maanantai 7. huhtikuuta 2014

Haasteella paiskattu

Enpä olekaan aikoihin saanut haastetta täällä blogistaniassa. Nehän ovat aina vähän kuumottavia, mutta samalla ihan mukavia kun tulee kirjoitettua ehkä vähän eri kantilta kuin normaalit omat horinat. Mutta nyt kävi tuuri ja tartunkin tähän mielelläni vaikken mikään pitkäaikainen bloggaaja olekaan. :)
SÄÄNNÖT:

1. Kerro keneltä sait haasteen
Nollikselta tietty. Viime aikoina ei ole kukaan mua haastanut, joten kiitos armas noitasisareni. ;)

2. Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi

Mulla mitään kollaaseja ole ja kuviakin hyvin vähän... Ensimmäinen kuva täällä on kuitenkin ollut tämä:
Kuva on lisätty tasan ensimmäiseen postaukseeni ja on poimittu jostain netin syövereistä (kuukkelin kuvahaku on ystävä). Ja tämä kuva pitkälti määrittää sen minkälaisia kuvia silloin tällöin on postauksiin liitetty. Netistä kaivettuja yleiskuvia tai omia huonoja kännyräpsyjä, yleensä kukista. Tai koirista.

3. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa
Ymmärränköhän tämän kohdan ihan oikein? Siis, että jos mainitsen tuolla myöhemmissä kohdissa jonkun bloggaajan, niin hän on silloin haastettu? Hmmmm... Noh, katsotaan.

YLEISTÄ: 
Milloin perustit blogisi?
Ensimmäinen postaus on tuutattu eetteriin tiistaina 27. päivänä syyskuuta 2011. Ikinä en ole aiemmin blogia pitänyt, nettisivuja kylläkin. Ei, en ole naamakirjassa enkä LinkEdinissä.

Mistä blogisi nimi tulee?
Tämän ansiokkaan nimen blogille keksi Neo julistamani nimikilpailun jälkeen. Alunperin blogin nimi oli Blogittaisko vai nou ja ihan siitä syystä, että mielikuvitus ei laukannut tai edes ravannut pätkääkään silloin kun päätin tonttini Blogistaniaan perustaa. Tai siis olisihan sitä voinut keksiä yhtä ja toista, mutta suhtauduin kaikkiin omiin ajatuksiini liian kriittisesti.

Mikä on nimimerkkisi tarina?

Yllä olevaan vastaukseen viitaten aivokäyrä oli suora tuossa kohdassa kun olisi joku fiksu nicki pitänyt keksiä. Niinpä otin käyttöön tuollaisen "sallittu"-merkinnän. Kirjain toki juontuu omasta nimestäni.
 
ARKISTO:
Näytä jokin vanhoista bannereistasi
Ei mulla ole bannereita. Pohjana käytän ihan bloggerin tarjoamia perushuttuja vähän värimaailmaa muunnellen. Alunperin tausta taisi olla sellainen liukuvärinen raidallinen... Mutta nyt jo pidempään on menty tällä nykyisellä.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.
Jaa. Blogissani kommentoidaan yleensä aika "säästeliäästi" ja kommentoijat ovat pääsääntöisesti vanhoja tuttuja. Useimmat kommentit saavat minut hymyilemään jo ihan sillä, että joku viitsii kommentoida. Kommenteista usein syntyy sellaisia sivujuonteita ja keskusteluja alkuperäiseen postaukseen.

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta
Hahhaa! Minähän olen tiukasti varjellut yksityisyyttäni enkä ole siis mitään selfieitä päivän asusta tai muusta postannut. Mutta mieleen tulee kolme kuvaa, joissa esiintyy ihan meikäläinen ite. Ne ovat nämä:
  
4.8.2012    

24.1.2013
23.12.2013


Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.
No ei kai näistä mistään voi mitään erityistä ylpeyttä tuntea... Seuraava kysymys.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin.
En mä seuraa tällaisia tilastoja. Sitä paitsi noi roskapostit sotkevat kaikki katselutilastot joita Blogger tarjoaa ja ne tilastot ovat kai jo lähtökohtaisesti aika huttua. Jostain syystä kuitenkin roskapostittajat ovat eniten pommittaneet viime syksyistä matkaraporttiani Wienin reissusta...

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.
No kivahan se olisi jos ihmiset ylipäänsä kävisivät näitä horinoita lukemassa. :)
Ja koska jutut ovat varsin sekalaista huttua, voi jokainen valita oman suosikkinsa itse.


SEKALAISET:
Oletko tehnyt teemaviikkoa?
En. Tai siis olen osallistunut Neon Tarina päivässä -haasteisiin enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Tämän kuukauden sanat päätin nyt jättää väliin.
Mutta en ole keksinyt mitään omaa "tällä viikolla kirjoitan vain aidanseipäästä" -juttuja.


Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
No ei ole. Vaikka välillä "mainostan" jotain tuotteita tai merkkejä, teen sen ihan omasta vapaasta halustani jakaa omia suosikkeja. Että maksettuja mainoksia ovat juu, ihan itse olen omasta pussistani ne maksanut. ;)

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

En. Se voisi olla tietty ihan kivaa. Mutta monta tyyppiä täällä Blogistaniassa on, jotka mielelläni tapaisin livenä ilman mitään sen kummempaa virallista tapaamista. :)
 
TILASTOT:
Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

Bloggerin mukaan 41 997. Oikeaa totuutta en tiedä kun en ole laittanut muuta laskuria blogiini.

Lukijamääräsi tällä hetkellä?

Listalla näköjään 26, mutta taitaa ainakin yksi tyyppi olla tuplana kun meni vaihtamaan nimimerkkiä kesken kaiken.

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

103 (klo 15:38)

LUKULUETTELO:
Blogi, jonka postauksia odotat eniten.

No kyllä mä aina odotan "mun" bloggaajien kirjoituksia. Toki myös huolestun jos joku vaikenee vastoin tapojaan pitkäksi aikaa ilmoittamatta syytä vaikenemiseen... Joten silloin odotan, että tulisi joku elonmerkki! :D  
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.
Luen tuolta syötteen kautta ilmestymisjärjestyksessä ja siinä listauksessa blogit ovat aakkosjärjestyksessä. Että ihan demokraattisella tyylillä mennään.


Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi
En mie muista... Oisko ollu Outo Paimen kun se muutti sieltä luostarista tundralle ja pani kaikki uusiksi. Piti sitten liittyäkin uusiksi. Tai sitten se on ollut joku muu, ei voi muistaa.

KUVIA:
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.
No voi vee... Kaikkea sitä joutuu ihminen tekemään. Koitetaas nyt sit kolme jotain yleiskuvaa kaivella.

Oma pikku pihani ja sen lapsukaiset ovat luonnollisesti aina lähellä sydäntäni.
Gladiolukset vm 2012
Ja tietty koirat. Tässä kaikki kolme silloin kun VV oli ihan pikku ja just tullut kotiin (kauheesti lunta muuten!):

Mamman mussukat <3 <3 <3

Ja eihän tätä postausta voi päättää muuhun kuin kukkapenkkini komistuksiin ja naapurien kateuden aiheisiin:

Aina yhtä kauniit liljat

Tässähän se humahti koko iltapäivä tätä postausta väsätessä! Varmaan olisi osuvampiakin kuvia tuolta postausten uumenista löytynyt, mutta en millään jaksanut kahlata ihan kaikkia läpi.

Ja ketäs sitten haastaisin... Hmmm... Taidanpa mennä miehiselle linjalle tällä kertaa. Joten, hyvät herrat: Partapappa, Outo paimen ja Zim, siitä sitten vaan vastauksia väsäämään! Vastaukseksi ei kelpaa ei. ;)

12 kommenttia:

  1. Hienosti napattu, kiitos ! Loistoajatus haastaa zim ! Hitto, kun en itse tajunnut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttee vissiin käydä sen tontilla huomauttamassa aiheesta. ;)

      Poista
    2. Kyl! Tai täti tulee ja antaa piiskaa. ;-P

      Poista
  2. Voi vittu!!! Tätä mä pelkäsinkii, pitiki lukea loppuu asti... No en mä akaks ala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan, vastausta vääntämään.
      Ai niin, ole hyvä. ;D

      Poista
  3. Hesus sentään mikä väsääminen siinä oli ja tästä hyvästä saat luvan päivittää tuon hiuksistasi otetun kuvan - nuo silmät on pakko nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo... Katotaan. Sitten kun jaksan meikata seuraavan kerran eivätkä silmät punota allergiaoireista. ;)
      Mutta kiva kun väsäsit vastauksen, kiitos. :)

      Poista
    2. Ei mitään katota vaan nytsitä kameraa käteen ja hommiin! Eikä mitään meikkejä tarvita kun silmistähän mä sen kuvan pyysin ;D

      Poista
    3. Juu, kunhan keretään. Just nyt on niin kiire ja kaikkee. ;D

      Poista
  4. Tulin kattomaan sun haastevastaukset, kun Paimen kerran sulta sai ja mulle laitto. "Tällä viikolla kirjoitan vain aidanseipäästä" :DD
    Hauska idea tuo blogin nimi, vähän aikaa piti kelata ennenku keksin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan toistekin. :)

      Nimi on Neolta hyvä keksintö kun sellaisia vähän hihasta ravistettujahan nämä jutut aina ovat.
      Unohdin mainita, että kyllähän mulla on tälle vuodelle se poikakalenteriteema eli joka kuun eka päivä räpsäisen eetteriin kuvan saamani poikakalenterin kuukauden urhosta. Siinä on hieno teema mun mielestä. ;)

      Poista