Koirankarvatupsukoita

Lauantaina aamuvarhaisella suuntasin kohti Suomen koiramaailman suurinta häppeningiä eli vuosittaista Voittaja-näyttelyä. Tai oikeamminkin näyttelyitä kun Kennelliitto on "älykkäästi" euron kuvat silmissä keksinyt änkeä samaan viikonloppuun kaksi yhden päivän näyttelyä viime vuosina. Ja siitä on seurannut se, että onkin suunnattoman vaikeaa saada tarpeeksi pätevöityjä toimihenkilöitä töihin kun valtaosa toimitsijoista on näyttelyitä koiriensa kanssa harrastavia ihmisiä, jotka myös haluaisivat koirinensa mukaan kisaan. Niinpä tänä vuonna oli tuotu laivalastillinen virolaisia kehätoimitsijoita apuun kun ei omasta maasta löydy tarpeeksi tyyppejä.

Itsellenikin sattui virolainen kehäkaveri, mutta meillä ei ollut mitään ongelmaa kun hän heti aamusta pyysi minua katsomaan peräänsä ettei tee mitään hölmöä. :)
Meillä oli ihan rattoisa, joskin pitkä päivä, sillä tuomarillemme oli laitettu kaksi "opetuslasta" kehään ja hänen näille vuolaasti bassettien hienouksia selittäessään olimmekin ykskaks noin 1,5 tuntia myöhässä aikataulusta. Kiva... Huomautin herralle useampaan otteeseen, että pitäisi vähän tiivistää tahtia ja jokaisen koiran jälkeen hän lupasi olla nopeampi, mutta se unohtui samantien kun pääsi kehän keskelle takaisin.
Kehäkaveri kiitteli päivän päätteeksi avusta ja vakuuttelin, että kyllä hän pärjää sitten sunnuntaina vaikka eri kaveri onkin. Tuomari sentään pysyi samana.

Onneksi ihmiset olivat yllättävän pitkämielisiä enkä minä ainakaan kuullut mitään erityistä äyskintää tai kiukuttelua, ja kaikki loppukilpailuihin oikeutetut ehtivät ajallaan mukaan, mikä on tärkeintä.

Päivä oli siis todella pitkä ja kiitin hiljaa luojaani, että en ollut lupautunut enää sunnuntaille töihin. Eikä sitä näin vanhan hiirikyynärpää edes kestä sitä, että kahtena päivänä kirjoittaa yli 80 arvostelua nopeaan tahtiin. 
Onneksi kotona odotti miltei valmis ruoka ja hyvin ansaittu punaviini.
Illan päälle ei paljoa tarvinnut unta odotella ja eilinenkin meni ihan vaan lökötellessä. En edes läppäriä jaksanut avata päivän aikana (!).

Omalla koirarintamalla on tilanne se, että naapureiden hermot taitavat olla vähän koetuksella. Nimittäin Juniorin juoksuaika on sillä mallilla, että saa viettää aikansa eristyksissä. Tästä seuraa aina töihinlähdön hetkellä se, että kun panen ulko-oven takanani kiinni, aloittaa Juniori ihan järkyttävän haukkukonsertin yläkerrassa ja PP liittyy seuraan ulvomalla... Jihuu.
Kaikkihan tietävät, että en voi mennä takaisin sisälle, sillä sehän olisi vain palkinto huonosta käytöksestä. Niinpä toivon, että eivät huuda siellä määrättömiä aikoja. Eipä ole kukaan naapuri valittanut, mutta toisaalta meillä on niin vellihousuja diplomaattisia naapureita, että mahtaisivatko uskaltaa mitään sanoakaan vaikka suoraan kysyisi.

Mutta tämän myötä on juoksuaika taputeltu jouluun mennessä eikä tarvitse pohtia, että millä appivanhempien päähän taotaan se, että koirat täytyy pitää eri puolilla porttia. Siitä olen iloinen, sillä se olisikin ollut vähän haasteellisempi tehtävä vahtia koiria ja vieraita. ;)

Siippa tilasi meille kuuden kilon kinkun. Kuka senkin syö, minä vaan kysyn?

JälkiJuttu:
Minunhan piti jo eilen julistaa nimikisan voittaja, mutta kun vaan löhöilin niin en muistanut koko juttua. Yritänpä paneutua asiaan tänä iltana, mutta jos joku haluaa, voi hitauttani käyttää vielä hyväkseen ja käydä heittämässä ehdotuksensa a.o. postauksen kommenttiboksiin.