tiistai 20. tammikuuta 2015

Se on täällä taas!

Nimittäin telkkarin suosikki-, mutta myös inhokkiohjelma. Kyllä, Suomen surkein kuski, kolmas kausi. Eilen alkoi ja voin sanoa, että melko hiuksia nostattava (jos eivät olisi pystyssä valmiiksi) ensimmäinen jakso oli! Pelotti useampien (apu)kuskien puolesta.
Ihan oikeasti... Tässä jaksossa esiteltiin vasta kuusi ensimmäistä ja kyllä ihan hirvittää, että millaisia loput neljä ovat. Onneksi ohjelma tulee vain kerran viikossa niin ehtii vanha pumppuparka toipua järkytyksestä...

Muutoin aika laukkaa kuin hirvi, töitä piisaa eikä ehdi pahemmin Blogistaniassa notkua. Tänä aamuna päätin sitten tehdä oman irtioton ja uhrata hetken työaikaa kuulumisten kirjoittamiselle.
Olen nyt töihinpaluun jälkeen huomannut, että ehkä oikeasti olin lähempänä loppuunpalamista ennen vuorotteluvapaatani kuin arvasinkaan. Työnteossani alkoi olla sellaisia hieman hällävälistisiä piirteitä ja työmäärä ahdisti niin, että tuntui ettei oikein selviä niistä pienimmistäkään pakollisista hommista. Aika meni lillumiseen. Nyt, paluun jälkeen olen jaksanut tarttua toimeen ihan uudella tarmolla ja huolimatta poissaoloni aikana ilmaantuneista uusista (ja haastavistakin) työtehtävistä koen, että "kyllä mä tästä selviän". Siispä taisin intuitiivisesti ottaa irtioton ihan oikeaan aikaan.

Toki töihinpaluussa on vielä tasapainoilua työajan kanssa, sillä minulla on vielä fysioterapiakäyntejä, jotka on valitettavasti otettava työpäivän lomaan, sillä ajat ovat kiven alla. Eilen puolestaan karkasin iltapäivästä kampaajalle, sillä en halunnut vaihtaa jo aiemmin varattua aikaani. Niinpä työaikaleimaukseni saldo näyttää kohtuullisen ikävää miinustuntimäärää nyt, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Muutama "karkaaminen" on vielä tehtävä syystä ja toisestakin, mutta sitten keskityn saamaan työajan niihin lukemiin mihin pitääkin.

Olisihan tässä paljon juttua kerrottavana, mutta jääköön nyt toiseen kertaan. Nyt jatkan työntekoa.

JälkiJuttu:
Viime viikolla erehdyin työpäivän tuoksinassa vastaamaan privaattikännykkääni. Joku halvatun lehtikauppiashan siellä oli. Ja aika törkeäkin vielä. Kävimme seuraavanlaisen lyhyen keskustelun:

*ring ring*
minä:          Ässä...
kauppias:     No moi Ässä! täällä on K. Etku lehtitalo Huijarit Oy:stä. Olipa kiva, että tavoitin!
m:              mmm... Hei...?
k:              Viimeksi kun täältä meiltä oltiin yhteydessä niin sovittiin, että kun 
                 Kodin kuvalehdesta tulee joku hyvä tarjous, niin otetaan sitten uudestaan yhteyttä.
                 Ja nyt sellainen tarjous on! *huutaa suorastaan*
m:             No en ole kyllä kenenkään kanssa sopinut mitään sellaista.
k:              Ai et ole kiinnostunut Kodin kuvalehdestä?
m:             No en ole. Mulla on nyt vähän kiire, joten merkkaa sinne, että olet soittanut ja että
                asikas ei ole kiinnostunut.
k:             Selvä, hei.
*tuut tuut tuut*

Yleensä en tosiaan töissä vastaa privaattipuhelimeeni oudoista numeroista tuleviin puheluihin, sillä lehtikauppiaitahan ne järjestäen ovat. Mutta tuo poitsu oli kyllä melkoisen törkeä kun yritti esittää asian niin, että olisin muka jonkun kanssa aiemmin keskustellut ja ilmaissut kiinnostukseni tulevia tarjouksia kohtaan. En yhtään ihmettele, että saavat vanhuksia halpaan noilla myyntisoitoillaan. Ymmärrän, että leipä on tiukassa ja kaikki keinot ovat sallittuja, mutta silti. Jotain rajaa!

6 kommenttia:

  1. No jopa oli jantteri tuo lehtikauppias. Hyvä kun sait sanotuksi vähän vastaankin. Mullekin ovat taas aktivoituneet soittelemaan ja sekös harmittaa. Kaikille olen ihan nätisti sanonut, että kauppoja ei tule eikä kannata lähettää mitään pyyhesettiä tai muuta härpäkettä ja sen lisäksi lehtiä joita en ehdi lukea.

    AIka hyvin olet itseäsi kuunnellut ja tajunnut ottaa irtioton. Hyvä sinä.

    Vähän tuohon liittyen, muuan tuttava on sellainen, että syöksyy täysin purjein uusiin juttuihin. Panostaa siihen satakymmenen lasissa kunnes tulee stoppi. Sitten yleensä riitautuu (väsyneenä) juttuun liittyneiden ihmisten kanssa ja poistuu paikalta ovet paukkuen ja sillat roihuten. Eikä tajua vieläkään, että hänen pitäisi ihan oikeasti pysähtyä vetämään henkeä ja miettimään mikä on oikeasti tärkeää. Surullista katsoa sivusta ja nähdä kuinka alkuinnostuksessa vedetään täydellä kaasulla niin, että moottori (ihminen) hirttää kiinni ja homma päättyy siihen.

    No... tuo nyt oli loppujen lopuksi aika kaukana sun tapauksesta.

    Pakkanen lauhtuu onneksi. Varmaan sitten tulee sitä luntakin lisää. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Siis vaikka ymmärrän, että leipäänsä nekin vaan tienaavat, niin en pidä lehtikauppiaista. Ja tuo oli kyllä niin törkeää kusetusyritystä, että varmaan kuuli jääpuikkojen putoilevan äänestäni.

      Ehkä tästä ikääntymisestä on se hyöty, että osaa edes jollain tasolla kuunnella itseään, ja hyvä niin.

      Kuulostaapa todella kuluttavalta tuo tuttavasi toiminta! Suorastaan maaniselta. Toivottavasti ei itse moiseen koskaan ajaudu.

      Poista
    2. Joo, maaninen on kyllä aika osuva termi. Harmi vaan, että sama kaava tuntuu toistuvan sekä töissä, että harrastuksissa. Ilmeisesti jonkin verran myös ihmissuhteissa.

      Ikääntyminen tuo itsetuntemusta ja itsekunnioitusta. Tuikitarpeellisia asioita joiden arvon tajuua vasta kun on riittävän kypsä tajuamaan :D Hyvä sinä!!

      Poista
    3. Aika raskasta elämää, sanoisin, etenkin kun sitä toteuttaa kaikilla elämän osa-alueilla.

      Olen jo riittävän vanha tajutakseni senkin, että kaikkea vääryyttä en voi maailmassa oikaista eivätkä työt lopu tekemällä. Se on ihan helpottava huomio. ;)

      Poista
  2. Surkein kuski on aivan mahtava ohjelma :) Ja olen todella iloinen että se taas tulee. Mutta kyllä ihmisten ajotaito voi ihmetyttää... tai siis lähinnä sen täydellinen puuttuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on mahtava ja samalla vähän pelottaa kun ne on niin tumpeloita!
      Ja miten voi saada ajokortin kun ei osaa edes liikennemerkkejä tai väistämisvelvollisuusasioita? Tänään se taas tulee....

      Poista