keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hei, onks kellään?

Ei, en tarkoita sitä "muinaista" TV-mainosta, jonka "kypsempi" kansanosa muistanee. ;)

Vaan oisko kellään antaa vähän sitä joulumieltä tänne suuntaan?
Olen nyt kaksi iltaa siivonnut huushollia, että sopii anopin tulla (joulusta viis) taloon. Odottelin jo eilen kaivaessani kaapista Kivi-tuikkukipponi, että josko sitä joulumieltä nyt edes vähän tulisi. Paskan marjat, mitään joulumieltä ole näköpiirissäkään! Päällimmäinen tunne on vitutus ja sen jälkeen on odotus, joka koskee ensi viikkoa kun saa lomailla koko viikon.

Jouluostokset olen hoidellut vasemmalla kädellä, lähinnä ruokatunnilla. Ne ovatkin sitten venyneet todellakin tunneiksi kun ensin on pitänyt lounastaa ja sitten hönkiä kaikkien muiden hullujen kanssa tuolla yhdessä pääkaupunkiseudun suurimmista ostoshelveteistä. Siellä, missä kuulee enemmän itänaapurin kieltä kuin suomea. Havaitsin, että siellä nykyään jo kuulutuksetkin tulevat myös "kolmannella kotimaisella". Hyvä varmaan kauppiaille, sillä pätäkkäähän sillä porukalla todellakin on.

Sunnuntaina erehdyin sitten sinne toiseen megakokoiseen ostoshelvettiin, mutta en minä siellä(kään) kauaa viihtynyt.
Olen havainnut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän pidän ihmisistä. Olen siis hyvällä tiellä misantroopiksi. Jos joskus elän mummoikään ja mahdollisesti pääsen eläkkeelle (lienee utopiaa moinen haave), niin luultavasti vihaan muita ihmisiä ja kuljen pippurisuihke & etälamautin käsväskyssäni. Siinä sitten jokainen tielleni osuva nulkki saa osansa, ihan vaan vaikka sen takia, että sattuu seisoskelemaan väärässä paikassa tai näyttää epäkohteliaalta. ;D

2 kommenttia:

  1. Hehee!! Samoilla linjoilla mennään, paitsi, että eniten kammoksuttaa miehen sisko, joka tulee tuomaan pyhää valaistumista siitä, kuinka ihmisen pitää elää... Hurraa!!

    VastaaPoista
  2. Päivää Paha Täti :)

    Tervetuloa lukemaan päättömiä tekstejäni.

    Joo-o, sukulaiset on ihan kivoja silloin kun ne pysyvät kotonaan. ;)
    Mutta eiköhän me kestetä tämä(kin) kuin Naiset, eiks niin?

    VastaaPoista