torstai 22. joulukuuta 2011

Voi pyhä Sylvi!

Ja pari muuta vanhaa muijaa...

Mehän olemme hoitaneet joulun ruokaostokset järkevästi siten, että valtaosa siitä valtavasta ruokamäärästä, joka tässä huushollissa tulee katoamaan lähipäivien aikana, on hommattu jo.
Tänään pyyhkäistiin sitten shoppaamaan niitä tavaroita, jotka eivät kestä jääkaapissa köllöttelyä niin kauaa.

Ja voi perkele! Hyvä, että parkkihalliin päästiin kun jo meikäläisen normaali keskiäkäisyys alkoi muuttua megavitutukseksi!
Mikä helvetti siinä on, että kun hypermarketin parkkihallissa on ihan kivasti vapaita paikkoja, niin jäädään siihen oven suuhun kyttäämään paikkaa, josta ehkä joskus puolen tunnin sisällä saattaa joku poistua? Kun siinä odotellessa olisi jo parkkeerannut jonnekin muualle ja ehtinyt kipaista kauppaan sisäänkin.
Ja minkä takia niiden idioottien pitää pysähtyä siellä marketissa keskelle käytävää neuvottelemaan, että "Otetaanks me kaks lanttua vai kolme?" Eivätkä korvaansa lotkauta kun yrität näennäisen kohteliaasti pyytää tietä. Eivät paskat väistäneet, tönäisin kärryllä, hymyilin ja pyysin anteeksi (enkä todellakaan tarkoittanut sitä).

Tavaraa hamstrataan kuin maailmanlopun edellä. Paras näky oli ehkä se, että kun kaapaisin kainalooni lyhtykynttilöitä (niitä muovihylsyllisiä) pari pakettia, niin perässäni hyllylle pyyhkäisi joku rouva, joka otti hyllystä loput paketit (noin viisi) ja riensi takaisin kärrynsä luokse. Ukkonsa kysyi "Mihin sä noita tarviit?", johon rouva tokaisi "Ehkä mä vielä ostan semmosia lyhtyjä, joihin nää käy". 
Siis, woooott???Ottiko se vaan niitä sen takia, että näki jonkun muunkin ottavan? Ei ihan uponnut minun tajuntaani, mutta mitäpä tuosta.

Yritettiin sitten vielä änkeytyä sisään alkoholia myyvään monopoliliikkeeseemme, jonka sisäänkulussa kohtasimme suuren esteen. Herrasväki X oli pysähtynyt siihen neuvottelemaan, että menevätkö molemmat pitkäripaiseen ostelemaan vai vain toinen. Ja eikä taaskaan kuulo pelannut siinä kohdassa kun yritti ohi päästä. Voi vittu. Just niin, sellanen lausahdus lipsahti suusta siinä kohdassa kun änkesin ohi väkisin.

Summa summarum, jumanklavita, että otti pattiin ja otsasuoni tykytti kun vihdoin pääsi pois sieltä helvetistä!
Onneksi saan mennä huomenna töihin ja Siippa menee yksin halliin tappelemaan mummojen kanssa kaloista ja kinkusta.

Nyt menen kuuraamaan pesuhuonetta. Sen jälkeen pakkaan Siipan ja imurin autoon ja karautan Nolliksen luo hörppäämään glögiä sillä välin kun Siippa imuroi. ;)

2 kommenttia:

  1. Ai perkati, mikä meni sivu suun !!! No, ei sitä imuria saada nyt ihan heti ostettua, joten ehkä sitten kevätsiivous... ;)

    VastaaPoista
  2. Juuh, tullaan sit oikein höyrypesurinkin kanssa. Kunnon konsulenttiesittely tyyliin "tää on niiiiin kätevä!"

    Mut jos saa pyytää, niin keväällä ei glöksyä. Punkku kyl käy, aina. ;D

    VastaaPoista