sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Ylpeys ja ennakkoluulo

Katselin tänään (taas) Teemalta Jane Austinin romaaniin perustuvan BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan. Sitä taidetaan nykyään esittää aina jouluna ja juhannuksena ja Siippa ei voi kuin hämmästellä, että miten jaksan katsoa sen kuuden tunnin rupeaman kerrasta toiseen, vaikka tiedän mitä siinä tapahtuu.
No, jaksan vaan. Minussa asustaa kaikesta v-mäisyydestäni huolimatta jonkun sortin romantikko ja minusta on ihanaa kun lopussa he saavat toisensa luokkaeroista ja väärinymmärryksistä huolimatta. Pari kyyneltä pitää aina vuodattaa viimeisen jakson kohdalla (ja vähän aikaisemminkin).

Talossa on tällä hetkellä ihanan hiljaista. Siippa lähti vanhempiensa kanssa käymään enonsa luona ja samalla hautuumaalla. Keksin hyvän ekskjuussin olla lähtemättä ja sanoin jääväni vahtimaan astianpesukonetta, jonka olin juuri ovelasti laittanut päälle vähän ennen ennalta määrättyä lähtöhetkeä. ;)
Olen siis saanut olla jo pari tuntia parhaassa seurassa ja päätin sen kunniaksi tissutella. Aloitin valkoviinilasillisella ja nyt korkkasin punkun.

Huomenna appivanhemmat poistuvat ja saamme jäädä keskenämme loman viettoon. Tällä hetkellä olo on kovin rauhaisa.

Aatto oli loppujen lopuksi ihan mukava kaikista ennakko-odotuksistani huolimatta. Saunoin äidin kanssa pitkän kaavan mukaan sopuisasti, veljeä oli taas ilo nähdä, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja yllättävän hyvin kestin kaikkea kälkätystäkin. ;)

Niin ja ainoa joka kaatoi punkkua pöydälle (ja sille valkoiselle, silittämälleni pöytäliinalle) oli allekirjoittanut. Että en jaksanut heittää pulttia siitäkään. Valitettavasti häämatkalta ostamamme viinikarahvi sanoi sopimuksen irti ja siitä lohkesi ISO pala. Onneksi olemme kaavailleen ensi vuoden hääpäivän aikaan matkaa häämatkakohteeseemme, joten saanemme hommattua uuden.

Liitänpä oheen yhden kuvan häämatkaltamme. Kaikki voivat sitten kilpaa arvuutella, että mikä kaupunki on kyseessä. :)


Mukavaa Jessen syntymäpäivän jatkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Colin Firth on ihku!

    Kiva, että oli kiva aattopäivä. Meiläkin oli ihan mukava,ilman suurempaa draamaa.

    VastaaPoista
  2. Siis Colin Firth... mmmhh <3 <3 <3
    Hyvä ettei teillä lonniminen ja pieriminen ottenut ylivaltaa, vaan aatto oli sopuisa.
    Eiköhän tästäkin joulusta selvitä...

    VastaaPoista