maanantai 21. tammikuuta 2013

21. Mitä teet

Ai just nyt vai? Vai yleensä? Työkseni? Kamalan vaikeita aiheita kun voi tulkita niin monella tapaa... Hmph.

No just nyt kirjoittelen tätä postausta käyttäen työaikaa tähän (klo 16:50), mutta vain siksi kun ei kannata mitään työtä enää aloittaa kun kohta on kotiinlähtö. Eli loisin työnantajan ajalla siis.

Työkseni istun toimistossa ja jokainen teistä osallistuu palkkani maksamiseen. Yritän olla luottamuksen arvoinen ja jatkan virkani hoitamista omalta pieneltä osaltani
Ennen tähän putiikkiin päätymistäni tein samoja hommia, mutta "kapitalistin leivissä" useammassakin eri työpaikassa.

***************

Tässä tuli aikahyppy. Kotiuduin töistä ja hoitelin normiaskareet ennen kirjoittamisen jatkamista.

Mitä teen vapaa-ajallani? No enpä oikeastaan mitään ihmeellistä. 
Tuijottelen liikaa telkkaria ja neulon siinä sivussa mitä milloinkin. Tällä hetkellä on tekeillä Siipalle kaulaliina ja välipalana sutaisin kummilikalle sellaisen Frilla-huivin lahjarahojen höysteeksi.

Juuri nyt harkitsen vakavasti pienille tirsoille kallistumista. Päivä oli vauhdikas ja työntäyteinen, ja nyt kun on vähän kupua ravittu, alkaa väsy painaa silmäluomia.
Lupaan kuitenkin laittaa herätyskellon soimaan ettei mene ihan kokonaan yöunet. 

Eli mitä teen kohta? Luultavasti kuorsaan. ;)  

10 kommenttia:

  1. Vaikeinta näissä on just se, että pitää ihan itse päättää mitä milläkin tarkoitetaan. Toisaalta se on just se, minkä takia samasta aiheesta ei tule kahta samanlaista kirjoitusta.

    Maksan mielelläni lusmuilustasi työajalla, kun selvästi käytit sen meitä ajatellen. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella vapaasti voi tulkita aiheita ja sehän on tosiaan kivaa. Tulee monenlaista juttua ja sitten tätä meikäläisen huttua. ;)

      Ja lusmuilin kyllä todella vähän tänään, semmoset kymmenen minuuttia vaan. ;D

      Poista
  2. Kun kerran jaat elämääsi ja sen tapahtumia kanssamme niin osallistuminen teikäläisen palkanmaksuun on vähintä mitä me kurjat voimme tehdä. Mitä sitten ikinä työksesi teetkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko vaikka niin, että sitten kun valtio menee konkurssiin, niin silloin minäkin jään työttömäksi.
      En nyt ihan täysin paljasta missä tätä kapeaa ja pitkää leipääni tienaan. Ehkä sitten myöhemmin. ;)

      Poista
  3. Ootko töissä keltasenvärisessä rakennuksessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. Kyllä tämä talo on pääväriltään valkoinen (tai semmoinen likaisen valkoinen). :)

      Poista
  4. Siellä on ny haastetta sulle pukannut... Tapa, jos on ihan pakko, mutta tee se nopeasti, etten jää kitumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai vaan SE haaste...??? *käy kurkkaamassa*
      Joo, voi helvetin kuustoista! Oisin vihainen jos en naurais vedet silmissä ja pissat housussa! :D :D :D

      Voi hevonen, pitänee yrittää miettiä jotain...

      Poista
  5. Mä se vaa makoilen sohvalla, niiku aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan okei. Sohvalla makoilu on ihan parhaita ajanviettotapoja. :)

      Poista