torstai 17. tammikuuta 2013

17. Valmis

Paluu arkeen oli ankara. Tänäänhän oli määrä lampsia sinne kurssille ihmettelemään taitto-ohjelman uusia hienouksia. Ja luonnollisesti koulutuspaikka oli täysin päinvastaisella puolella kaupunkia kuin minä.
Sehän sitten tarkoitti sitä, että piti herätä ennen kukonpierua eli normaalia arkiaamua aikaisemmin. Ihanaa.

Pienen stressin allahan sitä yleensä toimii parhaiten ja niin minäkin ponkaisin kuin vieteri ylös toisen kellon soidessa kun normaalisti torkuttelen iloisin mielin monta kertaa molempia kellojani.
Niinpä olin sitten valmis lähtemään hyvissä ajoin. 

Matkanteko sujui ihan hyvin alkumatkan, mutta lähtiessäni etenemään poikittain länsipuolelle kaupunkia hidastui meno ihan tykkänään. Matka johon olin varannut periaatteessa kolme varttia, ja jonka arvelin sujuvan ehkä jopa hieman nopeammin, kesti 50 minuuttia!
Puolivälissä matkaa olin jo valmis uskomaan, että en ikinä ehdi ajoissa kurssipäivän alkuun.

Kuin ihmeen kaupalla ehdinkin paikalle tasan sillä kellonlyömällä kun kurssin piti alkaman.
Luokassa ei näkynyt sen paremmin opettajaa kuin kurssikavereitakaan (= työkavereita). Opesta ei ollut tietoa, mutta työkaverit ryystivät aamukahvia kuppilan puolella. Eli en myöhästynyt ollenkaan, oikeasti. :)

Kurssi oli ihan jees. Ei nyt mitään suurta uutta ja mullistavaa tullut, mutta ihan hyvä muistinvirkistys ohjelmistopäivityksen ohessa. Meikäläinen kun tekee niin vähän taittohommia, että taito tuppaa ruostumaan välillä ja aina kun aloittaa uuden työn, pitää käydä läpi kurssimatskuja ainakin jossain kohdassa. Että ehkä tästä jotain tarttui haraviin, toivon niin.

Päivä osoitti sen, että olen ihan valmis menemään töihin. Jaksoin ihan hyvin keikkua tämän päivän liikkeellä, vaikka iltapäivällä lounaan jälkeen joku pieni notkahdushetki tulikin. 
Eli huomenna sitten oman sorvin ääreen katsomaan mitä katastrofeja siellä odottaa. Onneksi olen sentään setvinyt sähköpostejani tässä sairastamisen lomassa. Muuten voisikin päästä itku heti kättelyssä... Niin tai näin, olen valmis. 

JälkiJuttu:
Tulipa typerä postaus päivän haastesanasta. Pahoitteluni tästä! 

4 kommenttia:

  1. No eihän tämä mikään typerä postaus ollut vaan varsin selkeä kertomus eräästä tammikuisesta päivästä, vieläpä niin että siihen oli onnistuneesti liitetty päivän haastesana.

    Mitenkäs tauti,onko se nyt kokonaan selätetty vai vieläkö rassaa jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta eihän tämä nyt mikään hääppöinen tarina ollut. ;)

      Tauti on voiton puolelle. Antibioottikuuri on päällä ja vatsa ei ole vielä ihan normaali, mutta paljon parempi jo. Uskaltaa poistua jo kotivessan läheisyydestä.
      Olo on vähän hutera vielä johtuen varmaan siitä kovasta monen päivän kuumeesta ja heppoisista eväistä (paahtoleipää & mustikkasoppaa), mutta eiköhän se tästä. Kiitos kysymästä. :)

      Poista
  2. Oi puistatus, muistan vieläkin elävästi miten otsasuoni pullottaen kökötin kehä ykkösen sisäpuolisissa ruuhkissa. Rantaraitilta Hernesaareen oli matkaa reilut 20 km mutta aikaa siihen kului parhaimmillaan 50-60 minuuttia. Ei huima matkanopeus, autolla.

    Otan osaa, onneksi noita "väärällä suunnalla" pidettäviä kurssipäiviä ei taida usein riesanasi olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei paljoa naurattanut. Etenkin Koskelantiellä kun sekaan änki vielä paloauto...

      Asuinpaikka on valittu työpaikan sijainnin mukaan, molemmat täällä itäpuolella.

      Ja juu, onneksi ei joka viikko tartte kampeutua "väärälle" puolelle kaupunkia. Hyvä jos kerran vuodessa.
      Mutta bussilla jos oisin lähtenyt, olisi pitänyt varmaan varata kaks tuntia per sivu...

      Poista