torstai 25. huhtikuuta 2013

Hölmöläisten hommaa?

En tiedä teistä, mutta minä kyllä jäin hieman sanattomaksi aamu-TV:n uutisoinnin äärellä. Ei, en siksi, että Ässät voittivat lätkän Suomen mestaruuden, vaan siksi, että liikenneministeri on taas avannut sanaisen arkkunsa.
Uutisen voi lukaista vaikkapa täältä.

Kyseessä on siis vuoden vaihteessa voimaan tullut uusi ajokorttilaki, jolla korttia havittelevan raukkaparan rahallista taakkaa lisättiin taas tuntuvasti.
En voi kuin ihmetellä, kellä on rahaa ajokorttiin näinä päivinä. Jos perheessä on vaikka kaksi lasta ja molemmille kustannetaan ajokortti, niin se on minimissään sen viisi tonnia. Ja jos joutuukin hinkkaamaan rutommin sen kortin saadakseen, pomppaa hinta varmasti nopeasti yli kolmen tonnin per kortti.

Jokainen tavallinen sukankuluttaja tajusi jo alkuvuodesta lain astuessa voimaan, että pärssiistä on tämäkin uudistus, jolla muka oleellisesti lisätään liikenneturvallisuutta. Mukaan otetaan kortin yhdeksi osa-alueeksi "kaveriajelu", joka on täysin teennäinen testi kun kyydissä on ihan jotain muita ihmisiä kuin sen kokelaan omia kavereita. Mutta eipä hätää, autokoulut nettoavat tästäkin. Taas yksi osa-alue, josta voi pyytää kunnon pätäkät lakiin vedoten. 

Liikenneministerimme, tuo suorasanainen pohjoisen nainen, heräsi nyt, noin neljä kuukautta lain voimaantulon jälkeen ja kommentoi, että ajokortti on liian kallis. Älä, ihan oikeasti?!! Ja niinpä asiaa nyt ryhdytään selvittämään.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eiköhän rouva ministeri ole ihan itse ollut tätä lakia sorvaamassa. Ja kun näin on ollut, luulisi jo silloin tajunneen, että ei se kortin saaminen ainakaan halpene.

Niin on touhu kuin hölmöläisten valonkanto, mutta pääasia lienee se, että on liikettä ja hommia riittää jokaiselle selvitysmiehelle.

Ai niin, onhan tässä jotain positiivistakin. Julkisen liikenteen käyttöaste kasvaa kun ihmisillä ei ole varaa ajaa ajokorttia eikä siten mahdollisuutta yksityisautoiluun. Ja sen myötähän joukkoliikenteen hintojen luulisi laskevan, eikö...?

16 kommenttia:

  1. Älä edes viitsi... =(, terveisin kolmen lapsen äiti. Vanhin sai onneksi ajokortin ilmaiseksi koulun opinto-ohjelmassa, mutta kaksi olisi vielä jäljellä ja kummatkin seuraavan 5 vuoden sisällä. Kirpasee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, en kadehdi osaasi. Hyvä, että yksi edes sai koulun kautta kortin.
      Ja armeijassahan moni ajaa rekka- ja bussikortteja, mutta peruskortti pitää kuitenkin olla.
      Ihan karseeta. :-/

      Poista
  2. Ihan samoja latuja hiihdeltiin aamu-uutisten osalta. Miten pitkäpiuhainen pitää olla, että 'joutuu' ministeriksi? Eihän tuota Kyllösen heräämistä muulla voi selittää kuin että sopiva suojatyöpaikka löytyi liikenneministeriöstä.

    Yritin tuossa taannoin selvitellä hevostrailerin vetämiseen vaadittavan ns. pikku-e:n hintoja ja kahlasin samalla läpi kotikaupungin autokoulujen sivuja. Totesin jo silloin, että a) kilpailua ei ole b) meillä on hintakartelli c) tuskallisen kallisa pelkkä b-kortin suorittaminen.
    Autokoulun saa tosin suorittaa markkinoiden uusimmilla bemareilla mutta monikohan kortin saanut pääsee vastaavalla kalustolla ajelemaan sitten kun on se tuore kortti lompsassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, oikeasti, mikä ihmeen suojatyöpaikka se on. Samoin Valvira kun kuunteli sitä HUS-ininää tässä toisena aamuna tällä viikolla. Ihme vellihousuja, en muuta sano.

      Se pikku-e olis pitäny ottaa silloin kun niitä "jaettiin ilmaiseksi" jonkun muun ajokorttiuudistuksen yhteydessä. Mäkin olisin saanut, mutta en laiskana jaksanut lähteä uusimaan korttia. Mutsini haki kun kerran tarjottiin, mutta ikinä ei ole edes pientä peräkärryä vetänyt auton perässä. :D

      Poista
  3. Tiedetään... miltei perikato koitti jo pojan ajokorttihankinnoissa... vielä autokin piti saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sekin vielä kun pitää auto laittaa "kaupan päälle".

      Poista
  4. Näillä "todella järkevillä" päätöksillä on se seuraus että muutamien vuosien päästä on huutava pula kuljetuspuolen ja muun ammattiautoilun kuljettajista ja sittenhän sitä perustetaankin taas työryhmä selvittämään että mistä vitusta moinen voi johtua. Varmasti senkin tutkimuksen yhteydessä tullaan siihen tulokseen että suomalaiset ovat ryhtyneet ajattelemaan ekologisemmin eikä kenenkään mieleen juolahda ettei tavallisen pulliaisen perse yksinkertaissti kestä. Amen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se menee. Kummallista touhua, kertakaikkiaan.

      Poista
  5. Kun minä hankin ajokortin joskus hmm... viime vuosituhannella, koko lysti maksoi 5000 markkaa. Mitäköhän se olisikaan nykyeuroiksi muutettuna...? Ei varmaan kovin paljon. "Kaveriajelusta" piti huolen autokoulunopettaja, joka pälätti koko ajan niitä näitä ja edellytti minun osallistuvan keskusteluun. Kun ihmettelin häiriön aiheuttamista, jota tapahtui lähes ensimmäisistä ajokerroista lähtien, vastaus oli, etten minä kai kuvittele jatkossakaan vain yksin ajelevani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Minäkin olen korttini ajanut viime vuosituhannella ja luonnonlahjakkuutena pääsin kaikesta läpi kerralla, jolloin hinnaksi muodostui muistaakseni noin 3 000 markkaa. Eli halpaa oli, paitsi että kustansin korttini itse, joten ei tuntunut halvalta se silloin.

      Munkin ajo-opettaja oli hirveä pölöttäjä, joka ilmeisesti jo aamu kaatoi pullollisen partavettä päälleen. Ajotunnin jälkeen mukana leijui "miehisen hajuveden" tuoksu. Yök. En vieläkään voi sietää kyseisen partaveden tuoksua. ;)

      Poista
  6. Jostain juolahti mieleen oma ensimmäinen ajokertani, sekin jostain viime vuosituhannen puolelta. Autokoulun opettaja ajeli Hietaniemeen ja siellä parkkipaikalla oli minun vuoroni siirtyä rattiin. Ajeltiin krematoriota ympäri. Opettaja kehotti miettimään niitä maisemia ja muistamaan minne tie vie, nopeastikin jos liikenteessä käy tosi huono tuuri.

    Oli sitä siinä markka-aikaisessa kortissa maksamista, en muista montako tuhatta mutta useampi kuitenkin. Hajapennosia näihin nykyhintoihin verrattuna :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkohan ollut samassa autokoulussa kuin minä? Minäkin ajoin ensimmäisellä ajotunnilla Hietsun krematoriota ympäri. :D

      Ja piti jo tuohon aiempaan kommenttiisi myönnellä, että tosiaan autokouluissa on vimpan päälle uudet autot, mutta kuinka moni kortin saatuaan tosiaan saa alleen upouuden kärryn.
      Itse ajoin autokoulussa 300-sarjan bemarilla ja kortin saatuani raavin kasaan rahat 70-luvun alun 99 Saabiin... Että näin.

      Poista
  7. Mä kävin sen Kampin autotalon kurssin, Vehon ikkunoista katselin unelmamersuja ajotunteja odotellessani, mutta työsuhdehondan hain Pitäjänmäeltä heti kortin lunastettuani. Eipä lojunut Mika Häkkistä Hondan konepellillä, vaikka niin lupaavasti herutteli Kampissa.

    Ajoin kortin sattuneesta syystä vasta vähän myöhemmin, 25 vuotiaana. Sattunut syy oli silloinen 'poikaystäväni' joka tuuttasi isäni auton suoraan autokatoksemme betonipilariin... makselin sitä keularemonttia muutaman vuoden. Isä oli reilu mutta tarkka kaveri. Eikä ollut poikaystäväksi siitä hemmosta, hyvä niin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun autokoulu oli siinä Simonkadulla. Simonkentältä lähdettiin ajotunneille, siis silloin Simonkenttä oli ihan vaan parkkipaikka siinä missä nyt on hotelli... Oi aikoja.
      Olen usein jälkikäteen iloinnut siitä, että on tullut ajettua kortti keskustassa. Uskaltaa ajella melkein missä vaan (paitsi Skotlannin single track -teillä jakeluautojen keskellä).

      Aikamoista kusetusta kun ei Häkkistä saanut mukana! Olisit reklamoinut. ;)

      Isäs oli fiksu kun laittoi maksamaan. Niin mäkin olisin tehnyt, se on opettavaista.

      Poista
  8. Eiks semmonen huhu ole, että Kyllösellä ei oo ees itellään ajokorttia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Mutta nyt on ilmeisesti tullut joltain sukulaiselta noottia ajokorttien hinnoista, että hänen täytyy ryhtyä oitis toimenpiteisiin :D

      Poista