torstai 8. joulukuuta 2011

Väsymyksen anatomiaa

Kuinka paljon voi ihmistä väsyttää? Ilmeisen paljon, näköjään.
Siippa lähti reissuun eilen, joten olisin voinut käyttää vapaailtani vaikkapa Siipan joululahjaostoksiin tai siivoamiseen tai johonkin muuhun "järkevään". 
Mutta mitä tekee tämä akka? Nukkuu...

Siippa läks ja keikuin hetken uutisia kyyläten. Väsymys alkoi ottaa ylivallan, joten päätin ottaa pienet tirsat. Aikaisemmista vahingoista viisastuneena (noin viiden tunnin päikkärit) laitoin herätyskellon soimaan tunnin kuluttua. Tunti meni, kello soi. Minä painoin torkkukytkintä. Tällä tavalla torkuttamalla nukuin sitten vielä toisen tunnin aina vartin välein tämäyttäen kellon torkkua uudestaan. Sitten vihdoin väänsin itseni väkisin ylös kun ajattelin, että kohta menevät yöunet.

Valuin telkkarin eteen muka tölläämään jotain ohjelmaa ja pohdin, että pitäisi blogiinkin jotain kirjoittaa. En vaan jaksanut ottaa läppäriä esille, joten blogin kirjoittaminen sai jäädä. Ja nyt olenkin jo unohtanut, että mitä piti kirjoittaa. Tyypillinen "aika hoitaa asian" -juttu siis. ;)

Nuokuin töllön edessä pari tuntia kunnes totesin, että kai se on raahattava rekkujengi iltatarpeilleen. 
Liukastelin pihamme poikki (saatananmoinen jäinen pottupelto onkin ja vesi pinnassa!) manaten, että miksen kaivanut mummorautoja kaapista, vaan leikin hengelläni ja ennen kaikkea selkäni terveydellä. Kaikesta huolimatta selvisin kaatumatta ja selkääni niksauttamatta kusetusreissusta ja koin olevani astetta pirteämpi happihyppelyn jälkeen.

Tunne oli varsin väliaikainen... Vartti siitä kun olin palannut sisälle aloin taas pilkkiä ja päätinkin siirtyä sängyn puolelle tuijottelemaan jotain hömppää, että uni tulee. Peiton alla olikin mukavan lämmintä ja PP tuhisi mukavasti kylkeä vasten. Se kun tuuraa aina isännän kuorsausta tämän ollessa poissa, mutta vain sen aikaa, että kuvittelee minun nukahtaneen ja hiippailee sitten pois. Ja juu, meillä koirat saavat tulla sänkyyn nukkumaan, mutta käyttävät tätä oikeuttaan todella harvoin hyväkseen.
Eipä tarvinnut kauaa hömppää katsella, sillä nukahdin ja heräsin noin puolen tunnin kuluttua sammuttamaan töllön. Tämän jälkeen uni tuli ihan välittömästi ja aamulla kun kello soi, koin itseni taas ihan sieluttoman väsyneeksi, kuin en olisi nukkunut ollenkaan.

Onneksi on liukuva työaika, sillä siinä liukuessa se aamu meni. Ja töihin lähtiessä liukastellessani parkkipaikalle kirosin taas sitä, että en vieläkään muistanut niitä mummorautoja kaivaa esille. 
Tulis jo valoa... Ei kai se ole ihme, että väsyttää kun aina on pimeää kuin jääkarhun perseessä!

Hyvää Sibeliuksen päivää! (piti oikein allakasta tarkistaa, että millekäs sitä tänään liputetaan)

2 kommenttia:

  1. Ai niin Sibeliuksen päivä... Mä luulin jo että... kun mun toinen nimi on Kyllikki...

    VastaaPoista
  2. No sovitaan, että se liputus on myös Kyllikille. :)
    Ja jos multa kysytään, niin kaikille naistennimille pitäisi liputtaa. ;)

    VastaaPoista