perjantai 9. tammikuuta 2015

Huhheijaa!

Tulin vaan kertomaan, että elossa ollaan. Kolmatta päivää töissä ja vähän alkaa olla jo fiilis, että en ole poissa ollutkaan. Paitsi että en löydä työhuoneestani mitään ja työtehtäviin kuluu paljon enemmän aikaa kuin ennen vapaata. Ja ovenpieleen kuuluva nimikylttini on kadonnut. Mutta ehkä se tästä taas lutviutuu ajan kanssa.

Monet ovat jo käyneet toivottamassa tervetulleeksi takaisin ja osa on suoraan sanonut kaivanneensa, osa sitten oman tapansa mukaisesti ilmaissut asian rivien välissä. Että sikäli mukavaa tietää olevansa ihan oikeasti tervetullut takaisin, vaikka tällainen riivinrauta olenkin.

Vaan kyllä se vähän koville ottaa nousta herätyskelloon aamun pimeydessä. Ja olla muka skarppina koko päivän! Eilen olin illalla ihan kuitti kun työpäivän päälle piti käydä suorittamassa viikon ruokaostokset. Ei tarvinnut paljoa unta houkutella kun petiin kaatui.

Koirat ovat olleet jokseenkin ihmeissään tällaisesta äkillisestä muutoksesta, etenkin kun joulun pyhät menivät "hieman" erilaisessa rytmissä. Vaan kai nekin tottuvat taas.

Ei mulla muuta tällä kertaa. Hyvää viikonloppua!

JälkiJuttu:
Tänä aamuna taivastelin oikein ääneen, että miten olen koskaan voinut tulla toimeen ilman nastakenkiäni! Sellainen kaljama oli kotipiirissämme, että pakko oli töihinkin suunnata jääkirput jalassa. En kyllä suostu ilman moisia enää ulkoilemaan näissä Suomen "talvissa".

10 kommenttia:

  1. Koitahan jaksaa sillä se ottaa aikansa ennenkuin taas tottuu rytmiin. Mulla on nyt 34. totutteluvuosi menossa ja äiti sanoi että vielä kun pari vuotta käyn ahkerasti niin sitten duunit menee ihan omalla painollaan. Saas nähdä kuinka käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta toisaalta tuli vähän sellainen olo, että en ole poissa ollutkaan. Kyllä se tästä taas, kai.

      Poista
  2. Kotoa lähtiessa sulat kadut, otin mummojarrut kengistä pois. Bussista toiseen siirtyessä seurasikin sitten erittäin pelottavat minuutit kun sentti kerrallaan vipelsin peilijäällä ilamn mitään tukea. Ai helevetti. Viimoset 3m saattoi viedä melkee 5 min kun ei kukaan voinut ees auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan hirvee kaljama oli! Ja nyt on lumi siinä jään päällä.
      Eipä ihme, että uutisoivat terveyskeskusten täyttyneen murtumapotilaista. En kyl haluu, joten pidän nastakenkiä jalassa koko ajan. :)

      Poista
  3. Hyi kauhia, älä nyt vaan könyä sen koipesi kanssa uutta saikkua.

    Mä olen niin kauan ollut jo pois 'normaaleista' töistä, etten varmaan sopeutuisi mihinkään työaikoihin. Olen siis syrjäytynyt. Toisaalta olisi kiva jos olisi jossain oma työhuone jossa voisi olla rauhassa, koska on 'töissä'. Kotona se ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaikka kuule nukun ne nastakengät jalassa jos ne säästävät mut luunmurtumilta! :D

      Luulen, että mun olis todella helppo syrjäytyä työelämästä. Vaikka on ollut ihan kiva palata töihin, koska on tullut lämpimästi vastaanotetuksi, niin ei olisi mitään ongelmia humpsutella omiaan päivät pitkät.

      Poista
    2. Alan yhä enemmän kallistua sen kodin ulkopuolisen ikioman työhuoneeni puolelle. Pitää kai semmoinen hommata kaupungilta. Uskon tehokkuuteni nousevan pikkuisen parempiin lukemiin. Nyt menee 'vähän' löysäillen.

      Poista
    3. Hmmm... Siitä vaan sitten työhuonetta etsimään, siitä punttisalin läheltä, että on lyhyt matka virkistäytymäänkin. :)
      Ymmärrän oikein hyvin kaipuusi "oikeaan" työhuoneeseen. Kun on kotona, sitä helposti lilluu johonkin saamattomuustilaan tai sitten tekee töitä ihan "vääriin" aikoihin.

      Poista
  4. Onnea kun olet taas päässyt työelämään ... ja onnea minulle kun opin uuden sanan KALJAMA - meilläkin on noin liukasta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja juu, kaljama on vanha, vanha suomenkielen sana, joka mielestäni kuvastaa sellaista keliä oikein hyvin. Kohta on taas kaljama kun lumet sulavat kohisten ja sitten tulee pakkasta.

      Poista