseni lienee viikonloppuna askartelemani perhosbaari, jossa käykin kuhina kuin paremmassakin juottolassa. Ihania perhosia, ihan uusia tuttavuuksiakin on näkynyt. Harmi, että perhoset ovat todella hankalia kuvattavia ja kun baari on puoliksi suojassa, on kuvaaminen vielä hankalampaa. Mutta ilahduin kovasti siitä, että puolella litralla punaviinietikalla höystettyä olutta saa pihaan vierailijoita ihailtavaksi. Mukana tulee toki myös ampiaisia koska käytin hunajaa seoksessa, mutta kestän sen, että pörräävät siellä pihan kulmassa.

Mitäs muuta... Elämä on aika hiljaista, korona on karsinut kaikki riennot ja menot ja keski-ikäisen ihmisen elämä on aika tylsää. Töitä ja vähän vapaata, kerran viikossa kauppaan ja siinäpä se. Syyskuulle olisi sentään yksi teatterikeikka varattuna, mutta pessimistinä en odota sen toteutuvan. Katsotaan nyt kuinka tämä korona taas meitä vie.

Ehkä ensi viikon jälkeen on jotain kerrottavaa junamatkailusta ja hotellielämästä. :)

Herukkaperhonen on yksi perhosbaarin vieraista.
kuva © Heikki Tabell

Valoa tunnelin päässä(kö)

Täytyy sanoa, että karttuvista ikävuosista on joskus hyötyäkin. 

Yhteiskunta huolehtii meistä vaihdevuosia lähestyvistä tai niissä vellovista naisista kutsumalla kahden vuoden välein rintasyöpäseulontaan eli mammografiaan. Itsekin kävin taas reilu viikko sitten ja vaikka itse toimenpide on äärimmäisen epämiellyttävä lähinnä kivuliaisuutensa vuoksi, kiitän lämpimästi julkista terveydenhuoltoa. Väitän, että eipä ehkä tulisi omatoimisesti varattua aikaa ja lähdettyä, mutta kun kutsu kopsahtaa postiluukkuun valmiin aikaehdotuksen kanssa, on helppo tarttua toimeen. Vastaus luvataan kuukauden sisällä ja se tuli (taas) jo viikossa. Ei syöpään viittavaa, hieno juttu! Parin vuoden päästä sitten taas.

Toinen iän tuoma "etu" on se, että kotikaupunkini korona-rokotusten edetessä vauhdilla, kävin minäkin jo piikillä. 

Viikko sitten avautui ajanvaraus omalle ikäryhmälleni ja eilen oli aika naapurilähiössä lukion jumppasalissa. Homma toimi kuin kello. Olin tavoilleni uskollisena hyvissä ajoin ennen omaa rokotusaikaani paikalla (Siipan kanssa yhdessä mentiin) kun eihän sitä koskaan tiedä jos matkalla jotain sattuu, on ruuhkaa, ja ja ja... (Olen siis aina etuajassa ja myöhästyminen on minulle suoranainen kauhistus)

Päätimme kuitenkin mennä etuaikaisesti sisään kun paikalla ei näkynyt mitään jonoja ulos asti. Eräs tuttava kun kertoi kokemuksensa toiselta rokotuspaikalta alkuviikolta, että väkeä oli ollut kuin paremmillakin toripäivillä ja tunnelma melkoista hulinaa.

Siispä ovesta sisään jossa vastaanotti käsidesiautomaatti ja seuraavan oven sisäpuolella olikin SPR:n vapaaehtoistoimija (kiitos heille työpanoksestaan!), joka käski istumaan odotustilaan, jossa tuolit oli sijoiteltu varsin mukavin turvavälein. Ohjeena kengät pois (koska jumppasalin parkettilattia) ja takki valmiiksi pois, rokottajat kutsuvat järjestyksessä.

Hyvä että ehti persauksen iskeä penkkiin ja ottaa kengät ja takin pois kun jo rokottaja huutelikin sieltä pisteeltään. Pyytelin anteeksi, että olen vähän etuajassa, mutta ei kuulemma haitannut. Hoitaja tarkisti ajokortista viivakoodin lukemalla henkilötiedot, kyseli onko tiettyjä allergioita ja että on ensimmäinen rokote kyseessä. Jutusteltiin siinä kuinka hyvin kaupungissamme ovat rokotukset edenneet ja että siitä kiitos kuuluu aktiivisille kuntalaisille jotka ovat rokotuksissa ajallaan käyneet jolloin aikoja ei tarvitse "jäädyttää" odottamaan tiettyjä ryhmiä. Piikki ei tuntunut juuri miltään ja koska olin jo varannut tehosteajankin netistä omatoimisesti, sain käteeni paperin missä kerrottiin saamani rokote ja mahdollisesti aiheutuvat oireet. Hoitaja kehotti minua siirtymään salin toiselle puolelle istumaan 15 minuutiksi ennenkuin saa poistua. Tämähän on normaali varotoimi mm. influenssarokotuksessa, siinä muistaakseni pitää istuskella 10 minuuttia näkösällä siltä varalta, että rokotuksesta tulisikin joku anafylaktinen kohtaus.
Siinä sitten istuskelimme kännykkää näpylöiden ja äkkiähän se vartti meni, käsi tuntui jo hieman kipeältä. Poistuminen tapahtui eri ovesta kuin sisääntulo joten hyvin oli hoidettu se, että ihmiset eivät tarpeettomasti kohtaa.

Koskapa minuun tökättiin Pfizerin rokote, ei ekasta rokotteesta ollut odotettavissakaan muita oireita kuin paikallisesti käden kipeytyminen. Ne pahemmat oireet tulevat, jos tulevat, sitten tehosteen myötä, joka on varattuna heinäkuulle. Käsi on näin vuorokautta myöhemmin edelleen hieman kipeä kun kättä liikuttelee, mutta esimerkiksi nukkumistani se ei haitannut.

Kyllä rokotuskäynti ainakin omaa mieltäni huojensi, vaikka varotoimien noudattaminen jatkuu edelleen. Ja hyvillä mielin odotan tehosterokotustakin. Se sattuu itselleni sikäli hyvin, että kesälomani alkaa vasta muutama viikko rokotuksen jälkeen. Nyky-ymmärrykseni mukaan minulla pitäisi olla siis varsin hyvä rokotesuoja kesälomallani. Uskaltaisinko toivoa, että kesäloman lopun lomamatkakin saattaisi toteutua...? Ehkä ei vielä kannata haaveilla niin ei tule suuria pettymyksiä.

Hauskaa (etä)vappua kaikille!

 

Kaksi korona-pääsiäistä elettynä

Jos joku olisi vuosi sitten pääsiäisenä sanonut, että "kuule - S -, tulet muuten seuraavankin pääsiäisen notkumaan kotona sohvaa paikallaan pitämässä" olisi varmaan tempaissut turpiin ja toivottanut jonnekin sinne, minne aurinko ei koskaan paista. Hyvä siis, että ihan kaikkea ei ihminen tiedä etukäteen.

Toki toistot lisäävät oppia ja viisautta. Viime pääsiäisenä, Uudenmaan sulun aikaan, ajattelimme fiksusit, että kyllähän ihminen ulkoilualuille mahtuu, tottakai! Karautimme Porkkalaan ja kas! Siellähän oli koko Uudenmaan väestö samana tuulisena pääsiäissunnuntaina! Juu, emme jääneet niihin kekkereihin. Tänä vuonna olimme fiksumpia, emme lähteneet yhtään mihinkään kotoa. Tai no, pääsiäissunnuntaina kävimme ruokakaupassa ja se olikin fiksu veto sillä tilaa oli eikä tarvinnut paeta kanssaihmisiä.

Olen kyllästynyt. Ihan sanoinkuvaamattoman ja lopen kyllästynyt. Viime viikolla sanoin työkaverille, että sen lisäksi että päivät ovat pitkiä, muistuttavat ne toisiaan. Tältäkö koiristani tuntuu? Kaikki päivät toistavat samaa kaavaa poislukien se viikon ainoa päivä kun käy ruokakaupassa.
Tiedän, monilla on huonommin. Varmasti. Tiedän, että tämä on ainoa keino saada tartunnat alas. Tiedän, että tulee noudattaa varovaisuutta, turvaetäisyyksiä, käsihygieniaa ja käyttää maskia. Tiedän ja hyväksyn, mutta saan kai silti sanoa, että olen todella kyllästynyt.

Edellinen postaukseni on viime heinäkuulta. Yritin oikein pohtia, mitä on sen jälkeen tapahtunut, siis jotain positiivista. Kesälomalla pidin lupaukseni ja vein koirat viikoksi hoitolaan. Tuon viikon aikana harrastimme vähän kotimaan matkailua ja hotellielämää. Se oli ihan kivaa, mutta ei se Skotlantia tai muita ulkomaanmatkoja korvaa. 

Ennen joulua teimme viikon reissun Rukalle, sen reissun, joka piti alunperin olla ensimmäisen koronakevään viimeiset hanget, mutta Uusimaa suljettiin ja se(kin) loma meni kotona pyöriessä. Onneksi siirto ilman kuluja onnistui ja niin teimme piiiiitkän automatkan Lappiin. Mennen tullen yövyimme Kuopiossa, sillä ei näillä kilsoilla ja kiloilla jaksa enää yhtä soittoa tuollaista tuhannen kilometrin matkaa painella menemään. Ja VV on sitä paitsi todella huono autoilija edelleen emmekä halunneet kiusata sitä äärettömästi.
Itse lomaviikko oli kiva, en kiellä. Lunta oli sopivasti, mökki syrjässä ja ihan yksin saimme olla niin, että koiriakin pystyi pitämään vapaana. Vaan kauas on pitkä matka, en ehkä ihan heti ota uusiksi sitä reissua.

Kevään kunniaksi olen jälleen kerran siirtänyt lentolippumme matkustuspäiviä. Tällä kertaa yritys on elokuun lopulla, katsotaan kuinka käy. 

Tällä postauksella oli joku punainen lanka kun ryhdyin kirjoittamaan, mutta se katosi. Kaikki tuntuu katoavan päästä, pinna on lyhyt ja kärsivällisyyttä ei ole nimeksikään. Ehkä onkin hyvä, että olen uponnut sinne villasukkien kutomisen ja Netflixin maailmaan, jossa voi viettää sitä vapaa-aikaansa mielin määrin.

Postaan uudelleen piakkoin jos muistan sen punaisen lankani. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.

Lounasruokailu, läsnätyö vs. etätyö

Eipä tässä etätöitä tehdessä oikein mitään sellaista postausta irtoa, mikä ei jollain tavalla liittyisi koronaan tai etätyönteon loppumattomuuteen. Eli ei nytkään joten puhutaanpa lounasruokailusta sillä ruoka on tärkeä asia.

Kahden aikuisen taloudessa päivän pääateria on työmaakuppilasta saatava lounas salaattipöytineen ja valinnanvaroineen. Meillä ruokaa tehdään itse lähinnä viikonloppuisin jos ei ulkoisteta sitäkin ravintolalle, kuten joskus käy.

Olen oman toimistorakennuksemme lounasravintolan vankkumaton fani! Ei minulle kotona kukaan tee valmiiksi montaa sortimenttia salaatteja ja tarjoa kylkeen vielä kahta tai kolmea pääruokaa joista valita mieleisensä. Puhumattakaan siitä, että jälkkäriäkin saa jos yhtäkkiä jälkkärihammasta kolottaa. Kaikki tämä alle kympillä päivässä! Iltaruokailun voi hoitaa sitten jollain kananmunaa ja ruisleipää -tyyppisellä kattauksella ilman suurempaa kokkailua.

Etätyömääräyksen myötä tähänkin tuli muutos, ja aika karu sellainen. Joka päivälle piti pohtia lounassyömiset ja ne iltasyömiset. Kaupassakäyntisuositus taas sanoi, että kerta viikossa ja yksi henkilö per talous. Jep, hirveen helppo kombo. Lisäksi ravintolat olivat kiinni eli edes viikonloppuna ei päässyt oman keittiön "orjuudesta" pois. Minullehan se ei suuri ongelma ole, sillä tämän huushollin pääasialliset kokkailut hoitaa Siippa. Ja hyvin hoitaakin, minä keskityn oleellisempiin asioihin niinkuin tiskikoneen pääkäyttäjänä toimimiseen ja viinin juontiin katsellessani ruuan valmistusta. ;)

Työnantaja antaa lounaalle aikaa maksimissaan 1,5 tuntia, joista puoli tuntia tarjoaa työnantaja ja loput sitten omasta ajasta. Toimisto-oloissa lounaaseen menee noin puoli tuntia riippuen ruokaseurasta eli siitä tuleeko keskityttyä syömiseen vai puhua pälätetäänkö niin, että ruoka jäähtyy. ;)

Kotioloissa lounaan tekeminen alusta loppuun ei ihan helposti onnistu tuossa aikaikkunassa. Toki jos on soossit ja muut valmiina ja siihen sitten vaan pyöräyttää vaikka pastaa 10 minuutin keittoajalla, niin onnistuuhan tuo. Käytännössä mikroaaltouuni on kotona työskentelevän virkamiehen paras kaveri. Ja tästähän suora seuraus on se, että kaupassa matka vie sinne valmisateriahyllylle. Joka viikko. Sen sitten arvaa, että aika äkkiähän ne syömisen arvoiset mikrosapuskat on syöty, etenkin kun on tällainen ruoka-ainerajoitteinen.

Toisaalta olen yllättynyt joidenkin einesruokien hyvyydestä ja toisaalta olen ihmetellyt, että mitenköhän siitäkin mössöstä kehdataan pyytää melko kovaa hintaa tai missä se luvattu proteiini annoksesta on, kenties lentänyt vaan yli. Vaan suosikkeja on löytynyt, erityisesti Kokkikartanon pinaattikeitto, kana-tuorejuustokeitto sekä fetapinaattipasta ovat oikeinkin hyviä. Kokkikartanon sapuskat ovat jotenkin konstailemattoman hyviä ja annoskoot OK.

Aikaisemmassa elämässä etätyöpäiviin (niihin harvoihin) kuului perinteisesti pinaattiletut. Niistä ehdottomaksi suosikikseni on noussut Kruunuherkun luomupinaattiletut. Hinnakkaampia toki ovat kuin kilpailijan "kumikiekot", mutta kyllä maku on hintansa väärtti. Hyviä ovat! Maininnan ansaitsee myös Vian kana-sitruunarisotto, joka hämmästyttää aina sillä kuinka oikea kypsyysaste siinä risotossa on.

Niitä huonoja en viitsi edes mainostaa enkä niitä joita olen maistanut kerran ja pohdin edelleen, että antaisinko toisen mahdollisuuden vai en...

Se, mikä sitten on huono juttu näissä kaikissa mikrohärpäkkeissä, on se muovijätteen määrä. Sitä tulee ihan tolkuttomasti. Minulla on 30 litran astia muovin kierrätykselle ja se täyttyy viikossa. Vii-kos-sa! Toki sekajätteen määrä on vähentynyt sen jälkeen kun ryhdyttiin muovia kierrättämään, mutta silti. Hirveä määrä! Ja juuri tällä viikolla uutisoitiin, että Suomi ei selviä muovinkierrätyksestä kun sitä kierrätettävää muovia tulee ihan hemmetisti. Niinpä sitä muovijätettä lähetellään Ruotsiin ja Viroon. Hmmm.... niin, kuinkahan ekologista se on?

Joka tapauksessa odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen takaisin toimistohommiin. Jos ei muusta syystä niin siitä, että pääsee valmiiseen lounaspöytään! Ja erityisesti salaattipöytään! Salaatit ovat tässä kotityöskentelyssä jääneet vähemmälle, valitettavasti.

Tänään onkin taas kauppapäivä.

P.S. Lukuluetteloni kaipaa modernisointia, sillä aika moni bloggaaja on lopettanut, vaihtanut hiippakuntaa tai vaan kadonnut jälkiä jättämättä. Voisin siivota listan ja ottaa uusia tilalle, joten vinkata saa sopivia lukemistoja, kiitos. :)

PP.S. Miksi tässä uudessa bloggerissa kuvien lisääminen on ihan hanurista? Jos yrittää lisätä tuonne väliin jotain kuvia, häviää puolet tekstistä... En kräkännyt ratkaisua, joten olkoon, käykää katsomassa tuotekuvat valmistajien sivuilta.

Korona-kevät & kotona-kesä

Näin todistan sanonnan "Älä koskaan sano ei koskaan" paikkansapitävyyden. Tarvittiin tällainen "pikkuinen" pandemia ja loputon etätyörupeama, jotta alkoi Ässän sanainen arkku taas avatua.

Vähänpä tiesin helmikuussa sanoessani täällä näkemiin. Sitä en ainakaan tiiennyt että vajaan kuukauden päästä olisi koko maailma täysin sekaisin. Sanon sen minkä moni muukin on sanonut: enpä olisi uskonut, että elinaikanani tällainenkin tulee koettua.

Omassa lähipiirissä Korona-aika on mennyt sillä tavalla hyvin, että kukaan ei ole sairastunut ja itsellä on kuitenkin kaiken aikaa ollut töitä eli toimeentulo on ollut turvattuna. Mutta onhan tämä nyt muuten aika ankeaa ollut.

Maaliskuun puolessa välissä määrättiin kaikki valtion virkamiehet etätöihin, joilla siihen on mahdollisuus, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siitä alkoi minun korona-ajanlaskuni, tällä hetkellä on menossa päivä nro 128 (ajanlasku alkaa maaliskuun puolivälistä, luku korjattu sillä ensivedoksessa oli näppäilyvirhe). Näillä näkymin etätöitä pusketaan elokuun loppuun ja sitten, jos tilanne ei tästä radikaalisti pahene, palataan konttuurille jollain sapluunalla.

Duunit sujuvat etänäkin, mutta kyllä minä kaipaan työkavereita, ergonomista työpistettäni ja sitä, että joku tekee valmiin lounaan ihanan salaattipöydän kera. Kotikonttorilla lounas tuppaa olemaan joku mikrossa lämmitettävä valmisruoka.

Korona-kevät oli pettymysten aikaa. Uusimaa suljettiin maaliskuun lopulla. Maalis-huhtikuun vaihteessa meidän oli määrä viettää viikko Rukan keväthangilla ja olisimme jopa ehtineet livahtaa reissuun ennen sulkua, mutta koimme moisen moraalittomaksi jo ajatuksen tasolla ja niin nielimme tappiomme ja lomailimme 1,5 viikkoa ihan omassa kodissa käymättä kauppaa kummemmassa paikassa. Ja sitten jatkoimme etätöitä, kotona tietysti. Rukalle meno siirtyi joulukuulle, toivottavasti toteutuu. Mökin vuokraaja oli ystävällinen ja siirto sujui kuluitta ilman mitään hässäkkää.

Keväältä peruuntuivat myös kaikki ravintolakäynnit, mikä on meille todella omituista, sillä tapaamme käydä melko usein ulkona syömässä. Teatterikeikkoja ei ollutkaan varattuna, viimeksi olen teatterissa käynyt 15.2. Seuraava kerta on varattu syyskuulle, toivottavasti toteutuu.

Kevät hissuteltiin kotona, koiranulkoilutusmaastomme olivat suorastaan ruuhkaisia koska kaikki keksivät ulkoilla kun ei oikein muutakaan voinut tehdä. Paitsi olla kotona. Tuuminkin, että en ole tämän yli kymmenvuotisen asumiseni aikana ikinä nähnyt edes yhteensä niin paljon ihmisiä noilla poluilla kuin nyt korona-aikaan. Tällä hetkellä homma onkin taas tasaantunut kuntosalien avattua ovensa ja ihmisten kirmattua mökeilleen kesän viettoon.

Juhannuksen jälkeen oli määrä suunnata odotetulle kesälomareissulle ulkomaille, mutta lennot olimme jo joskus keväällä siirtäneet Finnairin kehotuksesta elokuun lopulle. Taas lomailtiin kotona muutama viikko, mutta nyt lomailu oli jo hieman iloisempaa kun ravintolat olivat saaneet avata ovensa ja keväällä peruuntuneet pöytävarauksemme aktivoitiin uudestaan. Sitä käytiin kuulkaa joka viikko valmiissa pöydässä ja parhaina viikkoina kahdesti!

Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että siirrämme lennot elokuun lopusta ensi vuodelle jos se suinkin onnistuu. Jos ei onnistu, rahoitamme kansallista lentoyhtiötämme lippujen hinnalla kun eihän niistä oikeasti mitään takaisin saa jos itse peruu ja lentoyhtiö ehkä lennot kuitenkin lentäisi.

Koirahoitolaan tein lupauksen keväällä, että elokuussa vien koirat sinne viikoksi vaikka ihan kannatuksen vuoksi. Niinpä pohdimme, että kun meillä kerran on "lapsetonta" eli koiratonta aikaa viikko, pitää siitä ottaa ilo irti ja mennä vaikka hotelliin sellaiseen huoneeseen johon ei muuten koiria saisi viedä. Pyörittelimme ajatuksissamme myös Tallinnaa, mutta ajatus täyteen ahdetusta terminaalista tai laivasta ei oikein houkuttele. Ehtiihän sinnekin sitten taas vähätautisempana aikana. Matkaillaan siis kotimaassa vaan. En edes muista, koska olen ollut näin pitkän pätkän yhtäjaksoisesti pelkästään Suomenmaan kamaralla!

Toivottavasti kaikilla teilläkin on asiat hyvin ja terveyttä riittänyt. Olen kyllä käynyt lueskelemassa postauksianne vaikka en olekaan jaksanut kommentoida.

Se on siinä

Näköjään on yli puoli vuotta kulunut edellisestä postauksesta. Yksi jos toinenkin lukulistani bloggari on tänä aikana lopettanut tai kadonnut.

Kaikenlaista on tapahtunut ja paljon vettä on virrannut Vantaassa, mutta tekstejä en näköjään saa aikaiseksi. Sanottavaa kyllä olisi ja ehkä vähän tahtoakin, mutta aikaa ei ole kun en enää jaksa yötä myöten blogitekstejä rustailla.

Töissä on hektistä ja sellaisena pysynee ainakin pari seuraavaa vuotta jos ei satu kuolo korjaamaan. 
Omat haasteensa asettaa myös ikääntyvä äiti, joka vääjäämättä kulkee kohti syvenevää muistisairautta ja kolkuttelee takaraivossani ajatuksella "Mitä sitten kun...?"  Sattuneesta syystä olisi sana jos toinenkin sanottavana tästä digitaalisesta yhteiskunnasta ja niistä, jotka eivät asioitaan osaa hoitaa sähköisesti, mutta henkilökohtaistakaan palvelua et enää juuri mistään saa. Vanhusten hoidosta ja hoivasta voisin myös avautua sekä siitä, että kuvitellaan ihmisten jättävän leipätyönsä ja ryhtyvän kokopäivätoimiseksi omaishoitajaksi.

Kyllä, asiaa olisi myös niistä elämän mukavammista hetkistä kuten matkustelusta, kulttuuririennoista, elämästä nauttimisesta, Mutta ei, ei ehdi, ei irtoa.

Virallisesti päätän nyt tämän blogin elämän tähän. Jätän sen kuitenkin olemaan jos joku haluaa vanhoja horinoitani lukea. Jätän samalla sen takaportin, että saatan joskus vielä yllättää ja kirjoittaa tänne jotain kun koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. :)

Minut tavoittaa myös tuolta sivusta löytyvällä sähköpostiosoitteella jos kokee, että haluaa viestitellä.

Kaikkea hyvää ja ihanaa alkavaa kevättä!

Lomailtu on

Kesäloman ensimmäinen osa on vietetty ja nyt on aika pakertaa sorvin ääressä muutama viikko ennen seuraavaa lomaa.

Kevään ja alkukesän aikana tunsi olevansa ihan maailmankansalainen ja jet-set elämää viettävä törkimys kun tuli kuukauden sisään tehtyä kaksi ulkomaan lomamatkaa. Juu-u, paheksukaa vaan tällaista maapallon tuhoajaa, minä en enää jaksa itseäni paheksua vaan teen mitä haluan.

Toukokuussa lehahdimme perinteitä kunnioittaen "johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin" ja tällä kertaa se kaupunki oli Dublin. 

Pidän Dublinista, se on kiva pieni kaupunki, jossa ei ihan koko aikaa tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi ja kompaktin keskustan koon ansiosta voi liikkua paljon kävellen. 
Tällä kertaa hommasimme myös Leap Visitor -kortit, joilla voi kätevästi matkustaa julkisilla. Dublinin raitiovaunu on ihan kiva, mutta aikatauluiltaan se ei nyt ollut kovin luotettava, sillä raiteillä tehtiin huoltotöitä ja välillä tuli kolme saman linjan ratikkaa peräkkäin, välillä ei ensimmäistäkään. Onneksi ei ollut kiire minnekään. :)

Kiva pieni reissu, keskiviikosta lauantaihin, sopiva pätkä, jossa ehti käydä kasvitieteellisessä puutarhassa ja eläintarhassa, ja kierrellä vähän muutenkin. Guinness- ja Jameson-kierros jätettiin tällä kertaa väliin, ne on jo niin nähty.

Hiljaa virtaa Van... eiku Liffey! Näkymä hotellista

Lampputolppa sillalla.

Kasvihuone, Botanical Garden. Hieno paikka!

Viikinkiasumus kasvitieteellisessä puutarhassa

 

Viimeiset kaksi kuvaa ovat Liffey-joen rannalla olevasta nälänhätä-muistomerkistä. Irlannissa oli suuri nälänhätä 1840-luvulla. Tuona aikana kuoli noin miljoona ihmistä ja toinen mokoma muutti pois maasta.

Kun tästä reissusta oli toettu, olikin heti kohta ensimmäisen kesälomajakson vuoro. Tänä vuonna järkytimme ja yllätimme itsemme sillä, että päätimme tehdä kesälomareissun muualle kuin Skotlantiin! En ehkä ole vieläkään tästä järkytyksestä toipunut. :)

Suuntasimme siis perinteisen juhannuksen vieton jälkeen Sveitsiin. Sveitsihän on kiva maa, mutta kallistahan siellä on, jopa suomalaiselle joka on tottunut siihen, että Suomessa on kaikki kallista. Koko Keski-Eurooppa kärvisteli ennätyshelteiden kourissa ja niin mekin saavuimme aurinkoiseen Zürichiin, jossa aamupäivälämpötila oli vaivaiset 32 astetta. Onneksi nykyautoissa on oletuksena ilmastointi...

Sveitsi on meille tuttu maa pariltakin  reissulta ja toteutimme viiden yön yöpymisemme 2+2+1 taktiikalla, että ei ihan joka päivä tarvinnut majapaikkaa vaihtaa.
Aluksi suuntasimme todelliseen maalaisidylliin keskelle ei-mitään kuuntelemaan linnunlaulua, lehmiä, vuohia ja helikoptereita. :D

Hotellin pihan suihkulähde/lintujen juoma-allas

Näkymä huoneen parvekkeelta ulospäin

Ja näkymä parvekkeen sisäpuolella. :D

 

Patikkareittien viittoja siellä jossain 1500 m korkeudessa.

Alppimaisemaa. Ei ollut viileää tuolla vuorellakaan.

Upea alppijärvi, Brienzsee.

Tiedostan olevani ihan aidosti korkeanpaikankammoinen ja tasapainoelimessänikin lienee jotain vikaa kun helposti alkaa huipata, mutta koskaan aikaisemmin en ole voinut fyysisesti pahoin sen takia, että hirvittää se korkealla oleminen. Ajelimme tuolla Alpeilla sellaista ihanaa serpenttiinitietä, jossa minä en voinut muuta kuin laittaa silmät kiinni, toivoa ettei kukaan tule autolla vastaan ja taistella kuvotuksen tunnetta vastaan. Siksi sieltä serpentiinitieltä ei ole kuvia... 

Maalaisidyllissä vietetyn kahden yön jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti "Sveitsin rivieraa" eli Locarnoa. Matkalla tuli ajettua monen tunnelin läpi, joista lyhimmät olivat parisataa metriä ja pisin noin 20 kilometriä. Huikeita maisemia oli matkalla ja lämpötila auton ulkopuolella sellainen tasainen +36. Auton sisällä onneksi vaan noin 20. :)

Locarnoon saavuttiin hyvissä ajoin iltapäivällä ja kuumuus oli melkoista sielläkin. Hotellimme sijaitsi rinteessä keskustan yläpuolella, ja keskustaan ja takaisin pääsi kätevästi funicularilla, mikä oli ihanaa kun jyrkän mäen kiipeäminen siinä helteessä ei hirveästi houkutellut. Ja luojan kiitos, hotellihuoneessa oli ilmastointi!

Kaksi yötä vietettiin täällä ja kiva paikka se tämäkin. Kaupungilla olisi tehnyt mieli tallustella enemmänkin, mutta täytyy sanoa, että se 39 asteen lämpötila verotti kummasti kiertelyhalua. Ehkä tänne pitää mennä joskus uudestaankin. 

Matkalla etelään.

Ihan kiva näkymä tästäkin huoneesta.

Hotellin sisäpihalla oli uima-allas (katettu),
aurinkotuoleja sekä ekana iltana grillibileet
pientä korvausta vastaan!

Sieltä sen funicularin pitäisi tulla.

Kaupungin keskustasta järvimaisemaa.

Jonotusta Gotthardin tunneliin.

Paluu Zürichiin sujui ihan joutuisasti ja palautimme auton lentokentälle. Junalla ja raitiovaunulla teleporttasimme itsemme hotellille. Ilma oli edelleen ihan järkyttävän kuuma ja kun sitä kuumuutta oli riittänyt pidempään, tuntui, että kaikki kaupungin talot ja kadut hohkasivat sitä kuumuutta.

Hotellissa meillä oli kattohuoneisto, jonne mentiin erittäin arveluttavatoimisella hissillä. Pelotti joka kerta, että se hajoaa ja jää kerrosten väliin tai putoamme hissikuiluun... Huone oli hieno, mutta koska oli ihan järjettömän kuuma, oli vaikea ajatella muuta kuin sitä, että huoneessa ei ollut ilmastointia. Yöksi onneksi lämpötila laski vähän yli +20 ja huoneeseen sai läpivedon aikaiseksi eli nukkuminen onnistui jotenkuten.

Olimme kaavailleet menevämme keskustaan yhteen tuttuun ravintolaan illalliselle, mutta koska oli niin helvetin kuuma, päätimme, että joku lähempi kuppila saa kelvata. Iltakymmeneltä oli vielä järven rannassa niin lämmin, että syöminen ilman hikoilua oli silkkaa toiveajattelua.

Seuraavana päivänä meillä oli aikaa tapettavanamme miltei koko päivä eikä ollut suuria hinkuja tallustella tulikuumilla asfalttikaduilla. Onneksi illaksi oli luvattu ukkosta ja sadetta, ja sen myötä vuorilta ja järviltä puhalsi ihanan navakka tuuli, joka ei ollut millään muotoa kylmä. Vietimme suurimman osan päivästämme istuskellen järven rannalla.

Viimeisen päivän helpottava tuuli järven rannalla Zürichissä. Huomaa, että sveitsiläinen aitaa kukka-asetelmatkin. :D

Kotona oltiin illalla miltei aikataulun mukaan, vaikka lento lähtikin myöhässä. Olipa ihanaa astua ulos +13-asteiseen iltaan!

Reissu oli tosi kiva "roadtrip", useinmiten on mukavaa vähän vaihtaa maisemaa eikä kököttää viikkoa samoilla sijoilla. Tai no, kyllä minä Edinburghissa voin viettää viikon helposti, mutta se onkin vähän eri juttu. :)
Se täytyy sanoa, että vähän viileämpikin ilma olisi riittänyt. Vaikka pidänkin enemmän lämpimästä kuin kylmästä, niin kyllä tuollainen lähes neljänkympin jatkuva lämpö imee mehut tehokkaasti. Etenkin reissussa kun haluaisi vähän liikkua ja käydä katselemassa paikkoja. Vaan toisaalta, eilen illalla oli täällä eteläisessä Suomessa +8 eikä sekään kivaa ollut kun melkein olisi hanskat tarvinnut...

Loppuloma meni ihan kotona ollessa ja normipuuhastelujen parissa. Hyvittelin soimaavaa ilmastoterroristin omaatuntoani ja ostin uuden jääkaapin sekä pakastimen. Ovat ihan A+ -luokkaa kun vanhat olivat yli 10 vuotta vanhoja Ö-luokan vehkeitä. 
Seuraavaa lomapätkää odotellessa... Onneksi on viikonloppu!


P.S. Tietääkö kukaan Partapapasta mitään? Blogi on kadonnut jälkiä jättämättä. :-/