keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Sometimes I feel like screaming

Lauloi Deep Purplekin.
Meikäläisellä se hetki oli tänä aamuna. Kaikessa rauhassa läpsyttelin alakertaan, sytyttelin valoja ja katsoin lämpömittariin... MITÄHH??!!! Perkele, 19,5 astetta pakkasta. Kiitos ja näkemiin, saako nyt jäädä kotiin? Juu, ei saanut, työpaikalle piti kömpimän.

Pikkasen reisimakkara huurtui koirien kanssa käydessä pihamaalla aamutuulia haistelemassa. Nyt toivon totisesti, että sääennuste pitää paikkansa ja huomenna lauhtuu kunnolla. Eihän tämä ole enää ihmisen elämää... Tekisi mieli kiljua, mutta taidan hautautua hommiini sen sijaan ja kiljun vain sisäisesti.

JälkiJuttu:
Eilen kotiinpäin ajellessa näin kaksi peuraa puutarhahommissa. Voisin väittää, että siinä talossa on muutama omenapuu vähemmän kukkimassa ensi keväänä. Sen verran tehokkaalta näytti toiminta. Ja onneksi oli aita välissä, ei tarvinnut pohtia tulevatko eteen vai eivät. Yleensä nämä peurat nimittäin viillettävät samoilla nurkilla, mutta tietä tai pellonreunaa pitkin.

19 kommenttia:

  1. "Reisimakkara huurtui". :D :D Aamen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs sitä totuutta kaunistelemaan. ;)
      Toisin sanoen läskini ei ole sitä ruskeaa rasvaa, joka pitäisi lämpimänä. Määrä ei siis korvaa laatua. Prkl.

      Poista
  2. Reisimakkaralle repesin minäkin :D Suomi, Euroopan Siperia - otan osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reisimakkara kuuluu erottamattomana osana elämääni, halusin tai en. ;D

      Joo, näinä päivinä sitä kaipaisi pakoa täältä, vaikka Britteihin. Saanksmä tulla sun luokse bunkkaamaan pariksi kuukaudeksi? Sinne rempan keskelle...

      Poista
    2. Tänne vaan, eiköhän johonkin komeroon aina mahdu! Kaupan päälle saa impata maalia eli päihtyminenkään ei maksa mittään ;D En kylläkään suosittele astmaatikoille pölyn takia.

      Poista
    3. No siinähän tulee sitten krapulakin kuitattua samalla kun tulee karmea päänsärky siitä maalinkärystä. ;)

      Poista
  3. Ole huoleti -S-, sää lauhtuu mutta kuulin juuri yhdeltä aurakuskilta että lunta on luvassa laajalti niin etelä- kuin keskisuomeenkin perjantaina, lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Perkele! Valkoinen helvetti kostaa tavalla tai toisella, jos et jäädy niin taivallat metrisessä nietoksessa. Pois täältä on päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauhtui jo, kotiin tullessa oli vaan 9 astetta pakkasta, mutta tosi raa'alta tuntui, ilmeisen kosteata. Mutta voi jumanklavita, lisää lunta. Loistavaa... Ehkä ei tartte mennä perjantaina töihin?

      Poista
  4. Ahhhaaahaaa, reisimakkara!
    Aika huimia pakkaslukemia kaverit etelästä kuittailivat aamulla facebookissa, meillä oli vain -10°
    Ilmoitin, että meitsin käyttöjärjestelmä on kuin iPhonella, ei sovi pakkaskäyttöön.

    Siirretään tämä Blogistania jonnekin Kreikan saaristoon, siellä on inhimilliset olot ja samalla tulisi sitä kreikkalaisten ankeaa talouttakin tuettua. Anyone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne teillepäin se pakkanen hiipii ja täällä tulee leudompaa. Odotapa vaan. ;)

      Mä voin lähteä Kreikan saaristoon, sehän on mukavaa seutukuntaa. Ja saadaan ehkä ilmainen ylöspito kun kerrotaan, että meidän rahat on jo siellä.
      Kesäksi voi sitten kirmata kotimaahan ja Skotlantiin. :)

      Poista
  5. Onneksi mulla on läskiä tossa missä pitäs olla lihaksia, eiks ne sano et läski lämmittää... No ei kyllä tänään! Muutan Siperiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhhaaa, en heti huomannut kommenttiasi tuolla ylhäällä. Ai ruskeaa, en oo kuullukaan, muttei ei... ei tänään lämmitä mikään.

      Poista
    2. Juu, kato tutkimusten mukaan esim. hylkeillä on sellaista ruskeaa rasvaa nahan alla ja siksi niillä ei ole vilu kylmässä vedessä. Väittävät myös, että käymällä säännöllisesti avantouinnilla pystyy saamaan ihmisellekin tällaista ruskeaa rasvaa. En usko...

      Poista
  6. Loistavan osuva kuvaus kyllä tuo reisimakkaran huurtuminen :D:D Tää kylmyys on kyllä ihan berberistä! Muuten ei kyllä tulisi nokkaansa paljoo ylimäärästä ulos tungettua, mutta kun on myös tuo koira, jota ei muuten "pikku" pakkaset oo koskaan haitannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle reisimakkara on ihan normaalia puhekieltä, joten en arvannut että siitä irtoaa näin paljon hupia. :D Ihan jees, että lukijoilla on kivaa. :)

      Kylmyys on muualtakin kuin berberistä... Meillä PP sukeltelee hangessa ja samalla varpaita palelee. Juniori katselee nokkaansa pitkin eikä voi ymmärtää miten joku voi tuolla tavalla käyttäytyä. ;D

      Poista
    2. Mä olen noita meidän koiria katsonut ja ihmetellyt tämän nuoremman järjenköyhyyttä. Tappijalka painaa umpihangessa suorinta reittiä ja taatusti ottaa ns. köli pohjaan. Vanhempi, korkeajalkaisempi osaa jo käyttää aurattuja reittejä. Hädin tuskin kynnet lumeentuu. On se fiksu koira.

      Ja kyllä. Lähdemmä joukolla Kreikkaan tukiaisten (ei NIIDEN Tukiaisten) antamalla vapaalipulla ja palajamma kun koivu lehtii. Mis miun rantapalloin?

      Poista
    3. Uroskoirilla erityisesti tuo järjen köyhyys on kovin näkyvää. Monesti ikä tuo vähän järkeä (vrt. teidän korkeajalkaisempi), mutta toisille sekään ei auta (vrt. meidän PP). ;)

      NIIDEN Tukiaisten kanssa en kyllä lähtis mihinkään, menis järki. Löysitsie siun rantapallois vai lainaanks mie siulle miun omain?

      Poista
  7. Reisimakkarat jäätyy täälläkin, ei auta. Ja mulla on niitä vielä kaks!! Ilta meneekin sitten sulatellessa ko. lihoja takan edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin on, mutta välillä pitää kaunistella totuutta, että ei masentaisi niin paljoa. ;)

      Tänään täällä etelässä onkin ihan läyhä keli, pari astetta pakkasta ja lunta tuutannut koko päivän.

      Poista