tiistai 21. tammikuuta 2014

Murtomaa

No tuota... ööööö... Eipä tästä oikein tule mitään muuta mieleen kuin murtomaahiihto.
Paitsi se, että kuka tällaisenkin sanan on keksinyt? Miettikääpä sitä ulkomaalaisraukkaa, joka yrittää suomenkieltä opetella ja eteen tarjoillaan tällaisia ihania sanoja. 

Osaako kovin monin suomalainenkaan selittää, mitä murtomaa tarkoittaa? Minä en olisi osannut... Piti luntata täältä ja selitys oli seuraava: 
murtomaa = suomaastosta kohoava harju
Selevä... Täytyy myöntää, että olisin sanonut murtomaaksi ihan mitä tahansa suhteellisen luonnontilaista metsäistä maastoa, jossa voi kuljeskella. En ollut edes ajatellut, että se pitää liittyä soiseen maastoon. 
Ja näyttihän tuo Murtomaa olevan sukunimikin, vaan ei kovin yleinen (väestörekisterin mukaan) kuitenkaan.

JälkiJuttu:
Tänään esittelin työsarkaani ensimmäistä kertaa tulevalle sijaiselleni. Tänään katsoin myös jännittyneenä, onko ollut hakijoita siihen pestiin, joka on porttini vuorotteluvapaalle. Joo, monta oli, joten eiköhän niistä joku sopiva löydy. Tänään siis tuntui ensimmäisen kerran konkreettiselta se, että kuuden (!!!) viikon kuluttua vietän vuorotteluvapaani toista päivää. Ihan mahtava ajatus! Tekisi mieli vähän hihkua, mutta ei passaa nuolaista ennen kuin tipahtaa, joten olen ihan hiljaa vaan...

8 kommenttia:

  1. No sinullahan jo vapaus uhkaavasti lähenee, hieno juttu!
    Mieheni harrastaa murtomaahiihtoa ja hänen mielestään murtomaa-sana on aivan selvä. Kysyin sitten häneltä äsken, että mikä se on. Vastaus tuli heti, että 'tasaiselta suolta nousee harju'. Täällä päin on näet murtomaita, suota ja harjuja. Siellä noi ukot hiihtelee jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, läheneminen aiheuttaa myös hieman paniikkia. Että muistaako sitä nyt kaikessa sijaista ohjeistaa... Mutta ehkä se siitä.

      Heh, tuo on varmaan murteellinen erokin, miten jotkut sanat ymmärtää. Niin kuin tämäkin, miehellesi ihan päivänselvä juttu kun taas meikäläinen pohti pidempäänkin, että mitä se mielestäni on.

      Poista
  2. Puolitoista kuukautta ja sitten rytisee!
    Muista nyt ennen vapaan alkua suunnitella tulevat työsi ja stressata itsesi oikein kunnolla, niin on sittten mukavampi aloittaa hysteerisenä hermorauniona sekin vuorotteluvapaa :D
    Ei vaan, ajatteles niitä ihania aamuja kun saa heräillä kaikessa rauhassa ilman kiirettä...hiiihdellä alkkareissä pitkälle iltapäivään ja syödä mährystää tv:tä katsellen..tarkoitan että otathan sinä sen vapaana etkä työkomennuksena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joo, kalenteri niin täyteen, että se poksahtaa! Ja sellaista menoa koko aika, että pääsee sitten takaisin töihin lepäämään. *not* ;)

      Vapaa on vapaa, mutta sen olen päättänyt, että vähintään yksi järkevä asia pitää joka päivä tehdä. Ja se pitää olla jotain muuta kuin koirien kanssa lenkillä käynti.

      Poista
  3. Mä pidän todella sulle peukkuja!

    VastaaPoista
  4. Eipä tullut mullekaan mieleen murtomaasta tuo suohomma. No, alussa oli suo, kuokka ja Jussi joten kaukana eivät kai olleet hiihtimetkään.

    Mä ihan vaimeasti täällä hihkun hipheitä ja heittelen hillittyjä kärrynpyöriä sun vuorotteluvapaasi puolesta. Ja niin paljon peukutan kuin uskallan, en tahdo enää yhtään sormivammaa. Luotto on kova, sinä olet vapaasi ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jotenkin siitä ei tosiaan suo tule mieleen... Vaan suomenkieli on ihmeellinen.

      Juu, ilakoidaan silleen hissukseen. Sitten voi heittää parit high-fivet kun on nimi paperissa siitä, että työtön on palkattu...

      Poista