keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Se on täällä tänään!

Nimittäin uusi sohva!

Ja nyt on pakko mainostaa ihan nimen kanssa kun oli niin hyvää palvelua, että en hetkeen muista saaneeni. Juu, en ole saanut rahaa tästä mainostamisesta, vaan pikemminkin päinvastoin. ;)

Ostimme sohvan siis FinSoffat-liikkeestä, joka on nimensä mukaisesti suomalainen ja työllistää siis oman maan väkeä. Tehdaskin melkein nurkan takana meiltä katsoen.
Ostohetkellä käytiin hyvin läpi kaikki, mitä sohvalta haluttiin. Tarkistettiin oikein, että ei jäänyt mitään epäselvää. Tilatessa toimitusajaksi luvattiin neljä viikkoa.

Tuote valmistui aika tasan neljässä viikossa, sillä tilaus tehtiin lauantaina 22.9. ja viime viikolla  ilmoittivat, että tällä viikolla voisivat toimittaa. 
Tilatessa oli myös sovittu, että vievät vanhan romun mennessään ettei meille jää siitä harmia kun olisi pitänyt jollain kuskata se Sortti-asemalla ja voin kertoa, että koirankuljetushoppaan se ei olisi mahtunut (paitsi ehkä kirveskäsittelyn jälkeen).

Eilen sitten touhukkaasti kurkistimme vanhan sohvan alle, että ei ole suurempia ylläreitä. Juu, Juniorilla oli taas mittava lelukokoelma siellä tallessa, ja arvon rouva katseli rappuselta hyvinkin närkästyneen näköisenä kun niitä sieltä sohvan alta haalittiin. Rappusella se istui siksi, että pelkää pölynimuria ja moiselta tarkkailupaikalta voi aina ottaa nopean lähdön yläkertaan sängyn alle...

Aamulla sitten olimme valmiina kuin partiopojat odottamassa sohvan tuloa. Ehdottomasti oli vannotettu, että soittavat ennen kuin tulevat, että saavat ajo-ohjeet pihan puolelle ajamiseksi, ja että puoli yhdeksään mennessä on tultava.

Olin siinä juuri lähdössä rekkujen kanssa aamu-ulkoilulle kun kuljetuspoika sieltä soitteli, että lähtevät matkaan.
Kun minä tulin aamulenkiltä, oli uusi sohva paikallaan ja pojat (todellakin pojat, noin parikymppisiä kloppeja) laittelivat tyynyjä paikalleen ja kuskasivat pakkausroskia autoon, jotka veivät siis mennessään vanhan sohvan kanssa.
Ja kellon ollessa vartin yli kahdeksan olivat jo poistuneet! Sohva siististi paikallaan käyttökuntoisena!

Muistelen edellisen sohvan toimitusta joka sattui hetkeen kun olin yksin kotona Siipan ollessa jossain työmatkalla. Soittivat kyllä, että "tullaan puolen tunnin päästä". No, tyypit tulivat ja raahasivat väkisin etuovesta sen suuren, muoveihin pakatun sohvanmöhkäleen sisään. Olin toki ehdottanut, että pihan ovesta olisi hieman suorempi reitti, mutta eihän se nyt käynyt, että nainen moisia neuvoja jakelee... Tömpsäyttivät sohvan olkkarin lattialle ja jättivät sen niine hyvineen siihen. Edes muoveja eivät ottaneet pois. Kuittausta pyysivät ja meikäläinen kun kysyi, että ettekö edes muoveja ota pois, niin sanoivat ettei kuulu palveluun...

Eli olen enemmän kuin tyytyväinen tähän palveluun. Kolmekymppiä "joutui" maksamaan siitä ilosta, että veivät vanhan pois. Sitä myyjä ei ollut muistanut kertoa, että hintaan kuuluu myös uuden tuotteen "käyttökuntoon" laitto.
Kertakaikkiaan hienoa ja pelasti päiväni. Aion laittaa kiitoksen myös myyjälle, sillä voisin kuvitella, että heille(kään) ei sitä positiivista palautetta liikaa satele.

JälkiJuttu:
Nyt vähän jännittää, että saammeko autoon talvirenkaat alle kun lupasivat loppuviikoksi pakkasta, jäätä ja räntää. Aika on tilattu, mutta en tiedä onko vieläkään mitään respossia saatu. Pitänee tiedustella Siipalta.
Koirankuljetusvälineen ajattelin hurauttaa renkaanvaihtoon lauantaina, mikäli sää sallii.
 

9 kommenttia:

  1. No nyt tuli teille hyvää palvelua! Tosi hienoa, että aiot kiittää siitä myyjääkin, joskus tuntuu että ihmiset antavat palautetta vaan siloin kun se on negatiivista. Minun piti antaa positiivista palautetta viimeksi gigantin suuntaan, kun heillä oli nopea ja toimiva hyvitys-systeemi rikki menneen kännyn tilalle ja uutta kännyä valittaessa mahdottoman mukava ja asiantunteva myyjä, joka osasi kysellä kaikki sellaisetkin liittymää koskevat asiat, joita me ei oltais osattu ennalta aavistaa. Joskus onneksi näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Ja olin sanani mittainen nainen ja lähetin heti sähköpostia myyjälle. Hetki piti surffailla sivuilla kun tyypin käyntikortti on tietysti kotona enkä muistanut nimeään, ainoastaan sen, että oli jotenkin erikoinen.
      Löytyihän se ja kieli poskessa kirjoitin otsikon siten, että sen voi tulkita paskapalautteeksi ennenkuin avaa itse viestin. ;D

      Ja tosiaan, pitäisi aina muistaa kiittää kun on vähänkin aihetta. Tyhjän (ja paskaa) saa pyytämättäkin. Toivon, että myyjällekin tuli hyvä mieli. :)

      Poista
  2. No varmasti myyjä oli mielissään! Hieno juttu kun annoit palautetta, puhuin tässä taanoin yhden tuttavani kanssa (kodinkonemyyjä) ja hän sanoi työnsä olevan stressaavaa, kun asiakkaat ovat aina niin vihaisia. Ei moni kaan halua tajuta sitä asiaa ettei se ole myyjän vika jos jokin laite sprakaa heti käyttöönoton jälkeen. Tuo on myös melkoinen parannus, tuo asennuspalvelu. Monelta vanhalta tai fysiikaltaan (esim. sairauden takia) rajoittuneelta jäisi sohva könöttämään siihen hamaan tappiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin se palautteeni pointti, että sitä paskaa sataa aina niskaan, mutta kiitosta harvemmin.
      Me olemme kollegan kanssa todenneet, että jos ei perästä kuulu mitään, niin silloin homma on mennyt hyvin. Eli se hiljaisuus on se kiitos. Kun taas "paha kello kauas kuuluu" eli negatiivista palautetta annetaan isolla kädellä ja välittömästi. Näin se vaan menee, valitettavasti.

      Poista
  3. Sain muuten myyjältä kovin ilahtuneen oloisen vastauksen palautteeseeni, joten ei mennyt hukkaan se sähköposti. :)

    Sohva on hyvä, koelöhösin sitä eilen illalla ahkerasti. Melkein tuli Siipan kanssa riita, että kuka saa soffan vallata! :D

    VastaaPoista
  4. Oi, ihanaa että kaikki meni hyvin ja loppukin on onnellinen. Palaute on aina arvokasta, kiitokset kullankalliita. Hyvin teit!

    Meillä oli joskus patjanvaihtohomma ja ne kuskit toivat patjat joskus 22.30 aikoihin. Meinasivat jättää patjat yläkertaan (makkari alakerrassa) ja samantien jättää myös poiskuljetettavaksi sovitut vanhat patjat, sinne alakertaan. Osoitin heille viimeisillään paksua mahaani ja sanoin, että tässä tilassa ei nainen kanna ensimmäistäkään patjaa ylös eikä alas. Hirveällä narinalla sitten kantoivat ja tekivät "keikkaan kuulumatonta" työtä.

    Siitä puljusta ei ole sen koommin ostettu mitään. Enkä antanut palautetta, tuli synnärille lähtö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Meillä oli myös viimeksi patjapuljun kanssa vähän samanlaisia kokemuksia.
      Kysyttiin kuskeilta, että kai kantavat patjat yläkertaan makkariin, niin katselivat vähän vinkkeliin. Kinttuihin tuli kuitenkin vipinää kun ehdotimme puhelinsoittoa myyjälle, joka oli pyhästi luvannut kaupantekohetkellä, että kyllä kantavat vanhat alas ja uudet ylös.
      Siitä jäi vähän paska maku suuhun. Katsotaan, onko se mielessä vielä sitten kun seuraavan kerran pitää patjaa hommata. ;)

      Poista