Tänään kävin suorittamassa "velvollisuutta" Messukeskuksen megakoiranäyttelyssä. Toimitsijakortin omistajana täytyy tässä kennelpiirissä käydä vähintään joka toinen vuosi ainakin toisena päivänä tässä maan vittumaisimmassa koiranäyttelyssä töissä. Ja vittumainen siis toimihenkilön kannalta. Tämä maamme kennelmaailman kattojärjestön vuosittainen häppening lienee ainoa plaatuaan tässä maassa, jossa sitä kehätoimitsijaa kohdellaan kuin alinta pohjasakkaa. Sanokaa jos olen väärässä, mutta väitän, että ilman meikäläisiä ei näyttely paljoa liikahtaisi. Arvostelevat kunnianarvoisat tuomarit tuskin kirjoittavat niitä arvostelulipukkeita (tämä on kielletty säännöissä) saatika, että kovin moni haluaa itse huudella niitä arvosteltavia rekkuja kehään.
Väitän ihan käsi sydämellä tämän maan näyttelyitä sekä toimitsijana, että koiran esittäjänä kiertäneenä, että tämä näyttely lienee yleisfiilikseltään kylmin, mitä täältä löytyy. Ja erityisesti tämä on sitä toimitsijan kannalta, joka on järjestäjälle se välttämätön paha.
Vittuiluhan alkoi heti aamutuimaan toimitsijoiden briiffauksessa ja vittuilun lisäksi annettiin vääriä ohjeita toimitsijoille. Onneksi paikalla oli meitä kokeneita kehäkettuja, jotka uskalsivat kyseenalaistaa tiettyjä sanomisia. Toivottavasti aloittelijat eivät täysin lannistuneet.
No, se siitä. Lyhyt päiväni kehässä sujui varsin mukavasti, vaikka huoli kehäkaverin iltapäivästä vähän painoikin.
Käytyäni antamassa palautetta hieman sinne ja tänne (juu, minua ei varmaan edes kutsuta enää mihinkään... ;) ) kiertelin ympäriinsä ja tapasin monta vanhaa ja uudempaakin tuttua, joiden kanssa oli mukava vaihtaa sana tai pari sekä hetki viivähtää oman rotuni kehän reunalla.
Mieleen nousi pieni haikeus siitä, että olisihan se kiva taas tuoda omiaan näytille. Mutta koirat ovat luokkaa ikäloppu ja vääränlaisessa karvassa eikä oma iskiaskaan kovasti nauti turkinhoidosta, joten pitää odottaa tulevia sukupolvia.
Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa jos (tai kun) huusholliin tulee se pienempi rotu, niin kyllä minä taas pakkaan reissurepun ja lähden kiertämään maata ja maailmaa. On se aika merkillistä, että kun elämästään yli puolet on viettänyt yhden harrastuksen parissa, niin vaikeahan siitä on irtautua.
Summa summarum, koirapiireistä tutut kaverit on loistavia ja aina tavatessa muistaa, kuinka joskus kaipaa sitä tiettyä ilmapiiriä ja kilpailufiilistä sekä samanhenkisyyttä. :)
Huomenna jään kotioloihin ja koitan hoidella vähän huusholliakin. Niin ja Äidin tietsikka kaipaa jotain valohoitoa, joten sinne pitänee suunnata iltapäiväkahville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti