tiistai 7. tammikuuta 2014

Skeittari

Eli rullalautailija suomeksi.

Silloin kauan sitten minun nuoruudessani ei olisi tullut mieleenikään, että moisen neljällä pyörällä keikkuvan vanerinpalan ympärille muotoutuu ihan oma tyylilajinsa. Silloin(kin) pojat (ja ehkä joku tyttökin) kyllä skeittailivat, mutta eivät ne muutoin erottuneet omaksi joukokseen kuin sillä, että se lauta kulki mukana.

Silloin (kauan sitten) skeittailtiin kaduilla ja parkkipaikoilla, niin ja tietysti vaikkapa ostarien tasanteilla ja matalilla rappusilla.
 
Nykyään on olemassa kaikenlaisia ja -kokoisia skeittipuistoja, joissa kelpaa nuorison temmeltää. Vaan silti tuntuu veri vetävän niille kielletyille aluieille. Sinne liikekiinteistöjen edustoille, joissa on oikein kyltillä kielletty rullalautailu. Voisiko olla niin, että eivät ymmärrä kieltoa? Kun kyltissä lukee "rullalautailu kielletty" eikä "skeittaus kielletty"?
Kampaajani on välillä ihan poliisien kanssa saanut hätyytellä skeittareita kun ovat kuulemma muutamaa autoakin kolhineet siinä parkkipaikalla riehuessaan lautoineen. Aikamoista touhua.

Ja kukapa olisi tuolloin (kauan sitten) uskonut, että skeittaaminen on ihan urheilulaji, ainakin X-gamesissa jos ei muualla. En minä ainakaan.
En myöskään suosittele tätä(kään) harrastusta kovin vanhoilla päivillä aloittamaan. Voi sattua niin sanotusti juhaa leukaan...

Joka janoaa lisää infoa aiheesta, voi kääntyä vaikkapa Wikipedian puoleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti