torstai 31. tammikuuta 2013

Kaksipuolinen merkkipäivä

Huomenna on merkkipäivä tai muistopäivä tai miksi sitä nyt sitten haluaakaan nimittää. Toisaalta se on ylpeyden päivä ja toisaalta haikeuden.
On nimittäin kaksi asiaa, jotka molemmat ovat tapahtuneet helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Kolme vuotta sitten aloitin sen tupakkalakon, joka on pitänyt. Toisin sanoen lopetin röyhyttelyn. Tupakointihistoriaani kuului useampi lakko ja lakontapainen, vähentäminen tai "katotaan sitten keväällä/kesällä/syksyllä/joskus" -tekosyillä pelaaminen.

Se, miksi se irtirepäisy tuolloin kolme vuotta sitten onnistui, on vähän mysteeri. Jokseenkin kaikki lakkoilu- ja lopetusyritykset siihenkin asti oli ihan vakavalla mielialalla aloitettu, mutta jostain syystä ne kariutuivat. Olenkin sanonut, että ehkäpä aika vain oli nyt kypsä. 
Toisaalta olin myös nähnyt keuhkoahtaumansa kanssa kamppailleen isäni, jonka loppuaika ei ollut mitenkään loistokasta tai seesteistä, mutta röökiä piti vetää viimeiseen asti, vaikka koko ajan tuppasi happi loppumaan ja pyörryttämään. Että ehkä osansa silläkin, alitajuisesti. En tiedä.

Mutta tässä ollaan. Kolme vuotta savuttomana enkä ole röyhyttelypäiviäni kaivannut! Ja ihan luvalla sanoen, olen ylpeä itsestäni siitäkin huolimatta, että läskiä on tarttunut pintaan rivakasti näinä kolmena vuotena. Ja voitte olla varmoja, että aika paljon saa virrata vettä Vantaanjoessa ennen kuin moisen turhuuden uudestaan aloitan. Mutta toisaalta ymmärrän jokaista tupakoitsijaa ja minä olen se viimeinen ihminen, joka ryhtyy asiasta saarnaamaan.

Huomenna tulee myös kuluneeksi vuosi siitä kun Mummeli-koira lähti viimeiselle matkalleen. Tällä viikolla huomasin, että koiran oma ruokakuppi on edelleen kuivauskaapissa. Pitäisiköhän se vähitellen siirtää sieltä pois...
Vuosi on mennyt nopeasti, sillä välillä tuntuu, että siitä on viikko kun hovieläinlääkärin luo matkaa tehtiin mieli matalana ja pala kurkussa.

Elämä kuitenkin jatkuu ja uskallanpa nyt teille ihan varovasti kuiskata, että meidän seuraava koiramme taisi syntyä tuossa viikko sitten. Että maaliskuun lopulla taidan jäädä "mammalomalle" vähäksi aikaa. Ja että PP:n ja Juniorin elämä saattaa mennä kertalaakista sekaisin. Mutta älkää kertoko vielä kellekään ettei manata mitään huonoa karmaa. Jooko? Kiitos, mä tiesin, että teihin voi luottaa. :)

15 kommenttia:

  1. Kas, meillä on ihan samanlainen tupakkahistoria. Itsekin taisin lopettaa noin kolmisen vuotta sitten, mutta toisin kuin sinä, niin en pannut merkille tarkkaa päivää ja kuukauttakaan. Olin ehtinyt niin monta kertaa aloittaa ja lopettaa tupakoinnin, etten jaksanut ruveta enää laskemaan päivän päälle. Mutta nyt on pitänyt =). Onnittelut meille!! Minä lihoin muuten 18 - 20 kiloa tupakan lopettamisen myötä tosi nopeasti. Sittemmin laihdutin ne pois.
    Ja voiiii... tuo pieni karvainen salaisuus on melkein pakahduttava...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se kumma, että sitä lopettamista on pitänyt "harjoitella" niin monta kertaa. ;)

      Mullekin tuli reilusti kiloja heti alussa, jotka laihdutin pois. Sittemmin erinäisistä syistä (mm. aktiiviliikunnan lopettaminen) kilot ovat palanneet ja pitäisikin ryhdistäytyä kunnolla.

      Karvainen salaisuus on niin jännittävä, että en oikein vielä anna itselleni lupaa ajatella sen olevan totta.

      Poista
  2. Hieno homma toi tupakin pois viskasu. Mä oon pisimmillää ollu 2v lakossa, siis tupakki, mut sit aateltii tän kämpän ostettuamme kiskasta yhet sauhut ja nii se taas läks. Nyt on *Laskee* 37 vuotta tullu kessuteltuu, lakkoajat mukaa laskettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mullakin oli ennen tätä lopetusta muutamakin vuoden lakko, jotka sitten tyhmyyksissäni päästin lipeämään milloin mistäkin syystä.

      Mutta kyllä meikäläiseltäkin kaikki lakkoilut mukaan laskettuna meni kevyesti yli 20 vuotta sauhutellessa. Ja siksi sanonkin, että kenellekään en saarnaa enkä moralisoi asiasta.

      Poista
  3. Onneks olkoon, että loppui se tupakanhimo, paljon on asioita mihin itse ei saa vaikuttaa, mutta tupakaa on semmoinen, että sitä itse saa päättä - nyt loppu ja sillä siisti. Toivon hartaasti että ukkoni myös lopetta mut kun se on niin tyhmäääää .... sinulle hyvää elämää ilman tupakkaa toivottaen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Se on jännä riippuvaisuus toi tupakki. Sunkin ukkos lopettaa sitten jos itse haluaa, muuten ei. Nimittäin pakottamalla ei ketään saa tupakasta irrottamaan.

      Nyt kun on kolme vuotta mennyt (ja tupakka haisee nenään tosi pahalle), voin sanoa varmasti, että minun elämäni tupakat on poltettu. :)

      Poista
  4. Voi hii... tuota, siis tupakkilakosta. Tai lopettamisesta. Samanlainen tarina täälläkin: olin yli 20 ja tyhmä kun opettelin. Pois en sitten oppinutkaan niin helposti. Kun tein esikoisen, lopetin toki, mutta aloitin heti imetyksen lopettamisen jälkeen uudelleen. Kuopuksen ilmoittaessa tulostaan lopetin myös - raskaus on ollut ainoa tapa minulla päästä tupakasta edes hetkeksi eroon. Mutta tällä kertaa en sitten aloittanutkaan uudelleen ,koska en halunnut tehdä enempää lapsia ;-)

    Minäkin olen kokenut, että aika kokonaan lopettamiseen oli vaan oikea. Ei ole tehnyt mieli vaikka kuopuksen isä toisinaan polttikin. Nyt olen siis ollut melkein 7,5 vuotta polttamatta ja varjele jos aloitan joskus uudelleen. (Munajohtimetkin kun on jo tukittu ja hedelmällinen ikäkin jo ihan viimeisiä vetelemässä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuoruuden tyhmyyttähän se on ollu.
      Mulla on yksi kaveri, joka teki noin kuten sinä. Oli raskaudet ja imetykset polttamatta ja sit taas aloitti. Sillä on neljä lasta ja nykyäänkin sauhuttelee kuin korsteeni. Mutta hassua, että se tahdonvoima löytyy tuohon kohtaan, vaan se ei kuitenkaan kanna pidemmälle jatkoon.

      Mutta sulla on jo hieno määrä savuttomia vuosia takana. Onnittelut! :)

      Poista
  5. Kas, se oli vuosi 2009 kun minäkin stumppasin viimeisen tupakkini. Oma lopullinen lopetukseni vaati tosin viikon sairaalassa sappirakon poistoleikkauksesta toipumisineen. Kun vihdoin tuli lupa liikkua vessaa pidemmälle, raahustin alas ihmettelemään kuumaa kesäpäivää. Ei ollut tupakoita mukana eikä lompakkoakaan, oli niin kiirus lähtö kotoa. En sitten tullut ostaneeksi kotiuduttuani enää uutta askia. Kesäkuussa tulee neljä vuotta täyteen.

    Kiloja tuli semmoiset kymmenen ja niistähän minä nyt viimeisistäkin rimpuilen eroon.

    Välillä on tehnyt ihan hullunpaljon mieli tupakkaa mutta aika nopeasti se menee ohi. Ne on ne ekat savut ja ekat henkoset. Ne parhaat. Anopissa kuulema viimeiset. En tiedä.

    Karvainen pikku salaisuus on ihana, en kerro kellekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa ystäväiseni!

      Kilot tulee varmaankin siksi kun jollainhan se käsien tekemättömyys pitää kuitata. Eli syömällä. Tai näin ainakin mulla.

      Mulla teki ensimmäiset puoli vuotta ihan helvetisti mieli, vaikka käytin nikotiinikorvaustuotteita. Sit se jotenkin hiipui, vaikka vielä tuoksahti nenään TOSI hyvältä. Nykyään se haisee pahalta, että ei tee mieli.

      Mutta lakon alkuun, kun olin tosi piintynyt tervakeuhko ja rööki oli rituaalinomaisesti osa tiettyjä toimintoja, tsemppasin itseäni päättämällä, että "tänään en polta yhtään röökiä". Se auttoi! :)

      Poista
  6. Onnittelut sinulle ja kaikille muille jotka ovat röökistä päässeet eroon. Mulla on vasta reilu puolitoista vuotta juomattomuutta takana, joten en ole aikonut edes yrittää röökistä eroon. Ei mulla hermot kireällä ole koska ei edes tee viinaa mieli, ajattelin vaan että antaa elimistön nyt ensin tottua tähän olotilaan jonkun aikaa. Sitä alkoholia kun tuli vedettyä neljännes vuosisata täyspäiväisesti eli jonkun verran nuo sisuskalut olivat kovilla eikä ne helposti elvy - jos sitten koskaan. Toisaalta, pitäähän ihmisellä olla joku pahe ja olen tätä elämää sen verran nähnyt - niin hyvää kuin pahaakin - ettei mua haittaa jos lähden muutamaa vuotta aiemmn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten huomaatte se elämää lyhenee sukkelaan kun nytkin aiemmin - sana oli lyhentynyt aiemmn-muotoon. Eli teidän päätöksenne lopettamisesta oli oikea.
      Jotain hyvääkin: ihmiset tulevat olemaan helpottuneita kun mun vuodatuskommentit lyhenee sanan, kahden mittaisiksi ;D

      Poista
    2. No, paheiden summahan on vakio. Meikäläisellä on varmaan punkun kulutus lisääntynyt röökaamisen lopettamisen myötä. ;)

      Kyllähän elimistö itseään korjaa ihmeellisestikin kun lopettaa tupakoinnin tai rankan dokaamisen. Tietenkään ei ihan kaikkea, mutta paljon kuitenkin.

      Jokainen lähtee ajallaan, sitä ei etukäteen (onneksi) tiedä. Mutta toivon, että kun lähtö tulee, se tapahtuu seisovilta jaloilta eikä hitaasti kituuttaen.

      Poista
  7. Hei, yökukkuja Neo täällä. :)

    Piti ihan käydä tupakalla tässä välissä, kun oon niin kade teille. Tai siis kyllähän toi luku 3 sopii muhunkin kerta olin aikanaan kolme vuotta tupakoimatta, mutta en ollut tarpeeksi fiksu, jotta en olis alkanut uudelleen heti ensimmäisen siiderin myötä tyttöporukassa.

    Tänään just raineri piti mulle puhuttelun, kun en ole lopettanut vaikka hän nimenomaan sopi sillai, kun ekaa kertaa tavattiin. Se vaan, että informaatiokatkosta johtuen, en itse ollut tietoinen sopimuksesta. Enkä kyllä uskaltanut nytkään vielä sopia, kun luulen, että olette oikeassa siinä, että se jää pois sitten kun on sen aika.

    Niin oon mä myös ylpeä teistä kaikista, vaikka oonkin kade. :)

    En kerro kelleen karvaisesta salaisuudesta. Ihana se on, haistan sen jo nyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos, uskaltauduit yökommentointiin! ;D
      Jos et kerro kellekään, niin mä menin noin tuntia ennen sun kommenttiaikaa nukkumaan, vaikka oli ihan arki-ilta ja aikainen ylösnousu.

      Tolleen kuvaamallasi tavalla ne meikäläisenkin aiemmat lakot on pettäneet. Joukkovoima jyllää, se on ihmeellinen asia.

      Ai raineri oli sopinu sun kanssa? Ettei nyt olis erehtynyt ihmisestä? Jos se olikin joku muu.
      Sano vaan rainerille, että loppu tulee ajallaan, mutta sitä ei pysty millään tommosella sopimisella edesauttamaan. Kuten sanottu, se pitää lähteä itsestä se lopetus.

      Juu, ei kannata olla kade, mutta ylpeä saa toki olla. :)

      Se on varmasti ihana ja samalla kamala, mä tiedän. :)

      Poista