lauantai 25. tammikuuta 2014

Burnout

"It's better to burn out than fade away."

Sen kyllä allekirjoitan. Elämä pitää elää niin, että ei tarvitse katua mitään ja jos kuolee huomenna, voi katsoa taaksepäin ja sanoa eläneensä. Ja tätä yritän noudattaa entistä tiukemmin, sillä työympäristössä on aika monta vakavan sairauden yllättämää ihmistä (pääsääntöisesti syöpiä), joista osa, valitettavan moni itse asiassa, on siirtynyt vehreämmille viroille reilusti alle kuusikymppisinä. Viime viikonloppuna haudattiin yksi, ja samaan aikaan toinen sai aivoverenvuodon ja makaa nyt Töölössä eikä kukaan vielä tiedä toipuuko ja miten hyvin jos toipuu...

Noissa tapauksissa piilee osittain se syy, että halusin hetkeksi pois oravanpyörästä vapaalle, että voin edes vähän aikaa viettää elämääni kuten haluan, itselleni, itseäni hellien, ilman työn sanelemaa rytmiä. Ja tiedän jo nyt tuon ajan olevan ihanaa, vaikka en edes ole suunnitellut tekeväni mitään erityistä. 

Varsinaisesta loppuunpalamisesta minulla ei ole onneksi kokemusta. Mutta olen niitäkin nähnyt. Palaavat töihin vuoden tai puolentoista kuluttua ja ovat vain varjoja entisestään. Kaikki varovat mainitsemasta mitään, sillä luullaan, että "sellainen" ihminen romahtaa heti jos uskaltaudut kysymään kuinka hänellä menee. 
Voi kai niin käydäkin, mutta itse ajattelen, että normaali kohtelu olisi varmaan toivottavaa asianomaisenkin puolesta.

JälkiJuttu:
Elämäni valolla on tänään syntymäpäivä! Vuosi sitten syntyi VV, emmekä todellakaan tuolloin tienneet, että minkälaisen kultakimpaleen saamme elämäämme sulostuttamaan. :)

Synttäriä on vietetty herkkujen parissa (kavereille kans) ja lahjaksi annoin pienelle kettunaamalle oman ketun.


Aika hieno minusta ja tuntui kelpaavan lahjan saajallekin (pahoittelen kuvan huonoa laatua). Toivon, että meillä on edessä monia yhteisiä vuosia ja ehkäpä laumamme joskus saa jatkoa VV:n pennusta. Kuka tietää...

Lauhtuneesta kelistä intoutuneena Siippa kaivoi sukset esiin ja kävi testilenkillä. No, koskapa pääkaupunkiseudulla on vähän lunta ja vielä vähemmän lumetettuja latuja (Paloheinä 1,5 km, Oittaa 1 km), oli koko pääkaupunkiseudun harrastehiihtoporukka rantautunut meille. Meillä on sentään melkein neljä kilometriä lumetettuna, kiitos niiden viime viikonlopun kisojen. Siippa tuumi, että sadalla metrillä oli keskimäärin kymmenen hiihtäjää. Koko ajan sai joko ohitella tai olla ohitettavana. Loppukaneettinsa oli: "Hiihtäminen on perseestä."
No niin mustakin, siksi en lähtenyt mukaan, vaikka Siippa kyllä vihjaavasti roudasi myös meikäläisen sukset tuulikaappiin. Tuumasin, että onhan ne hienot vaikkeivät taida viimeisintä huutoa ollakaan, ja kyllä niitä kelpaa siinä tuulikaapissa katsella aina ulos lähtiessä ja kotiin tullessa. 

11 kommenttia:

  1. Laatupohdiskelua, peukku.

    Laduista sen verran, että meillä taas oli kymmenellä metrillä se sata hiihtäjää, kun viimeksi metsälenkkiä tehtiin (kävellen). Tai noin. Mutta kuhina kävi kuin lohilla kutuaikaan ja sellainen sauvojen viuhuna, että pelotti vierestä katsoa. Suolesta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Aika usein sitä huomaa pohtivansa tätä maallisen vaelluksen mittaa, ihan tahtomattaan...

      Eilen katoin sitä rallia, joka urheilupuiston nurkilla kävi ja voin sanoa, että ei todellakaan tehnyt mieli sekaan.

      Poista
  2. Hyvin olet tuuminut mitä elämältä haluat ja sen sanon että siipallasi on varsin lyhykäisiä mutta niin ytimekkäitä ja oikeaan osuvia statementteja että tunnen postaus postaukselta kunnioitukseni häntä kohtaan vahvistuu vahvistumistaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kuinka kunnioitukseni..

      Poista
    2. Ehkä Siipasta saa liian lyhytsanaisen kuvan tällä perusteella. Kyllä se yleensä puhuu kuin ruuneperi parhaimmillaan. ;)

      Pitää ehkä enemmänkin julkaista näitä sen "helmiä". :D

      Poista
  3. Kiva kettu. Onnea pikkuiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kersa kiittää! Kettua ei voinut jättää ostamatta. :)

      Poista
  4. Olen sama mieltä ,täytyy elää nuorenakin kiva elämää -silloin vanhana tai invalidina "sängyssä makaaessakin" olisi jotakin kiva muistamista . Ettei masentuu, kun olet vanhassa iässä. Tämä on ihan hirveä kun meidän talostakin on kuollut 5 -ssa vuodessa neljä ihmistä ja puolet niistä on nuorempia kun mä.
    Voi ihana - onnea sankarille ja kiva lelu sillä on nyt, semmoinen kettu ...
    Nuorena hiihtin paljon . Erittäin kiva oli mäkeä laskea .. tykkäsin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista se elämä on. Pitäisi vaan tosiaan muistaa elää ja iloita niistä pienistäkin asioista. Välillä se vaan unohtuu...

      Päivänsankari kiittää ja kertoo, että kettu on paras lelu ikinä! :)

      Hiihtäminen olikin lapsena ihan kivaa, mutta aikuisena sitä on ymmärtänyt, että ei osaakaan hiihtää kunnolla eikä uskalla enää laskea mäkiä kuten ennen...

      Poista
  5. Jep. Tuo sama lause on kirkkaana omassakin mielessä.

    Välitäthän VV:lle mitä muikeimmat synttärionnitelut meidän pojilta ja minulta. Kettu on niin hieno! Joko se on suolistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitetään terveiset.
      Kettu ON hieno, ihan kuule Prismasta löysin. :)
      Ja ei, ei ole suolistettu. Se on ihmeellinen pörrieri, ei nimittäin omatoimisesti suolista leluja muutoin kun sitten jos on vähän joku sauma ratkennut ja vanu pilkistää sieltä.

      Poista