tiistai 16. lokakuuta 2012

Pari sanaa maanantaista

Ihan näin tiistaiaamun ratoksi.

Luovutin eilen aamulla ja kytkin kirkasvalolampun päälle. Ihan sellaiselle himmeälle asteelle vain kun eivät hämärät aivoni kestä tottumatta tuollaista kirkasvalosaastetta, olkoon se kuinka hyväksi vain meikäläisen mustalle sielulle.

Yllätys, yllätys, satoi vettä, vaihteeksi (tänäkin aamuna muuten satoi). Pihaltamme metsään lähtevä polku alkaa olla sellaista liejua, että saa ihan kieli keskellä suuta kulkea ettei ole perseellään siinä kurakossa.

Heliumpalloukko selvisi kuitenkin hengissä huikeasta hypystään. Ja jäin itse pohtimaan samaa kuin Hirnakka, että mihin se heliumpallo koppeineen meni sen jälkeen kun heppu hyppäsi? Kärähtikö se jossain stratosfäärin yläpuolella vai mitä sille tapahtui?

Työpaikalle saapuessa odottikin ihan toisenlainen ylläri, märkä sekin.
Työhuoneeni yläpuolella on joku ilmastointikonehuone tai vastaava, jossa oli perjantaina suoritettu jotain pesuhommeleita. 
No ihan kiva, sellaista keltaista, hieman kusta muistuttavaa, pesuvettä oli sitten valunut seinää pitkin huoneeseeni (ja naapurihuoneeseenkin) niin, että ikkunat olivat puoleenväliin kyseisessä karheassa mönjässä, samoin kaikki mitä nyt tielle osui. Mukaan lukien kaktus, radio, parit mapit... Vuotokohdan alapuolella kulkee johtokouru (kuten varmaan useammassa toimistossa), joten on ihme, että ei tapahtunut mitään suurempaa oikosulkua tai katastrofia.

Ainoastaan puhallinpatterini oli ottanut nokkaansa pahasti ja polttanut sulakkeen.
Niinpä päivä sujui suurelta osin raivatessa niitä keltaisen veden tahrimia tavaroita nurkasta, että huoltoporukka pääsi sitten siivoamaan. Kiva. No, onpahan kerrankin tullut pestyä ikkunanseutu kunnolla.

Muutoin päivä hiihteli normaaleja maanantailatuja. Paria työtoveria onnistuin ilahduttamaan tekemällä pari "mahdotonta" hommaa.
Töitä olisi niin paljon, että en oikein tiedä mihin ratkeaisin. Niinpä päätin kirjoittaa tämän postauksen. Jospa prioriteetit sillä välin loksahtaisivat kohdalleen.

Muutoin elämä kulkee normaaleja latujaan päivästä toiseen. Aamuisin ei tahdo saada silmiään auki kun on niin pimeää ja iltaisin nöksähtää töllön eteen ennemmin tai myöhemmin hirsiä vetelemään. Kämppä näyttää lähinnä siltä, että pyörremyrsky on pyyhkäissyt läpi. Vaan en jaksa välittää. Tunnustan tappioni, syksy on saanut minusta ylivallan. Jään odottamaan, koska tämä lamaannus helpottaa. Kokemuksesta tiedän, että ennemmin tai myöhemmin se helpottaa. Viimeistään keväällä, sitten kun valo lisääntyy.

JälkiJuttu:
Mikähän siinä on kun joku tai jokin alkaa ärsyttää suunnattomasti, on todella vaikeaa katsoa toisaalle ja antaa olla. Päinvastoin, sitä oikein suurennuslasilla alkaa tuijotella sitä ärsyttävää juttua ja suorastaan pinseteillä vielä ronkkii. Pitäisi opetella paremmaksi ihmiseksi.

12 kommenttia:

  1. Mä olen samanlainen 'närkkijä', jos joku alkaa ärsyttää. Ja kun se on päässyt vauhtiin, ei sitä pysäytä mikään. Esim. jos joku ihminen ärsyttää, niin se tyyppi saa tehdä kyllä ihan hartiavoimin töitä, jotta mun ärsytys häipyisi. Eikä todennäköisesti häivy sittenkään. Ihanaa olla näin helppo ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, erityisesti kun se ihminen ärsyttää silleen "kokonaisvaltaisesti" eikä se raukka itse varmaan edes tajua ärsyttävänsä...
      Pitäis vaan antaa olla, mutta kun ei pysty.

      Poista
  2. Nehän pudotti sen pallon ja kapselin etäohjauksella, olet jo varmaan tähän mennessä jo lukenutkin. Mulla tuo ärsytyshomma on erilainen esim. töiden suhteen; jos on joku homma mikä pitäisi saada tehdyksi ta asia mikä kaipaa korjausta, teen sen heti. Syy tähän on se että muuten todennnäköisesti repisin vaatteeni ja kohteen kappaleiksi sen ärsyttävyyden takia. Ihmissuhteissa äijillä on helpompaa, jos joku tyyppi ärsyttää, se tehdään asianomaiselle selväksi ja näin polut erkanevat jolloin ärsytyskerroin laskee tuonne normaalin raivon tietämille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katos! En ollu lukenu, joten kiitos tiedosta. :)
      Oon tainnu lueskella "laatulehdet" vaan otsikkotasolla ja Hesari meille tuleekin vaan viikonloppuisin. En mä sitä edes ehtis arkiaamuisin lukeakaan.

      Toi työjuttu on vähän kaksipiippuinen asia meikäläisellä. Oikeasti jos ei ole kiire, niin ei tee sitäkään vähää, mutta jos on miljoona hommaa jonossa, niin sitten niitä vaan tykittää menemään. MUTTA sitten jossain kohdassa tulee se viimeinen korsi, mikä katkaisee kamelin selän. Ja sitten ikäänkuin lamaantuu. Tänään toivuin siitä lamastani siten, että sain monta hommaa tehtyä. Olo on kuitenkin tyhjä sen sijaan, että olisi tyytyväinen aikaansaannoksiinsa.

      Ja miehillä on useinmiten suoraviivaisempi lähestymistapa moneen asiaan. Sitä paitsi miehiä ei edes välttämättä ärsytä joku pikku juttu, jota me eukot nypimme huolella ja hartaudella, ja johon palaamme uudestaan ja uudestaan. ;)

      Poista
    2. Mulla työjuttujen kanssa on tismalleen noin. Eli jos on vähän hommia, niin niitä niin kuin tökkii haarukalla eteenpäin lautasella, muttei saa syödyksi. Ja kun niitä on jonossa, niin tilastot paukkuvat punaisella, kun huhkin enkä malttaisi kotiin lähteä. Vittu -sorgen- sitä voikin ihminen olla hullu. Siis minä.

      Poista
    3. Nimenomaan! Kesäaikaankin olis yleensä hyvää aikaa tehdä kaikki rästit ja hutut pois pyörimästä, mutta kattoon räkimiseksihän se menee, aina. Ja syksyn tullen painetaan sitten peräsuoli pitkällä pitkää päivää. ;)

      Poista
  3. Tuohon jälkijuttuun: minä myös, minä myös. Kaivan kuin rakki tunkiota löytääkseni vielä mehukkaamman ärsytyksen aiheen. Onneksi jossain vaiheessa tajuan toimintani hölmöyden ja purjehdin pois tilanteesta, mielestäni voittajana kun älysin poistua. Parasta on poistaa ärsyttävä tyyppi elämästä tai ainakin rajoittaa kanssakäyminen minimiin.

    Häpeäkseni tunnustan, osaan olla äärimmäisen hyinen ja kylmänkankea :(

    Työkavereiden kanssa ei onneksi ole moista juurikaan eteen tullut, yksityiselämässä valitettavasti jokusen kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kuin minun suustani. Mutta täytyy sanoa, että on ollut niitäkin hetkiä, että en ole tajunnut omaa typeryyttäni ja olen jatkanut tunkion pöllyttämistä, aina vaan ja uudestaan. Ja erityisesti sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ärsytä kokonaisuutena, vaan joissa on vaikka yksi ihan älyttömästi vastakarvaan silittävä juttu.

      Minä osaan myös olla todella kylmä ja valitettavasti myös julma enkä ole ollenkaan ylpeä moisesta. :-/ Ja valitettavasti minulla on työpaikalla muutamia sellaisia henkilöitä, jotka saavat nämä pimeän puoleni ominaisuudet esiin...

      Poista
    2. Lorvin nyt täällä sun blogissa, kun en uskalla omaani enää mennä. ;D En ainakaan vastaamaan niihin kommentteihin. Eli kyllähän mä tiesin ton, niin kuin sanoit. Mutta.

      Mä taas harvoin olen ns. kylmä, mutta ylimielisen vittumainen kylläkin. Ja oi, miten hyvä siinä olenkaan ! Ja kun sen teen vielä hymy huulilla, niin siinä pitää olla sellainen kova luu vastuksena, jos murtumatta mun kohtelun kestää. Harvoin kyllä onneksi olen, mutta sitten kun... Huh.

      Poista
    3. Hehhee! Lukiessani sitä postaustasi suorastaan näin muutamien sierainparien värähtelevän. ;)
      Vaan eikös se niin ole, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa (lue: nämä huutelevat supermutsit). Mut oo vaan täällä piilossa, mä suojelen sua. :)

      Mä osaan yhdistää itseeni jääkalikkamaisen kylmyyden megavittumaisuuteen. Ja totuus on se, että jos mä huudan, niin en ole vielä tarpeeksi vihainen. Sitten kun olen totaaliraivoissani, puhun hyvin matalalla ja jopa ehlä liioitellun rauhallisella äänellä. Lähipiirini kyllä tietää. ;)

      Poista
  4. Oi, selkeä artikulointi osoittaa sille ameebaa typerämmälle vastapuolelle kuinka hölmö hän onkaan! Rauhallinen puheääni ja kiihtymätön nuotti vain korostaa asiaa. Lähipiiri tietää täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Luulenpa, että koiranikin sen tietävät kun mamma on hyvin, hyvin vihainen... ;)
      Ja pisteenä i:n päälle se jäätävä katse kruunaa kaiken. :D

      Poista