tiistai 4. maaliskuuta 2014

Korea

Mistä ihmeestä se Neo näitä sanoja keksii?

Minulle korea yleensä tarkoittaa nimenomaan sellaista värikästä ja krumeluuria, mutta ei yleensä kaunista. Sellainen, mikä tulee kun on yritetty liikaa tehdä hienoa. Olen näin yksinkertaisena ihmisenä enemmän tyylin "yksinkertainen on kaunista" -kannattaja.

Korea taas valtiona edustaa jotain tuiki tuntematonta kulttuuria. Eteläisestä valtiosta tulee puhelimeni (ja hyvä puhelin onkin), mutta pohjoisesta osasta minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kuten ei yleensäkään diktatuureista.
Pohjoinen osa on nyt saanutkin olla rauhassa jonkun päivän kun maailman katseet ovat kiinnittyneet Ukrainaan ja erityisesti Krimille. Ei, olen strutsi ja kieltädyn ryhtymästä siihen "entäs jos" -ajatusleikkiin.

*********************
Sään suhteen ei näytä suurta parannusta olevan eiliseen tai edellispäiväiseen verrattuna. Siitäkin huolimatta aion kohtapuoleen hilppaista VV:n kanssa lenkille.
Eilen sain jo hyvän alun liikuntamäärän nostolle kun kävelin kosmetologille ja takaisin. Siihen reissuun kului puoli tuntia suuntaansa, joten ei paha. Vaikka ilma oli kyllä tosi paha.

Tänään saamme illalla hoitoon loppuviikoksi saman punaisen paholaisen, joka meillä vieraili viikonloppukylässä silloin joulukuussa. Saapa nähdä minkälainen riekkumatanner talosta tulee. Tässä kohdassa voisi ehkä todeta, että onneksi olen kotosalla vahtimassa tutkaparin toilailuja...

Mukavaa päivää, minä lähden nyt vähän raittiiseen ilmaan!

JälkiJuttu:
Mutta missä on Nollis? Pitäisikö huolestua? 


5 kommenttia:

  1. Mä jo ilmaisin ikäväni sen viimeiseen postaukseen!

    Ja kyllä, olen paitsi ikävissäni myös huolissani. Se oli ajastettu pahaenteisesti 0.42.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellonajan pahaenteisyydestä en tiedä, minä voisin ihan hyvin tuohon aikaan postailla. ;)
      Mutta noin muuten, aikamoista hiljaiseloa, mikä ei ollenkaan ole Nollikselle tyypillistä... Ehkä saamme vielä selityksen tai sitten emme.

      Poista
    2. Pahaenteisyydellä tarkoitin sitä, että kun viimeksi oli "huolia" ja bloggaustauko, sitä seuraavat tekstit oli kaikki laitettu tuolle samaisella ajankohdalle. Mutta sitä tikulla silmään....

      Poista
    3. Voi teitä... :) Anteeksi panteeksi. Ansaitsen piiskaa, kun en kertonut blogipaastosta etukäteen. (Teki kyllä hyvää siltikin.)

      Poista
    4. Tarkkaan olit Marjaana kellonajat katsonut. En mä vaan... :)

      Ja kyllä sulle Nollis joku raipparangaistus pitäisi antaa kun tuolla lailla viikoksi vaikenet! ;D
      Mutta tervetuloa takaisin kuitenkin.

      Poista