lauantai 9. helmikuuta 2013

Ite pyysin

Joo, onhan se vastattava huutoonsa vaikkei suoraan haastettukaan. Nollis vastasi haasteeseen, mutta väitti ettei uskalla enää haastaa ketään kun kaikki pakenevat pikamarssia. Piti sitten mennä siihen(kin) kommentoimaan ja kainosti pyydettiin vastaamaan. No vastaanhan minä kun yritän aina olla sanani mittainen nainen. Niin ja nämä ovat aina hyviä kun ei keksi mitään muuta postattavaa. Verraton oli ihan liian vaikea sana meikäläiselle tälle päivälle, joten täältä tulee kyssärihaasteeseen vastauksia. 

1. Miksi?
Siksi, että sinulla olisi jotain kysyttävää. Vai mitä tarkoitit?

2. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikea. Lapsena ennen mitään kirjoitusoppia olin kuulemma molempikätinen. Itselläni ei ole mielikuvaa moisesta.

3. Siviilisääty? Miksi?
Naimisissa. Tai siis anteeksi, virallisesti avioliitossa. Miksikö? No kun kosittiin ja oli jo hommattu yhteistä omaisuuttakin sekä suhde oli vakaalla pohjalla. Ehkä olemme vanhanaikaisia, mutta kyllä se jotain asioita helpottaakin. Se on meidän juttumme. Niin ja mehän olemme avioituneet vasta "kypsällä iällä" eli pitkälti yli kolmekymppisinä. Tai oikeammin lähempänä neljää kuin kolmea kymmentä. Ja olemme tavanneetkin vasta yli kolmekymppisinä Että ei mitään nuoruuden huumaa. :)

4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit?
No varmaan montaakin, mutta en halua niitä tässä lähteä erittelemään. Siipan valintaa en kuitenkaan muuttaisi.

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Skotlannissa. Tarvitseeko tätä selittää sen enempää?

6. ToiveammattisiEi minulla ole koskaan ollut mitään erityistä toiveammattia... Nykyisessäni, ja siihen minut on koulutettu, olen viihtynyt melko hyvin.

7. Paras kehu jonka olet saanut?
Vähän sä oot ihana! Tosi hyvin hoidit tämän! Olet kaunein näkemäni nainen!

Vaikea oikeasti erotella, sillä erilaiset kehut ovat tulleet täysin erilaisissa tilanteissa. 
 
8. Ensimmäinen suudelmasi?

Jooooo... Muistan. Ikää oli ehkä kakstoista... Ei siitä sen enempää. :)

9. Hunaja vai etikka?
Hunaja! Teessä ainakin. Sokeria en ole enää pitkään aikaan käyttänyt kahvissa tai teessä, mutta hunajaa pitää teehen laittaa. Etikka puolestaan vaikka raclette-kekkereissä. Tymäkkä juusto vaatii rinnalleen jotain etikkaista, vaikka kurkkuja, punajuurta tms.

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Varmaan niitä on montakin, mutta ne ovat kovin yksityisiä hetkiä enkä halua niitä levitellä.

Harrastepuolelta sanoisin, että kun oma koira hakuharjoituksissa löysi ensimmäisen maalimiehen ja "kertoi" siitä niin että kaikki ymmärsivät. Oman ensimmäisen koirakasvatin menestys harrasteiden parissa.
En myöskään ikinä unohda sitä kun nykyisestä työpaikastani ilmoitettiin minun saaneen paikan. Olin nimittäin aika monta ei-oota kuunnellut siihen mennessä.
11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Haasteisiin on oikeasti aina kiva vastata vaikka rutisenkin ensin. Välillä on helpompi vastata valmiisiin kysymyksiin kuin keksiä itse postauksen aihe. Ja sitäpaitsi Nollis tuntuu tutulta Blogistanian kautta. Hän on taatusti kadonnut sisareni, josta minulle ei ole kerrottu lapsena. Sen verran synkkaa ajatukset yksiin kovin usein.


En aio keksiä uusia kysymyksiä, mutta toivottavasti joku nappaa haasteesta kiinni. Vink vink Neo, Paha täti, Tsompi, Oma tila ja ajatuksia, Roz, Tiina. Ei oo pakko jos ei haluu, mut ois kiva. ;) 

8 kommenttia:

  1. *isho hymy*
    Kiii-tooosh, systeri. :)

    VastaaPoista
  2. Huh, onneks et haastannu mua. Mukavaahan näit on lukee, varsinki jos kirjottja suostuu itestää enempi kertoo. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sua on paiskattu näillä haasteilla viime aikoina oikein isolla kouralla. En mäkään nyt ihan sydämetön ja säälimätön akka ole. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kuten sanottu, ei oo pakko jos ei haluu, mut ois kiva. :)

      Poista