Historian havinaa

Miksi historia havisee? Miksi historialla on siivet? Miksei nykyhetkellä ole siipiä? Oletko koskaan pohtinut kuinka hölmöjä sanontoja meillä on? :)

Omassa henkilöhistoriassani on monta sellaista käännettä ja kiemuraa tapahtunut, että siinä kyllä historian siipi havisee ja varmaan vähän vapiseekin. Mutta eipä niistä sen enempää. Nykyään olen vittumainen seesteinen keski-ikäinen lohikäärme rouva.

Vaan niinhän se on, että ilman historiaa ei voi olla nykypäivää. Ja ehkäpä juuri oma historiani on muokannut minusta sen, mikä nykyään olen. Ujosta ja arasta tytöstä kehkeytyi vuosien saatossa barrikaadeille rynnivä höpöttävä akka.

Oman elämäni aikana on jo monta asiaa jäänyt historiaan, sellaisia joita nykypäivän nuoret (siellä 80- ja 90-luvulla syntyneet) eivät edes tiedä olleen olemassakaan.

Tästä on mieleeni jäänyt oiva esimerkki. Telkkarista tuli (tulee ehkä vieläkin, en tiedä) ohjelma, jossa remontoitiin jonkun kämppä/osa kämpästä ja sisustettiin ammattilaisen avustuksella. Konseptiin kuului, että asukas kävi tämän sisustajan kanssa kaupoissa vähän "haistelemassa" asukkaan mieltymyksiä ja tyylisuuntaa. 
Kyseisessä jaksossa kohteena oli nuoren naisen opiskelijakämppä ja neitokainen sekä sisustussuunnittelija vierailivat Kierrätyskeskuksessa katselemassa huonekaluja. Suunnittelija antoi katseensa kiertää ja hetken päästä huudahti: "Kato! Ihana puhelinpöytä!" Opiskelijaneito näytti hieman hämmentyneeltä ja kysyi: "Mikä on puhelinpöytä?"
Niin, meillä oli lapsuudenkodissa puhelinpöytä ja minulla on sellainen ollut ihan omilleni muutettuanikin. Nykyään ei enää ole kun on vaan kännykät.

Samaa kategoriaa voisivat olla "korppu" ja "lerppu". Ja minä olen aloittanut tekstinkäsittelyopintoni (konekirjoituskurssin jälkeen) WP 4 piste jotain -ohjelmalla, jossa tuotokset tallennettiin keskustietokoneelle eikä suinkaan omalle koneelle tai disketille. Tuon jälkeen mikrotietokone oli suorastaan luksusta!
Oi niitä aikoja ja voi tätä historian havinaa.

JälkiJuttu:
Tapasin kaupassa toissapäivänä jonkun henkisen kaksoisolentoni. Olin menossa kassajonoon kun eteen pyyhälsi rouva parin ostoksen kanssa. Vaan hänelläpä olikin jemmakori kassahihnan päässä, joten ostoksia olikin enemmän kuin luulin. En kuitenkaan jaksanut lähteä etsimään toista jonoa ja jäin siihen.
Rouva ryhtyikin hyvin luontevasti juttelemaan kanssani siitä, että hänen piti vain lapasia tulla lapselle ostamaan, mutta sitten mukaan tarttui yhtä ja toistakin muuta ja kori oli ihan ääriään myöten täynnä. Sanoin, että juuri tuosta syystä otan aina kärryt. Siinä sitten juttelimme niitä näitä, kaksi toisilleen täysin ventovierasta ihmistä, ja kohtaamisemme päättyi siihen, kun minä sain tavarani nopeammin pakattua, että hän toivotti minulle hyvää illan jatkoa.
Siinä suunnatessani parkkihalliin pohdin, että minä olen ihan samanlainen. Voin jonkun vieraan kanssa ihan luontevasti heittää läppää asiasta kuin asiasta. Yleensä en ole se, joka keskustelun aloittaa, mutta joskus voi käydä niinkin. Joku Moni saattaa pitää tällaista käytöstä omituisena, mutta minulle se on ihan luontaista. Mahtaakohan Siippa hävetä minua useinkin näissä tilanteissa...? Nyt olin onneksi yksin liikkeellä. ;)