perjantai 8. helmikuuta 2013

8. Parasta ennen

Kyllä se niin on, että meikäläisen parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen jo ajat sitten. Jos nyt heittäytyisin sinkkumarkkinoille, niin en voisi edes teeskennellä, että lapsenteko voisi olla millään tavalla mahdollista. Kyllähän nyt jokainen jo tajuaa, että ei noilla kilsoilla vuosilla... Onneksi, sillä minähän en ole niitä lapsia koskaan halunnut. Eipä erehtyisi kukaan luulemaan mitään kummallisuuksia.

Eilen sitten saavutin uuden kulminaatiopisteen elämässä. Sellaisen, joka naulaa minut vankasti siihen keski-ikäisyyden tätikastiin. Osasinhan minä sitä odottaa, mutta silti.

Kävin optikolla. Syy siihen, että varasin ajan, oli se, että nykyisistä "hengettömistä" rilleistäni lohkesi pala ruuvin yläpuolelta ja minun oli pakko korjata se pikaliimalla. Ymmärsin, että muovi on nyt vihdoin "vähän väsynyt" ja on aika uhrata tukku rahaa uusiin okulaareihin. Meikäläisen rillithän eivät koskaan ole halvat kun linssissä on viilausta sinne ja sylinteriä tänne. Että te jotka oikeasti löydätte rillinne aina alelaarista tyyliin "nää makso sataviiskymppiä linsseineen", kadehdin teitä todella paljon. Siis ihan niin paljon, että suorastaan viherryn.

Ikä on siis tehnyt tehtävänsä ja näön heikkeneminen (en siis puhu ulkonäöstä) on hidastunut ihan kuten ennuste yleensä on. Niinpä olenkin kekkaloinut nykyisillä laseillani jo neljättä vuotta ilman ongelmia.

Istahdin sitten optikon tuoliin ja kävimme keskustelua siitä, kuinka koen näköni (ei edelleenkään se ulkosellainen) muuttuneen. Ja onko ollut havaittavissa sitä... kammottavaa ja kamalaa ikänäköä.
Pakkohan se oli tunnustaa, että vähän on tietyissä tilanteissa vaikea kohdistaa katse lukuetäisyydelle. 
Tutkailun ja testailun tulos oli se, että kauas näen yhtä hyvin kuin näillä nykyrilleilläkin, mutta se lukeminen sitten. Karmea totuus on siis se, että saan elämäni ensimmäiset moniteholasit.

Olen siis tullut ikääntymisen kulminaatiopisteeseen. Olen nyt niin vanha, että kaukonäön heikkeneminen on pysähtynyt ja oletuksena miinukset alkavat vähentyä tulevina vuosina, mutta "bonuksena" onkin sitten lähinäön heikkeneminen. Eikä siinä mitään, minulle silmälasien käyttö ei ole ongelma, olenhan käytännössä koko ikäni ollut rillipiru.
Mutta sen verran kirpaisi kukkaroa tämäkin ostokerta (ja kehykset olivat oikeasti halvat plus teetätin vanhoihin aurinkolasisankoihin vain uudet linssit), että päätin siirtää jo jonkin aikaa haaveilemani laserleikkauksen hamaan tulevaisuuteen.

Olen siis virallisesti keski-ikäinen ja täten saan varmasti myös käyttää "titteliä" keski-äkäinen. ;)

18 kommenttia:

  1. Sun pientä fonttia otsa kurtussa tihrustaessani tuli mullekin mieleen, että joudan optikolle. Kalliiksi tulee täälläkin, ikänäkö, varmaan.

    Keski-äkäiselle oikein rattoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni fontti on mun pieni kostoni. ;D
      No ei vaan, mä tykkään enemmän tästä ulkonäöllisesti kuin sellaisesta kissankokoisesta, mutta ehkä joudun joustamaan vielä.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
    2. Marjaana , klikkailee Ctrl ja + merkki . teksti menee isommaksi , näin minäkin luen rakkaan -S- blogia. Sen jälkeen klikkaa Ctrl ja - merkki ja se teksti muuttu pienemmäksi ... Kirjoita minulle oliko hyötyä neuvosta ?
      -s- , onneksi olkoon silmälasien johdosta , terve tuloa kerhoon ...

      Poista
    3. Kiitos Nata, itsekin meinasin tarjota samaa ratkaisua, mutta en kehdannut. ;)
      Hyödyllinen vinkki.

      Olenko nyt aikuinen kun on moniteholasit? :D

      Poista
  2. Tein testin täällä töissä: en näe lukea lasit päässä enää näytöltäkään. Kolmen metrin päähän sen sijaan näen laseilla oikein hyvin. Ilman laseja näen näytön hyvin, mutta kolmen metrin päähän en näe enää terävästi. Kaksitehoilta vaikuttaisi, mutta aion vielä sinnitellä venkslaamalla laseja päähän ja pois. Säästän nekin roposet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oikeasti vielä pärjäisin näillä kakkuloilla, mutta kun menivät perskules hajoamaan!
      No, on se sitten varmaan helpompaa kunhan oppii käyttämään niitä monitehoja. Ja kuitenkin tulee valtaosa päivästä tuijoteltua päätettä.

      Mähän en näe ilman rillejä mitään. En voi ulkoilla tai "urheilla" ilman laseja kun en nää omaa kättäni pidemmälle. Enkä voi lukea läheltäkään ilman rillejä kun mulla on niin paljon tota hajataittoa. Siksi haaveilen siitä laseroinnista, olis elämä aika paljon helpompaa. Mutta ehkä sitten joskus kun tulee tämä lovi rahapussissa paikattua...

      Poista
  3. Sama vika Rahikaisella, pitäsi vihdoin hankkia ensimmäiset monitehot. Ajattelen ratkaisevani tilanteen niin, että ostan seuraavaksi sikakalliit merkkikehykset vailla monitehoja ja nostelen tai lasken pokia tarpeen mukaan. Siten normaalit kaukolasit muuttuvat manuaalisiksi mmonitehoiksi, kun niitä notelee/laskee käsipelillä. Ihan niin kuin pari viimeistä vuotta tähänkin asti :)

    Näkemisiin, OT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no mulla ei ehkä toimis tosiaan manuaalitekniikka kun se kaukonäkökin on tosiaan niin huono. Kärsin nyt tämän ja toivon ettei tartte heti uudestaan mennä. :)

      Poista
  4. Mä olin rillivapaa nelikymppiseksi asti. Sitten toisesta silmästä näkö huononi yhtäkkiä, piti hankkia autolla-ajolasit. Nyt kävin kans optikolla, kun tietokoneella ollessa alkoi päätä särkeä "terveen" silmän puolelta ja tuomio oli päätelasit. Lukulaseja en tarvitse edelleenkään , vaikka olen nuorempi kuin sinä :) Päätelasit kinuan työnantajalta. Tietokonetyö nääs lisääntyy koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyajan kirot, päätetyöskentely. Siitä on yksi jos toinenkin vaiva saanut alkunsa ihmisillä.
      Päätelasien maksattaminen työnantajalla on ihan perusteltua.

      Onhan sitä ihmisiä, jotka eivät ikinä tarvitse laseja, edes lukulaseja. Onnelliset nuo rillittömät oliot. Voisin kirjoittaa vielä erillisen piilolinssiavautumisenkin tässä jonain päivänä. *huoh*

      Poista
  5. Ps. tosta sun mainitsemasta lapsettomuudesta tuli mieleen lapsettoman kaverini kertomus. Hän oli töissä kahvitauolla ja siellä oli akkaa sekä ukkoa kuin pipoa. Eräs 5 lapsen äiti oli mitellyt kaveriani päästä jalkoihin hitaasti ja sitten lausahtanut hyvin rauhallisesti, että musta olis tosi kurjaa jos ei lapsia olisi. Kaverini oli mennyt sanattomaksi moisen törkeyden kuultuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella törkeää!
      Minä olen oikeasti monta kertaa saanut ihmetellä sitä, miksi on niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät oikeasti halua lapsia? Että lapsettomuus on ihan oma valinta?

      Eräskin eukko meikäläiselle hoki kuin jotain mantraa, että "kyllä se biologinen kello vielä alkaa tikittää sullakin". Ja olimme tienneet toistemme olemassa olosta noin viisi minuuttia. Siis en voi sanoa, että olisimme olleet tuttavia edes...

      Poista
  6. Se on rikkaammilla aina helpompaa, oli kyse sitten mistä tahansa hankinnasta - tai ainakin luulisin niin. Mulla on kaksi kaveria joille ei ole tehty laserleikkausta (vaikka sekin olisi tietysti ollut mahdollista) vaan heille laitettiin linssit, ikäänkuin piilarit verkkokalvon taakse.

    8 min./silmä kestää kuuleman mukaan operaatio ja hinta paikasta riippuen 6000 - 8000 euroa. Korkea hinta selittyysillä että JUURI ikänäön mukanaan tuomaa näön heikentymistä lasketa korvauksen piiriin. No,jätkät maksoivat omasta pussistaan ja nyt heillä on - lääkäreiden mukaan - ikuiset lasit. Eivät huku eivätkä paskaannu.

    Ihmettelin kyllä toista kaveria koska sen eukolle oli tehty sama operaatio viisi vuotta sitten ja viime vuoden lopulla operaatio jouduttiin uusimaan. Syy oli kuulemma virheellinen tekniikka. Sinänsä omituista koska muija joutuisilti maksamaan koko lystin itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmella tonnilla nykyään saa näönkorjausleikkauksen, saman verran maksaa kaihileikkaus yksityisellä puolella.

      Tekniikat ovat kehittyneet kovasti viime vuosina. Mutta edelleen jos korjausleikkaus on tehty kovin nuorena (alle 40 vee), voidaan joutua leikkaamaan uudestaan tai hankkimaan lasit. Ja kaikkien näköä ei voida kokonaan korjata, sillä linssiä voidaan laseroida vain tietyissä rajoissa. Olisiko näillä sun tuttavillakin ollut jotain sellaista, että ei voitu normaalisti laseroida?
      Mulla on yks työkaveri, jolle on laitettu keinomykiö. Se on vähän niinkuin humanoidi kun siinä on tommosta robottitekniikkaa. ;D

      Poista
  7. Nonämä kaverit ovat mun ikäisiä eli muutaman vuoden alle 50. Ei niillä käsittääkseni mitään sellaista estettä ollut etteikö olisi voitu laseroida,kai silmälääkäri/optikko sai markkinointinsa onnistumaan kun kerran moiseen päätyivät.
    Se kaverin muija oli kylläkin just 40:n kanttiin, eli siinäkin taisi loppujen lopuksi olla kyse tuosta liian nuorena tehdystä operaatiosta eikä mistään vitun virheellisestä tekniikasta kuten kaveri väitti.

    Humanoideista: Oot ihan oikeassa! Kohta kadulla kävelee vastaan porukkaa jolla on alle puolet omaa, kuuluu vaan hemmetin kova piipitys ja kilkatus niiden kävellessä ohi ja sitten kun näkee jonkun tyypin seisovan monttu auki kadunkulmassa, jengi toteaa että tuolla taitaa olla päivitykset menossa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä oli sitten hyvin myyty ja aikaan jolloin tämä nykypäivän laserointi ei vielä ollut tällä tasolla kuin tänä oäivänä. Ja sillä muijalla oli varmaan just nuorena tehty ja sit piti korjailla.

      Humanoidit voi olla vähän pelottavia, näemme varmasti kuvaamasi kaltaisia tilanteita tulevaisuudessa. ;)

      Poista
  8. Ihmisillä on niin pinttyneet käsitykset siitä, miten kaiken aina pitää mennä. Lapsien hankkiminen on yksi niistä, joka ei vaan millään tunnu käyvän järkeen, että ei se kello vaan tikitä eikä ala sitä tekemään. Toinen on parisuhde. On hetkiä, kun ei tikitä yhtään sekään kello, vaikka ympäristö on sitä mieltä, että pitäisi tikittää ja ellei tikitä niin on terapian tarpeessa.

    Noihin näköjuttuihin en ota kantaa, kun mulla on lukulasit, joita en oikeastaan käytä kuin pahimpien tenttisumien aikaan. Ja silloinkin vain, jos silmiä uhkaa väsy ja teksti alkaa hypellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Pitää olla parisuhteessa ja pitää hankkia lapsia, pitää ja täytyy koska niin kuuluu tehdä.
      Kai se on parempi, että rehellisesti sanoo, mitä haluaa tai ei halua kuin se, että tekaisee mukulan vain ympäristön painostuksesta. Niitäkin löytyy.

      Olet onnellinen lähes rillitön siis. :)

      Poista