maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kansalaisvelvollisuus suoritettu


Lauantaina oli juuri niin upea päivä kuin ennusteissa luvattiinkin! Näin ensimmäisen nokkosperhosen liitelemässä ja joku kärpänenkin oli herännyt. VV:n mukaan myös pihan pienet muurahaiset olivat liikkeellä.

Perkasin kukkapenkistäni kaikki epämääräiset rikkaruohot ja viimevuotiset ruohokasvustot, jotka sattuneesta syystä jäivät syksyllä hoitamatta. Jotain krookuksia ja tulppaaneja penkistä näyttää nousevan eli ei ole myyrä kaikkia saanut syötyä, vaikka yritys on ollut ilmeisen hyvä. Jättisinilaukatkin jostavat jo päätään, joten niitäkin on hengissä. Kukkapenkin remontti on sitten edessä ensi syksynä. Vielä kun muistaisin, miten olin sen suunnitellut silloin sipuleita tilatessani...
Pesimme terassin, sillä leudon talven vuoksi oli sammal vähän vallannut alaa. Ja pystytimme terassikalusteet sekä aurinkovarjon. Aurinko lämmitti ihanasti ja grillikausi tuli avattua perinteisellä makkaran grillauksella. Sillä aina testataan onko grilli kuosissa ja kokin taidot tallella.

Avarsin myös kotiseututuntemusta käymällä ennakkoäänestämässä kirjastossa. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että kertaakaan en ole kyseisessä talossa käynyt näinä vuosina kun olemme tuolla asuneet. Ei ole ollut asiaa... :)
Ihan siistihän se oli ja yllättävän isokin. Varmasti palvelee alueen asukkaita hyvin, siellä oli aika paljon väkeä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä.

Ääni tuli heitettyä kuoreen ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ei ehdokkaani mene läpi. Eivät ne meikäläisen ehdokkaat oikein tahdo päästä läpi kun en äänestä mitään "naamoja". Periaatteesta.
Mutta nyt voin siis hyvällä omallatunnolla heittää kaikki vaalimainokset postilaatikosta suoraan paperinkeräykseen. Olen tainnut vain kerran aiemmin äänestää ennakkoon tai korkeintaan kaksi. Toki myönnän "nukkuneeni" jossain kunnallisvaaleissa ja varmaan eurovaaleissakin. Mutta pääsääntöisesti olen raahautunut paikalle varsinaisena äänestyspäivänä.

Ja se mistä iloitsen ihan tavattomasti, on se, että en joudun minkäänlaista vaalivalvojaisohjelmaa katsomaan! En ole nimittäin vielä tähän ikään mennessä keksinyt ketä varten ne ohjelmat ovat olemassa ja miksi joka kanavan pitää niitä näyttää.

4 kommenttia:

  1. Mua niin ahdistaa tuo äänestäminen, kun tiedän, että pitäisi, mutta en millään keksi ketä äänestäisin. Tänään kokeilin jopa vaalikonettakin, mutta se antoi ihan ihmeellisen tuloksen, niin kuin aina ennenkin. Eli joudun vissiin keksimään ihan itse ehdokkaani.

    Minä en oikein viitsi äänestää sellaisia, joilla ei ole läpimenosta toivoakaan. Tuntuu, että menee ääni ihan hukkaan. Mutta ei ehdokkaan mikään "naamakaan" tarvitsisi olla. On tämä ihmisen elämä vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein vaalikoneen ja varmaan ekaa kertaa ikinä annoin sen näyttää suuntaa äänestykselleni. Mutta oikeassa olet, hassujakin ehdokkaita tuli sitä kautta. :)
      Katselin kuitenkin YLEn vaaligalleriasta muutamien valikoituneiden haastattelut ja siitä jalostin päätökseni.
      Minulle se läpimeno on oikeastaan vähän toissijaista jos ihan rehellinen olen. En osaa oikein selittää miksi. Ehkäpä haluan antaa ääneni yksilölle kuitenkin.

      Ja hei, ainahan voi äänestää tyhjää. ;)

      Poista
  2. Mulla on vielä ehdokas päättämättä. Ja puoluekaan ei ole enää yhtään varma tieto. Ainoa kriteeri josta en tingi, ehdokkaan pitää olla paikallinen. Ainoa istuva 'meidän seudun' ehdokas jota voisin äänestää, on 'väärästä' puolueesta mutta häneen ehkä päädyn jos en parempaa keksi. Nämä istuvat edustajamme eivät kyllä ansioillaan vakuuta, ryhmäkurin tiukassa talutusnuorassa jolkottavat ja sen mukaan äänestävät. Minua vieläkin korpeaa se, että täältä lopetettiin varuskunta, eivätkä meidän edustajat saaneet aikaan muuta kuin satunnaista mölinää ja samaa paskanjauhantaa kuin ennenkin.

    Ei oo helppoo. Tänään aion kuitenkin kunnantalolle hommautua äänestämään. Seurakuntavaalit taitavat olla ainoat, joissa en äänestä, muihin yritän kyllä kovasti osallistua. Eurovaaleissa äänestin Keminmaan ihmettä ihan siitä ilosta, että saadaan se vänkäri pois päivänpolitiikasta muitten riesaksi :D

    Pitää kai vakavoitua. Nyt kun orivalintakin on tehty. Mutta se on kokonaan toinen juttu se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän samat kriteerit, että paikallinen pitää olla, siis lähistöltä. :)

      Joo, en mäkään seurakuntavaaleissa, ikinä.

      Orivalinta ei onneksi liity tähän mitenkään! :D

      Poista