Paluu todellisuuteen

Joskus sitä pieni ihminen haksahtaa haaveilemaan siitä vähän isommasta pihasta ja useammasta kukkapenkistä sekä vaikkapa elämästä ilman puutarhatonttua ja kyyläämistään.

Joskus se haaveilu johtaa niin pitkälle, että tulee surffattua tutkailemaan erinäisiä asunnonmyynti-ilmoituksia. Ja siihen se haaveilu sitten loppuukin. Jostain syystä pankkitilini saldo ei ole millään tavalla laskien balanssissa myytävien asuntojen hintojen kanssa.

Tänään suoritin jälleen empiirisiä tutkimuksia etuovikommissa ja en voi kuin ihmetellä, että kuinka varakasta porukkaa tässä maassa asuu. Siis jos kaikki ne talot käyvät kaupaksi pyydetyillä hinnoilla ja ihmiset suorituvat niiden maksamisesta tuosta vaan ilman itkua ja hampaiden kiristystä.

Näiltä kulmilta, siis öpaut kehä kolmosen liepeiltä jos haluaisi jonkun sortin töllin ostaa, jossa naapuri ei katselisi omasta ikkunastaan suoraan aamiaispöytääni, on oltava melkomoinen kroisos. Meitä on siis kaksi aikuista, joten neliöitä emme mitenkään julmettua määrää tarvitse halua, mutta yksi ylimääräinen huone on kiva, jotta voi joskus vieraitakin majoittaa kun se muuna aikana toimii työhuoneena ja pyykinkuivatuspaikkana. Sauna pitää olla ja jonkunlainen piha. Kodinhoitohuone olisi kiva. Talo voi olla rivi- tai omakoti, se ei ole kynnyskysymys.

Kerrostalosta olen kasvanut ulos jo kauan sitten, joten sellainen vaihtoehto ei tule kysymykseen (ei millään pahalla ketään kerrostaloasujaa kohtaan). Vaikka rivitalossa kuulemma asuukin pelkkiä mulkkuja, niin olen mieluummin mulkku kuin kerrostaloasukki. Ja tämän sanon useamman kerrostalokämpän ja -naapurin kokemuksella. Niistä ajoista pitäisi ehkä kirjoittaa ihan omia postauksia, sen verran huimia ja karmeita juttuja on jäänyt muistiin...

Mutta takaisin asiaan siis. Eli noilla spekseillä riittäisi siis se 80-90 neliötä ja pihan koon pitäisi mielellään olla isompi kuin nykyisessä. 
Mitä sitten on tarjolla? Jos rakennusvuosi on tällä vuosituhannella, on hinta välittömästi reippaasti yli kolmensadan tuhannen. Jos taas kyseessä on "remontoijan unelma" eli viittä vaille sortumispisteessä oleva mahdollinen homemörskä joka on rakennettu joskus hieman ennen minun syntymääni, saattaisi nykyisestä kämpästä saatava summa riittää, mutta remontointiin (ja me emme ole mitään nikkaroijia tai tee-se-itse-tyyppejä) uppoaisi sen verran sievoinen summa, että päästäisiin samoille luvuille kuin ne uudemmat, joita ei tarvitse remontoida. Ja sitten on niitä välimuotoja sekä niitä, jotka ovat "ihan kivoja, mutta..."

Että näillä trendeillä me emme muuta ikinä pois nykyisestä. Sillä jos haluaisimme vaihtaa "parempaan" tai isompaan, niin joutuisimme ottamaan lisää lainaa, paljon lisää lainaa. Se taas tarkottaisi nykyisten lainaehtojemme huomattavaa heikkenemistä, sillä nykyinen lainasopimuksemme on solmittu aikana, jolloin marginaaleilla kilpailtiin ja pankit suorastaan repivät hihasta sisään tyrkyttäen jos vaikka mitä härpäkettä lainan kylkeen. Niin. Vahvistuu vain se käsitys, että tässä sitä ollaan kuin paska junttilan tuvan seinässä.

Eikä siinä mitään, pidän tästä seudusta eikä kukaan katso keittiön ikkunasta lautaselleni kun syön. Parit naapurit, omasta sekä naapurikiinteistöstä, voisin mielelläni vaihtaa ja pihaa suurentaa sekä taikoa sitä säilytystilaa ja paremman (lue: isomman) keittiön. Mutta muutoin olen ihan tyytyväinen tähän omaan pankin asuntoon.