perjantai 9. joulukuuta 2011

Omituisuuksia

Nollavaimo lätkäisi minulle tunnustuksen, jota pidän suurena kunniana, sillä bloggaajaurani on vielä kovin lyhyt. Kiitos Nollis! *kopauttaa kannat yhteen ja kumartaa lyöden otsansa näyttöön*
Tunnustuksen ansiosta blogissani on ollut kävijöitä tämän yhden iltapäivän aikana enemmän kuin aikaisemmin koko sen olemassaolon aikana. Ja olen saanut yhden ihan julkisesti rekisteröityneen lukijankin! Tervetuloa Mania. :)

Nyt sitten pitäisi kertoa itsestään viisi omituisuutta... Olen pohtinut näitä pitkin päivää (siitä asti kun hokasin homman Nolliksen blogista), mutta ei tämä helppoa ole. Enkä ole ihan varma, ovatko nämä omituisuuksia vaiko vain osa sitä, mikä tekee minusta minut. Tästä se lähtee:

1. Pureskelen kynsiä
Joo, varmaan moni tekee niin, mutta itselleni tämä on omituista. Lapsena olin kova tyttö jyrsimään kynsiä eivätkä kynsiparat saaneet kasvaa millin sadasosaakaan kun niistä huolellisesti jyrsittiin pois kaikki liikenevä. Tavasta pääsin eroon joskus teinivuosien paikkella ja se pysyi poissa palatakseen nyt, monen kymmenen vuoden jälkeen! Kovasti pyristelen tavasta taas irti, mutta vaikeaa se on. Käteni eivät muutenkaan ole kauniit, kiitos kropassani asustavan psoriasiksen, joten kai sitä nyt voisi edes kynnet yrittää pitää säädyllisen näköisenä.


2. Rakastan kenkiä
Kuten niin moni muukin nainen! Tämä lienee siis ominaisuus ei omituisuus. :) 
Rakastan kauniita ja epäkäytännöllisiä korkokenkiä, joissa pitää olla joku juttu. Esimerkkinä olkoon vaikka tämä kenkäpari:

Hinnasta viis silloin kun tämä frouva iskee silmänsä johonkin popoon. Käytännöllisiä kenkiä ostan lähinnä pakon edessä. Ja minun kohdallani jokainen "vaateostoksilla" käynti on epäonnistunut jos ei mukana kulkeudu edes yhtä paria kenkiä. 
Niitä alkaa olla niin paljon, että Siippa välillä huolestuneeseen äänensävyyn kyselee uusien kenkien sijoituspaikoista sekä siitä, pitäisikö eteisen seinälle hommata vielä yksi iso kenkäkaappi. ;)


3. Vihaan avoimia kaapinovia
Siis kaapeissa, niin astia- kuin vaatekaapeissakin on ovet sitä varten, että ne pidetään kiinni. Kaapeissani vallitsee useinmiten sellainen kaaos, että on parempikin pitää ovet kiinni jottei mieli nyrjähdä. 
Siippa (kuten äitinikin) ilmeisesti harrastaa kaapin ovien auki jättämistä. Siis jumanklavita sentään, meillä on esimerkiksi "lusikkalaatikostossa" mekanismi, joka sulkee laatikon kun sitä pikkaisen tönäisee, mutta senkin Siippa onnistuu jättämään auki, aina... Tämä on jatkuva naputuksen aihe meidän huushollissamme. Akka naputtaa siis kuin vanha diisseli. Roskiksen oven se on oppinut sulkemaan kun PP kerran toi sille "tuliaisia" roskiksesta. ;)

4. Puhun paljon ja olen kovaääninen
Moni tuttu on sanonut, että minut tunnistaa naurusta jo kaukaa. Ja eivät tarkoita sitä pahalla, vaan päinvastoin. Olen harvoin hiljaa seurassa, saatan jopa olla se porukan hauskuuttaja. Voin heittäytyä melko helposti juttusille myös ihan ventovieraiden ihmisten kanssa (kylähullusyndrooma siis), ja teenkin niin. Ilahduttavan monelta ihmiseltä saa vastakaikua. 
Ja omituiseksi tämän asian tekee se, että oikeasti olen jossain määrin ujo ja epävarmakin. Kammoan suurille joukoille puhumista eli esitysten pitämistä jostain lavalta käsin, mutta ollessani muiden joukossa ei tätä ongelmaa ole. Kai se johtuu geeneistä kun olen tällainen karjalaisen ja rantaruotsalainen sekoitus.

5. Viljelen solkenaan erilaisia sanontoja
Tämä ei kai ole omituista muiden kuin Siipan mielestä, joka ei ole kasvanut sinkoilevien sanontojen parissa. Edesmennyt rakas isoäitini, joka oli Karjalan evakkoja Laatokan rantamaisemista, oli kävelevä sanontakone. Sieltä on opittu kaikenlaiset hauskat ja kuvaavat sanonnat, joista ei tule nyt mieleen näin pakottamalla kuin: "Niin on ku jätkän räkä piikkilanka-aijassa" tarkoittaen henkilöä, joka on vetelä ja aikava. Ja kuka vielä väittää, ettei perimätieto kulje enää suusta suuhun! ;)

Olisihan näitä omituisuuksia tullut vielä muitakin nyt kun vauhtiin pääsi, mutta jätetään nyt jotain tuleviinkin juttuihin. Ei makeaa mahan täydeltä, nääs. ;)

Nyt pitäisi jakaa sitten tunnustusta etiäpäin... Hitto, Nollis on jo haastettu, ja Nollis haastoi Ässän ja Polgan, jotka ovat minunkin suosikkejani suppeassa lukupiirissäni.
Sovitaanko, että mietin näitä tunnustuksen saajia vielä toisenkin punaviinilasillisen ajan? Olen sellainen sekakäyttäjä näissä blogeissa, että minulla on vain muutama, joita seuraan aktiivisesti ja säännöllisesti ja sitten on sellaisia satunnaiskäyntejä. Palaan siis tähän asiaan myöhemmin.

Sana on nyt vapaa. Täydentäviä kysymyksiä saa esittää, sillä selitykseni eivät liene kovin selkeitä tai tyhjentäviä.

2 kommenttia:

  1. Olemme enemmän kuin sielunsiskoja, vähintäänkin veriserkkuja, sanoisin.

    1. Kyllä on tullut narskuteltua täälläkin. Tosin nyt kynnet ovat jo yli puolen sentin.
    2. My middle name is Imelda Marcos.
    3. Samma här !!!
    4. Hei. KUKAAN ei puhu enemmän kuin MÄ. KUKAAN ei naura niin kuin MÄ (jengiltä menee korvat lukkoon). :D
    5. "Jätkä on löysä kuin aidanseipäässä roikkuva räkä." Ja tuhat muuta sanontaa.

    Olisi pelottavaa, jos ei oltaisi niin Uskomattoman Upeita ja Mielettömän Mukavia. :D

    VastaaPoista
  2. Huomenta Nollis :)

    Onneksi me nimenomaan ollaan kaikkea tuota, mitä sanoit, mutta kyllä mä olen myös vähän pelottava. Niin mulle on sanottu ja uskonhan minä. :D
    Ja sääliksi kävisi kuulijakuntaa jos me päätyisimme samaan tilaan kälättämään. ;)

    VastaaPoista